Jatkoa toisesta osasta: Teloitetun Khaibarin juutalaisten päällikön Kinanan leski hyväksyi Muhammadin kosinnan ja otti hänen uskontonsa vastineeksi vapaudestaan.
Ennen armeijan lähtöä Khaibarista Muhammadin sotilaat aprikoivat, mitkä mahtoivat olla hänen suunnitelmansa kauniin nuoren naisen suhteen. Se oli varuskunnan puheenaihe. Ottaisiko hän tämän vaimokseen? Muhammad ei koskaan kertonut suunnitelmistaan, mutta he tietäisivät asian laidan, mikäli hän hunnuttaisi naisen. Se olisi merkki siitä, että avioliittoa valmistellaan. Kun armeija oli lähdössä matkaan, miehet katselivat tarkkaavaisina, kun Muhammad auttoi Safiyan kamelinsa selkään. Hän polvistui ritarillisesti, niin että nainen saattoi käyttää hänen reittään askelmana kahden istuttavaan satulaan. Kun nainen oli ratsailla, Muhammad heitti viitan hänen päälleen. Se oli merkki. Viitta oli huntu! Uutiset avioliitosta kiirivät miesten keskuuteen, ja sotilaat iskivät silmää toisilleen ja hymyilivät.
Sääntöjen pikkutarkkana noudattajana Muhammadin täytyi totella omaa käskyään ja odottaa määräaika ennen kuin makasi Safiyan kanssa, jottei tämä olisi ennestään raskaana, mutta hänen ei tarvinnut odottaa kauan. Safiyan kuukautiset alkoivat ennen Khaibarista lähtöä ja loppuivat matkan aikana. Avioliitto solmittiin lepotauolla Khaibarin ja Yathribin puolessa välissä. Muhammadin täti Safiya oli yksi naisista, jotka olivat seuranneet Muhammadia Khaibariin, ja liittyi nyt muihin naisiin, kun he valmistelivat morsiamen häitä varten. Morsian kylvetettiin, voideltiin tuoksuvalla öljyllä ja puettiin Khaibarista tuotuun pukuun. Häätilaisuus oli vaatimaton: taateleita, lihapataa, voita ja muita ruokia tarjoiltiin maahan levitettyjen nahkojen päällä. Ensimmäiset vieraat olivat Muhammadin lähipiiriin kuuluvat miehet, kuten Ali, Abu Bakr, Umar ja Uthman. Kun he olivat syöneet, tulivat toiset aterialle. Muhammad vietti yön Safiyan kanssa teltassaan. Abu Ayyub, mies joka majoitti Muhammadia Yathribissa sillä aikaa kun tämän moskeija oli rakenteilla, vartioi oma-aloitteisesti teltan ulkopuolella koko yön miekalla aseistautuneena. Aamulla Muhammad ihmetteli nähdessään hänet ja kysyi mikä tällä oli hätänä, mutta Abu Ayyub selitti: "Pelkäsin puolestanne tuon nuoren naisen tähden. Te olitte tappaneet hänen isänsä, aviomiehensä, ja monia hänen sukulaisiaan, ja vielä hetki sitten hän oli vääräuskoinen. Olin todella peloissani siitä, mitä hän tekisi Teille."
Kirjallisuudessa Safiya näyttäytyy ulospäin välinpitämättömänä sukunsa kohtalosta, koska hän otti Muhammadin uskonnon sen jälkeen, kun tämä oli surmannut heidät ja ryöstänyt heidän maansa ja omaisuutensa, mutta muhammettilainen kirjallisuus ei olekaan kuuluisa psykologisesta realismistaan. Todellisessa elämässä hänen on täytynyt olla vakavasti traumatisoitunut; hänen on täytynyt tukahduttaa tunteensa suojellakseen itseään tapahtuneilta kauheuksilta. Hänen on täytynyt olla shokissa nähtyään mitä oli tehty hänen aviomiehelleen ja perheenjäsenilleen. Hän ei ollut ehtinyt edes aloittaa suremista ennen kuin heidän murhaajansa jo otti hänet seksiorjakseen, mies, joka oli häntä neljäkymmentä vuotta vanhempi ja halusi omistaa hänet vain hänen nuoruutensa ja kauneutensa tähden. Se oli sama mies, joka oli kolme vuotta aikaisemmin ajanut hänet ja hänen heimonsa maanpakoon Yathribista ja mestannut seuraavana vuonna hänen isänsä Huyyab Akhtabin Quraizan juutalaisten massamurhan aikana. Turtana ja ilottomana hän olisi suostunut mihin tahansa vaarallisen vangitsijansa pyyntöön.
Paljon myöhemmin - kun Muhammad oli ollut kuolleena jo hyvän aikaa - hän tunnusti todelliset tunteensa. Hän kertoi varhaisille perimätiedon kerääjille: "Vihasin Jumalan lähettilästä syvästi, sillä hän oli tappanut isäni ja aviomieheni." Hän jatkoi, että Muhammad pyrki selittelemään käytöstään hänelle. Hänen isänsä oli "kiihottanut" arabit häntä vastaan ja oli osaltaan vastuussa liittoutuneiden hyökkäyksestä Yathribiin. Hän oli saanut ansionsa mukaan. Kirjallisuus ei kerro osoittiko Safiya Muhammadille, että hänen isänsä oli usuttanut muita häntä vastaan, koska Muhammad oli ryöstänyt kaiken hänelle ja hänen Nadir-heimolleen kuuluneen Yahtribissa - pellot, viljelykset, linnoitukset ja aseet. Muhammadilla olisi ollut tähän valmis vastaus: Eikö hän tiennyt, että nadirit olivat juonitelleet häntä vastaan? Hän oli mennyt linnoitukseen asiassa koskien verirahaa ja kun hän oli seissyt portilla, he olivat aikoneet pudottaa muurilta painavan kiven hänen päälleen. Hänen isänsä oli ollut noiden juonittelijoiden päämies. Muhammad tiesi tämän ehdottoman varmasti, sillä enkeli Gabriel oli varoittanut häntä näiden pahoista aikeista. Tästä syystä hän ajoi nadirit maanpakoon ja takavarikoi heidän omaisuutensa: syy siihen oli heidän juonittelunsa. He hylkäsivät hänelle annetun Jumalan johdatuksen; he olivat kateellisia, koska profetia olikin annettu arabeille juutalaisten sijasta, ja niinpä he turvautuivat juonitteluun häntä vastaan. Safiy antoi hänen paasata. "Lopulta se kaikki hävisi mielestäni", hän sanoi.
Viralliset uhriluvut Khaibarin taistelusta ovat yhdeksänkymmentäkolme juutalaista ja viisitoista Muhammadin seuraajaa. Luultavasti laskuihin ei ole otettu kaikkia kuolleita, kuten antautumisen jälkeen mielivaltaisesti tapettuja vankeja tai Kinanan suvun teloitettuja miehiä.
Pian voiton jälkeen Muhammad oli vähällä joutua itse uhrien luetteloon. Tämä tapahtui päivällisellä, kun hänelle tarjottiin myrkytettyä lihaa. Voiton jälkeisessä huumassa hän ei voinut kuvitella, että kukaan uskaltaisi yrittää vahingoittaa häntä ja hyväksyi juutalaisen naisen tarjoaman ruuan - paahdettua lammasta, jonka tämä oli terästänyt myrkyllä. Nainen oli nimeltään Zainab ja hän oli Natan päällikön tytär ja veljentytär sille Marhabille, jonka linnan Muhammad valloitti ensimmäisenä. Hänen aviomiehensä oli Sallam Mishkam, eräs Nadir-heimon rabbi, joka tapasi väitellä Muhammadin kanssa teologisista kysymyksistä ensimmäisinä Yathribin vuosina, mutta oli myöhemmin avoimesti pilkannut tätä. Sallam tapettiin Marhabin linnan piirityksessä. Hän oli ottanut osaa puolustukseen, mutta oli sairastunut vakavasti, ja hänet tapettiin sairasvuoteelleen sen jälkeen, kun Muhammadin miehet ottivat linnan haltuunsa. Zainab oli menettänyt kaiken: isänsä, setänsä, veljensä ja aviomiehensä, ja päätti kostaa myrkyttämällä Muhammadin. Saatuaan eteensä valikoituja lihanpaloja Muhammad ja monet hänen miehistään kävivät toimeen, mutta Muhammad sylkäisi lihan ulos nielaisematta, ja varoitti: "Seis! Se on myrkytetty!" Vain Bishar al-Bara, jonka kerrotaan osallistuneen Kinanan veljen kidutukseen ja murhaan, oli ehtinyt nielaista lihaa. Bishar kuoli myrkkyyn. Sallamin leski raahattiin Muhammadin eteen. Hän myönsi lihan myrkyttämisen, mutta antoi ovelan selityksen: "Halusin saada tietää oletko sinä todellakin profeetta. Sillä jos olet, Jumala antaisi sinun tietää siitä. Ja jos olisit huijari, vapauttaisin ihmiset sinusta." Kirjallisuus on ristiriitainen naisen kohtalosta. Jotkut sanovat, että Muhammad säästi hänet, mutta toiset kertovat, että Muhammad määräsi hänen teloituksensa, joka pantiin toimeen joko mestaamalla tai ristiinnaulitsemalla.
---
Tämä on suomennos F. W. Burleighin kirjasta It's All about Muhammad: A biography of the world's most notorious prophet, luku 28, "God's Mercy to Mankind" (ss. 364 - 367)
---
Uskonoppinut Yasir Qadhi kertoo videolla Muhammadin myrkytyksestä
Yasir Qadhi ja Khaibarin taistelun jälkeiset tapahtumat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti