9. marraskuuta 2019

Koraaniblogi: Imranin perhe (121-200)

Jae 121 aloittaa keskustelun Uhudin ja Badrin taisteluiden opetuksista. Badrissa, vuonna 624, muslimit voittivat paljon suuremman Mekan Quraishin pakanallisen armeijan. Toisaalta seuraavana vuonna Uhudin taistelussa pakanat voittivat muslimit ja Muhammad haavoittui lievästi. Allah muistuttaa Muhammedille, että kun muslimit kävivät taisteluun Uhudissa, kaksi muslimien joukkoa oli menettää rohkeutensa. Heidän ei olisi pitänyt olla peloissaan, koska "Jumala oli heidän tukensa", ja uskoivaisten tulee luottaa ainoastaan häneen (jae 122). Olihan Allah antanut heille kuitenkin voiton Badrissa, vaikka he olivat "huonommassa asemassa" (jae 123). Islamin tradition mukaan 313 muslimia voitti paljon suuremman sotajoukon Badrissa, koska Allah tuki heitä "kolmella tuhannella Ylhäältä lähetetyllä enkelillä" (jae 124). Tämä on yksi syy, miksi ylivoimaiset Amerikan sotavoimat eivät pelota nykyajan jihadisteja.

Ibn Ishaq kertoo, että kun quraishit saapuivat Badriin lähes tuhannen miehen vahvuisena, Muhammed huusi Allahille: "Oi Jumala, jos tämä joukko tuhoutuu tänään, Sinua ei palvella enää". Mutta vähän myöhemmin Muhammed kertoi seuraajalleen Abu Bakrille: "Ole huoleti, oi Abu Bakr. Jumalan auttaa sinua. Gabriel on täällä pitelemässä hevosen ohjaksia ja johdattaa sitä. Tomu on hänen etuhampaidensa yllä." Sitten Muhammed astui joukkojensa eteen ja antoi merkityksellisen lupauksen, joka on antanut rohkeutta muslimisotureille kautta aikojen: "Kautta Jumalan, jonka käsissä Muhammedin sielu on, yksikään mies, joka tänään taistelee heitä vastaan ja rohkeasti etenee eikä pakene, heille Jumala takaa pääsyn Paratiisiin." Eräs paikalla olleista muslimisotureista, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hyvä on, hyvä on! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä, kun nuo miehet tappavat minut?" Hän heitti taatelit kädestään, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes sai surmansa. Muslimisoturit ovat taistelleet kautta aikojen samanlaisella rohkeudella tietäen, että voittaessaan he saavat nauttia sotasaaliista (josta on paljon keskustelua suurassa 8) ja kaatuessaan he pääsevät Paratiisin iloihin. Ja avain maalliseen voittoon on kuuliaisuus Allahille: "Niin, jos olette kärsivällisiä ja pelkäätte Jumalaa ja viholliset yllättävät teidät äkkirynnäköllä, on Herranne tukeva teitä viidellä tuhannella enkelinä, joilla on erityiset merkit" (jae 125). Jakeet 126-129 tähdentävät, että Allah yksin päättää tuleeko voitto vai tappio.

Jakeissa 130-139 tuomitaan koronkiskonta ja kehotetaan muslimeja hurskauteen, tottelevaisuuteen ja anteliaisuuteen, ja käsketään anomaan Allahilta syntien anteeksiantoa. Allah kutsuu uskovaisia vaeltamaan "ympäri maata" ja tarkkailemaan "millaisen lopun ne saivat, jotka vääristelivät totuuden (sanoman) valheeksi" (jae 137). Tähän perustuu islamin ajatus siitä, että esi-islamilaiset ja toisuskoiset sivilisaatiot ovat kaikki jahiliyya - uskottomien arvottomia yhteiskuntia. V.S. Naipaul törmäsi tähän asenteeseen matkoillaan islamin maailmassa. Kirjassaan "Matka islamin maailmaan" hän huomioi monien muslimien ajattelevan, että "Aika ennen islamia oli pimeyttä: se on osa islamin teologiaa. Historian täytyy palvella teologiaa." Naipaul kertoo, että jotkut Pakistanin muslimit, sen sijaan, että arvostaisivat kansakunnan kuuluisaa Mohenjo Daron arkeologista kohdetta, näkivät siinä mahdollisuuden opettaa islamia ja ehdottivat sinne kylttiä, jossa Koraanin jae 3:137 olisi opetuksena ihmisille. Jae 139 lupaa "voittoa" "tosiuskoville" - tai Ibn Kathirin sanoin: "varmasti lopullinen voitto ja voitonjuhla on teidän, oi uskovat." Ibn Abbasin mukaan jotkut muslimit kuitenkin tulkitsivat tämän Uhudissa niin, että heidän täytyy nousta uskottomien yläpuolelle - he kiipesivät vuorelle ja ajoivat yhden quraishin joukon pakosalle.

Jakeet 140-179 ottavat esille kysymyksen miksi muslimit kärsivät tappion Uhudissa? Se on Allahin koetus (jae 141) - testi sekä uskoville että teeskentelijöille (jakeet 166-167). Kuvittelivatko uskovat todella, että Allah päästäisi heidät Paratiisiin ottamatta selville, kuka heistä "taistelisi" - jahadoo, kävisi jihadiin (jae 142)? Vaikka Muhammed saisi surmansa, tulisi muslimien jatkaa taistelua (jae 144), sillä kukaan ei kuole ilman Allahin sallimusta (jae 145). Katsokaa profeettoja, jotka eivät lannistuneet "mistään, mikä kohtasi heitä Jumalan sotaretkellä" (jae 146). Muslimien ei tule totella uskottomia (jae 149), sillä pian Allah lähettää pelon heidän sydämiinsä (jae 151).

Ja todellakin, muslimit olivat vähällä voittaa vihollisensa, kunnes heitä harhautettiin: kun muslimisoturit näkivät "naisten pakenevan nostellen vaatteitaan ja paljastaen nilkkakorunsa ja säärensä", he alkoivat huutaa "Oi saalis! Oi ihmiset, sotasaalis!" He jättivät asemansa vastoin Muhammedin määräyksiä päästäkseen naisiin käsiksi - ja niin Allah salli pakanoiden pakottaa muslimit pakenemaan koetellakseen heitä (jakeet 152-152). Muslimit aiheuttivat itse oman tappionsa (jae 165). Jakeet 154-155 kertovat näiden miesten ahdingosta Uhudin jälkeen ja jae 159 käskee Muhammedia olemaan heille armollinen. Jakeet 156-158 ja 160 toistaa, että elämä ja kuolema samoin kuin voitto ja tappio, ovat yksin Allahin käsissä, eikä kenenkään tule siksi pelätä taistelua. Ne jotka kaatuvat taistelussa, eivät ole kuolleita, vaan nauttivat Paratiisin puutarhan iloista (jakeet 169-172; katso myös 136, 163).

Ibn Kathirin mukaan jae 161 ilmoitettiin "sen tapauksen yhteydessä, kun punainen vaate oli kadonnut Badrin sotasaaliin joukosta. Jotkut väittivät, että Allahin lähettiläs olisi saattanut ottaa sen." Tämä jae kuitenkin vapautti Muhammedin syytteestä: profeetta ei ole epäluotettava, tai kavaltaja. Ja hänen läsnäolonsa on Allahin armoa (jae 164).

Jakeet 173-175 ylistää niitä jotka voittivat pelkonsa ja menivät taisteluun: heitä"odottaa suuri palkka" - s.o. sotasaalis tässä maailmassa ja Paratiisi seuraavassa. Uskovia kehotetaan jakeissa 176-179 olemaan surematta uskottomia, joille annetaan lykkäystä vain jotta "heidän syntinsä enenisivät. Katso, heitä odottaa häpeällinen rangaistus" (jae 178).

Jakeet 180-200 tuomitsee uskottomat ja lupaa palkkion uskovaisille. Ne jotka väittävät, että "Jumala on köyhä, ja me olemme rikkaita" (jae 181) ovat Ibn Kathirin, Tafsir al-Jalalayn, Asadin, Daryabadin, Bulandshahrin ja muiden mukaan juutalaisia. Mutta heitä odottaa helvetti, koska he ovat tappaneet profeetat (jae 183). Kirjan kansat hylkäsivät Allahin liiton ja "vaihtoivat sen mitättömiin arvoihin. Mikä surkea vaihtokauppa!" (jae 187). Uskovien ei tule kadehtia heitä vaikka he menestyisivät, sillä Allah lähettää heidät helvettiin (jakeet 196-197), kun taas uskovat saavat nauttia Paratiisin puutarhoista (jae 198). Kirjan kansat, jotka hyväksyvät Muhammedin profeetakseen eivätkä "vaihda Jumalan tunnusmerkkejä mitättömän arvoihin" saavat palkintonsa (jae 199). "Tunnusmerkit" ovat tässä jälleen ayat, sana, jota käytetään Koraanin jakeista. Jae 200 lupaa menestystä niille, jotka tottelevat Allahia. Kautta islamin historian on ajateltu onnettomuuksien johtuvan tottelemattomuudesta ja lääkkeeksi on tarjottu islamin määräysten tarkempaa noudattamista.



* * *


Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 121-200

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

2. marraskuuta 2019

Koraaniblogi: Imranin perhe (64-120)

Oletko juutalainen tai kristitty? Silloin tiedät kuinka asia on: islam on totuus, mutta sinä kiistät sen vastoin parempaa tietoasi. Niin sanotaan Koraanissa.

Suuran 3, "Imranin perheen", Jakeissa 64-120 Allah jatkaa hyökkäystään juutalaisia ja kristittyjä vastaan, koska he ovat uppiniskaisuuttaan hylänneet islamin, ja kutsuu heitä takaisin Abrahamin oikeaan uskontoon. Allah päättää jakeiden 33-63 esityksen kristinuskosta kehottamalla Kirjan kansoja kääntymään islamiin. Tämä esitetään kutsuna "yhteisymmärrykseen": "että meillä olisi samoin kuin teilläkin, ettemme palvele muuta kuin ainoata Jumalaa emmekä aseta ketään Hänen rinnalleen, emmekä kukaan pidä toistamme herrana, (emme pidä herrana ketään muuta) paitsi Jumalaa" (jae 64). Tämä Koraanin jae siis kutsuu juutalaisia ja kristittyjä "yhteisymmärrykseen" muslimien kanssa siitä, että he palvelevat yksin Allahia. "Common Word" ("yhteisymmärrys") tuli myös muslimien ja kristittyjen aloitteen nimeksi, jonka tarkoitus oli käydä näiden välistä dialogia ja joka jatkuu edelleen.

Aloite alkoi muslimioppineiden samannimisillä kirjeillä kristittyjen johtohenkilöille; muslimit eivät koskaan selittäneet, että loppuosa lauseesta, josta "yhteisymmärrys" oli otettu, käsitteli sitä, että juutalaisten tulisi lopettaa asettamasta kumppaneita Allahin rinnalle, ja palvella ainoastaan Jumalaa - siis kääntyä muslimeiksi.  Tämä Koraanin kohta kehottaa kristittyjä kiistämään Kristuksen jumalallisuus samoin kuin lopettaa "rabbien ja munkkien" palvominen, minkä Tafsir al-Jalalayn mainitsee tämän jakeen yhteydessä. Tuo syyte tulee Koraanin jakeesta 9:31.

Allah moittii juutalaisia ja kristittyjä siitä, että he kiistelevät asioista, "josta teillä ei ole tietoa" (jae 66): Abrahamin uskonnosta. Patriarkka ei voinut olla juutalainen tai kristitty, koska jakeen 65 mukaan "Laki ja Evankeliumihan lähetettiin vasta hänen jälkeensä". Todellisuudessa hän oli muslimi-hanif (jae 67) - kuten Tafsir al-Jalalayn selittää: "Todellisuudessa Abraham ei ollut juutalainen eikä kristitty, vaan muslimi, joka tunnusti Jumalan Ykseyttä, ja hanif, joka pidättäytyi kaikista muista uskonnoista ja oli oikeamielinen; hän ei ollut koskaan kuvainpalvoja."

Lisäksi Muhammed ja muslimit olivat niitä, jotka "voivat lähinnä vedota Aabrahamiin", kuten Ibn Kathir sanoo: "Tämä aya [jae] tarkoittaa: Ihmiset joilla on suurin oikeus olla Ibrahimin seuraajia, ovat ne, jotka seurasivat hänen uskontoaan ja Profeettaa, Muhammedia, ja hänen Kumppaneitaan."

Tästä seuraa tietysti, että jos Abraham oli muslimi, niin juutalaisuus on kokonaan lainvastainen. Juutalaiset (ja kristityt) yksinkertaisesti kapinoivat omien profeettojensa oikeaa uskoa vastaan - joka oli islam. Tämä on juuri se näkemys, joka monilla muslimeilla on nykyään juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Allah painottaa joidenkin juutalaisten ja kristittyjen uppiniskaisuutta: he yrittävät johtaa muslimit harhaan, vaikka he itse ovat ne, jotka ovat harhapolulla kieltämällä Jumalan "tunnusmerkit", vaikka ovat itse olleet niissä todistajina (jakeet 69-70). "Tunnusmerkit" on arabiaksi "ayat", mikä on sama sana, jota käytetään Koraanin jakeista.

Tämä kohta saattaa viitata kristittyyn Najranin delegaatioon ja/tai muihin kristittyihin ja juutalaisiin, jotka kuulivat Muhammedin lausuvan Koraania ja silti hylkäsivät islamin - ja, muslimilähteiden mukaan, tiesivät Muhammedin olevan profeetta, mutta eivät halunneet myöntää sitä itsekkäistä syistä. Maududi sanoo: "Tämän vuoksi Koraani moittii heitä jatkuvasti vihamielisestä Jumalan tunnusmerkkien vääristelystä, vaikka he näkivät ne omin silmin ja olivat niitä itse todistamassa. He jopa alentuivat, kuten jakeissa 71-72 kerrotaan, harhautukseen yrittäessään kääntää toisia pois islamista: he puhuivat valheita Allahista vastoin parempaa tietoaan" (jae 75).

Näiden likaisten temppujen lisäksi he laittoivat omia sanojaan Pyhiin Kirjoituksiinsa (jae 78); jotkut epäilijät ovat arvelleet, että Muhammed oli itse näiden harhautettujen joukossa, kunnes pääsi perille juonesta.

Allah hylkää mahdottomana ajatuksen, että ihminen - selvästikin Jeesus - olisi voinut opettaa, että hän olisi jumalallinen (jakeet 79-80). Hän on vain yksi profeetoista (jae 84), eikä Allah hyväksy keneltäkään muuta uskontoa kuin islamin (jae 85). Ja ne jotka hylkäävät oikean uskonnon sen jälkeen, kun ovat ottaneet sen saavat palkakseen "Jumalan, enkelien ja ihmisten kirouksen" (jakeet 86-87). Maududin mukaan tässä viitataan "Arabian juutalaisiin rabbeihin", jotka ensin tunnustivat ja sitten kielsivät Muhammedin. Allah väittää, että juutalaisten ruokailusäännökset ovat heidän itsensä keksimiä (tai Jaakobin - eli Israelin - itsensä, jakeet 93-94), ja jae 95 kehottaa juutalaisia hylkäämään, Maududin sanoin, "hiuksia halkovan laintulkinnan" ja palaamaan Abrahamin oikeaan monoteismiin - s.o. islamiin.

Allah sanoo, että Mekan (Bakan) pyhäkkö oli maailman ensimmäinen palvontapaikka (jae 96). Sen rakensi Abraham, josta Ibn Kathir sanoo: "jonka uskontoa juutalaiset ja kristityt väittävät seuraavansa. Kuitenkaan he eivät suorita Hajjia [pyhiinvaellusta] taloon, jonka Abraham rakensi Allahin käskystä ja mihin hän kutsui ihmisiä pyhiinvaellukselle." Kirjan kansat eivät usko "Jumalan tunnusmerkkeihin" (jae 98) ja yrittävät estää toisiakin kulkemasta Allahin tiellä (jae 99). Jos muslimit kuuntelevat näitä juutalaisia ja kristittyjä, jotka torjuvat islamin, heistä tulee uskonluopioita (jae 100). Ylösnousemuksen päivänä siunattujen kasvot kirkastuvat ja tuomittujen mustuvat (jae 106).

Sillä aikaa maan pinnalla muslimit ovat "paras seurakunta", kun taas juutalaiset ja kristityt ovat "jumalattomia" (jae 110). Muslimien ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä juutalaiset ja kristityt ovat myös pelkureita: "jos he käyvät sotimaan teitä vastaan, kääntyvät he pakoon" (jae 111). Kurjuus on masentava heidät - "paitsi jos he pitävät liiton Jumalan kanssa ja sopimuksen ihmisten kanssa" (jae 112). Bulandshahrin mukaan tämä viittaa toisuskoisten sopimukseen "maksaa hyvitystä (jizya) muslimivaltiolle, jolloin heillä on dhimmien oikeudet." Nämä oikeudet eivät ole tasa-arvoisia muslimien oikeuksien kanssa: dhimmien on oltavat alamaisia ja hyväksyttävä toisen luokan kansalaisen status (katso 9:29) saadakseen suojelua - siihen asti kun eivät loukkaa muslimeja vastaan.

Tällä ei suinkaan tarkoiteta tuomita kaikkia Kirjan kansojen jäseniä! Heidän keskuudessaan "on vakaa joukko (ihmisiä), jotka yön aikana lukevat Jumalan ihmeellisiä ilmoituksia ja Häntä kumartavat" (jae 113). Ibn Ishaqin, Ibn Abbasin ja muiden mukaan tämä viittaa "Kirjan Kansojen papistoon, joka hyväksyi islamin uskon". Tehdään kuitenkin selväksi, mitä tapahtuu niille, jotka eivät hyväksy islamia: Ibn Kathirin mukaan jae 118 kieltää muslimeja "ottamasta muiden uskontojen seuraajia neuvonantajiksenne", koska jopa ne, jotka ovat ulospäin ystävällisiä muslimeja kohtaan, tosiasiassa vihaavat heitä (jakeet 119-120).


* * *


Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm