Jihad tarkoittaa sotaa kafireja vastaan islamin sharia-lain voimaan saattamiseksi.
Koraani 2:216 Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä.
Koraani 4:89 He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan.
Koko maailman on alistuttava islamille; kafirit ovat vihollisia yksinkertaisesti siksi, etteivät he ole muslimeja. Koraani pyhittää väkivallan ja terrorin. Rauha on mahdollista vain alistumalla islamille.
Poliittinen islam, jihad, on yleismaailmallinen ja ikuinen.
[Muslim 001,0031] Muhammad sanoi: "Minut on määrätty taistelemaan ihmiskuntaa vastaan, kunnes he tunnustavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja he uskovat, että minä olen Hänen profeettansa ja he tunnustavat kaikki minun kauttani tulleet ilmoitukset. Kun he näin tekevät, minä turvaan heidän henkensä ja omaisuutensa ellei sharia muuten määrää, missä tapauksessa heidän kohtalonsa on Allahin kädessä."
[Bukhari 4,52,142] Muhammad sanoi: "Taistella kafireja vastaan jihadissa edes yhden päivän on parempi kuin koko maa ja kaikki mitä siinä on. Ratsupiiskaasi pienempi alue Paratiisissa on parempi kuin koko maa ja kaikki mitä siinä on. Päivän ja yön mittainen jihad on parempi kuin koko maailma ja kaikki mitä siinä on.
o9.1 JIHAD ON PAKOLLISTA
Jihad on yhteisön velvollisuus. Kun riittävä määrä osallistuu siihen, ei se ole pakollista muille.
Koraani 4:95 Ne uskovaisista, jotka (retken aikana) istuvat kotona, minkään vamman heitä siihen pakottamana, eivät tule toisten vertaisiksi, jotka kilvoittelevat Jumalan retkellä pannen alttiiksi omaisuutensa ja henkensä. Jumala on korottanut ne, jotka panevat omaisuutensa ja elämänsä vaaralle alttiiksi, arvossa niiden yläpuolelle, jotka kotona istuvat. Molemmille on Jumalalla hyviä lupauksia, mutta ne, jotka taistelevat, on Jumala palkitseva runsaasti yli niiden, jotka pysyvät paikoillaan.
[Bukhari 4,52,96] Muhammad sanoi: "Jokainen, joka aseistaa jihadistin, saa saman palkinnon kuin taistelija; jokainen, joka huolehtii pyhän soturin elätettävistä, saa saman palkinnon kuin taistelija.
KUKA ON VELVOLLINEN TAISTELEMAAN JIHADISSA
o9.4 Kaikki täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevat miehenpuolet, jotka ovat saavuttaneet puberteetin.
JIHADIN TAVOITTEET
o9.8 Kalifi (ylin hallitsija, jolla on sekä maallinen että uskonnollinen valta) julistaa sodan juutalaisia ja kristittyjä vastaan. Hän kutsuu heitä ensin islamiin, sitten maksamaan jizyaa (kafirien maksama vero). Jos he torjuvat sekä kääntymisen että jizyan, hän sotii heitä vastaan.
Koraani 9:29 Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.
o9.8 Kalifi taistelee kaikki ihmisiä [kafireja] vastaan, kunnes heistä tulee muslimeja.
SOTASAALIS
o10.2 Se, joka voittaa kafirin, saa ottaa mitä vain voi.
[Bukhari 4,53,351 Muhammad sanoi: "Allah on tehnyt minulle luvalliseksi ottaa sotasaalista."
Koraani 8:41 Ja tietäkää, että hankkimastanne sotasaaliista kuuluu viides osa Jumalalle, toisin sanoen Hänen lähettiläälleen ja tämän lähiomaisille, orvoille, köyhille ja vaeltajille, jos uskotte Jumalaan ja siihen, minkä lähetimme palvelijallemme ratkaisun päivänä, sinä päivänä, jolloin molemmat sotajoukot kohtasivat toisensa. Jumalan on totisesti kaikki mahti.
Koska muslimi voi käydä jihadiin ketä tahansa kafiria vastaan, kun hän tekee sen oikeista syistä, silloin kafirilta varastaminen on jihadia.
KUOLEMINEN JIHADISSA - MARTTYYRIUS
Muslimista tulee marttyyri, kun hän tappaa Allahin ja islamin puolesta. Tämän tappamisen tulee kuitenkin olla vilpitöntä ja sen tulee tapahtua ainoastaan Allahin puolesta. Jos tämä motivaatio on vilpitön, silloin jihadisti joko pääsee Paratiisiin tai voi ottaa kafirin omaisuuden itselleen.
[Bukhari 1,2,35] Muhammad sanoi: "Allah palkitsee joko tuonpuoleisessa tai sotasaaliilla miehen, joka lähtee jihadiin vapaaehtoisesti vain uskonsa tähden Allahiin ja profeettoihin. Jos hän kuolee taistelussa ja kuolee marttyyrina, hän pääsee Paratiisiin."
Koraani 61:10 Te uskovaiset, osoitanko teille tien, jolla voitte pelastua tuskallisesta kurituksesta? Uskokaa Jumalaan ja Hänen sananjulistajaansa ja asettakaa voimanne, rikkautenne ja henkenne Jumalan asian [jihad] palvelukseen; näin on teille parasta, jospa sen ymmärtäisitte.
JIHADIN TEHOKKUUS
Mekassa Muhammad oli saarnamies ja hän onnistui käännyttämään noin 10 henkeä per vuosi islamiin. Medinassa Muhammad oli sotapäällikkö ja poliitikko, joka käännytti islamiin noin 10000 ihmistä per vuosi. Politiikka ja jihad oli tuhat kertaa tehokkaampaa kuin uskonnon saarnaaminen käännyttämään arabeja islamiin. Jos Muhammad ei olisi ryhtynyt poliitikoksi ja jihadistiksi, olisi hänen kuollessaan ollut ainoastaan muutamia satoja muslimeja ja islam olisi painunut unholaan. Islam uskontona oli epäonnistuminen, mutta politiikka yhdistettynä uskontoon oli valtava menestys.
Alla oleva kuvaaja näyttää islamin kasvun näiden kahden vaiheen aikana.
Islamin kasvu
JIHADIN TILASTOJA
Jihadia käsitellään suuressa osassa Trilogiaa. Myöhemmässä, poliittisessa Koraanissa noin 24% ja keskimäärin 9% koko Koraanista käsittelee jihadia. Bukharin hadith-kokoelmasta noin 21% käsittelee jihadia ja Sira [Muhammadin elämäkerta] käyttää 67% tekstistä jihadin käsittelyyn (1). Huomatkaa kuinka Koraanin kaksijakoisuus näkyy Mekan ja Medinan ajan Koraanin teksteissä. Mekan Koraanissa ei puhuta lainkaan jihadista, ja muslimit ja islamin apologistit viittaavatkin aina Mekkalaisiin jakeisiin.
Jihadin osuus Trilogian teksteistä
JIHADIN KYYNELEET
Jihadin uhreina kuolleet viimeisten 1400 vuoden ajalta (2):
60 miljoonaa kristittyä
80 miljoonaa hindua
10 miljoonaa buddhalaista
120 miljoonaa afrikkalaista
Vuonna 622 (v. 1 islamilaisessa kalenterissa, AH 1) Muhammad lähti Mekasta Medinaan (Yathribiin), joka sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoiseen Arabian niemimaalla. Medinassa Muhammad perusti puolisotilaallisen järjestön, joka tuli levittämään hänen ja hänen uskontonsa vaikutuspiiriä läpi Arabian. Koska islamissa ei ole koskaan tehty eroa poliittis-sotilaallisen ja uskonnollisen välille, tämä kehityskulku oli islamilaisten periaatteiden mukaan aivan luonnollinen. Kuolemaansa mennessä (v. 632) Muhammad oli laajentanut ryöstö- ja taisteluretkillä kontrolliaan suurimpaan osaan eteläistä Arabiaa. Näiden alueiden vallattujen kansojen oli joko alistuttava muslimivaltaan ja maksettava suojeluvero tai käännyttävä islamiin.
Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750
Elämänsä loppuvaiheessa Muhammad lähetti kirjeitä Lähi-idän suurille hallitsijoille vaatien näitä alistumaan määräysvaltaansa. Tämä poistaa sen väärinkäsityksen, että profeetta olisi aikonut pysäyttää islamin laajenemisen Arabiaan. On vain loogista, että yhdellä ja ainoalla totuuden uskonnolla, jonka on paljastanut lopullinen ja voimallisin profeetta, tulisi olla maailmanlaajuinen valta. Niinpä kun Muhammad oli taistellut Arabian niemimaan kansoja vastaan ja alistanut nämä, hänen seuraajansa Abu Bakr, Umar, Uthman ja Ali (jotka tunnetaan neljänä ”oikeaanjohdettuna” kalifinia) ja muut kalifit taistelivat Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Euroopan kansoja vastaan ja alistivat nämä Allahin nimessä.
Sahih al-Bukhari 4:53:386; Jubair bin Haiya on kertonut: Umar {toinen kalifi} lähetti muslimit suurin maihin taistelemaan pakanoita vastaan. Kun saavuimme vihollismaahan, Khosraun {Persian} edustaja tuli 40 000 taistelijan kanssa ja tulkki nousi ylös sanoen: ”Puhukoon yksi teistä kanssani!” Al-Mughira vastasi: ”Profeettamme, Herramme lähettiläs, on määrännyt meidät taistelemaan teitä vastaan, kunnes palvotte yksin Allahia ja maksatte jizyaa (ts. veroa); ja profeettamme on ilmoittanut meille, että Herramme sanoo: ”Jokainen, joka joukostamme tulee tapetuksi (ts. marttyyriksi), pääsee paratiisiin elämään sellaista ylellistä elämää, jollaista ei ole koskaan nähty, ja jokaisesta, joka meistä jää henkiin, tulee herrasi.”
Harjoittaen oman aikakautensa salamasotaa islam levittäytyi Muhammadin kuolemaa seuranneiden vuosikymmenten aikana nopeasti Bysantin, Persian ja Länsi-Euroopan alueille. Natisevista Bysantin ja Persian valtakunnista, jotka olivat heikentyneet keskinäisissä taisteluissa, ei ollut paljon vastusta tälle odottamattomalle hyökkäykselle. Arabimuslimiarmeijat hyökkäsivät Pyhään maahan, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, pyyhkäisivät sitten yli Pohjois-Afrikan Espanjaan ja lopulta Ranskaan. Muslimien hyökkäys saatiin lopulta pysäytettyä Poitiersin/Toursin taistelussa lähellä Pariisia v. 732. Idässä jihad tunkeutui syvälle Keski-Aasiaan.
Samoin kuin Muhammad oli ryövännyt vihollisensa, hänen seuraajansa ryöstivät valloitetut alueet puhtaiksi vauraudesta ja työvoimasta; nämä alueet olivat Arabian ankeita hiekkoja verrattomasti rikkaampia niin materiaalisesti kuin kulttuurillisestikin. Lähes yhdessä yössä Lähi-idän, Pohjois-Afrikan, Persian ja Iberian edistyneemmät sivilisaatiot näkivät maanviljelyksensä, kansallisten uskontojensa ja väestöjensä tuhoutuvan ja tulevan rosvotuiksi.
Lukuun ottamatta kourallista muurien suojaamia kaupunkeja, jotka onnistuivat neuvottelemaan ehdollisesta antautumisesta, nuo maat kärsivät lähes täydellisen katastrofin.
Bat Ye’or, johtava tutkija islamin ekspansion ja ei-muslimien kohtelemisen osalta on tehnyt mittaamattoman arvokkaan palveluksen kokoamalla ja kääntämällä lukuisia primäärilähdedokumentteja, joissa kuvataan islamilaisen valloituksen vuosisatoja. Hän on sisällyttänyt nämä dokumentit töihinsä, jotka käsittelevät islamin historiaa ja ei-muslimien ahdinkoa islamilaisen vallan alla. Jihadin historiassa siviilien teurastus, kirkkojen turmeleminen ja maaseudun ryövääminen ovat olleet arkipäivää. Tässä on Mikael Syyrialaisen kuvaus muslimien invaasiosta Kappadokiaan (Turkin eteläosassa) v. 650 kalifi Umarin hallitessa:
… kun Muawiya {muslimikomentaja} saapui {Eukaitaan Armeniassa} hän määräsi kaikki asukkaat surmattaviksi; hän asetti vartijat siten, että kukaan ei päässyt pakenemaan. Kerättyään kaupungin kaiken omaisuuden he alkoivat kiduttaa johtajia, jotta nämä näyttäisivät, minne tavarat {aarteet} oli kätketty. Taiyayet {muslimiarabit} ottivat kaikki orjiksi – miehet, naiset, pojat ja tytöt – ja he irstailivat paljon onnettomassa kaupungissa: he tekivät törkeitä siveettömyyksiä kirkkojen sisällä. He palasivat maahansa iloiten. (Mikael Syyrialainen, siteerattu Bat Ye’orin teoksesta ”The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 276–7.)
Seuraava muslimihistorioitsijalta Ibn al-Athirilta (1160–1233) peräisin oleva kuvaus ryöstöretkistä Pohjois-Espanjaan ja Ranskaan 700–800-luvuilla huokuu pelkästään tyytyväisyyttä siitä tuhoamisen laajuudesta, joka kohdistettiin vääräuskoisiin, mukaan luettuna taisteluihin osallistumattomiin siviileihin.
Vuonna 177 <17. huhtikuuta 793> Espanjan ruhtinas Hisham lähetti vihollisalueelle Abd al-Malik b. Abd al-Wahid b. Mugithin komentaman suuren armeijan, joka teki yllätyshyökkäyksiä niinkin kauas kuin Narbonneen ja Jarandaan. Tämä kenraali hyökkäsi ensin Jarandaan, jossa oli frankkien eliittivaruskunta; hän tappoi urheimmat, tuhosi kaupungin muurit ja tornit ja melkein onnistui valtaamaan kaupungin. Sen jälkeen hän marssi Narbonneen, jossa hän toisti samat toimet. Tunkeutuen sitten eteenpäin hän polki jalkojensa alle Cerdagnen maan {lähellä Andorraa Pyreneillä}. Useiden kuukausien ajan hän kulki tämän maan halki joka suuntaan raiskaten naisia, tappaen sotureita, tuhoten linnoituksia, polttaen ja ryöstäen kaiken ja pakottaen vihollisen pakenemaan kaaoksessa. Hän palasi vahingoittumattomana raahaten mukanaan, Allah yksin tietää, kuinka paljon sotasaalista. Tämä on yksi muslimien kuuluisimmista matkoista Espanjaan. Vuonna 223 <2. joulukuuta 837> Abd ar-Rahman b. al Hakam, Espanjan valtias, lähetti armeijan Alavaa vastaan; se leiriytyi lähelle Hisn al-Gharatia, jonka se valloitti; se anasti sieltä löytämänsä sotasaaliin, tappoi asukkaat ja vetäytyi vieden naiset ja lapset vankeina mukanaan. Vuonna 231 <6. syyskuuta 845> muslimiarmeija eteni vääräuskoisten alueelle Galiciaan, jossa se ryöväsi ja joukkomurhasi kaikki. Vuonna 246 <27. maaliskuuta 860> Muhammad b. Abd ar-Rahman eteni monine joukkoineen ja suurine sotilaskoneistoineen kohti Pamplonan aluetta. Hän alisti valtaansa, raunioitti ja runteli tämän alueen, jossa hän ryöväsi ja kylvi kuolemaa. (Ibn al-Athir, Annals, siteerattu Bat Ye’orin teoksesta ”The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 281–2.)
Jihadin ensimmäinen aalto nielaisi suuren osan Bysantin, Visigoottien, Frankkien ja Persian valtakunnista jättäen vastasyntyneen islamilaisen imperiumin kontrolloimaan aluetta, joka ylsi Etelä-Ranskasta läpi Espanjan etelään, Pohjois-Afrikan läpi itään Intiaan ja pohjoiseen Venäjälle. Varhain toisen vuosituhannen alussa idästä tullut mongoli-invaasio heikensi suuresti islamilaista imperiumia ja teki lopun arabien ylivallasta sen sisällä.
Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683
Noin 25 vuotta ennen kuin ensimmäinen ristiretkiarmeija lähti Keski-Euroopasta liikkeelle kohti Pyhää maata, turkkilaisten (ottomaanien) armeijat aloittivat hyökkäyksen kristittyä Bysantin valtakuntaa vastaan, joka oli hallinnut nykyisen Turkin aluetta aina siitä asti, kun Rooman imperiumin pääkaupunki oli siirretty Konstantinopoliin v. 325. Manzikertin taistelussa v. 1071 kristittyjen joukot kärsivät kohtalokkaan tappion, mikä jätti suuren osan Anatoliaa (Turkkia) avoimeksi invaasiolle. Tämän jihadin toisen aallon pysäytti väliaikaisesti latinalaisen armeijan hyökkäys ristiretkien aikana (ks. luku 4.1), mutta ennen 1300-luvun alkua turkkilaiset uhkasivat Konstantinopolia ja itse Eurooppaa.
Lännessä roomalaiskatoliset armeijat pakottivat muslimijoukot vähä vähältä alaspäin, kunnes v. 1492 nämä karkotettiin lopullisesti Iberian niemimaalta (reconquista). Itä-Euroopassa islam kuitenkin jatkoi valta-asemassa. Eräs merkittävimmistä taisteluista maahan tunkeutuneiden muslimien ja alueen kantaväestön välillä oli Kosovon taistelu v. 1389. Siinä turkkilaiset tuhosivat Serbian kuninkaan Pyhän Lasaruksen johtaman monikansallisen armeijan, vaikka heidän etenemisensä kohti Eurooppaa oli merkittävästi hidastunut. Aina 600-luvulta asti jatkuneiden lukuisten yritysten jälkeen Konstantinopoli, itäisen kristikunnan jalokivi, luhistui lopulta v. 1453 sulttaani Mahomet II:n armeijan edessä. Jottei jihadin ensimmäisen aallon hirmutekoja luettaisi tekijöiden ”arabialaisuuden” syyksi, turkkilaiset osoittivat olevansa täysin kykeneviä toteuttamaan Koraanin ja sunnan periaatteita. Kirjassaan ”Jihad” Paul Fregosi kuvaa näkymää, joka seurasi lopullista hyökkäystä Konstantinopoliin:
Useat tuhannet henkiin jääneet olivat etsineet turvaa katedraaleista: aateliset, palvelijat, tavalliset kansalaiset, heidän vaimonsa ja lapsensa, papit ja nunnat. He lukitsivat niiden valtavat ovet, rukoilivat ja odottivat. {Kalifi} Mahomet {II} oli antanut joukoille vapaat kädet. He raiskasivat, nunnien ollessa tietenkin ensimmäisiä uhreja, ja teurastivat. Ainakin 4 000 tapettiin ennen kuin Mahomet lopetti joukkomurhan puolilta päivin. Hän määräsi muezzinin {rukouskutsun huutajan} kiipeämään Hagia Sofian kirkon saarnastuoliin ja omistamaan rakennuksen Allahille. Siitä lähtien se on ollut moskeija. Asukkaista 50 000, yli puolet väestöstä, kerättiin yhteen ja otettiin orjiksi. Kuukausia sen jälkeen orjat olivat halvinta kauppatavaraa Turkin markkinoilla. Mahomet pyysi, että kuolleen keisarin ruumis tuotaisiin hänen luokseen. Jotkut turkkilaiset sotilaat löysivät sen ruumiskasasta ja tunnistivat Konstatinukseksi {XI} saappaita koristavien kultaisten kotkien perusteella. Sulttaani määräsi hänen päänsä katkaistavaksi ja asetettavaksi keisari Justinianin pronssisen ratsastajapatsaan alle hevosen jalkojen väliin. Myöhemmin pää balsamoitiin ja lähetettiin Ottomaanien valtakunnan suurimpiin kaupunkeihin kansalaisten huviksi. Seuraavaksi Mahomet käski tuomaan luokseen henkiin jääneen suurherttua Notarasin ja kysyi häneltä kaikkien tärkeimpien aatelisten, virkamiehien ja kansalaisten nimiä ja osoitteita, jotka Notaras antoikin hänelle. Nämä kaikki pidätettiin, ja näiden kaulat katkaistiin. Sadistisesti hän osti omistajiltaan {ts. muslimikomentajilta} korkea-arvoisia vankeja, jotka oli otettu orjiksi, nauttiakseen näiden mestaamisesta heidän edessään. (Fregosi: ”Jihad”, 256–7.)
Tämä jihadin toinen, turkkilainen aalto eteni pisimmillään Wienin epäonnistuneisiin valtausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Jälkimmäisen yhteydessä Puolan kuninkaan Juhana III Sobieskin komentamat roomalaiskatoliset joukot torjuivat Kara Mustafan johtaman muslimiarmeijan. Sitä seuranneina vuosikymmeninä ottomaanit ajettiin takaisin alas läpi Balkanin, vaikka heitä ei koskaan heitetty täysin ulos Euroopan mantereelta. Silti, vaikka maailmanvaltainen jihad kangerteli, muslimien maitse ja meritse tekemät ryöstöretket kristittyjä vastaan jatkuivat, ja kristittyjä siepattiin orjuuteen niinkin kaukaa kuin Irlannista 1800-luvulla.
Dhimmiys
Islamin ei-muslimeihin kohdistama vaino ei ole millään muotoa rajoittunut jihadiin, vaikka se on islamin maailman ja muun maailman välinen perussuhde. Sen jälkeen kun jihad on päättynyt tietyssä paikassa vääräuskoisen alueen valloittamiseen, nk. dhimma eli suojelusopimus voidaan suoda valloitetuille ”Kirjan kansoille”, joilla historiallisesti on tarkoitettu juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia. Dhimma säätää, että vääräuskoisten elämä ja omaisuus vapautetaan jihadista siksi aikaa kun muslimihallitsijat sen sallivat, mikä yleensä on tarkoittanut niin pitkää aikaa kuin ei-muslimialamaiset – dhimmit – ovat osoittautuneet taloudellisesti hyödyllisiksi islamilaiselle valtiolle. Koraani (9:29) määrittelee, että dhimmien on maksettava erityistä jizyaa (veroa), joka on räikeä menetelmä, jolla muslimiherrat käyttävät dhimmejä hyväkseen. Mutta jizyan funktio ei ole pelkästään taloudellinen; sen tarkoitus on myös nöyryyttää dhimmejä ja iskostaa näille islamin ylemmyyttä. Al-Mahili, 1400-luvulla elänyt muslimiteologi, selittää:
{Jizyan} maksun päivänä heidät {dhimmit} kootaan julkiselle paikalle, kuten suqille {kauppapaikalle}. Heidän tulisi seistä siellä odottamassa alhaisimmalla ja saastaisimmalla paikalla. Lakia edustavat virkailijat tulee sijoittaa heidän yläpuolelleen, ja heidän tulee omaksua mitä uhkaavin asenne niin, että dhimmeistä, samoin kuin muista, näyttää, että tehtävänämme on halventaa heitä riistämällä heiltä heidän omaisuutensa. He tulevat oivaltamaan, että oikeastaan teemme heille palveluksen hyväksyessämme heiltä jizyan ja antaessamme heidän mennä vapaasti. (Al-Maghili, siteerattu Bat Ye’orin teoksesta ”The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 361).
Islamin laki säätää dhimmeille erilaisia rajoituksia, jotka kaikki ovat peräisin Koraanista ja sunnasta. Al-Damanhuri, joka toimi 1600-luvulla johtajana Kairon yliopistossa, muslimimaailman arvovaltaisimmassa opinahjossa, tiivistää seuraavassa satojen vuosien islamilaisen käsityksen dhimmi-ihmisten oikeasta kohtelusta:
…aivan samoin kuin dhimmeiltä on kielletty kirkkojen rakentaminen, myös muut asiat on heiltä kielletty. He eivät saa antaa apua uskottomalle muslimia vastaan … pystyttää ristiä islamilaisessa kokoontumispaikassa … nostaa lippujaan salkoon juhlapäivinään; kantaa aseita … tai säilyttää niitä kotonaan. Jos he tekevät jotain tämänkaltaista, heitä on rangaistava ja aseet on takavarikoitava. … Profeetan seuraajat sopivat näistä menettelyistä osoittaakseen vääräuskoisten häpeällisen alennustilan ja suojellakseen heikosti uskovan uskoa. Sillä jos vähäuskoinen näkee heitä nöyryytettävän, hän ei kallistu heidän uskoaan kohtaan, mikä voisi tapahtua, jos hän näkisi heidät vallassa, ylpeinä tai ylellisissä tamineissa. Nähdessään oman ahdinkonsa ja köyhyytensä tämä kaikki voisi saada hänet arvostamaan heitä ja tuntemaan vetoa heitä kohtaan. Uskottomia kohtaan osoitettu arvostus on kuitenkin epäuskoa. (Al-Damanhuri, siteerattu Bat Ye’orin teoksesta ”The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 382).
Kristityt, juutalaiset ja zarathustralaiset Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja suuressa osassa Eurooppaa kärsivät vuosisatojen ajan dhimman sortorajoitteiden alla. Näiden dhimmi-ihmisten asema on monin tavoin verrattavissa entisten orjien asemaan sodanjälkeisessä Amerikan etelässä. Koska muslimiherrat kielsivät dhimmeiltä palvonnallisten rakennusten rakentaminen ja olemassa olevien korjaamisen, halvaannuttivat heidät taloudellisesti jizyalla, nöyryyttivät sosiaalisesti, harjoittivat laillista diskriminointia sekä pitivät heitä ylipäätään jatkuvassa heikkouden ja haavoittuvuuden tilassa, ei pitäisi olla yllättävää, että dhimmit hupenivat lukumäärältään ja hävisivät monin paikoin kokonaan. Vuosisatoja jatkunut islamilaisen sivilisaation rappeutuminen, jonka syy on yleisesti väärinymmärretty, on helposti selitettävissä väestötieteellisesti dhimmipopulaatioiden vähenemisellä. Nämä olivat toimineet teknisen ja hallinnollisen taidon tärkeimpinä vetureina.
Jos dhimmi rikkoo dhimman ehtoja – vaikkapa harjoittamalla omaa uskontoaan liian näkyvästi tai laiminlyömällä asiaankuuluvan kunnioituksenosoittamisen muslimille – silloin jihad otetaan takaisin käyttöön. Eri aikoina islamin historiassa dhimmi-ihmiset nousivat alamaisstatuksensa yläpuolelle, ja tämä toimi usein sopivana syynä muslimiväestön väkivaltaisille kostotoimille, sillä nämä uskoivat dhimmien rikkoneen dhimman ehtoja. Islamia puolustelevat muslimit viittaavat usein keskiaikaiseen Andalusiaan (maurilaiseen Espanjaan) eräänlaisena monikulttuurisena ihannemaana, jossa islamilainen hallitus salli juutalaisten ja kristittyjen nousta koulutuksen ja valtionhallinnon portaikoissa. Meille ei kuitenkaan kerrota sitä, että seurauksena tästä rasitteiden höllentämisestä oli muslimirahvaan laajalle levinnyt mellakointi, joka tappoi satoja dhimmejä, pääosin juutalaisia. Kieltäytymällä kääntymästä islamiin ja hairahtumalla pois dhimman perinteisistä rajoitteista dhimmit valitsivat epäsuorasti ainoan Koraanin salliman vaihtoehdon: kuoleman.
Jihad nykyaikana
Wienin porteilla v. 1683 tapahtuneen tappion jälkeen alkoi islamin alueen strategisen heikkenemisen jakso, jonka aikana nousevat eurooppalaiset siirtomaavallat hallitsivat sitä kasvavassa määrin. Koska dar al-islam oli materiaalisesti heikompi kuin länsi, se oli kykenemätön suorittamaan laajamittaista sotaretkiä vääräuskoisten alueelle. Islamilainen imperiumi, jota tuolloin hallitsivat ottomaaniturkkilaiset, joutui tyytymään yhä ahnaampien eurooppalaisten valtojen pitämiseen loitolla.
Vuonna 1856 lännen painostus pakotti ottomaanihallinnon lakkauttamaan dhimman, jonka alaisuudessa imperiumin ei-muslimialamaiset olivat joutuneet työskentelemään. Tämä tarjosi entisille dhimmeille siihen asti tuntemattoman mahdollisuuden sosiaaliselle ja henkilökohtaiselle kehittymiselle, mutta se myös lietsoi mielipahaa oikeaoppisissa muslimeissa, joiden mielestä tämä rikkoi shari’aa ja Allahin muslimeille antamaa ylivertaisuuden asemaa suhteessa vääräuskoisiin.
1800-luvun loppupuolella jännitteet imperiumin eurooppalaisten alamaisten keskuudessa purkautuivat avoimiksi, kun ottomaanihallinto v. 1876 joukkomurhasi 30 000 bulgarialaista väittäen näiden kapinoineen ottomaanihallitusta vastaan. Bulgarian itsenäistymiseen johtaneen lännen väliintulon jälkeen ottomaanihallinto ja sen muslimialamaiset hermostuivat yhä enemmän toisten ei-muslimiryhmien pyrkimyksistä saavuttaa itsenäisyys.
Tällaisen ilmapiirin vallitessa tapahtui v. 1896 armenialaisten kansanmurhan ensi vaihe, jonka yhteydessä tapettiin noin 250 000 armenialaista. Sekä siviilit että sotilashenkilöt ottivat osaa joukkoteurastukseen. Kirjassaan ”The Burning Tigris” Peter Balakian on dokumentoinut tämän koko hirvittävän tarinan. Mutta 1890-luvun verilöyly oli vasta alkusoittoa vuoden 1915 paljon laajemmalle joukkomurhalle, joka vaati noin 1,5 miljoonan ihmisen hengen. Vaikka monet tekijät olivat myötävaikuttamassa teurastukseen, ei ole väärin sanoa, että joukkomurhissa ei ollut kyse mistään muusta kuin jihadista armenialaisia vastaan, joilla ei ollut enää dhimman tarjoamaa suojaa. Kun Ottomaanien imperiumi v. 1914 liittyi mukaan ensimmäisen maailmansodan taisteluihin keskusvaltojen puolella, julistettiin virallinen kristinuskonvastainen jihad.
Edistääkseen jihadin ajatusta sheikh-ul-Islamin {Ottomaanien valtakunnan korkea-arvoisimman uskonnollisen johtajan} julkilausuma kutsui muslimimaailmaa nousemaan ja joukkomurhaamaan kristityt sortajansa. ”Oi, muslimit”, dokumentissa sanottiin, ”te, jotka olette onnellisuuden lumossa ja vaaroja uhmaten uhraamaisillanne elämänne ja etunne oikean asian puolesta, kokoontukaa nyt imperiumin valtaistuimen ympärille.” Ikdamissa turkkilainen sanomalehti, joka oli juuri siirtynyt saksalaiseen omistukseen, alleviivasi jihadin ajatusta: ”Vihollistemme teot ovat tuoneet alas Allahin vihan. Toivon kajastus on ilmaantunut. Kaikkien muhamettilaisten – nuorten ja vanhojen, naisten, miesten ja lasten – on täytettävä velvollisuutensa. … Jos teemme sen, niin alistettujen muhamettilaisten kuningaskuntien vapautuminen on taattu.” … Eräässä pamfletissa sanottiin: ”Jumala palkitsee sen, joka tappaa joko salaa tai avoimesti yhdenkin uskottoman niistä, jotka hallitsevat meitä.” (Siteerattu Peter Balakianin kirjasta ”The Burning Tigris”, 169–70.)
Kristinuskonvastainen jihad kulminoitui v. 1922 Smyrnassa Välimeren rannikolla, jossa turkkilaisten armeija joukkomurhasi 150 000 kreikkalaista kristittyä liittoutuneiden sota-alusten välinpitämättömien silmien alla. Kaiken kaikkiaan vuosina 1896–1923 noin 2,5 miljoonaa kristittyä tapettiin ensimmäisessä modernin ajan kansanmurhassa, minkä Turkin hallitus on kiistänyt tähän päivään asti.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun islamilainen imperiumi hajosi, itsenäiset muslimikansakunnat ja valtioiden sisäiset jihadistiryhmät ovat käyneet eri jihadeja ympäri maapalloa. Kaikkein pitkällisin kamppailu on suuntautunut Israelia vastaan, joka on suorittanut sen anteeksiantamattoman synnin, että se on pystyttänyt dar al-harbin uudelleen alueelle, joka oli sitä ennen osa dar al-islamia. Muihin huomattavia jihadeja ovat Neuvostoliittoa vastaan käyty jihad Afganistanissa, bosnialaismuslimien jihad serbejä vastaan entisessä Jugoslaviassa, albaanimuslimien jihad serbejä vastaan Kosovossa ja tshetsheenien jihad Venäjää vastaan Kaukasuksella. Jihadeja on käyty myös kaikkialla Pohjois-Afrikassa, Filippiineillä, Thaimaassa, Kashmirissa ja koko joukossa muita paikkoja ympäri maailmaa. Lisäksi muslimit ovat tehneet ylivoimaisen enemmistön terrori-iskuista ympäri maailmaa, mukaan lukien tietenkin näyttävät hyökkäykset 9.11.2001 Yhdysvalloissa, 3.11.2004 Espanjassa ja 7.7.2005 Iso-Britanniassa. (Seikkaperäinen luettelo muslimien hyökkäyksistä löytyy osoitteesta http://www.thereligionofpeace.com/.)
Tosiasia on, että sellaisten konfliktien prosenttiosuus nykymaailmassa, joihin ei sisälly islamia, on varsin pieni. Islam on tulossa takaisin.
Jihad tarkoittaa kirjaimellisesti ”kamppailua”. Täsmälleen sanottuna, kuten islamin puolustelijat usein huomauttavat, se ei merkitse ”pyhää sotaa”. Jäljelle jää kuitenkin kysymys, millaiseen ”kamppailuun” jihad viittaa: kilvoitteluun sisäistä pahaa vastaan vai ulkoiseen, aseelliseen taisteluun?
Kuten aina yritettäessä ratkaista, mitä islam opettaa tietystä asiasta, on tarpeen katsoa Koraaniin ja sunnaan. Näistä lähteistä käy selväksi, että muslimia vaaditaan taistelemaan mitä moninaisimpia asioita vastaan: rukoilemisen laiskuutta vastaan, almuveronmaksun (zakat) laiminlyöntiä vastaan jne. Mutta on ilmiselvää, että muslimi on määrätty taistelemaan fyysisesti myös vääräuskoisia vastaan.[8] Muhammadin vaikuttava sotilasura on todistuksena siitä, kuinka keskeisessä asemassa sotilaallinen toiminta islamissa on.
Hasan Al-Banna kertoo jihadista
Alla on katkelmia Hasan Al-Bannan tutkielmasta ”Jihad”. Vuonna 1928 Al-Banna perusti Muslimiveljeskunnan, joka tänä päivänä on Egyptin voimakkain organisaatio heti hallituksen jälkeen. Tässä tutkielmassa Al-Banna argumentoi vakuuttavasti, että muslimien on tartuttava aseisiin vääräuskoisia vastaan. Kuten hän sanoo: ”Koraanin säkeet ja sunna kutsuvat ihmisiä ylipäänsä (mitä kaunopuheisimmin ja selkeimmin) jihadiin, sodankäyntiin, sotavoimiin sekä kaikkiin maa- ja meritaistelumenetelmiin.
Kaikkien muslimien on käytävä jihadia
Jihad on Allahin antama velvollisuus kaikille muslimeille, eikä siitä voi olla piittaamatta, eikä sitä voi karttaa. Allah on antanut suuren tärkeyden jihadille ja suurenmoisen palkkion marttyyreille ja Hänen tiellään taisteleville. Vain ne, jotka ovat toimineet samalla tavalla ja jotka ovat ottaneet itselleen mallia marttyyreista jihadin suorittamisessa, voivat tulla osallisiksi tästä palkinnosta. Lisäksi Allah on erityisesti kunnioittanut mujahidineja {jihadin kävijöitä} tietyillä poikkeuksellisilla ominaisuuksilla, niin henkisillä kuin käytännöllisilläkin, auttaakseen näitä tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa. Heidän puhdas verensä on symboli voitosta tässä maailmassa ja merkki menestyksestä ja onnesta tulevassa maailmassa.
Niitä, jotka löytävät vain tekosyitä välttääkseen jihadia, on kuitenkin varoitettu äärimmäisen pelottavista rangaistuksista, ja Allah kuvaa heitä mitä onnettomimmin nimin. Hän on soimannut heitä heidän pelkuruutensa ja rohkeuden puutteensa vuoksi ja arvostellut heitä ankarasti heidän heikkoutensa ja pinnaamisensa johdosta. Tässä maailmassa heitä on ympäröivä häpeä ja tuonpuoleisessa tuli, josta he eivät pysty pakenemaan, vaikka heillä olisi paljon vaurautta. Allah pitää jihadista pidättäytymisen ja jihadin välttelemisen heikkoutta yhtenä suurimmista synneistä ja yhtenä seitsemästä synnistä, jotka takaavat perikadon.
Mikään toinen muinainen tai moderni uskonnollinen tai yhteiskunnallinen elämänjärjestys ei vedä vertoja islamille siinä, kuinka islam vaalii jihadia kutsuen koko umman {koko maailmanlaajuisen muslimiyhteisön} aseisiin puolustamaan oikeaa asiaa yhtenä ryhmänä ja kaikella voimallaan. Koraanin säkeet ja Muhammadin (rauha olkoon hänen kanssaan) sunna pursuavat kaikkia näitä jaloja ideaaleja, ja ne kutsuvat ihmisiä ylipäänsä (mitä kaunopuheisimmin ja selkeimmin) jihadiin, sodankäyntiin, sotavoimiin sekä kaikkiin maa- ja meritaistelun menetelmiin.
Tässä kohtaa Al-Banna siteeraa Koraania ja luotettavia haditheja, jotka osoittavat muslimeille taistelun välttämättömyyden. Sitaatit ovat verrattavissa niihin, joita on käsitelty luvussa 1.2, ja ne on jätetty tästä pois.
Muslimioppineet jihadista
Olen juuri esitellyt joitakin Koraanin säkeitä ja jaloja haditheja, joissa käsitellään jihadin tärkeyttä. Nyt haluaisin esitellä teille islamin koulukuntien, mukaan lukien joidenkin myöhempien auktoriteettien, lainopillisia näkemyksiä jihadin säännöksistä ja jihadiin valmistautumisen välttämättömyydestä. Tämän pohjalta, kuten voimme nähdä islamin oppineiden konsensuksesta, mitä tulee jihadiin, tulemme huomaamaan, kuinka kauas umma on harhautunut islamin harjoituksessaan.
Kuvatessaan jihadin säännöksiä hanafiittisen koulukunnan mukaan Majma’ al-Anhar fi Sharh Multaqal-Abra -teoksen laatija sanoo: ”Kielitieteellisesti jihad tarkoittaa äärimmäisen ponnistelun harjoittamista sanoissa ja teoissa; shari’an {islamin lain} mukaan se on taistelemista vääräuskoisia vastaan, ja se pitää sisällään kaikki mahdolliset ponnistelut, jotka ovat tarpeen islamin vihollisten voiman musertamiseksi, mukaan luettuna heidän pieksemisensä, heidän omaisuutensa ryöstämisen, heidän palvontapaikkojensa tuhoamisen ja heidän epäjumalankuviensa hajottamisen pirstaleiksi. Tämä merkitsee sitä, että jihad on äärimmäistä pyrkimystä turvata islamin voima sellaisin menetelmin kuten taistelulla niitä vastaan, jotka taistelevat itseäsi vastaan, sekä dhimmejä {islamin alaisuudessa eläviä ei-muslimeja} ja uskonhylkääjiä (jotka ovat pahempia kuin vääräuskoiset, koska he ovat menettäneet uskonsa sen jälkeen, kun he ovat vahvistaneet uskonsa) vastaan.
Meidän on fard (pakollista) taistella vihollisia vastaan. Imaamin on lähetettävä sotilasretkikunta dar al-harbiin {sodan alueelle, ts. ei-muslimimaailmaan} joka vuosi ainakin kerran tai kahdesti, ja ihmisten on tuettava häntä tässä. Jos jotkut ihmisistä täyttävät velvollisuuden, loput voidaan vapauttaa velvollisuudesta. Jos ryhmä ei kykene täyttämään tätä fard kifayaa (yhteisöllistä velvollisuuttaan), niin vastuu siirtyy lähimmälle naapuriryhmälle ja sen jälkeen sitä lähimmällä jne. Ja jos fard kifayaa ei voida täyttää muutoin kuin koko kansan toimesta, silloin siitä tulee fard al-ain (henkilökohtainen velvollisuus), kuten rukoileminen on jokaiselle ihmiselle.
Oppineet ovat yhtä mieltä tästä asiasta, kuten pitäisi olla ilmeistä, ja näin on riippumatta siitä, ovatko he mujtahidineja vai muqalidineja, salafeja (varhaisia) vai khalafeja (myöhempiä). He ovat kaikki yksimielisiä siitä, että jihad on fard kifaya, joka on määrätty islamin ummalle islamin da’wan levittämiseksi, ja siitä, että jihad on fard al-ain, jos vihollinen hyökkää muslimimaihin. Tämä päivänä, veljeni, kuten tiedätte, muslimit on pakotettu toisten alamaisiksi ja vääräuskoisten hallitsemiksi. Maamme on saarrettu ja hurruma’atimme (henkilökohtainen omaisuutemme, kunniamme, arvokkuutemme ja yksityisyytemme) häpäisty. Vihollisemme pitävät silmällä asioitamme, ja elämäntapamme ovat heidän tuomiovaltansa alla. Siitä huolimatta muslimit eivät onnistu täyttämään da’wa-velvollisuuttaan, joka on heidän hartioillaan. Näin ollen tässä tilanteessa jokaisen muslimin velvollisuus on ryhtyä jihadiin. Jokaisen tulisi valmistautua mentaalisesti ja ruumiillisesti siten, että kun Allahin käsky tulee, hän on valmis.
En voi päättää tätä keskustelua mainitsematta teille, että läpi koko historiansa sen jokaisessa vaiheessa (ennen nykyistä sorron kautta, jolloin arvokkuus on menetetty) muslimit eivät ole koskaan hylänneet jihadia eivätkä he ole koskaan tulleet välinpitämättömiksi sen suorittamisen suhteen – eivät edes sen uskonnolliset auktoriteetit, mystikot, käsityöläiset jne. He ovat kaikki olleet aina valmiita ja valmistautuneita. Esimerkiksi Abdullah ibn al Mubarak, hyvin oppinut ja harras mies, oli vapaaehtoinen jihadissa suurimman osan elämäänsä ja ’Abdulwahid bin Zayd, suufi ja omistautunut mies, oli samoin. Ja omana aikanaan Shaqiq al Balkhi, suufien sheikki, rohkaisi oppilaitaan jihadiin.
Jihadiin liittyviä asioita
Monet muslimit nykyään uskovat erheellisesti, että taistelu vihollista vastaan on jihad asghar (pienempi jihad) ja taistelu oma egoa vastaan on jihad akbar (suurempi jihad). Seuraavaa kertomusta (athar) siteerataan todisteena: ”Olemme palanneet pienemmästä jihadista ryhtyäksemme suurempaan jihadiin.” He kysyivät: ”Mikä on suurempi jihad?” Hän sanoi: ”Sydämen jihad eli jihad omaa egoa vastaan.”
Jotkut käyttävät tätä kertomusta vähätelläkseen taistelemisen tärkeyttä ja saadakseen luopumaan taisteluun valmistautumista ja jihadin uhrauksesta Allahin tiellä. Tämä kertomus ei ole sahíh(luotettavaa) perimätietoa: Kuuluisa muhaddith Al Hafiz ibn Hajar al-Aslani sanoi Tasid al-Qawsissa:
”Se on hyvin tunnettu ja usein toistettu, ja se oli Ibrahim ibn ’Ablan sanonta.”
Al Hafiz Al Iraqi sanoi Takhrij Ahadith al-Ahyassa: ”Al Bayhaqi välitti sen heikossa kertojien ketjussa Jabiriin nojautuen, ja Al Khatib välitti sen historiikissaan Jabiriin nojautuen.”
Kaikesta huolimatta, vaikka se olisikin luotettavaa perimätietoa, se ei ikinä oikeuttaisi luopumaan jihadista tai siihen valmistautumisesta muslimialueiden pelastamiseksi ja vääräuskoisten hyökkäysten torjumiseksi. Tiedettäköön, että tämä kertomus pelkästään korostaa egoa vastaan käydyn kamppailun tärkeyttä niin, että Allah on jokaisen tekomme ainoa tarkoitus.
Muut jihadia koskettavat asiat pitävät sisällään hyvän hallitsemisen ja pahan kieltämisen. Hadithissa sanotaan: ”Yksi jihadin suurimmista muodoista on lausua totuuden sana hirmuvaltaisen hallitsijan ollessa läsnä.” Mutta mikään ei vedä vertoja shahadah kubralle (ylimmälle marttyyriudelle) eikä mujahidineja odottavalle palkkiolle.
Epilogi
Veljeni! Ummalle, joka tietää, kuinka kuolla jalo ja kunnioitettava kuolema, taataan suurenmoinen elämä tässä maailmassa ja tuonpuoleisen maailman ikuisessa onnessa. Rappiollisuus ja kunniattomuus ovat seurausta tämän maailman rakastamisesta ja kuolemanpelosta. Valmistautukaa sen tähden jihadiin ja olkaa kuoleman rakastajia. Elämä itse tulee etsimään sinua.
Veljeni, teidän tulisi tietää, että eräänä päivänä kohtaatte kuoleman ja tämä paha tapahtuma voi tapahtua vain kerran. Jos kärsitte sen tapahtuessa Allahin tiellä, se on hyödyksenne tässä maailmassa ja palkkioksenne tuonpuoleisessa. Ja muistakaa, veljeni, että mitään ei voi tapahtua ilman Allahin tahtoa: miettikää tarkkaan, mitä Allah, Siunattu, Kaikkivaltias, on sanonut:
”Huolen jälkeen Hän lähetti teille turvallisuudentunteen, unen, joka valtasi toiset teistä, mutta toiset joutuivat kiusaukseen ja hautoivat Allahista vääriä, pakanallisia luuloja. He kysyivät: ”Onko mikään meidän vallassamme?” Sano: Kaikki on Allahin vallassa. He tuumivat salassa sellaista, mitä eivät ilmaise sinulle, ja miettivät: ”Jos me olisimme saaneet päättää, ei ketään meistä olisi surmattu täällä.” Sano: Vaikka olisitte olleet kotonanne, olisivat ne, joiden osaksi oli säädetty tulla surmatuksi, tulleet paikoille, joille he nyt jäivät makaamaan. Tämä tapahtui, jotta Allah voisi koetella, mitä teillä on mielessänne, ja puhdistaa teidän sydämenne. Allah tietää, mitä te mietitte.” {Koraani 3:154}
Dar al-islam ja dar al-harb: islamin alue ja sodan alue
Koraanin väkivaltaiset määräykset ja Muhammadin asettamat väkivaltaiset ennakkotapaukset sävyttävät islamilaista näkemystä politiikasta ja maailmanhistoriasta. Islamilainen valtioteoria jakaa maailman kahteen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb). Islam merkitsee alistumista, ja niinpä islamin alue käsittää ne kansakunnat, jotka ovat alistuneet islamilaisen vallan alle, mikä tarkoittaa sitä, että näissä yhteiskunnissa vallitsee shari’a-laki.[9] Muu maailma, joka ei ole hyväksynyt shari’a-lakia ja joka ei näin ollen ole alistumisen tilassa, on kapina- tai sotatilassa Allahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa dar al-harbia vastaan aina siihen asti, kunnes kaikki kansakunnat alistuvat Allahin tahtoon ja hyväksyvät shari’an.[10] Islamin viesti ei-muslimimaailmalle on ollut sama niin Muhammadin aikana kuin läpi koko historian: alistu tai sinut alistetaan. Ainoat vaiheet Muhammadin ajan jälkeen, jolloin dar al-islam ei ole ollut aktiivisesti sodassa dar al-harbin kansa, ovat olleet niinä ajanjaksoina, jolloin muslimimaailma on ollut liian heikko ja hajanainen sotiakseen tehokkaasti.
Mutta suvantovaiheet siinä jatkuvassa sodassa, jonka islamin alue on julistanut sodan alueelle, eivät ole osoituksena jihadin hylkäämisestä periaatteena, vaan ne heijastavat muutosta strategisissa tekijöissä. Muslimikansakuntien on hyväksyttävää julistaa hudna eli aselepo sellaisina aikoina, jolloin vääräuskoiset kansakunnat ovat liian voimakkaita, jotta avoimessa sodankäynnissä olisi järkeä. Jihad ei ole kollektiivinen itsemurhasopimus, vaikka henkilökohtaisella tasolla muslimeja rohkaistaan siihen: ”He taistelevat Allahin tiellä, surmaavat ja tulevat surmatuiksi” (Koraani 9:111). Muutaman viimeisen sadan vuoden aikana muslimimaailma on ollut poliittisesti liian hajanainen ja teknologisesti heikompi ollakseen merkittävänä uhkana lännelle. Mutta tilanne on muuttumassa.
Taqiyya – uskonnollinen petos
Dar al-islamin ja dar al-harbin välisen sotatilan johdosta ruses de guerre – systemaattinen valehteleminen – vääräuskoisille on erottamaton osa islamilaista taktiikkaa. Sitä, kuinka muslimijärjestöt toistavat kaikkialla dar al-harbissa, että ”islam on rauhan uskonto” tai että muslimien väkivalta johtuu tiettyjen yksittäisten ”fanaatikkojen” epätasapainoisesta psyykestä, on pidettävä tahallaan harhaanjohtavana informaationa, jonka tarkoituksena on houkutella vääräuskoista maailmaa höllentämään suojaustaan. Tietenkin yksittäiset muslimit voivat aidosti pitää uskontoaan ”rauhanomaisena”, mutta vain sikäli kuin he ovat tietämättömiä sen todellisista opetuksista tai siinä mielessä kuin asian muotoili egyptiläinen teoreetikko Sayyid Qutb, joka totesi kirjassaan ”Islam ja universaali rauha”, että todellinen rauha vallitsee maailmassa heti, kun islam on valloittanut sen.
Paljon kertovaa on se, että siinä missä dar al-harb on tulvillaan muslimeja, jotka kuvaavat uskontoaan rauhanomaiseksi, dar al-islamissa näitä on tuskin lainkaan. Eräs islamin hylännyt muslimi ehdotti kerran lakmustestiä länsimaalaisille, jotka uskovat, että islam on ”rauhan” ja ”suvaitsevaisuuden” uskonto: yritä käydä esittämässä tuo näkökanta kadunkulmassa Ramallahissa tai Riadissa tai Islamabadissa tai missä päin tahansa muslimimaailmaa. Hän vakuutti minulle, että et eläisi viittäkään minuuttia.
Eräs laillista yhteiskuntajärjestystä koskeva ongelma {mitä tulee muslimeihin dar al-harbissa} aiheutuu muinaisesta islamilaisesta lakiperiaatteesta: taqiyyasta. Tämän sanan juurimerkitys on ”pysytellä uskollisena” mutta oikeastaan se merkitsee ”valheellisuutta”. Sillä on Koraanin (3: 28 ja 16:106) täysi valtuutus, ja se sallii muslimien mukautua ulkoisesti epä- tai ei-islamilaisen hallitusvallan vaatimuksiin samaan aikaan kun sisäisesti ”pysyttelee uskollisena” sille, mitä pitää todellisena islamina, odotellessaan käännekohdan tapahtumista. (Hiskett: ”Some to Mecca Turn to Pray”, 101.)
Historiallisesti esimerkit taqiyyasta sisältävät muslimille luvan hylätä itse islam oman nahkansa pelastamiseksi tai vihollisen suosioon pääsemiseksi. Ei ole vaikea nähdä, että taqiyyan seuraamukset ovat äärimmäisen salakavalat: pohjimmiltaan ne tekevät mahdottomiksi neuvotteluratkaisut – ja itse asiassa kaiken totuuteen pohjautuvan kommunikaation – dar al-islamin ja dar al-harbin välillä. Ei pitäisi kuitenkaan olla yllättävää, että sodan osapuoli pyrkii harhauttamaan toista osapuolta menetelmistään ja aikeistaan. Jihad Watchin johtokunnan varapuheenjohtaja Hugh Fitzgerald esittää lyhyesti, mistä taqiyyassa ja kitmanissa, petollisuuden kahdessa eri muodossa, on kysymys.
Taqiyya on uskonnollisesti pyhitetty doktriini, jonka alkuperä on shiialaisuudessa mutta jota harjoittavat nyt myös muut kuin shiiat.[11] Se tarkoittaa uskonnollisia asioita koskevaa tahallista valheellisuutta (teeskentelyä, todellisten intentioiden kätkemistä), johon voidaan ryhtyä islamin ja uskovien suojelemiseksi. Toinen samansukuinen termi, jonka sovellusala on laajempi, on ”kitman”, ja se määritellään ”mentaaliseksi varaukseksi”. Esimerkkinä taqiyyasta voisi olla se, kun islamia puolusteleva muslimi väittää, että ”tietenkin” islamissa on omantunnonvapaus, ja siteeraa sitten Koraanin jaetta (2:256): ”Ei uskontoon pakoteta.” Annettu vaikutelma on kuitenkin väärä, sillä sen yhteydessä ei mainita islamin doktriinia naskhista eli kumoamisesta, jonka mukaan Koraanin myöhemmin annetut jakeet, jotka ovat paljon suvaitsemattomampia ja julmempia, kumoavat sellaiset varhaisemmat jakeet, kuten ”ei uskontoon pakoteta”. Historia joka tapauksessa osoittaa, että islamin sisällä on ja on aina ollut ”uskonnonpakko” niin muslimeille kuin muillekin.
”Kitman” on taqiyyaa muistuttava käytäntö, mutta suoranaisen valehtelemisen sijaan se viittaa puolittaisen totuuden kertomiseen tietyllä ”mentaalisella varauksella”, joka oikeuttaa loppuosan poisjättämisen. Yksi esimerkki riittää. Kun muslimi väittää, että ”jihad” merkitsee todellisuudessa ”henkistä kilvoittelua”, eikä tule lisänneeksi, että tuo määritelmä on islamissa kehitelty vasta äskettäin (hieman yli sata vuotta sitten), hän johdattaa harhaan salaamalla tuon tiedon ja harjoittaa täten ”kitmania”. Kitmanin harjoittamisesta on kyse myös silloin, kun hän tuon arveluttavan väitteensä tukemiseksi esittää hadithin, jossa (tietyn todistajaketjun eli isnadin perusteella) Muhammadin mainitaan eräältä lukuisista sotaretkiltään palatessaan sanoneen palaavansa pienemmästä jihadista ryhtyäkseen suurempaan jihadiin, ja kun hän ei lisää tähän sitä todeksi tietämäänsä seikkaa, että tämä on ”heikko” hadith, jota useimmat arvostetut muhaddithinit pitävät alkuperältään epäilyttävänä. [12]
Aikoina, jolloin dar al-harbin suurempi voima tekee välttämättömäksi sen, että jihad omaksuu epäsuoran lähestymistavan, petollisuus ja puolitotuuksien kertominen ovat muslimin luonnollisia velvollisuuksia suhteessa vääräuskoiseen maailmaan. Olisi strategista tyhmyyttä paljastaa vilpittömästi, että dar al-islamin perimmäisenä päämääränä on valloittaa ja rosvota dar al-harb, kun jälkimmäisellä on sotilaalliset valttikortit käsissään. Jihadistien onneksi useimmat vääräuskoiset eivät ymmärrä, kuinka lukea Koraania, eivätkä he vaivaudu ottamaan selvää siitä, mitä Muhammad tosi asiassa teki ja opetti, ja tämän johdosta on helppoa tiettyjen valikoitujen sitaattien ja poisjättöjen avulla antaa vaikutelma, että ”islam on rauhan uskonto”. Jokainen vääräuskoinen, joka haluaa uskoa sellaiseen fantasiaan, pitää onnessaan tiukasti kiinni väärinkäsityksestään, kun hänelle siteerataan kourallinen Mekan kauden jakeita ja kerrotaan, että Muhammad oli suuresti hurskas ja jalomielinen ihminen. Tällaisen valheellisen kuvan hälventämiseksi riittää, että kaivaa asioita hieman pintaa syvemmältä.
Mike Scruggs kirjoittaa The Tribune Papers -verkkojulkaisussa:
Jihad on yksi islamin perusoppeja - ei siis "radikaalin islamin" tai "radikaalin islamilaisen terrorismin", vaan ihan vaan islamin. Turkin presidentti Recip Tayyip Erdogan kertoi meille yksinkertaisen totuuden, kun hän sanoi "islam on islam". On monia "maltillisia" (sekulaareja ja kulttuurillisia) muslimeja, mutta ei ole olemassa mitään "maltillista" islamia, jota valtavirran sunni ja shiia uskonoppineet ja papisto eivät pitäisi harhaoppisena. Jihadia tärkeämpi on vain shahada, muslimien uskontunnustus: "La ilaha illa Allah wa-Muhammad rasul Allah", joka kuuluu suomeksi "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on hänen profeettansa (tai lähettiläänsä)". Jihad muodostaa hulppeat 31 prosenttia islamin pyhistä teksteistä, joihin kuuluvat Koraani, haditheista löytyvät Muhammadin opetukset (perimätieto) ja Sira, Muhammadin elämäkerta.
Kirjassa "Reliance of the Traveller", klassisessa islamin pyhän lain (sharia) käsikirjassa sanotaan luvussa O:9.0: "Jihad on sotaa ei-muslimeja vastaan...jotta [islamin] uskonto tulisi voimaan." Tämän klassisen shariakäsikirjan koko O-osan 9. luku käsittelee jihadia, mukaanlukien sen pakollisuutta kaikille muslimeille. Muhammad puhui myös henkisestä sodankäynnistä itseä vastaan (nafs) palatessaan taistelusta: "Olemme palanneet vähäisemmästä jihadista suureen jihadiin". Mutta tämä sisäinen kamppailu itsensä kanssa muodostaa vain noin kaksi prosenttia jihadia käsittelevistä teksteistä islamin kolmessa peruslähteessä. Loput 98 prosenttia käsittelee Pyhän sodan tarpeellisuutta, pakollisuutta, käytäntöä ja tukemista, taistelussa kaikkia islamin vastustajia vastaan. Koraani ja Muhammadin sanat tekevät varsin selväksi, että "vähäisempi" jihad on se tärkeämpi ja arvostetumpi jihad. "Suuri henkinen" jihad osoittautuu vain hengelliseksi varustautumiseksi sotaisaan jihadiin. Muslimioppineet ja apologistit viittaavat usein jihadiin hengellisenä taisteluna puhuessaan ei-muslimeista muodostuvalle yleisölle, mutta se on 98 prosenttisesti hämäystä. Kuten Muhammad itse sanoi: "Tietäkää, että Paratiisi on miekan varjossa".
Alla on seitsemän selkeintä jaetta yhteensä 109:stä Koraanin sotaisesta jakeesta, ja kolme lyhyttä hadithia, joitka ovat jihadia selventäviä kertomuksia.
Koraani 8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.» Koraani 9:5 Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.
Koraani 9:29 Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.
Koraani 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.
Koraani 3:28 Uskovaiset älkööt ottako uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta. Jos joku niin tekee, ei hänellä ole mitään puolustusta odotettavana Jumalalta. Teillä ei ole mitään pelättävää heidän puoleltaan . Jumala kehoittaa teitä pelkäämään vain Häntä, ja Hänen luoksensa te palaatte.
Koraani 48:29 Muhammed on Jumalan sananjulistaja, ja ne, jotka ovat hänen kanssaan, ovat järkähtämättömiä uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan.
Koraani 4:74 Taistelkoot siis Jumalan retkellä ne, jotka tämän elämän hinnalla tavoittelevat tulevaa. Sille, joka taistelee Jumalan retkellä, kaatuupa hän tai voittaa, annamme Me jalon palkinnon. Bukhari hadith, volume 4, kirja 52, numero 44: Eräs mies tuli Jumalan lähettilään luokse ja sanoi: "Opasta minua siinä, mikä teko on jihadin veroinen". Muhammad vastasi: "En tiedä sellaista tekoa" Bukhari hadith, volume 4, kirja 52, numero 73: Jumalan lähettiläs sanoi: "Tietäkää, että Paratiisi on miekan varjossa" Abu Muslim hadith (001,0031): Jumalan lähettiläs sanoi: "Minua on käsketty käymään sotaan ihmiskuntaa vastaan, kunnes he tunnustavat, että ei ole muuta jumalaa kun Jumala, ja he uskovat, että minä olen Hänen profeettansa ja ottavat minun kauttani vastaan kaikki ilmoitukset."
Kaksikymmentä prosenttia haditheista käsittelee jihadia, hieman enemmän kuin Koraanin yhdeksän prosenttia. Kaikkein paljastavin on kuitenkin Sira, Muhammadin elämäkerta 67:llä prosentillaan. Kannattaa ottaa tarkoitusperät huomioon. Muslimiveljeskunta sekä Qatarin ja Saudi-Arabian rahoittamat opetusohjelmat Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja median islamin apologistit, eivät ole luotettavia lähteitä islamista ja jihadista. Muhammad, islamin tekstien päähenkilö ja jihadin keksijä, on islamin ja jihadin todellinen auktoriteetti. Koraani sanoo yhdeksänkymmentäyksi kertaa, että Muhammad on täydellinen esimerkki muslimeille.
Muhammadin islam on perustaltaan jihadistinen. Totuudenvastainen propagandistinen kertomus islamista rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontona on äärimmäisen vaarallinen valhe, jota käytetään läntisen sivilisaation kukistamiseksi ja sen korvaamiseksi islamilaisella hallinnolla, lailla ja kulttuurilla. Meidän on ymmärrettävä tämä uhka ja löydettävä tahtotila sen kukistamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä. Saraseenit ovat jo porteilla.
Terrorismia näyttää olevan kaikkialla ja tilanne vain pahenee. Pahiksilla on monia nimiä - ISIS, al-Qaida, Boko Haram - mutta niillä on yksi yhteinen ominaisuus. Heidän tappamisellaan on tarkoitus: islamin laki, jota myös shariaksi kutsutaan.
Sharia on paluu keskiaikaiseen islamiin. Sharia vaatii käymään Pyhään Sotaan, jihadiin. Laajimmalle levinnyt englanninkielinen kirja islamilaisesta laista sanoo: "jihad tarkoittaa sotaa vääräuskoisia vastaan".
On kahdenlaista jihadia. Väkivaltainen jihad on kauhistuttavan yksinkertaista; viattomien ihmisten teurastusta ja alistamista. Väkivaltaiset jihadistit haluavat valloittaa maata Kalifaatilleen - joka on käytännössä Islamilainen Valtio, missä sharia-laki hallitsee.
Mutta on myös toisenlaista jihadia. Muslimiveljeskunta kutsuu muistiossaan sitä "sivilisaatiojihadiksi" sanoen: "Muslimiveljeskunnan tulee ymmärtää, että heidän työnsä Amerikassa on yhdenlaista suurta jihadia, jonka tarkoitus on tuhota läntinen sivilisaatio sisältä päin ja 'sabotoida' sen surkea asumus heidän omien käsiensä kautta ja uskovaisten käsien kautta..."
Sivilisaatiojihadilla on sama päämäärä kuin väkivaltaisella jihadilla - valloittaa maata Kalifaatille - mutta sen sijaan, että he kävisivät sotaan tai tekisivät terrori-iskuja, kuten veljensä väkivaltaisessa jihadissa, sivilisaatiojihadistit käyttävät pukua ja solmiota ja heidän toimintansa on paljon hienovaraisempaa.
No mitä he sitten tekevät? He auttavat muslimiautonkuljettajia nostamaan oikeusjuttuja, koska nämä eivät halua kuljettaa olutta. He suostuttelevat kouluja pitämään muslimiteemapäiviä, missä tytöt pukeutuvat huiviin ja lapset lausuvat muslimirukouksia. He valittavat siitä, että hallitus tarkkailee ovatko he tekemisissä väkivaltaisten kavereidensa kanssa.
He kutsuvat islamin lain kritisoijia termillä "islamofobi", jonka he ovat itse keksineet pelotellakseen ihmisiä hiljaisiksi - kuten tapahtui San Bernardinossa, missä naapurit epäilivät jonkin olevan pielessä, mutta eivät halunneet sanoa mitään, ettei heitä olisi syytetty etnisestä profiloinnista.
Näillä pahiksilla on myös monia nimiä: Council on American-Islamic Relations (CAIR); Muslim Student Assosiation (MSA); Islamic Society of North America (ISNA). Yhdysvaltain oikeusministeriö on saanut selville, että kaikki nämä järjestöt ovat Muslimiveljeskunnan perustamia.
Nämä järjestöt sanovat mielellään, että terrorismilla ei ole uskontoa, mutta kuitenkin ainoastaan islamilla on sharia ja jihad.
Eivät kaikki muslimit noudata shariaa tai tue sitä, mutta valtavan moni tekee niin. He uskovat, että kuka hyvänsä loukkaa islamia, pitää tappaa; he uskovat, että naiset ovat omaisuutta; että homot pitää tappaa; ja että pienet tytöt pitää ympärileikata ja naittaa vanhoille miehille, joita he eivät ole koskaan tavanneet. Nämä ovat kaikki kiellettyjä vapaassa yhteiskunnassamme ja perustuslain vastaisia.
On monia moderneja muslimeja, jotka haluavat "elää ja antaa toisten elää", mutta valitettavasti ne järjestöt, jotka useimmiten edustavat muslimiyhteisöä, seuraavat islamin keskiaikaista suuntausta, joka perustuu shariaan.
Ne pyrkivät tekemään USA:sta Kalifaatin kaltaisen. Heistä on päästävä eroon.
"Allah on päämäärämme. Profeetta on johtajamme. Koraani on lakimme. Jihad on tiemme. Kuolema Allahin tiellä on suurin toiveemme." - Muslimiveljeskunnan tunnuslause
Muhammad syntyi Mekassa 570 jKr Hashim-klaanin jäseneksi. Muhammad jäi orvoksi varhain ja hänet kasvattivat hänen isoisänsä ja myöhemmin setänsä. Hän saavutti menestystä kauppiaana sen jälkeen kun oli avioitunut rikkaan lesken Khadijan kanssa. Noin vuonna 610 hän koki ensimmäiset ilmestyksensä meditoidessaan luolassa. Hän sai ilmestyksiä kuolemaansa asti Medinassa vuonna 632. Elämänsä aikana Muhammad taisteli 27 taistelua, joista osallistui omakätisesti kahdeksaan, avioitui kahdentoista naisen kanssa ja omisti lukemattomia jalkavaimoja. Hän riemuitsi vastustajiensa teloituksista. Muhammad määräsi Banu Qurayzan kaikki 600 miestä teloitettavaksi ja otti naiset ja lapset orjiksi.
Muslimit pitävät Muhammadia "täydellisenä ihmisenä", joka elämä on kaikenikäisten miesten ja naisten esimerkki, jota muslimit seuraavat. Taistelut, murhat, lukuisat vaimot ja jalkavaimot - kaikki uskollisesti kirjattuna Koraaniin ja Haditheihin - ovat muslimien arvomaailmaa 2000-luvun alussa.
Mikä on Koraani?
Muslimit uskovat, että Koraani on Jumalan sana, joka annettiin Muhammadille enkeli Gabrielin välityksellä. Sen sanotaan olevat uskollinen kopio Taivaassa olevasta ikuisesta kirjasta ja se on jaettu 114 suuraan (eli lukuun). Huolimatta jumalallisesta alkuperästään, joidenkin vanhempien suurien sanotaan kumoavan aikaisemmat suurat. Uskotaan, että joissakin suurissa Saatana erehdytti Muhammadia tunnustamaan pakanallisia uskomuksia (saatannalliset säkeet).
Sunna, eli kertomukset Muhammadin sanoista, teoista ja näkemyksistä, antaa Koraanille kontekstin sekä lukuisia ohjeita päivittäiseen elämään. Nämä kertomukset koottiin muutamaksi kokoelmaksi, Haditheiksi, sellaisten kirjoittajien kuin Muslim ja al-Bukhari toimesta. Sira on hyväksytty Muhammadin elämäkerta. Yhdessä nämä tekstit muodostavat Islamin uskon perusteet.
Mikä on sharia-laki?
Koraani ja sunna yhdessä sekä niitä selittävät teokset (Tafsir) muodostavat sharia-lain. Se säätelee paljon muutakin kuin vain henkilökohtaisia uskonasioita. Sharia säätelee jokaista elämän ja kuoleman pienintäkin osa-aluetta. Sharia-lakiin kuuluvat politiikka, rahoituslaitokset, liike-elämä, sopimukset, perhe- ja muut sosiaaliset asiat. Se asettaa tiukkoja rajoituksia muiden uskontojen, kuten kristinuskon, harjoittamiselle. Sharia-laki perustuu 600-luvun arabialaisille arvoille eikä sitä ole lupa muuttaa tai tulkita uudelleen.
Länsimaisille demokratioille sharian merkitys on perustavaa laatua. Länsimaisilla poliittisilla instituutioilla ei ole paikkaa shariassa. Demokraattiset vaalit ja edustuksellinen hallinto korvataan teokraattisella hallituksella - sheikit ja imaamit julistavat fatwoja (uskonnollisia tuomioita) perustuen pelkästään uskonnollisiin teksteihin. Muslimit pyrkivät soveltamaan shariaa länsimaissa ensin perheoikeuteen. Maissa joissa on suuri muslimivähemmistö (Ranska, osa Skandinaviaa) on syntynyt autonomisia islamilaisia yhteisöjä, jonne poliisi tai muut viranomaiset eivät ole tervetulleita (väkivallan uhalla) ja shariaa sovelletaan yhteisön sisällä. ( katso Norjan yleisradion raportti Göteborgista: http://youtu.be/y-SowWl_Oyk)
Mitä tarkoittaa Jihad?
Jihadin merkitys ja tärkeys on kiistelty aihe myös islamin sisällä. Joillekin islamin puolustelijoille jihad on pyrkimystä sisäiseen pyhyyteen. Bin Ladenin oppisuunnassa jihad tarkoittaa sotaa toisuskoisia vastaan. Yleisemmin ja oikeammin jihad on taistelua Jumalan tiellä. Niinpä mikä tahansa toiminta, joka edistää islamin asiaa, esimerkiksi lähetystyö (da'wa) on jihadia. Ei ole kuitenkaan mitään epäilystä siitä, että jihadin päätarkoitus on aina ollut aseellinen sodankäynti (qital) islamin puolustamiseksi tai edistämiseksi.
Onko islam rauhan uskonto?
Sana islam tarkoittaa alistumista Jumalan tahtoon. Islam jakaa maailman kahteen alueeseen: dar al-Islam eli sananmukaisesti 'alistumisen alue' on muslimien hallinnassa oleva alue. Dar al-Harb, sodan alue on se alue, jossa muslimit ovat vähemmistönä. Muslimeille rauha saavutetaan, kun koko maailma on dar al-Islam, islamin alue. Siihen saakka he ovat sodassa dar al-Harbia vastaan.
Ovatko kaikki muslimit terroristeja?
Eivät tietenkään. Meidän huolemme islamista perustuu sen aggressiiviseen politiikkaan ja sosiaalisiin päämääriin. Länsimaissa asuu paljon vastuullisia muslimeja. Toisaalta, mielipidetiedustelut Lontoon terrori-iskujen jälkeen paljastavat, että muslimeissa on hälyttävän kokoinen vähemmistö niitä, jotka avoimesti tukevat terroristeja ja heidän ajatuksiaan. Haastatelluista lähes 10% piti terrorismia joissain tilanteissa oikeutettuna. Monet muut tukivat terroristien päämääriä vaikkeivat tukeneetkaan heidän menetelmiään.
Pitäisikö islamista olla huolissaan?
Lyhyt vastaus on 'kyllä'. Jyrkkä jako muslimeihin ja vääräuskoisiin, avoimet uhkaukset väkivallasta toisuskoisia ja uskonluopioita vastaan, Allahin salatusta luonteesta johdettu fatalismi ja mahdottomuus muuttaa tai tulkita uudelleen pyhiä tekstejä ovat uhka jokaiselle modernille sekulaarille yhteiskunnalle.
Mitä voin tehdä?
Ota selvää asioista. Lue, mitä muslimit sanovat. Aktivoidu. Puolusta läntisiä arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, sanan- ja omantunnonvapautta. Kirjoita edustajillesi Eduskunnassa, Europarlamentissa ja kunnassasi. Osallistu julkiseen keskusteluun islamista ja esitä vaikeita kysymyksiä. Lue länsimaisia tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta islamista. Hyvä kirja on esimerkiksi "Totuus Muhammadista", Robert Spencer, Regnery Publishing, 2006. Spencer ylläpitää myös nettisivustoa http://www.jihadwatch.org.
Jihadin kyyneleillä tarkoitetaan jihadin uhrien määrää kautta aikain. Bill Warner esittää seuraavat luvut sivullaan Political Islam:
Nämä luvut ovat karkeita arvioita toisuskoisista, jotka ovat kuolleet jihadistisen politiikan uhreina.
Afrikka
Thomas Sowell [Thomas Sowell, Race and Culture, BasicBooks, 1994, p. 188] arvioi, että 11 miljoonaa orjaa laivattiin Atlantin yli ja 14 miljoonaa lähetettiin Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän islamilaisiin valtioihin. Yhtä vangittua orjaa kohti useita muita kuoli. Arviot tämän lisävahingon suuruudesta vaihtelee. Kuuluisa tutkimusmatkailija David Livinstone arvioi, että jokaista plantaasille joutunutta orjaa kohti viisi muuta tapettiin kiinniotossa tai kuoli sairauteen tai nääntyi kuoliaaksi matkalla. [Woman's Presbyterian Board of Missions, David Livingstone, p. 62, 1888] Ne joita ei otettu orjiksi olivat hyvin nuoria, heikkoja, sairaita tai vanhuksia. Nämä kuolivat pian kun heidän elättäjänsä oli tapettu tai viety orjuuteen. Näin saamme 25 miljoonaa markkinoille vietyä orjaa kohden arviolta 120 miljoonaa kuollutta. Islam pyöritti Afrikan orjakauppaa.
120 miljoonaa afrikkalaista.
Kristityt
Islam on aiheuttanut yhdeksän miljoonan kristityn kuoleman [David B. Barret, Todd M. Johnson, World Christian Trends AD 30 - AD 2200, William Carey Library, 2001, p. 230, table 4-10]. Raphael Mooren karkea arvio kirjassa History of Asia Minor on, että lisäksi 50 miljoonaa kuoli sodissa jihadia vastaan. Kun otamme mukaan miljoona Afrikan kristittyä, jotka on tapettu 1900-luvulla, saamme:
60 miljoonaa kristittyä
Hindut
Koenard Elst kirjassa Negationism in India antaa arvion, että 80 miljoonaa hindua olisi tapettu jihadissa Intiassa. [Koenard Elst, Negationism in India, Voice of India, New Delhi, 2002, p. 34] Intian valtio on nykyään puolet muinaisen Intian koosta jihadin vuoksi. Intian lähellä olevia vuoria kutsutaan nimellä Hindu Kush, joka tarkoittaa "hindujen hautaroviota".
80 miljoonaa hindua
Buddhalaiset
Buddhalaiset eivät ylläpidä sotahistoriaa. Muistakaa että jihadissa ainoastaan kristityillä ja juutalaisilla on mahdollisuus selviytyä hyväksymällä dhimmin (muslimien alamaisen) aseman; kaikki muut joko kääntyvät tai tapetaan. Jihad tappoi buddhalaisia Turkissa, Afganistanissa, silkkitien varrella ja Intiassa. Yhteensä noin 10 miljoonaa. [David B. Barret, Todd M. Johnson, World Christian Trends AD 30 - AD 2200, William Carey Library, 2001, p. 203, table 4-1]
10 miljoonaa buddhalaista
Juutalaiset
Erikoista kyllä juutalaisia ei ollut tarpeeksi, että heidän kuolleillaan olisi juurikaan merkitystä lukuihin kokonaisuuden kannalta. Arabian niemimaan jihad oli täydellinen, 100% juutalaisista hävitettiin, mutta luvut ovat tuhansia eikä miljoonia. Tämän jälkeen juutalaiset alistuivat dhimmeiksi (alamaisiksi ja toisen luokan kansalaisiksi) eikä heillä ollut poliittista merkitystä.
Tästä saamme karkean arvion, että 270 miljoonaa ihmistä on kuollut jihadin uhrina.
Selvästi eräät väkivaltaisimmista Koraanin jakeista annettiin Muhammadille sen jälkeen, kun hän oli noussut valtaan eikä muslimeilla enää ollut uhkaajia. Koraanin yhdeksäs suura kehottaa muslimeja Pyhään Sotaan vääräuskoisia vastaan ja alistamaan kaikkien muiden uskontojen edustajat.
"Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa." (9:29)
Seuraava jae kiroaa kristityt ja juutalaiset nimeltä mainiten ja lausuu "Jumalan ynseys heitä rasittakoon!" (joskus Koraanissa on epäselvää onko äänessä Allah vai Muhammad, vaikka Koraanin väitetään olevan Jumalan puhetta)
Ennen kuolemaansa Muhammad määräsi 30.000 miestä marssimaan kristittyjen maille (silloinen Bysantti). On mahdollista että hän uskoi väärää huhua armeijasta, joka olisi koottu häntä vastaan, mutta tästä armeijasta ei ole minkäänlaisia todisteita. Sen sijaan Muhammad alkoi periä paikallisilta "suojelurahaa", joka on myöhemmin tullut tunnetuksi termillä "jizya" (vero jonka ei-muslimit maksavat muslimeille).
Toinen episodi tältä ajalta syventää tietämystämme Muhammadin perinnöstä, nimittäin al-Harith heimon pakkokäännytys. Heimo oli viimeisiä arabiheimoja, jotka vielä vastustivat Muslimien valtaa. Muhammad antoi heimon päällikölle kolme päivää aikaa kääntyä islamiin ennen kuin hän lähettäisi armeijansa tuhoamaan heidät.
Ei ehkä ole yllätys, että koko heimo kääntyi saman tien Rauhan Uskontoon.
Useimmat arabiheimot tunnustivat Muhammadin vaatimukset vallasta ja viisaasti tekivät hänen kanssaan poliittisen liiton ilman taistelua. Tästä syntyi kuitenkin ongelma Muhammadin alkuperäisille seuraajille, koska heidän elantonsa oli perustunut ryöstelyyn ja sotasaaliiseen.
Koska oli sääntöjen vastaista hyökätä muslimiveljien kimppuun, Muhammad alkoi vaatia suojelurahaa myös uusilta käännynnäisiltä, mutta se osoittautui vähemmän kannattavaksi kuin jizya - puhumattakaan siitä että siihen sisältyi riski pahennuksesta ja kapinasta.
Khaybar, kaukainen juutalainen kaupunki, josta oli tehty muslimiherrojen torppareita, oli paljon parempi ekonominen malli kasvavalle islamilaiselle valtakunnalle, josta oli tullut riippuvainen uskonnollisen ylivallan oikeuttamasta kiristyksestä.
Vuosia ennen kuin hyökkäsi kristittyjä ja persialaisia vastaan, Muhammad kirjoitti niiden hallitsijoille "kääntykää islamiin niin olette turvassa". Sortoa tai vapautusta ei mainittu oikeutuksena kiristykselle. Ainut uhka näille ihmisille oli muslimiarmeija. (Vain kuusi vuotta myöhemmin 4000 talonpoikaa nykyisen Palestiinan alueella surmattiin heidän puolustaessaan kotejaan).
Toisten kansankuntien vauraus aiheutti kateutta Muhammadin seuraajissa, minkä epäkohdan profeetta lupasi korjata. Seuranneet valloitukset saattoivat olla Allahin siunaamia ja uskonnollisesti motivoituneita, mutta perussyyt olivat kuitenkin raha, seksi, orjat ja valta niinkuin niin monilla muillakin sen ajan valloituksilla.
1 Kun Muhammad oli viisikymppinen, hän nai Aisha-nimisen tytön, joka oli kuusivuotias. Avioliitto sai täyttymyksensä (kiertoilmaisu sukupuoliyhteydelle), kun Aisha oli yhdeksänvuotias. Tämä on yksi syy miksi lapsimorsiamet ovat yhä yleisiä muslimimaailmassa. Tullessaan valtaan Iranissa vuonna 1979, ajatolla Khomeini laski tyttöjen avioliiton ikärajan yhdeksään vuoteen seuraten näin Muhammadin esimerkkiä.
2 Muhammad osallistui 800 juutalaismiehen joukkomurhaan. Nämä olivat antautuneet kuuluisan taistelun jälkeen. He kaivoivat ensin haudat valmiiksi ja mestasivat sitten juutalaiset, joiden ruumiit heitettiin kaivantoihin.Naiset ja lapset jaettiin voittoisille muslimeille orjiksi.
3Kun eräs nainen tunnusti Muhammedille synnyttäneensä avioliiton ulkopuolisen lapsen, Muhammad antoi määräyksen, että nainen sai vieroittaa lapsensa, jonka jälkeen hänet kivitettäisiin kuoliaaksi. Tuomio pantiin ajallaan täytäntöön. Vuonna 1994 Nigerian sharia-tuomioistuin antoi samanlaisen tuomion Amina Lawalille ja seurasi näin täsmällisesti Muhammadin esimerkkiä. Koska Muhammadin toiminta nähdään muslimien keskuudessä pyhänä, näitä lakeja on lähes mahdoton muuttaa.
4Muhammad tuki orjuutta. Hän antoi orjia lahjaksi. Hän omisti itse kaikenlaisia orjia, miehiä, naisia ja mustia. Hän antoi orjiaan kumppaneilleen näiden seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjiksi. Hän seisoi ja rukoili, kun toiset hakkasivat orjia. Hän osallistui naisorjien väkisinmakaamisiin taisteluiden jälkeen. Hän vangitsi orjia ja myi heidät saadakseen rahaa sotaretkiinsä.
5Muhammad määräsi seuraajansa ryöstämään karavaaneja rahoittaakseen alkavaa sotapäällikön uraansa Medinassa. Ryöstelijät ja merirosvot saavat oikeutuksensa Muhammadin esimerkistä.
6Muhammad sanoi: "Jos joku loukkaa profeettaa, tappakaa hänet." Tämä on yksi syy miksi muslimit ovat niin suvaitsemattomia niitä kohtaan, jotka arvostelevat Muhammadia. Se selittää myös miksi arvostelijoita halutaan tappaa. Se on myös syy siihen, että islamilainen laki määrää teloittamaan jokaisen joka loukkaa Muhammadia tai islamia. Kristitty nainen odottaa tälläkin hetkellä teloitusta Pakistanissa koska hän on "loukannut Muhammadia."
7Muhammad sanoi: "Jos joku jättää islamin, tappakaa hänet." Siksi muslimien on hyvin vaikeaa jättää uskontoaan. Abdul Rahman lennätettiin Italiaan turvaan, koska häntä uhkasi teloitus kääntymisestä kristinuskoon. Monet muut olivat vähemmän onnekkaita. Islamilainen laki määrää uskosta luopuvat teloitettavaksi. Islamilaiset maat kampanjoivat saadakseen kielletyksi islamin kritiikin maailmanlaajuisesti. He tavoittelevat sitä Yhdistyneiden Kansakuntien välityksellä (ja saavat aikaan tuloksia!).
8Islamin lain mukaan naisen todistus on vain puolet miehen todistuksen arvosta. Islamin lain mukaan naisen uskottavuus on vain puolet miehen uskottavuudesta.
9Elämänsä loppupuolella Muhammad ylpeili "olleensa voitokas terrorin avulla." Onko sitten ihme, jos monet muslimit ovat ryhtyneet terroristeiksi.
10Hän myös julisti käskyä, jonka mukaan muslimien on taisteltava vääräuskoisia vastaan, kunnes koko maailma on islamin hallussa.
11Koraanissa sanotaan 91 kertaa, että muslimin on seurattava profeetan esimerkkiä yksityiskohtaisesti. Miettikää mitä se tarkoittaa käytännössä!
Tämä oli pieni otos tosiasioita islamista. Niiden pitäisi riittää näyttämään sinulle, että islamin perustaja oli julma sotapäällikkö ja hänen sanansa ja tekonsa ovat antaneet islamille sen julmuuden ja suvaitsemattomuuden. On vaikea nähdä mitä hyvää Muhammadin kaltaisen miehen opetuksista voisi seurata. Vilkaise maailmaa ja näet, että monet sortavimmista, julmimmista ja takaperoisimmista yhteiskunnista ovat islamin vallassa. Niistä on tullut sellaisia seuraamalla Muhammadin esimerkkiä.
Islam on saanut jalansijaa omissa maissamme ja koemme lisääntyvää painostusta tehdäksemme yhteiskunnastamme enemmän islamilaisen. Haluatko sinä elää sellaisessa yhteiskunnassa?
Jos vastaus on "en", on tärkeää että opiskelet enemmän näistä aiheista. Tietoa löytyy esimerkiksi:
