Pyhiinvaellus tapahtui samassa kuussa kuin edellisen vuoden keskeytynyt pyhiinvaellus. Rauhansopimuksen mukaan Muhammadin sallittiin tehdä ainoastaan kolmen päivän suppeampi pyhiinvaellus, jonka rituaalit rajoittuivat Mekan alueelle. Eräs tärkeä ehto oli, että Muhammadin oli jätettävä sotatarvikkeensa kaupungin ulkopuolelle. Hänen sallittiin kantaa ainoastaan miekkaa, mutta se oli pidettävä huotrassaan.
Muhammad vaelsi Yathribista kahdentuhannen miehensä kanssa puettuna yksinkertaisiin pyhiinvaeltajan vaatteisiin, mutta salamurhaajien pelossa hän lähetti taisteluvarusteet etukäteen sadan hengen ratsuväen mukana päällikkönään Maslama, joka perusti leirin pyhän alueen rajalle. Muhammad ja hänen pyhiinvaeltajasoturinsa tulivat päivämatkan ratsuväen perässä ajaen uhrikameleita edellään. Sotilasleiri oli niin lähellä pyhää aluetta, että rajan merkkinä olevat kiviset jumalankuvat näkyivät sinne. Kun Muhammad saapui rajalle, olivat mekkalaiset jo saaneet selville, että hänen miehensä olivat raskaasti aseistautuneita. Peläten hyökkäystä he muistuttivat lähettien välityksellä heitä rauhansopimuksen ehdoista. Muhammad vastasi, että hänen aikomuksenaan oli noudattaa sopimusta. Hän sanoi, että aseet olivat vain varmuuden vuoksi, jos mekkalaiset rikkoisivat sopimuksensa.
Kun lähettiläät olivat matkalla takaisin Mekkaan viemään vakuutusta hänen rauhanomaisista aikeistaan, Muhammad jätti kaksisataa miestä vartioimaan leiriä ja johti muut valkoisiin pukeutuneet seuraajansa Mekan laaksoon. Pyhiinvaeltajat saapuivat kaupunkiin pohjoista tietä, jonka varrella olevalle hautausmaalle oli haudattu Muhammadin vaimo Khadija, hänen esikoispoikansa Qasim ja isoisänsä Abdul Muttalib. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän astui jalallaan Mekkaan se jälkeen kun hän oli seitsemän vuotta aikaisemmin paennut sieltä. Taustalla kangasti Hira-vuori, jossa hän oli kokenut murskaavan epileptisen kohtauksen kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Päästyään perille hän näki kuutionmuotoisen temppelin, jonka rakennustöissä hän oli auttanut, seisovan hiljaisena kaupungin keskellä kuivan joenuoman vieressä, joka jakoi laakson kahtia ja erotti Safa- ja Marwa-kukkulat.
Kun he saapuivat kaupunkiin, hänen miehensä muodostivat tiukan ihmiskilven hänen ympärilleen, ja kun he lähestyivät temppeliä, he muodostivat kujan, jota pitkin hän ratsasti naaraskamelillaan al-Qaswalla. Abdullah Rawaha johdatti Muhammadin kamelia päitsistä pidellen. Hän lausui kuuluvalla äänellä runoa, josta voi kuulla Muhammadin vaikutuksen häneen:
Väistykää hänen tieltään uskottomat, tehkää tietä.
Kaikki hyvä tulee Hänen lähettiläältään.
Oi Herra, minä uskon hänen sanansa,
Tiedän Jumalan totuuden, kun hyväksyn sen.
Taistelemme teitä vastaan sen tulkinnasta
Kuten olemme taistelleet sen ilmoituksesta
Iskuilla, jotka irrottavat päät hartijoilta
Ja joka saa miehen unohtamaan ystävänsä.
Joidenkin kertomusten mukaan Muhammad ratsasti kamelilla kaikki seitsemän kierrosta; toisten mukaan hän kulki jalan ja kosketti Mustaa Kiveä sauvallaan tai suuteli sitä joka kierroksella. Hänen seuraajansa tekivät kaiken, mitä hänkin teki. Näillä rituaaleilla hän esitti väitteen: Temppeli ei enää ollut mekkalaisten suvaitsevainen pyhäkkö, temppeli, joka avasi ovensa kaikille pakanajumalille ja jopa kristittyjen ja juutalaisten kuville; se oli nyt pyhitetty Muhammadin jumalalle, monoteistiselle abstraktiolle, jonka hänen mielensä raivoisat demonit olivat luoneet. Saatuaan kierrokset valmiiksi, Muhammad suoritti vaellukset Safan ja Marwan välillä. Nämä olivat kiviset kukkulat, jotka mekkalaiset olivat pyhittäneet Isafille ja Nailalle, epäonnisille rakastavaisille, jotka oli muutettu kiveksi heidän rakasteltuaan temppelissä kauan sitten. Nyt kukkulat kuuluivat Allahille, ja Muhammad antoi niiden välillä juoksemiselle uuden merkityksen: sillä muisteltiin paranneltua tarinaa Hagarista, missä tämä juoksee epätoivoissaan niiden väliä etsiessään vettä sen jälkeen, kun Aabraham on hylännyt heidät tähän kuivaan laaksoon. Puoliympyrän muotoinen koroke temppelin päädyssä, Mekan ylhäisten kokoontumispaikka, oli nyt Ismaelin hautapaikka.
Kun uudelleen määritellyt rituaalit oli saatu päätökseen, Muhammad ajeli päänsä pyhiinvaelluksen päättymisen merkiksi ja aloitti uhrieläinten teurastuksen. Ne oli teurastettava yksin Allahin nimeen, muuten Allah ei hyväksyisi veriuhria. Uhraamisten jälkeen Muhammad lähetti kaksisataa miestään vapauttamaan leirissä olevat miehet, jotta hekin voisivat tulla suorittamaan riittinsä.
Muhammad teki vielä yhden asian ottaakseen symbolisesti haltuunsa Mekan temppelin. Mekkalaisten protesteista välittämättä hän meni sisään temppeliin Bilalin kanssa ja määräsi tämän entisen orjan kiipeämään tikkaita katolle ja kuuluttamaan sieltä rukouskutsun. Mekkalaiset olivat raivoissaan, erityisesti koska näkivät Umayya Khalafan entisen orjan "kiljuvan" heidän rakastetun temppelinsä huipulta, mutta he eivät mahtaneet sille mitään. Vaikka tällaisesta ei oltu kirjattu rauhansopimukseen, oli Muhammad tilanteen herra. Hän tuli ulos temppelistä ja otti paikkansa rukousta varten rivistöihin asettuneiden pyhiinvaeltajien edessä. Bilalin kutsusta pyhiinvaeltajat seurasivat Muhammadia hänen pakko-oireisiin rukousrituaaleihinsa ja toistivat hänen lausumiaan Koraanin säkeitä.
Luultavasti juuri tämän pyhiinvaelluksen aikana Muhammad osoitti Maqam Ibrahimin - Aabrahamin astuinkiven - Umarille, sillä se oli silloin ensi kertaa mahdollista. Kuten aikaisemmin kerrottiin, Muhammad sepitti Aabrahamin ja Mekan temppelin tarinan sen jälkeen, kun oli vaihtanut rukoussuunnan kohti Mekkaa, osoittaen näin rikkovansa välit Yathribin juutalaisten kanssa. Aabrahamin astinkivi oli mielikuvituksellinen lisäys Aabrahamin tarinaan. Voimme yhä kuulla raivoisan Umarin kysyvän varovaisella äänensävyllä, jota hän aina käytti puhuessaan Muhammadin kanssa: "Onko tämä isämme (Aabraham) Maqam (astinkivi)?" Ja sielumme silmillä voimme kuvitella Muhammadin nyökkäävän Umarille, että tämä todellakin oli se kivi, jolla Aabraham oli seissyt ojentaessaan rakennuskiviä Ismaelille heidän rakentaessaan temppeliä. Voimme kuulla myös Umarin varovaisen jatkokysymyksen: "Pitäisikö meidän pitää sitä rukouspaikkana?" Tuhatneljäsataa vuotta myöhemmin voimme yhä kuulla Umarin varman äänen ylpeilevän, että nämä rukoukset säädettiin, koska Jumala oli huomioinut hänen kysymyksensä ja "lähettänyt alas" Muhammadille säkeen, joka määräsi tällaiset rukoukset.
Tämän pikaisen Mekan vierailunsa aikana Muhammad hankki itselleen vielä yhden vaimon. Tämä oli Maimuna, joka oli sisarpuoli Khuzaiman tyttärelle Zainabille, joka oli kuollut vähän sen jälkeen, kun Muhammad oli nainut hänet vuosia aikaisemmin. Maimuna oli myös Muhammadin sedän Abbasin vaimon sisko ja Abbas luovutti hänet Muhammadille avioliittoseremoniassa Mekan vierailun lopussa. Muuta kuin että hän oli kovasti mieltynyt vaimojen keräilyyn, mitään selvää syytä ei avioliitolle kerrota, vaikka on mahdollista, että Muhammad sitoi varakkaan Abbasin tiukemmin vaikutuspiiriinsä tämä liiton avulla.
Maimuna oli jo toinen vaimo, jonka Muhammad oli hankkinut puolen vuoden sisällä. Toinen oli Ramlah, Abu Sufyanin tytär ja varhainen käännynnäinen, joka oli muuttanut aviomiehensä mukana Abessiniaan. Aviomies kuoli Abessiniassa ja Muhammad kosi häntä välimiehen välityksellä. Koska nainen oli yhden hänen päävihollisensa tytär, tämä oli pikemminkin poliittinen kuin romanttinen liitto. Kerrotaan, että Abessinian kuningas, joka oli sallinut monien Muhammadin seuraajien tulla maanpakoon valtakuntaansa, järjesti avioliiton asiamiehen välityksellä ja lähetti sitten naisen ja muut maahanmuuttajat Muhammadin luo Yathribiin. Mukana oli myös Alin vanhempi veli Jafar. He saapuivat perille, kun Muhammad oli piirittämässä Khaibaria.
Maimunan naiminen aiheutti sen, että Muhammad ylitti määräajan, joka oli kirjattu rauhansopimukseen. Useat mekkalaiset lähestyivät häntä, kun hän istui joidenkin Khazraj- ja Aus-heimojen päälliköiden kanssa temppelin lähistölle pystytetyn telttansa ulkopuolella, ja kehottivat häntä lähtemään. Kerrotaan, että yksi heistä oli Suhayl, joka oli neuvotellut Hudaibiyyan sopimuksen hänen kanssaan vuotta aikaisemmin. Mekkalaiset olivat ärtyneitä ja sanoivat: "Aika on täynnä, joten sinun täytyy lähteä." Muhammad vastasi: "Olisiko siitä teille haittaa, jos antaisitte minun jäädä ja pitää hääjuhlat keskuudessanne ja kutsuisimme teidätkin syömään?" Mekkalaiset vastasivat: "Me emme tarvitse sinun ruokaasi, joten ala painua."
Sopimus on sopimus. Muhammad lähti Mekasta rauhanomaisesti ja palasi Yathribiin.
 |
| Aabrahamin astinkivi sijaitsee yhä nykyäänkin Mekassa Kaaban vieressä tässä koristeellisessa häkissä. |
 |
| Aabrahamin jalanjäljet ovat painuneet astikiveen, jota voi käydä katsomassa Mekassa. |
---
Tämä on suomennos F. W. Burleighin kirjasta It's All about Muhammad: A biography of the world's most notorious prophet, luku 28, "The Station of Abraham" (ss. 373-377)
Aikaisemmat käännökset samasta kirjasta löytyvät osoitteesta https://kaikkimuhammadista.blogspot.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti