Ayaan Hirsi Ali kirjoittaa uudessa kirjassaan siitä, miten islamisteja tulisi vastustaa:
Elokuun 15. päivänä 2016 republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump piti Youngstownissa puheen, jossa hän viittasi yksiselitteisesti "radikaaliin islamiin". Hän sanoi:
Emme voi sallia vihamielisen radikaalin islamin ideologian - sen naisten, homojen, lapsien ja toisuskoisten sorron - olemassaoloa tai leviämistä omissa maissamme... meidän on käytävä myös ideologiseen sodankäyntiin. Samoin kuin voitimme kylmän sodan osittain paljastamalla kommunismin ideologian pahuuden ja vapaiden markkinoiden hyödyt, on meidän käsiteltävä samoin radikaalin islamin ideologiaa. Hallintomme tulee liittoutua kaikkien maltillisten muslimireformistien kanssa Lähi-idässä ja saada heidän äänensä kuuluviin.
Sen jälkeen kun Trump voitti vaalit ja astui virkaansa presidenttinä, on kiinnitetty paljon huomiota kiiressä tehtyyn ja mahdollisesti tilapäiseen pakolaisten, vierailijoiden ja maahanmuuttajien maahantulorajoituksiin eräistä muslimienemmistöisistä maista. Juurikaan huomiota ei ole kiinnitetty Youngstownin puheessa mainituille laajemmille tavoitteille.
Väitän, että puhe viestitti ajattelutavan muutoksesta pois presidentti Obaman doktriinista, jossa keskityttiin ainoastaan "ääriaineksien" suorittamaan väkivaltaan ja kohti kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka pyrkii heikentämään ja lopulta kukistamaan poliittisen islamin (eli islamismin) ideologiana ja liikkeenä, jonka tavoitteena on soluttautua vapaaseen yhteiskuntaamme ja heikentää sitä.
Kapea-alainen keskittyminen islamistiseen väkivaltaan rajoittaa vaihtoehtojamme sellaisiin työkaluihin kuin sotilaalliseen väliintuloon, elektroniseen tiedusteluun ja kriminaalioikeuteen. Tämä lähestymistapa on osoittautunut kalliiksi ja tehottomaksi.
Presidentti Trumpilla on nyt mahdollisuus laajentaa strategiaansa. Sen sijaan, että "taistelisi väkivaltaisia ääriaineksia vastaan", hänen hallintonsa tulisi arvioida poliittisen islamin uhka uudelleen ymmärtäen, että se on ideologiana perustaltaan epäyhteensopiva vapauksiemme kanssa ja liike, joka työskentelee salakavalasti mutta tehokkaasti toteuttaakseen oman utopiansa.
Mielestäni amerikkalaisia tulisi mitä pikimmin valistaa poliittisen islamin ideologiasta ja organisatorisesta infrastruktuurista nimeltään dawa, jota islamistit käyttävät innoittamaan, indoktrinoimaan, värväämään, rahoittamaan ja mobilisoimaan niitä muslimeja, jotka he voittavat oman asiansa puolelle.
On hyödytöntä kieltää, että tällä ideologialla ei olisi perustaa islamin doktriinissa. "Islam", "islamismi" ja "muslimi" ovat kuitenkin aivan eri asioita. Kaikki muslimit eivät ole islamisteja, saati sitten väkivaltaisia, mutta kaikki islamistit - mukaan lukien ne jotka käyttävät väkivaltaa - ovat muslimeja. Uskon todella, että islam uskontona on kykenevä reformaatioon, vaikkapa vain hylkäämällä selvästi islamistisen poliittisen ideologian. Mutta reformaation voivat tehdä vain muslimit itse. Onneksi uudistusmielisten muslimien määrä on kasvussa. Yksi osa Trumpin hallinnon strategiaa tulisi olla heidän tukemisensa.
Toinen puoli strategiaa on vastustaa dawaa, joka on amerikkalaisille terminä aivan tuntematon. Radikaalit islamistit käyttävät dawaa edistääkseen tavoitettaan saattaa islamilainen laki (sharia) voimaan yhteiskunnassa. Tähän kuuluu lähetystyö, mutta se on myös enemmän. Länsimaissa dawa tähtää sekä ei-muslimien käänyttämiseen poliittiseen islamiin että islamististen näkemysten juurruttamiseen muslimiväestöön. Dawan lopullinen tavoite on hävittää vapaan yhteiskunnan poliittiset instituutiot ja korvata ne sharialla.
Dawa on islamisteille kuin "pitkä marssi instituutioiden läpi" oli 1900-luvun marxilaisille. Se on vallankumous sisältä päin - uskonnonvapauden väärinkäyttöä vapauden hävittämiseksi. Toinenkin analogia on mahdollinen. Kun islamistit saavat vallan, dawa on heille kuin Gleichschaltung kansallissosialisteille: Saksan valtion ja instituutioiden yhdenmukaistaminen.
Erojakin tietysti löytyy. Suurin ero liittyy siihen, että dawa perustuu islamilaiselle käytännölle yrittää käännyttää ei-muslimit islamin sanoman kannalle. Se on näennäisesti uskonnollista käännytystyötä, joten dawan edustajat nauttivat paljon suurempaa vapaan yhteiskunnan suojaa lain edessä kuin marxistit ja fasistit ennen aikaan.
Mikä vielä pahempaa, islamistiset järjestöt ovat saaneet paitsi suojelua myös virallista sponsorointia viranomaisilta, jotka on saatu uskomaan niiden edustavan "maltillisia muslimeja" vain sen takia, että ne eivät ole syyllistyneet väkivaltaan.
Kaiken tämän vuoksi uuden hallinnon tulee kiireesti laatia dawan vastainen strategia, joka hyödyntää kaikkia käytettävissä olevia keinoja.
[...]
YLEISTÄ
Hallinnon tulee tunnustaa, että sotilaallinen taistelu poliittista islamia vastaan ei ole riittävää.
Hallinnon tulee määritellä vihollinen tarkemmin: poliittinen islam (islamismi) ei ole vain uskonto, vaan myös poliittinen ideologia.
Hallinnon täytyy ymmärtää islamistisen dawan merkitys: se on vallankumouksellinen ja indoktrinoiva jihadin esiaste.
HALLITUKSEN VUOROPUHELU
Hallinnon tulee käydä vuoropuhelua Amerikan muslimiyhteisön kanssa ja liittoutua aidosti maltillisten ja uudistusmielisten muslimien kanssa, ei "väkivallattomien" islamistien kanssa.
Hallinnon tulee vaatia, että FBI tutkii niiden islamilaisten organisaatioiden ideologiset taustat, joiden kanssa se on yhteistyössä, jotta varmistutaan siitä, että ne ovat aidosti maltillisia; että ne eivät ole sitoutuneita islamistisiin tavoitteisiin.
Tämänhetkinen "taistelu väkivaltaisia äärinaineksia vastaan" tulee korvata paremmalla lähestymistavalla.
MAAHANMUUTTO
Hallinnon tulee Kotimaan turvallisuus (DHS) -viraston välityksellä tutkia maahanmuuttajien ja pakolaisten ideologinen suuntautuneisuus.
DHS:n tulee estää sellaisten ulkoomaalaisten maahantulo, jotka ovat sekaantuneet islamististen ja sen kaltaisten ryhmien toimintaan ja evätä heiltä pysyvä oleskelulupa ja kansalaisuuden saaminen.
Hallinnon tulee antaa etusija sellaisille maahanmuuttajille, jotka ovat osoittaneet lojaalisuutta Yhdysvalloille.
LAKI JA OIKEUS
Ulkoministerin tulee julistaa egyptiläinen muslimiveljeskunta ulkomaalaiseksi terroristijärjestöksi.
Hallinnon tulee järjestää tehokas ideologinen tutkinta oikeusministeriön, vankeinhoitolaitoksen ja puolustusministeriön sekä ulkoministeriön uskonnollisille virkailijoille.
TIEDUSTELU
Hallinnon tulee kartoittaa systemaattisesti vallankumouksellisen dawan infrastruktuuri ympäri maailman.
Hallinnon tulee järjestää asianmukainen moskeijoiden ja islamilaisten keskusten tutkinta silloin, kun on syytä olettaa niiden sekaantuneen kumoukselliseen toimintaan, kuten Bostonin islamilainen yhteisö.
Verohallinnon tulee poistaa verohelpotukset organisaatioilta, jotka ovat sekaantuneet kumoukselliseen islamistiseen toimintaan.
DIPLOMATIA
USA:n ystävyyden ehdoksi tulee vaatia hallituksilta, samoin kuin islamilaisilta kansalaisjärjestöiltä, islamistisen toiminnan tuen ja rahoituksen lopettamista.
Hallinnon tulee käyttää joukkoviestintää (esim. Voice of America) levittämään dawan vastaista sanomaa ja tuoda esiin uudistusmielisten ja ei-islamististen muslimien ajatuksia.
Jos valtio tai kansalaisjärjestö ei pysty osoittamaan selvää edistystä kumouksellisen dawan vastustamisessa Yhdysvalloissa, hallinnon tulee rangaista kyseistä valtiota konkreettisella tavalla, esimerkiksi kaupan rajoituksilla tai leikkaamalla avustuksia.
SOTILASOPERAATIOT
Hallinnon tulee jatkaa sotilasoperaatioita jihadistisia organisaatioita vastaan.
Hallinnon tulee lisäksi käydä kybersotaan islamistiseen dawaan ja jihadiin sekaantuneita organisaatioita vastaan.
Dawan ja jihadin tavoite ei ole verenvuodatus, omaisuuden haltuunotto tai naisten ja lasten ottaminen orjiksi; näitä kyllä tapahtuu, mutta ne eivät ole päämäärä. Näin tapahtuu ainoastaan silloin, kun uskottomat (ei-muslimit) eivät hyväksy totuutta ja pysyvät epäuskossaan ja kieltäytyvät alistumasta ja maksamasta jizyaa (vero, jota peritään vapailta ei-muslimeilta, jotka elävät muslimihallinnon alla), kun heiltä sitä vaaditaan. Tällöin Allah on säätänyt, että muslimien on tapettava heidät, otettava heidän omaisuutensa sotasaaliiksi ja heidän naisensa sekä lapsensa orjiksi...tämä uskonto (islam)...on kaikkien lakien ja järjestelmien yläpuolella...Totuutta on levitetty oikeaoppisella islamilaisella dawalla, jota avustetaan jihadilla mikäli joku yrittää sitä estää... Jihad ja dawa yhdessä auttavat avaamaan oven voittoihin.
Muhammadin palvelijat pystyttivät hänen punaisen komentotelttansa laakson pohjoispäähän, lähelle Khadijan hautaa. Hän oli antanut upseereilleen ennen laaksoon saapumista ohjeet taistella ainoastaan niitä vastaan, jotka vastustaisivat heitä, mutta hän antoi heille myös kymmenen nimeä, jotka hän halusi hengiltä. Muhammad vihasi heitä sen tähden, mitä he olivat tehneet häntä vastaan. Heidät tulisi tappaa tavattaessa, eikä heidän surmaajiaan syytettäisi mistään. Listalla oli kuusi miestä ja neljä naista, mukaan lukien Abu Sufyanin vaimo Hind, joka oli ollut osallisena Muhammadin sedän Hamzan pahoinpitelyssä ja surmassa Uhudissa. Ajojahti alkoi saman tien. Yksi ensimmäisistä surmatuista oli Miqyas, joka oli tullut Mekasta Mustaliqin sotaretken jälkeen tappamaan sotilaan, joka oli vahingossa surmannut hänen veljensä. Hänen rikoksensa oli, että hän oli teeskennellyt kääntyneensä, jotta voisi päästä miehen lähelle, ja pakeni takaisin Mekkaan, kun oli surmannut miehen. Kerrotaan, että Miqyas tiesi olevansa tappolistalla jo ennen kuin hänen nimensä mainittiin, ja hän joi itsensä juovuksiin viinillä odottaessaan kuolemaansa. Hänet tapettiin joko äitinsä talossa tai kun hän hoiperteli joen uomassa lähellä Safa-vuorta. Toinen surmattu oli Abdullah Khatal. Hänenkin rikoksensa oli ensin kääntyä, sitten surmata uskovainen, ja kääntyä uudestaan monijumalaisuuteen. Hän oli ammatiltaan viihdyttäjä, ja hänellä tapasi olla kaksi laulajatyttöä, jotka esittivät pilkkalauluja Muhammadista. Kun Muhammad sai tietää Khatalin piilottelevan temppelin verhojen takana, hän sanoi: "Tappakaa hänet!" Myös laulajatytöt olivat listalla. Toinen heistä saatiin kiinni ja mestattiin, mutta toinen onnistui piilottelemaan, kunnes tilanne rauhoittui, ja ilmoitti sitten olevansa uskovainen saaden näin shahadan suojeluksen. Kaksi listan miehistä, Habbar Aswad ja Huwairith Nuqaydh, tuomittiin siksi, että he olivat aiheuttaneet Muhammadin tyttärelle Zainabille keskenmenon. He olivat yrittäneet estää häntä lähtemästä Yathribiin Badrin taistelun jälkeen, ja hän oli pudonnut kamelin selästä. Hän oli ollut silloin raskaana ja putoaminen oli aiheuttanut keskenmenon. Ali sai Huwairithin kiinni tämän kotipihalla ja leikkasi miehen pään irti. Habbar onnistui piileskelemään monta päivää ja meni sitten Muhammadin luo ja kertoi olevansa halukas kääntymään. Hän vannoi uskollisuutta ja sai näin shahadan suojeluksen.
Monet muutkin säästyivät kuolemalta kääntymällä. Nainen nimeltä Sara oli päätynyt Muhammadin tappolistalle, koska hän oli loukannut Muhammadia. Kirjallisuus ei kerro millaisia nämä loukkaukset olivat olleet, vaan ainoastaan, että ne olivat tapahtuneet, kun Muhammad vielä asui Mekassa. Kerrotaan, että hän vältti kuolemanpartiot ja kääntyi myöhemmin, mutta kuoli sitten, kun jonkun hevonen tallasi hänet jalkoihinsa. Abu Sufyanin vaimo pelastui pysymällä kotonaan lukkojen takana miehensä suojeluksessa ja hänet säästettiin sen jälkeen, kun hän oli kääntynyt. Myös Ikrima oli listalla. Khalidin kanssa käydyn kahakan jälkeen hän pakeni Mekasta ja oli jo aikeissa ylittää Punaisenmeren Abessiniaan, kun hän sai sanan, että Muhammad olisi valmis antamaan hänelle anteeksi, jos hän kääntyisi.
Kuolemalta välttyi myös tappolistalla ollut Abdullah Sahr, joka oli ollut yksi Muhammadin kirjureista. Kaikista kuolemantuomion saaneista hänen rikoksensa oli vakavin, sillä hän oli sanonut Muhammadin jumalallisia ilmestyksiä valheeksi. Hän oli varhainen Mekan käännynnäinen, joka oli siirtynyt Muhammadin mukana Yathribiin, ja koska hän osasi kirjoittaa, oli Muhammad hyödyntänyt hänen taitoaan sanelemalla hänelle Koraanin säkeitä. Abdullah alkoi kuitenkin epäillä Muhammadin väitettä jumalallisesta ilmoituksesta, kun hän ehdotti vähäisiä muutoksia joihinkin säkeisiin ja nepä kirjattiin Koraaniin. Hän päätyi pakenemaan Mekkaan, missä hän syytti Muhammadia huijariksi. Mekan valloituksen päivänä joku varoitti häntä, että Muhammad oli määrännyt hänet surmattavaksi. Hän pakeni Uthman Affanin luo ja rukoili häneltä suojelusta, sillä he olivat kasvattiveljeksiä. Uthmanin pyynnöstä Muhammad otti entisen kirjurinsa vastahakoisesti takaisin ruotuun, kun tämä oli pyytänyt anteeksi käytöstään ja tunnustanut uudelleen uskonsa. Kerrotaan, että Muhammad torjui Abdullahin uskollisuudenvalan kolme kertaa toivoen, että joku hänen miehistään ymmärtäisi, ettei hän oikeastaan haluaisi häntä takaisin ja katkaisisi hänen kaulansa. Kun Abdullah oli mennyt, sanoi Muhammad: "Eikö keskuudessanne ollut yhtäkään viisasta miestä, joka olisi noussut ja tappanut hänet, kun näitte, että pysyin hiljaa?" He vastasivat: "Mutta Jumalan lähettiläs, etkö olisi voinut antaa meille jonkun merkin?" Hän vastasi: "Profeetat eivät tapa antamalla merkkejä."
Miesjahdin ollessa vielä käynnissä, Muhammad meni telttaansa lepäämään ja kylpemään. Hän hankasi itseään matalassa pronssiammeessa, ja hänen tyttärensä Fatima piteli hänen vaatteitaan näkösuojana. Ennen kuin sai kylpemisensä valmiiksi, tuli hänen serkkunsa Umm Hani paikalle. Kymmenen vuotta aikaisemmin, kun Muhammad oli yöpynyt serkkunsa talossa, hän oli väittänyt, että oli ratsastanut Jerusalemiin siivekkäällä muulilla, ja että hänet oli viety Paratiisiin Jumalan valtaistuimen eteen. Umm Hani kuitenkin tiesi, ettei Muhammad ollut poistunut vuoteestaan ja hän rukoili Muhammadia olemaan kertomatta harhastaan. Hän ei ollut koskaan kääntynyt kaiken sen perusteella, minkä tiesi Muhammadista. Muhammad oli kyllä iloinen nähdessään hänet, mutta laittoi hänet odottamaan kunnes oli pukeutunut ja suorittanut kahdeksan kertaa huolitellun rukousrituaalinsa. Vasta sitten hän kääntyi naisen puoleen ja sai tietää, että tämä tahtoi hänen suojeluksensa kahdelle langolleen. Vaikka he eivät olleet tappolistalla, he olivat taistelleet Khalidia vastaan ja sitten paenneet Umm Hanin taloon. Hänen veljensä Ali, pukeutuneena kypärään, joka peitti kaiken paitsi silmät, oli rynnännyt tappamaan heidät, mutta nainen seisoi hänen edessään ja käski tappaa ensin itsensä. Muhammad suostui hänen pyyntöönsä: "Annamme suojeluksemme niille, joita sinä suojelet, ja koskemattomuuden niille, joille sen annat. Emme teloita heitä."
Kun Mekka oli saatu kokonaan hänen hallintaansa, Muhammad käski tuoda kamelinsa. Puettuaan kypäränsä ja vyötettyään miekkansa hän nousi kamelin selkään. Seuranaan Abu Bakr ja muut lähimmät miehensä, hän ratsasti juhlallisesti temppelin luo. Tämä oli hänen voiton päivänsä, päivä jona jumalankuvat hävitettäisiin ja temppeli omistettaisiin yksin Allahille. Tämä oli päivä, jota hän oli odottanut siitä asti, kun hän ensimmäisen kerran tuomitsi mekkalaisten uskomukset. Matkalla temppelille hän lausui kokonaisuudessaan Voiton suuran, jonka hän oli sepittänyt Hudaibiyyan aikoina, "voimakkaalla ja värisevällä äänellä", muisteli myöhemmin eräs mies, joka oli ollut joukon mukana. Yhä ratsailla, Muhammad kiersi temppeliä ja kosketti sauvallaan mustaa kiveä joka kierroksella. Kirjallisuuden mukaan jyrisevät Allahu Akbar -huudot kaikuivat laaksossa ja ne jatkuivat, kunnes Muhammad antoi merkin lopettaa.
Temppelin ympäristö oli solkenaan jumalankuvia. Kuution ympärillä oli kolmen jumalattaren sekä Isafin ja Nailan patsaat ja myös pienempien heimoille, klaaneille ja perheille kuuluvien jumaluuksien kuvia. Temppelin sisällä oli suuri onyksista veistetty kuujumala Hubalin patsas, joka piteli käsissään pyhiä nuolia. Se seisoi jalustalla ja hallitsi sisustusta. Toinen Hubalin patsas oli ulkopuolella kohti temppelin sisäänkäyntiä ja sitä käytettiin uhrialttarina. Katolla oli vielä yksi Hubalin patsas.
Muhammad hävitti ensimmäiseksi temppelin ulkopuolella olevat jumalankuvat. Kiviset rikottiin ja puiset poltettiin. Tapahtuman myyttisessä versiossa Muhammadilla oli sellaiset voimat, että hänen tarvitsi vain osoittaa jumalankuvaa sauvallaan ja lausua Koraanin säkeitä ja heti se kaatui kumoon. Siivottuaan temppelin ulkopuolen hän meni sisään ja raivostui löytäessään seinällä piirroksen Aabrahamista heittämässä pyhiä nuolia. Se oli ehkä hätäisesti piirretty juuri ennen hänen saapumistaan ja hänen pilkkaamisekseen. "Tappakoon Jumala heidät!" hän huusi kiroten tekijät. Kirjallisuudessa kerrotaan, että silloin joku juoksi temppeliin märän rätin kanssa ja hankasi piirroksen pois.
Kun jumalankuvat oli hävitetty, Muhammad suoritti kaksi kierrosta rukousrituaalia temppelin sisällä, ja kutsui sitten mekkalaiset kokoon ilmoittaakseen, että uusi aika oli alkanut. Hän piti rönsyilevän puheen: Muiden kuin yhden ainoan Jumalan palveleminen oli ohi. Kuutio oli nyt ainoastaan Jumalan Huone. Mekka oli Jumalan pyhäkkö aina Tuomiopäivään asti. Jo silloin, kun Jumala loi Taivaan ja maan, Hän teki Mekasta pyhän paikan eikä sen pyhätössä milloinkaan ole sallittu tappamista, mutta Jumala oli antanut hänelle poikkeusluvan yhden hetken ajaksi ottaa kiinni ja surmata Khatal, Miqyas ja muut, jotka olivat loukanneet Jumalaa ja hänen lähettilästään. Tästä lähtien tappaminen olisi sallittua pyhällä maalla vain Jumalan lain rikkomisen seurauksena annetun tuomion perusteella. Hän julisti, että mekkalaiset olivat nyt Jumalan lain alaisia, tarkoittaen kaikkia niitä sääntöjä ja määräyksiä, joita hän oli kirjannut Koraaniin, ja hänen esimerkkiään, joka toimi ennakkopäätöksinä lain soveltamisessa. Hän luetteli monia näistä laeista. Ne olivat lakeja, jotka Jumala oli ilmoittanut lähettiläänsä välityksellä, ja niitä oli toteltava. Hän julisti, että koska mekkalaiset olivat taistelemisen sijasta antautuneet hänelle, Mekka ja sen asukkaat olivat nyt hänen henkilökohtaista omaisuuttaan; he olivat laillisesti hänen orjiaan ja heidän omaisuutensa sotasaalista, mutta hän tekee mekkalaisten kanssa sopimuksen: hän antaa heille heidän vapautensa, jos he kääntyvät hänen uskontoonsa; jos eivät, niin he menettävät henkensä ja omaisuutensa. Hän antoi joillekin Mekan johtohenkilöille pari kuukautta aikaa miettiä asiaa. Hän tarjosi heille jäsenyyttää uudessa heimossa, yhteisössä, joka alistui Jumalalle. Hän selitti uuden heimon jäsenyyden etuja: "Alistunut on toisen alistuneen veli. Alistuneet muodostavat veljeskunnan ja käyvät käsi kädessä vastustajiaan päin. Heidän verensä on samanarvoinen. Alistuneiden joukossa vahvat puolustavat heikompiaan, ja kykenevät auttavat kykenemättömiä."
Puheen jälkeen Muhammad nousi Safa-vuorelle. Sieltä hänellä oli hyvä näkymä temppelille. Tuhannet ihmiset - mekkalaiset, yathribilaiset ja beduiinit - kiersivät sitä vastapäivään huimaavassa pyörteessä palvellen hänen yhden Jumalan konseptiaan. Safan juurella sadat yathribin käännynnäiset, jotka olivat jo saaneet temppelin kiertämisen päätökseen, odottivat, mitä hän tekisi seuraavaksi. Heidän katsellessaan hän nosti kätensä taivaisiin ja ylisti Jumalaa, mutta juuri silloin hän sai epileptisen kohtauksen. Kahdenkymmenen vuoden taistelun jälkeen voiton aiheuttaman euforian on täytynyt olla liikaa hänen aivoilleen ja hänen ohimolohkossaan nousi sähköinen myrsky. Aivan kuin maailmankaikkeus olisi pilaillut hänen kustannuksellaan: menestyksen hetkellä hänen aivonsa ottivat hänen voittonsa pois näyttämällä, että ilmestykset eivät olleet tulleet ylhäältä taivaasta, vaan alhaalta, hänen vikaantuneista aivoistaan. Kosmoksen nauraessa hän kaatui maahan, hänen kasvonsa punehtuivat ja hikipisarat helmeilivät hänen otsallaan. Uskovaiset eivät ymmärtäneet kosmoksen huumoria. He käänsivät katseensa pois. He uskoivat Muhammadin saavan taivaallista ilmoitusta eivätkä he pitäneet itseään arvollisina katselemaan, kun hän keskusteli Jumalan kanssa.
Kirjallisuus ei kerro, miten kauan kohtaus kesti, mutta kun se oli ohi, hänen ympärillään olevat ihmettelivät, kun huomasivat Muhammadin olevan vihainen. "Mikä on saanut sinut suuttumaan, oi Jumalan lähettiläs?" Hän antoi heidän kuulla kunniansa. Juuri ennen kuin kohtaus otti hänet valtaansa, hän oli kuullut kuinka jotkut Yathribin käännynnäiset olivat pohdiskelleet jäisikö hän nyt Mekkaan oman Quraish-heimonsa luo ja hylkäisi ne, jotka olivat uskoneet häneen ja ottaneet hänet vastaan. Se oli sama kuin syyttää häntä petturiksi. Hän toisti sanasta sanaan sen, mitä ihmiset olivat puhuneet ennen kohtausta. Hän moitti heitä: "Minä olen Jumalan palvelija ja hänen lähettiläänsä. Lähdin Mekasta Jumalan luo ja teidän luoksenne. Teidän keskuudessanne minun tulee elää ja teidän keskuudessanne kuolla." He olivat häpeissään, että olivat loukanneet häntä. Kyynelsilmin he sanoivat: "Sanoimme sen mitä sanoimme vain rakkaudesta Jumalaa ja hänen lähettilästään kohtaan." Silloin Muhammad leppyi ja sanoi: "Jumala ja hänen lähettiläänsä uskovat teitä ja antavat teille anteeksi."
Muhammadin ensimmäisiä toimia oli saattaa lakinsa voimaan. Ihmiset tulivat hänen teltalleen, jotta hän ratkaisisi heidän asiansa, yleensä ne olivat huoltajuuskiistoja. Eräs niistä koski hänen vaimonsa Saudan sukulaista. Hän käytti näissä ratkaisuissaan maalaisjärkeä. Vakavammissa asioissa hän oli nopea ja joustamaton. Kerrotaan, että samana päivänä, kun Mekka valloitettiin, ja vain hetki sen jälkeen, kun epileptinen kohtaus oli kaatanut hänet Safa-vuorella, hän käveli kohti Khalidin telttaa, kun päihtynyt mies tuotiin hänen luokseen. Mies oli juopunut viinistä ja ne, jotka raahasivat hänet Muhammadin luo, kysyivät mitä miehelle pitäisi tehdä. Muhammad sanoi: "Hakatkaa hänet!" Väkijoukko piiritti miehen ja alkoi hakata häntä sandaaleilla, kepeillä ja piiskoilla. Muhammad otti käteensä tomua ja heitti sen miehen kasvoille.
Toinen vakava tapaus koski naista, jota syytettiin varkaudesta. Ennen kuin hänet tuotiin Muhammadin eteen, eräs hänen sukulaisistaan oli pyytänyt Osamaa puhumaan hänen puolestaan, jotta hän saisi armoa. Mutta kun Osama vetosi hänen puolestaan, Muhammad raivostui: "Yritätkö sinä puuttua siihen, miten minä ratkaisen asian laillisesti Jumalan antamien lakien mukaan?" Tuomittuaan naisen syylliseksi, Muhammad astui ulos ja piti puheen kokoontuneelle väkijoukolle. "Teitä ennen olleet kansakunnat hävitettiin, sillä kun heidän jalosukuisensa varastivat, he antoivat tälle anteeksi, mutta jos käyhä varasti, he määräsivät tälle lainmukaisen rangaistuksen. Kautta Hänen, jonka kädessä Muhammadin sielu on, jos Fatima, Muhammadin tytär, varastaisi, minä hakkaisin hänen kätensä irti." Sitten hän määräsi naisen käden katkaistavaksi. Nainen vietiin pois ja hänen kätensä katkaistiin ranteen yläpuolelta.
Joitakin päiviä valloituksen jälkeen mekkalaiset antoivat hänelle uskollisuusvalan. Valatilaisuudessa Muhammad istui kivellä Safa-vuoren huipulla. Yksi kerrallaan ihmiset polvistuivat ja lausuivat peruuttamattoman valan: "Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on hänen orjansa ja lähettiläänsä." Aikaisemmin Muhammad oli aina ottanut käännynnäisen käden käteensä, mutta koska väkeä oli niin paljon, antoi hän käden puristamisen Umarin tehtäväksi, joka istui kivellä hieman alempana. Hän otti valoja vastaan myös teltassaan. Kerrotaan, että kymmenen jalosukuista naista, joiden mukana olivat Abu Sufyanin, Ikriman ja Safwanin vaimot, meni Muhammadin telttaan vannomaan uskollisuutta. Miestensä ohella he olivat olleet Muhammadin pahimpia vihollisia, erityisesti Hind, joka oli menettänyt poikansa, isänsä, veljensä ja setänsä Badrissa. Muodolliseen alistumisen osoitukseensa he olivat verhonneet ja hunnuttaneet itsensä kokonaan. Hind, joka oli edelleen Muhammadin tappolistalla, piti kasvonsa tiukasti piilossa. Hän oli elänyt viime päivät kauhun vallassa peläten Muhammadin miesten tunkeutuvan hänen kotiinsa ja katkaisevan hänen kaulansa. Hunnun takaa hän lausi imartelevasti: "Oi Jumalan lähettiläs, ylistys Jumalalle, jonka uskonto on erityinen, koskettakoon armosi minua, oi Muhammad. Totisesti olen uskova nainen, ja todistan sen Jumalan edessä." Toivoen, että hänen sanansa olivat antaneet hänelle shahadan suojeluksen, hän ilmoitti itsensä. Muhammad hätkähti, mutta oli samalla tyytyväinen, että nainen oli liittynyt uskovien joukkoon: hänen ei enää tarvitsisi pelätä, että hänen setänsä Hamza oli tullut osaksi naisen ruumista, kun tämä oli haukannut sedän maksasta palan, ja maksa olisi palanut Helvetissä naisen mukana. Nainen säästyisi liekeiltä kunhan hän vain eläisi uuden lain mukaan. Hän sanoi naisille, että he eivät saisi enää tehdä aviorikosta, levittää panettelevia puheita tai surmata lapsiaan. "Ettekä saa jättää tottelematta minua." Hind ei voinut olla huomauttamatta sapekkaasti: "Sinä olet ainut, joka on surmannut meidän lapsiamme." Muhammad otti heiltä vastaan muodollisen valan, mutta kieltäytyi koskemasta heidän käsiinsä. Se oli kiellettyä: ihokontakti naisen kanssa saattaisi herättää himoja. Sen sijaan hän kastoi kätensä vesiastiaan. Naiset sinetöivät valansa kastamalla kätensä samaan astiaan hänen jälkeensä.
Jotkut niistä mekkalaisista, jotka olivat paenneet taisteltuaan Khalidia vastaan, palasivat, kun saivat kuulla, että Muhammad antaisi heille anteeksi, jos he kääntyisivät. Yksi heistä oli runoilija Zibaira, joka oli tehnyt Muhammadista monia satiireja. Hän tuli esiin ja mateli Muhammadin edessä: "Rauha sinulle, joka olet Jumalan lähettiläs! Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja sinä olet hänen palvelijansa ja lähettiläänsä. Ylistys Jumalalle, joka johdatti minut alistumaan Jumalalle." Muhammad oli tyytyväinen. Hän sanoi: "Ylistys Jumalalle, joka johdatti sinut alistumaan. Totisesti Jumalalle alistumisen uskonto kumoaa sen mitä ennen oli!"
Safwan, Umayya Khalafin poika, ja yksi Mekan tärkeimmistä kauppiaista, joka oli vastustanut Muhammadia, piileskeli meren rannalla ja antoi tietää, että ennemmin tappaisi itsensä kuin antautuisi Muhammadin käsiin. Eräs uusista Mekan käännynnäisistä, kauppias, jonka kanssa Safwanilla oli ollut liiketoimia, etsi hänet ja kertoi hänelle, että hänen olisi turvallista palata, kunhan hän kääntyisi Muhammadin uskontoon, ja Muhammad takaisi silloin hänen turvallisuutensa. Safwan vaati todisteita. Mies palasi mukanaan Muhammadin turbaani ja henkilökohtainen viesti: Muhammad antaisi hänelle kahden kuukauden koskemattomuuden, jotta hänellä olisi aikaa harkita kääntymistä. Safwan palasi Mekkaan kääntyneen ystävänsä kanssa ja kun hän seisoi Muhammadin edessä, hän kysyi oliko lupaus kahden kuukauden koskemattomuudesta totta. Muhammad oli innokas saamaan entisen vihollisensa tuen, ja hän vastasi, että lupaus ei ole ainoastaan totta, vaan hän pidentää sitä neljään kuukauteen. Samanlaisilla koskemattomuuden lupauksilla Muhammad houkutteli takaisin Abul Hakamin pojan Ikriman, Saudan entisen langon Suhaylin, ja muita vaikutusvaltaisia mekkalaisia, jotka olivat hänelle hyödyllisempiä elävänä kuin kuolleena.
Muhammad viipyi Mekassa lähes kolme viikkoa. Sinä aikana hän saattoi voimaan uuden järjestyksen. Hänen käsityksensä hallinnosta oli kapea. Oli vain säännöt ja määräykset, jotka hän sanoi saaneensa Jumalalta, sekä rukoukset ja rukousrituaalit Jumalan palvelemiseen. Hallinnon tuli pakottaa nämä säännöt voimaan.
Siihen mennessä hän oli laatinut säännöt ja määräykset, jotka käsittivät lähes kaikki osa-alueet, jotka kuuluivat sen ajan Hijazin elämään. Hän nimitti saarnamiehiä opettamaan mekkalaisille rukousrituaalit ja säännöt sekä määräykset. Hän nimitti myös tuomareita. Heidän tehtävänään oli rangaista jokaista, joka poikkesi säännöistä.
Hudaibiyyan rauhansopimuksen mahdollistama pyhiinvaellus salli Muhammadin valloittaa Mekan vertauskuvallisesti, mutta vain kuukausia pyhiinvaelluksen jälkeen tapahtui verinen yhteenotto häväistysjutun seurauksena, ja se antoi hänelle tekosyyn rikkoa sopimuksen ja valloittaa Mekan sotilaallisesti.
Verenvuodatukseen olivat syynä uudet heimoliittolaisuudet, jotka oli solmittu Hudaibiyyan sopimuksen jälkeen, sillä se salli hänen solmia liittolaisuussuhteita kenen tahansa kanssa, myös niiden, jotka olivat perinteisesti olleet Mekan vaikutuspiirissä. Useimmat niistä beduiineista, jotka olivat tukeneet Mekkaa, pysyivät leirissään, mutta toiset, jotka olivat kokeneet vääryyttä, siirtyivät Muhammadin puolelle. Jotkut heistä kääntyivät. Rauhansopimuksen purkautumiseen johtanut tapahtuma sattui puolitoista vuotta Hudaibiyyan sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, kun eräs Mekan liittolaisiin kuulunut nuori beduiini sanoi jotain loukkaavaa Muhammadista joillekin uusille käännynnäisille ja hänet pahoinpideltiin pahanpäiväisesti. Tapahtuma johti väkivallan kierteeseen, ja jotkut mekkalaiset tukivat beduiiniliittolaisiaan toimittamalla heille aseita, hevosia ja muutamia sotilaita. Lopulta syntyi useita kuolonuhreja, jotka olivat kaikki Muhammadin kanssa liitossa olevasta beduiiniheimosta.
Mekkalaisille selvisi, että heidän sekaantumisensa konfliktiin, vaikka olikin ollut rajoitettua, oli ollut vakava virhe, kun he saivat tietää hävinneen heimon johtajien menneen Muhammadin puheille syyttäämän mekkalaisia kuolonuhreista. He pelkäsivät, että Muhammad käyttäisi tapahtunutta tekosyynä hyökätä Mekkaan, joten he lähettivät Abu Sufyanin Yathribiin kiistämään heidän osuutensa ja vaatimaan rauhansopimuksen jatkamista. Muhammad kuunteli häntä, mutta kun Muhammad ei antanut mitään takeita sopimuksen jatkumisesta, Abu Sufyan hankkiutui hänen lähipiiriläistensä puheille toiveenaan saada heidät taivuttelemaan Muhammad sopimuksen jatkamisen kannalle. Abu Sufyan aloitti tyttärestään Ramlahista, joka oli asunut moskeijan vaimojen korttelissa Khaibarin valloituksesta lähtien, mutta tämä teki selväksi, ettei auttaisi häntä. Hänen isänsä pelkkä läsnäolo ärsytti häntä. Kun Abu Sufyan oli istumassa matolle, joka teki vuoteen virkaa, hän käski tätä olemaan istumatta siihen. "Sinä olet likainen monijumalainen!" Hän pilkkasi isänsä uskontoa, ja sanoi, ettei halua olla missään tekemisissä tämän kanssa ennen kuin hän kääntyy Muhammadin uskontoon. Abu Sufyan aneli häntä, mutta turhaan. Abu Sufyan vieraili vielä muiden sellaisten vaikutusvaltaisten ihmisten, kuten Abu Bakrin, Umarin, Uthmanin, Alin ja vaimonsa Fatiman, sekä muiden luona, ja toivoi saavansa heiltä apua, mutta se oli turhaa. Umar oli avoimen vihamielinen: "Minäkö puuttuisin Jumalan lähettilään asioihin sinun vuoksesi!", hän sanoi. "Vannon, että vaikka minulla olisi sotilaina vain muurahaisia, taistelisin sinua vastaan!".
Palattuaan Mekkaan mekkalaiset antoivat hänelle kylmää kyytiä, koska hän palasi tyhjin käsin. He kyseenalaistivat hänen johtajuutensa, ja hän joutui puolustautumaan syytöksiä vastaan, joiden mukaan hän oli salaisesti kääntynyt. Tällaiset huhut olivat saaneet alkunsa, kun hän oli viipynyt kauemmin kuin hänelle annetun tehtävän suorittaminen olisi vaatinut. Oliko Muhammad vanginnut hänet ja pakottanut kääntymään kuoleman uhalla? Juonitteliko hän nyt Muhammadin laskuun heitä vastaan? Jopa hänen vaimonsa oli tyytymätön. Kun he olivat vuoteessa paluun jälkeen, hän yritti selittää vaimolleen, mitä Yathribissa oli tapahtunut, mutta tämä hyppäsi ylös ja polki jalallaan häntä rintaan. Hän saavutti mekkalaisten luottamaksun vasta, kun oli ajellut päänsä kaljuksi, uhrannut eläimiä Isafin ja Nailan alttarilla, ja vannonut julkisesti, että kuolisi esi-isiensä uskossa.
Sillä aikaa Muhammad valmisteli hyökkäystä Mekkaan. Beduiinien välikohtaus antoi hänelle tekosyyn purkaa rauhansopimus. Hän oli nyt voimakas eikä hän aikonut odottaa sopimuksen päättymistä - kahdeksaa vuotta - ennen kuin lisäisi Mekan valloituksiinsa. Mekka oli liian tärkeä sekä symbolisesti että strategisesti. Hän ymmmärsi ihmisen luonnetta ja hän ymmärsi arabeja: he viehättyivät vallasta. Kun Mekka olisi hänen vallassaan, arabit tulisivat joukolla vannomaan uskollisuutta hänelle ja hänen uskonnolleen.
Jottei antaisi mekkalaisille mahdollisuutta järjestää puolustustaan, Muhammad teki hyökkäysvalmistelunsa salassa. Vain muutamat tiesivät suunnitelmasta ja he olivat vannoneet pysyvänsä vaiti. Varmuuden vakuudeksi hän asetti vartijat kaikille Yathribin ulosmenoteille ja heille oli annettu tehtäväksi estää ketään poistumasta. Varotoimet osoittautuivat hyödyllisiksi, kun eräältä naiselta löydettiin piilotettu kirje joltain yathribilaiselta, joka oli saanut tietoonsa valloitussuunnitelman ja tahtoi varoittaa mekkalaisia. Muhammad kokosi salassa kymmenentuhannen miehen armeijan. Heistä seitsemansataa oli Mekan siirtolaisia ja neljätuhatta oli yathribin käännynnäisiä ja uusia maahanmuuttajia, ja heillä oli lisäksi kahdeksansataa ratsua. Loput olivat beduiinikäännynnäisiä, jotka hän oli saanut paikalle ovelalla juonella: hän määräsi heidät tulemaan laaksoon viettämään nyt pakollista Ramadan-paastoa. Vasta saapumisensa jälkeen he huomasivat olevansa osa sotajoukkoa, mutta heille ei kerrottu sotaretken päämäärää. Hyökkäyksen valmistelun vielä kestäessä hän järjesti harhautuksen lähettämällä sotilaita hyökkäämään Yathribin pohjoispuolella asuvaa heimoa vastaan. Jos mekkalaiset olisivat saaneet vihiä hänen sotavalmisteluistaan, he eivät arvaisi olevansa niiden kohteena.
Oli edelleen Ramadan, kun sotajoukko lähti Yathribista, mutta Muhammad päätti antaa sotilailleen vapautuksen paastosta. Uutiset kulkivat nopeammin kuin armeija, ja kun Muhammad oli noin päivän matkan päässä Mekasta, mekkalaiset, Taifin asukkaat ja Hawazinin paimentolaiset olivat hälytystilassa. Koska armeija eteni reittiä, joka johti Mekan itäpuolelle, oli epäselvää oliko se hyökkäämässä hawazineja ja heidän Taifin liittolaisiaan vastaan, vai Mekkaan. Hawazinien vakoilija saatiin kiinni ja tuotiin Muhammadin eteen. Saatuaan lupauksen henkensä säästämisestä vakoilija kertoi Muhammadille, että hawazinit ja thaqifit kokosivat suurta yhteistä joukkoa, mutta hän ei osannut sanoa oliko sen tarkoitus hyökkäyksellinen vai puolustuksellinen. Hänellä oli tietoa myös Mekasta: hän oli ollut siellä päivää aikaisemmin ja oli saanut tietoonsa, että mekkalaiset olivat vihaisia päällikölleen Abu Sufyanille, koska hänestä oli tullut "pelokas ja arka". Tämä oli hyvä uutinen: mekkalaisten puolustustahto oli heikentymässä.
Sinä yönä hän määräsi miehensä sytyttämään leirinuotiot, jokainen mies omansa, jotta niiden kajon voisi nähdä kaukaa ja syntyisi vaikutelma todellista suuremmasta armeijasta. Hän myös lähetti setänsä Abbasin mekkalaisten luo ilmoittamaan heidän läsnäolonsa ja välittämään sanan Muhammadin aikeista, ja siitä, että viisainta olisi antautua. Ennen kuin Abbas ehti pitkällekään, hän kuitenkin törmäsi Abu Sufyaniin ja Hakim Hizamiin, Khadijan veljenpoikaan. He olivat lähteneet kohti Muhammadin leiriä tiedusteluretkelle, mutta Abbas varoitti heitä, että jos he jatkaisivat yksin, heidät tapettaisiin. Hän tarjosi heille suojeluaan ja saattoi heidät Muhammadin teltalle. Kerrotaan, että ennen kuin he ehtivät teltan sisälle, Umar tunnisti Abu Sufyanin ja ryntäsi telttaan heidän perässään. Umar sanoi Muhammadille: "Oi Jumalan lähettiläs, tämä on Abu Sufyan, Jumalan vihollinen", ja tarjoutui katkaisemaan hänen kaulansa. Mutta Abbas meni väliin ja sanoi Mekan päällikön olevan hänen suojeluksessaan.
Muhammad sanoi Abu Sufyanille: "Eikö olisi jo aika sinun tietää, että minä olen Jumalan lähettiläs?" Hän määräsi Abbasin pitämään Abu Sufyanin luonaan sen yön ja tuomaan hänet takaisin aamulla. Abbas vietti yön yrittäen vakuuttaa Mekan päällikölle, että vastarinta oli turhaa. Jos Muhammad hyökkäisi Mekkaan, hän surmaisi kaikki vastustelijat ja ottaisi naiset ja lapset orjiksi. Kuolleet heitettäisiin joukkohautoihin ja naiset ja lapset myytäisiin orjamarkkinoilla. Hänen kääntymisensä, ja kaikkien mekkalaisten kääntyminen, oli ainoa vaihtoehto. Seuraavana aamuna Abbas saattoi hänet Muhammadin teltalle. Muhammad toisti hänelle edellisiltaisen kysymyksensä: "Eikö olisi jo aika sinun tietää, että minä olen Jumalan lähettiläs?" Abu Sufyan vastasi: "Minun on edelleen vaikea hyväksyä sitä." Hänen vastauksensa suututti Abbasin: "Voi sinua, hyväksy islam! Todista, että ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja että Muhammad on Jumalan lähettiläs, ennen kuin pääsi leikataan irti!"
Abu Sufyan epäröi. Epäilemättä hän vihasi Muhammadia enemmän kuin ketään koskaan. Muhammad oli repinyt Mekan hajalle; hän oli yllyttänyt veljen veljeä vastaan, pojat isiään vastaan, serkut serkkujaan vastaan ja veljenpojat setäänsä vastaan. Mekkalaiset olivat olleet väärässä suvaitessaan häntä. He olivat tehneet sen vain välttääkseen sisällissodan hashimiittien kanssa, mutta jos he olisivat tappaneet hänet silloin, kun oli vielä mahdollisuus, mitään myöhemmistä asioista ei olisi tapahtunut: Badr, Uhud, vallihaudan taistelu, ja nyt hänen valtava armeijansa Mekan porteilla. Hänen esikoisensa Hanzala olisi yhä elossa; hänen lankonsa Utba ja Shayba Rabia olisivat yhä heidän kanssaan, kuten myös hänen ystävänsä ja liikekumppaninsa Umayya Khalaf, Uqbah Muayt, Abul Hakam ja monet muut. Mekkalaiset ja kaikki Hijazin kansat voisivat harjoittaa esi-isiensä uskontoa ilman pelkoa. Muhammad ei ollut onnistunut sen takia, mitä hän uskoi itsestään, vaan sen väkivallan ansiosta, jolla hän nyt uhkasi häntä. "Todista, että ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja että Muhammad on Jumalan lähettiläs, ennen kuin pääsi leikataan irti!"
Abu Sufyan näki Muhammadin silmistä, ettei hänellä ollut paljon aikaa päätöksen tekemiseen. Ne olivat sellaisen miehen kasvot, joka oli johtanut kokonaisen juutalaisheimon miesten mestaamista. Abu Sufyan oli kuullut kuinka Muhammad oli istunut siellä, kun Ali ja Zubair katkaisivat miesten kaulat, vanhojen ja nuorten, ja heittivät ruumiit kuoppaan. Tarvittiin vain merkki Muhammadilta ja hänet raahattaisiin ulos ja tapettaisiin. Umar olisi onnellinen saadessaan pakottaa hänet polvilleen ja hakata hänen päänsä irti, eikä se vaivaisi Muhammadia yhtään enempää kuin juutalaisten tappaminen, tai Uqbah Muaytin ja Nader Harithin mestaaminen heidän jäätyään vangeiksi Badrissa. Hänet valtasi kuoleman pelko. Hän ojentui eteenpäin ja tarttui Muhammadin käteen. "Hyväksyn että on vain yksi Jumala ja sinä olet Hänen lähettiläänsä."
Muhammad alkoi hymyillä. Hän tiesi, ettei Abu Sufyan ollut vilpitön, mutta sillä ei ollut väliä. Uskontunnustus Jumalalle ja hänen lähettiläälleen oli pysyvä sopimus; sen rikkominen oli kuolemantuomio. Nyt kun hän oli alistanut Mekan vaikutusvaltaisimman miehen, hän käski Abbasin viemään hänet Mekkaan johtavaan vuorisolaan laakson kaukaisimpaan päähän. Heidän tulisi seistä siellä, kun Muhammad marsittaisi armeijansa heidän ohitseen. Hän tahtoi tehdä vaikutuksen Abu Sufyaniin armeijansa mahdilla ja päästää tämän sitten edeltä kaupunkiin suostuttelemaan mekkalaiset antautumaan.
Muhammad tarkasti ensin heimoittain järjestetyt armeijan joukot, ja sitten hän johti ne komennossaan kohti vuorisolaa. Sotilaat esittelivät aseitaan ratsastaen kameleilla ja hevosilla, ja heilutten mustavalkoisia sotalippuja marssiessaan kohti sitä paikka, missä Abu Sufyan ja Abbas seisoivat. Ensin heidät ohittivat tuhat Sulaimin soturia Khalidin johdolla. Abu Sufyan ei aluksi tunnistanut Khalidia, mutta huomasi sitten hänen olevan Walidin poika. Seuraavaksi tuli Muhammadin serkku Zubair komentaen viittäsataa sotilasta, jotka olivat Mekan siirtolaisia ja beduiineja. Heidän jälkeensä tuli monia heimoja, joissa oli kolme-, neljä- tai kahdeksansataa miestä jokaisessa. Kun joukot ohittivat Abu Sufyanin, he huusivat kolme kertaa "Allahu Akbar". Jäljessä tuli suurin, noin neljäntuhannen vahvuinen joukko, joista useimmat olivat Yathribin Aus ja Khazraj -heimoista, sekä loput Mekan käännynnäisistä. Tätä joukkoa johti itse Muhammad, joka pysähtyi Abu Sufyanin edessä ja sanoi hänelle, että se mikä nyt tapahtuu Mekalle, tapahtuu sen vuoksi, että he torjuivat hänet, vaikka hän oli vain ilmoittanut heille totuuden. "Se on sinä ja sinun kansasi, jotka ovat tämän tehneet; nämä ihmiset uskoivat minua, kun te sanoitte minua valehtelijaksi. He auttoivat minua, kun te karkoititte minut."
Katsellessaan Muhammadin armeijan mahtavaa paraatia Abu Sufyan ymmärsi, että Muhammadin menestykseen oli muitakin syitä kuin väkivalta. Edellisenä yönä ja uudelleen aamulla hän oli nähnyt kuinka ihmiset olivat kilpailleet pesuvedestä, jolla Muhammad oli puhdistautunut ennen rukousta. Oli vastenmielistä katsella aikuisten miesten juovan sitä ja hierovan sitä päälleen, mutta se kertoi jotain tästä miehestä. Hän oli itse johtanut kymmenentuhannen miehen armeijaa, mutta ei olisi koskaan saanut miehiään juomaan vettä, jolla hän oli peseytynyt. Muhammadissa oli todella jotain erikoista. Mitä enemmän hän sitä ajatteli, sitä vakuuttuneemmaksi hän kävi, että kyse ei ollut siitä, että Muhammad oli ilmoittanut totuuden, vaan siitä, että hänellä oli kyky vakuuttaa ihmiset siitä, että hän tuntee totuuden. Hänellä oli puhujan lahja. Jo ennen kuin hän alkoi väittää enkeleiden puhuvan hänelle ja kun hän oli vain kaatumataudista kärsivä naapurin poika, hänellä oli ollut noiduttu kieli; hän oli ollut kaunopuheisempi kuin kukaan Mekkalainen koskaan, ehkä lukuunottamatta Qusaita. Hänen täytyi antaa siitä kunnia Muhammadille. Muhammad oli keksinyt salaisen kaavan, jolla sai muut alistumaan tahtoonsa. Maagisilla sanoilla hän oli saanut heidät uskomaan, että Jumala puhui hänelle, ja ilmoitti hänelle kirjoituksen. Hän oli saanut heidät uskomaan noihin kristittyjen kuolemanjälkeisiin Taivaaseen ja Helvettiin. Hän oli täyttänyt heidät helvetin tulen pelolla. Sitten hän oli saanut heidät taistelemaan puolestaan luvaten seksiä Paratiisissa niille jotka kuolivat taistellessaan hänen puolestaan, ja sotasaalista niille, jotka jäivät henkiin. Tämän taianomaisen sekoituksen ansiosta hän oli riittävän voimakas valloittaakseen Yathribin ja sitten Khaibarin ja ottaakseen juutalaisten suuren omaisuuden itselleen. Hänen noiduttu kielensä oli vapauttanut pimeän voiman, joka ei enää ollut pysäytettävissä.
Abu Sufyan kiiruhti takaisin Mekkaan ja saapui sinne vain tunteja ennen Muhammadin armeijaa. Muhammad oli luvannut hänelle säästää kaikki, jotka lukitsisivat itsensä koteihinsa. Niinpä Abu Sufyan kulki ympäriinsä varoittamassa ihmisiä, että pysyisivät kotonaan ollakseen turvassa. Suuri joukko kokoontui kuuntelemaan häntä temppelin luona ja he tulivat vihaisiksi, kun hän varoitti, että Muhammadin armeija on liian voimakas, että sitä voisi vastustaa. Mekkalaiset pilkkasivat häntä. He vaativat tietää, miksi he eivät olleet saaneet tietää armeijasta ajoissa, että olisivat voineet valmistautua puolustukseen. Oliko hän ollut liitossa Muhammadin kanssa jo silloin, kun oli käynyt Yathribissa? He kutsuivat häntä pelkuriksi ja petturiksi. Jopa hänen vaimonsa kääntyi häntä vastaan. Vaimo tarttui häntä viiksistä ja huusi: "Tappakaa tämä ylipainoinen läskikasa! Hän on arvoton johtamaan kansaamme!" Mutta Abu Sufyan työnsi hänet pois ja varoitti, että Muhammad aikoo tappaa jokaisen, joka vastustaa häntä. Hänen armeijansa on valtava, enemmän hevosia, aseita ja haarniskoja kuin hän on koskaan nähnyt. "Minä näin, mitä te ette ole nähneet! Minä näin miehet, nuolet ja miekat."
Useimmat noudattivat Abu Sufyanin neuvoa ja lukitsivat itsensä sisälle, mutta toiset valmistautuivat taistelemaan. Safwan, Ikrima ja Suhail kokosivat joukon miehiä tausteluvarustuksessa ja jäivät odottamaan vihollista. Vain hetki Abu Sufyanin varoituksen jälkeen, Muhammad marssi kaupunkiin ja oli tyytyväinen nähdessään kadut lähes tyhjinä. Armeija saapui pohjoisesta, mutta jakaantui viiteen osaan varmistaakseen laakson joko kolkan. Khalid, joka komensi tuhatta beduiinia, kulki ensin etelään ja kääntyi sitten pohjoiseen, jolloin he joutuivat taisteluun puolustajien kanssa, mutta joukko oli niin pieni, että se oli helposti kukistettu. Jotkut lähteet sanovat, että kymmenkunta tapettiin, mutta toisten mukaan heitä oli lähes kolmekymmentä. Ikrima, Khalidin entinen asetoveri, pakeni henkensä edestä, kuten muutkin puolustajat.
Muistan kun katselin lennokkivideota maahanmuuttajien tulvan ollessa korkeimmillaan Euroopassa 2015. Näkymä oli absurdi. Valtavien ihmismassojen vaellus muistutti jotain elokuvaa. Mieleeni tuli, että se on vähän kuin zombi-elokuva.
Sitten sain uuden ajatuksen. Jos tämä on zombi-elokuva, ketkä ovat zombeja? Mekö, vai nuo maahanmuuttajat?
En erityisemmin pidä genrestä, mutta olen kuitenkin nähnyt joitakin zombi-elokuvia. Zombit kuvataan usein olentoina, joilla on jäljellä vain hyvin rajoitetusti aivokapasiteettia. Ne vain kulkevat ympäriinsä ilman päämäärää ja mongertavat jotain epäselvää. Ruuan hankkimisen lisäksi niillä ei ole muita tavoitteita.
Tämä kuvaus ei sovi moniinkaan noihin islamilaisesta maailmasta ja Afrikasta saapuviin laittomiin maahanmuuttajiin, jotka raivaavat tiensä Eurooppaan. Näillä ihmisillä on hyvin selvä päämäärä ja he pyrkivät päättäväisesti tavoitteeseensa. He haluavat tietenkin vaurautta ja asemaa. Jotkut heistä saattavat himoita meidän maitamme.
Nykypäivän todellisuudessa monet eurooppalaiset muistuttavat eniten zombeja. Esimerkkinä voisi mainita Stefan Löfvenin. Hän on ollut Ruotsin sosialidemokraattien johtaja vuodesta 2012 ja pääministerinä vuodesta 2014 lähtien.
Huhtikuun alussa 2017 ruotsalainen TV4 näytti salaa kuvattua materiaalia Tukholman lähiössä sijaitsevasta yksityisestä Al-Azharin ala-koulusta. Pojat nousivat linja-autoon etuovesta ja tytöt takaovesta. Muslimikoulun vararehtori väitti, ettei tarkoituksena ollut erotella lapsia sukupuolen perusteella. [1]
"Minusta tämä on ala-arvoista. Tällainen ei kuulu Ruotsiin", sanoi pääministeri Stefan Löfven toimittajille. "Linja-autoon mennään samasta ovesta, oli sitten tyttö tai poika, nainen tai mies." [2]
Löfven oli tyrmistynyt huomatessaan, että jotkut niistä muslimeista, jotka hän ja muut olivat päästäneet maahansa, käyttäytyivät edelleen kuin muslimit. Pääministeri Löfven näytti siirtyvän paikasta toiseen täydellisen tyrmistyksen ja epäuskon vallassa. Vain muutamaa päivää myöhemmin hän sai järkyttyä uudelleen.
Huhtikuun seitsemäntenä 2017 muslimimies varasti kuorma-auton ja ajoi sen suurella nopeudella väkijoukon läpi vilkkaalla kävelykadulla Tukholman keskustassa ennen kuin törmäsi tavaratalon seinään. Neljä ihmistä kuoli ja monet loukkaantuivat vakavasti.
Terroristi oli kotoisin Keski-Aasian Uzbekistanista. Hänen oleskelulupansa oli hylätty kesäkuussa 2016. Maahanmuuttoviranomaiset olivat etsineet häntä, mutta hän oli jäänyt maahan laittomasti. Poliisin mukaan mies oli kannattanut jihadistiorganisaatioita, kuten Islamilaista valtiota [3].
Pääministeri Stefan Löfven sanoi, että maa oli "shokissa" iskun vuoksi [4]. Minä en ollut. Olin tietysti tyrmistynyt sen raakuudesta, mutta en ollut yllättynyt, että näin tapahtui. Olin itse asiassa ennustanut, että tällaista voisi tapahtua vain päiviä aikaisemmin.
Edellisen kerran Ruotsissa tehtiin islamilainen terrori-isku joulukuun 11. päivä 2010. Sekin tapahtui vilkaalla kadulla Tukholman keskustassa. Terroristi Taimour Abdulwahab al-Abdaly, irakilaissyntyinen Ruotsin kansalainen, teki ensimmäisen Skandinavian itsemurhaiskun [5]. Onneksi hän onnistui räjäyttämään vain itsensä. Hän olisi kuitenkin voinut murhata monia ihmisiä sinä päivänä.
Sen jälkeen Ruotsissa ei ole tehty terrori-iskua yli kuuteen vuoteen. Tämä on merkittävää ottaen huomioon miten monia muslimijihadisteja maahan on tullut ja sieltä lähtenyt tänä aikana.
Keskustelin tästä hämmästyttävästä asiantilasta joidenkin ruotsalaisten ystävieni kanssa huhtikuussa 2017. Ainut selitys, mitä saatoimme keksiä, oli, että muslimitaistelijat pitivät Ruotsia niin hyödyllisenä ja alistuvana isäntänä, ettei sitä vastaan kannattanut vielä hyökätä. He käyttivät mieluummin hyväkseen hyvinvointivaltion palveluita kuten ilmaista terveydenhoitoa, ja harrastivat seksiä paikallisten naisten kanssa, luvan kanssa tai ilman.
Huomautin kuitenkin, että Belgiassa oli ollut aikaisemmin samankaltainen tilanne. Se oli ollut pitkän aikaa jihadistien kasvualusta. Lopulta maaliskuun 22. päivä vuonna 2016 jihadistit hyökkäsivät itse Belgiaan pommi-iskuilla, joissa monet kuolivat.
Ruotsi on nyt samanlaisessa tilanteessa. Vuoden 2017 alussa paljastui, että enemmän kuin 150 muslimitaistelijaa oli palannut Ruotsiin taisteltuaan Islamilaisen valtion (ISIS) riveissä [6]. Nämä ihmiset olivat suorasti tai epäsuorasti tukeneet raakoja terrori-iskuja, joukkomurhia, mestaamisia ja orjamarkkinoita. Heitä ei kuitenkaan pidätetty. Aivan päin vastoin.
Harjoitetun politiikan mukaan paikalliset viranomaiset ovat tarjonneet heille ajokortteja ja asuntoja sopeuttaakseen nämä karaistuneet jihadistit Ruotsalaiseen yhteiskuntaan. [7]
Mikään maa ei voi tuottaa ja vastaanottaa vuosikausia suuria määriä muslimitaistelijoita, ja sitten olettaa olevansa immuuni muslimiterrorin uhalle. Islamilainen terrori-isku Ruotsin maaperällä oli antanut odottaa itseään jo kauan. Ainut yllättävä seikka Tukholman iskussa on se kuinka yllätyneitä monet ovat.
Reaktiot Tukholman terrori-iskuun ovat ennalta arvattavia: mikään ei muutu. Muutama päivä kyyneleitä, kynttilöitä ja laulua. Sitten paluu arkeen.
Länsimainen media ja poliittinen eliitti ei enää reagoi rationaalisesti todellisiin uhkiin. Se vähä, mitä heidän aivokapasiteetistaan on jäljellä, käytetään edistämään globalistista avoimien ovien ja massamaahanmuuton agendaa.
Joskus tulee kuitenkin sellainen tunne, etteivät he ajattele yhtään mitään. Länsimaiden hallitseva eliitti käyttäytyy kuin zombilauma. He kulkevat ajattelematta katastrofista katastrofiin, eivätkä koskaan ymmärrä, mikä aiheutti edellisen katastrofin, eivätkä tee mitään hyödyllistä välttääkseen seuraavan.
Tällaisiksikö me olemme taantuneet? Zombien sivilisaatioksi?
Tänään jaan muutamia Tom Hollandin videoita ja äänikirjan. Holland esittää toisenlaisen teorian islamin synnystä. Hän hylkää islamin perinteiset legendat ja lähestyy aihetta aivan toisesta suunnasta. Hän uskoo Muhammadin kyllä olleen historiallinen henkilö, mutta islamin hän uskoo syntyneen vasta yli sata vuotta sen jälkeen, kun Muhammadin islamin lähteiden mukaan väitetään kuolleen.
Nämä ovat aika pitkiä videoita, mutta aiheesta kiinnostuneille varmasti katselemiseen käytetyn ajan arvoisia.
Aloitetaan dokumenttifilmillä, jonka esitys BBC:llä peruttiin ilmeisesti sen vuoksi, että sen pelättiin loukkaavan muslimeja (ja jotkut ilmeisesti myös uhkailivat väkivallalla). Minusta tuossa ei ole kyllä mitään, mikä voisi ketään loukata. Mutta arvioikaa toki itse:
Tällä videolla Tom Holland puhuu islamista Christopher Hitchensin hengessä. Kannattaa kuunnella myös kysymys ja vastaus -osuus.
Tällä videolla Holland esittää oman teoriansa islamin synnystä. Hänen mukaansa islam sai alkunsa Arabian niemimaan sijasta lähellä Palestiinaa ja alkuperäinen Mekka sijaitsi mahdollisesti nykyisessä Irakissa. Perustelut tuntuvat ainakin näin maallikon korvissa varsin vakuuttavilta.
Ja lopuksi vielä äänikirja, jossa Holland esittää teoriansa islamin synnystä: In the Shadow of the Sword.
Keräilen Black Dog -blogiin netistä löytämiäni videoita, jotka haluan laittaa talteen myöhempiä tarpeita varten. Tällä kertaa kaivelen sieltä islam-aiheisia opetusvideoita.
Ajattelin tällä kertaa jakaa valtamediassa kirjoittavia blogisteja, jotka käsittelevät islamia kriittisesti. Näissä on se hyvä puoli, että niitä voi helpommin jakaa julkisesti vaikkapa facebookissa ilman, että leimautuu välittömästi vihapuhujaksi tai foobikoksi. Onhan ne sentään julkaistu kunnianarvoisissa aviiseissa.
Iltalehden blogeissa kirjoittava Alan Salehzadeh kertoo esittelyssään olevansa uusisuomalainen geopoliittisiin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän erottelee islamin ja poliittisen islamin toisistaan. Jälkimmäiseen kuuluu hänen mukaansa väkivaltainen jihadismi ja terrorismi.
Samoin iltalehden blogeissa kirjoittaa Pauli Vahtera, joka kirjoittaa huomattavasti Salehzadehia räväkämmin eikä yritä sovitella sanojaan kohteliaasti. Vahtera käsittelee usein maahanmuuttoa ja siinä sivussa vähän islamiakin.
Lukuunottamatta kahta juutalaista vaimoa, jotka olivat traumatisoituneet Muhammadin surmattua kaikki heidän läheisensä, ainoa vaimo, joka tuntui kärsineen vakavaa psykologista vahinkoa aviomiehensä vuoksi, oli Aisha, jonka Muhammad otti vaimokseen jo lapsena. Koko avioliiton ajan hän kärsi suuresta mustasukkaisuudesta, kun uusia vaimoja ilmaantui jatkuvasti kilpailemaan Muhammadin huomiosta, ja hänen läsnäolonsa moskeijassa tuli vihaiseksi ja hajottavaksi. Kerrotaan kuinka hän rikkoi astiat, joilla tuotiin muiden vaimojen lähettämää ruokaa hänen huoneeseensa, kun Muhammad oli hänen kanssaan, sekä kissatappeluista ja äänekkäistä riidoista muiden vaimojen kanssa.
Hänen suhteensa Muhammadiin oli psykologisesti monimutkainen. Naisena hän tarvitsi omistautunutta rakkautta tunteakseen itsensä onnelliseksi, kuitenkin Muhammad piti häntä lempivaimoinaan vain siksi, että hän oli heistä nuorin. Muhammad yhtyi häneen, kun hän oli vasta yhdeksänvuotias, ja myöhemmin hän kertoi kuinka hän ei ollut ymmärtänyt mitä tapahtuu, kun mies ensi kerran tunkeutui häneen. Siihen aikaan ei ollut vielä muita vaimoja Saudan lisäksi, ja tämä oli Aishalle enemmänkin äitihahmo kuin kilpailija. Muhammad alkoi kerätä haaremia kaksi vuotta sen jälkeen, kun oli nainut Aishan ottamalla vaimokseen Umarin tyttären Hafsan, joka oli silloin kaksikymmentävuotias.
Nähdessään Muhammadin kiinnostuksen siirtyvän hänestä Hafsaan, sai Aisha ensimmäisen mustasukkaisuuden pistonsa. Se meni niin vakavaksi, että erään kerran hän toivoi kuolevansa. Tämä tapahtui, kun Muhammad otti heidät molemmat mukaansa sotaretkelle. Matkalla Hafsa ratsasti kamelinsa Muhammadin kamelin viereen ja he keskustelivat sydämellisesti, Aishan ratsastaessa jäljempänä ahdistuneena ja tuntien itsensä unohdetuksi ja hyljeksityksi. Kun he pysähtyivät lepäämään, Aisha vaelsi paljasjaloin ruohikolle ja pyysi Jumalalta, että skorpioni tai käärme pistäisi häntä ja lopettaisi hänen tuskansa.
Tahallaan tai tahtomattaan Muhammad yllytti hänen mustasukkaisuuttaan ylistämällä usein ensimmäistä vaimoaan päin Aishan naamaa. Kun hän teurasti eläimen, hän ylisti Khadijan muistoa ja lähetti valikoituja lihanpaloja tämän sisarelle Halalle tai muille naisille, jotka olivat olleet tälle läheisiä. Khadija oli ollut hänen vaimoistaan paras, sanoi Muhammad usein Aishalle. Khadija oli uskonut häneen, kun kukaan muu ei ollut, ja otti ensimmäisenä hänen uskontonsa. Hän oli ollut niin loistava vaimo, että Jumala oli käskenyt Muhammadin kertoa hänelle, kuinka hän saisi upean kalliista kivistä ja helmistä tehdyn palatsin Paratiisissa. Aisha väitti vastaan, että Khadija ei ollut muuta kuin höpöttävä ja toisten asioihin sekaantuva vanha eukko, jolla oli tulehtuneet ikenet hampaiden paikalla. "Jumala on antanut sinulle jotain parempaa kuin hän", hän saattoi sanoa, viitaten tietenkin itseensä.
Mikä vielä lisäsi hänen tuskaansa, oli Muhammadin täydellinen välinpitämättömyys ja ymmärtämättömyys Aishan tunteista. Hän loukkasi Aishan tunteita toistuvasti, kuten silloin kun hän oli tämän vuoteessa ja ilmoitti riemuiten, että Jumala oli juuri antanut hänelle luvan naida Zainab, entinen miniänsä, ja kun hän kosi kaunista Juwayriyaa Aishan läsnäollessa. Aisha ei saanut mitään hyvitystä, sillä Muhammad oli kykenemätön näkemään käytöksensä seurauksia. Yhä uudelleen Muhammad vakuutti Aishalle, että mustasukkaisuudella ei ollut mitään tekemistä hänen tekojensa kanssa; se oli paholainen, joka oli saanut Aishan hallintaansa. Tämän tulisi iloisena hyväksyä se, mitä kaikkivaltias Jumala armossaan ja hyvyydessään salli profeetalleen. Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Demoninsa riivaamana Aisha vakoili Muhammadia, kurkisteli oven raosta kun tämä oli uuden vaimonsa seurassa. Erään kerran Muhammad löi Aishaa, kun tämä oli seurannut häntä. Hän oli lähtenyt keskellä yötä Aishan huoneesta, ja tämä oli lähtenyt hänen peräänsä epäillen yöllistä romanttista tapaamista. Kävi kuitenkin ilmi, että Muhammad oli vain mennyt läheiselle hautausmaalle suorittamaan rukousrituaaliaan. Hän huomasi Aishan seuranneen häntä, kun palattuaan huoneeseen näki Aishan olevan hengästynyt. Kun tyttö tunnusti seuranneensa häntä, Muhammed löi häntä. Erään version mukaan hän läimäytti häntä; toisen mukaan iski häntä rintaan.
Kuritus ei kuitenkaan karkoittanut paholaista vaan teki Aishasta aggressiivisen. Hän sabotoi Muhammadin uusia rakkausjuttuja aina kun voi, kuten hän teki Mulaikan ja Asman kanssa. Hän suuttui helposti muille vaimoille. Kerran hän löi ja potki Saudaa, koska tämä oli hänen mielestään loukannut häntä. Aisha oli todistanut Quraiza-heimon miesten mestausta, ja hän oli omaksunut Muhammadin vihan juutalaisia kohtaan, ja oli säälimätön Safiyalle, kun Muhammad toi tämän uudeksi vaimokseen Khaibarin sotaretken jälkeen. Hän oli myös melkoinen kujeilija. Kerran hän ja Hafsa vakuuttivat hidasälyiselle Saudalle, että kauhea Dajjal oli matkalla Yathribiin johtaen veristä hirviölaumaansa murtauduttuaan ulos Gogista ja Magogista. Sauda oli niin peloissaan, että hän piiloutui vajaan ja tuli ulos vasta, kun Muhammad sai tietää pilasta ja houkutteli Saudan ulos piilostaan. Aisha teki piloja myös Muhammadille ja sanoi hänelle kerran, että hän haisee pahalle aina, kun hän on syönyt hunajaa, jota eräs toinen vaimo, jolle Aisha oli mustasukkainen, antoi hänelle. Tähän jekkuun Aisha sai mukaan Saudan, joka osallistui koska pelkäsi Aishaa, ja Sauda kertoi myös Muhammadille, että tämä haisee aina kun on syönyt hunajaa. Muhammad pelkäsi kehon tuoksuja siinä määrin, että kylpi ja pesi hampaitaan jatkuvasti. Hän jopa kielsi sipulin ja valkosipulin niiltä, jotka tulivat tapaamaan häntä tai osallistuivat yhteiseen rukoukseen. Kuultuaan hajusta kahdelta vaimoltaan, hän lopetti hunajan syömisen.
Aishan kujeilu muuttui julmaksi, kun hän esitti epäilyn Muhammadin isyydestä Maria Koptilaisen kanssa saatuun Ibrahim poikaan. Marialla oli vaalea iho ja kauniit hiukset. Kaikki puhuivat hänen kauneudestaan, erityisesti Muhammad. Tämä alkoi viettää hänen kanssaan enemmän aikaa kuin muiden vaimojensa, ja muutti hänet aiemmin haltuunsa saamaansa Nadir-heimon asuntoon, pois muiden vaimojensa luota. Se oli välttämätöntä, kun hän tuli raskaaksi. Silloin kaikki vaimot ryhtyivät vihamielisiksi häntä kohtaan. Muhammadin epäonneksi Aisha tiesi kaiken miehestään, mukaan lukien hänen epäilyksensä raskaudesta. Useimmat vaimoista olivat hedelmällisessä iässä; kukaan ei kuitenkaan ollut tullut raskaaksi, mutta nyt egyptiläinen orjatyttö odotti. Muhammedilla oli ollut epäilyksiä siitä saakka, kun näki Mabur-nimisen orjan menevän Marian asunnolle. Orja säästyi vain sen takia, että hän osoittautui eunukiksi. Muhammadin epäilykset kuitenkin heräsivät uudelleen, kun Maria alkoi odottaa. Kirjallisuudessa kerrotaan, että tarvittiin enkeli Gabrielin vierailu, jotta hän vakuuttui omasta isyydestään. Lapsen synnyttyä Muhammad teki kilometrien matkan joka päivä tavatakseen Marian ja vauvan. Hieman pojan syntymän jälkeen Muhammad otti kapaloidun lapsen mukaansa ja esitteli häntä moskeijassa. Silloin Aisha huomautti julmasti: "En minä eivätkä muutkaan huomaa yhdennäköisyyttä".
Seuraavaksi Umarin tytär Hafsa suuttui Muhammadille. Tämä ei voinut syyttää asiasta muita kuin itseään: Hafsa palasi eräänä päivänä sukulaisistaan vain löytääkseen Muhammadin huoneestaan kristityn orjatyttönsä päältä. Vaimo huusi hysteerisenä: "Minun huoneessani, minun päivänäni ja minun omassa sängyssäni!" Kuten kuka tahansa aviomies yllätettynä itse teosta, Muhammadilla oli naama punaisena ja hän koetti saada asian hyssyteltyä pois. Eihän se ollut aviorikos, mutta se rikkoi vaimojen vuorojärjestelyä vastaan, käytäntöä, jonka hän oli itse säätänyt - yksi yö jokaisen vaimon kanssa vuorollaan. Hän vannoi, ettei enää tekisi niin Marian kanssa, ja aneli Hafsaa olemaan kertomatta kenellekään, mutta tämä kertoi Aishalle ja pian kaikki tiesivät.
Muhammadin anteeksipyyntö ei riittänyt Hafsalle. Seuraten Aishan esimerkkiä hän alkoi puhua hänen selkänsä takana ja alkoi tekemään hänelle kiusaa yhdessä Aishan kanssa. Hänen isänsä Umar sai tietää tästä asiasta riideltyään vaimonsa kanssa. Moitittuaan vaimoaan siitä, että hän väitti miestään vastaan, sanoi vaimo, että Hafsa riiteli miehensä kanssa niin, että Muhammad oli koko päivän huonolla tuulella. Jos Hafsa kerran voi väitellä Muhammadin kanssa, voi hänkin väitellä Umarin kanssa. Umar oli järkyttynyt. Tämä oli varmasti näiden Yathribin naisten vaikutusta. Mekassa miehet olivat perheen pää, mutta täällä naiset hyppivät miestensä silmille. Aisha oli omaksunut Yathribin naisten huonoja tapoja, ja nyt hänellä oli selvästi ollut huono vaikutus hänen tyttäreensä. Hän ryntäsi Hafsan huoneeseen moskeijassa. Umar otti tyttärensä puhutteluun ja varoitti häntä, että hän oli vaarallisella tiellä kohdellessaan huonosti "Jumalan lähettilästä". Jos hän jatkaisi sitä, Muhammad luultavasti eroaisi hänestä. Hän moitti Aishaa ja varoitti Hafsaa hänen huonosta vaikutuksestaan. Sitten hän etsi käsiinsä Aishan ja Umm Salaman, ja antoi heillekin suullisen läksytyksen. He olivat kaikki matkalla tuhoon, hän varoitti. Jos he saisivat Muhammadin vihan niskaansa, he saisivat myös Jumalan vihan päällensä, ja jos he saisivat päälleen Jumalan vihan, varmasti heidät tuomittaisiin helvetin tuleen. Aisha käski Umarin pitää huolta omista asioistaan; samoin Umm Salama.
Jopa ilman Aishan ja Hafsan seläntakana puhumista Muhammad oli menettämässä malttinsa vaimojensa suhteen. Heidän jatkuva riitelynsä oli kuin painajaista. Ei vain yksi, vaan yhdeksän vaimoa olivat hänen kimpussaan. Ensin aiheena oli Maria. Nyttemmin vaimot valittivat hänelle Aishasta. Hän oli suosikki, ja niipä kaikki jotka toivat lahjoja Muhammadille, veivät ne Aishalle. Se ei ollut oikein. Lahjojen tuojilla pitäisi olla sen verran tapoja, että he veisivät lahjat sille vaimolle, joka oli vuorossa. Sitten oli vielä Zainab. Zainab käyttäytyi kuin mokomakin prinsessa. Hän piti itseään toisia vaimoja ylempiarvoisena, koska ainoastaan hänet oli Jumala Kaikkivaltias valtuuttanut Muhammadin vaimoksi. Hän tiesi, että asianomaiset säkeet oli ilmoitettu, kun Muhammad oli Aishan vuoteessa, ja hän lausui ne kaikille, jotka olivat kyllin typeriä haastamaan hänet. Tähän Muhammadin oli vaikea puuttua: Jumala oli sanonut sen mitä oli sanonut, kun hän oli ollut Aishan vuoteessa, eikä ollut mitään keinoa muuttaa sitä, mitä Jumala oli sanonut. Hän jätti sen vaimojen riideltäväksi.
Mekan valloituksen ja Hunain ja Taifin taisteluiden jälkeen Aisha ja Hafsa liittoutuivat ja aiheuttivat Muhammadille uusia huolia organisoimalla vaimot vaatimaan enemmän kuukausirahaa. He onnistuivat järjestämään kokouksen Muhammadin kanssa aiheesta, mutta se ei mennyt niin kuin olivat suunnitelleet. Luultavasti etukäteen suunniteltuna Abu Bakr ja Umar ilmestyivät antamaan taustatukea. Umar kuunteli vaimojen vaatimuksia aikansa, nousi sitten ylös ja kertoi mitä tapahtui, kun yksi hänen vaimoistaan, hänen yathribilaisen "veljensä" tytär, vaati häneltä rahaa. "Olisitpa nähnyt sen", hän sanoi Muhammadille, "nousin ylös ja läimäytin häntä." Muhammad nauroi ja sanoi jotenkin näin: "Se oli vain yksi vaimo. Katso ympärillesi, he kaikki haluavat rahaa minulta." Silloin Umar ja Abu Bakr ottivat tyttäriään kiinni hiuksista ja antoivat heille selkäsaunan, opetuksena kaikille vaimoille. "Te vaaditte Jumalan lähettiläältä sellaista mitä hänellä ei ole", he huusivat läimäytellessään, mutta Aisha ja Hafsa pysyivät lujina. "Jumalan nimeen, me emme vaadi Jumalan lähettiläältä mitään, mitä hän ei omista."
Silloin Muhammad raivostui. Kerrotaan, että hän oli niin harmistunut, että julisti lakon kaikista vaimoistaan. Hän oli saanut tarpeekseen! Hän oli raivoissaan heidän riitelemisistään ja rahan vaatimisestaan, ja hän oli edelleen vihainen siitä, että Hafsa kertoi Aishalle, että hän oli harrastanut seksiä Marian kanssa hänen huoneessaan. Se oli aiheuttanut hänelle jatkuvaa nöyryytystä. Hän ilmoitti boikotoivansa vaimojaan kokonaisen kuukauden. Hän nousi tikkaat huoneistojen takana olevaan majaan ja asetti lihaksikkaan abessinialaisen orjan tikkaiden juurelle pitämään ihmiset pois. Hän ei tullut alas kahteenkymmeneenyhdeksään päivään. Ruoka tuotiin orjalle, joka kiipesi tikkaille ja ojensi sen Muhammadille.
Boikotti oli huonosti ajoitettu. Sillä aikaa kun hän piileskeli, Yathribiin tuli tietoja, että Syyrian ghassanidit olivat valmistautumassa sotaan häntä vastaan. He olivat kristinuskoon kääntyneitä arabeja, jotka hallitsivat laajaa aluetta, joka on nykyään eteläinen Syyria ja Jordania, ja he olivat myös auttaneet bysanttilaisia sodassa Persiaa vastaan. He olivat hyvin varustettuja, taistelun kovettamia ja pelkoa herättäviä. Muhammadin viimeaikaisten Syyrian sotaretkien yllyttäminä ja Herakleioksen rohkaisemina ghassanidit varustautuivat sotaan Muhammadia vastaan, tai niin Yathribiin kulkeutuneet tiedot kertoivat. Uskovaiset olivat peloissaan. He olivat kuolemanvaarassa ja ilman johtajaa. Muhammad ei enää edes johtanut heitä rukoukseen, eikä hän enää antanut heille Jumalan opastusta saarnastuolista. Muhammadin on täytynyt tietää näistä geopoliittisista kehityksistä, mutta hän pysyi eristäytyneenä kammiossaan, riimitellen uusia säkeitä selvittääkseen vaimojensa aiheuttaman ongelman.
Boikotin loppupuolella levisi laaksossa huhu, että Muhammad olisi päättänyt erota kaikista vaimoistaan. Umar sai tietää asiasta ystävältään, joka hankki hänelle tietoja. Mies hakkasi hänen oveaan varhain aamulla huutaen "Avaa, avaa!" Pelästyneenä Umar ryntäsi ovelle. "Ovatko Ghassanidit tulossa?" "Ei", vastasi mies. "Se on vielä paljon kauheampaa. Jumalan lähettiläs on eronnut vaimoistaan!"
Se ei ollut totta, mutta huhu oli lähtenyt liikkelle säkeestä, jonka Muhammad oli kirjoittanut, ja jossa käsiteltiin avioeroa: "Voi olla, että jos profeetta teistä eroaa, hänen Herransa antaa sijaanne parempia vaimoja kuin te." Säe jatkui kuvailemalla ihannevaimon ominaisuuksia: leski tai neitsyt, sillä ei ollut väliä, kunhan hän oli alistuva, uskovainen, hurskas, katuvainen, omistautunut ja halukas paastoamaan. Muhammad oli lausunut näitä säkeitä jollekulle, hyvin luultavasti abessinialaiselle orjalle, ja antanut käskyn toistaa niitä moskeijassa. Kun ne tulivat julkisiksi, syntyi huhu avioerosta.
Kuultuaan kauheat uutiset Umar juoksi etsimään Hafsaa. Hän oli huoneessaan itkemässä. Synkkäilmeinen Umar sanoi: "Enkö minä varoittanut sinua? Erosiko Profeetta teistä kaikista?" Kyyneleet valuen hän itki: "En tiedä." Umar sanoi tytärtään surkimukseksi ja meni majalle, mutta hän ei päässyt orjan ohi. Orja ilmoitti hänet saapuneeksi kolme kertaa, mutta Muhammad ei vastannut. Turhautuneena Umar sanoi kovaan ääneen, niin että Muhammad kuulisi hänet, ettei hän ollut tullut pyytämään suosionosoitusta Hafsalle. Aivan päin vastoin: "Jumalan nimeen, jos Jumalan lähettiläs käskisi minun katkaista hänen kaulansa, minä tekisin sen." Ne olivat taikasanat. Muhammad antoi hänen kiivetä ylös. Umar löysi hänet maakamassa palmun lehdistä punotulla matolla, pää tuettuna käsivarteensa. Hänellä oli ihossaan jälkiä maton kuiduista, ja näky sai Umarin itkemään, että hänen rakastettu profeettansa eli kuin kerjäläinen. Yksinkertaisen vuoteen lisäksi huoneessa ei ollut juuri muuta: nahkaisia vesileilejä riippumassa kattopalkeissa, hieman taateleita ja yöastia. Koottuaan itsensä Umar kertoi Muhammadille viimeisimmät tiedot ghassanidien uhasta ja kysyi lopulta suoraan oliko hän eronnut vaimoistaan. Hän huokaisi helpotuksesta, kun Muhammad pudisti päätään. Kun Umar oli kiivennyt majaan, oli Muhammad ollut ensin huonolla tuulella, mutta kuultuaan Umarin riidasta vaimonsa kanssa ja ajatuksia Yathribin ja Mekan naisten eroista, hän pehmeni ja jopa hymyili. Umar neuvoi häntä olemaan ankara vaimoilleen.
Keskusteltuaan pitkän aikaa he kiipesivät alas ja menivät vaimojen asuinkortteliin. Se oli Muhammadin vaimokapinan kahdeskymmenesyhdeksäs päivä, ja hän oli pelästyttänyt kunnolla koko uskovaisten yhteisön ja varsinkin vaimonsa. He olivat syyllisyydentuntoisia ja kun Muhammad antoi heille vaihtoehdoksi joko erota hänestä ja tavoitella maailman rikkauksia tai pysyä hänen kanssaan ja elää yksinkertaista elämää, he olivat iloisia, että saivat jäädä hänen vaimoikseen.
Vaimoboikotti oli ohi ja Muhammad alkoi varustautua sotaan ghassanideja vastaan.
David Wood kertoo videoblogissaan kuinka Iowan yliopiston kansainvälisten opintojen kurssille annettiin tehtäväksi kirjoittaa syyskuun 11. päivän terrori-iskuista al-Qaidan jihadistien näkökulmasta. Wood esittää vlogissaan esimerkkivastauksen tehtävänantoon:
"9/11 al-Qaidan silmin"
Tri David Wood
Jumalan, Laupiaan Armahtajan, nimeen.
Kaikkivaltias Jumala luettelee rangaistukset turmion levittämisestä maassa. Hän sanoo:
Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus, (Koraani 5:33)
Vaikka rangaistukset vaihtelevat sen mukaan, miten vakavasta rikoksesta on kysymys, mikään turmion levittäminen ei kuitenkaan ole vakavampaa kuin lähettää vääräuskoisten armeija muslimimaahan, puuttuminen muslimimaan sisäisiin asioihin ja muslimien sorto. Koska USA:n sotavoimat ovat tehneet tämän kaiken - puuttumalla asioihin, pommittamalla, asettamalla pakotteita ja hyökkäämällä maahan - USA:n sotilaat on tuomittava kuolemaan.
Mutta myös amerikkalaiset siviilit on tuomittava kuolemaan, sillä islamin lain mukaan, kuten rakastettu profeettamme julistaa, ne jotka rahoittavat sotilaita, ovat vastuullisia sotilaiden teoista:
Jumalan lähettiläs sanoi: "Se joka varustaa sotilaan Jumalan retkelle, saa samanlaisen palkinnon" (Sunan Ibn Majah 2759)
Jumalan lähettiläs sanoi: "Hän joka varustaa ghazin (taistelijan) Jumalan retkelle saa samanlaisen palkinnon kuin ghazi. (Sahih al-Bukhari 2843)
Niinpä ne, jotka rahoittavat USA:n sotilaita, jotka sortavat muslimeja, ovat aivan yhtä vastuullisia kuin sotilaat ja heille kuuluu sama rangaistus kuin sotilaille. Kuka rahoittaa USA:n armeijaa? Amerikkalaiset veronmaksajat.
Nämä Jumalan ja Hänen Lähettiläänsä opetukset todistavat vastaansanomattomasti, että sheikki al-Mujahid, suuri Osama bin Laden, oli täysin oikeassa sanoessaan:
Amerikan kansalaiset ovat heitä, jotka maksavat veroja, joilla rahoitetaan pommikoneet, joilla pommitetaan Afganistania, tankit, jotka tuhoavat kotejamme Palestiinassa, armeijaa, joka miehittää maitamme Persianlahdella, ja laivastoa, joka saartaa Irakia. Nämä verodollarit annetaan Israelille, jotta se voisi jatkaa hyökkäyksiään ja miehittää alueitamme. Niinpä Amerikan kansalaiset ovat niitä, jotka rahoittavat hyökkäykset meitä vastaan ja he ovat niitä jotka päättävät näiden rahojen käytöstä valitsemiensa edustajien välityksellä... Sen vuoksi amerikan kansaa ei voida pitää syyttömänä niihin rikoksiin, joita amerikkalaiset ja juutalaiset tekevät meitä vastaan. (Viesti maailmalle: Osama bin Ladenin lausuntoja, s. 165)
Näin ollen meidän täydellinen uskontomme pakottaa meidät hyökkäämään sekä amerikkalaisia sotilaita että siviileitä vastaan, ja syyskuun 11:nä 2001, uskomme leijonat murskasivat Amerikan, Suuren Saatanan, sielun, tappamalla tuhansia heidän taloudellisen pääkaupunkinsa sydämessä, seuraten mahtavasti rakastetun profeettamme esimerkkiä, joka kerran totesi: "Pelko (jota kylvetään vihollisten sydämiin) on tehnyt minusta voittoisan" (Sahih al-Bukhari 2977)
Kun tuli aika jakaa sotasaalis, antoi Muhammad sivusta katselleille mekkalaisille etusijan saadakseen heidät vankemmin omalle puolelleen. On eri asia, jos ihmiset kääntyvät pakosta, tai jos he kääntyvät innostuneesti. Hän halusi jälkimmäistä. Erityisesti hän toivoi Abu Sufyanin, Safwanin, Suhaylin, Hakim Hizamin, Jubayr Mutimin ja muiden ylimysten innostuneisuutta. Niinpä he hyötyivät ensimmäisinä Muhammadin avokätisyydestä. Abu Sufyanille hän antoi sata kamelia ja tämän pojille Yasidille ja Muawiyalle vielä sata. Jokainen jalosukuinen sai sata kamelia, heidän mukanaan Nader Harithin veli; Nader Harithin Muhammad oli mestannut Badrissa. Abu Sufyan poikineen sai lisäksi reilusti sotasaaliksi otettua hopeaa. Safwanin Muhammad vei katsomaan laakson valtavia hawazineilta otettuja karjalaumoja, joita pidettiin raviineihin tehdyissä aitauksissa. Kun he pysähtyivät yhden tällaisen aitauksen luona, Muhammad kysyi Safwanilta, mitä tämä ajatteli kaikesta tästä karjasta. Kun hänen entinen vihollisensa nyökkäsi hyväksyvästi, Muhammad sanoi: "Ne ovat kaikki sinun." Safwan, jonka isä Umayya Khalaf ja veli Abdullah oli hakattu kuoliaiksi Bilalin yllytyksestä seitsemän vuotta aikaisemmin Badrissa, huokui tyytyväisyyttä Muhammadin anteliaisuuden vuoksi ja vannoi siinä paikassa uskollisuutta Muhammadille ja hänen uskonnolleen.
Muhammad jakoi myös seksiorjia - hawazinien kauneimpia naisia - joillekin Mekan johtohenkilöille kuten Safwanille ja tämän lähimmille miehille. Ali, Uthman, Umar, Abdul Rahman, Talha, Zubair, Sad Waqqas ja muut huomattavat uskovaiset saivat kaikki orjatytön. Umar antoi omansa pojalleen Abdullahille, joka lähetti tytön Mekkaan setänsä luo niin pitkäksi aikaa, että oli varmaa ettei tyttö ollut raskaana. "Hän oli orjatyttö, viaton ja ihana", kerrotaan kirjallisuudessa.
Valtavan sotasaaliin jakamiseen kului paljon aikaa. Kymmenentuhatta miestä vaati Muhammadilta palkkiotaan taistelustaan asian puolesta. Mekkalaisten ja lähimpien upseereiden suosiminen ärsytti heitä ja jotkut beduiinit kävivät kovakouraisiksi, kun päivät kuluivat, eivätkä he olleet saaneet vielä mitään. Kerrotaan, että joukko beduiineja, jotka vaativat äänekkäästi osuuttaan sotasaaliista, piirittivät Muhammadin akaasiapuun luona, ja he suutuspäissään joko repivät Muhammadin vaatteen yläosan tai vetivät sen alas. Eräs toinen beduiini tuli röyhkeästi hänen teltalleen ja sanoi Muhammadille olevansa lopen kyllästynyt kuulemaan Muhammadin käskyä "iloita", mutta mitä iloitsemista on siinä, ettei ole saanut sitä, mikä heille oikeudenmukaisesti kuuluu? Muhammad kosti välittömästi kieltämällä beduiinilta osallisuuden pesuveteen: kääntäen selkänsä miehelle Muhammad pesi suurieleisesti kasvonsa ja kätensä ja sylki veteen. Hän antoi soikon Bilalille ja eräälle toiselle miehelle, jotta he voisivat juoda siitä ja pirskottaa vettä päälleen, sanoen: "nauttikaa siitä". Muhammadin vaimo Umm Salama, joka oli verhon takana piilossa katseilta, yhtyi pilkantekoon sanoen jotain sellaista kuin "Hei, jättäkää vähän minullekin!" Beduiini jätettiin huomiotta ja hän poistui teltasta nöyryytettynä.
Kun eräs vieläkin röyhkeämpi beduiini syytti Muhammadia epäoikeudenmukaisuudesta, Muhammad suuttui: "Senkin kirottu", hän huusi, "kuka on oikeudenmukainen ellen minä?" Umar suuttui niin, että veti miekkansa esiin. "Jumalan lähettiläs, annatko luvan katkaista hänen kaulansa?" Muhammad julisti beduiinin teeskentelijäksi, mutta jätti asian siihen. Kun aavikon arabit lopulta saivat osuutensa, Muhammad käski laskea heidän lukumääränsä ja antoi jokaiselle joko neljä kamelia tai neljäkymmentä lammasta oman valintansa mukaan. Ratsumiehet saivat kaksitoista kamelia tai satakaksikymmentä lammasta.
Yksi suurimmista riidan aiheista oli henkilökohtaisen saaliin jakaminen. Yleensä Muhammad ilmoitti ennen taistelua, että se joka tappoi vihollisen, sai pitää tapetun henkilökohtaiset varusteet, tarkoittaen yleensä aseita ja haarniskaa, mutta siihen saattoi kuulua myös hevonen ja satula, mikäli surmattu oli ollut ratsumies. Pahoja riitoja puhkesi, kun kaksi miestä vaativat itselleen kunniaa saman vihollisen surmaamisesta. Muhammad piti pitkiä istuntoja näiden tapausten selvittämiseksi, ja ratkaisi ne vaatimalla silminnäkijöiden todistuksia. Jos tapausta ei voitu ratkaista, lisättiin saalis yhteiseen pottiin.
Ja niinkuin nämä vaikeudet eivät olisi olleet tarpeeksi, Muhammad sekoitti vielä pakkaa tekemällä täyskäännöksen ja vapautti kaikki vangit, myös ne, jotka oli jo jaettu orjina suvulle, ystäville ja miehille, joihin hän halusi tehdä vaikutuksen. Tämä äkillinen mielen muutos tapahtui, kun hänen luokseen tuli vierailulle hänen kasvatusäitinsä Haliman sukulaisia ja jälkeläisiä - heidän klaaninsa kuului hawazineihin. Ensiksi hänen luokseen tuli joukko miehiä, joita johti Abu Surad, joka väitti olevansa Muhammadin kasvattiäidin veli. Hän piti ylistävän puheen, missä hän muistutti Muhammadia hänen kasvattisuhteestaan heidän klaaniinsa, ja sen takia myös koko hawazinien kansaan. Mies sanoi: "Näin kuinka imit rintaa, enkä ole nähnyt ketään joka olisi imenyt rintaa paremmin; näin kun sinut vieroitettiin, enkä ole nähnyt ketään, joka olisi vieroittunut paremmin. Sitten näin sinut nuorukaisena, enkä ole nähnyt parempaa nuorukaista. Sinun hyvät ominaisuutesi olivat täydelliset." Vieras tunnisti vankien joukossa naisia, joilla oli kasvattisuhde Muhammadiin, sillä he olivat kauan sitten kuolleen Haliman jälkeläisiä. Hän pyysi Muhammadia ottamaan huomioon nämä sukulaisuutensa ja osoittamaan armoa heille vapauttamalla heidät, ja he kääntyisivät hänen uskontoonsa.
Asian ratkaisi Muhammadin kasvattisisaren Shaymin, Haliman biologisen tyttären, vierailu. Hän oli yksi vangeista ja hänet tuotiin Muhammadin eteen, kun hän oli kertonut vangitsijoilleen heidän erikoisesta suhteestaan. Hän oli jo seitsemänkymmentävuotias, kymmenen vuotta vanhempi kuin Muhammad, ja lähes tunnistamaton, mutta nainen näytti Muhammadille arven, jonka oli saanut, kun Muhammad oli purrut häntä hänen kantaessaan tätä sylissään.
Muhammad vapautti välittömästi vangit Haliman klaanista, mutta koska oli jo jakanut heidän omaisuutensa beduiineille, hän antoi heille korvauksen omasta viidenneksestään. Hän meni vielä pidemmälle ja vapautti kaikki hawazinien naiset ja lapset, mikä oli ongelmallista, sillä hän oli jo jakanut heidät saalina heimoille palkkiona heidän palveluksistaan. Muhammad suostui tähän järjestelyyn sen jälkeen, kun hawazinien edustajat olivat luvanneet heidän kääntyvän joukolla hänen uskontoonsa ja heille riittäisi, että heidän naisensa ja lapsensa palautettaisiin heille. Kun hawazinit olivat allekirjoittaneet sopimuksen ehdot, Muhammad kutsui kaikki seuraajiensa heimo- ja klaanipäälliköt kokoukseen ja pyysi heitä vapauttamaan naiset ja lapset. Heillä oli oikeus niihin orjiin, jotka heille oli annettu, mutta hän lupasi, että Jumala korvaa heidän menetyksensä, jos he palauttavat heidät hawazineille. Suuren purnauksen saattelemana naiset ja lapset palautettiin ja perheet yhdistettiin. Jopa kaikkein kauneimmat naiset, jotka oli jaettu Muhammadin suvulle ja ystäville, palautettiin, monet heistä olivat jo raskaana.
Hawazinien järjestelyistä aiheutuneet vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Kun tuli aika palkita monilukuiset yathribilaiset joukot, ei mitään ollut enää jäljellä. Yathribin miehiä oli neljätuhatta, ja he olivat vihaisia, varsinkin nuorimmat. Heitä ärsytti erityisesti Muhammadin avokätisyys Mekan johtohenkilöitä kohtaan. He eivät olleet osallistuneet taisteluihin, "ja meidän miekkamme valuvat yhä verta", sanoi yksi heistä. Sad Ubada, yksi Khazrajin päälliköistä, raportoi Muhammadille tyytymättömyydestä. Käyttäen diplomaattista kieltä estääkseen Umaria tarttumasta miekkaansa hän lisäsi, ettei hän ollut eri mieltä miestensä kanssa. He olivat uskollisesti seuranneet Muhammadia Mekkaan eivätkä olleet epäröineet liittyä mukaan taisteluun hawazineja ja thaqifeja vastaan. He ansaitsivat palkkionsa.
Muhammad oli loukkaantunut. Hän kutsui kokoon kaikki Ansarit - Auttajat, kuten Yathribin käännynnäisiä kutsuttiin. Neuvonpito pidettiin suljetulla alueella ja vain yathribilaiset käännynnäiset ja alkuperäiset Mekan emigrantit saivat osallistua. Kun he olivat kaikki paikalla, Muhammad aloitti saarnan. Sen aiheena oli Auttajien itsekkyys: Katsokaa mitä hän oli tehnyt heidän hyväkseen! Eikö hän ollut tullut heidän luokseen Yathribiin, kun he olivat olleet täysin tietämättömiä Jumalasta? Eikö hän ollut johtanut heitä Jumalan yhteyteen? Olivatko he unohtaneet kuinka he olivat taistelleet toisiaan vastaan, ja hän oli saattanut heidät yhteen? Eikö hän ollut tuonut heille rikkauksia aikaisempien retkien ansiosta? Hän pudisti päätään epäuskoisena siitä, kuinka he olivat hänelle vihaisia siksi, että hän oli ollut antelias mekkalaisille. Eivätkö he luottaneet Jumalan lähettilään arvostelukykyyn? Hän oli antelias mekkalaisille, koska heidän uskonsa oli uusi ja siis vielä heikko, kun taas Auttajien usko oli syvälle juurtunut. Mekkalaiset tarvitsevat tällaista kohtelua, jotta he tulisivat varmemmaksi uskossaan.
Kun Muhammad oli päättänyt moitteensa, hän vaihtoi lupauksiin ja imarteluun: hän valloittaisi Bahrainin heille, ja vain he saisivat osuuden saaliista, mekkalaiset eivät mitään. Jos he niin haluaisivat, he voisivat allekirjoittaa sopimuksen hänen kanssaan, jotta he voivat vaatia häntä pitämään lupauksensa. Hän rakasti heitä enemmän kuin ketään muuta. Miten hän voisi muuten tehdäkään? Häntä ei uskottu Mekassa, mutta he uskoivat häneen; kun hän oli yksin, he auttoivat häntä; kun hän oli pakolainen, he antoivat hänelle turvapaikan; kun hän oli ahdingossa, he lohduttivat häntä. Jumalan nimeen, ei ole muita, joiden kanssa hän mieluummin olisi! Mekkalaiset olivat saaneet hieman saalista, mutta Jumalan lähettiläs palaisi rakastamiensa miesten kanssa Yathribiin!
Sitten hän vasta pääsi vauhtiin: seuraavassa elämässä, kun kaikki on herätetty kuolleista, mutta ennen viimeistä tuomiota, Auttajat tapaavat hänet Suurella järvellä, joka on niin valtava, että sen koko on kuin Sanan ja Omanin etäisyys. He ovat ensimmäisiä ja etummaisia hänen tovereistaan, kun he menevät Allahin eteen tuomiolle, ja Muhammad puhuu heidän puolestaan heidän ansioistaan ja teoistaan Jumalan asian puolesta. Auttajat, Auttajien lapset ja heidän lapsensa ja lapsenlapsensa, ovat suurimpia Jumalan edessä.
Kerrotaan, että Muhammadin puhe oli niin vaikuttava, että ennen kuin hän lopetti, olivat miehet itkeneet partansa märiksi.
Muhammad oli voittoisa. Kaikki taipuivat hänen tahtoonsa. Alle kahdessa kuukaudessa hän oli valloittanut ja käännyttänyt Mekan ympäristöineen sekä alistanut ja käänyttänyt koko hawazinien kansan. Hän oli pyyhkinyt kuvainpalvonnan jäänteet pois suurimmaksi osaksi. Ihmiset, jotka olivat paenneet henkensä edestä, alkoivat nyt palata takaisin ja etsivät anteeksiantoa entiseltä viholliseltaan kääntymällä hänen uskontoonsa. Hän oli niin hyvällä tuulella, että oli antelias kaikille, jotka tulivat hänen luokseen. Jos he halusivat jotakin, hän antoi sen omasta viidenneksestään. Kirjallisuudessa kerrotaan kuinka vanha nainen tuli hänen luokseen ja väitti olevansa Haliman aviomiehen sisko. Nainen kertoi tapahtumia, jotka todistivat hänen väitteensä. Hän toi Muhammadin luo juustokorin, lämpimiä muistoja Haliman viimeisistä päivistä ja oli valmis kääntymään. Nainen lausui uskontunnustuksen suoraan Muhammadille, ja tämä otti uskollisuudenvalan vastaan samoin kuin muiltakin naisilta: hän kastoi ensin oman kätensä vesimaljaan ja ojensi sen sitten naiselle, että tämä voisi kastaa oman kätensä. Ennen lähtöään nainen kertoi, että hänen perheensä oli kohdannut vastoinkäymisiä, ja he tarvitsivat apua. Nainen oli Muhammadin veroinen ihmisten liikuttamisessa, ja Muhammad päätyi antamaan hänelle vaatteita, kamelin katettuine satuloineen ja kaksisataa kultarahaa. Kun nainen teki lähtöä, hän sanoi: "Sinä olit parhain kasvattilapsi pienenä ja nyt aikuisena olet miehistä parhain. Sinä olet suuri siunaus."
Muhammad ryhtyi harjoittamaan diplomatiaa ja lähetti sanan hawazinien päällikölle Malikille, joka piileskeli edelleen Taifissa, että hän antaisi hänelle anteeksi ja palauttaisi hänen perheensä mikäli hän kääntyisi. Hän höysti tarjoustaan lupaamalla vielä sata kamelia kaupan päälle. Malik suostui ja vastapalveluksena Muhammad nimitti Malikin hawazinien päälliköksi ja lähetti hänet ryöstelemään thaqifin karjaa.
Kun loputkin hawazinien sotasaaliista oli jaettu, ja lukuisalle joukolle ihmisiä annettu anteeksi, ja päällikönvirat oli jaettu, Muhammad suoritti pienen pyhiinvaelluksen Mekkaan ennen palaamistaan Yathribiin. Ennen pyhiinvaellukselle lähtöään hän sai epileptisen kohtauksen. Sen on täytynyt tapahtua ulkona, sillä Umar ja muut pitelivät peittoa hänen päällään suojellakseen häntä auringolta, kunnes kohtaus oli ohi. Kohtauksen jälkeen hän johdatti koko armeijansa pyhiinvaellukselle. Se jälkeen beduiinit palasivat omille heimoalueilleen, kun taas hän lähti Aus- ja Khazraj-heimojen kanssa takaisin Yathribiin jättäen Mekkaan saarnaajia ja hallintovirkamiehiä.
Vuoden kuluessa Taif antautui. Vuoristokaupunki oli joutunut Muhammadin uskonnon ympäröimäksi ja oli kuin eristetty saari valtameressä. Entisten ystäviensä hawazinien jatkuvien hyökkäysten vuoksi kääntymisestä tuli eloonjäämiskysymys. Päätöstä nopeutti Urwa Masudin loikkaus. Hän oli erään Muhammadin kymmenen vuotta aikaisemmin karkottaneen sheikin poika, ja heimon vaikutusvaltainen johtaja. Hän oli yksi niistä, jotka mekkalaiset lähettivät Muhammadin luo neuvottelemaan Hudaibiyyan sopimusta; mekkalaiset luottivat häneen, koska hänen äitinsä oli mekkalainen, ja hän oli myös Abu Sufyanin sukulainen. Hän oli ensimmäisiä Taifissa, jotka ymmärsivät, että Muhammadin yliherruus oli väistämätön. Hän meni Yathribiin tekemään uskontunnustuksen ja palasi sitten Taifiin, mutta kun hänen kääntymisensä tuli yleiseen tietoon, hänet pian murhattiin; suuttunut kaupunkilainen ampui nuolen hänen rintaansa. Hänen kuolemansa käynnisti yleisen keskustelun Taifin vaarallisesta tilanteesta, ja lopulta päätettiin lähettää valtuuskunta Muhammadin luo ottamaan selvää heidän vaihtoehdoistaan. Delegaatio esitti Muhammadille pyynnön, että he saisivat pitää rakastetun al-Latinsa kolmen vuoden ajan. Muhammad kieltäytyi. Al-Latin temppeli ja kaikki thaqifien yksityiset jumalankuvat pitäisi hävittää. Valtuuskunta palasi Taifiin ja suostutteli kaupunkilaisia kääntymään ja antautumaan. Jos he eivät tekisi niin, Muhammad varmasti palaisi ja kukistaisi heidät kuten oli tehnyt hawazineille ja niin monille muille. Lopulta kaupunkilaiset myönsivät pelkonsa siitä, mitä Muhammad heille tekisi, ja päättivät kääntyä. He "vaihtoivat pelon turvallisuuteen", kuten kirjallisuudessa huomautetaan.
Ennen lähtöään Yathribista valtuuskunta vihjasi Muhammadille, että kaupunkilaiset kieltäytyisivät tuhoamasta al-Latin temppeliä omin käsin, ja niin Muhammad lähetti Mughira ibn Shuban, Urwa Masudin veljenpojan, pienen joukon kanssa tuhoamaan sen heidän puolestaan. On luultavaa, että Muhammad valitsi Mughiran näyttääkseen inhonsa kaupungille, joka oli karkoittanut hänet kymmenen vuotta aikaisemmin. Mughira oli taifilaisten mielissä lainsuojaton ja karkulainen, sillä hän oli murhannut kolmetoista heimon miestä ja ryöstänyt heidän kauppatavaransa. Kuka olisi ollut parempi mies hävittämään heidän kaikkein arvokkaimpansa? Muhammad lähetti Taifiin myös Abu Sufyanin hänen sukulaissuhteidensa vuoksi, mutta tämä pelkäsi henkensä puolesta, jos tulisi kaupunkiin Mughiran kanssa ja erosi tästä kaupungin ulkopuolella.
Mughira saapui kaupunkiin pääportista kymmenen raskaasti aseistetun miehen kanssa ja otti temppelin haltuunsa. Kukaan ei uskaltanut vastustaa heitä. Al-Latin patsas, joka oli veistetty valkoisesta kivestä piirtokirjoituksineen, oli temppelissä verhon takana. Mughira miehineen hakkasi patsaan hakuilla ja moukareilla palaksiksi ja sitten he hävittivät temppelin. He pitivät kaiken kullan, hopean, hajusteet, kankaat ja muun arvokkaan, minkä vain löysivät. Kaupunkilaiset seisoivat lähistöllä ja itkivät, kun heidän hedelmällisyyden jumalattarensa, joka oli hallinnut heidän vuortaan vuosisatoja, heidän rakastettu Taifin Rouvansa, hajosi kivikasaksi. Myöhemmin raunioiden tilalle pystytettin moskeija.
