5. huhtikuuta 2017

Islamaiheisia kirjoituksia valtamediassa

Ajattelin tällä kertaa jakaa valtamediassa kirjoittavia blogisteja, jotka käsittelevät islamia kriittisesti. Näissä on se hyvä puoli, että niitä voi helpommin jakaa julkisesti vaikkapa facebookissa ilman, että leimautuu välittömästi vihapuhujaksi tai foobikoksi. Onhan ne sentään julkaistu kunnianarvoisissa aviiseissa.

Iltalehden blogeissa kirjoittava Alan Salehzadeh kertoo esittelyssään olevansa uusisuomalainen geopoliittisiin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän erottelee islamin ja poliittisen islamin toisistaan. Jälkimmäiseen kuuluu hänen mukaansa väkivaltainen jihadismi ja terrorismi.
Maltillista islamia ei enää ole olemassa
Onko fasismia vastustaa suurmoskeija-hanketta
Oletko sinäkin islamisti-foobikko

Samoin iltalehden blogeissa kirjoittaa Pauli Vahtera, joka kirjoittaa huomattavasti Salehzadehia räväkämmin eikä yritä sovitella sanojaan kohteliaasti. Vahtera käsittelee usein maahanmuuttoa ja siinä sivussa vähän islamiakin.
Suurmoskeijasta tulee vallan ja alistamisen symboli
Albaniassa muslimit syövät sianlihaa

Eija-Riitta Korhola kirjoittaa Iltalehden blogeissa ilmastonmuutoksen ja muiden aiheiden lisäksi myös välillä islamin lieveilmiöistä.
Suurmoskeija hakee valtaa pääsi sisältä
Kuinka lyödä vaimoa
Kun valot sammuvat

Tuula Malin käsittelee välillä myös maahanmuuttoaiheita.
Kärsimysnäytelmän katsomossa

Sotatieteiden maisteri Atte Kaleva kirjoittaa Uuden Suomen blogeissa myös islamin lieveilmiöistä.
Poliittinen suurmoskeija
Islamin ja jihadismin suhteesta

Jussi Kuosmanen kirjoittaa Savon Sanomissa:
Suurmoskeijalle jyrkkä ei
Massamurhattu unelma


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti