31. elokuuta 2015

Kahden tunnin Koraani: Teeskentelijät

47:33 Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa, olkaa kuuliaisia sananjulistajalle älkääkä saattako tekojanne raukeamaan!

I351 Ennen Muhammedia arabit olivat tyytyväisiä uskontoonsa ja suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Monet arabit kääntyivät islamiin painostuksen alla. Salaisesti he olivat kuitenkin teeskentelijöitä, jotka liittoutuivat juutalaisten kanssa, koska he pitivät Muhammedia harhaisena.

I365 Koraani kuvailee teeskentelijöitä:
2:8 Muutamat ihmiset sanovat kyllä: »Me uskomme Jumalaan ja Viimeiseen päivään», eivätkä kuitenkaan usko. He tahtovat pettää Jumalaa ja niitä, jotka uskovat, mutta he eivät petä ketään muita kuin itsensä, eivätkä käsitä sitä. Sairaus turmelee heidän sydämensä, ja Jumala pahentaa heidän sairautensa; niin, heitä odottaa tuskallinen rangaistus, koska he ovat valehdelleet.
2:11 Kun heille sanotaan: »Alkää aiheuttako pahennusta maan päällä», he vastaavat: »Mehän vain uudistamme asiat oikeiksi.» Eivätkö juuri sellaiset tosiaan ole niitä, joista paha paisuu? Mutta he eivät sitä tajua. Ja kun heille sanotaan: »Uskokaa kuten nuo ihmiset uskovat», he vastaavat: »Onko meidän uskottava kuten hullut uskovat?» Mutta eivätkö todellisuudessa juuri he itse ole hulluja? Vaan sitäkään he eivät älyä. Kohdatessaan uskovaisia he sanovat: »Me uskomme», mutta kun he erkanevat taas saatanainsa pariin, he selittävät: »Tietysti olemme teikäläisiä, me vain teimme pilkkaa.» Mutta Jumala tekeekin pilkkaa heistä itsestään, jättää heidät yltymään pahuudessaan ja vaeltamaan sokeasti yhä syvempään häpeään. He ovat niitä, jotka oikean johdatuksen vaihtavat harhatiehen, eikä se vaihtokauppa ole heille voittoa tuottava, vaan he jäävät kokonaan ilman Jumalan Opastusta.

I355 Eräs muslimiksi kääntynyt Medinalainen alkoi myöhemmin epäillä Muhammedin totuutta ja sanoi: "Jos tämä mies on oikeassa, olemme pahempia kuin aasit." Kuuliaisuus islamille menee perheen, kansakunnan ja ystävän edelle. Kun Muhammed haastoi hänet hänen puheistaan ja epäilyksistään, hän kielsi kaiken. Koraani kommentoi:

9:74 He vannovat Jumalan nimeen, etteivät ole mitään väärää puhuneet. Kuitenkin he todella puhuivat epäuskon sanoja ja olivat uskottomia omaksuttuaan Islaamin. He suunnittelivat hankkivansa sellaista, mitä eivät kyenneet saavuttamaan; eivätkä he muuta tavoitetta löytäneet, paitsi että Jumala sekä Hänen lähettiläänsä heitä armostaan rikastuttaisivat. Parempi heille olisi, jos he kääntyisivät, mutta jos he luopuvat, niin Jumala langettaa heille tuskallisen tuomion tässä maailmassa ja tulevassa, eikä heillä ole suojelijaa eikä auttajaa tämän maan päällä.


I357 Muhammed sanoi yhdelle teeskentelijöistä, että hänellä on Saatanan kasvot. Mies tapasi istua kuuntelemassa Muhammedia ja kertoa myöhemmin kuulemansa teeskentelijöille. Muhammedista hän sanoi: "Muhammed on innokas kuuntelija. Jos hänelle kertoo jotain, hän heti uskoo sen." Koraani puhuu hänestä ja muista teeskentelijöistä:

9:61 Heidän joukossaan on niitä, jotka panettelevat profeettaa ja sanovat: »Hän on herkkäuskoinen». Sano: »Se hän on teidän parhaaksenne, hän uskoo Jumalaan ja luottaa oikeauskoisiin. Hän armahtaa niitä teistä, jotka uskovat.» Mutta niitä, jotka panettelevat Jumalan lähettilästä, kohtaa tuskallinen rangaistus. Teidän edessänne he vannovat Jumalan nimeen teidät tyydyttääkseen, mutta parempi olisi, että he tyydyttäisivät Jumalaa ja Hänen lähettilästänsä olemalla uskovaisia.
9:63 Eivätkö he tiedä, että ken tahansa vastustaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, sitä totisesti odottaa tuli ja helvetti, jonne hän jää ainaiseksi. Tämä on suuri häpeä.


I358 Eräs teeskentelijä selitteli kritiikkiään sanomalla, että hän oli vain vitsaillut. Pieninkään kritiikki ei jäänyt huomiotta.

9:65 Jos heiltä kyselet, he varmaan vastaavat: »Me vain juttelimme ja laskimme leikkiä». Sano: »Jumalastako ja Hänen tunnusmerkeistään sekä lähettiläästäänkö te teitte pilkkaa?» Älkää puolustelko itseänne. Olettehan vajonneet epäuskoon senjälkeen kuin olitte uskossa. Jos me annammekin anteeksi osalle teistä, niin rankaisemme toista osaa, koska he ovat rikollisia. Ulkokullatut, sekä miehet että naiset, ovat kaikki samankaltaisia. He rohkaisevat tekemään pahaa ja ehkäisevät hyvän tekemisen sekä kieltävät köyhältä almun. He eivät välittäneet Jumalasta, ja siksi Hän ei välitä heistä. Totisesti ulkokullatut ovat tottelemattomia. Jumala on varannut ulkokullatuille, sekä miehille että naisille, samoin kuin uskottomille helvetin tulen olinpaikaksi. Siinä on heille kylliksi. Jumalan tuomio on heidän päällään, ja heille kuuluu ikuinen tuska,


I365 Tekopyhät vaihtavat rooliaan sen mukaan kenen seurassa he ovat. Kun he ovat muslimien seurassa, he ovat uskovia. Mutta kun he ovat pahojen seurassa (juutalaiset), he sanovat olevansa juutalaisten puolella. Juuri juutalaiset käskivät heitä hylkäämään totuuden ja vastustamaan Muhammedia.

4:138 Vie kaksimielisille sanoma, että heitä odottaa tuskallinen rangaistus. Ne, jotka ottavat uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta, etsivätkö he heiltä kunniaa? Kaikki kunniahan on Jumalan hallussa.

Kahden tunnin Koraani on suomennettu Bill Warnerin kirjasta "A Two Hour Koran". Englanninkielisen kirjan voi ostaa esimerkiksi Amazonin kirjakaupasta 


29. elokuuta 2015

Taistelkaa kunnes islam on ainut uskonto!

Sotasaaliin suura, jakeet 31-75:

Seuraavaksi Allah puhuu uppiniskaisesta Quraishin pakanaheimosta, jonka muslimit ovat juuri voittaneet Badrin taistelussa (jakeet 31-40). He torjuvat Muhammedin saarnat sanoen "nämä eivät ole muuta kuin vanhan ajan taruja" (jae 31) ja estävät muslimeja käymästä Mekan pyhässä moskeijassa (jae 34). Jakeissa 38-40 Allah käskee Muhammedia kutsumaan heitä islamiin ja taistelemaan "heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset [fitna] taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät" (jae 39).

Ibn Abbas, Abu Al-Aliah, Mujahid, Al-Hasan, Qatadah, Ar-Rabi bin Anas, As-Suddi, Muqatil bin Hayyan ja Zayd bin Aslam sanovat tämän lauseen, että muslimien tulee taistella kunnes ei enää ole fitnaa, tarkoittaa että heidän tulee taistella kunnes "ei ole enää Shirkiä". Shirk on kumppaneiden asettamista Allahin rinnalle - esimerkiksi kun kutsutaan Jeesusta Jumalan Pojaksi. Niinpä tämä jae, joka ilmoitettiin 600-luvulla muslimien ja pakanoiden välisen taistelun jälkeen, pätee yleisesti: Tafsir al-Jalalayn selittää sen näin: "Ja taistelkaa niin kauan kuin kapinan lietsomista ja kuvainpalvontaa esiintyy ja kunnes ei ole muuta uskontoa kuin Allahin uskonto, ja ainoastaan Häntä palvellaan." Muhammed itse sanoi: "Olen saanut käskyn taistella ihmisiä vastaan kunnes he julistavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja sille, joka näin sanoo takaan hänen omaisuutensa ja henkensä suojelun paitsi niissä asioissa, jotka kuuluvat Allahille" (Sahih Muslim 30).

Sitten Allah puhuu itse taistelusta (jakeet 41-44). Muslimien voiton jälkeen Allah käskee muslimien antaa Muhammedille viidennes sotasaaliista (jae 41). Islamin perimätieto pitää tätä osoituksena Muhammedin anteliaisuudesta: erään taistelun jälkeen Muhammed rukoili "kohti sotasaaliiksi saatua kamelia" ja pidellen kamelin karvoja sormiensa välissä hän sanoi miehilleen: "Tämäkin on osa sotasaalista, jonka olette ansainneet. Totisesti minulla ei ole muuta osaa siihen kuin oma osuuteni, se viidennes, joka on osoitettu minulle. Jopa se viidennes annetaan teille." Muhammed jatkoi kehottaen muslimeja antamaan koko saaliin hänelle, jotta se voitaisiin jakaa oikeudenmukaisesti: "Siksi antakaa jopa neula ja lanka ja mikä tahansa pienempi tai suurempi (sotasaaliista). Älkää huijatko missään, sillä sotasaaliista varastaminen ennen sen jakamista on Tuli ja häpeä sellaisille ihmisille tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Käykää jihadiin Allahin puolesta ihmisiä vastaan, olivatpa ne sitten lähellä tai kaukana, älkääkä pelätkö pilkkaajien pilkkaa niin kauan kuin olette Allahin asialla. Noudattakaa Allahin lakia kun olette kotona tai kun matkustatte. Käykää jihadiin Allahin puolesta, sillä jihad on ihmellinen ovi, joka johtaa Paratiisiin. Sen kautta Allah pelastaa teidät surulta ja murheelta."

Sitten Allah muistuttaa Muhammedia monista tapahtumista ennen taistelua ja sen aikana korostaen sitä, kuinka Allah hallitsi tapahtumia ja pelasti muslimit (jakeet 42-44).

Sen jälkeen Allah puhuttelee uskovia (jakeet 45-63) kehottaen heitä olemaan jäljittelemättä niitä, jotka, kuten faraon kansa, "kielsivät Jumalan tunnusmerkit: Jumala kävi heihin käsiksi heidän syntiensä tähden; katso, Jumala on totisesti väkevä ja ankara rangaistessaan" (jae 52). (Tässä "tunnusmerkit" ovat taas "ayat" - sana jota käytetään Koraanin jakeista). Sillä "katso, kurjimmat elolliset olennot ovat Jumalan silmissä epäuskoon kääntyneet, nuo, jotka eivät uskoa tahdo" (jae 55) - jälleen osoitus siitä, että uskottomat eivät ole kunnioituksen tai huomion arvoisia. Jos muslimit "pelkäävät petosta" uskottomien puolelta, heidän tulee yksinkertaisesti rikkoa sopimus (jae 58). Ibn Kathir kertoo tämän merkitsevän, että muslimien tulee sanoa uskottomille "että te olette rikkoneet sopimuksen. Tällöin teillä on sama käsitys asiasta ja sekä te että he tietävät, että teidän välillänne on sotatila ja kahdenkeskinen rauhansopimus on mitätön." Muslimien tulee varustaa "heitä vastaan niin suuri sotavoima ja hyvin ravittuja ratsuja kuin vain voitte, säikyttääksenne siten sekä Jumalan vastustajat että omat vihollisenne ja myöskin muut, joita ette tunne, mutta jotka Jumala tuntee" (jae 60) ja olla myös valmis tekemään rauhansopimus, jos vihollinen sitä haluaa (jae 61). Jotkut eivät kuitenkaan usko, että tämän rauhansopimuksen tulisi olla pysyvä. Qutb selittää:


"Silloin kun tämä suura ilmoitettiin Jumala ohjeisti Lähettilästään olemaan rauhassa niitä vastaan, jotka eivät taistelleet häntä tai muslimeja vastaan, oli heillä sitten muodollinen sopimus muslimien kanssa tai ei. Profeetta hyväksyi rauhanomaiset suhteet vääräuskoisten ja kirjan kansojen kanssa siihen asti kunnes suura 9 ilmoitettiin. Sen jälkeen hän saattoi hyväksyä vain yhden tai kaksi vaihtoehtoa: joko kääntyä islamiin tai maksaa jizyaa [ei-muslimeja koskeva vero Koraanin jakeen 9:29 mukaan], joka oli rauhan merkki. Muutoin ainut vaihtoehto oli sota, silloin kun se oli muslimeille mahdollista, niin että kaikki ihmiset alistuvat ainoastaan Jumalalle."


Seuraavaksi Allah puhuttelee Muhammedia antaen hänelle monia ohjeita (jakeet 62-75). Allah kertoo hänelle, että hän tulee antamaan hurskaille muslimeille lisää voittoja vaikka he kohtaisivat vielä suuremman ylivoiman kuin Badrissa, vaikka lupausta melkein heti hieman lievennetään: ensin sata uskovaa voittaa tuhat uskotonta (jae 65), mutta sitten määrää pienennetään sataan uskovaan kahtasataa uskotonta vastaan (jae 66). Tästä tuli toistuva teema jihad-kirjallisuuteen vuosisatojen ajan aina nykypäivään asti: hurskaus saavuttaa sotilaallisen voiton ja muslimit tekevät valloituksia ylivoimaisesta vihollisesta huolimatta.

Tafsir al-Jalalayn mukaan jae 67 - "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä" - ilmoitettiin, kun muslimit "olivat ottaneet lunnaita Badrin sotavangeista." Muslimit olivat vapauttaneet joitakin Badrissa vangituista, mutta he tekivät niin vain saadakseen maallista etua: raha joka maksettiin lunnaina. Tafsir jatkaa: "Oi uskovat, te haluatte katoavia tämän maailman asioita, hetkellisiä hyötyjä, vaikka Jumala haluaa teidän vuoksenne, Tuonpuoleisen palkinnon tähden, teidän tappavan heidät." Toisin sanoen heidän olisi pitänyt tappaa vangit eikä ottaa heistä lunnaita. Tafsir al-Jalalayn päättelee, että jae 67 on abrogoitu jakeella 47:4, joka sallii lunnaat. Ibn Kathir huomauttaa, että "suurin osa oppineista sanoo, että sotavankien kohtalo on imaamin käsissä. Hän voi päättää tappaa heidät, kuten Bani Quaraizan tapauksessa. Jos hän haluaa, niin hän voi sen sijaan ottaa heistä lunnaat, kuten Badrin sotavankien tapauksessa, tai vaihtaa heidät muslimivankeihin."



Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an Sura 8, “Booty,” verses 31-75

Sotasaaliin suura: http://www.islamopas.com/koraani/008.htm


Koraaniblogista lisää Koraanin selityksiä.





Ensin me kutsumme sinua islamiin. -Osama bin Laden

Moskeijat ovat parakkimme, kupolit kypärämme, minareetit pistimemme ja uskovaiset sotilaamme - Recep Tayyip Erdogan, Turkin pääministeri

Jihad, pyhä taistelu Allahin puolesta kaikilla joukoilla ja aseilla, on..islamissa pakollista ja jokaisen muslimin velvollisuus - Times Square'n autopommittaja Faisal Shazad

Latasi, ampui, latasi, ampui, koko ajan huutaen Allahu Akbar - Majuri Nidal Hassanin, Fort Hoodin jihadistisen joukkomurhaajan, uhri

Juutalaisten tappaminen on jumalanpalvelusta, joka tuo meidät lähemmäksi Allahia - Hamas MTV

26. elokuuta 2015

Sotasaaliin suura

Kuten kaikki tiedämme, islam on rauhan uskonto. Kaikki Barack Obamasta ja John Kerrystä ja David Cameronista New York Timesiin ja Washington Postiin ja CNN:ään kertovat meille niin ja koko poliittinen ja median eliitti, oikealla ja vasemmalla, pitävät sitä itsestäänselvänä totuutena. Ja nyt tulemme näkemään Koraanin todistuksen tästä tosiasiasta. Kahdeksannessa suurassa, "Sotasaaliin suurassa", Allah puhuu Muhammedin yhteenotosta pakanallisen Quraish-heimon joukkojen kanssa Badrissa, missä muslimien profeetta...kääntää toisen posken! Kehottaa seuraajiaan rakastamaan vihollistaan ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka vainoavat heitä! Ja aloittaa Gandhi-tyylisen väkivallattoman vastarinnan!

Suura 8, Al-Anfal - "Sotasaalis" - ajoittuu Medinan kauden toiseen vuoteen, Muhammedin profeetan uran jälkimmäiselle puoliskolle. Islamin perimätieto kertoo, että se ilmoitettiin vähän Badrin taistelun jälkeen, mikä oli muslimien ensimmäinen suuri voitto heidän silloisesta päävastustajastaan pakanallisesta Quraish-heimosta. Tämän suuran otsikko on tunnetuimpia kaikista, sillä Saddam Hussein käytti sen nimeä, "Al-Anfal", vuoden 1988 kansanmurhastaan kurdeja vastaan, jolloin 50.000 - 100.000 ihmistä murhattiin.

Badrissa Quraish tuli lähes tuhannella miehellä Muhammedin kolmeasataa vastaan. Muhammed oli aiheuttanut taistelun lähettämällä miehiään ryöstämään Quraishin karavaanin sanoen heille: "Karavaani kuljettaa Quraishin omaisuutta, joten marssikaa heitä vastaan ja pysäyttäkää se, Allah saattaa antaa sen teille sotasaaliina." Kun taistelu oli alkamaisillaan islamin profeetta ratsasti Ibn Ishaqin, Muhammedin ensimmäisen elämänkerturin mukaan joukkojensa luo ja antoi merkityksellisen lupauksen - lupauksen, joka on valanut urheutta muslimisotureihin kaikkina aikoina: "Kautta Allahin, jonka käsissä Muhammedin sielu on, joka miehelle, joka tänään taistelee rohkeasti eikä vetäydy taistelusta, takaa Allah pääsyn Paratiisiin."

Eräs muslimisoturi, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hienoa, hienoa! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä kuin tulla tapatuksi noiden miesten toimesta?" Hän heitti pois taatelit, joita oli ollut syömässä, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes tuli surmatuksi.

Quraishit murskattiin. Joidenkin muslimien perimätietojen mukaan Muhammed itse osallistui taisteluun; toisten mukaan hän kannusti seuraajiaan sivustoilta. Joka tapauksessa se oli tilaisuus kostaa vuosien turhaumat, mielipaha ja viha ihmisille, jotka olivat torjuneet hänet. Eräs hänen seuraajansa kertoi myöhemmin kirouksesta, jonka Muhammed oli langettanut Quraishin johtajille: "Profeetta sanoi, 'Oi Allah! Hävitä Quraishin johtajat, oi Allah! Hävitä Abu Jahl bin Hisham, Utba bin Rabi'a Shaiba bin Rabi'a, Uqba bin Abi Mu'ait, Umaiha bin Khalaf (tai Ubai bin Kalaf)." Kaikki nämä miehet tapettiin tai vangittiin Badrin taistelussa. Ibn Ishaq kertoo, että eräs Quraishin johtohenkilöistä, Uqba, rukoili henkensä puolesta: "Mutta kuka huolehtii lapsistani, oi Muhammad?" Uqba oli heittänyt kamelinlantaa, verta ja sisälmyksiä Islamin Profeetan päälle Quraishin päälliköiden suureksi riemuksi, kun Muhammed oli ollut rukoilemassa. Muhammed oli langettanut kirouksen heidän päälleen ja nyt se oli käymässä toteen. Kuka huolehtisi Uqban lapsista? "Helvetti", julisti Muhammed ja käski tappaa Uqban.

Voitto Badrissa oli käännekohta muslimeille. Siitä tuli legendojen aihe ja uuden uskonnon peruskivi. Ja Allah palkitsi ne, joille hän oli antanut voiton. Jakeissa 1-4 hän ylistää tosiuskovia, jotka seuraavat islamin käskyjä rukoilla, paastota ja antaa almuja, ja käsittelee ensi kertaa Badrin taistelun sotasaalista. Voittajat saivat suuren sotasaaliin - niin suuren, että siitä tuli riitaa. Muhammedilta kysytään neuvoa sotasaaliin jakamisessa ja Allah sanoo sen kuuluvan kokonaan Muhammedille (jae 1). Tämä johtui Allahin Muhammedille antamasta erioikeudesta. Muhammed selitti: "Minulle on annettu viisi asiaa, joita ei ole annettu aikaisemmille profeetoille." Näihin kuului se, että "Allah teki minut voitokkaaksi pelon avulla (Allahin aiheuttaessa pelkoa vihollisille)" ja "sotasaalis on minulle halal (laillinen) (mutta ei kenellekään muulle)." Voitokkuus "pelon" kautta käännetään muissa haditheissa usein "voitokas kauhun [tai terrorin] kautta".

Sitten Allah viittaa joihinkin tapahtumiin, jotka tapahtuivat ennen taistelua tai sen aikana (jakeet 5-17), painottaen, että hän käskee käymään sotaan ja suojelee uskovia siinä. Tosiuskovaiset ovat halukkaita lähtemään kodeistaan ja käymään jihadiin, vaikka jotkut eivät halunneet niin tehdä ja vastustivat Muhammedia (jakeet 5-6). Tämä näkyy myös jakeessa 2:216: "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä." Allah sanoo, että hän "tahtoi vahvistaa sanojensa totuuden ja hävittää uskottomat viimeiseen mieheen" (jae 7).

Allah ilmoitti että hän lähetti tuhat enkeliä muslimien avuksi lyödäkseen Quraishit (jae 9) ja sanoi että hän on "kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa" (jae 12). Tafsir Al-Jalalayn selittää: "se on, katkaiskaa heidän kätensä ja jalkansa: niinpä, kun yksi heistä oli katkaisemassa uskottoman päätä se putosi jo ennen kuin hänen miekkansa tavoitti sen." Tästä jakeesta tuli yksi tärkeimmistä perusteista islamilaiselle käytännölle - silloin ja nykyään - katkaista panttivankien ja sotavankien päät. Kun amerikkalainen panttivanki Nicholas Berg teloitettiin toukokuussa 2004, nyt jo edesmennyt irakilainen jihadistijohtaja Abu Musab al-Zarqawi viittasi suureen taisteluun: "Eikö ole nyt teidän [muslimien] aikanne käydä jihadin polulle ja kantaa profeettojen Profeetan miekkaa? ... armollisin Profeetta määräsi [armeijansa] hakata poikki joidenkin vankien päät Badrissa ja tappaa heidät...ja hän asetti meille hyvän esimerkin."

Allah lähetti enkeleitä Quraishia vastaan, koska "he niskoittelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, sillä jos joku niskoittelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan" (jae 13). Muslimien tulee aina edetä eikä koskaan kääntää selkäänsä viholliselle paitsi jos se on sotajuoni (jakeet 15-16). Allah kertoo muslimeille, että he olivat vain passiivisia välikappaleita Badrin taistelussa. Ibn Ishaqin mukaan Muhammed heitti soraa quraisheja kohti huutaen "Nuo kasvot ovat inhottavia!" Mutta se oli Allah, joka tappoi quraishit ja Allah myös heitti soraa: "Ette te (muslimit) surmanneet heitä, vaan Jumala heidät surmasi; etkä sinä (Muhammed) ampunut, kun joustasi käytit, vaan Jumala ampui, sillä hän halusi koetella oikeauskoisia suosiollaan. Jumala on totisesti kuuleva, tietävä" (jae 17). [suomentajan huomio: suomenkielisessä käännöksessä puhutaan nuolella ampumisesta, mutta käytetyssä englanninkielisessä [pikkukivien?] "heittämisestä"]

Sitten Allah puhuttelee uskottomia (jakeet 18-19) varoittaen quraisheja enää yrittämästä hyökätä ja sanoen, että heidät tullaan lyömään uudestaan vaikka he olisivat kuinka lukumääräisesti ylivoimaisia. Sitten hän puhuttelee jälleen muslimeja (jakeet 20-30) kehottaen heitä pysymään uskossa ja muistuttaen heitä siitä, kuinka Allah antoi heille voiton Badrissa huolimatta ylivoimaisesta vihollisesta (jae 26). Uskottomat voivat juonitella ja tehdä suunnitelmia, mutta "Jumala on paras suunnittelija" (jae 30).



Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an Sura 8, “Booty,” verses 1-30

Sotasaaliin suura: http://www.islamopas.com/koraani/008.htm

Muhammedin tarina: Badrin taistelu




Badrin taistelu




22. elokuuta 2015

Yhdenvertaisuus ja sharia

malsi-tung:

"Kun sinä olet vahvempi, pyydän sinulta vapauttani, sillä se on sinun periaatteesi; mutta kun minä olen vahvempi, kiellän sinun vapautesi, sillä se on minun periaatteeni."
- Louis Veuillot

Yhdenvertaisuus on hyvin tärkeä periaate länsimaisessa kulttuurissa:

  • Yhdenvertaisuus Jumalan edessä (peräisin kristinuskosta)
  • Yhdenvertaisuus lain edessä (peräisin roomalaisesta lainkäytöstä)
  • Tavoite poistaa esteet, joita voivat asettaa sukupuoli, yhteiskuntaluokka, etnisyys jne. on ollut tärkeää syrjinnän poistamisessa, sosiaalisessa nousussa, mahdollisuuksien tasa-arvossa jne.
  • Yleismaailmallisten ihmisoikeuksien käsite (peräisin liberalismista ja rationalismista)


Länsimaisissa demokratioissa useimmat ihmiset jakavat nämä yhdenvertaisuuden periaatteet.

Erityisesti vasemmisto on tehnyt yhdenvertaisuudesta johtoajatuksensa. Se tarjoaa heille hyvin yksinkertaisen moraalisen kompassin. On helppoa tehdä moraalisia arvioita, kun yhdenvertaisuus on hyvä ja eriarvoisuus paha. Se sopii yhteen lapsuuden oikeudenmukaisuuden käsityksen kanssa. Yhdenvertaisuuden periaate hallitsee vasemmistolaista ajattelua.

Vasemmisto määrittelee oikeudenmukaisuuden yhdenvertaisuuden mittareilla. Mitä enemmän yhdenvertaisuutta sen enemmän oikeudenmukaisuutta; "sosiaalinen oikeudenmukaisuus" on nimi sosiaaliselle järjestykselle, joka saavutetaan yhdenvertaisuuden kautta. Eriarvoisuus vauraudessa tai vallassa on aina väärin. Mitä eriarvoisempi yhteiskunta on, sitä huonompi se on. Kaikki mikä johtaa suurempaan yhdenvertaisuuteen on oikein ja hyvää. Kaikki mikä vähentää yhdenvertaisuutta on pahaa.

Toinen heikompi osapuoli on uhri, joka on hyväksikäytetty ja sorrettu; vahvempi osapuoli on sortaja. Tämän vääryyden oikaisemiseksi on otettava vahvemmalta ja annettava heikommalle. Täten saavutetaan suurempi oikeudenmukaisuus.

Skaalan ääripäässä, äärivasemmistossa, vahvempi osapuoli ei voi tehdä mitään hyvää eikä heikompi osapuoli voi tehdä mitään väärää. Kaikki lisää yhdenvertaisuutta tuottavat toimenpiteet ovat oikeutettuja. Mikä tahansa epäloogisuus ja todellisuuden vääristely on oikeutettua, kun yhdenvertaisuutta puolustetaan.

Yhdenvertaisuuden periaatetta sovelletaan nykyään alueille, minne se ei kuulu ja missä se on merkityksetön. Monet ihmiset voivat esimerkiksi ajatella, että kaikki mielipiteet ovat yhtä oikein: "Minulla on oikeus mielipiteeseeni" tai "sinulla on mielipiteesi ja minulla on omani". Tässä subjektivismi on mennyt liian pitkälle eikä ota enää huomioon mielipiteiden takana olevaa opiskelua ja kokemusta. Siinä ei oteta huomioon argumentin järkevyyttä tai sitä tukevaa todistusaineistoa.

Alue, jolla yhdenvertaisuuden periaate on aiheuttanut vakavaa vahinkoa, on sen soveltaminen erilaisiin kulttuureihin. Monikulturismin doktriini on ajanut ideaa siitä, että kaikki kulttuurit ansaitsevat samanlaisen arvostuksen, samanlaisen kohtelun ja yhdenvertaisen hyväksynnän (paitsi liberaalidemokraattinen kulttuuri itse, joka ainoana tekee tämän kaiken mahdolliseksi).

Tämä yhdenvertainen kunnioitus on jopa johtanut ajatukseen siitä, että jokaista kulttuuria pitäisi kohdella niiden itsensä määrittämillä ehdoilla. Kun sellainen kulttuuri kuin islam määrittelee itsensä ylivertaiseksi muihin verrattuna, silloin muslimien tulee sallia näkevänsä itsensä ylivertaisina ja hyväksyä heidän käyttäytyvän kuin islamilla olisi ylivertainen asema maailmassa. Jos islam ei salli kritiikkiä, niin silloin sitä ei pidä kritisoida. Tämä on sama kuin kunnioittaa islamia samoin kuin se kunnioittaa itseään. Näemme merkkejä tästä, kun länsimaiden johtajat viittaavat "Profeetta Muhammediin" ja kun islamin arvostelu kriminalisoidaan.

Monikulturismin käsite kuulostaa uskottavalta ja suvaitsevaiselta abstraktilla tasolla, mutta heti kun alamme soveltaa sitä käytäntöön joudumme vaikeuksiin. Ajatellaan vaikkapa tavoitetta, että jokainen alikulttuuri kunnioittaisi kaikkien muiden alikulttuurien uskomuksia: kunnioitatko sinä ei-muslimina muslimien uskomusta siitä, että sinä olet alempiarvoinen? Kunnioitatko sinä islamin uskomusta siitä, että jos sinä kritisoit islamin uskomuksia, kuten edellämainittua, sinä loukkaat islamia ja sinua tulee rangaista, mahdollisesti jopa tappaa?

Unissakävelymme lempeään totalitaariseen monikulttuuriin tekee tällaiset ongelmat hyvin todellisiksi. Bradfordin poliisi Britanniassa etsii miestä, joka teki loukkaavia huomautuksia islamista istuessaan "aasialaisen" miehen takana. Viranomaiset tekevät jo päätöksiä siitä kuka saa sanoa mitäkin ja kenelle.

Voimme olla eri mieltä erilaisista yhdenvertaisuuden määrittelyistä: harvat hyväksyät äärivasemmiston lopputulosten tasa-arvon, mutta useimmat meistä ovat valmiita taistelemaan kuolemaan asti saavuttaakseen yhdenvertaisuuden lain edessä.

Miksi me sitten sallimme islamin rapauttaa yhdenvertaisuuden? Miksi kaikista ihmisistä juuri vasemmistolaiset ajavat tällaista kehitystä? Miksi heillä on sokea piste uskonnolliselle ja poliittiselle järjestelmälle, joka pyhittää eriarvoisuuden? Vainko sen takia, että halutaan oikaista epätasa-arvoisuus dominoivan länsimaailman suhteen? Suojellakseen heikommalta näyttävää osapuolta?

Tässä on myös se hankala ongelma, että ihminen, joka on kasvanut liberaalissa, demokraattisessa kulttuurissa, ei voi uskoa, että nykymaailmassa olisi yhteiskuntajärjestyksiä, jotka edistävät - ja pyhittävät - eriarvoisuutta ja suojelevat sitä laeilla.

---

Islamia ei voi erottaa shariasta; ne ovat kasvaneet yhdessä kuin siamilaiset kaksoset. Muhammed oli sekä lainsäätäjä että lain toimeenpanija kuin myös itse itsensä profeetaksi ylentänyt saarnamies. Sharia-laki perustuu hänen antamaansa esimerkkiin ja hänen Koraaniin kirjattuihin "ilmestyksiinsä". Muhammedin käskyjen noudattminen ja hänen käyttäytymisensä jäljitteleminen on tottelevaisuutta Allahia kohtaan; tämä pätee niin politiikassa kuin henkilökohtaisessa elämässä. Islamissa nämä kaksi ovat yksi ja sama asia. Tämä muodostaa perinpohjaisesti totalitaarisen ja monoteistisen järjestelmän.

Sharian periaatteet johdetaan Koraanista ja Muhammedin sanoista ja teoista kertovasta perinnetiedosta. Sharian periaatteet tunnetaan hyvin ja ovat kiistämättömiä, ne ovat vakiintuneet jo vuosisatoja sitten.

Alla olevat esimerkit osoittavat miten sharia on täysin ristiriidassa yhdenvertaisuuden periaatteiden kanssa:

Naisten eriarvoisuus

  • Tuomioistuimessa naisen todistuksen arvo on puolet miehen todistuksen arvosta.
  • Nainen perii puolet siitä mitä hänen miespuoliset sisaruksensa perivät.
  • Miehellä voi olla neljä vaimoa ja hän voi erota heistä helposti, kun taas naisen on esitettävä sharia-tuomioistuimelle eroanomuksen perustelut, joita voi olla joskus hyvin vaikea todistaa.


Toisuskoisten eriarvoisuus

  • Ei-muslimin todistus muslimia vastaan ei kelpaa oikeudessa
  • Monijumalaiset ja pakanat ovat kirjan kansojen (juutalaiset ja kristityt) alapuolella ja kirjan kansat ovat alempiarvoisempia kuin muslimit. Muslimien valloituksissa monijumalaiset ja pakanat saavat kaksi vaihtoehtoa: käänny islamiin tai kuole; kirjan kansoilla on kolmas vaihtoehto: elää toisen luokan kansalaisena islamilaisessa valtiossa ja kärsiä monista jatkuvista nöyryytyksistä ja rangaistuksista, jotta heitä "suojeltaisiin" muslimien vainolta. Tämä on järjestäytynyttä rikollisuutta.
  • Eräs ehto, johon kirjan kansojen on suostuttava, on vuosittaisen veron maksaminen, mikä tunnetaan nimellä jizya. Maksutapahtumaan liittyy usein nöyryyttäviä rituaaleja ja rahasummat ovat huomattavia.
  • Toisuskoiset eivät koskaan saa olla ylemmässä asemassa kuin muslimit.
  • Toisuskoisen henki on vähäarvoisempi kuin muslimin. Muslimia ei tule teloittaa toisuskoisen murhasta, mutta muslimi saa kuolemantuomion toisen muslimin surmasta.


Homoseksuaalien eriarvoisuus

  • Homoseksuaaleilla ei ole oikeutta elämään.
  • Homoseksuaalisuuden rangaistuksesta ollaan yksimielisiä ja se on kuolema. Ainoastaan teloitustavasta on erimielisyyttä.
  • Viimeaikaiset videot näyttävät miten Islamilainen Valtio heittää homoseksuaaleja korkeiden rakennusten katoilta. Tämä teloitustapa on linjassa sharia-lain kanssa.


Orjuus

  • Orjuus on yksi eriarvoisimmista tilanteista
  • Muhammed osti, möi, vangitsi ja omisti orjia. Siksi orjuus on sunna (Muhammedin esimerkin mukaista). Tämän vuoksi orjuutta ei voida kieltää ja se on yhä laillista sharia-lain mukaan (ja tulee aina olemaan).
  • Muhammedilla oli myös seksiorjia. Hän lahjoitti kumppaneilleen naisia seksiorjiksi. Tämän vuoksi myös seksiorjuus on sunna.
  • Sharia-laissa on monia sääntöjä orjien pitämisestä ja kohtelusta. Kaikissa näissä säännöissä on oletuksena, että orjuudessa sinänsä ei ole mitään väärää.
  • Muslimin omistamien seksiorjien määrälle ei ole ylärajaa. Mies voi harjoittaa seksiä sekä vaimojensa että rajoittamattoman määrän seksiorjia kanssa.


Tämä luettelo ei ole täydellinen, mutta sen pitäsi osoittaa, että islam ja sen lakijärjestelmä ei ainoastaan kannusta eriarvoisuuteen vaan suorastaan pyhittää sen. Liberaalissa demokratiassa me voimme olla pitämättä eriarvoisista käytännöistä ja arvostella vaikkapa pankkiirien saamia palkkioita ja muuta sellaista, mutta ainakin me voimme protestoida näitä epätasa-arvoisuuksia vastaan.

Sharian mukaan eriarvoisuuksien vastustamista pidetään jumalanpilkkana ja siitä on rangaistuksena kuolema.

Miksi ihmisistä juuri vasemmistolaiset ovat niin raivoisia puolustamaan islamia arvostelulta?

Eräs syy tälle sharialle antautumiselle on monikulttuurisuuden doktriini. Hyväksymällä periaatteen, että kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, he ovat antaneet epätasa-arvoiselle ja totalitaariselle kulttuurille suojelun, jonka turvin se pääsee levittäytymään yhä syvemmälle yhteiskuntaan. Ei ole mitään absoluuttista standardia, jolla voitaisiin arvioida toisia kulttuureita.

Jos kerran kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, miten voisi sanoa, että kulttuuri joka kannattaa orjuutta olisi huonompi kuin kulttuuri, joka ei sitä kannata; että väkivaltainen ja tuhoisa kulttuuri olisi huonompi kuin rauhanomainen ja luova kulttuuri; että kulttuuri, joka on äärimmäisen epätasa-arvoinen olisi huonompi kuin tasa-arvoinen kulttuuri?

Kummallisinta (ja raivostuttavaa) on näiden eriarvoisuutta vastaan taistelevien islamin puolustelu vaikka islam on niin vihamielinen yhdenvertaisuutta kohtaan. Kuten hyvä ystäväni totesi tässä eräänä päivänä: tuollaiset ihmiset ovat niitä todellisia "islamofobeja", koska he ovat liian peloissaan, että opiskelisivat islamia ja ottaisivat selvää mistä siinä todella on kysymys. He käyttäytyvät juuri siten, kuin tyypillinen foobikko, joka välttelee pelkoa aiheuttavaa tilannetta.

Uskomalla islamin apologistien huijaukset; kieltäytymällä tutustumasta islamin doktriiniin (ja niiden muuttumattomaan luonteeseen); lisäämällä epätietoisuutta islamista sen sijaan että yrittäisivät saada siihen selvyyden; hyökkäämällä niitä vihamielisiä rasisteja vastaan, jotka ovat jo ottaneet selvää islamista; kieltäytymällä lukemasta Koraania ja sitä miten sitä tulkitaan (mukaan lukien abrogaation periaate); he sitovat meidät eriarvoisuuden pilareihin, joista emme ehkä koskaan pääse irti.

Sallimalla yhdenvertaisuuden periaatteen (joka nähdään usein ratkaisuna kaikkeen) soveltamisen asioihin, jonne ne eivät sovellu, kuten totuuteen ja kulttuurisiin arvoihin, me vaarannamme yhdenvertaisuuden siellä mihin se soveltuu: yhdenvertaisuus lain edessä ja kaikilla samanlaiset oikeudet.




21. elokuuta 2015

Kahden tunnin Koraani: Kristityt


33:21 Jumalan sananjulistaja on teille todella erinomainen esikuva, jokaiselle, joka luottaa Jumalaan, uskoo viimeiseen päivään ja alinomaa muistelee Jumalaa.


I404 Medinan harvat kristityt väittelivät uskonnosta Muhammedin kanssa. He pitivät kiinni kolminaisuusopista ja Jeesuksen jumalallisuudesta. Muhammed sulautti myöhemmin kristillisen opin islamin oppiin. Koraanissa kerrotaan yksityiskohtaisesti Jeesuksen todellinen tarina - hän oli eräs Allahin profeetoista - sekä selitetään että kristittyjen kolminaisuus on Allah, Jeesus ja Maria.

I406 Kenelläkään ei ole mitään valtaa kuin Allahin kautta. Allah antoi profeetta Jeesukselle voiman herättää kuolleita, parantaa sairaita ja tehdä savesta lintuja ja panna ne lentämään. Allah antoi Jeeukselle nämä tunnusmerkit, jotka osoittavat, että hän oli Allahin profeetta. Mutta Allah ei antanut valtaa nimittää kuninkaita tai muuttaa yötä päiväksi. Näiden voimien puute osoittaa, että Jeesus oli vain ihminen eikä yksi kolminaisuuden persoonista. Jos hän olisi ollut jumala, olisi hän ollut kaikkivaltias eikä hän olisi ollut kuninkaiden vallassa.

I407-8 Kristus puhui jo kehdossa ja hän puhui ihmisille kuin aikuinen mies. Puhuminen kehdossa oli tunnusmerkki siitä, että hän oli profeetta. Kristuksen profeetallisuuden sinetöi se, että hän sai savilinnut lentämään. Allahin kautta Kristus paransi sokeita, lepratautisia ja herätti kuolleita.


5:109 Sinä päivänä, jolloin Jumala kokoaa profeettansa, tullaan sanomaan: »Mitkä vastaukset teille annettiin?» He sanovat: »Meillä ei ole mitään tietoa, totisesti Sinä olet suuri näkymättömien asioiden tietäjä.» Kun Jumala sanoo: »Oi, Jeesus, Marian poika! Muistatko Minun suosiotani sinua ja äitiäsi kohtaan, kun minä vahvistin (sinua) pyhällä ilmestyksellä; (niin että sinä puhuit) ihmisille sekä kehdossa että vanhempana; kun Minä opetin sinulle Kirjoitukset ja viisauden, joka on Toorassa ja evankeliumissa ja kun sinä (muovailit) savea linnun näköiseksi - minun luvallani, ja sinä puhalsit hengen siihen ja minä sallin sen tulla linnuksi; ja kun sinä paransit sokeita ja spitaalisia minun luvallani, ja kun minä hillitsin Israelin lapset sinun tullessasi heidän luokseen selvin todistein, jolloin epäuskoiset heidän joukossaan sanoivat: »Eihän tämä ole muuta kuin ilmeistä noituutta.»
5:111 Ja kun Minä annoin opetuslapsille ilmestykseni sanoen: »Uskokaa Minuun ja Minun lähettilääseeni!» he vastasivat: »Me uskomme ja tunnustamme, että me alistumme (Jumalan tahtoon).»


I408 Kristus tulee vain Allahin tahdosta. Kristuksen profeetalliset tunnusmerkit tulevat Allahilta. Jeesus kehottaa muita palvomaan Allahia, ei itseään. Mutta ihmiset kieltäytyivät kuulemasta häntä ja opetuslapset tulivat auttamaan häntä hänen tehtävässään. Opetuslapset olivat Allahin palvelijoita ja muslimeja samoin kuin Kristuskin.

I409 Kristusta ei ristiinnaulittu. Kun juutalaiset juonittelivat Kristusta vastaan, he huomasivat Allahin olevan paras juonittelija. Allah otti Jeesuksen suoraan luokseen ja osoittaa vääriksi väitteet, että tämä ristiinnaulittiin ja nousi ylös. Viimeisenä päivänä, Ylösnousemuksen päivänä ovat siunattuja ne jotka seuraavat Kristusta, mutta eivät usko hänen jumaluuteensa. Ne jotka väittävät, että Kristus on jumala ja yksi kolminaisuuden persoona ja hylkäävät oikean uskon joutuvat helvetin rangaistukseen.


3:54 He (epäuskoiset juutalaiset) juonittelivat, mutta Jumalakin juonitteli (heitä vastaan); ja Jumala on todella taitavin Suunnittelija. Ja Jumala sanoi: »Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte. Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa.» Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. Jumala ei rakasta väärintekijöitä. Tämän me julistamme sinulle Muhammed, tunnusmerkkinä ja viisauden tietona, jotka ovat Koraanissa.


Vaikka Koraani puhuu vähemmän kristityistä kuin juutalaisista, se kuitenkin puhuttelee heitä:


4:171 Te, joille on annettu Pyhä kirja, älkää menkö liiallisuuksiin uskonnossanne älkääkä sanoko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, on ainoastaan Jumalan profeetta ja Hänen Marialle lähettämänsä Sana sekä Hänestä (hänen päällensä) tullut Henki; uskokaa siis Jumalaan ja Hänen lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: »Kolminaisuus!» Ei, lopettakaa (Kolminaisuudesta puhuminen) omaksi hyödyksenne! Jumala on yksi ainoa Jumala. Luoksepääsemätön on Hänen majesteettiutensa, jotta Hänellä soveltuisi olemaan poika. Hänelle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä; Jumala yksin riittää Suojelijaksi. Messias ei koskaan ylenkatso osaansa: olla Jumalan palvelija, eivätkä sitä tee enkelitkään, jotka saavat lähestyä Häntä. Mutta ne, jotka ylenkatsovat Hänen palvelemisensa ja ovat röyhkeitä, Hän on kaikki kokoava eteensä.
61:6 Ja kun Jeesus, Marian poika, sanoi: »Israelin lapset, totisesti olen sananjulistaja, jonka Jumala on lähettänyt teille vahvistamaan Toorasta sen, mikä annettiin ennen minua, ja ilmoittamaan ilosanoman sananjulistajasta, joka on tuleva minun jälkeeni ja jonka nimi on oleva Ahmad.» Mutta kun Ahmad tuli heidän luokseen selvin todistein, he sanoivat: »Tämä on ilmeistä noituutta.» Kuka on jumalattomampi kuin se, joka keksii valheen Jumalaa vastaan juuri silloin, kun häntä kutsutaan islaamiin? Jumala ei kaitse väärintekijöitä. He tahtovat suullaan puhaltaa sammuksiin Jumalan kynttilän, mutta Jumala tekee valonsa täydelliseksi, vaikka uskottomat ovat sitä vastaan.
5:112 Ja kun opetuslapset sanoivat: »Jeesus, Marian poika, eikö Herrasi suostu lähettämään meille pöytää taivaasta?», niin Hän sanoi- »Pitäkää vaari velvollisuudestanne Jumalaa kohtaan, jos olette uskovaisia.» He sanoivat: »Me haluamme ravita itsemme sen ruoalla, jotta meidän sydämemme saisi rauhan, jotta me uskoisimme sinun puhuneen meille totta ja jotta me voisimme sitä edelleen todistaa.» Jeesus, Marian poika, sanoi: »Jumala, meidän Herramme ! Lähetä meille pöytä taivaasta alati uudistuvaksi tyydytykseksemme, niin hyvin ensimmäiselle kuin viimeisellekin meistä, lähetä meille tunnusmerkki itsestäsi ja suo meille elatus! Sillä Sinä olet paras huoltaja.» Jumala sanoi: »Totisesti lähetän Minä sen teille, mutta kuka ikinä teistä sen jälkeen horjuu uskossaan, häntä minä kuritan totisesti sellaisella rangaistuksella, jolla en ole ainoatakaan muuta kansaa kurittanut.»
5:116 Ja kun Jumala sanoo: »Oi Jeesus, Marian poika! Oletko sanonut ihmisille: »Ottakaa minut ja minun äitini kahdeksi jumalaksenne Jumalan ohella», hän (Jeesus) vastaa: »Ylistys olkoon Sinulle, en voinut sanoa sellaista, johon minulla ei ollut oikeutta; jos olisin niin sanonut, Sinä olisit varmasti sen tietänyt; Sinä tiedät, mitä on minun mielessäni, mutta minä en tiedä, mitkä ovat Sinun aivoituksesi: totisesti olet Sinä suuri näkymättömien asioiden tuntija. En minä sanonut heille muuta, kuin minkä Sinä minulle uskoit: »Palvelkaa Jumalaa, minun Herraani ja teidän - Herraanne! ja minä pidin vaarin heistä niin kauan, kuin minä olin heidän keskuudessaan, mutta kun Sinä annoit minun kuolla, Sinusta tuli heidän kaitsijansa, ja Sinä olet kaiken tapahtuvan todistaja. Jos Sinä suvaitset kurittaa heitä, niin ovathan he totisesti Sinun palvelijoitasi, ja jos Sinä suvaitset heille anteeksi antaa, niin olethan Sinä mahtava ja viisas.»


Koraani käyttää usein termiä "Kirjan kansat". Muhammedin aikana ei ollut arabiankielisiä kirjoja. Kirjoitettua arabiaa käytettiin lähinnä vain liiketoimissa. Kristittyjen ja juutalaisten uskonnolliset kirjoitukset erottivat heidät muista. Kirjan kansat voi viitata joko juutalaisiin tai kristittyihin tai niihin molempiin yhdessä.

Muslimit kertovat kristityille ja juutalaisille, että he eivät ole kafireja vaan kirjan kansoja. Kuitenkin vain ne kristityt, jotka eivät usko Jeesuksen olleen Jumalan poika, eivät usko kolminaisuuteen, eivätkä siihen että Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja nousi ylös, ovat todellisia kristittyjä. Vain ne juutalaiset, jotka uskovat Muhammedin olleen viimeinen profeetta, ovat todellisia juutalaisia.

Toisin sanoen: kristityt ja juutalaiset ovat kafireja aivan kuten kaikki muutkin, jotka eivät usko Muhammedin olleen Allahin profeetta.

19. elokuuta 2015

Mooses, faarao ja muita vanhoja tarinoita

Rajaamuurin suura, jakeet 103-206:

Allah käyttää huomattavan paljon aikaa Mooseksen tarinan kertomiseen (jakeet 103-171). Hän aloittaa kertomuksella Mooseksesta ja faraosta selvästi olettaen, että se on kuulijoille tuttu: esimerkiksi kuulemme Mooseksen sanovan faraolle "lähetä siis Israelin lapset kanssani" (jae 105), mutta kuulijoiden oletetaan tietävän, että israelilaiset olivat tuohon aikaan Egyptissä sorrettuina orjina. Kuten Raamatun tarinassa, Mooses esittää faraon edessä ihmetekoja - vaikka kun Mooseksen käsi "näytti katselijoista valkealta", Ibn Abbas sanoo ettei se "johtunut leprasta", mikä ei sovi yhteen Exoduksen jakeen 4:6 kanssa. Ruhul Ma'ani sanoo, että Mooseksen käsi loisti kirkkaampana kuin aurinko. Kuten Raamatunkin tarinassa, farao ei ole vaikuttunut. Mutta faraon noidat ovat ja he sanovat: " huudahtaen: 'Me uskomme maailmojen Herraan, Mooseksen ja Aaronin Herraan'" (jakeet 121-122). Silloin farao uhkaa hakata heidän kätensä ja jalkansa poikki vastakkaisilta puolilta ja ristiinnaulita heidät (jae 124) - sama rangaistus jonka Allah langettaa niille, jotka sotivat Allahia ja Muhammedia vastaan (5:33). Noidat rukoilevat: "Herra! Täytä meidät kärsivällisyydellä ja auta meitä kuolemaan Sinulle alistuneina (muslimeina)" (jae 126); tässä jälleen muistutus siitä, että Koraanin mukaan kaikki raamatulliset profeetat olivat islamin profeettoja, joiden sanoman juutalaiset ja kristityt myöhemmin vääristelivät.

Kun farao uhkailee Moosesta ja hänen kansaansa, Mooses sanoo heille: "Ehkä Herranne hävittää vihollisenne ja tekee teidät hänen seuraajiksensa maan päällä, sillä hän haluaa nähdä, kuinka te käyttäydytte" (jae 129) - ja tietenkin juutalaiset reputtavat testin. Allah todellakin tuhoaa heidän vihollisensa: hän lähettää vitsauksia egyptiläisille (tämä kerrotaan jälleen siten, että kuulijoiden oletetaan tuntevan kertomuksen): "vedenpaisumuksen, heinäsirkkoja, syöpäläisiä, sammakoita ja verta" (jae 133), farao hukutetaan mereen (jae 136) ja juutalaisille, joita "he nöyryyttivät", annetaan "perinnöksi sekä itäiset että läntiset rajamaat" (jae 137). Mutta juutalaiset, jotka kohtaavat epäjumalan palvojia uudessa maassaan, ryhtyvät itsekin palvelemaan epäjumalia (jae 138). Mooses nousee vuorelle (28:46) keskustelemaan Allahin kanssa ja ottaa vastaan lain, jonka sisältöä ei Koraanissa kerrota, kivitauluhin kirjoitettuna (jae 145). Sillä aikaa Mooseksen kansa palvoo tekemäänsä vasikkaa, "joka ammui".

Mooses rukoilee Allahin anteeksiantoa (jae 155) ja Allah lupaa armon "niille, jotka hurskautta harjoittavat ja antavat almuja, sekä niille, jotka uskovat tunnusmerkkeihimme" (jae 156). "Almut" (zakah) on islamilainen hyväntekeväisyys ja "tunnusmerkit" on ayat eli Koraanin jakeet - tämä osoittaa jälleen, että Allahin anteeksianto koskee vain muslimeja. Tätä alleviivataan edelleen sillä että armo on "niille, jotka seuraavat tätä lähettilästä, oppimatonta profeettaa, josta he löytävät kuvauksen Toorassa ja Evankeliumissa" (jae 157). Lähettiläs on tietysti Muhammed, josta muslimit uskovat ennustetun juutalaisten ja kristittyjen kirjoituksissa ennen kuin ne vääristeltiin. Ibn Kathir sanoo: "Tämä on Profeetta Muhammedin kuvaus Profeettojen Kirjassa. He toivat hyvän sanoman hänen tulemisestaan kansoilleen ja käskivät heidän seurata häntä. Kuvaukset olivat yhä heidän kirjoissaan, kuten rabbit ja papit hyvin tietävät". Rabbit ja papit tietävät sen hyvin: jälleen islamilainen uskomus siitä, että juutalaiset ja kristityt, tai ainakin heidän johtajansa, tietävät Muhammedin olevan oikea profeetta, mutta jääräpäisesti kieltäytyvät tunnustamasta häntä; he eivät torju häntä hyvässä uskossa.

Muhammed "tulee vaatimaan heiltä hyviä tekoja ja kieltämään vääryyden, sallimaan heille mikä puhdasta on ja kieltämään saastaisen; hän on vapauttava heidät kuormasta ja kahleista, joihin heidät on kytketty" (jae 157). Tämä asettaa perustan uskolle haditheihin, Muhammedin sanoille ja teoille: muslimeja käsketään noudattamaan Muhammedin käskyjä ja ne löytyvät ainoastaan haditheista.

Juutalaisten keskuudessa "on joukko, joka johtaa (muita)totuudessa ja sen mukaan jakaa oikeutta" (jae 159), mutta "silloin vääryydentekijät heidän joukossaan" muuttivat kirjoituksia: he "väänsivät tämän sanan toiseksi, jota heille ei oltu sanottu" (jae 162) - toisin sanoen väärensivät Allahin ilmoituksen. He hylkäsivät Allahin käskyn viettää sapattia, jolloin hän muutti heidät "inhottaviksi apinoiksi" (jae 166) ja jakoi "heidät eri ryhmiksi maan päällä" (jae 168).

Sitten Allah palaa jälleen yhteen lempiaiheistaan, varoittamaan epäjumalanpalveluksesta ja hänen torjumisensa seurauksista (jakeet 172-206). Jokainen ihminen on syntynyt muslimiksi (jae 172), kuten Muhammed hadithissa sanoo: "Jokainen lapsi syntyy islamin uskoon, mutta hänen vanhempansa kääntävät hänet juutalaiseksi tai kristityksi" (Sahih Muslim 6426). Toisessa hadithissa Allah kerää yhteen kaikki Adamin lapset ja kysyy heiltä, "Enkö ole teidän Herranne?" (Alastu Bi Rabbikum). Kaikki myöntävät että hän on. Siksi Bulandshahrin mukaan "kukaan ei voi väittää etteivät he tienneet Allahin olevan heidän Herransa". Tässä jälleen syy miksi jotkut muslimit usein olettavat, että ei-muslimit toimivat vastoin parempaa tietoaan: he tietävät Koraanin olevan totuus ja Muhammedin olevan profeetta, mutta kieltäytyvät tunnustamasta sitä.

Allah käskee Muhammedin lausua tarina miehestä, jolle Allah antoi ilmestyksen, mutta hän hylkäsi sen (jae 175). Tämä on Abdullah bin Mas'udin mukaan viittaus tarinaan Bal'amista, juutalaisesta joka sai ilmestyksen, mutta hylkäsi sen. Kyseessä lienee Bileam, neljännen Mooseksen kirjan vastahakoinen profeetta (Neljäs Mooseksen kirja 22:2-24:25).

Allah on luonut lukuisan määrän ihmisiä ja jinnejä helvettiä varten: "Ja totisesti olemme helvetin omiksi luonut joukon dzinnejä ja ihmisiä. Heillä on sydämet, joilla he eivät ymmärrä, heillä on silmät, joilla he eivät näe, ja heillä on korvat, joilla he eivät kuule; he ovat karjan kaltaisia, ei, he kulkevat vielä pahemmin harhaan; he ovat välinpitämättömiä" (jae 179). Uskovat sen sijaan johtavat ihmisiä totuudessa ja jakavat sen mukaan oikeutta (jae 181). Muhammed ei ole mielenvikainen (jae 184) eikä hänellä ole tietoa näkymättömästä maailmasta. Hän on vain sanantuoja (jae 188). Allah yksin suojelee ihmisiä ja voi auttaa heitä; jumalankuvat eivät voi tehdä mitään (jae 197). Allah käskee Muhammedia "Ole sääliväinen, vaadi kohtuutta ja karta ymmärtämättömiä" (jae 199). Abdur-Rahman bin Zayd bin Aslamin mukaan "Allah käski [Profeetta Muhammedia] olemaan anteeksiantavainen ja kääntymään pois epäjumalan palvelijoista kymmenen vuoden ajan. Sen jälkeen Allah käski häntä olemaan ankara heitä kohtaan". Kuten tulemme kohta näkemään.


Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an: Sura 7, “The Heights,” verses 103-206

Rajamuurin suura: http://www.islamopas.com/koraani/007.htm



16. elokuuta 2015

Saatana ja 30 metrinen Aatami

Rajamuurin suura, jakeet 1-120:

Tiesitkö että olet syntynyt muslimina? Niin sanotaan suurassa 7, "Rajamuuri", joka taas kerran sisältää Koraanin raamatullisia tarinoita, jotka kaikki - arvasit oikein! - tuomitsevat vääräuskoisia.

"Rajamuuri" on jälleen Mekan kauden suura ajoittuen suunnilleen samoihin aikoihin kuin kuudes suura: Muhammedin viimeiseen vuoteen Mekassa ennen Hijraa Medinaan. Se alkaa kuten monet muutkin luvut mystisillä arabialaisilla kirjaimilla - joiden merkityksen, näin meille kerrotaan, tuntee yksin Allah. Sen jälkeen Allah käskee Muhammedia olemaan epäilemättä Koraania, koska "tämä Kirjoitus on sinulle ylhäältä lähetetty, - siitä älköön olko huolta povessasi" (jae 2). Lohdutettuaan näin profeettaansa Allah antaa jälleen uuden varoituksen kauheasta tuomiosta (jakeet 3-10), jolloin ne joiden hyvät teot ylittävät heidän pahat tekonsa pääsevät Paratiisiin, mutta muut joutuvat helvettiin koska he "ovat sielunsa kadottaneita ihmisiä, koska suhtautuivat väärin Meidän tunnusmerkkeihimme" (jae 9) - tunnusmerkit ovat ayat eli Koraanin jakeet.

Allah kerskailee: "Kuinka monta kaupunkia olemmekaan hävittänyt! Ja rangaistuksemme kohtasi heidät yöllä tai heidän päivällislepohetkenään" (jae 4). Nämä jakeet jumalallisesta rangaistuksesta eivät välttämättä viittaa salamaniskuun taivaista: Koraani sanoo myös: "Taistelkaa heitä vastaan, Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne" (9:14). Niinpä jihad-terroristit katsovat olevansa Allahin tuomion välikappaleita, tuhoten kaupunkeja ja rangaisten uskottomia Koraanin ohjeiden mukaan.

Seuraavaksi tulee kertomus Saatanasta (jakeet 11-25). Se alkaa Adamin luomisesta ja Allahin käskystä enkeleille kumartaa tätä uutta luomustaan. Hadithin mukaan Muhammed kertoo meille, että kun Allah loi Adamin, hän teki hänestä 60 kyynärän pituisen - se on noin 30 metriä. "Ihmiset", hän sanoi, "ovat pienentyneet Adamin luomisesta lähtien" (Sahih Bukhari 4.55.543). Muhammed kuitenkin kertoo meille, että ne, jotka saapuvat ensimmäisinä Paratiisiin, ovat Adamin kokoisia: "Ensimmäinen paratiisiin saapuvat ihmiset loistavat kuin täysikuu ja ne jotka tulevat heidän jälkeensä loistavat kuin taivaan kirkkaimmat tähdet. He eivät virtsaa, tyhjennä suoltaan, sylje tai eritä limaa nenästään. Heidän kampansa ovat kultaa ja heidän hikensä tuoksuu myskiltä. He käyttävät hienoja hajusteita. Heidän vaimonsa ovat huureja. He kaikki näyttävät ja ovat olemukseltaan kuin heidän isänsä Adam, kuudenkymmenen kyynärän pituisia." (Sahih Bukhari 4.55.544). Hän ei selitä miksi he hikoilevat vaikka eivät syljeskele eivätkä virtsaa. Huurit ovat tietysti Paratiisin tarunomaisia neitsyitä.

Saatana kieltäytyi kumartamasta Adamia (jae 11; tämä kerrotaan myös jakeessa 2:34). Kun Allah kysyy syytä, hän vastaa ylpeästi: "Minä olen parempi kuin hän; Sinä olet luonut minut tulesta, mutta hänet Sinä olet luonut savesta" (jae 12). Ibn Kathir selittää, että Saatana erehtyi. Hän sanoo, että Saatana "menetti toivonsa saavuttaa Allahin armoa", koska "hän teki tämän virheen, kirotkoon Allah hänet, väärän rinnastuksensa vuoksi. Hänen väitteensä, että tuli olisi korkea-arvoisempaa kuin savi on väärin, koska savessa on viisautta, pidättyvyyttä, kärsivällisyyttä ja varmuutta, savessa kasvit kasvavat, kukkivat, lisääntyvät ja tuottavat hyvää. Sitä vastoin tuli on polttavaa, holtitonta ja kiireistä. Siksi Shaytanin [Saatana] alkuperä johti hänet epäonnistumaan kun taas Adamin alkuperä johti hänet palaamaan Allahin tykö katuvana, nöyränä, tottelevaisena ja alamaisena Hänen käskyilleen, myöntäen virheensä ja etsien Allahin anteeksiantoa." Allah karkottaa Saatanan - useimpien kommentaattoreiden mukaan Paratiisista - mutta myöntää lisäaikaa, jonka Saatana sanoo käyttävänsä houkutellakseen muslimeja pois oikealta tieltä (jakeet 16-17).

Mikä Saatana sitten on? Se on epäselvää. Allah asettaa hänet tässä enkeleiden joukkoon (jae 11) kuten myös muualla Koraanissa (2:34, 15:28-31, 20:116, 38:71-74). Allah sanoo myös, että "Hän oli dzinni" (18:50). Enkelit "eivät ole tottelemattomia Jumalan käskyille, vaan tekevät mitä heille on määrätty" (66:6). Jinneistä sen sijaan sanotaan: "heillä on sydämet, joilla he eivät ymmärrä, heillä on silmät, joilla he eivät näe, ja heillä on korvat, joilla he eivät kuule; he ovat karjan kaltaisia, ei, he kulkevat vielä pahemmin harhaan; he ovat välinpitämättömiä" (7:179).

Tässä on ongelma. Jos Saatana on enkeli, kuinka hän voi olla tottelematta Allahia? Mutta jos hän on jinni, niin miksi Allah moittii häntä suurassa 7 ja samankaltaisissa kohdissa sellaisten käskyjen noudattamatta jättämisestä, jotka annettiin enkeleille eikä jinneille? Tämä on johtanut nerokkaisiin selityksiin kautta islamin historian. Tafsir Al-Jalalayn sanoo, että Saatana oli "jinnin isä, joka oli enkeleiden keskuudessa". Muhammad Asad samastaa jinnit enkeleihin, mutta se on ristiriidassa Koraanin niiden jakeiden kanssa, jotka sanovat, että enkelit eivät ole tottelemattomia. Nykyinen islamin apologisti Zakir Naik väittää, että vaikka Saatana oli enkeleiden joukossa, häntä ei koskaan varsinaisesti kutsuttu enkeliksi, joten tässä ei ole ristiriitaa. Hänen mukaansa Saatana oli joka tapauksessa vastuussa käskyn noudattamatta jättämisestä, koska Allah tarkoitti käskyn koskemaan kaikkia - sekä enkeleitä että Saatanaa. Tässä tulkinnassa on monia ongelmia.

Sitten Allah kertoo Adamin ja Evan kiusauksista, heidän lankeemuksestaan ja karkottamisestaan puutarhasta (jakeet 19-25). Hän kehottaa Adamin lapsia noudattamaan Allahin käskyjä ja tunnusmerkkejä (ayat) ja välttämään syntiä (jakeet 26-41). Hän kertoo "paratiisin asukkaiden" ja "tulen asukkaiden" keskustelusta (jakeet 42-50). Paratiisin asukkaat osoittavat, että Allahin lupaukset ovat toteutuneet (jae 44); tulen asukkaat pyytävät paratiisin asukkaita: "Vuodattakaa ylitsemme vähän vettä tai jotakin muuta, mitä Jumala on suonut teille!", mutta paratiisin asukkaat vastaavat: "Jumala on totisesti kieltänyt sen uskottomilta" (jae 50). Allah muistuttaa uskovia, että heidän on kiitettävä ja toteltava häntä (jakeet 51-58).

Seuraavaksi Allah kertoo tarinoita joistakin profeetoista (jakeet 59-95); Nooa (59-64); Raamatun ulkopuoliset Huud (65-72) ja Saalih (73-79); Loot (80-84); ja vielä toinen Raamatun ulkopuolinen profeetta Soeib (85-95). Kaikissa näissä kertomuksissa on sama kaava: profeetta varoittaa kansaa, jonka luokse heidät on lähetetty, samanlaisella kielenkäytöllä kuin Muhammed ja heidät torjutaan samalla tavalla kuin Muhammedkin on torjuttu niiden toimesta, joita Koraanissa kutsutaan teeskentelijöiksi ja uskottomiksi. Esimerkiksi Soeib sanoo Midianin ylimieliselle kansalle: "Sepittäisimmehän siten valheen Jumalasta, jos palaisimme teidän uskontoonne Jumalan pelastettua meidät siitä. Me emme palaa luoksenne vaan teemme niin kuin Jumala tahtoo" (jae 89) - samalla tavalla kuin Allah sanoo aikaisemmin Adamin lapsille: "Kuka tekee enemmän väärin kuin se, joka sepittää valhetta Jumalasta tai vääristelee Hänen tunnusmerkkinsä?" (jae 37).

Lootin tarinassa on jälkiä Raamatun Sodoman ja Gomorran tapauksesta Lootin sanoessa kansalleen: "Totisesti ryhdytte himossanne miehiin mieluummin kuin naisiin. Te olette irstasta väkeä" (jae 81). Allah varoittaa taas tuhosta, joka kohtaa kaupunkeja, jotka torjuvat hänet (jakeet 96-102) - vaikka heidän epäuskonsa on Allahin tekoja: "Nämä ovat kaupungit, joiden tarinan Me olemme kertonut sinulle, Muhammed. Heidän lähettiläänsä tulivat heidän luokseen tuoden selvät todistukset, mutta he eivät kyenneet uskomaan siihen, minkä he ennen olivat vääräksi väittäneet. Niin sulkee Jumala epäuskoisten sydämet" (jae 101). Jos hän oli sulkenut heidän sydämensä, miten he olisivat voineet uskoa vaikka olisivat halunneetkin?


Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 7, “The Heights,” verses 1-102

Rajamuurin suura: http://www.islamopas.com/koraani/007.htm

Lisää koraanin selityksiä Koraaniblogista.


http://wikiislam.net/wiki/Mohammeds_Believe_It_or_Else_-_Page_9



15. elokuuta 2015

Suomi, maailman islamilaisin valtio

Vastine Abdirahim HUSU Husseinin kirjoitukseen Uuden Suomen Puheenvuorossa:


On helppo väittää mitä tahansa mistä tahansa uskonnosta, mutta ilman lähdeviittauksia uskonnollisiin kirjoituksiin ne ovat vain kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä.

Husu: "Islam kunnioittaa toisten uskontoa ja jopa kehottaa elämään rauhassa muiden uskontojen kanssa. "

Koraani (joka on suorasanaista Allahin puhetta) käskee taistelemaan niitä vastaan, jotka eivät ole muslimeja:

Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa. (Koraani 9:28-29)

Katso lisää selityksiä tästä jakeesta: http://ibnmatti.blogspot.fi/2012/05/koraani-ja-konteksti.html

Husu: "Islam kunnioittaa ihmishenkeä ja tuomitsee jyrkästi hengenriiston yrityksenkin."

Muhammed selitti, että "muslimin verta...ei saa vuodattaa muuten kuin kolmessa tapauksessa: Qisa [verikosto] murhasta; kun naimisissa oleva henkilö on laittomassa yhdynnässä; ja kun joku kääntyy pois islamista ja jättää muslimit [apostaasi]." Niinpä aviorikos, apostaasi ja verikosto ovat ainoat perustelut ihmisen tappamiselle.

Lue lisää: http://ibnmatti.blogspot.fi/2015/08/kolme-laillista-syyta-tappaa-ihminen.html

Tappamisen kieltoa perustellaan usein Koraanin jakeella 5:32

Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.

Tällä ei ole sellaista merkitystä kuin länsimaiset johtajat ja islamin apologistit väittävät. Lue lisää http://ibnmatti.blogspot.fi/2015/07/kuka-ottaa-hengilta-ihmisen-han-on-kuin.html

Koraani (siis Allah) sallii muslimien tappamisen vain erityistapauksissa, mutta vääräuskoisten tappaminen on aina sallittua (paitsi jos he alistuvat dhimmeiksi ja maksavat jizyaa - suojelurahaa). Koraani 9:5, 9:29. (Koraani löytyy netistä: http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm )

Husu: "Islam kehottaa kunnioittamaan eri mieltä olevia, eikä salli sen varjolla käydä käsiksi kehenkään"

Uskomaton väite. Sunni-shiia-konfliktit, Muhammed-pilakuvat, Charlie Hebdo, Saatanalliset Säkeet, jne.

Lue lisää islamista ja sananvapaudesta: http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina#!runoilijan-kuolema/cde0

Husu: "Se, että jokin muslimivaltainen maa rikkoo ihmisoikeuksia, ei tarkoita, että Islam rikkoo niitä."

Islamin sharia-laki on YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen. Islamilaiset valtiot eivät hyväksyneet ihmisoikeusjulistusta, vaan laativat oman Kairon-julistuksensa, jossa käytännössä asetetaan sharia-laki (Koraanissa ja Haditheissa annetut Allahin käskyt ja Muhammedin esimerkki) ylimmäksi auktoriteetiksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kairon_julistus_ihmisoikeuksista_islamissa

Sharia lakiin kuulu mm. islamin uskosta luopuneiden, homoseksuaalien ja avionrikkojien teloittaminen, varkaiden käden katkaiseminen ja - kyllä vain - joidenkin islamin koulukuntien mukaan naisen ulkoisten sukuelinten poistaminen (hämmästelen sitä, että Husu, joka kuuluu somalina tähän koulukuntaan, on täysin tietämätön uskontonsa määräyksistä). Sharia-lain oppikirjan voi tilata Amazonin kirjakaupasta http://www.amazon.com/Reliance-Traveller-Classic-Manual-Islamic/dp/0915957728 (se edustaa juuri somalien shafi'i koulukuntaa)

Husun viittaamaan Telegraphin artikkeliin löytyy vastine Front Page Magazinesta:
http://www.frontpagemag.com/fpm/234437/muslim-prof-west-leads-world-islamic-values-ali-sina

Joka tapauksessa, selvää Uuden Suomen Puheenvuoron karusellikamaa!



EDIT: Ja niinhän siinä sitten kävi kuten arvasin... karuselli pyörii...husut siinä hyörii...





14. elokuuta 2015

Kahden tunnin Koraani: Juutalaiset

9:63 Eivätkö he tiedä, että ken tahansa vastustaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, sitä totisesti odottaa tuli ja helvetti, jonne hän jää ainaiseksi. Tämä on suuri häpeä.

Muhammedin saapuessa Medinaan juutalaisia oli noin puolet kaupungin väestöstä. Juutalaisia heimoja oli kolme ja arabiheimoja kaksi. Juutalaiset olivat maanviljelijöitä ja kauppiaita ja he asuivat omilla linnoitetuilla asuinalueillaan. Yleisesti ottaen he olivat koulutetumpia ja varakkaampia kuin arabit.

Ennen Muhammedin saapumista heimojen välillä oli ollut vihanpitoa ja surmia. Viimeisin taistelu oli käyty kahden arabiheimon välillä, mutta juutalaisheimot olivat liittyneet taisteluun omien arabiliittolaistensa rinnalla.

Rabbit alkoivat kysellä Muhammedilta vaikeita kysymyksiä. Allahin epäileminen oli kuitenkin pahuutta. Mekassa Muhammed oli aiheuttanut yhteisön jakautumisen kahtia muslimeihin ja alkuperäisten arabiuskontojen harjoittajiin. Mekassa hän otti omakseen perinteiset juutalaiset tarinat todistaakseen profeetallisuutensa ja hän puhui hyvää juutalaisista. Mutta Mekassa ei ollut juurikaan juutalaisia, joten kukaan ei väittänyt vastaan.

Medinassa puolet väestöstä oli juutalaisia, jotka myös ilmaisivat Muhammedille olevansa eri mieltä hänen kanssaan. Niinpä Medinassa Muhammed väitteli sekä juutalaisten että kafirien (vääräuskoisten) arabien kanssa. Vaikka kaupungissa oli hyvin vähän kristittyjä, Muhammed väitteli myös heidän kanssaan. Medinassa Muhammed hyökkäsi sanallisesti kaikkia kafireja vastaan.


TODELLINEN TOORA ON KORAANISSA

Muhammed sanoi yhä uudelleen, että juutalaiset ja kristityt olivat väärentäneet pyhät kirjoituksensa salatakseen, että niissä ennustettiin hänen tulemisensa. Koraanin tarinat muistuttavat juutalaisten tarinoita, mutta niissä on erilainen opetus. Koraanissa kaikissa juutalaisilta lainatuissa tarinoissa osoitetaan, että Allah tuhosi kaikki kulttuurit, jotka eivät kuunnelleet profeettojaan.

I364 Mutta juutalaiset eivät uskoneet, että Muhammed oli profeetta. Siksi he ovat joutuneet harhaan ja ovat Allahin kiroamia.

2:40 Israelilaiset, muistakaa Minun mielisuosiotani, jonka olen antanut tulla osaksenne, ja täyttäkää osuutenne liitossa, niin olen Minä täyttävä oman osani liitossa, ja peljätkää yksin Minua ja uskokaa siihen, minkä olen ilmoittanut (Muhammedille), vahvistaen sillä ennestään teillä jo olevat Pyhät kirjoitukset; älkää olko ensimmäisiä epäuskossa älkääkä vaihtako Minun ilmoitustani mitättömiin arvoihin, vaan kunnioittaen peljätkää yksin Minua.
Älkää verhotko totuutta valheella älkääkä salatko totuutta vastoin parempaa tietoanne, vaan harjoittakaa rukoilemista, antakaa almuja ja kumartakaa yhdessä niiden kanssa, jotka Minua kumartavat. Kuinka te kehoittaisitte ihmisiä vanhurskauteen, itse unohtaessanne oman sielunne? Tehän tutkitte Pyhää kirjaa, eikö teillä ole ymmärrystä? Etsikää apua kärsivällisyydestä ja rukouksesta. Tämä on totisesti vaikea tehtävä muille paitsi nöyräsydämisille, jotka tietävät, että he kohtaavat Herransa ja että he palaavat Hänen luokseen.

I367 Koraani kertoo monista niistä hyvistä teoista, joita Allah on tehnyt juutalaisille - he olivat valittu kansa, he pääsivät pakoon faaraon orjuutta, heille oli annettu pyhä Toora ja he olivat silti tehneet ainoastaan syntiä. Allah on antanut heille anteeksi useita kertoja ja silti he ovat kovapäisiä ja kieltäytyvät uskomasta Muhammediin. He ovat vääristelleet Tooraa vastoin parempaa tietoaan.
2:75 Toivotteko te, että he (juutalaiset) uskovat teitä? Johan osa heistä aikanaan kuuli Jumalan sanan, ja ymmärrettyäänkin sen he vääristelivät sitä vastoin parempaa tietoaan. Kun he tapaavat uskovaisia, he sanovat: »Me uskomme.» Mutta kun he ovat toistensa seurassa, he sanovat: »Kerrotteko heille(muslimeille), mitä Jumala on ilmoittanut teille, että he siitä kiistelisivät kanssanne Herranne edessä. Ettekö te tätä ymmärrä?» Eivätkö he sitten älyä, että Jumala tietää, mitä he salaavat ja mitä julistavat?

I369 Juutalaisten synnit olivat niin suuria, että Allah muutti heidät apinoiksi.

2:63 Muistakaa, kuinka Me teimme liiton kanssanne (Siinain) vuoren kohotessa ylitsenne ja sanoimme: »Pitäkää lujasti kiinni siitä, minkä olemme antanut teille, ja muistakaa mitä se sisältää, jotta karttaisitte pahaa.» Tämänkin jälkeen te käännyitte pois, ja ilman Jumalan armoa ja laupeutta olisitte joutuneet kadotettujen joukkoon.
Tehän tiedätte joukossanne ne, jotka rikkovat sapatin ja joille Me sanoimme: »Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!» Niin teimme heistä pelottavan esimerkin nykyiselle sukupolvelle ja tuleville sekä varoituksen jumalaapelkääväisille.


I370 Juutalaiset kyllä hyvin tiesivät totuuden Muhammedista, mutta he muuttivat kirjoituksiaan, jotta heidän ei tarvitsisi myöntää Muhammedin olevan oikeassa.

5:59 Sano: »Voi, te Kirjoitusten kansa, siitäkö te meitä arvostelette, että me uskomme Jumalaan sekä siihen, mikä meille ylhäältä lähetettiin ja mikä on ennen meitä ylhäältä lähetetty? Totisesti ovat useimmat teistä uppiniskaisia.»
Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen. Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä.»
5:61 Kun he tulevat luoksenne, he sanovat: »Me uskomme», ja saattavathan he todellakin tulla tässä luulossaan ja mennä tiehensä samassa harhassa, mutta Jumala tietää parhaiten, mikä heissä piilee, ja sinä tulet näkemään enimpäin heistä yhdessä rientävän synteihin ja rikkomuksiin sekä syövän kiellettyä. Pahaa on totisesti se, mitä he tekevät. Miksi eivät heidän opettajansa ja viisaat estä heitä puhumasta synnillistä ja syömästä kiellettyä? Pahaa on totisesti se mitä he tekevät.
2:174 Ne, jotka salaavat jotain Pyhästä kirjasta, joka on Jumalan Ilmoitus, ja vaihtavat sen mitättömän arvoihin, eivät totisesti tule täyttämään vatsaansa muulla kuin tulella. Jumala ei ole puhuva heille Ylösnousemuksen päivänä eikä vapahtava heitä, vaan heitä odottaa tuskallinen rangaistus. Nämä ovat niitä, jotka harhaan käyden ovat Johdatuksesta luopuneet ja vaihtaneet anteeksiannon rangaistukseen; kuinka itsepintaisesta he pyrkivätkään Tuleen!


PAHAENTEINEN MUUTOS

I381 Mekassa Muhammed puhui hyvää harvalukuisista juutalaisista. Medinassa oli paljon juutalaisia ja välit olivat kireät. Tähän asti Muhammed oli johtanut rukousta kääntyneenä Jerusalemiin päin. Nyt kibla, rukoussuunta, vaihdettiin kohtin Mekan Kaabaa. Jotkut juutalaiset kysyivät häneltä miksi hän oli vaihtanut rukoussuunnan. Hän vastasi, että hän seurasi Abrahamin uskontoa. Koraani vastaa:

2:142 Mielettömät ihmiset tulevat sanomaan: »Mikä on kääntänyt heidät pois heidän kiblastaan, jota päin he ennen suuntautuivat rukoillessaan?» Sano: »Jumalalle kuuluu Itä ja Länsi. Hän johtaa kenet tahtoo oikealle tielle.» Siten Me olemme tehnyt teidät (arabialaiset) välittäjäkansaksi, että te olisitte todistajia ihmisten edessä ja profeetta Muhammed olisi todistajana teidän edessänne.
Kiblan, johon te ennen suuntauduitte, määräsimme ainoastaan erottaaksemme sen, joka seuraa profeettaa, siitä, joka peräytyy hänen luotaan takaisin. ja se oli totisesti vaikea koetus, paitsi niille, joita Jumala johtaa; mutta Jumalan tarkoitus ei ollut tehdä uskoanne turhaksi, sillä Jumala on totisesti lempeä ja laupias ihmisiä kohtaan.
Olemme nähnyt, kuinka kasvosi (rukoillessasi) harhailivat sinne tänne taivasta kohti, mutta vastedes tahdomme totisesti kääntää kasvosi Kiblaan päin, joka on sinua tyydyttävä. Käännä siis kasvosi Rauhoitetun temppelin suuntaan. Ja te, muslimit, missä olettekaan, kääntäkää rukoillessaane kasvonne sinne. Katso, ne jotka Pyhän kirjan ovat saaneet, tietävät totisesti,että tämä (ilmoitus) on heidän Herraltansa, eikä Jumala ole välinpitämätön siitä, mitä he tekevät.
Vaikka sinä näytätkin niille, jotka ovat Pyhän kirjan saaneet, kaikkia mahdollisia tunnusmerkkejä, eivät he suuntaudu sinun kiblasi mukaan. Sinäkään et voi suuntautua heidän kiblansa mukaan, eivät eräät heistäkään suuntaudu toisten kiblan mukaan, mutta jos sinä suuntaudut heidän toivomustensa mukaan kaiken sen tiedon jälkeen, mikä osaksesi on tullut, niin kuulut totisesti väärämielisiin.
62:5 Niiden, joiden vastuulle oli annettu Toora ja jotka eivät sitä noudattaneet, käy kuin aasin, joka kantoi kirjakuormaa. Pahoin käy niille, jotka hylkäävät Jumalan ilmoitukset, sillä Jumala ei kaitse väärintekijöitä.
4:44 Etkö ole huomannut, miten ne, jotka ovat saaneet osan Pyhää kirjaa, kartuttavat harhauskoa ja soisivat teidänkin (muslimien) eksyvän oikealta tieltä. Mutta Jumala tuntee parhaiten teidän vihollisenne; ja Jumala on kyllin hyvä Suojelija, Jumala on kyllin hyvä Auttaja.
Juutalaisuuteen taipuvien keskuudessa on sellaisia, jotka sekoittavat sanat pois niiden oikeasta yhteydestä ja ääntäen niitä väärin parjaavat kielillään Uskoa (Islaamia) sanoen: »samicnaa wa casainaa» ja »ismac ghaira musmacin» ja »raacinaa» . Jos he sanoisivat »samicnaa wa atacnaa» ja »ismac» ja »unzurnaa» , niin olisi se heille parempi ja oikeampi, mutta Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden; ainoastaan harvat heistä ovat uskovaisia.
4:47 Te jotka olette saaneet Pyhän kirjan, uskokaa siihen, mitä Me olemme ilmoittanut (Koraanissa) vahvistaen sen, minkä jo omistatte (Vanhan testamentin), (uskokaa) ennenkuin Me synkennämme ja vääristämme teidän kasvojenne piirteet tai kiroamme teidät samoin kuin Me kirosimme sapatinrikkojat , sillä Jumalan käskyt käyvät varmasti täytäntöön.

Kahden tunnin Koraani on suomennettu Bill Warnerin kirjasta "A Two Hour Koran". Englanninkielisen kirjan voi ostaa esimerkiksi Amazonin kirjakaupasta


12. elokuuta 2015

Sennels ja poliittisen korrektiuden psykologia

Nicolai Sennels: Poliittisen korrektiuden psykologisia selityksiä

Islamin ja muslimimaahanmuuton haitat ovat monia ja päivänselviä.

Taloudelliset haittavaikutukset, kasvanut rikollisuus ja heikentynyt turvallisuus, kokonaisten asuinalueiden muuttuminen rinnakkaisiksi yhteiskunniksi, muslimilasten säännönmukainen haitallinen vaikutus kouluissa ja laitoksissa, jne. - näillä kaikilla on vaikutusta useimpien lasten ja aikuisten jokapäiväisen elämään tavalla tai toisella.

Monet meistä ihmettelevät miten on yhä niin monia tavallisia ihmisiä, toimittajia ja poliitikkoja, jotka eivät puhu näistä ongelmista tai eivät ehkä edes ymmärrä niiden olemassaoloa.

Laillistettua psykologina ja henkilönä, jolla on vuosien kokemus julkisuudesta tunnettuna islamin ja muslimimaahanmuuton ja -kulttuurin kriitikkona, yritän tässä kirjoituksessa antaa kolme psykologista selitystä poliittiselle korrektiudelle.

Kuten aina, kun suuret ryhmät ummistavat silmänsä päivänselviltä ongelmilta, asia kuuluu sosiaalipsykologian alaan:


Ohikulkijavaikutus

Ohikulkijavaikutus on psykologinen ilmiö, joka selittää miksi ihmiset ovat passiivisia hätätapauksissa.

Ohikulkijavaikutuksen tutkimus sai alkunsa Kitty Genovesen murhasta vuonna 1964, kun useat naapurit eivät tehneet mitään katsellessaan kun Genovese puukotettiin kuoliaaksi.

Esimerkki ohikulkijavaikutuksen psykologisesta tutkimuksesta on koe, jossa nainen teeskentelee pyörtyvänsä. Jos koehenkilö on yksin, hän auttaa naista 70 prosentissa tapauksista. Jos paikalla on useita henkilöitä vain 40 prosenttia koehenkilöistä auttaa naista.

Ohikulkijavaikutus saa hätätapauksen silminnäkijät tarkkailemaan toisten reaktioita - itse tapahtuman sijasta - arvioidakseen tilanteen vakavuutta.

Kun ihmiset monissa tapauksissa odottavat toisten ihmisten reaktiota sen sijaan että tekisivät itse aloitteen, voi tuloksena olla, ettei kukaan tee mitään - kaikki odottavat jonkun toisen toimivan ensin.

Jos toiset eivät tee mitään, yksilöt tulkitsevat etteivät toiset näe asiaa niin vakavana, että siihen tarvitsisi puuttua. Tämä vaikuttaa henkilön omaan arvioon tilanteesta ja siis myös toimintaan. Enemmistön reaktio toimii totuuden "barometrinä".

Jos sovellamme tätä ilmiötä poliittiseen korrektiuteen, se tarkoittaa että koska enemmistö ei ilmaise kritiikkiä islamia, shariaa (eli islamisaatiota) ja muslimimaahanmuuttoa kohtaan, ihmiset pitävät sitä "todisteena" siitä, ettei kyseisiä asioita tarvitse kritisoida.

Olosuhteet ohikulkijavaikutukselle ovat erityisen otolliset silloin, kun ihmiset ovat epävarmoja oikeasta toimintatavasta ja käyttävät sen vuoksi toisten ihmisten reaktioita tilanteen arvioimiseen.

Paras vastatoimi tällaiselle käytökselle on antaa ihmisille riittävästi informaatiota, jotta he voivat tehdä omat johtopäätöksensä. Lisäksi on tietysti tärkeää, että mahdollisimman moni tekee jotakin, jotta ohikulkijavaikutuksen alaisena olevat ymmärtävät todellisen tilanteen. On psykologisesti tärkeää, että ne jotka ottavat aloitteen, tekevät sen tavalla, johon muiden on helppoa samastua - on vältettävä vihaa ja tarpeetonta provokaatiota, osoitettava iloista mieltä ja optimismia, ja rentoa asennetta, ja puhuttava näistä asioista vain silloin, kun siihen tulee luonteva tilaisuus (esim. kun perheenjäsenet tai työtoverit ottavat asian itse esille).


Joukkoharha

Ohikulkijavaikutukseen liittyy usein joukkoharha. Joukkoharha on sosiaalipsykologinen ilmiö, jossa enemmistö ryhmästä yksityisesti hylkää normin (esim. muslimimaahanmuutto), mutta jotka samalla olettavat, että enemmistö hyväksyy normin. Koska ihmiset haluavat tulla enemmistön hyväksymiksi, he hyväksyvät normin, vaikka itse salaisesti vastustavat sitä. Tällä tavoin demokraattinen prosessi voi johtaa sellaisten normien hyväksyntään, joita enemmistö vastustaa.

Soveltaaksemme joukkoharhan teoriaa poliittiseen korrektiuteen, voimme ajatella, että enemmistö itse asiassa haluaa vähemmän islamia, shariaa ja muslimimaahanmuuttoa, mutta yksittäiset henkilöt uskovat, ettei enemmistö ole näitä asioita vastaan. Koska ihmiset eivät uskalla nousta tätä "kuvitteellista enemmistöä" vastaan, he kieltäytyvät julkisesti kritisoimasta niitä.

Kritiikin pelko voi painostaa enemmistön olemaan hiljaa - vaikka he itse asiassa saisivat tahtonsa läpi, mikäli he rohkenisivat nostaa kätensä ja sanoa oman mielipiteensä.

Joukkoharhan tekee mahdolliseksi osaksi itseluottamuksen puute puolustaa omaa mielipidettään ja osaksi väärä käsitys siitä, mitä muut ajattelevat.

Paras tapa käsitellä joukkoharhaa on rohkaista ihmisiä sanomaan mielipiteensä ja osoittaa heille etteivät he ole yksin näkemyksineen. Tämän voi saavuttaa näyttämällä itse rohkeasti esimerkkiä. Lisäksi on tärkeää tukea muita kriitikkoja antamalla heille tukea, jotteivät he tunne itseään haavoittuviksi ja yksinäisiksi. Lopuksi on tärkeää levittää tietoa ja perusteluja, joita ihmiset voivat käyttää kritiikkiä vastaan.


Hyvät ihmiset

Kolmas teoria on minun omani. Se perustuu oletukseen, että kaikissa kulttuureissa ja yhteiskunnissa on määritelty mikä on "hyvä ihminen".

Koska ihmisillä on tarve tuntea itsensä pidetyiksi ja osaksi yhteisöään, useimmilla on psykologinen tarve pyrkiä toimimaan "hyvän ihmisen" tavoin. "Hyvän ihmisen" määritelmään vaikuttavat kuitenkin monet asiat ja määritelmä voi myös muuttua.

Vanhanajan tanskalaisessa kristillisessä yhteiskunnassa hyvä ihminen kävi kirkossa joka sunnuntai. Yhteiskunnissa, joissa on voimakas työetiikka, nähdään tärkeänä pitää itse huolta itsestään eikä elää tukien varassa. Nykyään monissa piireissä pidetään "hyvänä" olla huolissaan ilmastosta ja ympäristöstä - tai ainakin välinpitämättömyyttä niistä pidetään pahana. Kun olin lapsi 70-luvulla, oli trendikästä ja Vasemmistolaista taistella naisten vapauksien puolesta, kritisoida uskonnon ja yhteiskunnan sosiaalista kontrollia ja taistella oikeudesta kritisoida auktoriteetteja ja uskontoa.

Nykyään on levinnyt laajalle näkemys, että "suvaitsevaisuus ja avoimuus" luonnehtivat "hyviä ihmisiä". Tähän sisältyy se, että vähemmistöjen ja toisten normien kritisointi on "pahaa".

Siten olemme päätyneet tilanteeseen, jossa muslimimaahanmuuton ja islamin uskonnon ja kulttuurinormien arvostelu ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä.

Koska vain pieni vähemmistö kritisio näitä asioita avoimesti, ohikulkijavaikutus saa monet ajattelemaan, ettei mitään ongelmaa ole - tai ainakaan se ei ole niin suuri, että siitä tarvitsisi puhua.

Islamkriitikoiden kohtaama jyrkkä kritiikki (erityisesti muslimien itsensä keskuudessa) kasvattaa joukkoharhaa, koska yhä harvemmat ihmiset uskaltavat sanoa mielipiteensä. Vaikka enemmistö suhtautuu islamiin kriittisesti, he luulevat olevansa vähemmistö.

Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset kykenevät paremmin luottamaan omaan arvostelukykyynsä moraalisesta "hyvyydestä" ilman, että heihin vaikuttaa toisten arvostelu tai tämänhetkinen käsitys "hyvästä ihmisestä". Niinpä ohikulkijavaikutuksella ja joukkoharhalla on heihin pienempi vaikutus.


Kuka on neuroottinen?

Islamin, sharian ja muslimimaahanmuuton kriitikkoja kutsutaan usein rasisteiksi (jotka ilmaisevat vihamielisyyttä muita rotuja kohtaan), ksenofobeiksi (jotka tuntevat irrationaalista pelkoa tuntematonta kohtaan) ja islamofobeiksi (jotka tuntevat irrationaalista pelkoa islamia kohtaan).

Islam ja muslimit eivät kuitenkaan ole rotu, eivätkä islam ja muslimit myöskään ole tuntemattomia, koska useimmat meistä törmäävät ilmiöön tavalla tai toisella lähes päivittäin. Ja islamin pelkäämisessä ei ole mitään irrationaalista, koska islamin pyhät kirjoitukset sanovat, että on muslimien velvollisuus alistaa ja tappaa kaikki toisuskoiset ja levittää uskontoaan kaikin mahdollisin tavoin.

Jonka islam ja monet muslimit myös tekevät saaden apua kaikilta niiltä ihmisiltä, poliitikoilta ja toimittajilta, jotka eivät puhu islamia, shariaa ja muslimimaahanmuuttoa vastaan.

Kutsumalla ihmisiä rasisteiksi tai diagnosoimalla heitä poliittisesti korrektit monikulttuurin rakastajat yrittävät määritellä islamin kriitikot häiriintyneiksi tai neuroottisiksi ihmisiksi. Mutta me emme ole sellaisia.

Islamin, sharian ja muslimimaahanmuuton puolestapuhujat sen sijaan ovat ohikulkijavaikutuksen ja joukkoharhan uhreja. Ja monet heistä ovat epävarmoja ja seuraavat tämän hetken trendejä ja kaltaistensa näkemyksiä siitä mikä tekee "hyvän ihmisen".

Ei ole mitään syytä pelätä sellaisia älyllisesti laiskoja ihmisiä. Avaa suusi ja sano mitä ajattelet. Et ole hullu, paha tai neuroottinen. Aivan päinvastoin.

Johtopäätökseni perustuen yllä mainittuihin psykologisiin teorioihin on se, että me islamkriitikot olemme paremmin informoituja ja meillä on parempi itseluottamus kuin monilla niistä, joilta puuttuu tietoa, rohkeutta ja rehellisyyttä puhua ilmiselvistä ongelmista.



Alkuperäinen kirjoitus: http://10news.dk/?p=1634


11. elokuuta 2015

Kolme laillista syytä tappaa ihminen

Karjan suura jatkuu:


Allah jatkaa edeltävää kertomusta Abrahamin kuvainpalvonnan torjumisesta luettelemalla muut islamin profeetat (muistetaan että Abraham oli muslimi Koraanin jakeen 3:67 mukaan): ennen Abrahamia Nooa, sitten Abrahamin lapset Iisak ja Jaakob, sitten Daavid, Salomo, Job, Joosef, Mooses, Aaron, Sakarias, Johannes Kastaja, Jeesus, Elias, Ismael, Elisa, Joona ja Loot (jakeet 84-90). Nämä ovat tietysti kaikki raamatullisia hahmoja, mutta näemme myöhemmin, että Koraani puhuu myös profeetoista, joita ei löydy Raamatusta. Joka tapauksessa Koraani asettaa Muhammedin raamatullisten profeettojen kruunuksi ja täydellistymäksi ja selittää eroavaisuudet Abrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja muiden tarinoissa sillä, että kristityt ovat väärentäneet omat kirjoituksensa.

Sitten Allah palaa taas painottamaan ykseyttään ja muun luomakunnan riippuvuutta hänestä (jakeet 91-103). Hän aloittaa syyttämällä jälleen juutalaisia siitä, että he eivät noudata Mooseksen heille antamaa ilmoitusta: he panivat "sen muistiin hajanaisina kirjoituksina" mutta eivät totelleet sitä (joista he "paljon salasivat")(jae 91). Allah nuhtelee niitä, jotka sanovat, ettei hän ole ilmoittanut mitään yhdellekään ihmiselle. As-Suyutin Ad-Durrul Manthurin mukaan tämä jae ilmoitettiin sen jälkeen, kun Muhammed oli härnännyt "tanakkaa" juutalaista oppinutta nimeltään Malik bin Sayf. Muhammed kysyi häneltä "Etkö ole lukenut Toorasta, että Allah inhoaa tanakoita oppineita?" Malik bin Sayf raivostui ja huusi: "Allahin nimeen! Jumala ei ole lähettänyt ylhäältä mitään kenellekään ihmisolennolle." Hänen purkaustaan lainataan ja moititaan jakeessa 91.

Koraani on "siunattu kirjoitus", joka vahvistaa aikaisemmat ilmoitukset. Se myös opastaa Muhammedia varoittamaan "kaupunkien äitiä" - Mekkaa - rangaistuksesta joka kohtaa niitä, jotka eivät käänny islamiin (jae 92) ja "sepittävät valhetta Jumalaa vastaan" (jae 93). Jokainen joutuu Allahin eteen alastomana ilman ketään auttajaa (jae 94). Allah kynäilee liikuttavan tarinan kuinka hän saa kaiken kasvamaan, lähettää sateen ja valvoo kaikkia asioita: "Katseet eivät Häntä saavuta, mutta Hän tavoittaa kaikki katseet; Hän on kaikista tarkkanäköisin, kaikkitietävä" (jae 103). Kaunis jae kaikilla kielillä. Hän myös yrittää reductio ad absurdumia kristittyjen inkarnaatio-oppiin: "Kuinka voisikaan taivaitten ja maan Luojalla olla lapsi, kun Hänellä ei ole puolisoa?" (jae 101). Ibn Kathir kysyy: "Kuinka hänellä voisi olla luotujensa joukosta vaimo, joka olisi hänen Majesteettinsa arvoinen, kun ei ole ketään Hänen vertaistaan. Kuinka hänellä voisi olla lapsi? Totisesti Allah on liian Ylhäinen että hänellä olisi poika." Idea isyydestä ja poikuudesta ilman fyysistä siittämistä jää huomiotta.

Jakeissa 104-117 Allah käskee Muhammedia "kääntymään pois monijumalaisista" (jae 106), koska "jos Jumala olisi tahtonut, eivät he olisi kyenneet asettamaan muita Hänen rinnalleen" ja se ei ole Muhammedin ongelma: "Me emme ole asettanut sinua heidän vartijakseen, etkä sinä ole heidän kaitsijansa" (jae 107). Muslimeja kielletään häpäisemästä uskottomien jumalia, jotteivät he häpäisisi Allahia (jae 108); As-Suyutin Lubabun Nuqulin mukaan Allah ilmoitti tämän jakeen vastauksena sattumukseen, kun pakanat vastasivat Muhammedin pilkkaan heidän jumaliaan kohtaan pilkkaamalla puolestaan Allahia. Jokaisella profeetalla on vastustajia - paholaisia, jotka ovat sekä ihmisiä että jinnejä (jae 112). Jinnit (sanasta jinn tulee englannin sana "genie") ovat henkiä, jotka voivat nähdä ihmiset, mutta ihmiset eivät voi nähdä heitä. Myös heille on Allah lähettänyt sanantuojia (jae 130).

Sitten Allah kieltää syömästä lihaa ellei sen ylle ole lausuttu Allahin nimeä (jakeet 118-121); tämä on perusta lihan halal-käsittelylle, joka määrää, että kaulavaltimo, henkitorvi ja ruokatorvi katkaistaan sen jälkeen, kun teurastaja on lausunut "Allahin nimeen." Sitten veri valutetaan pois. Muslimit ovat "monijumalaisia" elleivät he noudata tätä (jae 121). Ibn Kathirin mukaan tämä tarkoittaa "jos käännytte pois Allahin käskyistä ja Laeista ja noudatatte jonkun muun käskyjä, pitäen parempana muuta kuin mitä Allah on määrännyt, se on shirk." (Shirk on tietysti kaikista suurin synti, kumppanaiden asettaminen Allahin rinnalle.) Tämä on yksi syy miksi demokratialla on ollut vaikeuksia juurtua islamilaisiin valtioihin.

Sen jälkeen Allah palaa uppiniskaisiin uskottomiin, jotka vaativat tunnusmerkkejä Allahilta, mutta eivät uskoisi vaikka heille ne näytettäisiin (jakeet 122-134). Se että tuleeko jostakin muslimi riippuu yksinomaan siitä haluaako Allah johtaa hänet islamiin vai harhaan (jae 125). "Oikeaa tietä" seuraamalla (jae 126) muslimit saavat Allahin suojelijakseen (jae 127). Jakeissa 128-131 Allah kohdistaa puheensa sekä jinneille että ihmisille varoittaen heitä samasta tuomiosta. Ibn Jarir ja Dhahak sanovat, että jinneille lähetettiin jinniprofeettoja; toisaalta Mujahid ja Ibn Jurayj ovat sitä mieltä, että jinnit kuuntelivat ihmisprofeettoja. Se on yleisempi käsitys.

Seuraavaksi Allah kritisoi monia pakanallisia käytäntöjä, erityisesti lasten surmaamista (jakeet 137, 140). "Älkää tuhlatko" (jae 141) viittaa Ibn Jurayjin mukaan liialliseen hyväntekeväisyyteen: "Tämä Aya ilmoitettiin koskien Thabit vin Qays bin Shammasia, joka poimi taatelipalmunsa hedelmät. Sitten hän sanoi itsekseen: 'Tänään syötän jokaisen, joka tulee luokseni'. Niinpä hän ruokki heitä kunnes ilta tuli ja kaikki taatelit oli syöty." Toiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että siinä yksinkertaisesti kielletään muslimeja olemasta tuhlaavaisia. Jakeissa 142-144 Allah kieltää joitakin pakanallisia eläinten käyttöön liittyviä tapoja.

Jakeissa 146 ja 147 Allah luettelee juutalaisten ruokasäännökset. Allah sanoo Muhammedille, että jos juutalaiset väittäisivät hänen valehdelleen näistä, hänen tulisi vastata: "Herranne on armossaan runsas, kuitenkaan ei Hänen ankaruutensa jätä rauhaan väärintekijöitä." Ibn Kathir huomauttaa, että "Allah liittää Koraanissa usein uhkaukseen rohkaisun."

Suura päättyy viimeiseen vetoomukseen uskottomille jakeissa 148-165. Ibn Mas'udin mukaan jakeet 151-153, yhteenveto siitä mikä on kiellettyä islamissa, muodostaa "Allahin Lähettilään sinetöimän viimeisen tahdon ja testamentin." Tappaminen on kiellettyä, koska Allah teki elämän pyhäksi, "paitsi lain nojalla" (jae 151). Mitä se tarkoittaa? Muhammed selitti, että "muslimin verta...ei saa vuodattaa muuten kuin kolmessa tapauksessa: Qisa [verikosto] murhasta; kun naimisissa oleva henkilö on laittomassa yhdynnässä; ja kun joku kääntyy pois islamista ja jättää muslimit [apostaasi]." Niinpä aviorikos, apostaasi ja verikosto ovat ainoat perustelut ihmisen tappamiselle. Jakeet 153 ja 161 toistavat, että islam on oikea tie.

Allah koettelee "teitä sen suhteen, mitä on teille antanut" (jae 165). Muhammed selitti tätäkin jaetta: "Totisesti tämä elämä on kaunis ja viheriöivä ja Allah antoi teidän elää sukupolvesta sukupolveen nähdäkseen mitä te tekisitte. Se vuoksi varokaa tätä elämää ja varokaa naisia, sillä ensimmäinen Israelin Lasten tuomio johtui naisista."


Rauhan uskonto: rangaistus uskosta luopumisesta on kuolema.

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an Sura 6, “Cattle,” verses 84-165

Karjan suura: http://www.islamopas.com/koraani/006.htm

Lisää Koraanin selityksiä Koraaniblogissahttp://koraaniblogi.blogspot.fi/