Muhammedin tarina: Pyhä Sota alkaa

Saatuaan hallintaansa Medinan heimot, Muhammed käänsi huomionsa jälleen Mekan Quraish-heimoon. Mekkaan pohjoisesta tulevat karavaanit kulkivat läheltä Medinaa ja Muhammed lähetti sotilasosastoja hyökkäämään niiden kimppuun. Karavaanit olivat yleensä aseistettuja ja ensimmäiset seitsemän ryöstöyritystä epäonnistuivat.


Arabian heimot olivat sopineet, että neljän pyhän kuukauden aikana kaikenlainen sotiminen oli kiellettyä. Tähän kieltoon oli luultavasti syynä elintärkeän kaupankäynnin tukeminen. Näiden kuukausien aikana suurien ja arvokkaiden tavaroiden kuljettaminen oli mahdollista ilman kalliita vartiojoukkoja. Tästä hyötyivät kaikki ja sen takia sääntöä kunnioitettiin tarkasti.


Erään tällaisen kuukauden viimeisenä päivänä muslimien ryöstöjoukko tapasi mekkalaisen karavaanin. Seuraavana päivänä he olisivat voineet vapaasti hyökätä karavaanin kimppuun, mutta epäonnekseen karavaani olisi silloin jo ehtinyt Mekan rajojen sisäpuolelle. Rajojen sisäpuolella taisteleminen oli kiellettyä aina, sillä Mekka oli pyhä kaupunki. He pähkäilivät aikansa mitä tehdä, mutta päättivät lopulta hyökätä.


Skeptisille lukijoille (skeptisyys on hyvä asia) lainaan tähän Bill Warnerin suosiollisella luvalla hänen kirjaansa Mohammed and the Unbelievers (Muhammed ja uskottomat). Liitän mukaan myös asianomaiset sivut Sirasta (Muhammedin elämäkerta), jonka on kääntänyt englanniksi professori A. Guillaume alkuperäisestä arabiankielisestä tekstistä.


Jos vertaat näitä kahta versiota, huomaat että Mohammed and the Unbelievers on selkeämpi ja helppolukuisempi, mutta se ei kuitenkaan jätä mitään olennaista pois tai vääristele totuutta millään tavalla. Siksi tulen yleensä lainaamaan sitä tästä eteenpäin.



Muhammedin elämäkerrasta:


I425 Muslimit pitivät neuvonpidon. Heillä oli ongelma: jos he hyökkäisivät karavaanin kimppuun nyt, he tappaisivat pyhän kuukauden aikana. Onneksi pyhä kuukausi päättyisi sinä päivänä ja seuraavana päivänä ei olisi mitään estettä tappamiselle.


Oli kuitenkin toinen ongelma: iltaan mennessä karavaani olisi Mekan pyhien rajojen sisäpuolella. Pyhitetyllä alueella ei tappaminen ollut luvallista milloinkaan. He epäröivät ja keskustelivat siitä mitä pitäisi tehdä. He päättivät tappaa niin monta kuin mahdollista ja ottaa heidän tavaransa ennen seuraavaa päivää.


I425 Islam hyökkäsi ensimmäisen kerran Mekan Quraisheja vastaan. He hyökkäsivät aseettomia miehiä vastaan. Amr, ensimmäinen jihadin uhrina kuollut mies, kuoli jousella ammuttuun nuoleen. Yksi mies pakeni ja kaksi otettiin vangiksi. Muslimit ottivat vihollisen kamelit tavaroineen ja lähtivät takaisin Muhammedin luokse Medinaan. Matkalla he keskustelivat siitä kuinka Muhammed saisi viidenneksen ryöstösaaliista.


I425 Kun he saapuivat perille, Muhammed sanoi heille, ettei hän ollut käskenyt heitä taistelemaan pyhän kuukauden aikana. Hän takavarikoi karavaanin ja kaksi vankia ja kieltäytyi koskemasta heihin tai saaliiseen. Vangit sanoivat: "Muhammed on rikkonut pyhää kuukautta, vuodattanut verta, varastanut ja ottanut vankeja". Mutta Koraani sanoi:


2:217 He kysyvät sinulta, Muhammed, onko taisteltava rauhoitetun kuukauden aikana. Sano: »Taisteleminen sen aikana on raskas synti; mutta käännyttäminen Jumalan tieltä, Jumalan kieltäminen, Rauhoitetun temppelin häpäiseminen ja kävijöiden ajaminen pois sieltä on vielä pahempaa Jumalan silmissä. Sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha.» He eivät lakkaa sotimasta teitä vastaan, ennenkuin ovat saaneet, mikäli voivat, teidät luopumaan uskonnostanne. Mutta niiden teot, jotka luopuvat uskonnostaan ja kuolevat uskottomuudessaan, tulevat olemaan turhia sekä tässä että tulevassa elämässä, heistä tulee Tulen asukkaita ja he pysyvät siinä iankaikkisesti.


I426 Muhammedin mukaan islamin vastustaminen ja muslimien taivutteleminen jättämään uskonsa oli pahempaa kuin tappaminen. Ennen islamia Arabian laki oli tappo taposta, mutta nyt islamin vastustaminen oli pahempi kuin murha. Niiden tappaminen, jotka puhuivat islamia vastaan ja vastustivat sitä, oli pyhä toimitus. Niinpä murhaaminen ja varkaus oli tehty luvalliseksi. Sotasaalis jaettiin ja vangeista esitettiin lunnasvaatimus. Miehet jotka olivat suorittaneet ryöstön ja murhat olivat nyt huolestuneita siitä saisivatko he osuutensa saaliista. Niinpä Koraani puhui jälleen kerran:


2:218 Jotka uskovat ja jotka ovat kotiseutunsa jättäneet vainottuina ja taistelleet Jumalan retkellä, nämä voivat totisesti luottaa Jumalan laupeuteen, sillä Jumala on armollinen ja laupias.


I426 Muslimit, jotka olivat lähteneet maanpakoon ja taistelleet Jumalan retkellä, olivat Jumalan siunaamia. He saivat osuutensa saaliista ja Muhammed otti hänelle kuuluvat 20 prosenttia.



Bukharin hadith:

B4, 53, 351 Allahin lähettiläs sanoi, "Sotasaalis on tehty minulle luvalliseksi".


Sotaruno Sirasta:

Te (Quraishit) laskitte pyhän kuukauden vakavuuden varaan

mutta vakavampaa on se, että vastustatte Muhammedia ja teidän epäuskonne. Vaikka soimaatte meitä Amrin tappamisesta, meidän sotilaamme joivat Amrin verta.

Sytytimme sodan liekin. - Abu Bakr (Muhammedin oikea käsi)



Jihad, uusi sodankäynnin muoto


Ennen muuttoaan Medinaan Muhammed ei ollut vielä koskaan käyttänyt väkivaltaa. Nyt kun hänellä oli keinot käytössään, hän alkoi tehdä hyökkäyksiä mekkalaisia vastaan, koska he olivat torjuneet hänen kutsunsa islamiin.

Pinnalta katsoen tämä oli vain yhden heimopäällikön (Muhammedin) suunnitelma ryöstää kilpailijan omaisuutta. Tosiasiassa tämä oli kuitenkin sen sodan alku, jota Muhammed ja hänen seuraajansa tulisivat käymään vihollisiaan (kafireita) vastaan ikuisesti.


Sodan jatkuessa Muhammed kehittäisi strategian kokonaan uudelle sodankäynnin muodolle, jota Muhammed kutsui jihadiksi. Länsimaalaiset kääntävät jihadin "pyhäksi sodaksi", mutta se on paljon enemmän. Vaikkakin Muhammed oli pätevä sotataktikko, jihad ei liity juuri ollenkaan sodankäynnin taktiikoihin.


Jos näin olisi ollut, jihadista olisi tullut tarpeeton heti kun sotilasteknologia olisi esitellyt uusia tehokkaampia keksintöjä, kuten varsijousia tai tuliaseita.


Sodankäynnillä, kuten kaikella väkivallalla, on myös psykologinen ulottuvuutensa, mikä on monella tavalla tärkeämpää, kuin itse väkivalta. Muhammedin nerokkuus oli tämän psykologian ymmärtämisessä ja tavoissa, joilla hän sovelsi ymmärrystään jihadin taktiikoihin.


Tämän vuoksi jihad on tehokasta huolimatta siitä taistellaanko jousilla ja nuolilla vai laserohjatuilla raketeilla. Tarinan kehittyessä näemme, miten jihadin strategia kehitettiin ja miten sitä sovellettiin. Luettelen jihadin menetelmät tässä:



Jihadin säännöt:


1) Allah on pyhittänyt jihadin. Korkeampaa auktoriteettia ei ole, joten se on aina sallittua.


2) Älä kunnioita mitään sääntöä tai rajoitusta, päämäärä pyhittää minkä tahansa keinon - vaikka kuinka järkyttävän. Jihad voi olla mitä tahansa, mikä edistää islamia tai heikentää kafireita, joko yksilöä tai ryhmää. Jopa rahan lahjoittaminen jonkun toisen suorittaman jihadin tukemiseksi on eräs jihadin muoto.


3) Esitä aina uhria. Muhammed käänsi tilanteensa ympäri. Vaikka hän hyökkäsi viattomia ihmisiä vastaan ilman mitään syytä, hän syytti heitä siitä, että "he olivat estäneet muita tulemasta muslimeiksi" ja olivat harjoittaneet kuvainpalvontaa. Hyökkäys oli uhrien syytä ja muslimit olivat uhreja, eivät vääräuskoiset (kafirit).


4) Toista tätä niin kauan, että ihmiset alkavat lopulta uskoa siihen. Jos saat uhrin hyväksymään syytökset, olet voittanut, koska kosto vaatii kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta.


Raamatussa on kertomuksia sodista, joissa juutalaisten hyökkäys on Jumalan hyväksymä. Tämä hyväksyntä oli voimassa ainoastaan yksilöidyissä taisteluissa ja vain tiettynä historian aikana. Se ei ollut edelleen jatkuva strategia maailman valloittamiseksi. Raamatun Jumala ei antanut lupaa hellittämättömälle ja provosoimattomalle väkivallalle toisuskoisia vastaan.




Muhammedin elämäkerrasta otettu suora englanninkielinen lainaus:


Direct Translation from the Original Arabic text (The Sira) by Professor Guillaume


EXPEDITION OF ABDULLAH B. JAHSH AND THE COMING DOWN OF “THEY WILL ASK YOU ABOUT THE SACRED MONTH”


The apostle sent Abdullah b. Jahsh b. Ri’ab al-Asadi in Rijab on his return from the first Badr. He sent with him eight emigrants, without any of the Ansar. He wrote for him a letter and ordered him not to look at it until he had journeyed for two days, and to do what he was ordered to do but not to put pressure on any of his companions. The names of the eight Emigrants were, Abu Hudhayfa, Abdullah b. Jabsh, Ukkasha b Mibsan, Utba b Ghazwan, Sa’d b. Abu Waqqas, Amir b. Rabi’a, Waqid b Abdullah, and Khalid b. al-Bukayr. When Abdullah had travelled for two days he opened the letter and looked into it, and this is what it said: “When you have read this letter of mine proceed until you reach Nakhla between Mecca and Al-Ta’if. Lie in wait there for Quraysh and find out for us what they are doing.” Having read the letter he said, “To hear is to obey.” Then he said to his companions, “The apostle has commanded me to go to Nakhla to lie in wait there for Quraysh so as to bring him news of them. He has forbidden me to put pressure on any of you, so if anyone wishes for martyrdom, let him go forward, and he who does not, let him go back; as for me, I am going on as the prophet has ordered.” So he went on, as did all his companions, not one of them falling back. He journeyed along the Hijaz until at a mine called Babran above al-Furu, Sa’d and Utba lost the camel which they were riding by turns , so they stayed behind to look for it, while Abdullah and the rest of them went on to Nakhla. A caravan of Quraysh carrying dry raisins and leather and other merchandise of Quraysh passed by them,Amr b al-Hadrami (349), Uthman b Abdullah b Mughira and his brother Naufal the Makhzumites and al-Hakam b Kaysan, freedman of Hisham b. al-Mughira being among them. When the caravan saw them they were afraid of them because they had camped near them. Ukkasha who had shaved his head looked down on them and when they saw him they felt safe and said, “They are pilgrims, you have nothing to fear from them.” Then they encouraged each other and decided to kill as many as they could of them and take what they had. Waqid shot Amr b. al-Hadrami with an arrow and killed him, and Uthman and Al-Hakam surrendered. Naufal escaped and eluded them. Abdullah and his companions took the caravan and the two prisoners and came to Medina with them. One of Abdullah’s family mentioned that he said to his companions, “A fifth of what we have taken belongs to the apostle” (This was before God had appointed one fifth of the booty to him.) So he set apart for the apostle a fifth of the caravan and divided the rest among his companions. When they came to the apostle, he said, “I did not order you to fight in the sacred month and he held the caravan and the two prisoners in suspense and refused to take anything from them. When the apostle said that, the men were in despair and thought that they were doomed. Their Muslim bretheren reproached them for what they had done, and the Quraysh said “Mohammed and his companions have violated the sacred month, shed blood therein, taken booty and captured men.” The Muslims in Mecca who opposed them said that they had done it in Shaban. The Jews turned this raid into an omen against the apostle. “Amr g al-Hadrami whom Waqid had killed they said meant “amarate’l-harb” (war has come to life), al-Hadrami means “hadrati’l-harb” (means war is present) and Waqid meant “wugadati’l-harb”,(war is kindled); but God turned this against them, not for them, and when there was much talk about it God sent down to his apostle: they will ask you about the sacred month and war in it. Say, war therein is a serious matter, but keeping people from the way of God and disbelieving in him and in the sacred Mosque and driving out his people there from is more serious with God. ie. if you have killed in the sacred month they have kept you back from the way of God with their unbelief in him, and from the sacred Mosque, and have driven you from it when you were its people. This is a more serious matter with God and the killing of those of them whom you have slain. And seduction is worse than killing. i.e. they used to seduce the Muslim in his religion until they made him return to unbelief after believing and this is worse with God than killing. And they will not cease to fight you until they turn you back from your religion if they can. i.e. they are doing more heinous acts than that contumaciously. And when the Koran came down about that, God relieved the Muslims of their anxiety in the matter, the apostle took the caravan and the prisoners. Quraysh sent to him to redeem Uthman and and al-Hakam and the apostles said, “we will not let you redeem them until our two companions come meaning Sa’d and Utba, for we fear for them on your account. If you kill them, we will kill your two friends.” So when Sa’d and Utba turned up the apostle let them redeem them. As for al-Hakam he became a good Muslim and stayed with the apostle until he was killed as a martyr at Bi’rMa’una. Uthman went back to Mecca and died there as an unbeliever. When Abdullah and his companions were relieved of their anxiety when the Koran came down, they were anxious for reward, and said, “can we hope that it will count as a raid for which we shall be given the reward of combatants?” so God sent down concerning him: “those who believe and have emigrated and fought in the way of God, these may hope for God’s mercy, for God is forgiving and merciful.” That is, God gave them the greatest hopes there in. The tradition about this comes from al-Zuhri and Yazidb.Ruman from Urwa b al-Zubayr. One of Abdullah’s family mentioned that God divided the booty when he made it permissible and gave up four fifths to whom God had allowed to take it and one fifth to God and his apostle. So it remained on the basis of what Abdullah had done with the booty of that caravan.


Abu Bakr said concerning Abdullah’s raid [though others say that Abdulla himself said it], when Quraysh said, “Muhammad and his companions have broken the sacred month shed blood therein and taken booty and made prisoners”




You count war in the holy month a grave matter, but graver is, if one judges rightly, your opposition to Muhammad’s teaching, and your unbelief in it, which God sees and witnesses. Your driving God’s people from his mosque so that none can be seen worshiping him there. Though you defame us for killing him, more dangerous to Islam is the sinner who envies. Our lances drank of Ibn al-Hadrami’s blood. In Nakhla when Waqid lit the flame of war, Uthhman Ibn Abdullah is with us, a leather hand, streaming with blood restrains him

* * *

Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina