Khaibarista saatu ryöstösaalis oli valtava, suurempi kuin kaikkien ryöstö- ja sotaretkien sotasaaliit yhteensä kuuden edeltävän vuoden ajalta. Muhammadilta kului enemmän aikaa saaliin jakamiseen kuin oli kulunut Khaibarin valloittamiseen. Kiinteän omaisuuden lisäksi jaettavaa riitti kuin runsaudensarvesta, mukaan lukien viimeisimmät sadot juutalaisten taateliviljelmiltä, erilaiset taateleista valmistetut tuotteet, öljy, hunaja ja ohra. Saaliiseen kuului suuria lammas- ja vuohikatraita sekä kameleita ja hevosia. Vielä oli suuret määrät kodin sisustustarvikkeita, joko paikan päällä valmistettuja tai tuontitavaraa; eri ammattiryhmien tarvekaluja, kuten sepän vasaroita ja alasimia ja palkeita; sametti-, silkki- ja puuvillakankaita; kokonaisia asevarastoja, miekkoja, keihäitä, haarniskoja, peitsiä, sotanuijia, kilpiä, jousipyssyjä, nuolikoteloita ja piirityskoneita. Lisäksi kasoittain kulta- ja hopeakolikoita, jalokivikoruja sekä kulta- ja hopea-astioita. Nähtyään mitä hän teki Kinanalle ja hänen perheelleen eivät juutalaiset rohjenneet kätkeä mitään Muhammadilta.
Muhammad yksinkertaisti saaliin jakoa suurpiirteisillä säännöillä. Koko Natan ja Shiqqin saalis kuului sotajoukoille; kaikki Katiban alueelta oli hänen. Hän jakoi Natan ja Shiqqin tuhanteenkahdeksaansataan osaan - yksi osa jokaiselle jalkamiehelle ja kolme jokaiselle ratsumiehelle. Hän nimitti virkailijan valvomaan saaliin jakoa. Yksi virkamiehen tehtävistä oli arvioida ryöstösaaliin arvoa, kuten suuria huonekaluja, jotta ne voitaisiin huutokaupata. Oli helpompi jakaa rahaa kuin isoja tavaroita. Kun uutiset Khaibarin kukistumisesta levisivät, alkoi sinne tulvia kauppiaita tekemään tarjouksia. Eräästä uudesta käännynnäisestä, mekkalaisesta kauppiaasta Hajjaj Ilatista kerrotaan tarinaa, että hänkin halusi päästä apajille, mutta hänen rahansa olivat kiinni Mekassa, ja niinpä hän kiirehti perimään saataviaan velallisiltaan. Mekkalaiset janosivat tietoa Khaibarin tapahtumista. Tähän mennessä he tiesivät vain, että Muhammad piiritti sitä, ja he kannattivat juutalaisia. Monet olivat lyöneet vetoa lopputuloksesta. Hajjaj keksi ovelan suunnitelman, jolla hän saisi nopeasti perittyä saatavansa: saapuessaan Mekkaan hän julisti, että Muhammad oli kukistettu ja monet hänen miehistään olivat saaneet surmansa. Muhammad oli otettu vangiksi ja juutalaiset aikoivat luovuttaa hänet mekkalaisille. Hajjaj selitti, että hän tarvitsi rahat nopeasti, jotta voisi kiiruhtaa Khaibariin tekemään tarjouksen Muhammadin omaisuudesta. Mekkalaiset olivat niin iloissaan, että he tanssivat kaduilla ja hekumoivat siitä, mitä tekisivät Muhammadille, kunhan saisivat tämän käsiinsä. Juoni onnistui mainiosti. Hajjaj sai rahansa ja poistui kaupungista ennen kuin totuus selvisi mekkalaisille.
Käytännön syistä Muhammad päätti, että eloonjääneet juutalaiset saisivat jäädä torppareiksi. Aluksi hän oli halunnut ajaa heidät pois, kuten oli tehnyt Yathribin nadireille, mutta hän tiesi kokemuksesta, että näin suurten viljelysten vuoksi se olisi virhe. Uusien omistajiensa hoidossa Yathribin taatelilehdot tuottivat paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Hän oli jakanut viljelykset mekkalaisille seuraajilleen, mutta heillä ei ollut ennestään kokemusta puutarhan hoidosta tai monimutkaisista kastelujärjestelmistä, joita tarvittiin pitämään puut elossa ja hyvinvoivina. Juutalaisten puhdistus oli aiheuttanut pulan osaavasta työvoimasta, ja uudet omistajat olivat miehiä, jotka olivat tottuneet tienaamaan elantonsa ryöstelemällä ruumiillisen työn sijaan. Näissä olosuhteissa Muhammad teki Khaibarin juutalaisille tarjouksen, jonka mukaan he saisivat edelleen viljellä entisiä maitaan, mutta joutuisivat luovuttamaan puolet sadosta hänelle. Muhammad pidätti itsellään oikeuden karkottaa heidät milloin tahansa.
Katiban alueen satoarviot antavat kuvan juutalaisten tuotteliaisuudesta. Alue tuotti kahdeksantuhatta wasqia - kamelikuormaa - taateleita vuodessa, kamelikuorman painon ollessa noin kaksisataa kiloa. Se tekee tuhatkuusisataa tonnia taateleita vuodessa. Lisäksi mailta saatiin vuodessa kolmesataa kamelikuormaa ohraa. Muhammad antoi kaikille läheisille sukulaisilleen sekä hänelle uskollisina pysyneille mekkalaisille klaaninsa jäsenille elikorkona taateleita ja ohraa, jonka he saattoivat myydä tai antaa pois halunsa mukaan - joka vuosi elämänsä loppuun asti. Muhammadin vaimot saivat kukin kahdeksankymmentä wasqia taateleita ja kaksikymmentä ohraa. Lojalistit, kuten Abu Bakr, saivat kumpaakin lajia sata wasqia. Muhammadin uskollinen täti Safiya sai neljäkymmentä kamelikuormaa taateleita. Outoa kyllä, myös Osama, Muhammadin hylkäämän adoptiopojan Zaidin poika, sai sataviisikymmentä wasqia taateleita, mutta isänsä ei saanut mitään. Loput Muhammad käytti oman mielensä mukaan. Osalla ruokittiin uusia käännynnäisiä ja vähemmän onnekkaita seuraajia. Lopuilla hankittiin varoja sodankäyntiin.
Vaurautta virtasi vielä lisää, kun Fadak, toinen juutalainen keidas noin päivämatkan päässä Khaibarista koilliseen antautui ilman taistelua. Se oli samanlainen kuin Khaibar, vain pienempi, linnoituksineen, taateliviljelmineen ja peltoineen kahdessa matalassa laaksossa laavakenttien keskellä. Kun Fadakin johtomiehet saivat tietää Khaibarin antautumisen ehdoista, he lähettivät Muhammadille sanan, ettei tämän tarvitse hyökätä - he antautuisivat samanlaisella torpparisopimuksella. Koska Fadak valloitettiin ilman taistelua, Muhammad otti sen kokonaan itselleen, ja siitä lähtien se luovutti hänelle puolet sadostaan. Hän käytti saadut tulot hevosiin ja aseisiin kasvattaakseen armeijaansa ja laajentaakseen valtakuntaansa.
Paluumatkalla Yathribiin Muhammad kiersi luoteeseen hyökätäkseen Wadi al-Quran keitaalle, laaksoon jonne hän oli aikaisemminkin hyökkäillyt. Hän lähetti edeltä sanan, että jos juutalaiset kääntyisivät, hän säästäisi heidän henkensä ja sallisi heidän elellä laaksossa, mutta he hylkäsivät tarjouksen. Laaksossa oli kyliä, joilla ei ollut turvanaan linnoituksia kuten Khaibarilla ja Fadakilla. Se oli helppo voitto Muhammadin harjaantuneille sotilaille. Juutalaiset taistelivat urhoollisesti: kymmenkunta urhoa astui esiin rivistöstä taistellakseen Muhammadin sotureiden kanssa, mutta heidät kaikki surmattiin. Juutalaiset antautuivat ennen iltaa ja Muhammad vietti neljä päivää ryöstäen kaiken, minkä irti sai. Khaibarin ja Fadakin tavoin Muhammad jätti juutalaiset työskentelemään torppareina.
Valloituksen jälkeen Khaibarin juutalaiset työskentelivät surkeina esi-isiensä viljelyksillä, joita nämä olivat hoitaneet vuosisatoja. He luovuttivat puolet työnsä hedelmistä Muhammadille katkerina siitä, että olivat maaorjina omilla maillaan. Linnat, puutarhat ja pellot kuuluivat nyt Muhammadin eliitille, joka teki toisinaan ylhäisiä vierailuja tarkastaakseen, että asioita hoidettiin heidän mielensä mukaan. He olivat käveleviä maalitauluja. Eräällä tällaisella vierailulla Muhammadin mies lähti yksin kävelylle eikä häntä nähty enää ennen kuin hänen ruumiinsa löydettiin läheisestä kaivosta. Juutalaiset kielsivät tappaneensa hänet. Muhammad päätyi maksamaan kuolleen omaisille verirahan, mutta vaati hyvityksen juutalaisilta.
Hän laati salaisesti juonen rangaistaakseen juutalaisia ja estääkseen enemmät murhat. Hän lähetti kolmekymmentä miestä houkuttelemaan erään huomattavan juutalaisen Yathribiin komentajanaan Abdullah Rawaha, joka valvoi vuosittain sadonkorjuuta, ja neuvottelemaan muka sopimuksesta, joka antaisi muodollisen päätäntävallan juutalaisille. Juutalaisen nimi oli Yusayr Razim, joka oli ollut yksi juutalaisten sotilaskomentajista ennen Khaibarin kukistumista. Muhammad teki selväksi Rawahalle, ettei tahtonut Yusayrin pääsevän Yathribiin, hänet oli siis surmattava matkalla. Rawaha suostutteli Yusayrin tapaamaan Muhammadia Yathribiin. Vaikka toiset juutalaiset varoittivat häntä luottamasta Muhammadiin, Yusayr lähti matkaan kamelillaan seuranaan kolmekymmentä Khaibarin juutalaista - yksi jokaista Rawahan miestä kohden. Valloituksen jälkeen juutalaiset oli riisuttu täydellisesti aseista, joten kenelläkään heistä ei ollut asetta, mutta Rawahan miehillä oli miekat. Kun he olivat ratsastaneet puoli päivää, Yusayr alkoi epäillä ansaa. Hän tavoitteli Rawahan miekkaa, mutta Rawaha ehti ensin. Siitä tuli verilöyly. Vain yksi juutalaisista onnistui pakenemaan.
Kaksikymmentä vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen Umar karkotti juutalaiset mailtaan. Silloin oli jo riittävästi pätevää muhammettilaista työvoimaa korvaamaan juutalaiset, mutta Umar tarvitsi tekosyyn päästäkseen näistä eroon. Syy löytyi, kun Umarin poika Abdullah, Muhammadin serkku Zubair ja eräs toinen uuden uskonnon eliitin jäsen saapuivat Khaibariin tarkastamaan tiluksiaan. Yöllä Abdullahin kimppuun käytiin linnassa, jossa hän yöpyi, ja hän loukkasi toisen ranteensa. Se ei ollut vakava vamma, mutta kun Umar sai tietää siitä, hän määräsi juutalaisten karkotuksen, sillä vain vähän aikaa sitten oli murhattu viljelysten uusi omistaja Muzahhir Rafi. Hän oli tullut Syyriasta viljelemään Muhammadin hänelle antamia Khaibarin tiluksiaan mukanaan kymmenen kristittyä orjaa. Kirjallisuuden mukaan Khaibarin juutalaiset yllyttivät orjat tappamaan Muzahhirin ja auttoivat näitä sitten pakenemaan Syyriaan.
Muhammad todisti, että Helvetti on olemassa, mutta se oli hänen itse luomansa Helvetti. Kuten Qainuqan ja Nadirin juutalaisheimot ennen heitä, saivat Khaibarin juutalaiset nyt pakata tavaransa kameleiden selkään, tuntien suurta surua jättäessään esi-isiensä maat ikuisiksi ajoiksi.
---
Tämä on suomennos F. W. Burleighin kirjasta It's All about Muhammad: A biography of the world's most notorious prophet, luku 28, "God's Mercy to Mankind" (ss. 367-372)
