27. syyskuuta 2015

Jihad, sota kaikkia vastaan

Bill Warnerin Kahden tunnin Koraani jatkuu kertomuksella siitä, miten Muhammed alkoi ryöstellä Mekan karavaaneja ja miten muslimit saivat ensimmäisen voittonsa Badrissa ylivoimaista vihollista vastaan. Myös Muhammedin tarina kertoo näistä tapahtumista luvuissa Pyhä Sota alkaa ja Badrin taistelu.

Viitenumerot kuten "I123" viittaavat vastaaviin kohtiin Ibn Ishaqin kirjoittamassa ja A. Guillaumen englanniksi kääntämässä Muhammedin elämäkerrassa The Life of Muhammad. Muhammedin elämäkerta on käännetty myös suomeksi. Merkinnät kuten "4:42" viittaa Koraanin lukuun 4 jakeeseen 42. Suomenkielinen Koraani löytyy verkosta esimerkiksi täältä.



JIHAD, SOTA KAIKKIA VASTAAN
4:42 Sinä päivänä ne, jotka olivat uskottomia ja tottelemattomia profeetalle, toivovat, että maa heidät peittäisi, eivätkä he pysty salaamaan mitään Jumalalta.

Muslimit olivat köyhiä ja mekkalaiset olivat rikkaita. Muslimit ajettiin pois Mekasta ja Muhammed janosi kostoa. Hän alkoi hyökätä Mekan karavaanien kimppuun.


JIHAD - ENSIMMÄINEN TAPPO

I415-423 Muhammed lähetti sotilaitaan seitsemän kertaa ryöstämään Mekkaan meneviä karavaaneja. Yhdelläkään retkellä ei kuitenkaan löydetty karavaaneja.

I423-4 Sitten Muhammed lähetti Abdullahin matkaan kahdeksan miehen kanssa. He esittivät hämäyksen vuoksi olevansa pyhiinvaeltajia saadakseen tapettua miehet ja ryöstettyä omaisuuden. Mekkalaiset syyttivät Muhammedia sotarikolliseksi, joka oli rikkonut arabien sopimusta olla hyökkämäättä pyhän kuukauden aikana.

Koraani sanoo:

2:216 Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä. 
He kysyvät sinulta, Muhammed, onko taisteltava rauhoitetun kuukauden aikana. Sano: »Taisteleminen sen aikana on raskas synti; mutta käännyttäminen Jumalan tieltä, Jumalan kieltäminen, Rauhoitetun temppelin häpäiseminen ja kävijöiden ajaminen pois sieltä on vielä pahempaa Jumalan silmissä. Sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha.» He eivät lakkaa sotimasta teitä vastaan, ennenkuin ovat saaneet, mikäli voivat, teidät luopumaan uskonnostanne. Mutta niiden teot, jotka luopuvat uskonnostaan ja kuolevat uskottomuudessaan, tulevat olemaan turhia sekä tässä että tulevassa elämässä, heistä tulee Tulen asukkaita ja he pysyvät siinä iankaikkisesti.


TAISTELU ALLAHIN PUOLESTA - BADR

i428 Muhammed oli hyvin onnekas. Hänen vihollisensa Abu Sufyan, varakas kauppias, omisti karavaanin, joka kulki Medinan läheltä. Hänen onnistui saada pieni sotajoukko Mekasta karavaanin suojaksi ssatuaan selville, että Muhammed oli aikeissa hyökätä. Seurannut taistelu muutti historian kulkua, kun Muhammed kävi taisteluun kolminkertaista ylivoimaa vastaan. Islam voitti sinä päivänä.

I476 Badrin taistellun jälkeen ilmestyi Koraaniin kokonainen suura. Muslimit eivät olleet yksin. Allah oli lähettänyt tuhat enkeliä tappamaan kafireja.

8:2 Ainoastaan ne ovat oikeauskoisia, joiden sydämet valtaa pelko Jumalan nimeä lausuttaessa, joiden usko kasvaa, kun Meidän tunnusmerkkimme heille luetaan, ja jotka turvaavat Herraansa. Ne, jotka pysyvät rukouksessa ja lahjoittavat muille siitä, mitä Me olemme heille suonut. Nämä ovat totisia oikeauskoisia. Heitä varten on eri arvoasteet heidän Herransa luona sekä anteeksiantamus ja jalomielinen huolenpito.
8:5 (Ajattele esimerkiksi), kuinka Herrasi antoi sinun (Muhammedin) lähteä kotiseudultasi vakavaan tehtävään; ja katso, osa uskovaisista oli totisesti haluton (seuraamaan). He väittelivät kanssasi (asian) totuudesta, senjälkeen kun se oli selvästi heille näytetty; aivan kuin olisi heitä viety kuolemaan ja he olisivat siihen tuijottaneet.
8:7 Ja kuinka Jumala lupasi, että toinen kahdesta (vihollisen) joukosta on oleva teidän, ja te toivoitte, että aseeton joukko lankeaisi teidän osallenne, mutta Jumala tahtoi vahvistaa sanojensa totuuden ja hävittää uskottomat viimeiseen mieheen vahvistaakseen totuuden ja kumotakseen valheen, vaikkakaan se ei miellyttäisi syntisiä!
8:9 Ja kuinka teidän huutaessanne apua Herraltanne Hän kuuli rukouksenne ja sanoi: »Totisesti autan teitä tuhannella enkelillä toinen toisensa jälkeen.» Ja tämän teki Jumala ainoastaan jotta se olisi ilosanoma teille ja jotta sydämenne rauhoittuisivat, sillä apu tulee vain Jumalalta, katso, Jumala on mahtava ja viisas.
8:11 Entä kun Hän antoi teidän vaipua lyhyeen uneen, joka oli kuin Hänen lähettämänsä virkistys, ja lähetti vettä taivaasta puhdistaakseen teidät, poistaakseen paholaisen saastutuksen teistä ja vahvistaakseen sydämenne sekä lujittaakseen askeleenne.
8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.» Ja tämä siksi, että he niskoittelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, sillä jos joku niskoittelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan. Tässä on rangaistus teille; maistakaa sitä siis! Uskottomia varten on tulen tuska.
8:15 Te, jotka uskotte. kun kohtaatte uskottomia taistelutantereella, älkää kääntäkö heille selkäänne. Sillä se, joka sinä päivänä kääntää heille selkänsä, paitsi sotaliikkeen yhteydessä tai yhtyessään omiensa ryhmään, vetää totisesti päällensä Jumalan vihan; hänen olinpaikakseen tulee helvetti, ja kurjaa on joutua sinne. Ette te (muslimit) surmanneet heitä, vaan Jumala heidät surmasi; etkä sinä (Muhammed) ampunut, kun joustasi käytit, vaan Jumala ampui, sillä hän halusi koetella oikeauskoisia suosiollaan. Jumala on totisesti kuuleva, tietävä. Niin on laita; Jumala uskottomien juonet herpaisee.
8:19 (Uskottomat!) Jos te toivotte ratkaisua, niin totisesti on tuomio jo langennut, mutta jos luovutte vastustuksestanne, on se teille parempi. Mutta jos kuitenkin palaatte (sotajalalle), palaamme Mekin. Ja teidän sotajoukkonne ei auta teitä vähääkään, miten lukuisa se lieneekin. Jumala on totisesti oikeauskoisten kanssa.
I481 Voiton jälkeen jaettiin sotasaalis. Viidesosa kuului Lähettiläälle, Allahin profeetalle.
8:41 Ja tietäkää, että hankkimastanne sotasaaliista kuuluu viides osa Jumalalle, toisin sanoen Hänen lähettiläälleen ja tämän lähiomaisille, orvoille, köyhille ja vaeltajille, jos uskotte Jumalaan ja siihen, minkä lähetimme palvelijallemme ratkaisun päivänä, sinä päivänä, jolloin molemmat sotajoukot kohtasivat toisensa. Jumalan on totisesti kaikki mahti.


I482 Muistakaa sodassa (jihadissa) aina Allahia ja te voitatte. Totelkaa Muhammedia älkääkä riidelkö hänen tai toistenne kanssa. Älkää paetko, älkääkä menettäkö taistelutahtoanne. Allah antaa teille voiton. Ja kun kafirit on lyöty, heidän ongelmansa vasta alkavat. Allahin enkelit kiduttavat heitä ikuisesti.

8:45 Te uskovaiset, kun te kohtaatte sotajoukon, olkaa lujia ja rukoilkaa alati Jumalaa, jotta menestyisitte. Ja totelkaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, älkääkä kiistelkö, jotta ette lannistuisi ja menettäisi sisuanne, vaan olkaa itsepintaiset; Jumala on totisesti sitkeiden puolella. Älkää olko niitten kaltaisia, jotka kerskaten lähtivät liikkeelle asunnoistaan, jotta ihmiset heidät näkisivät ja he saisivat muut luopumaan Jumalan retkestä; Jumala piirittää heidän tekonsa.
8:48 Entä kun pahahenki näytti heille heidän tekonsa kelpo teoiksi ja sanoi: »Yksikään ihminen ei ole voittava teitä tänään, ja minä olen teidän liittolaisenne.» Mutta kun molemmat sotajoukot näkivät toisensa vastatusten, teki hän (pahahenki) täyskäännöksen ja sanoi: »Pysyn totisesti erossa teistä, sillä minä näen, mitä te ette näe. Totisesti saa Jumala minut pelkäämään, sillä Jumala on ankara rankaisija.»
8:49 Muistakaa, kuinka tekopyhät ja sydämeltään sairaat sanoivat: »Heidän uskontonsa on pettänyt heidät (muslimit).» Mutta jos joku turvaa Jumalaan, on Jumala totisesti mahtava ja viisas. Jospa voisit nähdä heidät, kun enkelit antavat uskottomille täyden ansion mukaan. Kuinka he lyövät heitä kasvoihin ja selkään ja sanovat: »Maistakaa polttavaa tuskaa!
8:67 Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä. Te halajatte tämän maailman hyvyyttä, mutta Jumala tahtoo teille tulevaa elämää, ja Jumala on mahtava, viisas. Jollei Jumalan käsky olisi tullut jo ennemmin, olisi teitä kohdannut hirveä rangaistus kaikesta siitä, minkä olitte ottaneet. Nauttikaa nyt saamastanne saaliista, siitä, mikä on luvallista ja hyvää, ja antakaa kunnia Jumalalle! Jumala on totisesti anteeksiantava, armollinen.

I484 Muhammed lähti Mekasta saarnamiehenä ja profeettana. Hän saapui Medinaan noin 150 muslimikäännynnäisen kanssa. Vuoden kuluttua Medinassa oli noin 250-300 muslimia ja useimmat heistä olivat hyvin köyhiä. Badrin taistelun jälkeen syntyi uusi islam. Muhammed ratsasti Medinasta poliitikkona ja kenraalina. Islamista tuli aseistettu poliittinen liike, jolla oli uskonnollinen motiivi, jihad.

Koraani käyttää jihadista termiä "taistella Jumalan retkellä".

2:190 Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia.
2:191  Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin, ja karkoittakaa heidät joka paikasta, mistä he ajoivat pois teidät, sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Rauhoitetun temppelin lähellä, jolleivät he hyökkää päällenne siellä; mutta jos he hyökkäävät, niin tappakaa heidät. Sellainen on oleva uskottomien palkka. Mutta jos he lakkaavat taistelemasta, niin on Jumala totisesti armahtavainen ja laupias.
2:193 Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen. Mutta jos he herkeävät, älköön vallitko vihollisuutta muita kuin uskottomia vastaan. Rauhoitettu kuukausi kostetaan (sen rikkojille) rauhoitetulla kuukaudella ja pyhitetyt paikat vastaavilla. ja jos joku ryhtyy sotaan teitä vastaan, niin ahdistakaa häntä samalla tavalla, kuin hän ahdisti teitä. Täyttäkää velvollisuutenne Jumalaa kohtaan ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka karttavat pahaa.
2:195 Uhratkaa omaisuuttanne Jumalan asian hyväksi; älkää syöksykö turmioon, tehkää hyvää. Katso, Jumala rakastaa hyväntekijöitä.
---------------------------

Aikaisemmat Kahden tunnin Koraanin suomennokset:

Johdanto
Opetus alkaa
Julkinen opetus
Vaikeuksia
Poliittinen ura alkaa
Juutalaiset
Kristityt
Teeskentelijät

Kahden tunnin Koraani on suomennettu Bill Warnerin kirjasta "A Two Hour Koran". Englanninkielisen kirjan voi ostaa esimerkiksi Amazonin kirjakaupasta.




3 kommenttia:

  1. Thank you for sharing an exceptional article. Your dedication to disseminating this valuable information is truly admirable, and I extend my thanks on behalf of myself and undoubtedly numerous others who have derived immense benefit from it. Your consistent commitment to delivering top-notch work is genuinely valued. I encourage you to continue your outstanding efforts and keep sharing articles of this caliber. Your contributions leave a lasting impact, and we are thankful for the knowledge and insights you generously provide. If you happen to be in need of assistance with assignments, your search ends here! We offer finance assignment help services that bring a proficient team of over 200 assignment experts within your reach. Be assured that we are dedicated to guiding you through your assignments.

    VastaaPoista
  2. Nice post. Thanks for sharing with us such a wonderful post. Struggling with your nursing assignments? Let our expert team of Nursing Assignment Help offer comprehensive assistance and support to nursing students facing challenges in completing their academic assignments. With a team of experienced and qualified nursing professionals, the service guides diverse nursing topics, ensuring students receive expert insights, well-researched content, and assistance in meeting academic requirements. Whether it's nursing essays, case studies, or research papers, Nursing Assignment Help strives to enhance students' understanding and academic performance in the field of nursing.

    VastaaPoista
  3. I Appreciate this post. This post is very interesting and informative. Explore top-notch Nursing Assignment Help services designed to elevate your academic success. Our expert team of nursing professionals offers comprehensive assistance, ensuring impeccable assignments that meet the highest standards. Get personalized support, and timely delivery, and excel in your nursing studies with confidence. Trust us for unparalleled guidance in nursing assignments and enhance your academic journey today.

    VastaaPoista