13. kesäkuuta 2012

Muhammad: Saarnaaminen ja vaino Mekassa


Varhaisten muslimihistorioitsijoiden mukaan mekkalaiset sallivat Muhammadin harjoittaa uskontoaan eivätkä he tunteneet itseään uhatuksi Muhammadin julistuksen vuoksi. Tämä muuttui, kun itsensä profeetaksi ylentänyt Muhammad alkoi hyökätä heidän uskontoaan vastaan, mukaanlukien heidän tapansa ja esi-isänsä (Ibn Ishaq/Hisham 167). Tämä loukkasi Mekan johtohenkilöitä, jotka alkoivat pilkata Muhammadia hänen alhaisen syntyperänsä ja mahtailevien väitteidensä vuoksi. (kts. MYTH: Muhammad was Persecuted for Preaching Islam)



Mekka oli siihen aikaan kuitenkin huomattavan suvaitsevainen yhteisö. Muhammadin sallittiin hyökätä paikallisia tapoja vastaan kolmetoista vuotta, vaikka kaupungin talous oli riippuvainen pyhiinvaellukselle tulevista pakanoista, joiden uskontoa hän aktiivisesti pilkkasi.

Aluksi Muhammed oli menestyksekäs ainoastaan sukulaistensa ja ystäviensä keskuudessa. Kolmentoista vuoden jälkeen "katusaarnaaja" voi ylpeillä saaneensa vain noin sata kannattajaa, jotka kutsuivat itseään muslimeiksi. Lukuunottamatta vaimoaan, hänen ensimmäinen käännynnäisensä oli hänen nuori serkkunsa Ali (josta myöhemmin tuli hänen vävynsä ja islamin neljäs kalifi). Toinen varhainen käännytetty oli Abu Bakr, varakas kauppias, jonka sinisilmäistä Muhammadin hyväksymistä voidaan kiittää nuoren kultin säilymisestä. (Muhammad nai myöhemmin Abu Bakrin yhdeksänvuotiaan tyttären).

Suhteet mekkalaisiin huononivat tuntuvasti "saatanallisten säkeiden" episodin jälkeen, missä Muhammad lupasi hyväksyä paikalliset jumaluudet Allahin rinnalla. Se ilahdutti mekkalaisia, jotka anteliaasti hyväksyivät Muhammadin keskuuteensa. Mutta Muhammad muutti pian mielensä, kun hänen omat kannattajansa alkoivat menettää uskonsa häneen. Hän väitti, että Saatana oli puhunut hänen kauttaan ja hän kielsi Mekkalaiset jumalat. (Tabari 1192, Koraani 22:52, 53:19-26)

Paikalliset pilkkasivat muslimeja entistä enemmän ja se teki joidenkin elämän todella vaikeaksi. Vaikka muslimit nykyään käyttävät sanaa "vaino" kuvatessaan tätä koettelemusta (joissakin tapauksissa oikeutetusti), on tärkeää huomata, että varhaisimmat ja luotettavimmat elämänkertailijat (Ibn Ishaq ja al-Tabari) mainitsivat ainoastaan yhden kuolonuhrin muslimien puolelta: vanha nainen joka kuoli ylirasitukseen.

Tämä tosiasia aiheuttaa kiusaantumista nykyisille apologeetoille, jotka eivät haluasi myöntää, että juuri muslimit aloittivat väkivaltaisuudet Mekassa ja että Muhammad aloitti sotatoimet - kaiken lisäksi vasta myöhemmin, jolloin se oli jo täysin tarpeetonta. (kts. MYTH: The Meccans Drew First Blood against Muhammad)

Käsitelläkseen tätä epämiellyttää totuutta, myötämieliset kertomukset varhaisista Mekan vuosista yleensä liioittelevat muslimien kärsimyksiä väittämällä, että he olivat "jatkuvan kidutuksen alla". He saattavat myös viitata epäilyttäviin lähteisiin, jotka eivät saa tukea varhaisimmista ja luotettavimmista lähteistä (kts. MYTH: Persecution of Muslims at Mecca - Many Deaths)

Nykyajan tarinankertojat ja elokuvantekijät (sellaiset kuin The Message vuodelta 1976) ovat jopa keksineet kuvitteellisia murhia, joko dramatisoidakseen tarinaansa tai antaakseen oikeutuksen myöhemmin tapahtuneille kostoille. Tosiasiassa vain Muhammadin henki oli todella vaarassa hänen pilkattuaan paikallisten uskontoa kolmetoista vuotta. (kts. MYTH: Muhammad was Tortured at Mecca).

Kirjoitus on suomennos artikkelista http://www.thereligionofpeace.com/Pages/History.htm


-Ibn Matti


Muhammadin elämä, osa 4

12. kesäkuuta 2012

Muhammad: Varhainen elämä Mekassa



Muhammad syntyi vuoden 570 paikkeilla leskeksi jääneelle äidilleen, joka kuoli vain kuusi vuotta myöhemmin. Hän varttui köyhänä orpona yhteisössä, jota johtivat heimopäälliköt ja kauppiaat. Hän työskenteli setänsä Abu Talibin kamelipaimenena. Vaikka hänen sedällään oli jonkin verran vaikutusvaltaa yhteisössään, Muhammad ei noussut alhaisesta asemastaan ennen kuin hän täytti 25 vuotta, jolloin hän tapasi ja nai varakkaan lesken Khadijan, joka oli 15 vuotta häntä vanhempi.

Hänen vaimonsa liiketoimet antoivat Muhammadille mahdollisuuden käyttää suostuttelijan lahjojaan samoin kuin mahdollisuuden matkustella ja omaksua tietoa, jota ei ollut saatavilla paikallisille ihmisille. Myöhemmin hän käyttäisi tietojaan keksiessään tarinoita, jotka hän esittäisi "Jumalan ilmestyksinä" - erityisesti tarinoita varhaisemmista uskonnoista, kuten juutalaisuudesta ja kristinuskosta.

Viettäessään varallisuutensa mahdollistavaa mukavaa elämää, johon kuului paljon vapaa-aikaa, Muhammad vetäytyi silloin tällöin mietiskelemään. Luultavasti hän kärsi keski-iän kriisistä ja sen mukanaan tuomasta henkilökohtaisen tarkoituksen ja kehittymisen tarpeesta.

Eräänä päivänä ollessaan 40 vuotias hän kertoi vaimolleen, että oli nähnyt unessa enkeli Gabrielin. Näin alkoivat "ilmestykset", jotka jatkuivat hänen kuolemaansa saakka 23 vuotta myöhemmin. Koraani on kokoelma tekstejä, joita Muhammad väitti Jumalan sanomaksi. Hadith on Muhammadin elämästä ja teoista kertovien tarinoiden kokoelma. Sira on hänen muistiin kirjoitettu elämänkertansa. Sunna on Muhammadin elämäntapa, johon perustuu sharia, islamilainen laki.

Vaimonsa vaikutuksesta ja tukemana Muhammad julisti itsensä profeetaksi profeettojen ketjuun johon kuuluivat mm. Jeesus ja Abraham, ja alkoi käännyttää lähipiiriään uuteen uskontoon. Hän kertoi Koraanista niille, jotka uskoivat häneen, sanoen sen olevan Jumalan sanaa (jonka Jumala kertoi tietysti vain hänelle).

Muhammadin Koraanissa ei ollut yhtään omaperäistä moraalikäsitystä ja siinä oli vain yksi uusi ajatus: se että Muhammad oli Jumalan profeetta. Itse asiassa, Muhammadin "Allah" oli oudon omistautunut varmistamaan, että muslimit varmasti noudattaisivat Muhammadin jokaista maallista toivetta - tämä toistetaan Koraanissa ainakin kaksikymmentä kertaa.

Aluksi Muhammad teki parhaansa sovittaakseen opetuksensa yhteisön vanhimpien vallitseviin uskonnollisiin käsityksiin, kuten yhdistäessään kaikki 300 jumalankuvaa "Allahin" nimen alle. Hänen juutalais-kristillisen ja pakanallisen opin yhdistämisensä muuttui ajan myötä yhä hienostuneemmaksi. Hän myös käytti "Allahin ilmestyksiä" säännöllisesti vakiinnuttamaan asemansa. Jos hän vaikka ei muistanutkaan esimerkiksi Raamatun kertomuksia täysin oikein, jokaista niistä oli silmiinpistävästi muokattu ilmaisemaan samaa teemaa: "Usko Jumalan lähettilääseen (Muhammadiin) tai joudut kärsimään seuraukset".


Tämä on suomennos artikkelista http://www.thereligionofpeace.com/Pages/History.htm

-Ibn Matti




Muhammadin elämä, osa 3

11. kesäkuuta 2012

Muhammadin elämä: Johdanto


Mitä jos tuntemasi mies alkaisi kertoa Jumalan puhuvan hänelle, ja vain hänelle, säännöllisesti, ja "ilmestykset", joita hän saa puhuvat lähinnä hänestä itsestään ja hänen merkityksestään muille ihmisille? Sanotaan vaikka että tämä itsensä profeetaksi julistanut mies väittäisi Jumalan asettaneen hänet "täydelliseksi esikuvaksi" ihmiskunnalle ja toisten tulee sen vuoksi antaa hänelle etuoikeuksia, ehdottoman tottelevaisuuden, rikkauksia ja maallisia nautintoja mukaanlukien orjia ja naisia täyttämään hänen kaikki halunsa.

Sellaisia hahmoja nousee ajoittain. Voimakkaimmat heistä onnistuvat keräämään ympärilleen pienen joukon seuraajia, jotka ovat niin vakuuttuneita johtajansa julistuksesta, että he antavat vapaaehtoisesti omat lapsensa hänen vaimoikseen tai jopa tappavat pyydettäessä hänen puolestaan.

Tekeekö hänen julistuksensa totuudenmukaiseksi se, että hänen seuraajansa onnistuivat tappamaan ja ryöstämään jokaisen, joka nousi vastustamaan? Mitä jos he vähitellen saavuttavat sellaisen suosion, että heidät lopulta tunnustetaan yhdeksi suurista maailmanuskonnoista? Tekeekö se kulttijohtajan väitteet tosiksi? Muuttaako se sitä tosiasiaa, että heidän uskontonsa on alunperin vain narsistin mielikuvitusta?

Vuonna 610 johtajan persoonallisuudella varustettu arabikauppias perusti pienen hyväuskoisten fanaatikkojen kultin väittämällä olevansa profeetta. Vaikka hänen "ilmestyksensä" olivat itseensä viittaavia ja joskus ristiriitaisia, hän onnistui manipuloimaan seuraajansa lupaamalla taivaallisen palkinnon ja uhkaamalla jumalan kostolla. Jumala, joka kuunteli ainoastaan profeettaa, käski heitä valehtelemaan ja varastamaan tämän puolesta, antamaan lapsensa tyydyttämään hänen seksuaaliset halunsa ja lopulta raa'asti murhaamaan arvostelijat.

Muhammadia voidaan tutkia kahdella tavalla. Toinen on kunnioitus ja toinen skeptismi. Ajattelevat ihmiset valitsevat jälkimmäisen. Heitä ei häiritse islmaminuskoisten suuri määrä nykyään tai heidän uskonsa vahvuus, koska niillä ei ole merkitystä totuuden kannalta. Heille merkitsevät ainoastaan tosiasiat.

Tosiasiat jotka tässä esitetään Muhammadin elämästä ja islamin alkuperästä perustuvat varhaisiin muslimielämänkertoihin, joihin kaikki myöhemmät historioitsijat viittaavat.

Jotta voisi ymmärtää islamia täytyy ymmärtää niitä raakoja olosuhteita, missä islamin uskonto syntyi. Muhammadin (s. 570) aikana  Arabian niemimaa oli karua ja lohdutonta seutua - päivisin polttava aurinko ja painostava kuumuus, yöllä jäätävä kylmyys. Kasvillisuutta oli vain vähän ja paimentolaiset elivät rosoisten kivien ja liikkuvien hiekkadyynien keskellä.

Kun Eurooppa ja suuri osa Lähi-itää siirtyi roomalaisilta Bysantin vallan alle teineen, kastelukanavineen, akvedukteineen ja kulttuureineen, johon kuului filosofinen keskustelu ja näyttämötaide, arabialaisilla oli vain lyhyt ja julma elämä sotivien heimojen keskellä eikä heillä ollut tarjota muulle maailmalle kuin oma ankara olemassaolonsa.

Tämä osittain selittää islamiin kuuluvan vihamielisyyden musiikkia ja taiteita kohtaan, minkä jotkut ääriliikkeet, kuten Talibanit ottavat hyvin kirjaimellisesti. Islam ei kannusta etsimään tietoa muualta kuin itsestään. Se on Oriana Fallacin sanoin "uskonto joka ei ole tuottanut muuta kuin uskontoa".

Vihamielinen ilmasto suojeli niemimaata valloituksilta ja vieraiden kulttuureiden vaikutukselta. Mikään vieras armeija ei pitänyt lampaita ja vuohia yhteenoton arvoisena joten alue jäi suhteellisen eristäytyneeksi lukuunottamatta joitakin kauppareittejä. Tieteen kukoistus, josta muu maailma pääsi osalliseksi kreikkalaisen kulttuurin ansiosta, meni melkein kokonaan ohi arabeilta, joiden energia kului taisteluun armotonta luontoa ja toisia heimoja vastaan.

Noille ihmisille moraalin määritti käytännön tarve ja velvoitteet olivat heimokohtaisia. Tämä on olennainen pohja islamilaiselle asenteelle niitä kohtaan, jotka ovat oman uskonnon ulkopuolella, sisältäen sen periaatteen, että eettisyys määräytyy sen mukaan onko teosta hyötyä vai haittaa muslimeille.

Arabiassa oli pakanallisia uskontoja, erityisesti kauppapaikossa, kuten Muhammadin syntymäkaupungissa Mekassa. Joissakin kaupungeissa oli kaaboja, kuution muotoisia rakennuksia, jotka olivat pyhiinvaelluksen kohteina pyhinä kuukausina. Mekan Kaabassa oli monia jumalankuvia mukaanlukien musta meteori, joka on siellä tänäkin päivänä.

Muhammadin heimo Quraish palvoi mustan kiven lisäksi kuujumalaa, Allahia. He tunnustivat myös muita jumalia. Mekan kaupunki olikin tunnettu uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan ja kaikkien uskontojen seuraajat saattoivat tulla rukoilemaan Kaaban temppeliin. (Tämä muuttui myöhemmin, kun Muhammad otti vallan itselleen väkivalloin.)

Islam syntyi näistä yksinkertaisista pakanauskonnoista ja se otti elementtejä kristinuskon ja juutalaisuuden opeista, siten kuin Muhammad oli ne käsittänyt, usein virheellisesti. Hänen epätarkka tulkintansa esimerkiksi kristinuskosta on liitetty Palestiinan, silloisen Syyrian, alueilla vaikuttaneisiin lahkoihin.

Tämä on suomennos artikkelista http://www.thereligionofpeace.com/Pages/History.htm

-Ibn Matti

Muhammadin elämä, osa 2




http://prophetmuhammadillustrated.com/


9. kesäkuuta 2012

Rikos ja Rangaistus

RIKOS:





RANGAISTUS:
Sakkoa.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Harro_Koskinen


RIKOS:
Hiltunen laittoi kätensä rinnalle ristiin, nosti päänsä kenoon ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut: – Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee sen yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkielen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta. (...) – Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa ja pysäytti mossensa vähän ennen Jerikon tiehaaraa ja poikkesi ämmän kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Raapatraapatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jenkilleen: oi te epäuskoiset, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan poika. (...) – Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolla Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna. (...) – Ja kun Pietari oli laittanut toistakymmentä kuivaa jaloviinaa tuulensuojaan, hän maksoi laskun ja käski portsarin soittaa taksin. Ja tapahtui että kun Pietari pääsi huoran kanssa kämpille, hän ei tuntenut mestaria joka oli loikannut Tuulensuusta siivelle. Ja katso, he tekivät junan. Ja kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietariin ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti että hätä meni ohi. (...) Hiltunen pyöritti päätään, ponkaisi penkistä ja putosi takaisin ja jollotti nuotin kanssa kuin ortodoksinen pappi. – Ja pyrämiitin esirippu halkesi keskeltää, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessaa, ja kaikki kukot kieku niin perkeleesti saunankiukaalla ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen.


RANGAISTUS:
Kolme kuukautta ehdollista.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannustanssit#Jumalanpilkkasyyte


RIKOS:

Muutama täky Illmanin Mikalle
Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:


a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset "törkeän kunnianloukkauksen" kriteerit, mutta


b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.


c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.


Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.


Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.


(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)


Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:


Tästä kohdasta on Helsingin hovioikeuden 29.10.2010 antamalla päätöksellä poistettu väite, jonka mukaan profeetta Muhammad olisi pedofiili, ja islam pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto, sekä väite, että pedofilia olisi Allahin tahto.


(Kts. Muhammadista ja liberaalista demokratiasta.)


Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:


Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa "täyttyi" Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan "neekereistä" (vaikka "neekeri" ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.


Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että ...


a) ... koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.


b) ... Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.


Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.


Niinpä toistan väitteeni:


Tästä kohdasta on Helsingin hovioikeuden 29.10.2010 antamalla päätöksellä poistettu väite, jonka mukaan profeetta Muhammad olisi pedofiili, ja islam pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto, sekä väite, että pedofilia olisi Allahin tahto.


(Kts. Muhammadista ja liberaalista demokratiasta.)


Seuraava täky kuuluu:


Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.


Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:


"Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa."
JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.


Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.


Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):


Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.


Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.


RANGAISTUS:
Sakkoa.








1. kesäkuuta 2012

Suomeen iranilainen suurmoskeija

Soeren Kern kertoo Gatestone Institutin artikkelissaan Suomeen valmistuneesta shiialaisesta suurmoskeijasta.

Suurin osa Eurooppalaisista moskeijoista on sunni-lahkon rukoushuoneita, mutta nyt Helsingin Mellunkylään valmistunut moskeija on shiia-muslimeiden hartauksia varten. Moskeijassa on 700 neliömetrin tilat ja sinne mahtuu tuhat jumalanpalvojaa kerrallaan. Metroasemakin on ihan vieressä, joten sinne on helppo tulla.

Moskeijan on rakentanut radikaali organisaatio nimeltään Ahlul-Beit Foundation, joka harjoittaa käännytystyötä ja poliittista lobbausta. Sillä on noin 70 islamilaista keskusta ympäri maailmaa ja sen päämääränä on Iranilaisen radikaalin shiia-opin ja poliittisten mielipiteiden levittäminen.

Ahlul-Beit vastustaa kaikkia muita islamin lahkoja ja hyväksyy vain Iranissa valtaapitävän teokratian opin. Organisaatio kehottaa vainoamaan muita uskonlahkoja kuten sunneja, suufeja, alawiittejä ja tietysti myös sekulaareja ja maltillisia muslimeja. Organisaatio vastustaa maahamuuttajamuslimien kotoutumista.

Ahlul-Beit haluaa saattaa Lähi-idässä noudatettavan sharia-lain voimaan kaikkialla ja esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa se on onnistunut radikalisoimaan paikallisia muslimiyhteisöjä. Tyypillinen vaihtokauppa on järjestely, jossa organisaatio tarjoaa rahaa köyhille, jotka sitten käännytetään shiia-muslimeiksi ja koulutetaan iranilaisten imaamien johdolla. Organisaatio on kielletty yli kymmenssä maassa.

Euroopassa Ahlul-Beitin moskeijat esitellään yleisölle kulttuuri- ja urheilukeskuksina. Todellisuudessa ne ovat Iranin turvallisuuspalvelun käytössä ja niistä käsin vahditaan ja ahdistellaan iranilaisia toisinajattelijoita.

Saksassa Imaami Alin moskeija Hampurissa liitettiin syyskuussa 1992 tapahtuneeseen neljän kurdipuolueen jäsenen murhaan.

Britanniassa Ahlul-Beit osallistui kirjailija Salman Rushdien tappouhkauksiin. Moskeijaa on myös käytetty iranin maanpakolaisten vakoilemiseen ja terroristien rekrytoimiseen.

Kriitikot ovat varoittaneet Iranin hallituksen rahoittaman moskeijan värväävän nuorisoa terroristijärjestö Hizbollahiin. Suomalaiset poliitikot ovat ylistäneet shiia-moskeijaa monikulttuurin symbolina.


-Ibn Matti




Alkuperäinen artikkeli:
http://www.gatestoneinstitute.org/3080/finland-iranian-mega-mosque