11. syyskuuta 2021

Mitä radikaalilla islamismilla ja herännäisyydellä on yhteistä?

Syyskuun 11. päivä synnytti monia sankareita, mutta suurimpia heistä olivat lennon 93 matkustajat ja miehistö. He eivät ainoastaan estäneet Al-Qaidan suunnitelmaa - suoraa iskua Valkoiseen taloon - vaan myös ilmensivät Patrick Henryn vakaumusta "Antakaa minulle vapaus tai kuolema!" Onko noilla sanoilla enää merkitystä nykyajan Amerikassa?

Kaksi vuosikymmentä olen puhunut niitä islamin haaroja vastaan, jotka synnyttivät Al-Qaidan. Tässä vapaustaistelussa olen saanut monia tappouhkauksia. Olen kuitenkin aina lohduttanut itseäni sillä, että Yhdyvalloissa ajatuksen ja ilmaisun vapaus ovat kaikkein tärkeimpiä arvoja. Osaksi siitä syystä muutin tänne ja sain kansalaisuuden 2013. Milloinkaan ei käynyt mielessäni, että sanavapaus saattaisi tulla uhatuksi uudessa kotimaassani. 

Vuonna 2014 sain kutsun tulla noutamaan kunniatohtorin arvon Brandeisin yliopistosta, mutta sitten kutsu tylysti peruutettiin. Vaikka jouduinkin nykyisin "cancel-kulttuurina" teon uhriksi, en ollut kovin huolissani. Vähättelin kampuksen vasemmistolaisten ja islmistien liittoumaa ja pidin sitä vain mielipuolisena vaihtoehtoliikkeenä. 

Se ei ole enää vaihtoehtoliike. Monet vasemmistomaailmassa - yliopistot, media ja nyt jopa yritykset - ovat iskostaneet kokonaiselle sukupolvelle opiskelijoita ideologiaa, jolla on paljon enemmän yhteistä uskonnollisten kulttien suvaitsemattomien opinkappaleiden kuin sen sekulaarin poliittisen ajattelun kanssa, jota opiskelin Hollannin Leidenin yliopistossa.

Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen keskusteluissa etsittiin materialistisia selityksiä tapahtuneelle: jihadisteilla ei ollut opiskelu- tai työmahdollisuuksia, tai he olivat vihaisia Amerikan Lähi-idän politiikalle, ja niin edelleen. 

Väitän, ettei mikään noista selittänyt kaappajien tai iskun suunnittelijoiden vaikuttimia, sillä he kaikki tulivat keski- ja yläluokkaisista kodeista. Heidän tavoitteensa oli uskonnollinen ja poliittinen: arabihallintojen tuomitseminen korruptoituneiksi ja niiden länsiliittolaiset vääräuskoisiksi, ja lopullisena tavoitteena vallan vaihtaminen Lähi-idässä ja kalifaatin perustaminen.

Amerikan poliitikot pitivät materialistista selitystä parempana, koska silloin oli keinot ratkaista ongelma: sotilaallinen väliintulo, hallituksen vaihtaminen ja demokratisointi. Ei pidetty uskottavana, että terroristeilla olisi jotain ehdottomia vakaumuksia, joilla ei ollut mitään tekemistä materialististen tekijöiden kanssa. 

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin näemme samanlaisen ilmiön, tällä kertaa Amerikan rajojen sisäpuolella. Naivit Black Lives Matterin vuoden 2020 mielenosoitusten ja mellakoiden tarkkailijat selittävät tapahtumat mustien heikommalla taloudellisella tilanteella.  Se on todellinen ongelma, kuten myös arabimaiden huomattavasti pahemmat sosio-ekonomiset ongelmat.  Mutta sillä peitetään liikkeen johtajien todelliset päämäärät. Heidän ideologiaansa kutsutaan monilla eri nimillä: sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kriittinen rotuteoria ja intersektionaalisuus, vain muutamia mainitakseni. Yksinkertaisuuden vuoksi kutsun sitä kaikkea herännäisyydeksi ("Wokeism", woke = herännyt). 

En aio väittää, että herännäisyys ja islamismi olisivat samoja asioita. Islamismi on ikivanhan uskonnon militantti siipi. Siihen uskovilla on yhtenäinen näkemys siitä, mitä Allah tahtoo heidän saavuttavan maan päällä ansaitakseen kuolemanjälkeisen palkinnon. Herännäisyys taas on vain taas yksi marxismin suuntaus - he suhtautuvat pilkallisesti uskontoon ja kuolemanjälkeiseen elämään. Herännäisyys jakaa yhteiskunnan lukuisiin identiteetteihin, kun taas islamistien jako on yksinkertaisempi: uskovat ja uskottomat. On muitakin eroja, mutta tarkastellaan seuraavaksi samankaltaisuuksia.

Molempien aatteiden kannattajat tavoittelevat ideologista puhdasoppisuutta varmana omasta vilpittömyydestään. Kummatkaan eivät halua osallistua debattiin; molemmat mieluummin indoktrinoivat kannattajiaan ja tuomitsevat eri mieltä olevat. Molemmilla aatteilla on omat tunnusomaiset rituaalinsa: islamistit huutavat "Allahu akbar" ja "kuolema Amerikalle", herännäiset julistavat "Black Lives matter" ja "en voi hengittää". Islamistit rukoilevat kohti Mekkaa, herännäiset polvistuvat. Molemmat mielellään polttavat Amerikan lippuja. 

Molemmat loukkaantuvat aina tilaisuuden tullen, eivätkä hyväksy pelkkää anteeksipyyntöä, vaan haluavat lisäksi erilaisia myönnytyksiä. Islamistit kiivailevat "jumalanpilkkaa" vastaan, herännäiset haluavat kriminalisoida "vihapuheen". Islamistit hiljentävät vastustajiaan kutsumalla heitä islamofobeiksi, herännäiset käyttävät rasismisyytöksiä.

Kumpikin ideologia tähtää nykyisen järjestelmän tuhoamiseen ja sen korvaamiseen utopialla, joka aina osoittautuu helvetilliseksi anarkiaksi: Islamilainen valtio Raqqassa, Capitol Hillin autonominen vyöhyke Seattlessa. Molemmat ovat kollektivistejä: ryhmäidentiteetti murskaa alleen yksilön. Molemmat hyväksyvät - ja jopa ihailevat - kiihkeimpien kannattajiensa väkivaltaa. 

Islamistien ja herännäisten kärsimykset eivät ole ainoastaan taloudellisia eikä heitä voi saada tyytyväisiksi työpaikoilla, avustuksilla, tai millään muilla hyvittelyillä, joita poliitikot tarjoilevat. Heidän tavoitteensa ovat ideologisia, ja he ovat tyytyväisiä vasta, kun ovat päässeet valtaan. Sen jälkeen he vaativat lisää valtaa. 

Uskallan edelleen toivoa, että useimmat amerikkalaiset ovat edelleen halukkaita taistelemaan, ja jos tarpeen myös kuolemaan, jotta voimme säilyttää vapautemme, oikeutemme, elämäntapamme ja historiamme. Se oli lennon 93 henki. Meidän on herätettävä tuo henki uudestaan. 

- Ayaan Hirsi Ali

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti