2. helmikuuta 2014
Armenian kansanmurha
Mike Scruggs The Tribune Papersissä:
Islamin Pyhä Sota kristinuskoa vastaan Turkissa 1894-1923
Niissä maissa, joita hallitaan islamilaisen lain (sharia) mukaan, toisuskoiset ovat dhimmin ("suojellut ihmiset") asemassa. Heitä suojellaan joukkomurhalta ja karkotukselta niin kauan kuin he ovat alamaisia ja maksavat erityistä henkiveroa, jizyaa, muslimihallitsijoilleen. Dhimmiyden sääntöjen mukaan "suojeltujen ihmisten" tulee joka tilanteessa osoittaa kunnioitusta muslimeille ja pukeutua erityiseen asuun erottuakseen muslimeista. Heille on sallittu ainoastaan rajoitettu uskonnollinen vapaus ja heillä ei ole poliittisia tai kansalaisoikeuksia shariassa, joka valtuuttaa heidän asemansa alunnustilan ja nöyryytyksen. Tavallisesti heidän pitää maksaa suuri osa tuloistaan muslimiyhteisölle, jizyan lisäksi. Heidän asemansa dhimmeina on täysin hallitsevan muslimiyhteisön käsissä. Heidän omaisuutensa ja henkensä voidaan ottaa koska tahansa. Muhammad laittoi alulle tämän käytännön muslimien tulonlähteeksi, mistä oli seurauksena, että umma (muslimiyhteisö) tuli melkoisen riippuvaiseksi dhimmien luokasta ja heidän teknisestä osaamisestaan.
Armenialaiset ovat etninen ryhmä, joiden alkuperäinen kotimaa oli ylängöillä, jotka ympäröivät Araratin vuorta (1.Mooseksen kirja 8:4). Heidät on kansana tunnettu ainakin 4000 vuotta. Nykyinen Armenian tasavalta, aiemmin osa Neuvostoliittoa, rajoittuu Turkkiin lännessä, Georgiaan pohjoisessa, Azerbaidzaniin idässä ja Iraniin etelässä. Armenian kuningaskunta, joka perustettiin noin 500 eKr, käsitti suuren osan itäistä Turkkia. Armenia oli ensimmäinen kansakunta, joka julisiti itsensä kristityksi valtioksi noin vuonna 301. Useimmat armenialaiset kuuluvat Armenian apostoliseen kirkkoon, mutta noin kymmenen prosenttia Armenian katoliseen kirkkoon ja kaksi prosenttia Armenian evankeliseen kirkkoon. Aikaisemmin Istanbulissa, Izmirissä (aikaisemmin Smyrna, Johanneksen Ilmestys 2:8) ja muissa kaupungeissa oli suuria armenialaispopulaatioita. Jäljellä Turkissa on ainoastaan rippeitä.
Lähestyttyessä 1900-lukua 4,5 miljoonaa armenialaista olivat alistettu dhimmi-luokka Osmanien valtakunnassa. Kristityssä Euroopassa, erityisesti Britanniassa, tällaista muslimikäytäntöä kuitenkin kauhisteltiin. Niinpä armenialaiset kääntyivät Britannian ja muiden Euroopan valtioiden puoleen painostaakseen Turkkia höllentämään toisuskoisten sharia-sääntöjä. 1800-luvulla oli ollut joitakin helpotuksia, mutta turkkilaiset alkoivat paheksua armenian Eurooppalaisille esittämiä aloitteita ja alkoivat epäillä armenialaisten lojaaliutta Turkille. He pitivät näitä armenialaisten avunpyyntöjä rikkomuksena sharian alla suojeltujen ihmisten sopimusta vastaan.
Vuonna 1894, peläten kasvavia levottomuuksia, Osmanien hallitus suostutteli muslimien uskonnolliset johtajat murskaamaan kaiken armenialaisten dhimmien vastarinnan alistettua asemaansa vastaan. Raportissaan vuonna 1896 Henry Barnham, Britannian konsulaatin virkailija, kertoi henkilökohtaiset kokemuksensa tapahtumasta:
"Teurastajat ja nahkurit, hihat käärittyinä, aseinaan nuijat ja lihakirveet, tappoivat kristittyjä 'Allahu Akhbar!' huutojen säestämänä (Jumala on suurin), ja mursivat heidän talojensa ovet hakuilla ja rautakangeilla tai kiipesivät aitojen yli tikkailla. Kun keskipäivä tuli, he polvistuivat rukoilemaan, hyppäsivät sitten ylös ja jatkoivat kauheaa työtään myöhään yöhön asti. Aina kun he olivat kykenemättömiä murtamaan ovet, he sytyttivät talot palamaan paloöljyllä..."
Eräs eloonjäänyt kertoo kahden kirkon hävittämisestä Severekin kaupungissa joulukuussa 1896:
"Väkijoukko oli ryöstänyt gregoriaanisen (armenialaisen) kirkon, häpäissyt sen, tappaneet kaikki, jotka etsivät sieltä suojaa ja ikäänkuin uhrauksena mestanneet suntion kiviselle kynnykselle. Nyt se (väkijoukko) täytti kirkon pihan. Kirveeniskut murskasivat kirkon ovet."
Tämä eloonjäänyt kuvailee näkymää, kun väkijoukko ryntäsi toiselle kirkolle ja repi Raamatut ja virsikirjat, häpäisivät ristin voitonmerkkinä ja lausuivat rukoustaan ("Ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammad on Hänen profeettansa."). Hän jatkoi:
"Joukon johtaja huusi: 'Uskokaa Muhammadiin ja hylätkää oma uskontonne.' Kukaan ei vastannut...Johtaja käski toimeenpanna verilöylyn. Ensiksi he kävivät pastorimme kimppuun. Kirveenisku irrotti hänen päänsä. Hänen verensä lensi joka suuntaan, sotkien seinät ja katon"
Britannian konsuli sai käsiinsä turkkilaisen sotilaan kirjeen, jonka tämä oli kirjoittanut perheelleen:
"Veljeni, mikäli sinua kiinnostaa uutiset täältä, niin olemme tappaneet 1200 armenialaista, kaikki nyt koiranruokaa... Äiti, olen turvassa ja voin hyvin. Isä, 20 päivää sitten julistimme sodan armenialaisia vääräuskoisia vastaan. Allahin armosta meille ei käynyt kuinkaan...siunatkoon Allah teitä."
Toinen siepattu kirje, ilmeisesti eloonjääneeltä armenialaiselta, kuvailee pakolaisten teurastuksen kirkossa ikivanhassa Edessassa. Murrettuaan oven turkkilaiset joukot pilkkasivat Kristusta käskien tätä todistamaan olevansa suurempi profeetta kuin Muhammad. Sitten selviytyjä kertoo:
"He aloittiva jokaisen kirkonlattialla olevan tappamisen joko paljain käsin tai pistooleilla. Alttarilta he ampuivat lehtereillä olevia naisia ja lapsia. Lopulta turkkilaiset keräsivät vuodevaatteita ja olkia, joille he kaatoivat kolmisenkymmentä kannullista kerosiinia ja sytyttivät kirkon palamaan."
Tämä 1894-1896 jihad kristittyjä vastaan itäisessä Turkissa vaati 250.000 henkeä. Monet armenialaiset naiset pakotettiin haaremiin ja monet naiset ja lapset myytiin orjiksi. Raiskaus, joka on yksi muslimien oikeutettu "sotasaalis" jihadissa, oli rutiinia. Jotkut kääntyivät pakon alla islamiin, mutta toiset pakenivat länteen ja raportoivat massamurhasta. Tämä armenian kristittyjen valtava kärsimys Turkissa oli vain varjo siitä mitä oli tuleva. Vuonna 1915 turkin hallitus määräisi paljon järjestelmällisemmän armenialaisten ja kreikkalaisten kristittyjen kansanmurhan.
http://www.thetribunepapers.com/2014/01/31/remembering-the-armenian-genocide/
Armenialaisten kansanmurha Wikipediassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)