Miksi kukaan toisuskoinen haluaisi lukea Muhammedin tarinan? Monille länsimaalaisille itse itsensä profeetaksi nimittäneen 1300 vuotta sitten kaukaisessa maassa asuneen miehen elämä saattaa tuntua pitkäveteiseltä ja myöskin täysin merkityksettömältä. Se ei ole kumpaakaan.
Elämänsä aikana Muhammed synnytti uskonnollisen ja poliittisen liikkeen, jota kutsutaan islamiksi. Neljännes maailmasta on nyt islamilainen ja se on maailman nopeiten kasvava uskonto. Mikä vielä tärkeämpää, tämän uskonnon vaikutus yhteiskunnassamme on paljon suurempi kuin monet meistä ymmärtävät.
Kun opiskelee islamin doktriinia ja historiaa, käy hyvin pian selväksi, että suurin osa siitä, mitä meille kerrotaan islamin päämääristä ja vaikutuksesta muslimien tekoihin ja ajatteluun, ei pidä lainkaan paikkaansa.
Tämä ymmärryksen puute on ollut perimmäinen syy hirvittäviin epäonnistumisiin sellaisissa asioissa kuin "sodassa terrorismia vastaan", Lähi-idän politiikassa, Israelin ja Palestiinan konfliktissa, ja muissa asioissa, joista saamme lukea päivittäisistä uutisista.
On selvää, että syy näihin epäonnistumisiin on kaikkialle läntisiin yhteiskuntiin ulottuva tietämättömyys islamin opetuksista. Tietämättömiä ovat niin poliitikot, akateemikot, journalistit, opettajat, kuin myös tavallinen kadunmies. Kun otetaan huomioon yhä lisääntyvät "ääri-islamistien" uhkailut, ja konfliktit, joissa muslimit ovat osallisina, tämä näyttäisi olevan suorastaan eeppinen epäonnistuminen.
Sen vuoksi olen kirjoittanut tämän kirjan. Halusin, että kirjalla olisi paljon lukijoita, joten tein siitä niin yksinkertaisen ja viihdyttävän kuin mahdollista. Se on kohtuullisen pituinen ja välttää kuivaa teologista keskustelua. Jos olet kiinnostunut siitä, mitä on jokapäiväisten uutisten taustalla, tulet pitämään sitä sekä mielenkiintoisena että informatiivisena.
Kirjan luettuasi sinulla pitäisi olla varsin hyvä käsitys islamin doktriinista. Tiedät mitä doktriini edellyttää muslimeilta ja kuinka se vaikuttaa islamilaisiin yhteisöihin. Ja mikä tärkeintä, saat aivan uutta tietoa islamiin liittyvistä asioista. Globaaleja konflikteja, terrorismia, maahanmuuttoa, naisten kohtelua, jne. voidaan täysin ymmärtää vain, jos meillä on perustiedot islamin opetuksista.
Islamin oppineet ovat aina tienneet, että avain islamin ymmärtämiseen on Muhammedin elämän tarina. Tämä on hienoa, sillä Muhammed oli erinomaisen kiinnostava hahmo.
Toisin kuin muut profeetat, Muhammed oli myös poliittinen ja sotilaallinen johtaja. Hän vaati muslimeja taistelemaan, jotta islam saisi koko maailman hallintaansa. Elämänsä yhdeksän viimeisen vuoden aikana hän ja hänen seuraajansa osallistuivat väkivaltaisiin sotaretkiin keskimäärin joka seitsemäs viikko.
Kuollessaan hän oli koko Arabian kuningas ja hän oli kukistanut kaikki vihollisensa. Hänen menestyksensä takana oli uusi sodankäynnin muoto, jota kutsutaan jihadiksi, ja jonka länsimaalaiset usein kääntävät "pyhäksi sodaksi", mutta se on paljon enemmän.
Muhammedista tiedetään enemmän kuin kenestäkään muusta uskonnollisesta johtajasta. Onkin outoa, että harvat tuntevat hänen elämäntarinansa, jopa islamilaisessa maailmassa. Se ei ole sattumaa. Muhammedin elämä on täydellinen esimerkki jokaiselle muslimille. Se on koko islamin uskonnon perusta. Voitaisiin siis olettaa, että muslimit tuntisivat Muhammedin samoin kuin kristityt tuntevat Jeesuksen. Näin ei kuitenkaan ole.
Nuoret muslimit opetetaan lausumaan Koraania arabiaksi, mutta heille ei opeteta sen merkitystä. Neljä viidestä muslimista ei puhu edes modernia arabiaa, saati sitten sitä muinaista murretta, jota Koraanissa käytetään.
Yleensä ottaen vain ne muslimit, jotka ovat tarpeeksi sitoutuneita tulemaan uskonnollisiksi johtajiksi tai "imaameiksi", opiskelevat Muhammedin elämäkertaa. Muiden oletetaan seuraavan johtajien määräyksiä, ja nämä pitävät oppinsa omana tietonaan.
Nykyään muslimipopulaatiot lisääntyvät nopeasti ympäri maailman samalla kuin länsimaiden syntyvyys heikkenee. Yli yhdeksässäkymmenessä prosentissa maailman sodista ja aseellisista konflikteista muslimit ovat yhtenä osapuolena. Suurin osa terrori-iskuista (yli kaksikymmentä tuhatta iskua vuoden 2001 jälkeen) on muslimijihadistien tekemiä.
Suurin ja vaikutusvaltaisin valtioblokki YK:ssa (vaikka niillä ei olekaan tällä hetkellä veto-oikeutta) on viidenkymmenenseitsemän Islamilaisen yhteistyöjärjestön jäsenmaan yhteenliittymä. Nämä valtiot hallitsevat myös leijonan osaa planeetan hupenevista öljyvaroista.
Tulevina vuosina tämä trendi tulee varmasti vahvistumaan. Islam saa lisää vaikutusvaltaa, ei vain muslimien elämässä, mutta myös ei-muslimien maailmassa. Toisuskoiset tulevat kasvavassa määrin sellaisten lakien ja vaatimusten kohteeksi, jotka ovat seurausta tästä vaikutusvallasta.
Tämä islamilaisen vaikutusvallan kasvu tulee vaikuttamaan sinunkin elämääsi, ja lastesi ja heidän lastensa elämään. Jos haluat tietää "miten" ja "miksi", tämä kirja on nopein ja helpoin tapa selvittää asia.
Niille, jotka haluavat syvällisemmin tutustua tähän monimutkaiseen aiheeseen, on tämä kirja mainio ensimmäinen askel. Se johtaa sinut oikeaan suuntaan ja tarjoaa tukevan perustan.
Tony Blair, George Bush ja useimmat länsimaailman johtohenkilöt, akateemikot, journalistit ja mielipidejohtajat väittävät, että islam on rauhan uskonto, johon kuuluu vain pieni määrä väkivaltaisia radikaaleja, jotka ovat vihaisia lännen ulkopolitiikan vuoksi.
Ajatollah Khomeini omisti koko elämänsä islamin doktriinin opiskelulle. Hänestä tuli Iranin islamilaisen tasavallan hengellinen ja uskonnollinen johtaja, ja hän oli koko maailman shiia-muslimien suurin uskonnollinen auktoriteetti (shiia- ja sunni-islamin erot ovat hyvin vähäisiä). Katsotaanpa mitä hänellä oli sanottavaa islamista ja sodankäynnistä:
"Mutta ne, jotka opiskelevat Islamin Pyhää Sotaa, ymmärtävät, miksi Islam haluaa valloittaa koko maailman. Ne, jotka eivät tiedä mitään Islamista väittävät virheellisesti, että Islam vastustaa sotaa. He (jotka näin sanovat) ovat järjettömiä."
Lue Muhammedin tarina ja selvitä itse kuka on oikeassa.
Alkuperäinen kirjoitus: http://thestoryofmohammed.blogspot.fi/2013/09/introduction_29.html
Linkkejä Muhammedin tarinaan:
The Story of Mohammed nettisivu.
The Story of Mohammed pdf.
The Story of Mohammed Amazonin kirjakaupassa.
Muhammedin tarina suomeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti