2. huhtikuuta 2017

WTC iskut al-Qaidan näkökulmasta

David Wood kertoo videoblogissaan kuinka Iowan yliopiston kansainvälisten opintojen kurssille annettiin tehtäväksi kirjoittaa syyskuun 11. päivän terrori-iskuista al-Qaidan jihadistien näkökulmasta. Wood esittää vlogissaan esimerkkivastauksen tehtävänantoon:

"9/11 al-Qaidan silmin"

Tri David Wood


Jumalan, Laupiaan Armahtajan, nimeen.

Kaikkivaltias Jumala luettelee rangaistukset turmion levittämisestä maassa. Hän sanoo:

Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus, (Koraani 5:33)

Vaikka rangaistukset vaihtelevat sen mukaan, miten vakavasta rikoksesta on kysymys, mikään turmion levittäminen ei kuitenkaan ole vakavampaa kuin lähettää vääräuskoisten armeija muslimimaahan, puuttuminen muslimimaan sisäisiin asioihin ja muslimien sorto. Koska USA:n sotavoimat ovat tehneet tämän kaiken - puuttumalla asioihin, pommittamalla, asettamalla pakotteita ja hyökkäämällä maahan - USA:n sotilaat on tuomittava kuolemaan.

Mutta myös amerikkalaiset siviilit on tuomittava kuolemaan, sillä islamin lain mukaan, kuten rakastettu profeettamme julistaa, ne jotka rahoittavat sotilaita, ovat vastuullisia sotilaiden teoista:

Jumalan lähettiläs sanoi: "Se joka varustaa sotilaan Jumalan retkelle, saa samanlaisen palkinnon" (Sunan Ibn Majah 2759)
Jumalan lähettiläs sanoi: "Hän joka varustaa ghazin (taistelijan) Jumalan retkelle saa samanlaisen palkinnon kuin ghazi. (Sahih al-Bukhari 2843)

Niinpä ne, jotka rahoittavat USA:n sotilaita, jotka sortavat muslimeja, ovat aivan yhtä vastuullisia kuin sotilaat ja heille kuuluu sama rangaistus kuin sotilaille. Kuka rahoittaa USA:n armeijaa? Amerikkalaiset veronmaksajat.

Nämä Jumalan ja Hänen Lähettiläänsä opetukset todistavat vastaansanomattomasti, että sheikki al-Mujahid, suuri Osama bin Laden, oli täysin oikeassa sanoessaan:

Amerikan kansalaiset ovat heitä, jotka maksavat veroja, joilla rahoitetaan pommikoneet, joilla pommitetaan Afganistania, tankit, jotka tuhoavat kotejamme Palestiinassa, armeijaa, joka miehittää maitamme Persianlahdella, ja laivastoa, joka saartaa Irakia. Nämä verodollarit annetaan Israelille, jotta se voisi jatkaa hyökkäyksiään ja miehittää alueitamme. Niinpä Amerikan kansalaiset ovat niitä, jotka rahoittavat hyökkäykset meitä vastaan ja he ovat niitä jotka päättävät näiden rahojen käytöstä valitsemiensa edustajien välityksellä... Sen vuoksi amerikan kansaa ei voida pitää syyttömänä niihin rikoksiin, joita amerikkalaiset ja juutalaiset tekevät meitä vastaan. (Viesti maailmalle: Osama bin Ladenin lausuntoja, s. 165)

Näin ollen meidän täydellinen uskontomme pakottaa meidät hyökkäämään sekä amerikkalaisia sotilaita että siviileitä vastaan, ja syyskuun 11:nä 2001, uskomme leijonat murskasivat Amerikan, Suuren Saatanan, sielun, tappamalla tuhansia heidän taloudellisen pääkaupunkinsa sydämessä, seuraten mahtavasti rakastetun profeettamme esimerkkiä, joka kerran totesi: "Pelko (jota kylvetään vihollisten sydämiin) on tehnyt minusta voittoisan" (Sahih al-Bukhari 2977)

Allahu Akhbar, ja kuolema Amerikalle.



4 kommenttia:

  1. Huomatkaa Osama bin Ladenin ajatus siitä, että islamin laki koskee myös vääräuskoisia: se, että länsimaissa tavallisia kansalaisia, veronmaksajia, ei pidetä syyllisinä hallinnon tai armeijan tekoihin, ei paina mitään, vaan myös vääräuskoiset tuomitaan islamin lainsäädännön mukaan - vaikka he eivät ole muslimeja ja asuvat kokonaan eri valtiossa.

    VastaaPoista
  2. Tämä kertookin jo paljon. Mutta, mutta... missä on se kompromissin mahdollisuus, tie rauhanomaiseen rinnakkaiseloon? Eikö Koraani sellaista tunne lainkaan?

    Jos kompromisseihin ei ole mahdollisuutta, täytyy vain toivoa, että vääräuskoiset valtiot ottavat pian itseään niskasta kiinni ja vastaavat muhamettilaisille sellaisella tavalla, jota tiukimmankin linjan muslimi ymmärtää. Kustannuksista tinkimättä, onhan kyseessä eloonjäämiskamppailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Loppujen lopuksihan kyse on kuitenkin tulkinnasta. Jos Koraania lukee kirjaimellisesti, niin kuin vaikkapa ISIS tekee, voi olla vaikea löytää kompromissia, jossa rauhanomainen yhteiselo olisi mahdollista.
      Ayaan Hirsi Ali pohtii uudessa kirjassaan "Harhaoppinen" juuri tätä problematiikkaa. Hän sanoo, että islamin keskuudessa on jo paljon uudistajia, jotka ovat valmiit poistamaan islamista nämä väkivaltaiset osat. Hän vaikuttaa varovaisen optimistiselta islamin uudistamisen suhteen, osaksi sen vuoksi, että monet tavalliset muslimit ovat jo lopen kyllästyneitä näiden ääripäiden toimintaan ja haluasivat elää rauhassa muun ihmiskunnan kanssa. Toivotaan, että hän on oikeassa.

      Hirsi Alin kirja kannattaa ehdottomasti lukea:
      http://www.lue.fi/verkkokauppa/tuote/kirjat/harhaoppinen-islam-tarvitsee-uskonpuhdistusta/

      Poista
    2. En minä tässä voi nähdä mitään kompromissin mahdollisuutta. Muslimeissa on toki paljon maallistuineita ja maltillisia henkilöitä, mutta yhtä lailla oli myös Kansallissosialistisessa Saksalaisessa Työväenpuolueessa. Siihen kulumalla he allekirjoittivat puolueensa perusperiaatteet ja julkilausumat, vaikka eivät niistä samaa mieltä ehkä olleetkaan, saati niiden lopullisesta toteuttamistavasta.

      Useimmille on ilmiselvää, ettei NSDAP:n olisi mitenkään voitu sallia jatkavan toimintaansa tavoitteeseensa asti. Niinpä se lopetettiin määrätietoisella väkivallalla, johon kuului itsetarkoituksellista siviiliväestön pommittamista ja vastaavaa. Sen vastapainona oli kuitenkin vain alistuminen ja myötäily, jota Neville Chamberlain oli aluksi yrittänyt äärimmäisen huonoin tuloksin: Hitler oli tulkinnut vastustajiensa olevan heikkoja pelkureita.

      Niinpä siis Saksan asevoimat tuhottiin taisteluissa, joiden tukemiseksi maan siviilialueita pommitettiin säälimättä. Maa valloitettiin ja jaettiin neljään miehitysvyöhykeeseen, jotka riisuttiin totaalisesti aseista. ASE-Lehdessä oli joitain vuosia sitten asehistoriallinen artikkeli, jonka kirjoittaja kertoi haastattelemiensa vanhojen saksalaisten alkaneen itkeä muistellessaan, miten heidän kotoaan oli haettu vuosisatoja vanhoja piilukkoaseita poltettaviksi keskustorien asekokoissa.

      Wehrmacht ja Waffen-SS sekä niitä tukenut Natsi-Saksan siviiliyhteiskunta oli kaikkien arabiyhteiskuntien ja asevoimien yhteenlaskettuun suorituskykyyn verrattuna kuin toisesta galaksista! Jos liittoutuneet pystyivät kukistamaan kansallissosialismin, ei islamismin kukistamisen esteenä ole eikä voi olla mitään muuta kuin poliittisen tahdon puute.

      Poista