Douglas Murray sananvapaudesta ja maahanmuutosta

Euroopan nykyinen maahanmuuttokriisi on pahentunut mittaamattomasti ja kaikin tavoin, koska olemme kyvyttömiä ymmärtämään sananvapauden tärkeyttä, aivan joka tavalla. Minä uskon, että kun puhe menee vikaan, silloin ajatukset menevät vikaan ja sitten politiikka menee vikaan. Ja meidän politiikkamme on mennyt aivan vikaan viime vuosina, koska puhe on mennyt vikaan ja ajatukset ovat menneet vikaan.

Annan pari esimerkkiä. Viime vuoden syyskuussa hänen itsensä luoman kriisin ollessa kuumimmillaan, kansleri Merkel oli lounaalla YK:ssä New Yorkissa ja istui Facebookin Mark Zuckerbergin vieressä. Kansleri Merkelin epäonneksi, kuten voi käydä kenelle hyvänsä, hänen mikrofoninsa oli jäänyt päälle, ja se toisti noin 30 sekuntia hänen ja Mark Zuckerbergin välistä keskustelua, jonka he luulivat olevan yksityistä. Kansleri Merkel aloitti kysymyllä Mark Zuckerbergiltä, mitä hän voisi tehdä, etteivät ihmiset kirjoittaisi maahanmuuton vastaisia kirjoituksia Facebookiin, ja tämän vastaus oli "me kehittelemme sitä".

Mielestäni aivan kaikki, mikä on mennyt vikaan Euroopassa viime vuosina, voidaan tiivistää tuohon keskusteluun. Se kuvastaa täydellisesti ongelmaa. Kansleri Merkel ei muuten sivumennen sanoen pyri estämään vain itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, vaan kaikkien sellaisten näkemysten levittämisen, joissa maahanmuutto esitetään hänen näkemyksensä vastaisesti.

Annan muutaman esimerkin siitä mitä tapahtuu, kun sanon, että puheen mennessä vikaan myös politiikka menee vikaan. George Orwell sanoo, että jos vapaus mitään merkitsee, se on oikeutta sanoa ihmisille asioita, joita he eivät halua kuulla. Jaetaan tämä kahteen osaan. Ensimmäiseksi se mitä kansleri Merkel ja muut mantereemme poliitikot, ja erityisesti Ruotsin hallitus, eivät halua ihmisten kuulevan: he eivät halua heidän kuulevan, että miljoonien ihmisten päästäminen Eurooppaan muutamassa kuukaudessa horjuttaa massiivisesti Euroopan yhteiskuntaa pitkälle tulevaisuuteen. He eivät halua kuulla sitä.

He haluaisivat uskoa, että yhteiskunnat ja kulttuurit, tällaiset kuin meidän, ovat valtavan voimakkaita olioita, sellaisia, joihin voidaan päästää miljoonia ihmisiä täysin erilaisista kulttuureista, ja he muuttuvat heti ensimmäisenä tai toisena päivänä saapumisensa jälkeen [meidän kaltaisiksemme]. Minä en usko kulttuurien olevan tällaisia. Ne ovat ennemminkin hauraita ekosysteemejä, joiden kasvaminen kestää vuosia, vuosikymmeniä ja vuosisatoja kehittyä, ja jotka voidaan tuhota yhden ihmisiän aikana.

Kansleri Merkel ja hänen kolleegansa ovat eri mieltä. Mutta estämällä keskustelun, he samalla estävät kysymykset, joita heidän olisi pitänyt kysyä. Ja on huomattavaa, että vain viisi vuotta aikaisemmin, kun hän teki tämän mielestäni katastrofaalisen päätöksen, kansleri Merkel piti yhden kuuluisimmista puheistaan, missä hän sanoi, että monikulttuurisuus on epäonnistunut.  Mitä hän tarkoitti sillä? Hän itse sanoi sen. Puheen alussa hän sanoi, että he olivat olettaneet, että vierastyöläiset menisivät takaisin kotiin. Minusta tämä osoittaa, miten joka ikinen askel on mennyt vikaan Euroopan sodanjälkeisessä maahanmuutossa, aivan murheellinen väärinkäsitys. Missään vaiheessa meidän poliitikkomme eivät miettineet, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ajateltiin, että maahanmuuttaneet ihmiset lähtisivät pois. Ajateltiin, ettei heitä tulisi niin paljon. Ajateltiin, että heitä kyllä tulee paljon, mutta he integroituvat. Ajateltiin, että ehkä heidän ei pitäisikään integroitua. Jotkut sanovat, että heidän pitäisi integroitua, mutta toiset sanovat, että on kolonialismia vaatia heitä integroitumaan.

Olimme täysin ulkona koko tapahtumaketjun ajan, osittain siksi, että tahallaan estimme itseltämme keskustelun. Keskustelun, jonka joutuisimme joka tapauksessa käymään jossain vaiheessa.  Annan pienen esimerkin tästä. Minulle on ollut selvää pitkän aikaa, että jos rajat avataan, kuten kansleri Merkel viime vuonna teki, on edessämme valtava joukko kysymyksiä.

Minusta kaikkein ilmiselvin kysymys on: onko Eurooppa sellainen paikka, mihin jokainen parempaa elämää haluava voi laillisesti tulla elelemään. Nykyinen ajattelu näyttää kuitenkin olevan padota tulva väliaikaisesti, mutta emme edelleenkään ole vastanneet yhteenkään perustavanlaatuiseen kysymykseen, joita kysyin saksalaiselta poliitikolta käydessäni yhtenä päivänä Berliinissä.

Jos olette minun laillani käyneet Kreikan ja Italian saarilla, olette nähneet valtavaa inhimillistä kärsimystä, eikä sitä voi mitenkään vähätellä. Ihmisiä on tullut Eurooppaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä, Kaukoidästä, monista eri syistä. He haluavat paremman elämän, monet ovat paenneet sotaa, poliittista vainoa. Hirvittäviä tarinoita. Mutta mikään niistä vastauksista, joita kansleri Merkel ja hänen kolleegansa ovat antaneet, eivät voi vastata tähän kysymykseen.

Mitä voidaan sanoa afganistanilaiselle pakolaiselle, kuten sille, jonka kanssa keskustelin Lesboksen saarella. Hän kysyi, että miksi saksalaiset antavat etusijan turvapaikkaan syyrialaisille pakolaisille? Syyriassa on ollut sisällissota vasta viisi vuotta, meillä on ollut 15 vuotta. Miksi ette ole yhtä anteliaita afganistanilaisille kuin olette kaikille muille?

Eritrea, josta kukaan eurooppalainen on tuskin kuullutkaan ennen viime vuotta. Hirvittävä yhteiskunta, josta monet miljoonat ihmiset lähtisivät Eurooppaan, jos vain saisivat siihen mahdollisuuden.

Nykyinen keskustelu on rajoittunut todellista turvaa tarvitseviin ja elintason perässä tuleviin maahanmuuttajiin. Oletetaan, että Euroopan Komission Frans Timmerman olisi oikeassa, kun hän arvioi, että 60 prosentilla Eurooppaan vuonna 2015 saapuneista ihmisistä ei ole sen suurempaa oikeutta olla Euroopassa kuin kenellä tahansa maailman ihmisellä. Sanotaan, että se olisi totta. Sanotaan, että tällä asialla on seurauksensa.

Sanotaan, että Saksa tulee karkottamaan kolme neljännestä niistä miljoonasta ihmisestä, jotka saapuivat viime vuonna. Sanotaan, että Ruotsi aikoo, kuten eräs hallituksenne ministereistä teeskenteli, karkottaa 80.000 ihmistä, jotka saapuivat viime vuonna. Mitään tällaista ei tule tapahtumaan. Se on täyttä valhetta ja heidän täytyy itsekin tietää se.  Heillä ei ole varaa eikä poliittista tahtoa suorittaa sellaista tekoa. Niinpä he jatkavat itsepetosta, ja lehdistö muiden muassa kieltäytyy kysymästä tarvittavia kysymyksiä.

Kuvitellaan, että kansleri Merkel ja Jean-Claude Juncker, jota meidän brittien ei luojan kiitos tarvitse enää paljon katsella, keksisivät sellaisen vartaloskannerin, joka pystyy läpi kulkeneesta ihmisestä sanomaan suoraan onko hän todellisen turvapaikan tarpeessa vaiko elintasopakolainen. Oletetaan lisäksi, että olisi poliittista tahtoa poistaa Euroopasta kuusi kymmenestä turvapaikanhakijasta, jotka ovat elintasopakolaisia eivätkä turvapaikan tarpeessa.  Haluaako Eurooppa edelleen toivottaa tervetulleeksi jokaisen, joka on todellisessa turvapaikan tarpeessa?

Minun mielestäni, vaikka se olisikin kovin kunnioitettavaa, se on kuitenkin mahdotonta. Vähän aikaa sitten puhuin kreikkalaisella saarella nuorten miesten kanssa, jotka olivat tulleet Bangladeshista, he olivat maan hallituksen vastustajia. He ovat hallituksen vihollisia, ja heillä on täysin perusteltu syy hakea turvapaikkaa Euroopasta. Mutta jos laskemme yhteen kaikki nämä maat, Bangladeshista Pakistaniin, Afganistanista Iraniin ja Irakista Syyriaan, Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, puhumme sadoista miljoonista ihmisistä, joilla on täysin perusteltu syy hakea turvapaikkaa Euroopasta. Tätä keskustelua kuulen hyvin harvoin käytävän. Kuulen hyvin harvoin kenenkään poliitikon pohtivan tätä ja puhuvan siitä realistisesti.

Ja tässä on se toinen ongelma. Kun poliitikot eivät salli puhetta, saamme huonoa puhetta, puhe menee vikaan. Annan pari esimerkkiä. Viime kuukausina olen havainnut sosiaalisessa mediassa ja joissakin Euroopan protestiliikkeissä lisääntyneen pakolaisten nimittelyn hyvin vastenmielisillä tavoilla. Jotkut protestiliikkeet sanovat kaikkien pakolaisten olevan "rapefugees", ja toiset nimittelevät heitä termillä "refujihadists".  Hölmöjä nimityksiä, ja loukkaavia.  Mutta näin siinä käy.

Kansleri Merkel teeskentelee, että kaikki maahantulijat ovat turvapaikan tarpeessa eikä kukaan heistä ikinä tule tekemään mitään pahaa kenellekään ja Eurooppa on heidän uusi kotinsa. Ja tietenkin tästä seuraa, että ihmiset alkavat sanoa, että kaikki turvapaikan hakijat ovat raiskaajia ja jihadisteja, myös ne jotka ovat itse asiassa paenneet raiskaajia ja jihadisteja.

Saman ilmiön voi nähdä Yhdysvalloissa. Heillä on presidentti, joka on niin haluton käyttämään sanoja islam tai islamisti tai islamismi tai islamilainen terrorismi, että jopa silloin, kun amerikkalaiselta panttivangilta leikataan pää irti allahu akbaria huutavan miehen toimesta Syyrian aavikolla, hän sanoo, että tällä teolla on luultavasti vähemmän tekemistä islamin kanssa kuin minkä tahansa muun uskonnon kanssa.

Se on väistämätöntä. Jos Yhdysvaltain presidentti on tällainen, on väistämätöntä, että jostain tulee vastapuoli, joka sanoo, ettei yhtäkään muslimia saa enää päästää Yhdysvaltoihin. Se on kuin Jin ja Jang, yö seuraa päivää. Sillä valtaa pitävien poliitikkojen sukupolvet yrittivät estää keskustelun, ja nyt tämä keskustelu menee huonoon suuntaan joka puolella Eurooppaa. Tämä on mielestäni kaikkein pahin uhka yhteiskunnallemme ja olemme uskomattoman haluttomia myöntämään sitä.

H. L. Mencken sanoi kerran, että vaarallisin mies mille tahansa hallitukselle on mies, joka osaa tehdä omat päätelmänsä eikä välitä olemassa olevista taikauskoista tai tabuista. Mutta meillä on niin paljon olemassa olevia taikauskoja ja tabuja. Ja meidän poliitikoillemme ne ovat olleet kovin hyödyllisiä nämä vuodet.

Ensimmäistä kertaa aikuisen elämäni aikana näen nyt miten pahaksi tämä voi mennä Euroopassa, viime viikolla Pariisissa ja Berliinissä ja nyt Tukholmassa, ja joku sanoi minulle Tukholmassa, että Ruotsi on maailman hulluin maa, lukuun ottamatta ehkä Pohjois-Koreaa. Voin vakuttaa teille, koska olen käynyt Pohjois-Koreassa, että te olette aivan samalla tasolla.

On niin monia asioita, joiden näemme menevän vikaan, sillä puhe on mennyt vikaan, sitten ajatukset ovat menneet vikaan, emmekä ole koskaan miettineet asioita kunnolla läpi. Meillä ei ole ollut rohkeutta käsitellä niitä ja meidät yritetään jopa vaientaa. Meidän täytyy vaatia saada olla eri mieltä itsemme kanssa ja toisten kanssa, ja tulee olemaan keskustelua ja debattia tulevina vuosina asioista, joista olemme eri mieltä. Meidän on oltavat tiukkoja siinä, ettei kukaan saksalainen tuomari tai kansleri, tai ruotsalainen poliitikko, Brysselin byrokraatti tai Britannian poliitikko sano meille mitä meidän tulee ajatella omasta tulevaisuudestamme. Meillä on siihen oikeus ja me pidämme siitä kiinni, mitä ikinä vuodet sitten tuovatkin tullessaan.

----

Douglas Murray Archive