Mitä lännen tulee tietää: Perusteet
Mitä lännen tulee tietää: Badrin, Uhudin ja Medinan taistelut, Mekan valloitus
Mitä jihad tarkoittaa?
Jihad tarkoittaa kirjaimellisesti ”kamppailua”. Täsmälleen sanottuna, kuten islamin puolustelijat usein huomauttavat, se ei merkitse ”pyhää sotaa”. Jäljelle jää kuitenkin kysymys, millaiseen ”kamppailuun” jihad viittaa: kilvoitteluun sisäistä pahaa vastaan vai ulkoiseen, aseelliseen taisteluun?
Kuten aina yritettäessä ratkaista, mitä islam opettaa tietystä asiasta, on tarpeen katsoa Koraaniin ja sunnaan. Näistä lähteistä käy selväksi, että muslimia vaaditaan taistelemaan mitä moninaisimpia asioita vastaan: rukoilemisen laiskuutta vastaan, almuveronmaksun (zakat) laiminlyöntiä vastaan jne. Mutta on ilmiselvää, että muslimi on määrätty taistelemaan fyysisesti myös vääräuskoisia vastaan.[8] Muhammadin vaikuttava sotilasura on todistuksena siitä, kuinka keskeisessä asemassa sotilaallinen toiminta islamissa on.
Hasan Al-Banna kertoo jihadista
Alla on katkelmia Hasan Al-Bannan tutkielmasta ”Jihad”. Vuonna 1928 Al-Banna perusti Muslimiveljeskunnan, joka tänä päivänä on Egyptin voimakkain organisaatio heti hallituksen jälkeen. Tässä tutkielmassa Al-Banna argumentoi vakuuttavasti, että muslimien on tartuttava aseisiin vääräuskoisia vastaan. Kuten hän sanoo: ”Koraanin säkeet ja sunna kutsuvat ihmisiä ylipäänsä (mitä kaunopuheisimmin ja selkeimmin) jihadiin, sodankäyntiin, sotavoimiin sekä kaikkiin maa- ja meritaistelumenetelmiin.
Kaikkien muslimien on käytävä jihadia
Jihad on Allahin antama velvollisuus kaikille muslimeille, eikä siitä voi olla piittaamatta, eikä sitä voi karttaa. Allah on antanut suuren tärkeyden jihadille ja suurenmoisen palkkion marttyyreille ja Hänen tiellään taisteleville. Vain ne, jotka ovat toimineet samalla tavalla ja jotka ovat ottaneet itselleen mallia marttyyreista jihadin suorittamisessa, voivat tulla osallisiksi tästä palkinnosta. Lisäksi Allah on erityisesti kunnioittanut mujahidineja {jihadin kävijöitä} tietyillä poikkeuksellisilla ominaisuuksilla, niin henkisillä kuin käytännöllisilläkin, auttaakseen näitä tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa. Heidän puhdas verensä on symboli voitosta tässä maailmassa ja merkki menestyksestä ja onnesta tulevassa maailmassa.
Niitä, jotka löytävät vain tekosyitä välttääkseen jihadia, on kuitenkin varoitettu äärimmäisen pelottavista rangaistuksista, ja Allah kuvaa heitä mitä onnettomimmin nimin. Hän on soimannut heitä heidän pelkuruutensa ja rohkeuden puutteensa vuoksi ja arvostellut heitä ankarasti heidän heikkoutensa ja pinnaamisensa johdosta. Tässä maailmassa heitä on ympäröivä häpeä ja tuonpuoleisessa tuli, josta he eivät pysty pakenemaan, vaikka heillä olisi paljon vaurautta. Allah pitää jihadista pidättäytymisen ja jihadin välttelemisen heikkoutta yhtenä suurimmista synneistä ja yhtenä seitsemästä synnistä, jotka takaavat perikadon.
Mikään toinen muinainen tai moderni uskonnollinen tai yhteiskunnallinen elämänjärjestys ei vedä vertoja islamille siinä, kuinka islam vaalii jihadia kutsuen koko umman {koko maailmanlaajuisen muslimiyhteisön} aseisiin puolustamaan oikeaa asiaa yhtenä ryhmänä ja kaikella voimallaan. Koraanin säkeet ja Muhammadin (rauha olkoon hänen kanssaan) sunna pursuavat kaikkia näitä jaloja ideaaleja, ja ne kutsuvat ihmisiä ylipäänsä (mitä kaunopuheisimmin ja selkeimmin) jihadiin, sodankäyntiin, sotavoimiin sekä kaikkiin maa- ja meritaistelun menetelmiin.
Tässä kohtaa Al-Banna siteeraa Koraania ja luotettavia haditheja, jotka osoittavat muslimeille taistelun välttämättömyyden. Sitaatit ovat verrattavissa niihin, joita on käsitelty luvussa 1.2, ja ne on jätetty tästä pois.
Muslimioppineet jihadista
Olen juuri esitellyt joitakin Koraanin säkeitä ja jaloja haditheja, joissa käsitellään jihadin tärkeyttä. Nyt haluaisin esitellä teille islamin koulukuntien, mukaan lukien joidenkin myöhempien auktoriteettien, lainopillisia näkemyksiä jihadin säännöksistä ja jihadiin valmistautumisen välttämättömyydestä. Tämän pohjalta, kuten voimme nähdä islamin oppineiden konsensuksesta, mitä tulee jihadiin, tulemme huomaamaan, kuinka kauas umma on harhautunut islamin harjoituksessaan.
Kuvatessaan jihadin säännöksiä hanafiittisen koulukunnan mukaan Majma’ al-Anhar fi Sharh Multaqal-Abra -teoksen laatija sanoo: ”Kielitieteellisesti jihad tarkoittaa äärimmäisen ponnistelun harjoittamista sanoissa ja teoissa; shari’an {islamin lain} mukaan se on taistelemista vääräuskoisia vastaan, ja se pitää sisällään kaikki mahdolliset ponnistelut, jotka ovat tarpeen islamin vihollisten voiman musertamiseksi, mukaan luettuna heidän pieksemisensä, heidän omaisuutensa ryöstämisen, heidän palvontapaikkojensa tuhoamisen ja heidän epäjumalankuviensa hajottamisen pirstaleiksi. Tämä merkitsee sitä, että jihad on äärimmäistä pyrkimystä turvata islamin voima sellaisin menetelmin kuten taistelulla niitä vastaan, jotka taistelevat itseäsi vastaan, sekä dhimmejä {islamin alaisuudessa eläviä ei-muslimeja} ja uskonhylkääjiä (jotka ovat pahempia kuin vääräuskoiset, koska he ovat menettäneet uskonsa sen jälkeen, kun he ovat vahvistaneet uskonsa) vastaan.
Meidän on fard (pakollista) taistella vihollisia vastaan. Imaamin on lähetettävä sotilasretkikunta dar al-harbiin {sodan alueelle, ts. ei-muslimimaailmaan} joka vuosi ainakin kerran tai kahdesti, ja ihmisten on tuettava häntä tässä. Jos jotkut ihmisistä täyttävät velvollisuuden, loput voidaan vapauttaa velvollisuudesta. Jos ryhmä ei kykene täyttämään tätä fard kifayaa (yhteisöllistä velvollisuuttaan), niin vastuu siirtyy lähimmälle naapuriryhmälle ja sen jälkeen sitä lähimmällä jne. Ja jos fard kifayaa ei voida täyttää muutoin kuin koko kansan toimesta, silloin siitä tulee fard al-ain (henkilökohtainen velvollisuus), kuten rukoileminen on jokaiselle ihmiselle.
Oppineet ovat yhtä mieltä tästä asiasta, kuten pitäisi olla ilmeistä, ja näin on riippumatta siitä, ovatko he mujtahidineja vai muqalidineja, salafeja (varhaisia) vai khalafeja (myöhempiä). He ovat kaikki yksimielisiä siitä, että jihad on fard kifaya, joka on määrätty islamin ummalle islamin da’wan levittämiseksi, ja siitä, että jihad on fard al-ain, jos vihollinen hyökkää muslimimaihin. Tämä päivänä, veljeni, kuten tiedätte, muslimit on pakotettu toisten alamaisiksi ja vääräuskoisten hallitsemiksi. Maamme on saarrettu ja hurruma’atimme (henkilökohtainen omaisuutemme, kunniamme, arvokkuutemme ja yksityisyytemme) häpäisty. Vihollisemme pitävät silmällä asioitamme, ja elämäntapamme ovat heidän tuomiovaltansa alla. Siitä huolimatta muslimit eivät onnistu täyttämään da’wa-velvollisuuttaan, joka on heidän hartioillaan. Näin ollen tässä tilanteessa jokaisen muslimin velvollisuus on ryhtyä jihadiin. Jokaisen tulisi valmistautua mentaalisesti ja ruumiillisesti siten, että kun Allahin käsky tulee, hän on valmis.
En voi päättää tätä keskustelua mainitsematta teille, että läpi koko historiansa sen jokaisessa vaiheessa (ennen nykyistä sorron kautta, jolloin arvokkuus on menetetty) muslimit eivät ole koskaan hylänneet jihadia eivätkä he ole koskaan tulleet välinpitämättömiksi sen suorittamisen suhteen – eivät edes sen uskonnolliset auktoriteetit, mystikot, käsityöläiset jne. He ovat kaikki olleet aina valmiita ja valmistautuneita. Esimerkiksi Abdullah ibn al Mubarak, hyvin oppinut ja harras mies, oli vapaaehtoinen jihadissa suurimman osan elämäänsä ja ’Abdulwahid bin Zayd, suufi ja omistautunut mies, oli samoin. Ja omana aikanaan Shaqiq al Balkhi, suufien sheikki, rohkaisi oppilaitaan jihadiin.
Jihadiin liittyviä asioita
Monet muslimit nykyään uskovat erheellisesti, että taistelu vihollista vastaan on jihad asghar (pienempi jihad) ja taistelu oma egoa vastaan on jihad akbar (suurempi jihad). Seuraavaa kertomusta (athar) siteerataan todisteena: ”Olemme palanneet pienemmästä jihadista ryhtyäksemme suurempaan jihadiin.” He kysyivät: ”Mikä on suurempi jihad?” Hän sanoi: ”Sydämen jihad eli jihad omaa egoa vastaan.”
Jotkut käyttävät tätä kertomusta vähätelläkseen taistelemisen tärkeyttä ja saadakseen luopumaan taisteluun valmistautumista ja jihadin uhrauksesta Allahin tiellä. Tämä kertomus ei ole sahíh(luotettavaa) perimätietoa: Kuuluisa muhaddith Al Hafiz ibn Hajar al-Aslani sanoi Tasid al-Qawsissa:
”Se on hyvin tunnettu ja usein toistettu, ja se oli Ibrahim ibn ’Ablan sanonta.”
Al Hafiz Al Iraqi sanoi Takhrij Ahadith al-Ahyassa: ”Al Bayhaqi välitti sen heikossa kertojien ketjussa Jabiriin nojautuen, ja Al Khatib välitti sen historiikissaan Jabiriin nojautuen.”
Kaikesta huolimatta, vaikka se olisikin luotettavaa perimätietoa, se ei ikinä oikeuttaisi luopumaan jihadista tai siihen valmistautumisesta muslimialueiden pelastamiseksi ja vääräuskoisten hyökkäysten torjumiseksi. Tiedettäköön, että tämä kertomus pelkästään korostaa egoa vastaan käydyn kamppailun tärkeyttä niin, että Allah on jokaisen tekomme ainoa tarkoitus.
Muut jihadia koskettavat asiat pitävät sisällään hyvän hallitsemisen ja pahan kieltämisen. Hadithissa sanotaan: ”Yksi jihadin suurimmista muodoista on lausua totuuden sana hirmuvaltaisen hallitsijan ollessa läsnä.” Mutta mikään ei vedä vertoja shahadah kubralle (ylimmälle marttyyriudelle) eikä mujahidineja odottavalle palkkiolle.
Epilogi
Veljeni! Ummalle, joka tietää, kuinka kuolla jalo ja kunnioitettava kuolema, taataan suurenmoinen elämä tässä maailmassa ja tuonpuoleisen maailman ikuisessa onnessa. Rappiollisuus ja kunniattomuus ovat seurausta tämän maailman rakastamisesta ja kuolemanpelosta. Valmistautukaa sen tähden jihadiin ja olkaa kuoleman rakastajia. Elämä itse tulee etsimään sinua.
Veljeni, teidän tulisi tietää, että eräänä päivänä kohtaatte kuoleman ja tämä paha tapahtuma voi tapahtua vain kerran. Jos kärsitte sen tapahtuessa Allahin tiellä, se on hyödyksenne tässä maailmassa ja palkkioksenne tuonpuoleisessa. Ja muistakaa, veljeni, että mitään ei voi tapahtua ilman Allahin tahtoa: miettikää tarkkaan, mitä Allah, Siunattu, Kaikkivaltias, on sanonut:
”Huolen jälkeen Hän lähetti teille turvallisuudentunteen, unen, joka valtasi toiset teistä, mutta toiset joutuivat kiusaukseen ja hautoivat Allahista vääriä, pakanallisia luuloja. He kysyivät: ”Onko mikään meidän vallassamme?” Sano: Kaikki on Allahin vallassa. He tuumivat salassa sellaista, mitä eivät ilmaise sinulle, ja miettivät: ”Jos me olisimme saaneet päättää, ei ketään meistä olisi surmattu täällä.” Sano: Vaikka olisitte olleet kotonanne, olisivat ne, joiden osaksi oli säädetty tulla surmatuksi, tulleet paikoille, joille he nyt jäivät makaamaan. Tämä tapahtui, jotta Allah voisi koetella, mitä teillä on mielessänne, ja puhdistaa teidän sydämenne. Allah tietää, mitä te mietitte.” {Koraani 3:154}
Dar al-islam ja dar al-harb: islamin alue ja sodan alue
Koraanin väkivaltaiset määräykset ja Muhammadin asettamat väkivaltaiset ennakkotapaukset sävyttävät islamilaista näkemystä politiikasta ja maailmanhistoriasta. Islamilainen valtioteoria jakaa maailman kahteen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb). Islam merkitsee alistumista, ja niinpä islamin alue käsittää ne kansakunnat, jotka ovat alistuneet islamilaisen vallan alle, mikä tarkoittaa sitä, että näissä yhteiskunnissa vallitsee shari’a-laki.[9] Muu maailma, joka ei ole hyväksynyt shari’a-lakia ja joka ei näin ollen ole alistumisen tilassa, on kapina- tai sotatilassa Allahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa dar al-harbia vastaan aina siihen asti, kunnes kaikki kansakunnat alistuvat Allahin tahtoon ja hyväksyvät shari’an.[10] Islamin viesti ei-muslimimaailmalle on ollut sama niin Muhammadin aikana kuin läpi koko historian: alistu tai sinut alistetaan. Ainoat vaiheet Muhammadin ajan jälkeen, jolloin dar al-islam ei ole ollut aktiivisesti sodassa dar al-harbin kansa, ovat olleet niinä ajanjaksoina, jolloin muslimimaailma on ollut liian heikko ja hajanainen sotiakseen tehokkaasti.
Mutta suvantovaiheet siinä jatkuvassa sodassa, jonka islamin alue on julistanut sodan alueelle, eivät ole osoituksena jihadin hylkäämisestä periaatteena, vaan ne heijastavat muutosta strategisissa tekijöissä. Muslimikansakuntien on hyväksyttävää julistaa hudna eli aselepo sellaisina aikoina, jolloin vääräuskoiset kansakunnat ovat liian voimakkaita, jotta avoimessa sodankäynnissä olisi järkeä. Jihad ei ole kollektiivinen itsemurhasopimus, vaikka henkilökohtaisella tasolla muslimeja rohkaistaan siihen: ”He taistelevat Allahin tiellä, surmaavat ja tulevat surmatuiksi” (Koraani 9:111). Muutaman viimeisen sadan vuoden aikana muslimimaailma on ollut poliittisesti liian hajanainen ja teknologisesti heikompi ollakseen merkittävänä uhkana lännelle. Mutta tilanne on muuttumassa.
Taqiyya – uskonnollinen petos
Paljon kertovaa on se, että siinä missä dar al-harb on tulvillaan muslimeja, jotka kuvaavat uskontoaan rauhanomaiseksi, dar al-islamissa näitä on tuskin lainkaan. Eräs islamin hylännyt muslimi ehdotti kerran lakmustestiä länsimaalaisille, jotka uskovat, että islam on ”rauhan” ja ”suvaitsevaisuuden” uskonto: yritä käydä esittämässä tuo näkökanta kadunkulmassa Ramallahissa tai Riadissa tai Islamabadissa tai missä päin tahansa muslimimaailmaa. Hän vakuutti minulle, että et eläisi viittäkään minuuttia.
Eräs laillista yhteiskuntajärjestystä koskeva ongelma {mitä tulee muslimeihin dar al-harbissa} aiheutuu muinaisesta islamilaisesta lakiperiaatteesta: taqiyyasta. Tämän sanan juurimerkitys on ”pysytellä uskollisena” mutta oikeastaan se merkitsee ”valheellisuutta”. Sillä on Koraanin (3: 28 ja 16:106) täysi valtuutus, ja se sallii muslimien mukautua ulkoisesti epä- tai ei-islamilaisen hallitusvallan vaatimuksiin samaan aikaan kun sisäisesti ”pysyttelee uskollisena” sille, mitä pitää todellisena islamina, odotellessaan käännekohdan tapahtumista. (Hiskett: ”Some to Mecca Turn to Pray”, 101.)
Sahih al-Bukhari 4:52:269; Jabir bin ’Abdullah on kertonut: Profeetta sanoi: ”Sota on petosta.”
Historiallisesti esimerkit taqiyyasta sisältävät muslimille luvan hylätä itse islam oman nahkansa pelastamiseksi tai vihollisen suosioon pääsemiseksi. Ei ole vaikea nähdä, että taqiyyan seuraamukset ovat äärimmäisen salakavalat: pohjimmiltaan ne tekevät mahdottomiksi neuvotteluratkaisut – ja itse asiassa kaiken totuuteen pohjautuvan kommunikaation – dar al-islamin ja dar al-harbin välillä. Ei pitäisi kuitenkaan olla yllättävää, että sodan osapuoli pyrkii harhauttamaan toista osapuolta menetelmistään ja aikeistaan. Jihad Watchin johtokunnan varapuheenjohtaja Hugh Fitzgerald esittää lyhyesti, mistä taqiyyassa ja kitmanissa, petollisuuden kahdessa eri muodossa, on kysymys.
Taqiyya on uskonnollisesti pyhitetty doktriini, jonka alkuperä on shiialaisuudessa mutta jota harjoittavat nyt myös muut kuin shiiat.[11] Se tarkoittaa uskonnollisia asioita koskevaa tahallista valheellisuutta (teeskentelyä, todellisten intentioiden kätkemistä), johon voidaan ryhtyä islamin ja uskovien suojelemiseksi. Toinen samansukuinen termi, jonka sovellusala on laajempi, on ”kitman”, ja se määritellään ”mentaaliseksi varaukseksi”. Esimerkkinä taqiyyasta voisi olla se, kun islamia puolusteleva muslimi väittää, että ”tietenkin” islamissa on omantunnonvapaus, ja siteeraa sitten Koraanin jaetta (2:256): ”Ei uskontoon pakoteta.” Annettu vaikutelma on kuitenkin väärä, sillä sen yhteydessä ei mainita islamin doktriinia naskhista eli kumoamisesta, jonka mukaan Koraanin myöhemmin annetut jakeet, jotka ovat paljon suvaitsemattomampia ja julmempia, kumoavat sellaiset varhaisemmat jakeet, kuten ”ei uskontoon pakoteta”. Historia joka tapauksessa osoittaa, että islamin sisällä on ja on aina ollut ”uskonnonpakko” niin muslimeille kuin muillekin.
”Kitman” on taqiyyaa muistuttava käytäntö, mutta suoranaisen valehtelemisen sijaan se viittaa puolittaisen totuuden kertomiseen tietyllä ”mentaalisella varauksella”, joka oikeuttaa loppuosan poisjättämisen. Yksi esimerkki riittää. Kun muslimi väittää, että ”jihad” merkitsee todellisuudessa ”henkistä kilvoittelua”, eikä tule lisänneeksi, että tuo määritelmä on islamissa kehitelty vasta äskettäin (hieman yli sata vuotta sitten), hän johdattaa harhaan salaamalla tuon tiedon ja harjoittaa täten ”kitmania”. Kitmanin harjoittamisesta on kyse myös silloin, kun hän tuon arveluttavan väitteensä tukemiseksi esittää hadithin, jossa (tietyn todistajaketjun eli isnadin perusteella) Muhammadin mainitaan eräältä lukuisista sotaretkiltään palatessaan sanoneen palaavansa pienemmästä jihadista ryhtyäkseen suurempaan jihadiin, ja kun hän ei lisää tähän sitä todeksi tietämäänsä seikkaa, että tämä on ”heikko” hadith, jota useimmat arvostetut muhaddithinit pitävät alkuperältään epäilyttävänä. [12]
Alkuperäinen kirjoitus: https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti