30. kesäkuuta 2015

Terrorismilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa

Jon Mc Faith Freedom-sivustolla:

Välittömästi sen jälkeen kun ISIS:in tekemäksi väitetty siviilien massamurha oli tapahtunut Tunisiassa, David Cameron, Yhdistyneiden Kuningaskuntien pääministeri, vakuutti briteille ja kaikille ei-muslimeille koko maailmassa, että iskua ei "tehty islamin nimissä", koska "islam on rauhan uskonto." Tappajat tekivät sen paremminkin "vääristellyn ja väärinymmärretyn ideologian nimeen".

Uskon tietysti mitä hän sanoo.

On todella huojentavaa, että maani johdossa on noin syvällisesti islamiin tutustunut mies. Ehkä meidän pitäisi kutsua häntä Mufti Sheik Imam Ajatolla Cameroniksi, mikä ilmentäisi hänen suurta oppineisuuttaan islamin uskossa.

Minäkö sarkastinen?

Ehei, kuuntele:

Vähän aikaa sitten kokonainen lauma islamin asiantuntijoita sekä UK:ssa että USA:ssa julkaisivat pitikiä kirjoituksia siitä kuinka ISIS on epäislamilainen. Muun muassa he julistivat, että voidakseen julistaa "fatwan" täytyy julistajan tuntea islam täydellisesti - sinun on tiedettävä islamista ihan kaikki.

Ja ymmärsi hän sitä tai ei, Cameron on julistanut fatwan.

Hyökkääjät huutavat aina "Allahu Akbar" varmoina siitä, että he ovat muhajedin (muslimisotureita) ja shahid (muslimimarttyyreita, jotka todistavat - sanan "shahid" varsinainen merkitys - Pyhää Islamin uskoa tekemällä joukkomurhan) ja uskoen täydelleen Allahin lupaukseen Pyhässä Koraanissa, islamin pyhässä kirjassa, että kuollessaan he pääsevät "paratiisiin" ja Allah palkitsee heidät - 72 neitsyttä ynnä muuta sellaista.

Niinpä kun Cameron antaa ymmärtää, että heidän teoillaan ei ole "mitään tekemistä islamin kanssa", hän antaa uskonnollisen tuomion, fatwan.

Hänellä siis täytyy olla kaiken kattava tieto islamista.

Eikä hän ole ainut.

Kokonainen lössi poliitikkoja, muslimijohtajia ja muita ovat toistaneet samaa sanomaa.

Tehdään tämä asia nyt selväksi:

ISISillä (ja sen liittolaisilla) ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ ISLAMIN KANSSA.

Piste.

Loppu.

- - - -

Pohditaan sitten sitä, millä ei ole "mitään tekemistä islamin kanssa."

Islam perustuu kirjoituksiin: shariaan, sunnaan (sirat ja hadith) ja Koraaniin. Sillä on myös profeetta, Muhammed (moraalin ja jumalallisen käytöksen huipentuma) sekä jumala, Allah.

Käydään läpi ne yksi kerrallaan:


Sharia-laki

Al-Shabaab on tehnyt hyökkäyksiä Somaliaa ympäröiviin ei-muslimimaihin.

Boko Haram ja ISIS ottavat seksiorjia.

Molemmat teurastavat riemuisasti toisuskoisia.

Kuten tiedämme, näillä asioilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Allahin pyhä ja täydellinen laki, joka tunnetaan myös nimellä sharia (katso esim. "reliance of the traveller"), sisältää pitkiä jaksoja, joissa selitetään kuinka muslimien tulee ottaa seksiorjia ja tehdä ryöstöretkiä toisuskoisten maille, jotka ovat islamilaisen valtion rajanaapureita ja kuinka ne, jotka vähänkin vastustelevat, pitää tappaa.

Koska näillä laeilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa ja jos osalla Allahin pyhistä ja täydellisistä laeista ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, silloin ei luonnollisesti muillakaan sharian laeilla ole mitään tekemistä islamin kanssa.


Sunna

Sunnaan kuuluu Sirat, Muhammedin elämäkerrat, ja hadith, Muhammedin puheet.

Varhaisimman Muhammedin elämäkerran on kirjoittanut ibn Ishaq/ibn Hisham. Teos sisältää seksiorjien ottamista ja toisuskoisten tappamista.

Tiedämme, että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, ja niinpä tällä siralla - niistä vanhimmalla ja arvostetuimmalla - ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Maineikkaimmat hadith-kokoelmat sunnimuslimien parissa ovat Muslim ja Bukhari. Ne ovat niin arvostettuja, että ne kuuluvat monien sunnien mielestä islamin kirjoitusten "kaanoniin" (poikkeuksena he, jotka hyväksyvät vain Koraanin).

Sellaisen organisaation kuin "Political Islam" mukaan näiden sahih-kokoelmien jihadiin viittaavissa jakeissa 98% (ota tai jätä) käsittelee miekalla käytävää jihadia ja vääräuskoisten tappamista.

Koska tiedämme, että tuollaisella asenteella toisuskoisia vastaan ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, ei näillä haditheilla voi olla mitään tekemistä islamin kanssa,

Muslim ja Bukhari, jotka molemmat hylkäsivät noin 99% kaikista käsiinsä saamasta materiaalista huonona tai keksittynä, kun he kokosivat näitä sahih-kokoelmiaan, ja joissa kaikki hadithit noudattavat näitä tiukkoja vaatimuksia ja ovat siksi "sahih" - s.o. oikea/tosi.

Jos siis koko joukolla heidän haditheistaan ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, silloin meidän on ajateltava, ettei muillakaan haditheilla ole mitään tekemistä islamin kanssa, koska muutoin ajaudumme kaksinaismoralismiin


Muhammed

Muhammed on "täydellinen ihminen" (al-Ihsan al-Kamil) ja Koraanin mukaan täydellinen esimerkki koko ihmiskunnalle kaikkina aikoina.

Muhammed otti orjia, raiskasi, tappoi ja ryösti vääräuskoisia. Kuten tiedämme, tällaisilla teoilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, ja niinpä voimme sanoa, että Muhammedilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Joutuisimme jälleen kaksinaismoralismiin, jos alkaisimme poimia "rusinoita pullasta" Muhammedin tekojen suhteen. Ottaen huomioon, että Muhammed oli "täydellinen ihminen" tämä olisi vaan niin kauhean väärin.


Koraani

Koraanissa on noin 112 jaetta, jotka ovat väkivaltaisia ja monet niistä käsittelevät vääräuskoisten tappamista. Koraanin väitetään olevan Allahin, islamin jumalan, joka on "al-Haqq" (totuus), suoraa puhetta.

Niinpä joka ikisen sanan Koraanissa täytyy olla Allahin puhetta ja se on oltava totuus. Mutta mehän tiedämme, että "väkivaltaisilla jakeilla" ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Jos osalla Koraania ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, silloin se ei voi olla Allahin suorasanaista puhetta, eikä se voi olla totuus.

Jälleen, välttääksemme kaksinaismoralismin, meidän on pakko päätellä, että Koraanilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.


Allah

Allah on se jumala, joka 'ilmestyy' Koraanissa (voimme unohtaa aikaisemmat abrahamilaiset kirjoitukset, koska Koraani kertoo meille niiden olevan väärennettyjä) ja Koraanissa Allah itse antaa ohjeita tappaa, vahingoittaa ja orjuuttaa vääräuskoisia. Me tiedämme, että sellaisilla teoilla ja käskyillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, josta seuraa, että Allahilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.


Johtopäätös

Kun otamme premissiksi väitteen, että terrorismilla "ei ole mitään tekemistä islamin kanssa", päädymme tähän loogiseen johtopäätökseen:

  • Sharialla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa
  • Sunnalla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa
  • Muhammedilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa
  • Koraanilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa
  • Allahilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa
Niinpä millään islamin perustana olevilla kirjoituksilla tai henkilöillä ei itse asiassa ole yhtään mitään tekemistä islamin kanssa.

Voimme tiivistää tämän pähkinänkuoreen:


Islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.



Tämä on "reductio ad absurdam".

Niinpä ne jotka tällaista väittävät ovat joka valehtelijoita tai erehtyneet.

27. kesäkuuta 2015

Jeesus tulee ja särkee Ristin ja tappaa sian ja lakkauttaa jizyan

Naisten suura, jakeet 104-176:

Allah jatkaa edellisen jakson sotateemaa (jae 104) sanoen ettei muslimien tule hellittää uskottomien takaa-ajossa. Bulandshahri selittää: "Kun uskottomat (kuffar) joutuvat ikuiseen kidutukseen ja vaivaan Helvetin syvyyksissä, muslimit riemuitsevat Taivaan (Jannah) autuudessa ja mukavuuksissa ilman mitään huolia tai murheita. Uskottomat (kuffar) eivät voi saavuttaa sitä asemaa, koska se on luvattu ainoastaan muslimeille. Tästä syystä muslimeilla on paljon suurempi syy taistella ja heidän on tehtävä se mitä suurimmalla innokkuudella."

Sitten Allah opastaa muslimeja tuomitsemaan Koraanin perusteella (jae 105); tuomitsee teeskentelijät ja varoittaa synnistä (jakeet 107-112); ja muistuttaa Muhammedia Allahin suojeluksesta käskien muslimien totella häntä (jakeet 113-116). Varoittaessaan jakeessa 115 olemaan seuraamatta "jotakin muuta tietä kuin uskovaisten", Allah perustaa islamilaisen lain ajatuksen ijma:sta, yhteisymmärryksestä. Sen mukaan kun islamin yhteisö on saavuttanut yhteisymmärryksen jostain asiasta, voidaan olla varmoja, että Allah on opastanut yhteisön totuuteen. Ibn Kathir selittää: "Muhammedin umma (yhteisö) on erehtymätön, kun he ovat yksimielisiä jossain asiassa, se on ihme, joka kasvattaa heidän kunniaansa heidän Profeettansa suuruuden kautta." Valitettavasti tämä käsite voi estää islamia uudistumasta: kun yhteisö on saavuttanut yhteisymmärryksen asiassa, siitä käsityksestä tulee yleensä muuttumaton. Vaikka harvat islamin puhemiehet Yhdysvalloissa myöntävät sen, tämä on totuus islamin sovinistisesta ideologiasta, joka pyhittää sodankäynnin vääräuskoisia vastaan ja heidän alistamisensa: koska se on asia, jossa kaikki islamin koulukunnat ovat yksimielisiä, sitä on hyvin vaikea syrjäyttää.

Allah hyökkää monijumalaisia vastaan, jotka "rukoilevat epäjumalia, nimittäin naispuolisia" ja Saatanaa Allahin sijasta (jae 117). Vielä yhtenä todisteena Allahin täydellisestä kaiken hallinnasta jae 119 sanoo hänen johtavan nämä uskottomat harhaan: "ja herättävä heissä himoja; olen totisesti käskevä heitä (taikatarkoituksessa) leikkaamaan kotieläinten korvia ja olen käskevä heitä pilaamaan Jumalan luomia." Viimeinen lause viittaa Al-Hasan bin Abi Al-Hasan Al-Basrin mukaan tatuointiin. Muhammed sanoi: "Allah on kironnut naisen, joka harjoittaa tatuointia ja sen joka hankkiin sellaisen itselleen, ja myös naisen, joka pidentää keinotekoisesti hiuksia, ja naisen, joka hankkii itselleen pidennetyt hiukset."

Tämän jälkeen Allah palaa naisiin. Hän puhuu miehen ja vaimon välisestä sopimisesta (jae 128). Ibn Abbas kertoo, että yksi Muhammedin vaimoista, Sawdah, "pelkäsi, että Allahin Lähettiläs eroaisi hänestä." Niinpä hän sanoi: "Oi Allahin Lähettiläs! Älä eroa minusta; anna minun päiväni Aishalle" - se on: sen sijaan, että viettäisit minulle varaamasi yön sängyssäni, vietä se jonkun muun vaimosi kanssa. Allah sanoo (jae 129) etteivät muslimit kykene kohtelemaan kaikkia vaimojaan tasapuolisesti, mutta Aisha vakuuttaa, että Muhammed oli poikkeus; hän "tapasi kohdella vaimojaan tasapuolisesti".

Allahin seuraava aihe on ... Allah. Hän painottaa kaikkivaltiuttaan, käskee oikeudenmukaisuuteen ja kritisoi uskottomia (joita ei pidä ottaa ystäviksi jakeiden 139 ja 144 mukaan) ja teeskentelijöitä sekä varoittaa, että Allah ei armahda niitä, jotka jättävät islamin kahdesti (jae 137). Muhammedin omat sanat ovat jyrkemmät: "Jos joku (muslimi) jättää uskontonsa, tappakaa hänet." Sitten Allah kritisoi teeskentelijöitä islamin pilkkaamisesta (jae 140) ja siitä, että he muka tukevat muslimeja vaikka ovat todellisuudessa heitä vastaan (jae 141). Uskovien ei tule ottaa uskottomia ystävikseen uskovaisten sijasta (jae 144).

Ja sitten Allah jälleen kerran palaa juutalaisten ja kristittyjen pahuuteen. Ne palkitaan, jotka eivät tee eroa Allahin profeettojen välillä (jae 152). Ibn Kathir sanoo: "Allah uhkailee niitä, jotka eivät usko häneen ja hänen Profeettaansa, niin kuin juutalaiset ja kristityt, jotka erottavat Allahin ja Hänen Lähettiläänsä uskostaan.. juutalaiset, kirotkoon Allah heidät, uskovat Profeettoihin, paitsi Isaan [Jeesus] ja Muhammediin, rauha heille. Kristityt uskovat Profeettoihin, mutta hylkäävät heidän Lopullisen Sinettinsä, ja kaikkein kunnioitetuimman heistä, Muhammedin, rauha olkoon hänen kanssaan... Niinpä, kuka hyvänsä hylkää yhdenkin Allahin Profeetoista, hän hylkää heidät kaikki, koska ihmiskunnan on uskottava kaikkiin Allahin maan päälle lähettämiin profeettoihin." Koska juutalaiset jättivät toistuvasti tottelematta Allahia, Allah "on sulkenut ne sinetillään heidän uskottomuutensa tähden" (jae 155). Ne juutalaiset, joilla on "perusteelliset tiedot", uskovat Muhammediin ja islamiin (jae 162).

Vakuutuksen "Eikä Pyhän kirjan omaavien joukossa ole ketään, jolla ei olisi oikeata uskoa häneen ennen kuolemaansa, (muuten) Ylösnousemuksen päivänä hän on todistava heitä vastaan" on katsottu tarkoittavan, että Jeesus palaa maan päälle - ja kun hän tulee, Muhammedin mukaan, hän "särkee Ristin ja tappaa sian ja lakkauttaa jizyan (veron, jota ei-muslimit maksavat muslimihallitukselle suojelua vastaan)." Hän siis lakkauttaa ei-muslimeja alistavan dhimmiyden ja islamisoi maailman: "Silloin Allah hävittää kaikki muut uskonnot paitsi islamin ja Allah hävittää Al-Masih Ad-Dajjalin (Väärän Messiaan)."

Allah kehottaa kristittyjä muistamaan, että Jeesus oli luotu olento ja olemaan sanomatta "Kolminaisuus" (jae 171) - siis varoittaa, että Jumalaa ei saa sanoa kolminaisuudeksi. Ibn Kathir lainaa Koraania itseään (5:116) sanoen, että kristityt kohottivat Jeesuksen "ja hänen äitinsä jumaliksi Allahin rinnalle"; Kristittyjen Kolminaisuutta "Isä, Poika ja Pyhä Henki" ei mainita Koraanissa.



* * *



Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 104-176

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

Lisää Koraaninselityksiä Koraaniblogista: http://koraaniblogi.blogspot.fi/

13. kesäkuuta 2015

Muhammedin tarina

Muhammed syntyi vuonna 570 jKr. Mekka-nimisessä kaupungissa nykyisessä Saudi-Arabiassa. Arabia ei siihen aikaan ollut valtio, vaan monenlaisten heimojen asuttama alue. Se oli silloin, kuten nykyäänkin, kuuma, kuiva ja vihamielinen ympäristö, missä ihmiset selviytyivät paimentamalla lampaita ja vuohia ja kasvattamalla taateleita pohjoisessa. Verikostot eivät olleet harvinaisia, ja ne ratkaistiin yleensä periaatteella silmä silmästä ja hammas hampaasta. Joskus surmasta maksettiin veriraha.

Näin alkaa Harry Richardsonin Muhammedin tarina. Suomennos kirjasta löytyy sivustolta http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina. Siinä käydään läpi lyhyesti kiinnostavimmat kohdat Muhammedin elämästä.

Teksti perustuu Ibn Hishamin kirjoittamaan ensimmäiseen Muhammedin elämäkertaan Sirat Rasul Allah (Allahin profeetan tarina) tai lyhyemmin Sira. Sen on suomeksi kääntänyt Jaakko Hämeen-Anttila, ja kirjaa voi ostaa esimerkiksi Basam Booksin sivustolta. Suosittelen kirjan ostamista, jos Muhammedin elämä kiinnostaa (löytyy myös hyvin varustetuista kirjastoista).

Listaan tähän Richardsonin Muhammedin tarinan sisällön, jotta lukija voi valita sieltä mielenkiintoisimmat kohdat ja jättää tylsät väliin.

Uskotaan, että Quraishin ylijumala oli Allah, Kuujumala (josta syystä jokaisen moskeijan katolla on kuunsirppi), vaikka monia muitakin jumalia palvottiin.
  • Arabia ennen islamia
  • Muhammed jää orvoksi
  • Muhammed ryhtyy kauppiaaksi ja nai rikkaan lesken
Muhammed alkaa nähdä näkyjä, joissa hänen luonaan vierailee enkeli Gabriel
  • Muhammed saarnaa islamia ensin lähipiirilleen
  • Muhammedin saarnaaminen alkaa ärsyttää Mekkalaisia ja muslimit joutuvat vainotuiksi
  • Muhammedin setä Abu Talib suojelee Muhammedia ja muslimeja
Koraanin ilmestykset kertovat yhä uudelleen miten Muhammed on Jumalan lähettiläs ja kaikki, jotka eivät usko häneen, joutuvat helvetin tuleen
  • Muhammed saarnaa, että kaikki juutalaisten profeetat olivat muslimeja
  • Muhammedin suojelija Abu Talib ja hänen vaimonsa Khadija kuolevat.
  • Muhammed ottaa uuden vaimon ja kihlautuu kuusivuotiaan Aisha-tytön kanssa
Muhammed sai tietää salamurhasuunnitelmasta ja pakeni Mekasta
  • Mekkalaiset olivat kyllästyneet Muhammediin ja aikovat tappaa tämän
  • Medinalaiset vannovat uskollisuuden valan Muhammedille
  • Muhammed pakenee Medinaan. Tätä tapahtumaa kutsutaan Hijraksi ja se on islamilaisen kalenterin aloitusvuosi.
Muhammed jakoi maailman muslimeihin, jotka uskoivat häneen, ja kafireihin, jotka eivät uskoneet
  • Muhammed laatii Medinan peruskirjan, joka tullaan tuntemaan sharia-lakina
  • Muslimit muodostavat tästä lähtien oman kansakuntansa, umman.
  • Maailma on nyt jaettu islamin maahan (missä sharia-laki on voimassa) ja sodan maahan (joka ei vielä ole islamin alaisuudessa).
Muhammedille esitettiin monia vaikeita kysymyksiä hänen uskomuksistaan eikä hän kyennyt vakuuttamaan juutalaisia siitä, että hän olisi yksi heidän profeetoistaan
  • Muhammed syyttää juutalaisia ja kristittyjä kirjoitustensa väärentämisestä
  • Tästä lähtien juutalaisviha värittää islamin uskoa
  • Muhammed panee avioliittonsa täytäntöön yhdeksänvuotiaan Aishan kanssa.
Saatuaan hallintaansa Medinan heimot, Muhammed käänsi huomionsa jälleen Mekan Quraish-heimoon
  • Muhammedin joukot ryöstävät karavaanin pyhän kuukauden aikana
  • Aluksi Muhammed ei hyväksy miestensä tekoa, mutta sitten Allahilta tulee ilmestys, joka pyhittää teon
  • Tästä lähtien "fitna on pahempi kuin murha" eli mikä tahansa on sallittua, jos se hyödyttää islamin leviämistä
Allahin nimeen, jokainen, joka tänään taistelee rohkeasti, eikä pakene taistelusta, pääsee Paratiisiin
  • Muslimit saavat ensimmäisen suuren voittonsa ylivoimaista vihollista vastaan
  • Jihadissa kuolleille luvataan suora pääsy paratiisiin
Aina kun Koraanissa kaksi jaetta ovat ristiriidassa, aikaisempi jae kumotaan myöhemmällä jakeella
  •  Koraanin Mekan kauden rauhanomaiset jakeet on kumottu Medinan kauden väkivaltaisemmilla jakeilla
Ja taistelkaa heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa
  • Harhauta vihollista aina kun mahdollista
  • Umma on sodassa kaikkia muita kansakuntia vastaan
  • Taistelu vääräuskoisia vastaan jatkuu kunnes kaikki ovat kääntyneet islamiin
Allahin lähettiläs sanoi: "Tappakaa jokainen juutalainen, jonka saatte käsiinne"
  •  Muhammed aloittaa Medinan etnisen puhdistuksen karkottamalla ensimmäisen kolmesta juutalaisheimosta
Muhammed joutui pakenemaan henkensä edestä ja hänen armeijansa lyötiin perinpohjaisesti
  •  Allah koettelee muslimeita antamalla heille Uhudissa katkeran tappion
Arvostelijoille Koraaniin kirjattiin uusia ilmestyksiä. Allah oli kostanut juutalaisille heidän pahat tekonsa.
  • Toinen kolmesta juutalaisheimosta karkotetaan.
  •  Koska kafirit ovat Jumalan vihollisia, kaikki heille tehdyt vääryydet ovat oikeutettuja.
Muhammed ja hänen 12-vuotias vaimonsa katselivat koko päivän iltaan asti kun 800 miestä mestattiin
  • Muhammed torjuu hyökkäyksen rakentamalla vallihaudan Medinan suojaksi
  • Kolmannen juutalaisheimon naiset ja lapset otetaan orjiksi ja miehet teloitetaan.
Epäonnistunut salamurha:
Muhammed lähetti kaksi miestä Mekkaan surmaamaan päävihollisensa Abu Sufyanin
  • Salamurha epäonnistuu miesten mielihalujen takia
  • Muhammed siunaa miehiä, kun kuulee kuinka he ovat matkallaan kuitenkin surmanneet vääräuskoisia
Muhammed päätti tehdä pyhiinvaelluksen Mekkaan, mutta mekkalaiset eivät antaneet hänen tulla kaupunkiin
  • Muhammed tekee rauhansopimuksen Mekan kanssa
  • Muhammed antaa ohjeita vangiksi saatujen naisien kanssa toimimiseen
Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa. (Koraani 9:29)
  • Muhammed hyökkää Khaibariin ryöstääkseen heidän omaisuutensa
  • Khaibarin juutalaisista tulee ensimmäisiä dhimmejä
Dhimmi-instituutio oli ainutlaatuinen islamilainen keksintö, joka synnytti aivan uuden kansalaisluokan. Näiden ihmisten sallittiin elää alistetussa asemassa, valloitettuna kansana islamin vallan alla.
  • Dhimmiys on nöyryyttäviin ehtoihin pakotettujen toisuskoisten kokema pelon ja epävarmuuden ilmapiiri. Sitä ilmentää uhrien asettuminen sortajiensa puolelle uhrien antaessa moraalisen oikeutuksen sortajiensa vihamieliselle käyttäytymiselle.
Muhammed sanoi: "Kuka hankkiutuu puolestani eroon Marwanin tyttärestä?"
  • Älä koskaan salli Muhammedin, Allahin tai islamin kritiikkiä. Tuhoa sananvapaus.
Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen. (Koraani 9:5)
  • Islam rohkaisee muslimeja taistelemaan, kunnes koko maailma on valloitettu, mikä on merkkinä maailmanlopusta.

Nainen islamissa:
Suurin osa helvetin asukkaista on naisia
Sharia-lain mukaan:
  • Nainen ei voi hakea avioeroa
  • Naisen perintö on pienempi kuin miehen
  • Naisella on pienempi oikeus lasten huoltajuuteen avioerossa
  • Mies voi avioitua useiden naisten kanssa eikä hänen tarvitse kertoa asiasta uudelle morsiamelleen tai muille vaimoilleen

Itsetuhoista jihadia:
Muhammed oli nyt Arabian kuningas, joka oli kukistanut kaikki vihollisensa.
Jihadin säännöt: 
  1. Allah on pyhittänyt jihadin. Korkeampaa auktoriteettia ei ole, joten se on aina sallittua.
  2. Älä kunnioita mitään sääntöä tai rajoitusta, päämäärä pyhittää minkä tahansa keinon - vaikka kuinka järkyttävän. Jihad voi olla mitä tahansa, mikä edistää islamia tai heikentää kafireita, joko yksilöä tai ryhmää. Jopa rahan lahjoittaminen jonkun toisen suorittaman jihadin tukemiseksi on eräs jihadin muoto.
  3. Esitä aina uhria. Muhammed käänsi tilanteensa ympäri. Vaikka hän hyökkäsi viattomia ihmisiä vastaan ilman mitään syytä, hän syytti heitä siitä, että "he olivat estäneet muita tulemasta muslimeiksi" ja olivat harjoittaneet kuvainpalvontaa. Hyökkäys oli uhrien syytä ja muslimit olivat uhreja, eivät vääräuskoiset (kafirit).
  4. Toista tätä niin kauan, että ihmiset alkavat lopulta uskoa siihen. Jos saat uhrin hyväksymään syytökset, olet voittanut, koska kosto vaatii kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Jos uhri ottaa syyn niskoilleen, hänen vihansa kääntyy häntä itseään vastaan.
  5. Kannusta seuraajiasi fanaattisiin itsemurhatehtäviin.
  6. Harhauta vihollista (kafireja) aina kun mahdollista varmistaaksesi voittosi.
  7. Älä koskaan anna periksi, älä edes silloin, kun olet jo lyöty.
  8. Älä koskaan salli Muhammedin, Allahin tai islamin kritiikkiä. Tuhoa sananvapaus.
-----

Tässä vielä linkit Muhammedin tarinaan Ibn Matti blogissa:




http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-330-2/profeetta-muhammadin-elamakerta


http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers-2/



12. kesäkuuta 2015

Muhammed käskee tappamaan juopot, uskonluopiot ja vääräuskoiset

Sen jälkeen kun Allah ensin suosittelee sovittelijaa riitelevälle pariskunnalle (jae 35) hän käskee kohtelemaan hyvin sukulaisia, ystäviä, naapureita ja omistamiaan orjia ja tuomitsee ylpeyden ja saituuden (jakeet 36-42).

Sitten hän kieltää rukoilemasta juovuksissa (jae 43). Ibn Abi Hatim sanoo tämän ilmoituksen syyksi sen, että eräs muslimi luki ääneen jakeita 109:1-3, jotka kuuluvat "Sano: Te, jotka ette usko! En palvele sitä, mitä te palvelette, ettekä te palvele Häntä, jota minä palvelen." Mutta rukouksen johtaja oli juovuksissa ja hän sanoikin "Sano: Te, jotka ette usko! Minä en palvele sitä, mitä te palvelette, mutta me palvelemme, mitä te palvelette." Pian sen jälkeen tämä neljännen suuran jae ilmoitettiin.

Tämä oli ensimmäinen vaihe Koraanin kolmevaiheisessa alkoholin kiellossa.

Ensin Allah käski tässä jakeessa muslimeja olemaan rukoilematta, kun ovat juovuksissa; sitten hän kertoi heille, että alkoholiin "sisältyy suuri synti, vaikkakin niistä on joitakin etuja ihmisille" (2:219); ja lopulta tuli ilmestys, jonka mukaan alkoholi oli "paholaisen aikaansaamaa" (5:90), ja tuli siksi kieltää kokonaan. Näistä viimeisen jakeen katsotaan abrogoineen kaksi aikaisempaa.

Muhammedista itsestään tuli hyvin jyrkkä suhteessa juopumukseen ja hän sanoi että juopoille on annettava ensin kolme varoitusta ja sen jälkeen heidät on teloitettava: "Jos hän on juovuksissa, ruoskikaa hänet; jos hän on uudestaan juovuksissa, ruoskikaa hänet; ja taas jos hän on juovuksissa, ruoskikaa hänet; jos hän tekee sen neljännen kerran, tappakaa hänet."

Sitten Allah palaa yhteen suosikkiaiheistaan, Kirjan Kansojen ja erityisesti juutalaisten sättimiseen.

Juutalaiset "kartuttavat harhauskoa" ja toivovat muslimien "eksyvän oikealta tieltä" (jae 44). He uskovat "jumalankuviin ja epäjumaliin ja sanovat uskottomista: 'Nämä ovat lähempänä oikeaa tietä kuin uskovat'". He vääristelevät Allahin sanoja ja Allah on "kironnut heidät heidän uskottomuutensa tähden", kufrihim, (jae 46; katso myös jae 52).

Ibn Kathir sanoo: "Allah esittää, että juutalaiset, langetkoot Allahin kirous heidän päälleen Tuomiopäivään asti, ovat valinneet väärän tien opastuksesta huolimatta, ja hylänneet sen, minkä Allah lähetti Hänen Lähettiläälleen Muhammedille. He myös hylkäsivät sen tiedon Muhammedista, jonka he olivat saaneet edeltäviltä profeetoilta, saadakseen vähäistä hyötyä tässä elämässä." Heitä kehotetaan kääntymään islamiin tai kohtaamaan kauhean rangaistuksen, mukaanlukien kirouksen, jolla "Me kirosimme sapatinrikkojat" (jae 47) - eli muuttamisen apinoiksi ja sioiksi (2:63-65). Allah antaa anteeksi kaiken muun paitse shirkin, vertaisten asettamisen Jumalan rinnalle (jae 48). Koska Kirjan Kansat ovat kirottuja, Allah polttaa heidät tulessa: "Niin usein kuin heidän ihonsa kärventyy, annamme sen sijalle uuden, jotta he maistaisivat tuskaa" (jae 56).

Maududin mukaan jae "Jumala käskee teidän palauttaa uskotun omaisuuden sen omistajalle ja tuomitsemaan rehellisesti, kun tuomitsette ihmisten kesken" tarkoittaa, että Allah varoittaa muslimeja tekemästä samaa virhettä kuin juutalaiset: "Yksi israelilaisten pahimmista virheistä oli, että he rappioaikanaan antoivat luottamustehtävät (s.o. uskonnolliset ja poliittiset johtotehtävät) epäpäteville, pahoille, moraalittomille, korruptoituneille ja epärehellisille ihmisille."

Maududi, eturivin poliittisen islamin edustaja, joka kirjoitti 1900-luvun puolivälissä, antaa ymmärtää, että muslimit ovat eksyneet harhaan kun ovat asettaneet valtaan autoritäärisiä hallituksia, jotka eivät hallitse islamilaisen lain mukaan, eivätkä pane toimeen sharia-lakia kokonaisuudessaan. Toinen 1900-luvun teoreetikko Sayyid Qutb kirjoittaa samankaltaisesti tästä samasta jakeesta ja lisää, että jihad on "erityinen uskon täyttymys". Myös Maulana Bulandshahri selittää, että nykyiset muslimivaltioiden hallitsijat ovat pettäneet uskonsa sallimalla "lainsäädäntöelinten laatia lakeja" sen sijaan, että "seurattaisiin Koraanin ja hadithien ohjeistusta".

Sitten uskovia kehotetaan tottelemaan "Jumalaa ja [...] profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta" (jae 59). Muhammedin totteleminen tarkoittaa nykyään monien islamin auktoriteettien mukaan hänen haditheihin kirjattuja sanojaan - toisaalta jotkut nykymuslimit haluavat hylätä ne ja sanovat, että ainoastaan Koraani on auktoriteetti. Muhammed itse oli varsin selväsanainen mitä tulee tarpeellisuuteen noudattaa maallisia lakeja: "Teidän on kuunneltava ja toteltava hallitsijaanne, vaikka hän olisi etiopialainen (musta) orja, jonka pää on kuin rusina." Jakeet 60-70 jatkavat teemaa tottelevaisuudesta Muhammedia kohtaan, nuhdellen teeskentelijöitä, jotka ovat uskovinaan Muhammediin ja islamiin, mutta kieltäytyvät antamasta kiistojaan hänen ratkaistavakseen. Allah sanoo Muhammedille: "Ei, vannon Jumalasi kautta, ett'eivät he ole tosiuskovaisia, ennenkuin ottavat sinut erotuomariksi keskinäisissä kiistoissaan" (jae 65).

Heti tämän jälkeen Allah kehottaa uskovia käymään rohkeasti jihadiin (jakeet 71-104). Ibn Kathir selittää jakeen 71 näin: "Allah käskee uskollisia palvelijoitaan ryhtymään varotoimiin vihollisiaan vastaan, hankkimalla aseita ja muita tarvikkeita, ja lisäämään Hänen puolestaan taistelevien joukkojen lukumäärää." Sotilaan on taisteltava pelottomasti, sillä "kaatuupa hän tai voittaa, annamme Me jalon palkinnon" (jae 74) - tässä on taas lupaus, joka on saanut muslimit taistelemaan niin sinnikkäästi kautta historian. Vastakohta on jyrkkä: uskovat taistelevat sortoa vastaan (jae 75) ja Allahin puolella, kun taas uskottomat taistelevat Saatanan puolella (jae 76). Kuolemaa ei voi paeta kieltäytymällä taistelemasta, koska "Kaikki tulee Jumalalta" (jae 78). Ja joka tapauksessa, Allah "lannistaa uskottomain mahdin" (jae 84).

Ne, jotka liittyvät muslimeihin ja sitten kääntyvät pois, tulee vangita ja tappaa - tämä on perusta islamin kuolemanrangaistukselle apostaasista (jae 89).

Jaetta 90 käytetään joskus todisteena, että muslimeilla ei ole avointa valtakirjaa taistella vääräuskoisia vastaan, mutta Tafsir al-Jalalayn tekee selväksi, että tämä koskee ainoastaan niitä uskottomia, jotka alistuvat islamin hallintoon: "Ja niinpä jos he eivät taistele teitä vastaan, ja tarjoavat rauhaa ja sovintoa, se on: jos he alistuvat, silloin Jumala ei salli teidän tehdä heille mitään, [Hän ei salli teidän] ottaa heitä vangiksi tai tappaa heitä."

Allah kieltää tappamasta uskonveljiään tarkoituksella; jos joku tappaa muslimin vahingossa, hänen on vapautettava muslimiorja (jakeet 92-93). Miksi sitten muslimit voivat tappaa sellaisella innolla toisia muslimeja Irakissa ja muualla?

He julistavat takfirin toisilleen - julistavat vastustavan ryhmän vääräuskoisiksi - huolimatta jakeen 94 varoituksesta. Allah sanoo, että ne uskovat, jotka jäävät kotiin eivätkä aseta henkeään alttiiksi, eivät ole niiden veroisia, jotka käyvät jihadiin (jae 95).

Tällaiset tekstinkohdat, joitka usein ohitetaan keskustelussa Koraanin näkökulmasta jihadiin, osoittavat selvästi, että se mitä Koraani tarkoittaa jihadilla, ei ole sisäistä hengellistä kamppailua vaan sodankäyntiä.

Miksi kenenkään tulisi pelätä uskottoman hyökkäävän kimppuunsa, tai pitäisi lyhentää rukoustaan vihollisen hyökkäyksen vuoksi (jae 101), jos kyse on hengellisestä kamppailusta? Miten muka voisi tappaa vahingossa uskonveljensä hengellisessä kamppailussa?



* * *


Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 35-104

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

Lisää koraaniblogeja Koraaniblogissa: http://koraaniblogi.blogspot.fi/