Mekan valloitus, osa 2

Muhammadin palvelijat pystyttivät hänen punaisen komentotelttansa laakson pohjoispäähän, lähelle Khadijan hautaa. Hän oli antanut upseereilleen ennen laaksoon saapumista ohjeet taistella ainoastaan niitä vastaan, jotka vastustaisivat heitä, mutta hän antoi heille myös kymmenen nimeä, jotka hän halusi hengiltä. Muhammad vihasi heitä sen tähden, mitä he olivat tehneet häntä vastaan. Heidät tulisi tappaa tavattaessa, eikä heidän surmaajiaan syytettäisi mistään. Listalla oli kuusi miestä ja neljä naista, mukaan lukien Abu Sufyanin vaimo Hind, joka oli ollut osallisena Muhammadin sedän Hamzan pahoinpitelyssä ja surmassa Uhudissa. Ajojahti alkoi saman tien. Yksi ensimmäisistä surmatuista oli Miqyas, joka oli tullut Mekasta Mustaliqin sotaretken jälkeen tappamaan sotilaan, joka oli vahingossa surmannut hänen veljensä. Hänen rikoksensa oli, että hän oli teeskennellyt kääntyneensä, jotta voisi päästä miehen lähelle, ja pakeni takaisin Mekkaan, kun oli surmannut miehen. Kerrotaan, että Miqyas tiesi olevansa tappolistalla jo ennen kuin hänen nimensä mainittiin, ja hän joi itsensä juovuksiin viinillä odottaessaan kuolemaansa. Hänet tapettiin joko äitinsä talossa tai kun hän hoiperteli joen uomassa lähellä Safa-vuorta. Toinen surmattu oli Abdullah Khatal. Hänenkin rikoksensa oli ensin kääntyä, sitten surmata uskovainen, ja kääntyä uudestaan monijumalaisuuteen. Hän oli ammatiltaan viihdyttäjä, ja hänellä tapasi olla kaksi laulajatyttöä, jotka esittivät pilkkalauluja Muhammadista. Kun Muhammad sai tietää Khatalin piilottelevan temppelin verhojen takana, hän sanoi: "Tappakaa hänet!" Myös laulajatytöt olivat listalla. Toinen heistä saatiin kiinni ja mestattiin, mutta toinen onnistui piilottelemaan, kunnes tilanne rauhoittui, ja ilmoitti sitten olevansa uskovainen saaden näin shahadan suojeluksen. Kaksi listan miehistä, Habbar Aswad ja Huwairith Nuqaydh, tuomittiin siksi, että he olivat aiheuttaneet Muhammadin tyttärelle Zainabille keskenmenon. He olivat yrittäneet estää häntä lähtemästä Yathribiin Badrin taistelun jälkeen, ja hän oli pudonnut kamelin selästä. Hän oli ollut silloin raskaana ja putoaminen oli aiheuttanut keskenmenon. Ali sai Huwairithin kiinni tämän kotipihalla ja leikkasi miehen pään irti. Habbar onnistui piileskelemään monta päivää ja meni sitten Muhammadin luo ja kertoi olevansa halukas kääntymään. Hän vannoi uskollisuutta ja sai näin shahadan suojeluksen.

Monet muutkin säästyivät kuolemalta kääntymällä. Nainen nimeltä Sara oli päätynyt Muhammadin tappolistalle, koska hän oli loukannut Muhammadia. Kirjallisuus ei kerro millaisia nämä loukkaukset olivat olleet, vaan ainoastaan, että ne olivat tapahtuneet, kun Muhammad vielä asui Mekassa. Kerrotaan, että hän vältti kuolemanpartiot ja kääntyi myöhemmin, mutta kuoli sitten, kun jonkun hevonen tallasi hänet jalkoihinsa. Abu Sufyanin vaimo pelastui pysymällä kotonaan lukkojen takana miehensä suojeluksessa ja hänet säästettiin sen jälkeen, kun hän oli kääntynyt. Myös Ikrima oli listalla. Khalidin kanssa käydyn kahakan jälkeen hän pakeni Mekasta ja oli jo aikeissa ylittää Punaisenmeren Abessiniaan, kun hän sai sanan, että Muhammad olisi valmis antamaan hänelle anteeksi, jos hän kääntyisi.

Kuolemalta välttyi myös tappolistalla ollut Abdullah Sahr, joka oli ollut yksi Muhammadin kirjureista. Kaikista kuolemantuomion saaneista hänen rikoksensa oli vakavin, sillä hän oli sanonut Muhammadin jumalallisia ilmestyksiä valheeksi. Hän oli varhainen Mekan käännynnäinen, joka oli siirtynyt Muhammadin mukana Yathribiin, ja koska hän osasi kirjoittaa, oli Muhammad hyödyntänyt hänen taitoaan sanelemalla hänelle Koraanin säkeitä. Abdullah alkoi kuitenkin epäillä Muhammadin väitettä jumalallisesta ilmoituksesta, kun hän ehdotti vähäisiä muutoksia joihinkin säkeisiin ja nepä kirjattiin Koraaniin. Hän päätyi pakenemaan Mekkaan, missä hän syytti Muhammadia huijariksi. Mekan valloituksen päivänä joku varoitti häntä, että Muhammad oli määrännyt hänet surmattavaksi. Hän pakeni Uthman Affanin luo ja rukoili häneltä suojelusta, sillä he olivat kasvattiveljeksiä. Uthmanin pyynnöstä Muhammad otti entisen kirjurinsa vastahakoisesti takaisin ruotuun, kun tämä oli pyytänyt anteeksi käytöstään ja tunnustanut uudelleen uskonsa. Kerrotaan, että Muhammad torjui Abdullahin uskollisuudenvalan kolme kertaa toivoen, että joku hänen miehistään ymmärtäisi, ettei hän oikeastaan haluaisi häntä takaisin ja katkaisisi hänen kaulansa. Kun Abdullah oli mennyt, sanoi Muhammad: "Eikö keskuudessanne ollut yhtäkään viisasta miestä, joka olisi noussut ja tappanut hänet, kun näitte, että pysyin hiljaa?" He vastasivat: "Mutta Jumalan lähettiläs, etkö olisi voinut antaa meille jonkun merkin?" Hän vastasi: "Profeetat eivät tapa antamalla merkkejä."

Miesjahdin ollessa vielä käynnissä, Muhammad meni telttaansa lepäämään ja kylpemään. Hän hankasi itseään matalassa pronssiammeessa, ja hänen tyttärensä Fatima piteli hänen vaatteitaan näkösuojana. Ennen kuin sai kylpemisensä valmiiksi, tuli hänen serkkunsa Umm Hani paikalle. Kymmenen vuotta aikaisemmin, kun Muhammad oli yöpynyt serkkunsa talossa, hän oli väittänyt, että oli ratsastanut Jerusalemiin siivekkäällä muulilla, ja että hänet oli viety Paratiisiin Jumalan valtaistuimen eteen. Umm Hani kuitenkin tiesi, ettei Muhammad ollut poistunut vuoteestaan ja hän rukoili Muhammadia olemaan kertomatta harhastaan. Hän ei ollut koskaan kääntynyt kaiken sen perusteella, minkä tiesi Muhammadista. Muhammad oli kyllä iloinen nähdessään hänet, mutta laittoi hänet odottamaan kunnes oli pukeutunut ja suorittanut kahdeksan kertaa huolitellun rukousrituaalinsa. Vasta sitten hän kääntyi naisen puoleen ja sai tietää, että tämä tahtoi hänen suojeluksensa kahdelle langolleen. Vaikka he eivät olleet tappolistalla, he olivat taistelleet Khalidia vastaan ja sitten paenneet Umm Hanin taloon. Hänen veljensä Ali, pukeutuneena kypärään, joka peitti kaiken paitsi silmät, oli rynnännyt tappamaan heidät, mutta nainen seisoi hänen edessään ja käski tappaa ensin itsensä. Muhammad suostui hänen pyyntöönsä: "Annamme suojeluksemme niille, joita sinä suojelet, ja koskemattomuuden niille, joille sen annat. Emme teloita heitä."

Kun Mekka oli saatu kokonaan hänen hallintaansa, Muhammad käski tuoda kamelinsa. Puettuaan kypäränsä ja vyötettyään miekkansa hän nousi kamelin selkään. Seuranaan Abu Bakr ja muut lähimmät miehensä, hän ratsasti juhlallisesti temppelin luo. Tämä oli hänen voiton päivänsä, päivä jona jumalankuvat hävitettäisiin ja temppeli omistettaisiin yksin Allahille. Tämä oli päivä, jota hän oli odottanut siitä asti, kun hän ensimmäisen kerran tuomitsi mekkalaisten uskomukset. Matkalla temppelille hän lausui kokonaisuudessaan Voiton suuran, jonka hän oli sepittänyt Hudaibiyyan aikoina, "voimakkaalla ja värisevällä äänellä", muisteli myöhemmin eräs mies, joka oli ollut joukon mukana. Yhä ratsailla, Muhammad kiersi temppeliä ja kosketti sauvallaan mustaa kiveä joka kierroksella. Kirjallisuuden mukaan jyrisevät Allahu Akbar -huudot kaikuivat laaksossa ja ne jatkuivat, kunnes Muhammad antoi merkin lopettaa.

Temppelin ympäristö oli solkenaan jumalankuvia. Kuution ympärillä oli kolmen jumalattaren sekä Isafin ja Nailan patsaat ja myös pienempien heimoille, klaaneille ja perheille kuuluvien jumaluuksien kuvia. Temppelin sisällä oli suuri onyksista veistetty kuujumala Hubalin patsas, joka piteli käsissään pyhiä nuolia. Se seisoi jalustalla ja hallitsi sisustusta. Toinen Hubalin patsas oli ulkopuolella kohti temppelin sisäänkäyntiä ja sitä käytettiin uhrialttarina. Katolla oli vielä yksi Hubalin patsas.

Muhammad hävitti ensimmäiseksi temppelin ulkopuolella olevat jumalankuvat. Kiviset rikottiin ja puiset poltettiin. Tapahtuman myyttisessä versiossa Muhammadilla oli sellaiset voimat, että hänen tarvitsi vain osoittaa jumalankuvaa sauvallaan ja lausua Koraanin säkeitä ja heti se kaatui kumoon. Siivottuaan temppelin ulkopuolen hän meni sisään ja raivostui löytäessään seinällä piirroksen Aabrahamista heittämässä pyhiä nuolia. Se oli ehkä hätäisesti piirretty juuri ennen hänen saapumistaan ja hänen pilkkaamisekseen. "Tappakoon Jumala heidät!" hän huusi kiroten tekijät. Kirjallisuudessa kerrotaan, että silloin joku juoksi temppeliin märän rätin kanssa ja hankasi piirroksen pois.

Kun jumalankuvat oli hävitetty, Muhammad suoritti kaksi kierrosta rukousrituaalia temppelin sisällä, ja kutsui sitten mekkalaiset kokoon ilmoittaakseen, että uusi aika oli alkanut. Hän piti rönsyilevän puheen: Muiden kuin yhden ainoan Jumalan palveleminen oli ohi. Kuutio oli nyt ainoastaan Jumalan Huone. Mekka oli Jumalan pyhäkkö aina Tuomiopäivään asti. Jo silloin, kun Jumala loi Taivaan ja maan, Hän teki Mekasta pyhän paikan eikä sen pyhätössä milloinkaan ole sallittu tappamista, mutta Jumala oli antanut hänelle poikkeusluvan yhden hetken ajaksi ottaa kiinni ja surmata Khatal, Miqyas ja muut, jotka olivat loukanneet Jumalaa ja hänen lähettilästään. Tästä lähtien tappaminen olisi sallittua pyhällä maalla vain Jumalan lain rikkomisen seurauksena annetun tuomion perusteella. Hän julisti, että mekkalaiset olivat nyt Jumalan lain alaisia, tarkoittaen kaikkia niitä sääntöjä ja määräyksiä, joita hän oli kirjannut Koraaniin, ja hänen esimerkkiään, joka toimi ennakkopäätöksinä lain soveltamisessa. Hän luetteli monia näistä laeista. Ne olivat lakeja, jotka Jumala oli ilmoittanut lähettiläänsä välityksellä, ja niitä oli toteltava. Hän julisti, että koska mekkalaiset olivat taistelemisen sijasta antautuneet hänelle, Mekka ja sen asukkaat olivat nyt hänen henkilökohtaista omaisuuttaan; he olivat laillisesti hänen orjiaan ja heidän omaisuutensa sotasaalista, mutta hän tekee mekkalaisten kanssa sopimuksen: hän antaa heille heidän vapautensa, jos he kääntyvät hänen uskontoonsa; jos eivät, niin he menettävät henkensä ja omaisuutensa. Hän antoi joillekin Mekan johtohenkilöille pari kuukautta aikaa miettiä asiaa. Hän tarjosi heille jäsenyyttää uudessa heimossa, yhteisössä, joka alistui Jumalalle. Hän selitti uuden heimon jäsenyyden etuja: "Alistunut on toisen alistuneen veli. Alistuneet muodostavat veljeskunnan ja käyvät käsi kädessä vastustajiaan päin. Heidän verensä on samanarvoinen. Alistuneiden joukossa vahvat puolustavat heikompiaan, ja kykenevät auttavat kykenemättömiä."

Puheen jälkeen Muhammad nousi Safa-vuorelle. Sieltä hänellä oli hyvä näkymä temppelille. Tuhannet ihmiset - mekkalaiset, yathribilaiset ja beduiinit - kiersivät sitä vastapäivään huimaavassa pyörteessä palvellen hänen yhden Jumalan konseptiaan. Safan juurella sadat yathribin käännynnäiset, jotka olivat jo saaneet temppelin kiertämisen päätökseen, odottivat, mitä hän tekisi seuraavaksi. Heidän katsellessaan hän nosti kätensä taivaisiin ja ylisti Jumalaa, mutta juuri silloin hän sai epileptisen kohtauksen. Kahdenkymmenen vuoden taistelun jälkeen voiton aiheuttaman euforian on täytynyt olla liikaa hänen aivoilleen ja hänen ohimolohkossaan nousi sähköinen myrsky. Aivan kuin maailmankaikkeus olisi pilaillut hänen kustannuksellaan: menestyksen hetkellä hänen aivonsa ottivat hänen voittonsa pois näyttämällä, että ilmestykset eivät olleet tulleet ylhäältä taivaasta, vaan alhaalta, hänen vikaantuneista aivoistaan. Kosmoksen nauraessa hän kaatui maahan, hänen kasvonsa punehtuivat ja hikipisarat helmeilivät hänen otsallaan. Uskovaiset eivät ymmärtäneet kosmoksen huumoria. He käänsivät katseensa pois. He uskoivat Muhammadin saavan taivaallista ilmoitusta eivätkä he pitäneet itseään arvollisina katselemaan, kun hän keskusteli Jumalan kanssa.

Kirjallisuus ei kerro, miten kauan kohtaus kesti, mutta kun se oli ohi, hänen ympärillään olevat ihmettelivät, kun huomasivat Muhammadin olevan vihainen. "Mikä on saanut sinut suuttumaan, oi Jumalan lähettiläs?" Hän antoi heidän kuulla kunniansa. Juuri ennen kuin kohtaus otti hänet valtaansa, hän oli kuullut kuinka jotkut Yathribin käännynnäiset olivat pohdiskelleet jäisikö hän nyt Mekkaan oman Quraish-heimonsa luo ja hylkäisi ne, jotka olivat uskoneet häneen ja ottaneet hänet vastaan. Se oli sama kuin syyttää häntä petturiksi. Hän toisti sanasta sanaan sen, mitä ihmiset olivat puhuneet ennen kohtausta. Hän moitti heitä: "Minä olen Jumalan palvelija ja hänen lähettiläänsä. Lähdin Mekasta Jumalan luo ja teidän luoksenne. Teidän keskuudessanne minun tulee elää ja teidän keskuudessanne kuolla." He olivat häpeissään, että olivat loukanneet häntä. Kyynelsilmin he sanoivat: "Sanoimme sen mitä sanoimme vain rakkaudesta Jumalaa ja hänen lähettilästään kohtaan." Silloin Muhammad leppyi ja sanoi: "Jumala ja hänen lähettiläänsä uskovat teitä ja antavat teille anteeksi."

Muhammadin ensimmäisiä toimia oli saattaa lakinsa voimaan. Ihmiset tulivat hänen teltalleen, jotta hän ratkaisisi heidän asiansa, yleensä ne olivat huoltajuuskiistoja. Eräs niistä koski hänen vaimonsa Saudan sukulaista. Hän käytti näissä ratkaisuissaan maalaisjärkeä. Vakavammissa asioissa hän oli nopea ja joustamaton. Kerrotaan, että samana päivänä, kun Mekka valloitettiin, ja vain hetki sen jälkeen, kun epileptinen kohtaus oli kaatanut hänet Safa-vuorella, hän käveli kohti Khalidin telttaa, kun päihtynyt mies tuotiin hänen luokseen. Mies oli juopunut viinistä ja ne, jotka raahasivat hänet Muhammadin luo, kysyivät mitä miehelle pitäisi tehdä. Muhammad sanoi: "Hakatkaa hänet!" Väkijoukko piiritti miehen ja alkoi hakata häntä sandaaleilla, kepeillä ja piiskoilla. Muhammad otti käteensä tomua ja heitti sen miehen kasvoille.

Toinen vakava tapaus koski naista, jota syytettiin varkaudesta. Ennen kuin hänet tuotiin Muhammadin eteen, eräs hänen sukulaisistaan oli pyytänyt Osamaa puhumaan hänen puolestaan, jotta hän saisi armoa. Mutta kun Osama vetosi hänen puolestaan, Muhammad raivostui: "Yritätkö sinä puuttua siihen, miten minä ratkaisen asian laillisesti Jumalan antamien lakien mukaan?" Tuomittuaan naisen syylliseksi, Muhammad astui ulos ja piti puheen kokoontuneelle väkijoukolle. "Teitä ennen olleet kansakunnat hävitettiin, sillä kun heidän jalosukuisensa varastivat, he antoivat tälle anteeksi, mutta jos käyhä varasti, he määräsivät tälle lainmukaisen rangaistuksen. Kautta Hänen, jonka kädessä Muhammadin sielu on, jos Fatima, Muhammadin tytär, varastaisi, minä hakkaisin hänen kätensä irti." Sitten hän määräsi naisen käden katkaistavaksi. Nainen vietiin pois ja hänen kätensä katkaistiin ranteen yläpuolelta.

Joitakin päiviä valloituksen jälkeen mekkalaiset antoivat hänelle uskollisuusvalan. Valatilaisuudessa Muhammad istui kivellä Safa-vuoren huipulla. Yksi kerrallaan ihmiset polvistuivat ja lausuivat peruuttamattoman valan: "Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on hänen orjansa ja lähettiläänsä." Aikaisemmin Muhammad oli aina ottanut käännynnäisen käden käteensä, mutta koska väkeä oli niin paljon, antoi hän käden puristamisen Umarin tehtäväksi, joka istui kivellä hieman alempana. Hän otti valoja vastaan myös teltassaan. Kerrotaan, että kymmenen jalosukuista naista, joiden mukana olivat Abu Sufyanin, Ikriman ja Safwanin vaimot, meni Muhammadin telttaan vannomaan uskollisuutta. Miestensä ohella he olivat olleet Muhammadin pahimpia vihollisia, erityisesti Hind, joka oli menettänyt poikansa, isänsä, veljensä ja setänsä Badrissa. Muodolliseen alistumisen osoitukseensa he olivat verhonneet ja hunnuttaneet itsensä kokonaan. Hind, joka oli edelleen Muhammadin tappolistalla, piti kasvonsa tiukasti piilossa. Hän oli elänyt viime päivät kauhun vallassa peläten Muhammadin miesten tunkeutuvan hänen kotiinsa ja katkaisevan hänen kaulansa. Hunnun takaa hän lausi imartelevasti: "Oi Jumalan lähettiläs, ylistys Jumalalle, jonka uskonto on erityinen, koskettakoon armosi minua, oi Muhammad. Totisesti olen uskova nainen, ja todistan sen Jumalan edessä." Toivoen, että hänen sanansa olivat antaneet hänelle shahadan suojeluksen, hän ilmoitti itsensä. Muhammad hätkähti, mutta oli samalla tyytyväinen, että nainen oli liittynyt uskovien joukkoon: hänen ei enää tarvitsisi pelätä, että hänen setänsä Hamza oli tullut osaksi naisen ruumista, kun tämä oli haukannut sedän maksasta palan, ja maksa olisi palanut Helvetissä naisen mukana. Nainen säästyisi liekeiltä kunhan hän vain eläisi uuden lain mukaan. Hän sanoi naisille, että he eivät saisi enää tehdä aviorikosta, levittää panettelevia puheita tai surmata lapsiaan. "Ettekä saa jättää tottelematta minua." Hind ei voinut olla huomauttamatta sapekkaasti: "Sinä olet ainut, joka on surmannut meidän lapsiamme." Muhammad otti heiltä vastaan muodollisen valan, mutta kieltäytyi koskemasta heidän käsiinsä. Se oli kiellettyä: ihokontakti naisen kanssa saattaisi herättää himoja. Sen sijaan hän kastoi kätensä vesiastiaan. Naiset sinetöivät valansa kastamalla kätensä samaan astiaan hänen jälkeensä.

Jotkut niistä mekkalaisista, jotka olivat paenneet taisteltuaan Khalidia vastaan, palasivat, kun saivat kuulla, että Muhammad antaisi heille anteeksi, jos he kääntyisivät. Yksi heistä oli runoilija Zibaira, joka oli tehnyt Muhammadista monia satiireja. Hän tuli esiin ja mateli Muhammadin edessä: "Rauha sinulle, joka olet Jumalan lähettiläs! Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja sinä olet hänen palvelijansa ja lähettiläänsä. Ylistys Jumalalle, joka johdatti minut alistumaan Jumalalle." Muhammad oli tyytyväinen. Hän sanoi: "Ylistys Jumalalle, joka johdatti sinut alistumaan. Totisesti Jumalalle alistumisen uskonto kumoaa sen mitä ennen oli!"

Safwan, Umayya Khalafin poika, ja yksi Mekan tärkeimmistä kauppiaista, joka oli vastustanut Muhammadia, piileskeli meren rannalla ja antoi tietää, että ennemmin tappaisi itsensä kuin antautuisi Muhammadin käsiin. Eräs uusista Mekan käännynnäisistä, kauppias, jonka kanssa Safwanilla oli ollut liiketoimia, etsi hänet ja kertoi hänelle, että hänen olisi turvallista palata, kunhan hän kääntyisi Muhammadin uskontoon, ja Muhammad takaisi silloin hänen turvallisuutensa. Safwan vaati todisteita. Mies palasi mukanaan Muhammadin turbaani ja henkilökohtainen viesti: Muhammad antaisi hänelle kahden kuukauden koskemattomuuden, jotta hänellä olisi aikaa harkita kääntymistä. Safwan palasi Mekkaan kääntyneen ystävänsä kanssa ja kun hän seisoi Muhammadin edessä, hän kysyi oliko lupaus kahden kuukauden koskemattomuudesta totta. Muhammad oli innokas saamaan entisen vihollisensa tuen, ja hän vastasi, että lupaus ei ole ainoastaan totta, vaan hän pidentää sitä neljään kuukauteen. Samanlaisilla koskemattomuuden lupauksilla Muhammad houkutteli takaisin Abul Hakamin pojan Ikriman, Saudan entisen langon Suhaylin, ja muita vaikutusvaltaisia mekkalaisia, jotka olivat hänelle hyödyllisempiä elävänä kuin kuolleena.

Muhammad viipyi Mekassa lähes kolme viikkoa. Sinä aikana hän saattoi voimaan uuden järjestyksen. Hänen käsityksensä hallinnosta oli kapea. Oli vain säännöt ja määräykset, jotka hän sanoi saaneensa Jumalalta, sekä rukoukset ja rukousrituaalit Jumalan palvelemiseen. Hallinnon tuli pakottaa nämä säännöt voimaan.

Siihen mennessä hän oli laatinut säännöt ja määräykset, jotka käsittivät lähes kaikki osa-alueet, jotka kuuluivat sen ajan Hijazin elämään. Hän nimitti saarnamiehiä opettamaan mekkalaisille rukousrituaalit ja säännöt sekä määräykset. Hän nimitti myös tuomareita. Heidän tehtävänään oli rangaista jokaista, joka poikkesi säännöistä.


---

Tämä on suomennos F. W. Burleighin kirjasta It's All about Muhammad: A biography of the world's most notorious prophet, luku 30, "Capitulation" (ss. 396-404)






Aikaisemmat suomennokset samasta kirjasta:

Mekan valloitus, osa 1
Kuolema jumalille, osa 1
Kuolema jumalille, osa 2
Muhammadin naiset, osa 1
Muhammadin naiset, osa 2
Pelko on tehnyt minusta voittoisan, osa 1
Pelko on tehnyt minusta voittoisan, osa 2
Välimies
Viimeinen pyhiinvaellus
Muhammadin kuolema, osa 1
Muhammadin kuolema, osa 2