Koraaniblogi: Imranin perhe (1-32)

Koraanin kolmannen luvun nimi on "Imranin perheen suura" - se tarkoittaa Amramia, Mooseksen ja Aaronin isää (Exodus 6:20), joka mainitaan jakeissa 33 ja 35. Kuten useimmat Koraanin otsikot, ei tämäkään kuvaile suuran teemaa, vaan on vain sana, joka esiintyy luvussa ja jonka tarkoituksena on ainoastaan erottaa tämä luku muista.

Maududin mukaan suura 3, joka on Medinan kaudelta, on "osoitettu erityisesti" juutalaisille ja kristityille muslimien lisäksi. Hän sanoo, että se on "jatkoa al-Baqaran [suura 2] sanomalle, jossa nuhdellaan heidän vääriä uskomuksiaan ja huonoa moraaliaan, ja kehotetaan tekemään parannus ja hyväksymään Koraanin Totuus."

Myös Bulandshahri sanoo, että suura 3 on "puhuva todiste juutalaisia, kristittyjä ja kuvainpalvojia vastaan, joihin kaikkiin siinä viitataan. Se kutsuu heitä kohti totuutta ja osoittaa vääriksi heidän uskomuksensa, joihin lukeutuvat rienaavat opit Sayyidina [Herra] Isasta ja Ibrahimista [Jeesus ja Abraham]."

Tämä asia näkyy selvästi luvun alussa. Jae 3 julistaa, että Koraani, joka on nyt ilmoitettu Muhammedille, vahvistaa sen, mitä oli kirjoitettu Toorassa ja Evankeliumissa. Ibn Kathir selittää, että "nämä Kirjat todistavat Koraanin totuuden, ja myös Koraani todistaa näiden Kirjojen totuuden, mukaanlukien ilosanoman Muhammedin profeetallisuudesta ja Loistavan Koraanin ilmoituksesta."

Tässä on jälleen selitys sille, miksi valtavirran islamilainen traditio katsoo, että juutalaisten ja kristittyjen kirjoitukset ovat väärennettyjä: niissähän ei vahvisteta sitä, mitä on Koraanissa, joten juutalaisten ja kristittyjen on täytynyt syyllistyä niiden muuttamiseen - ja nyt "heidän itse keksimänsä ajatukset pettävät heidät heidän uskossaan" (jae 24).

Asad painottaa, että "on huomattava, että Koraanissa mainittu Evankeliumi ei ole sama kuin nykyään tunnetut neljä Evankeliumia, mutta viittaa alkuperäiseen ja kadonneeseen, Jeesukselle annettuun ilmoitukseen, jonka hänen aikalaisensa tunsivat nimellä Evankeliumi ('Ilosanoma'), josta arabiankielinen muoto Injil on johdettu. Se oli luultavasti lähde, josta synoptiset evankeliumit ottivat suuren osan materiaalistaan ja joitakin Jeesuksen opetuksia. Siihen tosiasiaan, että se on kadonnut ja unohdettu, viitataan Koraanin jakeessa 5:14."

Jae 4 sanoo, että Allah on nyt antanut "Johdatuksen" (arabiaksi 'furqan'), joka Ibn Kathirin sanoin "erottelee toisaalta harhaan johtamisen, valheen ja eksytyksen, ja toisaalta johdatuksen, totuuden ja hurskauden." Qatadan ja monien muiden islamin auktoriteettien mukaan "Johdatus" on Koraani itse, vaikka toiset sanovat sen viittaavan kaikkiin ilmoitettuihin kirjoituksiin - tietysti niiden väärentämättömässä muodossa.

Sama jae lupaa myös "ankaran rangaistuksen" niille, jotka hylkäävät tämän johdatuksen. 1900-luvun intialainen islaminoppinut Allam Shabbir Ahmed Usmani näkee tämän todisteena siitä, että Jeesus ei voi olla jumala, koska "Jumala on voimakas kostamaan [sic] ja rankaisemaan milloin hyvänsä hän haluaa", ja Jeesus "ei voi olla kaikkivaltias kuten Jumala, koska hän ei pystynyt estämään roistoja, jotka yrittivät tappaa hänet".

Jae 7 selittää, että jotkut Koraanin jakeet ovat selviä ja toiset eivät, "kuten", Tafsir al-Jalalayn mukaan, "joidenkin suurien aloitusjakeet", mukaanlukien tämän luvun aloitusjae. Näitä ei muslimien tule tutkia liian syvällisesti (vaikka he ovat kyllä tutkineet): Allah varoittaa, että "ne jotka sydämessänsä pyrkivät harhaan kiinnittävät huomionsa kaikkeen vertauskuvalliseen aiheuttaakseen erimielisyyksiä ja sepittääkseen selityksiä. Mutta selityksen tuntee ainoastaan Jumala."

Jakeet 8-27 kehottavat uskovia pysymään uskossaan sekä varoittavat uskottomia ankarasta rangaistuksesta, joka odottaa heitä helvetissä. Jae 13 viittaa Badrin taisteluun, jossa muslimit saivat ensimmäisen suuren voittonsa, jolloin heidän pieni sotajoukkonsa voitti paljon suuremman pakanallisten arabien armeijan. He olivat Muhammedin omaa Quraish-heimoa, jotka eivät olleet hyväksyneet häntä profeetakseen.

Maududi sanoo, että suuran 3 ensimmäiset kolmekymmentäkaksi jaetta "oli luultavasti ilmoitettu vähän Badrin taistelun jälkeen" ja tämä jakeen "tunnusmerkki" oli kahden armeijan kohtaaminen; "toinen taisteli Jumalan asian puolesta, toinen oli uskoton". Armeijat "arvioivat silmämäärin vihollisensa kaksi kertaa lukuisammiksi", jonka Ibn Kathir selittää: "Kun kaksi leiriä näkivät toisensa, muslimit luulivat, että kuvainpalvojia oli kaksinkertainen määrä siihen verrattuna, mitä heitä todellisuudessa oli, jotta he luottaisivat Allahiin ja pyytäisivät Hänen apuaan. Kuvainpalvojat luulivat uskovia olevan kaksi kertaa enemmän, jotta he tuntisivat pelkoa, kauhua ja epätoivoa." Hän sanoo, että Allah "antaa voiton uskoville palvelijoilleen tässä elämässä"

Eli muslimit voittivat, koska he olivat kuuliaisia Allahille. Tämä toimii myös toisin päin ja asettaa kaavan, joka toistuu läpi historian: kun muslimit kärsivät, heidän kärsimystensä katsotaan johtuvan siitä, etteivät he ole olleet tarpeeksi islamilaisia, ja parannuskeino on aina lisää islamia.

 Jae 19 julistaa, että "oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam" ja että Kirjan kansat hylkäävät sen vain koska he "kadehtivat toisiaan". Bulandshahri sanoo, että juutalaiset ja kristityt tunnistivat Muhammedin olevan "viimeinen Profeetta, mutta heidän uppiniskainen luonteensa esti heitä tunnustamasta sitä." Jae 20 sanoo, että he pelastuvat, jos he alistuvat Allahille; Bulandshahri jatkaa: "Näitä ihmisiä ei voi pakottaa kääntymään, heitä voidaan vain neuvoa. On muslimien velvollisuus kutsua heitä kääntymään islamiin."

 Jakeet 28-32 ovat lähinnä varoituksia Allahin tuomiosta, mutta jae 28 varoittaa uskovia ottamasta uskottomia "ystävikseen" (arabiankielisen sanan merkitys on enemmän kuin "satunnainen tuttavuus", enemmänkin liittolainen) ["suojelijoikseen" Hämeen-Anttilan käännöksessä, suom.huom.], "paitsi jos pelkäätte heitä" [Hämeen-Anttila]. Tämä on perusta ajatukselle, että uskovaisten on luvallista valehdella uskottomille, jos he pelkäävät toisuskoisia.

Arabiankielisessä tekstissä käytetään sanaa tuqatan, joka on verbimuoto sanasta taqiyyatan, josta tulee yhä paremmin tunnettu termi taqiyya. Ibn Kathir sanoo, että lause "paitsi jos pelkäätte heitä" (Pickthall: “unless (it be) that ye but guard yourselves against them”) tarkoittaa, että "uskovat, jotka joinakin aikoina tai joissakin paikoissa joutuvat pelkäämään vääräuskoisia" voivat "olla uskottomille ystäviä ulkoisesti, mutta eivät koskaan sisäisesti.

Esimerkiksi al-Bukhari kertoo, että Abu al-Darda" sanoi: "Me hymyilemme joillekin ihmisille, vaikka sydämissämme kiroamme heitä". Al-Bukhari kertoo al-Hasanin sanoneen:"Tuqyah [taqiyya] on sallittua Ylösnousemuksen päivään asti." Vaikka muslimien edustajat sanovat nykyään, että taqiyya on puhtaasti shiialainen doktriini, ja sunnien karttama, suuri muslimioppinut Ignaz Goldziher osoittaa, että vaikka sen muotoilivat shiiat, "muutkin muslimit hyväksyvät sen lailliseksi Koraanin jakeen 3:28 mukaan". Nykyään sitä noudattavat al-Qaidan sunnit.

 * * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm