Allah tuomitsee muslimit, jotka kieltäytyivät seuraamasta Muhammedia Tabukin sotaretkelle, missä hän toivoi taistelevansa bysanttilaisia vastaan vuonna 631 (jakeet 81-89). Jotkut pyysivät vapautusta Arabian hirmuisen helteen vuoksi, joka olisi tehnyt retkestä erityisen haastavan - mikä saa Allahin pilkkaamaan heitä muistuttaen helvetin tulesta: he eivät "tahtoneet panna alttiiksi omaisuuttaan ja henkeään Jumalan asian puolesta", se tarkoittaa jihadia (yujahidoo) (jae 81). Ibn Kathir selittää: "jos heillä olisi ollut lainkaan ymmärrystä, he olisivat marssineet Allahin Lähettilään kanssa kuumuudessa, jolloin he olisivat säästäneet itsensä Jahannamin Tulelta (helvetiltä), mikä on paljon ankarampi."
Vaikka Teeskentelijät muuttaisivat mieltään ja haluaisivat seurata Muhammedia jollekin toiselle sotaretkelle, ei heitä milloinkaan päästetä mukaan (jae 83). Muhammed ja muslimit eivät saa edes rukoilla heidän puolestaan, jos he kuolevat (jae 84). Heitä rangaistaan myös tässä maailmassa (jae 85 - jakeen 55 kertaus). Mutta Muhammed ja ne muslimit, jotka "panevat alttiiksi [jahadoo] omaisuutensa ja henkensä" pääsevät Paratiisin puutarhoihin (jakeet 88-89).
Allah osoittaa erityistä kritiikkiä beduiineille, jotka eivät lähteneet Tabukiin (jakeet 90-105). Ibn Juzayy sanoo, että kieltäytyminen osoitti, etteivät he olleet muslimeja, vaikka he väittivät niin: "He olivat ihmisiä, jotka eivät käyneet jihadiin, eivätkä antaneet sille mitään syytä, joten he valehtelivat sanoessaan olevansa uskovaisia." Tämä ei tarkoita etteikö jihadista voisi jäädä pois hyvästä syystä: pois jäänti sallitaan niille, jotka ovat "heikkoja tai sairaita tai joilla ei ole mitä uhrata" (jae 91). Ibn Kathir selittää ehdot: "Allah antaa tässä oikeutetut syyt, joiden nojalla voi jäädä pois taistelusta. Hän mainitsee ensin henkilöön liittyvät syyt, jotka estävät osallistumisen jihadiin, kuten sokeus, ontuminen, jne. Sitten hän mainitsee syitä, jotka eivät ole pysyviä, kuten sairauden, joka estää taistelemasta Allahin puolesta ja köyhyyden, joka estää varustautumisen jihadiin. Näissä tapauksissa ei ole synti olla osallistumasta taisteluun edellyttäen, että he eivät levitä pahaa verta tai yllytä muslimeja olemaan taistelematta, vaan käyttäytyvät hyvin."
Kuitenkin rikkaat vaativat vapautusta (jae 93) ja esittävät tekosyitä Muhammedille, jonka ei tule hyväksyä niitä (jae 94), koska nuo ihmiset ovat saastaisia (jae 95). Pahimpia uskottomia ja Teeskentelijöitä ovat beduiinit (jae 97). Allah syyttää joitakin heitä juonittelusta Muhammedia vastaan ja varoittaa, että heille käy huonosti (jae 98). Jotkut kuitenkin ovat tosiuskovaisia (jae 99). Allah antaa anteeksi niille, jotka katuvat tekemiään vääryyksiä, kun he ovat "sekoittaneet teon, joka on hyvä, toiseen, joka on paha" (jae 102). Ibn Juzayy selittää, että "tämä ayat ilmoitettiin koskien Abu Lubabaa. Hänen hyvä tekonsa oli jihadiin osallistuminen ja paha tekonsa Banu Quraizan neuvominen" - juutalainen heimo, joka rikkoi sopimuksen muslimien kanssa ja jonka Muhammed oli siitä syytä joukkomurhannut. Ne jotka katuvat voivat sinetöidä katumisensa antamalla almuja (jakeet 103-104).
Allah vertaa väärää uskoa aitoon (jakeet 106-112). Paluumatkalla Tabukista Muhammed sai tietää joidenkin muslimien rakentamasta moskeijasta, joka oli perustettu vastustamaan hänen valtaansa. Allah antoi hänelle ilmestyksen tehden selväksi näiden rakentajien pahat aikeet huolimatta heidän vakuutteluistaan hyvistä aikomuksistaan (jae 107). Muhammed käski seuraajiaan polttamaan moskeijan maan tasalle. Ibn Kathir sanoo, että sen rakentajat olivat "tehneet siitä etuvartion niille, jotka sotivat Allahia ja Hänen Lähettilästään vastaan."
Allah takaa pääsyn Paratiisiin niille, jotka "surmaavat" ja joita "surmataan" (jae 111). Tästä jakeesta on tullut nykyajan oikeutus itsemurhapommituksille. Ibn Kathir selittää: "Allah sanoo, että Hän on korvannyt uskovaisille palvelijoilleen heidän henkensä ja omaisuutensa - jos he ovat menettäneet ne Hänen vuokseen - pääsyllä Paratiisiin." Ibn Juzayy lisää merkittävästi: "On sanottu, että tämä ilmoitettiin Aqaban Valasta [varhainen muslimien vakuutus taistella islamin puolesta], mutta se pätee jokaiseen uskovaiseen, joka käy jihadiin Allahin tiellä Ylösnousemuksen Päivään asti."
Näin se on ymmärretty. Abu Abdel Aziz, nykyajan jihadisti, joka taisteli Afganistanissa ja Bosniassa, sanoi vuonna 1994 haastattelussa: "Olen ymmärtänyt, että paras uhri, jonka voimme antaa Allahille, on sielumme ja sen jälkeen omaisuutemme." Sitten hän siteerasi jaetta 111.
Koraani sanoo, että lupaus Paratiisista niille, jotka surmaavat ja tulevat surmatuiksi, on myös Toorassa ja Evankeliumissa, mutta todellisuudessa sitä ei niistä löydy - joka todistaa jälleen hurskaille muslimeille, että niitä on väärennetty.
Allah korostaa, että uskollisuus Allahille menee kaiken edelle, ja että Allah kontrolloi kaikkea (jakeet 113-129). Muhammedin ja muslimien ei tule rukoilla pakanoiden puolesta, ei edes sukulaisten (jae 113, myös jae 84). Abraham jopa hylkäsi isänsä, kun hän huomasi tämän olevan "Jumalan vihollinen" (jae 114). Allah ei johda ihmisiä harhaan sen jälkeen, kun hän on ohjannut heidät totuuteen (jae 115) - Ibn Juzayy selittää: "Tämä ayat ilmoitettiin sen jälkeen, kun jotkut muslimit olivat rukoilleet anteeksiantoa kuvainpalvojille, ja nyt he pelkäsivät tehneensä väärin, ja niin tämä ayat ilmoitettiin heidän lohdutuksekseen, toisin sanoen Allah ei tuomitse teitä sellaisesta, jonka te ette tienneet olevan väärin."
Ne "kolme henkilöä", jotka saavat anteeksi jakeessa 118, olivat kolme muslimia, jotka Iban Juzayyn mukaan "jäivät pois Tabukin sotaretkeltä ilman syytä, mutta he eivät olleet teeskentelijöitä eivätkä olleet aikoneet jäädä pois." Uskovien tulee "kunnioittaa Jumalaa ja olla totuutta rakastavien seurassa", mikä tarkoittaa as-Suyutin mukaan "totuudenmukaisia kaikessa ja kaikissa tilanteissa." Muhammedin kerrotaan kuitenkin sallineen valehtelun "taistelussa, sovinnonteossa, miehen kertomuksissa vaimolleen ja vaimon kertomuksissa miehelleen (sovinnon tekeminen valkoisilla valheilla)."
Medinalaisten ja beduiinien ei olisi saanut epäröidä seuraamasta Muhammedia, koska kaikki heidän kärsimyksensä olisi katsottu heidän edukseen oikeuden tekoina. Mikään heidän murheistaan ei jää palkitsematta (jae 120). Kaikkien muslimien ei kuitenkaan tarvitse lähteä sotaretkelle (jae 122). Ibn Abbas sanoo: "kaikkien muslimien ei ole välttämätöntä osallistua hyökkäykseen." Tämä on perusta islamin lain periaatteelle, että jihad on fard kifaya - yhteisön velvollisuus, jolloin loput ovat siitä vapaita, jos toiset osallistuvat siihen. Jihadista tulee fard ayn, pakollinen jokaiselle uskovalle, kun muslimien maahan hyökätään. Yleisesti muslimien tulee taistella uskottomia vastaan ja olla ankara heille (jae 123).
Koraanin suurat kasvattavat muslimien uskoa (jae 124), mutta vain lisäävät vääräuskoisten epäuskoa (jakeet 125-127).
Alkuperäinen kirjoitus: Blogging the Qur’an Sura 9, “Repentance,” verses 81-129
Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm
Lue lisää Koraanin selityksiä Koraaniblogista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti