Nonie Darwishin puhe UC Berkeleyssä:
Amerikkalaisena arabitaustaisena naisena vaalin vapautta, jonka Amerikka on antanut minulle. Etuoikeus, joka on aivan liian harvinainen Lähi-idässä, missä puhuminen ihmisoikeuksista, naisten oikeuksista, demokratiasta ja jopa rauhasta Israelin kanssa on tabu, jonka rikkomisesta voi tulla vakavia seuraamuksia.
Amerikassa opin, ettei mikään ideologia tai uskonto ole arvostelun ulkopuolella. Ideologiat, jotka eivät anna vastauksia hankaliin kysymyksiin joutuvat älylliseen konkurssiin.
Haluan painottaa etten nyt puhu hyvistä ja rauhaa rakastavista muslimeista, vaan väkivallan ja vihan ideologiasta, joka on tuonut sorron, levottomuudet, väkivallan ja terrorin Lähi-itään, ja on nyt levittäytymässä muuhun maailmaan.
Radikaalit ovat tehneet vähäisemmästäkin kritiikistä, kriittisestä ajattelusta ja vapaasta keskustelusta loukkauksen islamia kohtaan. Arabifeministejä, uudistajia ja älymystöä hiljennetään, uhkaillaan tai tapetaan. Jopa edesmennyt egyptiläinen kirjailija ja kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaja, Naguib Mahfouz, joutui puukotuksen uhriksi. Puukottaja oli radikaali muslimi, joka väitti hänen loukanneen islamia.
Tämän takia meidän kaikkien täytyy toivottaa avoin keskustelu tervetulleeksi. Paras ase taistelussa terroria ja islamo-fasismia vastaan on totuus.
Haluaisin aloittaa kertomalla omasta taustastani. Synnyin ja kasvoin muslimina Egyptin Kairossa sekä Gazassa - aikana jolloin presidentti Nasser oli päättänyt yhdistää arabimaailman ja tuhota Israelin.
Viisikymmenluvulla isäni johti Egyptin sotilastiedustelua Gazassa ja aloitti Fedayeenin, joka tarkoittaa "aseellista vastarintaa ja itsensä uhraamista." He tekivät hyökkäyksiä rajan yli Israeliin ja aiheuttivat kuolemaa ja aineellista tuhoa. Isääni yritettiin salamurhata vastauksena terroritekoihin.
Yhtenä yönä Isreal lähetti kommandoja tarkasti vartioituun kotiimme, mutta isäni ei ollut kotona. Sotilaat löysivät ainoastaan meidät, naisia ja lapsia. Sotilaat lähtivät vahingoittamatta meitä.
Kävin alakoulua Gazassa. Siellä me opimme vihaa ja kostoa - rauha ei ollut koskaan vaihtoehtona, vaan merkki tappiosta ja heikkoudesta. Juutalaiset esitettiin ali-ihmisinä.
Minulle sanottiin: "älä ota karkkia tai hedelmää vieraalta, koska se voi olla juutalainen, joka yrittää myrkyttää sinut." He täyttivät korvamme juutalaisten pelolla. Se teki vihaamisen helpommaksi ja terrorismin hyväksyttäväksi tai jopa kunnioitettavaksi.
Kahden vuoden intensiivisten Fedayeen-operaatioiden jälkeen isäni salamurhattiin Gazassa 1956. Olin vain kahdeksanvuotias. Nasser tervehti kuuluisassa puheessaan Suezin kanavan kansallistamisen puolesta isääni kansallisena sankarina, shahidina. Presidentti Nasser vannoi Egyptin kostavan, mutta ei maininnut sanallakaan Fedayeenin aiheuttamia tuhoja ja ihmishenkien menetyksiä israelilaisille. Hallituksen korkeat johtajat kysyivät minulta ja sisaruksiltani "kuka teistä kostaa isänne puolesta tappamalla juutalaisia?" Minusta kysymys oli hyvin epämukava. Olimme sanattomia.
Isäni kuoleman jälkeen äitini joutui elämään yksin viiden lapsen kanssa kulttuurissa, joka kunniottaa vain perheitä joiden päänä on mies. Viisikymmentäluvulla vain harvat naiset ajoivat autoa, ja häntä moitittiin ja nimiteltiin, koska hän osti auton, jotta voisi viedä meitä kouluun. Arabinaisten oletetaan uhraavan perheensä antamalla miehensä ja poikansa marttyyreiksi, mutta heille ei juuri anneta kunnioitusta elääkseen elämäänsä arvokkaasti ja vapaina.
Elin kolmekymmentä vuotta sortoa harjoittavissa diktatuureissa ja poliisivaltioissa. Todistin tyttöjen kunniamurhia (meidän palvelijattaremme), naisten alistamista ja tyttöjen sukuelimien silpomista.
Kuulimme säännöllisesti, kun ei-muslimeja kirottiin moskeijoiden saarnatuoleista. Vierailin nuorena naisena kristityn ystäväni luona Kairossa perjantairukouksen aikaan, ja kuulimme molemmat sanalliset hyökkäykset kristittyjä ja juutalaisia vastaan kovaäänisistä. Kuulimme "Tuhotkoon Jumala vääräuskoiset ja juutalaiset, Jumalan viholliset. Emme ystävysty emmekä tee sopimuksia heidän kanssaan." Kuulimme myös seurakunnan vastaavan "Aamen."
Kuulin näitä kiroamisia koko elämäni moskeijoidan saarnatuoleista - ja usko tai älä, kun kasvat näiden kirousten keskellä, ne voivat tuntua ja kuulostaa aivan normaaleilta. Kristitty ystäväni näytti pelokkaalta ja minä olin häpeissäni. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun huomasin että jotain oli pahasti vialla siinä, miten uskontoani opetettiin ja harjoitettiin.
Muutin Yhdysvaltoihin 1978. Ensimmäisellä moskeijakäynnilläni Amerikassa meitä kiellettiin sulautumasta amerikkalaisiin ja meille kerrottiin, että islamista oli tuleva täällä valtauskonto. Minua kehotettiin pukeutumaan islamilaisiin vaatteisiin. Mutta kuinka voisin tehdä sen, kun en koskaan pukeutunut islamilaisittain Egyptissä? Naiset eivät pukeutuneet Egyptissä islamilaisittain ennen 1980-lukua.
Elokuussa 2001 vierailin synnyinkaupungissani Kairossa. Oli käsittämätöntä nähdä kuinka radikaali islam oli ottanut vallan. Vihan ja vihapuheen määrä oli hälyttävää. Näin äärimmäistä köyhyyttä, saastetta, vaarallisia aineita ja roskia Niilin rannoilla. Työttömyys ja inflaatio olivat korkealla ja korruptio oli levinnyt laajalle.
Mutta kun luin arabialaisia lehtiä, kaikki mitä näin oli Israelin ja Amerikan haukkumista. Kansalaiset eivät tienneet muslimien toisiinsa kohdistamista julmuuksista Irakissa, Algeriassa, Sudanissa ja niin edelleen. Itse asiassa termin "islamo-fasisti" keksivät Algerian muslimit ja entiset muslimit kuvaamaan islamilaisia fanaatikkoja, jotka teurastivat 150 000 oman maansa muslimia 1990-luvulla.
Arabimedia ei puolustanut tavallisen arabikansalaisen ihmisoikeuksia. He eivät ymmärtäneet rooliaan yleisön etujen puolustajana - tämä asenne syntyi islamo-fasistisesta ympäristöstä, joka hylkää muutoksen.
Myös länsimedia jätti raportoimatta uhkista.
Olin onnellinen palatessani Yhdysvaltoihin syyskuun kymmenennen päivän iltana, 2001. Seuraavana aamuna näin toisen lentokoneen osuvan kaksoistorneihin ja minä tiesin: "Jihad on saapunut Amerikkaan.". Muhammad Atta oli kotoisin Kairosta, samasta kaupungista kuin minä.
Soitin useille ystävilleni Kairoon. Heidän asenteensa oli torjuva ja he sanoivat: "kuinka kehtaat väittää että arabit tekivät tämän? Etkö ymmärrä että tämä on juutalaisten salaliitto?"
Nämä ei eivät olleet radikaaleja vaan tavallisia egyptiläisiä, jotka muutoin olivat hyvin mukavia ihmisiä. Suljin puhelimen ja tunsin itseni yksinäiseksi ja vieraantuneeksi omasta kulttuuristani. Jälleen kerran minun kansani syyttää juutalaisia jostakin minkä me arabit tiedämme tasan tarkkaan itse tehneemme. Missä tahansa uskonnossa tätä pidetään syntinä, mutta radikaalin islamin silmissä juutalaiset eivät ansaitse totuutta, oikeutta tai armoa. Juutalaisia, joista kerromme moskeijoissamme, arabialaisissa oppikirjoissa tai mediassa, ei ole olemassa. Me arabit taistelemme itse keksimiämme kuvitteellisia juutalaisia vastaan. Israel ei ole täydellinen - mikään yhteiskunta ei ole - mutta se tapa, jolla juutalaisia ja muita vähemmistöjä kohdellaan minun kansani toimesta on traagista ja häpeällistä.
Maailmanlaajuinen sota islamo-fasismia ja jihadia vastaan, jossa taistelemme, ei ole vain pommeja ja kaapattuja koneita - se on myös tyranniaa ja sortoa naisia kohtaan. Naisten sorto ja terrorin tukeminen ovat kaksi saman fundamentalistisen ajatusmaailman puolta. Islamilainen laki, sharia, jota terroristit yrittävät tyrkyttää koko maailmaan, muodostaisi globaalin sukupuoliapartheidvaltion.
Sharian rikosoikeuden rangaistuksiin kuuluvat ruoskiminen, kivittäminen, mestaaminen ja raajojen amputointi - julmia ja epätavallisia rangaistuksia länsimaisilla ja inhimillisillä mittareilla. Islamin uskosta luopuminen rangaistaan kuolemalla. Jos valtio ei tapakaan luopiota, hänen kuolemansa on taattu väkijoukon käsissä.
Tästä syystä islam on enemmän kuin uskonto: se on valtio, jossa on yksipuoluejärjestelmä. Se on myös yksityiskohtainen laillinen järjestelmä, jota kutsutaan shariaksi ja joka voi tuomita sinut kuolemaan, jos jätät islamin.
Sharia varmistaa, ettei muslimivaltion Berliinin muurilla ole loikkareita. Yllättävää kyllä, suurin osa muslimivaltioista ei harjoita sharian rikosoikeutta, koska heillä ole sydäntä siihen.
Olen elänyt sharian perheoikeuden alla kolmekymmentä vuotta elämästäni. Sitä harjoitetaan kaikissa muslimivaltioissa. Se sallii miehille yksipuolisen oikeuden helppoon avioeroon, oikeuden ottaa useita, jopa neljä, vaimoa. Se sallii vaimon hakkaamisen, määrää naiselle vain puolet miehen perintöosuudesta ja myös naisen todistus on vain puolet miehen todistuksesta oikeudessa. Naista arvostetaan vain, jos hän peittää ruumiinsa, kasvonsa ja jopa henkilöllisyytensä.
Jopa seitsemänkymmentäviisi prosenttia Pakistanilaisissa vankiloissa olevista naisista on siellä, koska heidät on raiskattu. 600-luvun Arabian niemimaan heimokulttuurista syntyneestä shariasta on tullut ikuinen laki kaikissa kulttuureissa eläville muslimeille.
Sharian mukaan kalifi ja amir (tarkoittaa johtajaa) on vapautettu sharia-lain rangaistuksista. Islamilainen laki on diktaattorin päiväuni, jonka hän on saanut itse Allahilta.
Moniavioisuudella on tuhoisa vaikutus perheen toimintaan, miehen ja vaimon suhteeseen ja naisten välisiin suhteisiin. Monilla muslimimiehillä on vain yksi vaimo, mutta suhdetta on jo vahingoitettu muslimien avioliittosopimuksessa, jossa mies ei vanno uskollisuutta vaimolleen eikä vaimo voi uskollisuutta myöskään olettaa.
Avioliittosopimuksessa on kolme lisäpaikkaa, joihin voidaan täyttää toisten naisten tiedot, jos mies niin haluaa. Kunnollisen musliminaisen täytyy hyväksyä sharia-lain määräämä kohtalo yhden yksinkertaisen syyn takia: jos haastaa Allahin lain, se on sama kuin haastaisi itse Allahin.
Viimeisimmässä bin Ladenin nauhoituksessa, terroriguru kehotti länsimaissa olevia muslimeja lisäämään lukumääräänsä kutsumalla mahdollisimman monia amerikkalaisia islamiin ja lisäämällä maahanmuuttoa, jotta saavutettaisiin, kuten hän itse sanoi, "jihad sisältäpäin." Tästä syystä lännessä asuvat islamistit kokeilevat rajoja nähdäkseen kuinka paljon länsimaat suvaitsevat. Jotkut muslimit (jotka asuvat demokratioissa) vaativat sharia-lakia ja jopa väittävät, että sharia on yhteensopiva demokratian kanssa.
Muslimien marssissa New Yorkissa tämän vuoden syyskuussa, juuri ennen kuudetta 9/11 vuosipäivää, muslimit kantoivat kylttejä, joissa sanottiin "Muslimit demokratiaa ja länsimaisia arvoja vastaan", "holokausti on huijaus" ja "Kieltäkää talmud." He myivät kirjoja, joiden kannessa oli AK-47. Nämä siis ihmisiltä, jotka valittavat islamofobiasta. Luulevatko he että tällainen tuo heille sympatiaa ja ymmärrystä?
Musliminainen Floridasta vaati, että voi käyttää ajokortissa kuvaa, jossa kasvot on peitetty, Minnesotan taksinkuljettajat kieltäytyvät kuljettamasta matkustajia, joilla on mukana verovapaasta myymälästä ostettua viiniä, kuusi lentävää imaamia, jotka pelästyttivät jokaisen matkustajan lentokoneessa ovat nostamassa oikeusjuttua. Ja viimeksi vaatimukset erityisistä wada-vesihanoista muslimilapsille, jotta he voivat pestä jalkansa ennen rukoushetkeä (wada on muslimien pesurituaali) .
Olen elänyt lähi-idässä kolmekymmentä vuotta enkä ole koskaan nähnyt wada-vesihanoja kouluissa tai yliopistoissa, paitsi moskeijoissa. Niitä on vain Saudi-Arabiassa. Harhautus on ilmiömäinen. Islamistit tuputtavat wahhabilaisia sauditapoja Amerikkaan - tapoja joita en ole koskaan nähnyt Egyptissä.
En tullut Amerikkaan tullakseni wahhabilaiseksi saudiksi.
Näin kerran arabitelevisiokanavalla muslimisaarnaajan kertovan pienille lapsille, että valehtelu ei ole sallittua, paitsi kolmessa tilanteessa:
Valehtelu ei-muslimille, kun se edistää islamin asiaa.
Valehtelu muslimeille, jos se lopettaa riidan heidän välillään.
Valehtelu omalle vaimolle, jos se parantaa heidän suhdettaan.
Valehtelusta on siis tullut pakollista kansainvälisissä suhteissa, muslimien välisissä suhteissa ja perhesuhteissa. Ihmetteleekö joku miksi muslimit olivat hiljaa 9/11 jälkeen? Niitä jotka paljastavat tämän valehtelupelin pidetään pettureina.
Sallimalla valehtelun, muslimit ovat luoneet kulttuurin, jossa on mahdotonta erottaa valhetta totuudesta - totuudesta on tullut monimutkainen peli, jolla edistetään islamin asiaa.
Sanomalehti
The Times of London raportoi, että muslimiopiskelijoita Britanniassa opetetaan halveksimaan ei-muslimeita "saastaisina." Arabiaksi sana on "nagas." Siksi monet arabit uskovat, että ei-muslimit muslimien maalla on häväistystä ja miehitystä.
Yhdysvaltalaiset sotilaat, Saudi-Arabian pyynnöstä, uhrasivat henkensä suojellakseen heitä Saddamilta. Tavallisesti tähän olisi suhtauduttu kiitollisuudella, mutta sen sijaan arabikadunmiehen reaktio oli "kuinka vääräuskoiset julkeavat häpäistä muslimimaan."
Tämä on syy miksi amerikkalaiset eivät saa mitään kunniaa kaikesta siitä, että he ovat puolustaneet muslimeja serbejä vastaan, afgaanimuslimeita Neuvostoliittoa vastaan ja ruokkineet somalimuslimeita, joiden nälänhätä on heidän omien johtajiensa syytä. Päinvastoin. Mitä enemmän Amerikka yrittää auttaa alueiden vakauttamisessa, sitä enemmän heitä inhotaan.
Arabimuslimit eivät halua joutua vääräuskoisten pelastamiksi. Se on ylpeä kulttuuri, jota voidaan helposti häpäistä tunteella siitä että oltaisiin riippuvaisia ei-muslimeista. Se on arabikadunmiehen psykologiaa.
Tämä on se miten länsimaat koetaan. Juutalais-kristillisessä kulttuurissa sanotaan: "olemme kaikki syntisiä", mutta muslimikultturissa sanotaan "he ovat syntisiä, mutta me olemme muslimeja."
Muslimipapisto pyrkii jatkuvasti ihannemuslimivaltioon, mutta he eivät ole onnistuneet siinä. He ovat epäonnistuneet surkeasti yhteiskuntansa vakauttamisessa. Sen sijaan että papisto olisi lohdutuksen, vakauden ja viisauden lähde, heistä on tullut vihan, raivon ja kumouksellisuuden lähde. Heille vastaus on aina intifada, kansannousu, coup d'etat, salamurha tai katuväkivalta. He eivät kunnioita minkään hallituksen legimiteettiä eikä mikään hallitus ole tarpeeksi islamilainen heille, ei edes Saudi-Arabia.
Tällaisessa tilanteessa vain tyrannihallitukset voivat selviytyä. Johtajat, jotka haluavat rauhaa, nykyaikaisuutta ja uudistuksia, salamurhataan, kuten Sadat.
Jokainen muslimimaa kärsii maanalaisista muslimiradikaaliryhmistä, jotka yrittävät kumota hallituksen ja perustuslain, tavoitellessaan täydellistä muslimivaltiota. Siksi muslimimaailma on jatkuvassa kaaoksen, pysähtyneisyyden ja konfliktin tilassa. Lopputuloksena on islamo-fasismi.
Tämä koskee hyvin paljon myös Amerikkaa, koska kaikki tämä on leviämässä kaikkialle muuhun maailmaan. Vuonna 1998 muslimijohtajat heijastelivat tätä samaa asennetta, kun he kehottivat Amerikan muslimeita olemaan sulautumatta valtakulttuuriin ja ilmoittivat päättäneensä saada koraanin lain voimaan Amerikassa. Se mistä arabijohtajat kärsivät on nyt tulossa Amerikkaan, ja jos se jatkuu, meidän vapautemme rappeutuu. Islamo-fasistisen lain levottomuus, sekasorto, tuhoava asenne ja viha on nyt täällä.
Arabihallituksilla on lupa rakentaa moskeijoita länsimaihin, mutta he eivät anna amerikkalaisille lupaa rakentaa kirkkoja tai synagoogia muslimimaihin. He rahoittavat muslimi- ja Lähi-idän koulutusohjelmia Amerikan yliopistoissa, mutta missään 52:ssa muslimimaassa ei ole kristinuskon tai juutalaisuuden koulutusohjelmaa. He saarnaavat vapaasti islamia kaikkialla maailmassa, mutta vangitsevat ja tappavat kristittyjä lähetystyöntekijöitä.
Jos tämä kehitys jatkuu, bin Ladenin unelma Amerikan sisäisestä jihadista käy toteen. Jos näin tapahtuu, Amerikka ei ole enää koskaan entisensä. Voimme nähdä suurten muslimipopulaatioden kerääntyvän Lontoossa, Pariisissa ja Detroitissa vaatimaan shariaa "tai muuten." Jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta, he alkavat vaatia itsehallintoa: Tsetseenia voi tapahtua lännessä. Islamilaiset separatistiset liikkeet ovat elossa ja voivat hyvin Tsetseeniassa, Filippiineillä ja muualla maailmassa. Ne aiheuttivat Intian jaon ja Pakistanin antamisen muslimeille, mutta islamiterrorismi Intian sisällä ei ole kuitenkaan loppunut.
Ja nyt islamistit ovat yllättäneet lännen poliittisen korrektiuden ja monikulttuurisuuden tilassa. Suvaitsemalla vihaa ja väkivaltaa, länsimaat tekevät muslimeille ja islamille palveluksen. Suvaitsemattomuuden suvaitseminen ei ole myötätunnon merkki, se on törkeä heitteillejättö.
Johtopäätökset: Uskonnon, minkä tahansa uskonnon, täytyy mukautua yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin, vapauteen valita uskontonsa, sekä naisten ja vähemmistöjen tasavertaisuuteen. Mitä me Amerikan arabit aiomme tehdä sille? Olemmeko hiljaa ja puolustuskannalla? Olemme Amerikalle velkaa rehellisen vastauksen. Meidän täytyy herättää omassa kulttuurissamme todellinen uudistushenki. Seitsemän naista odottaa tällä hetkellä Iranissa kuolemantuomiota kivittämällä - aiommeko olla heidän puolellaan vai petämmekö heidät?
Islamista kääntyneet muslimit piileskelevät. Sallimmeko heidän tulevan tapetuiksi islamin nimessä? Annammeko Egyptin koptien kärsimän sorron jatkua?
Jos islam on rauhan uskonto, meidän pitää vaatia enemmän uskonnollisilta johtajiltamme. Olemme saaneet tarpeeksemme itsensä pyhittäneistä ajatollista, mullaheista ja sheikestä, jotka käyttäytyvät kuin Allah ja hiljentävät sananvapauden antamalla fatwoja ja kuolemantuomioita.
Länsimaisten feministien täytyy omaksua yksi standardi sekä länsimaisille että muslimiyhteiskunnille. Feministien ja kaikkien muiden, jotka kannattavat vapautta, täytyy tukea muslimitoisinajattelijoita, sekä miehiä että naisia, jotka vaarantavat henkensä taistelussa naisten oikeuksista islamin alaisuudessa.
Pyydän tukea Amerikan vasemmistolta. Teidän pitäisi olla meidän luonnollisia liittolaisiamme, koska me olemme vapauden puolustajia ja reformisteja lähi-idässä.
Kiitos.
Tämä on suomennos Citizen Warriorissa julkaistusta artikkelista: http://www.citizenwarrior.com/2007/10/muslim-nonie-darwish-speaks-to-hostile.html
Lisää Nonie Darwishia täältä: http://frontpagemag.com/author/nonie-darwish/
-Ibn Matti
