Sitten hän kieltää rukoilemasta juovuksissa (jae 43). Ibn Abi Hatim sanoo tämän ilmoituksen syyksi sen, että eräs muslimi luki ääneen jakeita 109:1-3, jotka kuuluvat "Sano: Te, jotka ette usko! En palvele sitä, mitä te palvelette, ettekä te palvele Häntä, jota minä palvelen." Mutta rukouksen johtaja oli juovuksissa ja hän sanoikin "Sano: Te, jotka ette usko! Minä en palvele sitä, mitä te palvelette, mutta me palvelemme, mitä te palvelette." Pian sen jälkeen tämä neljännen suuran jae ilmoitettiin.
Tämä oli ensimmäinen vaihe Koraanin kolmevaiheisessa alkoholin kiellossa.
Ensin Allah käski tässä jakeessa muslimeja olemaan rukoilematta, kun ovat juovuksissa; sitten hän kertoi heille, että alkoholiin "sisältyy suuri synti, vaikkakin niistä on joitakin etuja ihmisille" (2:219); ja lopulta tuli ilmestys, jonka mukaan alkoholi oli "paholaisen aikaansaamaa" (5:90), ja tuli siksi kieltää kokonaan. Näistä viimeisen jakeen katsotaan abrogoineen kaksi aikaisempaa.
Muhammedista itsestään tuli hyvin jyrkkä suhteessa juopumukseen ja hän sanoi että juopoille on annettava ensin kolme varoitusta ja sen jälkeen heidät on teloitettava: "Jos hän on juovuksissa, ruoskikaa hänet; jos hän on uudestaan juovuksissa, ruoskikaa hänet; ja taas jos hän on juovuksissa, ruoskikaa hänet; jos hän tekee sen neljännen kerran, tappakaa hänet."
Sitten Allah palaa yhteen suosikkiaiheistaan, Kirjan Kansojen ja erityisesti juutalaisten sättimiseen.
Juutalaiset "kartuttavat harhauskoa" ja toivovat muslimien "eksyvän oikealta tieltä" (jae 44). He uskovat "jumalankuviin ja epäjumaliin ja sanovat uskottomista: 'Nämä ovat lähempänä oikeaa tietä kuin uskovat'". He vääristelevät Allahin sanoja ja Allah on "kironnut heidät heidän uskottomuutensa tähden", kufrihim, (jae 46; katso myös jae 52).
Ibn Kathir sanoo: "Allah esittää, että juutalaiset, langetkoot Allahin kirous heidän päälleen Tuomiopäivään asti, ovat valinneet väärän tien opastuksesta huolimatta, ja hylänneet sen, minkä Allah lähetti Hänen Lähettiläälleen Muhammedille. He myös hylkäsivät sen tiedon Muhammedista, jonka he olivat saaneet edeltäviltä profeetoilta, saadakseen vähäistä hyötyä tässä elämässä." Heitä kehotetaan kääntymään islamiin tai kohtaamaan kauhean rangaistuksen, mukaanlukien kirouksen, jolla "Me kirosimme sapatinrikkojat" (jae 47) - eli muuttamisen apinoiksi ja sioiksi (2:63-65). Allah antaa anteeksi kaiken muun paitse shirkin, vertaisten asettamisen Jumalan rinnalle (jae 48). Koska Kirjan Kansat ovat kirottuja, Allah polttaa heidät tulessa: "Niin usein kuin heidän ihonsa kärventyy, annamme sen sijalle uuden, jotta he maistaisivat tuskaa" (jae 56).
Maududin mukaan jae "Jumala käskee teidän palauttaa uskotun omaisuuden sen omistajalle ja tuomitsemaan rehellisesti, kun tuomitsette ihmisten kesken" tarkoittaa, että Allah varoittaa muslimeja tekemästä samaa virhettä kuin juutalaiset: "Yksi israelilaisten pahimmista virheistä oli, että he rappioaikanaan antoivat luottamustehtävät (s.o. uskonnolliset ja poliittiset johtotehtävät) epäpäteville, pahoille, moraalittomille, korruptoituneille ja epärehellisille ihmisille."
Maududi, eturivin poliittisen islamin edustaja, joka kirjoitti 1900-luvun puolivälissä, antaa ymmärtää, että muslimit ovat eksyneet harhaan kun ovat asettaneet valtaan autoritäärisiä hallituksia, jotka eivät hallitse islamilaisen lain mukaan, eivätkä pane toimeen sharia-lakia kokonaisuudessaan. Toinen 1900-luvun teoreetikko Sayyid Qutb kirjoittaa samankaltaisesti tästä samasta jakeesta ja lisää, että jihad on "erityinen uskon täyttymys". Myös Maulana Bulandshahri selittää, että nykyiset muslimivaltioiden hallitsijat ovat pettäneet uskonsa sallimalla "lainsäädäntöelinten laatia lakeja" sen sijaan, että "seurattaisiin Koraanin ja hadithien ohjeistusta".
Sitten uskovia kehotetaan tottelemaan "Jumalaa ja [...] profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta" (jae 59). Muhammedin totteleminen tarkoittaa nykyään monien islamin auktoriteettien mukaan hänen haditheihin kirjattuja sanojaan - toisaalta jotkut nykymuslimit haluavat hylätä ne ja sanovat, että ainoastaan Koraani on auktoriteetti. Muhammed itse oli varsin selväsanainen mitä tulee tarpeellisuuteen noudattaa maallisia lakeja: "Teidän on kuunneltava ja toteltava hallitsijaanne, vaikka hän olisi etiopialainen (musta) orja, jonka pää on kuin rusina." Jakeet 60-70 jatkavat teemaa tottelevaisuudesta Muhammedia kohtaan, nuhdellen teeskentelijöitä, jotka ovat uskovinaan Muhammediin ja islamiin, mutta kieltäytyvät antamasta kiistojaan hänen ratkaistavakseen. Allah sanoo Muhammedille: "Ei, vannon Jumalasi kautta, ett'eivät he ole tosiuskovaisia, ennenkuin ottavat sinut erotuomariksi keskinäisissä kiistoissaan" (jae 65).
Heti tämän jälkeen Allah kehottaa uskovia käymään rohkeasti jihadiin (jakeet 71-104). Ibn Kathir selittää jakeen 71 näin: "Allah käskee uskollisia palvelijoitaan ryhtymään varotoimiin vihollisiaan vastaan, hankkimalla aseita ja muita tarvikkeita, ja lisäämään Hänen puolestaan taistelevien joukkojen lukumäärää." Sotilaan on taisteltava pelottomasti, sillä "kaatuupa hän tai voittaa, annamme Me jalon palkinnon" (jae 74) - tässä on taas lupaus, joka on saanut muslimit taistelemaan niin sinnikkäästi kautta historian. Vastakohta on jyrkkä: uskovat taistelevat sortoa vastaan (jae 75) ja Allahin puolella, kun taas uskottomat taistelevat Saatanan puolella (jae 76). Kuolemaa ei voi paeta kieltäytymällä taistelemasta, koska "Kaikki tulee Jumalalta" (jae 78). Ja joka tapauksessa, Allah "lannistaa uskottomain mahdin" (jae 84).
Ne, jotka liittyvät muslimeihin ja sitten kääntyvät pois, tulee vangita ja tappaa - tämä on perusta islamin kuolemanrangaistukselle apostaasista (jae 89).
Jaetta 90 käytetään joskus todisteena, että muslimeilla ei ole avointa valtakirjaa taistella vääräuskoisia vastaan, mutta Tafsir al-Jalalayn tekee selväksi, että tämä koskee ainoastaan niitä uskottomia, jotka alistuvat islamin hallintoon: "Ja niinpä jos he eivät taistele teitä vastaan, ja tarjoavat rauhaa ja sovintoa, se on: jos he alistuvat, silloin Jumala ei salli teidän tehdä heille mitään, [Hän ei salli teidän] ottaa heitä vangiksi tai tappaa heitä."
Allah kieltää tappamasta uskonveljiään tarkoituksella; jos joku tappaa muslimin vahingossa, hänen on vapautettava muslimiorja (jakeet 92-93). Miksi sitten muslimit voivat tappaa sellaisella innolla toisia muslimeja Irakissa ja muualla?
He julistavat takfirin toisilleen - julistavat vastustavan ryhmän vääräuskoisiksi - huolimatta jakeen 94 varoituksesta. Allah sanoo, että ne uskovat, jotka jäävät kotiin eivätkä aseta henkeään alttiiksi, eivät ole niiden veroisia, jotka käyvät jihadiin (jae 95).
Tällaiset tekstinkohdat, joitka usein ohitetaan keskustelussa Koraanin näkökulmasta jihadiin, osoittavat selvästi, että se mitä Koraani tarkoittaa jihadilla, ei ole sisäistä hengellistä kamppailua vaan sodankäyntiä.
Miksi kenenkään tulisi pelätä uskottoman hyökkäävän kimppuunsa, tai pitäisi lyhentää rukoustaan vihollisen hyökkäyksen vuoksi (jae 101), jos kyse on hengellisestä kamppailusta? Miten muka voisi tappaa vahingossa uskonveljensä hengellisessä kamppailussa?
* * *
Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 35-104
Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm
Lisää koraaniblogeja Koraaniblogissa: http://koraaniblogi.blogspot.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti