Koraaniblogi: Imranin perhe (121-200)

Jae 121 aloittaa keskustelun Uhudin ja Badrin taisteluiden opetuksista. Badrissa, vuonna 624, muslimit voittivat paljon suuremman Mekan Quraishin pakanallisen armeijan. Toisaalta seuraavana vuonna Uhudin taistelussa pakanat voittivat muslimit ja Muhammad haavoittui lievästi. Allah muistuttaa Muhammedille, että kun muslimit kävivät taisteluun Uhudissa, kaksi muslimien joukkoa oli menettää rohkeutensa. Heidän ei olisi pitänyt olla peloissaan, koska "Jumala oli heidän tukensa", ja uskoivaisten tulee luottaa ainoastaan häneen (jae 122). Olihan Allah antanut heille kuitenkin voiton Badrissa, vaikka he olivat "huonommassa asemassa" (jae 123). Islamin tradition mukaan 313 muslimia voitti paljon suuremman sotajoukon Badrissa, koska Allah tuki heitä "kolmella tuhannella Ylhäältä lähetetyllä enkelillä" (jae 124). Tämä on yksi syy, miksi ylivoimaiset Amerikan sotavoimat eivät pelota nykyajan jihadisteja.

Ibn Ishaq kertoo, että kun quraishit saapuivat Badriin lähes tuhannen miehen vahvuisena, Muhammed huusi Allahille: "Oi Jumala, jos tämä joukko tuhoutuu tänään, Sinua ei palvella enää". Mutta vähän myöhemmin Muhammed kertoi seuraajalleen Abu Bakrille: "Ole huoleti, oi Abu Bakr. Jumalan auttaa sinua. Gabriel on täällä pitelemässä hevosen ohjaksia ja johdattaa sitä. Tomu on hänen etuhampaidensa yllä." Sitten Muhammed astui joukkojensa eteen ja antoi merkityksellisen lupauksen, joka on antanut rohkeutta muslimisotureille kautta aikojen: "Kautta Jumalan, jonka käsissä Muhammedin sielu on, yksikään mies, joka tänään taistelee heitä vastaan ja rohkeasti etenee eikä pakene, heille Jumala takaa pääsyn Paratiisiin." Eräs paikalla olleista muslimisotureista, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hyvä on, hyvä on! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä, kun nuo miehet tappavat minut?" Hän heitti taatelit kädestään, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes sai surmansa. Muslimisoturit ovat taistelleet kautta aikojen samanlaisella rohkeudella tietäen, että voittaessaan he saavat nauttia sotasaaliista (josta on paljon keskustelua suurassa 8) ja kaatuessaan he pääsevät Paratiisin iloihin. Ja avain maalliseen voittoon on kuuliaisuus Allahille: "Niin, jos olette kärsivällisiä ja pelkäätte Jumalaa ja viholliset yllättävät teidät äkkirynnäköllä, on Herranne tukeva teitä viidellä tuhannella enkelinä, joilla on erityiset merkit" (jae 125). Jakeet 126-129 tähdentävät, että Allah yksin päättää tuleeko voitto vai tappio.

Jakeissa 130-139 tuomitaan koronkiskonta ja kehotetaan muslimeja hurskauteen, tottelevaisuuteen ja anteliaisuuteen, ja käsketään anomaan Allahilta syntien anteeksiantoa. Allah kutsuu uskovaisia vaeltamaan "ympäri maata" ja tarkkailemaan "millaisen lopun ne saivat, jotka vääristelivät totuuden (sanoman) valheeksi" (jae 137). Tähän perustuu islamin ajatus siitä, että esi-islamilaiset ja toisuskoiset sivilisaatiot ovat kaikki jahiliyya - uskottomien arvottomia yhteiskuntia. V.S. Naipaul törmäsi tähän asenteeseen matkoillaan islamin maailmassa. Kirjassaan "Matka islamin maailmaan" hän huomioi monien muslimien ajattelevan, että "Aika ennen islamia oli pimeyttä: se on osa islamin teologiaa. Historian täytyy palvella teologiaa." Naipaul kertoo, että jotkut Pakistanin muslimit, sen sijaan, että arvostaisivat kansakunnan kuuluisaa Mohenjo Daron arkeologista kohdetta, näkivät siinä mahdollisuuden opettaa islamia ja ehdottivat sinne kylttiä, jossa Koraanin jae 3:137 olisi opetuksena ihmisille. Jae 139 lupaa "voittoa" "tosiuskoville" - tai Ibn Kathirin sanoin: "varmasti lopullinen voitto ja voitonjuhla on teidän, oi uskovat." Ibn Abbasin mukaan jotkut muslimit kuitenkin tulkitsivat tämän Uhudissa niin, että heidän täytyy nousta uskottomien yläpuolelle - he kiipesivät vuorelle ja ajoivat yhden quraishin joukon pakosalle.

Jakeet 140-179 ottavat esille kysymyksen miksi muslimit kärsivät tappion Uhudissa? Se on Allahin koetus (jae 141) - testi sekä uskoville että teeskentelijöille (jakeet 166-167). Kuvittelivatko uskovat todella, että Allah päästäisi heidät Paratiisiin ottamatta selville, kuka heistä "taistelisi" - jahadoo, kävisi jihadiin (jae 142)? Vaikka Muhammed saisi surmansa, tulisi muslimien jatkaa taistelua (jae 144), sillä kukaan ei kuole ilman Allahin sallimusta (jae 145). Katsokaa profeettoja, jotka eivät lannistuneet "mistään, mikä kohtasi heitä Jumalan sotaretkellä" (jae 146). Muslimien ei tule totella uskottomia (jae 149), sillä pian Allah lähettää pelon heidän sydämiinsä (jae 151).

Ja todellakin, muslimit olivat vähällä voittaa vihollisensa, kunnes heitä harhautettiin: kun muslimisoturit näkivät "naisten pakenevan nostellen vaatteitaan ja paljastaen nilkkakorunsa ja säärensä", he alkoivat huutaa "Oi saalis! Oi ihmiset, sotasaalis!" He jättivät asemansa vastoin Muhammedin määräyksiä päästäkseen naisiin käsiksi - ja niin Allah salli pakanoiden pakottaa muslimit pakenemaan koetellakseen heitä (jakeet 152-152). Muslimit aiheuttivat itse oman tappionsa (jae 165). Jakeet 154-155 kertovat näiden miesten ahdingosta Uhudin jälkeen ja jae 159 käskee Muhammedia olemaan heille armollinen. Jakeet 156-158 ja 160 toistaa, että elämä ja kuolema samoin kuin voitto ja tappio, ovat yksin Allahin käsissä, eikä kenenkään tule siksi pelätä taistelua. Ne jotka kaatuvat taistelussa, eivät ole kuolleita, vaan nauttivat Paratiisin puutarhan iloista (jakeet 169-172; katso myös 136, 163).

Ibn Kathirin mukaan jae 161 ilmoitettiin "sen tapauksen yhteydessä, kun punainen vaate oli kadonnut Badrin sotasaaliin joukosta. Jotkut väittivät, että Allahin lähettiläs olisi saattanut ottaa sen." Tämä jae kuitenkin vapautti Muhammedin syytteestä: profeetta ei ole epäluotettava, tai kavaltaja. Ja hänen läsnäolonsa on Allahin armoa (jae 164).

Jakeet 173-175 ylistää niitä jotka voittivat pelkonsa ja menivät taisteluun: heitä"odottaa suuri palkka" - s.o. sotasaalis tässä maailmassa ja Paratiisi seuraavassa. Uskovia kehotetaan jakeissa 176-179 olemaan surematta uskottomia, joille annetaan lykkäystä vain jotta "heidän syntinsä enenisivät. Katso, heitä odottaa häpeällinen rangaistus" (jae 178).

Jakeet 180-200 tuomitsee uskottomat ja lupaa palkkion uskovaisille. Ne jotka väittävät, että "Jumala on köyhä, ja me olemme rikkaita" (jae 181) ovat Ibn Kathirin, Tafsir al-Jalalayn, Asadin, Daryabadin, Bulandshahrin ja muiden mukaan juutalaisia. Mutta heitä odottaa helvetti, koska he ovat tappaneet profeetat (jae 183). Kirjan kansat hylkäsivät Allahin liiton ja "vaihtoivat sen mitättömiin arvoihin. Mikä surkea vaihtokauppa!" (jae 187). Uskovien ei tule kadehtia heitä vaikka he menestyisivät, sillä Allah lähettää heidät helvettiin (jakeet 196-197), kun taas uskovat saavat nauttia Paratiisin puutarhoista (jae 198). Kirjan kansat, jotka hyväksyvät Muhammedin profeetakseen eivätkä "vaihda Jumalan tunnusmerkkejä mitättömän arvoihin" saavat palkintonsa (jae 199). "Tunnusmerkit" ovat tässä jälleen ayat, sana, jota käytetään Koraanin jakeista. Jae 200 lupaa menestystä niille, jotka tottelevat Allahia. Kautta islamin historian on ajateltu onnettomuuksien johtuvan tottelemattomuudesta ja lääkkeeksi on tarjottu islamin määräysten tarkempaa noudattamista.

* * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 121-200

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Koraaniblogi: Imranin perhe (64-120)

Oletko juutalainen tai kristitty? Silloin tiedät kuinka asia on: islam on totuus, mutta sinä kiistät sen vastoin parempaa tietoasi. Niin sanotaan Koraanissa.

Suuran 3, "Imranin perheen", Jakeissa 64-120 Allah jatkaa hyökkäystään juutalaisia ja kristittyjä vastaan, koska he ovat uppiniskaisuuttaan hylänneet islamin, ja kutsuu heitä takaisin Abrahamin oikeaan uskontoon. Allah päättää jakeiden 33-63 esityksen kristinuskosta kehottamalla Kirjan kansoja kääntymään islamiin. Tämä esitetään kutsuna "yhteisymmärrykseen": "että meillä olisi samoin kuin teilläkin, ettemme palvele muuta kuin ainoata Jumalaa emmekä aseta ketään Hänen rinnalleen, emmekä kukaan pidä toistamme herrana, (emme pidä herrana ketään muuta) paitsi Jumalaa" (jae 64). Tämä Koraanin jae siis kutsuu juutalaisia ja kristittyjä "yhteisymmärrykseen" muslimien kanssa siitä, että he palvelevat yksin Allahia. "Common Word" ("yhteisymmärrys") tuli myös muslimien ja kristittyjen aloitteen nimeksi, jonka tarkoitus oli käydä näiden välistä dialogia ja joka jatkuu edelleen.

Aloite alkoi muslimioppineiden samannimisillä kirjeillä kristittyjen johtohenkilöille; muslimit eivät koskaan selittäneet, että loppuosa lauseesta, josta "yhteisymmärrys" oli otettu, käsitteli sitä, että juutalaisten tulisi lopettaa asettamasta kumppaneita Allahin rinnalle, ja palvella ainoastaan Jumalaa - siis kääntyä muslimeiksi.  Tämä Koraanin kohta kehottaa kristittyjä kiistämään Kristuksen jumalallisuus samoin kuin lopettaa "rabbien ja munkkien" palvominen, minkä Tafsir al-Jalalayn mainitsee tämän jakeen yhteydessä. Tuo syyte tulee Koraanin jakeesta 9:31.

Allah moittii juutalaisia ja kristittyjä siitä, että he kiistelevät asioista, "josta teillä ei ole tietoa" (jae 66): Abrahamin uskonnosta. Patriarkka ei voinut olla juutalainen tai kristitty, koska jakeen 65 mukaan "Laki ja Evankeliumihan lähetettiin vasta hänen jälkeensä". Todellisuudessa hän oli muslimi-hanif (jae 67) - kuten Tafsir al-Jalalayn selittää: "Todellisuudessa Abraham ei ollut juutalainen eikä kristitty, vaan muslimi, joka tunnusti Jumalan Ykseyttä, ja hanif, joka pidättäytyi kaikista muista uskonnoista ja oli oikeamielinen; hän ei ollut koskaan kuvainpalvoja."

Lisäksi Muhammed ja muslimit olivat niitä, jotka "voivat lähinnä vedota Aabrahamiin", kuten Ibn Kathir sanoo: "Tämä aya [jae] tarkoittaa: Ihmiset joilla on suurin oikeus olla Ibrahimin seuraajia, ovat ne, jotka seurasivat hänen uskontoaan ja Profeettaa, Muhammedia, ja hänen Kumppaneitaan."

Tästä seuraa tietysti, että jos Abraham oli muslimi, niin juutalaisuus on kokonaan lainvastainen. Juutalaiset (ja kristityt) yksinkertaisesti kapinoivat omien profeettojensa oikeaa uskoa vastaan - joka oli islam. Tämä on juuri se näkemys, joka monilla muslimeilla on nykyään juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Allah painottaa joidenkin juutalaisten ja kristittyjen uppiniskaisuutta: he yrittävät johtaa muslimit harhaan, vaikka he itse ovat ne, jotka ovat harhapolulla kieltämällä Jumalan "tunnusmerkit", vaikka ovat itse olleet niissä todistajina (jakeet 69-70). "Tunnusmerkit" on arabiaksi "ayat", mikä on sama sana, jota käytetään Koraanin jakeista.

Tämä kohta saattaa viitata kristittyyn Najranin delegaatioon ja/tai muihin kristittyihin ja juutalaisiin, jotka kuulivat Muhammedin lausuvan Koraania ja silti hylkäsivät islamin - ja, muslimilähteiden mukaan, tiesivät Muhammedin olevan profeetta, mutta eivät halunneet myöntää sitä itsekkäistä syistä. Maududi sanoo: "Tämän vuoksi Koraani moittii heitä jatkuvasti vihamielisestä Jumalan tunnusmerkkien vääristelystä, vaikka he näkivät ne omin silmin ja olivat niitä itse todistamassa. He jopa alentuivat, kuten jakeissa 71-72 kerrotaan, harhautukseen yrittäessään kääntää toisia pois islamista: he puhuivat valheita Allahista vastoin parempaa tietoaan" (jae 75).

Näiden likaisten temppujen lisäksi he laittoivat omia sanojaan Pyhiin Kirjoituksiinsa (jae 78); jotkut epäilijät ovat arvelleet, että Muhammed oli itse näiden harhautettujen joukossa, kunnes pääsi perille juonesta.

Allah hylkää mahdottomana ajatuksen, että ihminen - selvästikin Jeesus - olisi voinut opettaa, että hän olisi jumalallinen (jakeet 79-80). Hän on vain yksi profeetoista (jae 84), eikä Allah hyväksy keneltäkään muuta uskontoa kuin islamin (jae 85). Ja ne jotka hylkäävät oikean uskonnon sen jälkeen, kun ovat ottaneet sen saavat palkakseen "Jumalan, enkelien ja ihmisten kirouksen" (jakeet 86-87). Maududin mukaan tässä viitataan "Arabian juutalaisiin rabbeihin", jotka ensin tunnustivat ja sitten kielsivät Muhammedin. Allah väittää, että juutalaisten ruokailusäännökset ovat heidän itsensä keksimiä (tai Jaakobin - eli Israelin - itsensä, jakeet 93-94), ja jae 95 kehottaa juutalaisia hylkäämään, Maududin sanoin, "hiuksia halkovan laintulkinnan" ja palaamaan Abrahamin oikeaan monoteismiin - s.o. islamiin.

Allah sanoo, että Mekan (Bakan) pyhäkkö oli maailman ensimmäinen palvontapaikka (jae 96). Sen rakensi Abraham, josta Ibn Kathir sanoo: "jonka uskontoa juutalaiset ja kristityt väittävät seuraavansa. Kuitenkaan he eivät suorita Hajjia [pyhiinvaellusta] taloon, jonka Abraham rakensi Allahin käskystä ja mihin hän kutsui ihmisiä pyhiinvaellukselle." Kirjan kansat eivät usko "Jumalan tunnusmerkkeihin" (jae 98) ja yrittävät estää toisiakin kulkemasta Allahin tiellä (jae 99). Jos muslimit kuuntelevat näitä juutalaisia ja kristittyjä, jotka torjuvat islamin, heistä tulee uskonluopioita (jae 100). Ylösnousemuksen päivänä siunattujen kasvot kirkastuvat ja tuomittujen mustuvat (jae 106).

Sillä aikaa maan pinnalla muslimit ovat "paras seurakunta", kun taas juutalaiset ja kristityt ovat "jumalattomia" (jae 110). Muslimien ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä juutalaiset ja kristityt ovat myös pelkureita: "jos he käyvät sotimaan teitä vastaan, kääntyvät he pakoon" (jae 111). Kurjuus on masentava heidät - "paitsi jos he pitävät liiton Jumalan kanssa ja sopimuksen ihmisten kanssa" (jae 112). Bulandshahrin mukaan tämä viittaa toisuskoisten sopimukseen "maksaa hyvitystä (jizya) muslimivaltiolle, jolloin heillä on dhimmien oikeudet." Nämä oikeudet eivät ole tasa-arvoisia muslimien oikeuksien kanssa: dhimmien on oltavat alamaisia ja hyväksyttävä toisen luokan kansalaisen status (katso 9:29) saadakseen suojelua - siihen asti kun eivät loukkaa muslimeja vastaan.

Tällä ei suinkaan tarkoiteta tuomita kaikkia Kirjan kansojen jäseniä! Heidän keskuudessaan "on vakaa joukko (ihmisiä), jotka yön aikana lukevat Jumalan ihmeellisiä ilmoituksia ja Häntä kumartavat" (jae 113). Ibn Ishaqin, Ibn Abbasin ja muiden mukaan tämä viittaa "Kirjan Kansojen papistoon, joka hyväksyi islamin uskon". Tehdään kuitenkin selväksi, mitä tapahtuu niille, jotka eivät hyväksy islamia: Ibn Kathirin mukaan jae 118 kieltää muslimeja "ottamasta muiden uskontojen seuraajia neuvonantajiksenne", koska jopa ne, jotka ovat ulospäin ystävällisiä muslimeja kohtaan, tosiasiassa vihaavat heitä (jakeet 119-120).

* * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 64-120

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Koraaniblogi: Imranin perhe (33-63)

Tiesitkö että Jeesus oli Mooseksen sisarenpoika? Se on Koraanissa.

Muhammedin ensimmäisen elämäkerturin Ibn Ishaqin mukaan suuran 3 ensimmäiset kahdeksankymmentä jaetta on ilmoitettu sen jälkeen, kun kristittyjen delegaatio saapui Jemenistä, Najran kaupungista. Yksi delegaation johtajista oli piispa Abu Harith ibn Alqama, joka sai rahaa, palvelijoita ja muita suosionosoituksia "Bysantin kristityltä kuninkaalta". Ibn Ishaq kertoo, että Abu Haritha tiesi Muhammedin olevan profeetta, mutta kieltäytyi tunnustamasta häntä kaikkien niiden lahjojen vuoksi, joita hän sai bysanttilaisilta.

Ibn Ishaq kirjoittaa, että delegaatio oli "erimielinen joistakin asioista, sanoen [Jeesus] on Jumala; ja hän on Jumalan poika; ja hän on Kolminaisuuden kolmas persoona, mikä on kristittyjen doktriini." He esittivät Muhammedille näitä väitteitä tukevat argumentit, mutta hän ei hyväksynyt mitään niistä. Kun he kertoivat hänelle alistuneensa Jumalalle, hän vastasi: "Te valehtelette. Väitteenne, että Jumalalla on poika, teidän ristin palvontanne ja sianlihan syöntinne estävät teitä alistumasta." Sen jälkeen Allah ilmoitti suuren osan suurasta 3 osoittaen heidän väitteensä vääriksi ja ilmoittaen totuuden Jeesuksesta ja kristinuskosta.

Allah aloittaa kertomalla tarinan Marian syntymästä ja varhaisesta elämästä. Jakeessa 36 hän sanoo Marian äidin olleen olleen Imranin vaimo - se on Amram, joka on Mooseksen ja Aaronin isä. Tämä jae, yhdessä jakeen 19:28 kanssa, jossa Mariaa kutsutaan Aaronin siskoksi, on antanut aiheen syyttää Muhammedia siitä, että hän on sekoittanut Mooseksen siskon Mirjamin Jeesuksen äitiin Mariaan, koska arabiaksi nimet ovat identtiset: Maryam.

Muhammedilla oli tähän valmis vastaus: "Muinaiset ihmiset tapasivat antaa nimiä heitä ennen eläneiden apostoleiden ja hurskaiden ihmisten mukaan." Vaikka tämä ehkä selittääkin, miksi Mariaa kutsutaan "Aaronin sisareksi", se ei selitä miksi hänen sanotaan olevan Imranin tytär.

Joka tapauksessa Imranin vaimo pyhittää lapsen kohdussaan Allahin palvelukseen (jae 35); kun hän on synnyttänyt, hän sanoo Mariasta: "minä asetan hänet ja hänen jälkeläisensä Sinun suojelukseesi, varjele heitä kirotulta Saatanalta" (jae 36). Muhammed sanoi, että jokainen lapsi "on Saatana pistämä" syntymänsä jälkeen - siksi vauvat itkevät, kun ne syntyvät.

Maria ja Jeesus kuitenkin säästyivät tältä pistolta. Vaikka lapsi on tyttö ja "miespuolinen ei ole sama kuin naispuolinen lapsi", Imranin vaimo täyttää lupauksensa: Maria pyhitetään Allahin palvelukseen. Bulandshahri sanoo, että hän meni asumaan Jerusalemin temppeliin, jota hän kutsuu nimellä Baitul Muqaddas ("Pyhä Talo") ja, pitäen kiinni islamin ideasta, että juutalaisten profeettojen alkuperäinen ilmoitus oli islamia, kutsuu sitä moskeijaksi. Siellä Maria ruokitaan ihmeellisesti (jae 37).

Tarina muistuttaa Jaakobin protoevankeliumia, kristillistä dokumenttia toiselta vuosisadalta. Siinä Marian lapsettomat vanhemmat Joakim ja Anne rukoilivat Jumalaa antamaan heille lapsen, ja pyhittivät syntyneen lapsen Jumalalle kiitollisuuden osoituksena. Kun Maria oli kolmevuotias, hän meni asumaan Temppeliin, missä Enkeli ruokki häntä.

Tällaisten asioiden vuoksi Muhammedia syytettiin "entisten ihmisten juttujen" kertomisesta (6:25, 8:31, 16:24, 23:83, 25:5, 27:68, 46:17, 68:15, 83:13), sen sijaan, että olisi saanut jumalallisia ilmoituksia. Mutta muslimit vastaavat tähän, että Koraani oikaisee väärät tiedot ja kertoo totuuden kristinuskosta näissä ilmestyksissä, jotka Jeesuksen seuraajat ovat väärentäneet.

Jakeissa 38-41 kerrotaan Johannes Kastajan syntymä keskittyen Luukaksen evankeliumin (1:5-80) pääkohtiin: enkeli kertoo Sakariaalle, että hän saa pojan, jolloin Sakarias ihmettelee, miten se on mahdollista, koska hän on vanha, ja sitten Sakarias menettää puhekykynsä. Sitten Koraani aloittaa kertomuksen Jeesuksen syntymästä vakuutuksella Muhammedin profeetallisuudesta (jae 44): Ibn Kathir selittää, että vaikka Muhammed ei ollut mukana näissä tapahtumissa, "Allah paljasti nämä tapahtumat hänelle aivan kuin hän olisi ollut silminnäkijä."

Enkelin ilmoitus Jeesuksen syntymästä (jakeet 45-46) eroaa Luukkaan evankeliumin versiosta monissa yksityiskohdissa: Koraanissa Jeesusta kutsutaan "Sanaksi" Allahilta sekä "Messiaaksi", mutta ei "Jumalan Pojaksi". Islamin oppineet selittävät, että Jeesus on Allahin sana, mutta ei jumalallisessa mielessä, kuten Johanneksen evankeliumin jakeessa 1:1, vaan koska hänet luotiin Allahin sanalla ilman maallista isää, kuten myös Aadam - kuten jae 59 selittää.

Allah sanoo, että hän opettaa Jeesukselle "Pyhän kirjan, viisauden, Lain ja Evankeliumin" (jae 48). Koraanissa Evankeliumi ei ole ilmoitus Jeesuksesta, vaan Allahin antama kirja. Allah kertoo useista Jeesuken tekemistä ihmeistä, jotka hän teki "Jumalan tahdosta" (jae 49). Bulandshahri selittää tämän lauseen korostavan, että Jeesus teki ihmeitä ainoastaan Allahin suostumuksella - sillä "kun ihmiset todistivat näitä tekoja, erityisesti kuolleiden herättämistä, oli mahdollista, että he pitäisivät Sayyidina Isaa [Herraa Jeesusta] itse Allahina." Yhdessä näistä ihmeistä herätetään savilintuja eloon - kyseinen tarina löytyy toisen vuosisadan Tuomaan evankeliumista.

Kun juutalaiset torjuvat Jeesuksen, hän kokoaa opetuslapsia, jotka sanovat "Me olemme Jumalan seuraajia, me uskomme Jumalaan; todista, että olemme Hänen tahtoonsa ja johtoonsa alistuneet" (jae 52). Ja kun Jeesuksen viholliset juonittelivat häntä vastaan, Allah, "taitavin Suunnittelija" (jae 54) juonitteli myös paljastaen, että hän on "ylentävä sinut [Jeesuksen] luokseni". Ibn Ishaqin mukaan tämä osoittaa vääräksi "juutalaisten väitteen hänen ristiinnaulitsemisestaan" - palaamme aiheeseen suurassa 4, joka sanoo "mutta he eivät olleet surmanneet eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan siltä vain näytti heistä" (4:157).

Allah sanoo: "Katso, tämä sanoma on kauttaaltaan totuutta, eikä ole muuta jumalaa kuin Jumala" (jae 62) - toisin sanoen, Jeesus ei ole jumalallinen. Allah käskee Muhammedia jakeessa 61 haastamaan ne, jotka muuta väittävät: koska "tieto on osaksesi tullut", hänen tulee sanoa toisinajattelijoille: "Tulkaa, kutsukaamme meidän poikamme ja teidän poikanne, meidän vaimomme ja teidän vaimonne, kokoontukaamme me itse ja te itse; ja sitten kukin velvoittakaamme itsemme Jumalan edessä ja huutakaamme Jumalan kirousta niiden yli, jotka valehtelevat!".

Ibn Ishaq kertoo, että kun kristittyjen Najranin delegaatio kuuli tämän, he pyysivät Muhammedilta aikaa keskustella keskenään. Sitten yksi heidän johtajistaan sanoi muille: "Oi kristityt, tiedätte vallan hyvin, että Muhammed on Jumalan lähettiläs ja hän on antanut lopullisen julistuksen herrastanne. Tiedätte myös, ettei kukaan ole koskaan kironnut profeettaa ja nähnyt vanhimpiensa elävän ja lapsiensa kasvavan. Jos niin teette, teidät hävitetään. Mutta jos päätätte pysyä uskossanne ja pitää oppinne herrastanne, käyttäkää vapauttanne ja menkää kotiinne."

Niin he menivät Muhammedin luokse, torjuivat hänen haasteensa ja menivät kotiin, osoittaen todeksi uppiniskaisen kapinointinsa Allahia vastaan.

 * * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

https://koraaniblogi.blogspot.com/2015/04/3-imranin-perhe-33-63.html

Koraaniblogi: Imranin perhe (1-32)

Koraanin kolmannen luvun nimi on "Imranin perheen suura" - se tarkoittaa Amramia, Mooseksen ja Aaronin isää (Exodus 6:20), joka mainitaan jakeissa 33 ja 35. Kuten useimmat Koraanin otsikot, ei tämäkään kuvaile suuran teemaa, vaan on vain sana, joka esiintyy luvussa ja jonka tarkoituksena on ainoastaan erottaa tämä luku muista.

Maududin mukaan suura 3, joka on Medinan kaudelta, on "osoitettu erityisesti" juutalaisille ja kristityille muslimien lisäksi. Hän sanoo, että se on "jatkoa al-Baqaran [suura 2] sanomalle, jossa nuhdellaan heidän vääriä uskomuksiaan ja huonoa moraaliaan, ja kehotetaan tekemään parannus ja hyväksymään Koraanin Totuus."

Myös Bulandshahri sanoo, että suura 3 on "puhuva todiste juutalaisia, kristittyjä ja kuvainpalvojia vastaan, joihin kaikkiin siinä viitataan. Se kutsuu heitä kohti totuutta ja osoittaa vääriksi heidän uskomuksensa, joihin lukeutuvat rienaavat opit Sayyidina [Herra] Isasta ja Ibrahimista [Jeesus ja Abraham]."

Tämä asia näkyy selvästi luvun alussa. Jae 3 julistaa, että Koraani, joka on nyt ilmoitettu Muhammedille, vahvistaa sen, mitä oli kirjoitettu Toorassa ja Evankeliumissa. Ibn Kathir selittää, että "nämä Kirjat todistavat Koraanin totuuden, ja myös Koraani todistaa näiden Kirjojen totuuden, mukaanlukien ilosanoman Muhammedin profeetallisuudesta ja Loistavan Koraanin ilmoituksesta."

Tässä on jälleen selitys sille, miksi valtavirran islamilainen traditio katsoo, että juutalaisten ja kristittyjen kirjoitukset ovat väärennettyjä: niissähän ei vahvisteta sitä, mitä on Koraanissa, joten juutalaisten ja kristittyjen on täytynyt syyllistyä niiden muuttamiseen - ja nyt "heidän itse keksimänsä ajatukset pettävät heidät heidän uskossaan" (jae 24).

Asad painottaa, että "on huomattava, että Koraanissa mainittu Evankeliumi ei ole sama kuin nykyään tunnetut neljä Evankeliumia, mutta viittaa alkuperäiseen ja kadonneeseen, Jeesukselle annettuun ilmoitukseen, jonka hänen aikalaisensa tunsivat nimellä Evankeliumi ('Ilosanoma'), josta arabiankielinen muoto Injil on johdettu. Se oli luultavasti lähde, josta synoptiset evankeliumit ottivat suuren osan materiaalistaan ja joitakin Jeesuksen opetuksia. Siihen tosiasiaan, että se on kadonnut ja unohdettu, viitataan Koraanin jakeessa 5:14."

Jae 4 sanoo, että Allah on nyt antanut "Johdatuksen" (arabiaksi 'furqan'), joka Ibn Kathirin sanoin "erottelee toisaalta harhaan johtamisen, valheen ja eksytyksen, ja toisaalta johdatuksen, totuuden ja hurskauden." Qatadan ja monien muiden islamin auktoriteettien mukaan "Johdatus" on Koraani itse, vaikka toiset sanovat sen viittaavan kaikkiin ilmoitettuihin kirjoituksiin - tietysti niiden väärentämättömässä muodossa.

Sama jae lupaa myös "ankaran rangaistuksen" niille, jotka hylkäävät tämän johdatuksen. 1900-luvun intialainen islaminoppinut Allam Shabbir Ahmed Usmani näkee tämän todisteena siitä, että Jeesus ei voi olla jumala, koska "Jumala on voimakas kostamaan [sic] ja rankaisemaan milloin hyvänsä hän haluaa", ja Jeesus "ei voi olla kaikkivaltias kuten Jumala, koska hän ei pystynyt estämään roistoja, jotka yrittivät tappaa hänet".

Jae 7 selittää, että jotkut Koraanin jakeet ovat selviä ja toiset eivät, "kuten", Tafsir al-Jalalayn mukaan, "joidenkin suurien aloitusjakeet", mukaanlukien tämän luvun aloitusjae. Näitä ei muslimien tule tutkia liian syvällisesti (vaikka he ovat kyllä tutkineet): Allah varoittaa, että "ne jotka sydämessänsä pyrkivät harhaan kiinnittävät huomionsa kaikkeen vertauskuvalliseen aiheuttaakseen erimielisyyksiä ja sepittääkseen selityksiä. Mutta selityksen tuntee ainoastaan Jumala."

Jakeet 8-27 kehottavat uskovia pysymään uskossaan sekä varoittavat uskottomia ankarasta rangaistuksesta, joka odottaa heitä helvetissä. Jae 13 viittaa Badrin taisteluun, jossa muslimit saivat ensimmäisen suuren voittonsa, jolloin heidän pieni sotajoukkonsa voitti paljon suuremman pakanallisten arabien armeijan. He olivat Muhammedin omaa Quraish-heimoa, jotka eivät olleet hyväksyneet häntä profeetakseen.

Maududi sanoo, että suuran 3 ensimmäiset kolmekymmentäkaksi jaetta "oli luultavasti ilmoitettu vähän Badrin taistelun jälkeen" ja tämä jakeen "tunnusmerkki" oli kahden armeijan kohtaaminen; "toinen taisteli Jumalan asian puolesta, toinen oli uskoton". Armeijat "arvioivat silmämäärin vihollisensa kaksi kertaa lukuisammiksi", jonka Ibn Kathir selittää: "Kun kaksi leiriä näkivät toisensa, muslimit luulivat, että kuvainpalvojia oli kaksinkertainen määrä siihen verrattuna, mitä heitä todellisuudessa oli, jotta he luottaisivat Allahiin ja pyytäisivät Hänen apuaan. Kuvainpalvojat luulivat uskovia olevan kaksi kertaa enemmän, jotta he tuntisivat pelkoa, kauhua ja epätoivoa." Hän sanoo, että Allah "antaa voiton uskoville palvelijoilleen tässä elämässä"

Eli muslimit voittivat, koska he olivat kuuliaisia Allahille. Tämä toimii myös toisin päin ja asettaa kaavan, joka toistuu läpi historian: kun muslimit kärsivät, heidän kärsimystensä katsotaan johtuvan siitä, etteivät he ole olleet tarpeeksi islamilaisia, ja parannuskeino on aina lisää islamia.

 Jae 19 julistaa, että "oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam" ja että Kirjan kansat hylkäävät sen vain koska he "kadehtivat toisiaan". Bulandshahri sanoo, että juutalaiset ja kristityt tunnistivat Muhammedin olevan "viimeinen Profeetta, mutta heidän uppiniskainen luonteensa esti heitä tunnustamasta sitä." Jae 20 sanoo, että he pelastuvat, jos he alistuvat Allahille; Bulandshahri jatkaa: "Näitä ihmisiä ei voi pakottaa kääntymään, heitä voidaan vain neuvoa. On muslimien velvollisuus kutsua heitä kääntymään islamiin."

 Jakeet 28-32 ovat lähinnä varoituksia Allahin tuomiosta, mutta jae 28 varoittaa uskovia ottamasta uskottomia "ystävikseen" (arabiankielisen sanan merkitys on enemmän kuin "satunnainen tuttavuus", enemmänkin liittolainen) ["suojelijoikseen" Hämeen-Anttilan käännöksessä, suom.huom.], "paitsi jos pelkäätte heitä" [Hämeen-Anttila]. Tämä on perusta ajatukselle, että uskovaisten on luvallista valehdella uskottomille, jos he pelkäävät toisuskoisia.

Arabiankielisessä tekstissä käytetään sanaa tuqatan, joka on verbimuoto sanasta taqiyyatan, josta tulee yhä paremmin tunnettu termi taqiyya. Ibn Kathir sanoo, että lause "paitsi jos pelkäätte heitä" (Pickthall: “unless (it be) that ye but guard yourselves against them”) tarkoittaa, että "uskovat, jotka joinakin aikoina tai joissakin paikoissa joutuvat pelkäämään vääräuskoisia" voivat "olla uskottomille ystäviä ulkoisesti, mutta eivät koskaan sisäisesti.

Esimerkiksi al-Bukhari kertoo, että Abu al-Darda" sanoi: "Me hymyilemme joillekin ihmisille, vaikka sydämissämme kiroamme heitä". Al-Bukhari kertoo al-Hasanin sanoneen:"Tuqyah [taqiyya] on sallittua Ylösnousemuksen päivään asti." Vaikka muslimien edustajat sanovat nykyään, että taqiyya on puhtaasti shiialainen doktriini, ja sunnien karttama, suuri muslimioppinut Ignaz Goldziher osoittaa, että vaikka sen muotoilivat shiiat, "muutkin muslimit hyväksyvät sen lailliseksi Koraanin jakeen 3:28 mukaan". Nykyään sitä noudattavat al-Qaidan sunnit.

 * * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Koraaniblogi: Lehmän suura (222-286)

Haluatko Allahin suojelua, kun menet vuoteeseen? Ohjeet löydät lukemalla eteenpäin - mutta jos harjoitat anaaliseksiä, suojelua ei tule. Tämä osa Koraanin toisesta luvusta kieltää sen.

Ystäväni Jeff kertoi minulle kerran, että hän on yrittänyt useita kertoja lukea Koraanin, mutta hän "ei koskaan päässyt sitä hemmetin 'Lehmää' loppuun". Tämän osan jälkeen me olemme päässeet.

Yksi syy, miksi "Lehmää" on niin raskasta lukea on, että se on täynnä lakitekstiä. Allah, joka on islamin teologian mukaan Koraanin ainut kertoja (vaikka hän viittaakin itseensä varsin usein kolmannessa persoonassa), keskittyy "Lehmän" jälkimmäisessä osassa säännöksiin avioliitosta ja avioerosta (jakeet 222-242). Hän kieltää yhdynnän kuukautisten aikana (jae 222).

Seuraavassa jakeessa hän sanoo muslimeille: "Vaimonne ovat teidän peltonne. Käykää pelloillanne, milloin tahdotte" (jae 223), jonka jotkut muslimit ymmärtävät anaaliseksin kielloksi - tätä mieltä on Ibn Kathir. Imaami Muslimin, jota pidetään toiseksi arvovaltaisimpana hadithien kokoajana (Bukharin jälkeen), kuin myös muiden mukaan, tämän jakeen ilmoituksen takana ovat juutalaiset. "Juutalaiset sanoivat, että kun mies tulee vaimoon emättimen kautta, mutta takaapäin, ja vaimo tulee raskaaksi, lapsi karsastaa" (sahih Muslim 3363) tai - toisten lähteiden mukaan - on kierosilmäinen.

Sen estämiseksi annettiin tämä jae: "Vaimonne ovat teidän peltonne. Käykää pelloillanne,  milloin tahdotte" (jae 223). Sayyid Qutb sanoo, että sanan "pelto", joka viittaa viljelyyn ja tuotantoon hedelmällisyyden ja lisääntymisen yhteydessä, käyttäminen on mitä sopivinta" - tai kuten Maududi sen sanoo: Allahin "tarkoitus, kun hän loi naisen, ei ollut pelkästään tarjota miehille huvia". Naisten tuli tuottaa heille myös lapsia.

Allahin avioerosäännökset sanovat, että "miehet ovat naisiin verrattuina korkeammassa asemassa" (jae 228). Tämä on ehkä syynä siihen, että mies voi erota vaimostaan yksinkertaisesti sanomalla "Talaq" - eroan sinusta - mutta naiset eivät voi tehdä samoin. Näin helppo menettely johtaa pikaistuksissa tehtyihin eroihin, joiden jälkeen tehdään sovinto - Koraani aavistaa tämän ja pyrkii estämään sitä asettamalla ehdon, että mies, joka eroaa vaimostaan kolmesti, ei voi ottaa tätä takaisin ennen kuin vaimo nai toisen miehen, ja tämä vuorostaan eroaa hänestä: "Jos joku siis erottaa vaimonsa (kolmannen kerran), ei hänen ole sallittu jälkeenpäin ottaa vaimoa takaisin, ennenkuin tämä on ollut naimisissa toisen miehen kanssa" (jae 230).

Tästä on aiheutunut ilmiö "väliaikaiset aviomiehet", jotka jopa nykyäänkin, uskonnollisten johtajien käskystä, naivat ja sitten eroavat naisista, joista on erottu kolme kertaa, jotta nämä poloiset naiset voisivat palata alkuperäisille aviomiehilleen. Kuten voi hyvin kuvitella, tämä käytäntö on mahdollistanut väärinkäytöksiä ja hadith kertoo Muhammedin tuominneen sen. Muslimien uskonnolliset johtajat vaativat, että naisparan uusi avioliitto pitää olla aito ennen kuin hän voi palata alkuperäiselle miehelleen.

Sitten Allah kertoo yksityiskohtia miten miesten pitää järjestää vaimojensa asiat testamentissaan (jakeet 234, 240); abrogaation doktriinista kiinnostuneille voidaan mainita, että Ibn Kathir väittää jakeesta 240, että "enemmistö oppineista sanoi ayan (2:234) kumonneen tämän ayan (jakeen 240)".

Sitten on aika taas läksyttää juutalaisia. Jakeissa 243-260 Allah viittaa ohimennen useisiin raamatullisiin tarinoihin. Juutalaiset kieltäytyvät taistelemasta, vaikka heitä on käsketty (jae 246), ja kapinoivat Saulin kuninkaaksi valintaa vastaan (jae 247). Jos Allah olisi tahtonut, kansat olisivat uskoneet profeettoja, jotka heille oli lähetetty, mutta se ei ollut hänen tahtonsa, vaikka syytä siihen ei kerrota (jae 253). Olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi hän lähetti profeettoja, vaikka ei halunnut ihmisten uskovan heitä, mutta se jää salaisuudeksi.

Sitten tulee Valtaistuinjae (Ayat al-Kursi), jae 255. Islamoppineen Mahmoud Ayoubin mukaan "muslimit pitävät jaetta eräänä Koraanin loistavimpana. Se on näytellyt hyvin tärkeää roolia muslimien uskossa". Islamin profeetta Muhammedin on sanottu yhtyneen väitteeseen, että tämä jae on niin voimallinen, että "milloin tahansa menet vuoteeseen, lue al-Kursin jae (2:255), jolloin Allahin lähettämä suojelija suojelee sinua, eikä Saatana voi tulla luoksesi ennen aamua", ja toisaalla hän sanoo jakeen olevan "suurin jae Allahin kirjassa."

Qurtubi raportoi, että "kun Valtaistuimen jae ilmoitettiin, jokainen maailman epäjumalankuva ja kuningas kaatui ja kuninkaiden kruunut putosivat heidän päästään", ja jatkaa Muhammedin kertomuksella, jossa Allah kertoo Moosekselle niistä monista siunauksista, joita ihmiset saavat, jos he lukevat Valtaistuimen jaetta - jälleen ilmentymä oletuksesta, että Kirjan kansat olivat saaneet ainakin osan Koraanin ilmoituksesta, mutta olivat uppiniskaisesti pyyhkineet ne pois kirjoituksistaan.

Heti sen jälkeen tulee Koraanin kuuluisa toteamus, että "Uskonnossa ei ole mitään pakkoa" (jae 256).

Muslimien edustajat länsimaissa siteeraavat usein tätä lausetta osoittaakseen vääräksi väitteen, että islamia levitettiin miekalla, tai jopa osoittaakseen, että islam on rauhan uskonto. Kuitenkin varhaisen muslimin, Mujahid ibn Jabrin mukaan, tämä jae on abrogoitu Koraanin jakeella 9:29, jossa muslimit määrätään taistelemaan Kirjan kansoja vastaan ja alistamaan heidät. Muslimihistorioitsija Tabarin mukaan toiset kuitenkin sanovat, että "ei pakkoa"-jaetta ei ole abrogoitu, mutta se ilmoitettiin viitaten erityisesti Kirjan kansoihin. Heitä ei tule pakottaa kääntymään islamiin, vaan he saavat harjoittaa uskontojaan kunhan maksavat jizyaa (henkirahaa) ja "tunnustavat alistuvansa" (9:29). Pakkoa ei siis ole.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 2, “The Cow,” verses 222-286

Lehmän suura: http://www.islamopas.com/koraani/002.htm

Koraaniblogi: Lehmän suura (211-221)

Milloin on luvallista poiketa moraalisäännöistä?

Kun islamin yhteisöä sorretaan.

Tämä on seurausta lauseista, jotka jäävät helposti huomaamatta: "pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha" (jae 191), tai "käännyttäminen Jumalan tieltä, Jumalan kieltäminen, Rauhoitetun temppelin häpäiseminen ja kävijöiden ajaminen pois sieltä on vielä pahempaa [kuin murha] Jumalan silmissä" (jae 217).

Allah käyttää paljon aikaa "Lehmässä" (jakeet 189-242) vastatakseen kysymyksiin, joita muslimit ovat näköjään kysyneet Muhammedilta. Allah aloittaa vastauksensa Muhammedille "He kysyvät sinulta" (jakeet 189, 215, 217, 220, 222). Yksi kysymyksistä koski sitä, oliko taisteleminen sallittua pyhitetyn kuukauden aikana, johon Allah vastaa jakeessa 217.

Muhammedin ensimmäinen elämäkerturi, 700-luvulla elänyt Ibn Ishaq, kertoo tämän jakeen taustoista. Hijran, Muhammedin Medinaan muuton, jälkeen muslimit alkoivat ryöstellä pakanallisten quraishien karavaaneja. Se oli Muhammedin oma heimo, joka oli torjunut hänet.


Muhammed johti itse monia näistä ryöstöretkistä

Ryöstöretkillä oli tärkeä taloudellinen merkitys: sillä rahoitettiin muslimien toiminta. Kerran Muhammed lähetti erään uskollisimmista luutnanteistaan, Abdullah bin Jahshin, sekä kahdeksan muuta muslimia vakoilemaan Quraishin karavaania Mekan lähellä sijaitsevassa Nakhlassa, jotta he saisivat tietää "mitä he ovat tekemässä".

Abdullah ja hänen joukkonsa ottivat tämän käskynä ryöstää Quraishin karavaani, jonka he pian tapasivatkin ja jolla oli kuormana nahkaa ja rusinoita. Silloin oli kuitenkin pyhän Rajab-kuukauden viimeinen päivä, ja arabien ikiaikaisen tavan mukaan taisteleminen oli sen kuukauden aikana kielletty. Tämä aiheutti heille pulman: jos he odottaisivat, kunnes pyhä kuukausi olisi ohi, karavaani pääsisi pakoon, mutta jos he hyökkäisivät, he tekisivät syntiä tappamalla ihmisiä pyhän kuukauden aikana.

Ibn Ishaqin mukaan he päättivät lopulta "tappaa heistä niin monta kuin voisivat ja ottaa heidän omaisuutensa".

Paluumatkalla Medinaan Abdullah erotti saaliista viidesosan Muhammedille (kuten Koraanin jae 8:41 määrää). Kun he palasivat muslimien leiriin, Muhammed kuitenkin kieltäytyi ottamasta osuuttaan saalista tai tekemään sille mitään, sanoen ainoastaan "En käskenyt teidän taistelevan pyhän kuukauden aikana."

Mutta sitten Allah antoi jakeen 217 ilmestyksen selittäen, että koska quraishit vastustivat Muhammedia ja koska he oletettavasti vainosivat muslimeja, oli se hänen silmissään pahempaa kuin muslimien pyhän kuukauden rikkominen.

Karavaanin ryöstö oli siten oikeutettu: "pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha". [Jaakko Hämeen-Anttilan käännös: "Epäjumalanpalvelus on suurempi synti kuin tappaminen." Kyseessä on arabiankielen sana fitna: 'fitna on pahempi kuin murha'. Englanninkielisessä käännöksessä käytetään sanaa 'persecution', joka tarkoittaa 'vainoamista' tai 'sortoa', suom.huom.] 

Mitä hyvänsä Nakhlan ryöstäjät olivat tehneetkin rikkoessaan pyhää kuukautta vastaan, se ei ollut mitään verrattuna Quraishin synteihin.

Ibn Ishaq selittää jakeen:

"He ovat epäuskollaan pitäneet teidät pois Jumalan tieltä, pyhästä moskeijasta ja karkottaneet teidät sieltä, kun olitte heidän keskuudessaan. Tämä on Jumalan silmissä vakavampi asia kuin se, että tapoitte nuo ihmiset."

Saatuaan tämän ilmestyksen Muhammed otti osuutensa Abdullahin saaliista ja vangeista. Abdullah oli hyvin helpottunut ja kysyi: "Voimmeko toivoa, että tämä lasketaan ryöstöretkeksi, josta me voimme saada taistelijan osuutemme?"

Allah vastaa jälleen ilmoituksella:

"Jotka uskovat ja jotka ovat kotiseutunsa jättäneet vainottuina ja taistelleet Jumalan retkellä, nämä voivat totisesti luottaa Jumalan laupeuteen, sillä Jumala on armollinen ja laupias." (jae 218)

"Taistelleet" on tässä jahadu, joka tulee sanasta jihad, ja "jihad Jumalan retkellä" viittaa islamin teologiassa aina sotilaalliseen jihadiin, ei henkisempään jihadin merkitykseen.

Ibn Kathir seuraa tässä Ibn Ishaqia ja kertoo myös tästä tapauksesta, joka oli merkittävä: hyvä teko oli mitä tahansa, joka hyödytti muslimeja, ja paha teko oli sellainen, josta oli heille haittaa, täysin riippumatta muista moraalisäännöistä.

Moraalin periaatteet hylättiin ja korvattiin käytännön eduntavoittelulla.

Sayyid Qutb selittää, että "islam on käytännöllinen ja realistinen elämäntapa, joka ei perustu jäykkään idealistiseen dogmaan". Islamilla "on omat korkeat moraalikäsityksensä", mutta vain silloin, kun "oikeudenmukaisuus on voimassa ja väärinteko on loppunut" - s.o. kun islamin laki on voimassa - voidaan "pyhyyttä suojella ja noudattaa".

Niinpä moraalisääntöjä ei tarvitse eikä voidakaan noudattaa ennen sitä.

Kuin rukkaset saanut kosija Allah palaa jälleen juutalaisiin, muistuttaen heitä suosionosoituksista, jotka he ovat hylänneet (jae 211). Hän mainitsee, kuinka uskottomat pilkkaavat muslimeja (jae 212) ja tiivistää sitten islamin pelastushistorian:

"Ihmisten muodostaessa yhden ainoan uskonnollisen yhdyskunnan Jumala lähetti profeettoja ilosanoman tuojiksi ja varoittajiksi ja ilmoitti heidän kauttaan Pyhän kirjan, jonka totuus kykeni ratkaisemaan kaiken, mistä ihmiset kiistelivät. Ja juuri ne, joille Kirja annettiin, riitelivät siitä keskinäisen vihansa vuoksi, vaikka olivat saaneet selvät todistukset." (jae 213)

Ihmiset joille annettiin Pyhä kirja ovat juutalaiset ja kristityt.

"Mutta uskovaisia Jumalan tahto johti siihen totuuteen, josta nuo keskenänsä kiistelivät; sillä Jumala ohjaa kenet tahtoo oikealle tielle" (jae 213)

Allah ohjasi muslimit totuuteen asioista, joista Kirjan kansat kiistelivät. Ibn Kathir selittää, että erimielisyys koski pyhäpäivää.

"Juutalaiset tekivät lauantaista pyhäpäivän ja kristityt valitsivat sunnuntain. Allah ohjasi Muhammedin umman [yhteisön] valitsemaan perjantain."

Lisäksi he kiistelivät suunnasta, johon heidän tulisi rukoilla (qibla), rukousasennoista, paastosta ja oikeasta Abrahamin uskosta: "Juutalaiset sanoivat, 'hän oli juutalainen', ja kristityt pitivät häntä kristittynä. Allah oli tehnyt hänestä hanif-muslimin" - esi-islamilaisen monoteistin.


Etkö pidä ajatuksesta, että sotaa käytäisiin Allahin nimeen? Kurjaa.

Allah kehottaa uskovia taistelemaan, "vaikka se on teille vastenmielistä". (jae 216)

Maulana Bulandshahri selittää perinteisen näkemyksen:

"Kun muslimit olivat Mekassa, he olivat heikkoja ja vähälukuisia, eivätkä käyttäneet kykyään ja jumalallista oikeutustaan jihadiin (uskonnolliseen sotaan). Medinaan muuton jälkeen he saivat luvan taistella vihollisiaan vastaan itsepuolustukseksi, kuten Pyhiinvaelluksen suuran [suura 22] jae julistaa: "Niille on annettu lupa taistella, joita vastaan on aloitettu sota, sillä heille on tehty vääryyttä" [22:39]. Myöhemmin tuli määräys taistella vääräuskoisia (kufr) vastaan, vaikka he eivät olisi aloittaneet sotaa."

Bulandshahri oli nykyajan teologi, mutta tämä näkemys Koraanin kolmevaiheisesta sodankäynnin kehityksestä löytyy myös Ibn Ishaqin 700-luvun teoksista sekä valtavirran islaminoppineiden kirjoituksista kautta aikojen mukaan lukien Ibn Kathir, Ibn Qayyim, Ibn Juzayy, as-Suyuti, ja monia muita.

Sen lisäksi, että jae 217 hävittää absoluuttiset moraalisäännöt, se on myös tärkeä niille, jotka jättävät islamin, tai toivoisivat voivansa tehdä niin:

"Mutta niiden teot, jotka luopuvat uskonnostaan ja kuolevat uskottomuudessaan, tulevat olemaan turhia sekä tässä että tulevassa elämässä, heistä tulee Tulen asukkaita ja he pysyvät siinä iankaikkisesti." (Koraani 2:217)

Tafsir al-Qurtubi, klassinen valtavirran Koraanin selitys, kertoo:

"Oppineet ovat erimielisiä pitäisikö uskonluopioita kehottaa katumaan. Toiset sanovat, että heitä kuluu kehottaa katumaan, ja jos he eivät niin tee, heidät tapetaan. Jotkut sanovat, että heille annetaan aikaa yksi tunti ja toiset antavat aikaa yhden kuukauden. Toiset sanovat, että heitä pyydetään kolme kertaa tekemään parannus, se on myös Malikin mielipide. Al-Hasan sanoo, että heitä on kehotettava sata kertaa. On myös sanottu, että heidät on tapettava ilman, että heitä kehotettaisiin katumaan."

Tämän jälkeen Allah kieltää alkoholijuomat ja uhkapelin (jae 219). Useat varhaiset auktoriteetit - Ibn 'Umar, al-Sha'bi, Mujahid, Qatadah, al-Rabi' bin Anas ja 'Abdur-Rahman bin Aslam - sanovat, että tämä oli ensimmäinen kolmesta jakeesta, jotka ilmoitettiin tästä aiheesta, ja se tarkoittaa, että kaksi muuta menevät tämän jakeen edelle. Tässä Allah sanoo, että alkoholilla on "joitakin etuja", mutta jakeessa 5:90 hän sanoo sen olevan "paholaisen aikaansaamaa", joka kumoaa ajatuksen, että alkoholilla olisi mitään etuja.

Sitten Allah varoittaa naimasta "monijumalaisia naisia" (jae 221). Ibn Kathir luettelee suuren määrän erimielisyyksiä islaminoppineilta siitä, koskeeko tämä myös juutalaisia ja kristittyjä naisia, vaiko vain monijumalaisia. Hän kuitenkin huomauttaa, että ijma, yksimielisyys islamin lainoppineiden keskuudessa on, että sellaiset avioliitot ovat sallittuja, vaikka tietenkään musliminaisen ei ole sallittua minkään islamin koulukunnan mukaan naida juutalaista tai kristittyä miestä.

Kulttuurissa, jossa vaaditaan naisia olemaan täysin kuuliaisia miehille, nämä epätasa-arvoiset lait takaavat, että ei-muslimien yhteisöt pysyvät alistettuina eikä heillä ole samoja oikeuksia tai arvoa kuin muslimeilla.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 2, “The Cow,” verses 211-221

Lehmän suura: http://www.islamopas.com/koraani/002.htm