19. elokuuta 2017

Mitä lännen tulee tietää: Jihad

Tämä on jatkoa kirjoituksille 
Mitä lännen tulee tietää: Perusteet 
Mitä lännen tulee tietää: Badrin, Uhudin ja Medinan taistelut, Mekan valloitus



Mitä jihad tarkoittaa?



Jihad tarkoittaa kirjaimellisesti ”kamppailua”. Täsmälleen sanottuna, kuten islamin puolustelijat usein huomauttavat, se ei merkitse ”pyhää so­taa”. Jäljelle jää kuitenkin kysymys, millaiseen ”kamppailuun” jihad viit­taa: kilvoitteluun si­säistä pahaa vastaan vai ulkoi­seen, aseelliseen tais­teluun?

Kuten aina yritettäessä ratkaista, mitä islam opettaa tietystä asiasta, on tar­peen katsoa Koraaniin ja sunnaan. Näistä lähteistä käy selväksi, että musli­mia vaaditaan taistelemaan mitä moninaisim­pia asioita vastaan: rukoi­lemisen laiskuutta vastaan, almuveronmaksun (zakat) laiminlyöntiä vastaan jne. Mutta on ilmiselvää, että mus­limi on määrätty taistele­maan fyysisesti myös väärä­uskoisia vastaan.[8] Muhamma­din vaikuttava sotilas­ura on todistuk­sena siitä, kuinka keskeisessä asemassa sotilaal­linen toi­minta islamissa on.



Hasan Al-Banna kertoo jihadista




Alla on katkelmia Hasan Al-Bannan tutkielmasta ”Jihad”. Vuonna 1928 Al-Banna pe­rusti Mus­limiveljeskunnan, joka tänä päivänä on Egyptin voi­makkain organisaatio heti hallituk­sen jälkeen. Tässä tutkielmassa Al-Banna argumen­toi vakuuttavasti, että muslimien on tartuttava aseisiin vääräuskoisia vastaan. Kuten hän sanoo: ”Koraanin säkeet ja sunna kut­suvat ihmisiä ylipäänsä (mitä kaunopuheisimmin ja selkeimmin) jihadiin, sodankäyntiin, sotavoimiin sekä kaikkiin maa- ja meritaistelumenetel­miin.


Kaikkien muslimien on käytävä jihadia

Jihad on Allahin antama velvollisuus kaikille muslimeille, eikä siitä voi olla piit­taa­matta, eikä sitä voi karttaa. Allah on antanut suuren tärkey­den jihadille ja suurenmoi­sen palkkion marttyyreille ja Hänen tiellään taiste­leville. Vain ne, jotka ovat toimi­neet samalla tavalla ja jotka ovat otta­neet itselleen mallia mart­tyyreista jihadin suo­rittami­sessa, voivat tulla osalli­siksi tästä palkinnosta. Lisäksi Allah on erityi­sesti kun­nioitta­nut muja­hidineja {jihadin kävijöitä} tietyillä poik­keuksellisilla ominai­suuk­silla, niin henki­sillä kuin käytännöllisilläkin, auttaak­seen näitä tässä maail­massa ja tuonpuoleisessa. Heidän puhdas verensä on sym­boli voi­tosta tässä maailmassa ja merkki menestyksestä ja onnesta tulevassa maail­massa.

Niitä, jotka löytävät vain tekosyitä välttääkseen jihadia, on kuitenkin va­roitettu ää­rimmäisen pelottavista rangaistuksista, ja Allah kuvaa heitä mitä onnetto­mim­min ni­min. Hän on soimannut heitä heidän pelkuruu­tensa ja rohkeuden puut­teensa vuoksi ja arvostellut heitä ankarasti hei­dän heikkoutensa ja pin­naami­sensa johdosta. Tässä maa­ilmassa heitä on ympäröivä häpeä ja tuonpuo­leisessa tuli, josta he eivät pysty pake­ne­maan, vaikka heillä olisi paljon vaura­utta. Allah pitää jihadista pidät­täy­tymisen ja jiha­din välttelemisen heikkoutta yhtenä suu­rimmista syn­neistä ja yhtenä seitsemästä syn­nistä, jotka takaa­vat pe­rikadon.

Mikään toinen muinainen tai moderni uskonnollinen tai yhteiskunnalli­nen elä­mänjär­jestys ei vedä vertoja islamille siinä, kuinka islam vaalii jihadia kutsuen koko umman {koko maailmanlaajuisen muslimiyhtei­sön} asei­siin puolustamaan oikeaa asiaa yhtenä ryhmänä ja kaikella voimal­laan. Koraanin säkeet ja Muham­madin (rauha olkoon hä­nen kanssaan) sunna pursuavat kaikkia näitä jaloja ide­aaleja, ja ne kutsuvat ihmisiä yli­päänsä (mitä kaunopuheisimmin ja selkeimmin) jihadiin, so­dankäyn­tiin, sota­voimiin sekä kaikkiin maa- ja meritaistelun menetel­miin.

Tässä kohtaa Al-Banna siteeraa Koraania ja luotettavia haditheja, jotka osoitta­vat musli­meille taistelun välttämättömyyden. Sitaatit ovat verrat­tavissa niihin, joita on käsitelty luvussa 1.2, ja ne on jätetty tästä pois.


Muslimioppineet jihadista

Olen juuri esitellyt joitakin Koraanin säkeitä ja jaloja haditheja, joissa käsitel­lään jiha­din tärkeyttä. Nyt haluaisin esitellä teille islamin koulu­kun­tien, mukaan lu­kien joiden­kin myöhempien auktoriteettien, lainopil­lisia näkemyksiä jihadin säännöksistä ja jiha­diin valmistautumisen vält­tämät­tömyydestä. Tämän poh­jalta, kuten voimme nähdä is­lamin oppi­nei­den konsensuksesta, mitä tulee jihadiin, tulemme huo­maa­maan, kuinka kauas umma on harhautunut islamin harjoituk­sessaan.

Kuvatessaan jihadin säännöksiä hanafiittisen koulukunnan mukaan Majma’ al-An­har fi Sharh Multaqal-Abra -teoksen laatija sanoo: ”Kielitie­teelli­sesti jihad tar­koittaa äärim­mäisen ponnistelun harjoittamista sa­noissa ja teoissa; shari’an {is­lamin lain} mukaan se on taistelemista vää­räus­koisia vastaan, ja se pitää si­sällään kaikki mahdolliset ponnis­telut, jotka ovat tarpeen islamin vihollisten voiman musertamiseksi, mu­kaan luet­tuna heidän pieksemisensä, heidän omai­suutensa ryöstämi­sen, hei­dän palvontapaikkojensa tuhoamisen ja heidän epä­jumalanku­viensa ha­jot­tamisen pirstaleiksi. Tämä merkitsee sitä, että jihad on ää­rimmäistä pyr­kimystä turvata islamin voima sellaisin menetelmin kuten tais­telulla niitä vastaan, jotka taistelevat itseäsi vastaan, sekä dhimmejä {islamin alaisuudessa elä­viä ei-muslimeja} ja uskonhylkääjiä (jotka ovat pahem­pia kuin väärä­uskoiset, koska he ovat menettäneet uskonsa sen jälkeen, kun he ovat vah­vistaneet us­konsa) vastaan.

Meidän on fard (pakollista) taistella vihollisia vastaan. Imaamin on lähe­tettävä sotilas­retkikunta dar al-harbiin {sodan alueelle, ts. ei-muslimi­maailmaan} joka vuosi ainakin kerran tai kahdesti, ja ihmisten on tuet­tava häntä tässä. Jos jotkut ihmisistä täyttävät velvollisuuden, loput voi­daan vapauttaa velvollisuudesta. Jos ryhmä ei kykene täyttä­mään tätä fard kifayaa (yhteisöllistä velvollisuuttaan), niin vastuu siirtyy lä­him­mälle naapuriryhmälle ja sen jälkeen sitä lähimmällä jne. Ja jos fard ki­fayaa ei voida täyt­tää muutoin kuin koko kansan toimesta, silloin siitä tulee fard al-ain (henkilökohtainen velvollisuus), kuten rukoileminen on jokai­selle ihmiselle.

Oppineet ovat yhtä mieltä tästä asiasta, kuten pitäisi olla ilmeistä, ja näin on riip­pu­matta siitä, ovatko he mujtahidineja vai muqalidineja, salafeja (varhai­sia) vai kha­lafeja (myöhempiä). He ovat kaikki yksimieli­siä siitä, että jihad on fard ki­faya, joka on mää­rätty islamin ummalle islamin da’wan levittämiseksi, ja siitä, että jihad on fard al-ain, jos viholli­nen hyökkää muslimimaihin. Tämä päivänä, vel­jeni, kuten tiedätte, mus­limit on pakotettu toisten alamaisiksi ja vääräuskoisten hallit­semiksi. Maamme on saarrettu ja hurruma’atimme (hen­kilökohtainen omai­suu­temme, kunniamme, arvokkuutemme ja yksityisyy­temme) häpäisty. Vi­hol­lisemme pitävät silmällä asioitamme, ja elämänta­pamme ovat heidän tuomioval­tansa alla. Siitä huolimatta muslimit eivät onnistu täyttä­mään da’wa-velvolli­suuttaan, joka on heidän hartioillaan. Näin ollen tässä tilan­teessa jokaisen mus­limin velvollisuus on ryhtyä jihadiin. Jokaisen tulisi valmis­tautua mentaa­lisesti ja ruumiillisesti siten, että kun Allahin käsky tulee, hän on valmis.

En voi päättää tätä keskustelua mainitsematta teille, että läpi koko his­toriansa sen jo­kaisessa vaiheessa (ennen nykyistä sorron kautta, jolloin arvok­kuus on menetetty) muslimit eivät ole koskaan hy­länneet jihadia eivätkä he ole koskaan tulleet välinpitä­mättömiksi sen suo­rittamisen suhteen – eivät edes sen uskon­nolliset auktoriteetit, mysti­kot, käsi­työ­läiset jne. He ovat kaikki olleet aina val­miita ja valmis­tautu­neita. Esi­merkiksi Abdullah ibn al Mubarak, hyvin op­pinut ja harras mies, oli va­paaehtoinen jihadissa suurimman osan elämäänsä ja ’Ab­dulwa­hid bin Zayd, suufi ja omistautunut mies, oli samoin. Ja omana aika­naan Shaqiq al Balkhi, suufien sheikki, rohkaisi oppi­laitaan jihadiin.


Jihadiin liittyviä asioita

Monet muslimit nykyään uskovat erheellisesti, että taistelu vihollista vastaan on jihad asghar (pienempi jihad) ja taistelu oma egoa vastaan on jihad akbar (suu­rempi jihad). Seuraavaa kertomusta (athar) siteera­taan todisteena: ”Olemme pa­lanneet pienemmästä jihadista ryhtyäk­semme suurempaan jihadiin.” He kysyi­vät: ”Mikä on suurempi jihad?” Hän sanoi: ”Sydämen jihad eli jihad omaa egoa vastaan.”

Jotkut käyttävät tätä kertomusta vähätelläkseen taistelemisen tärkeyttä ja saa­dakseen luopumaan taisteluun valmistautumista ja jihadin uhra­uksesta Allahin tiellä. Tämä kertomus ei ole sahíh(luotettavaa) peri­mä­tietoa: Kuuluisa mu­had­dith Al Hafiz ibn Hajar al-Aslani sanoi Tasid al-Qawsissa:


”Se on hyvin tunnettu ja usein toistettu, ja se oli Ibrahim ibn ’Ablan sa­nonta.”

Al Hafiz Al Iraqi sanoi Takhrij Ahadith al-Ahyassa: ”Al Bayhaqi välitti sen hei­kossa kertojien ketjussa Jabiriin nojautuen, ja Al Khatib välitti sen historii­kis­saan Jabiriin nojautuen.”

Kaikesta huolimatta, vaikka se olisikin luotettavaa perimätietoa, se ei ikinä oi­keuttaisi luopumaan jihadista tai siihen valmistautumisesta muslimialueiden pe­lastamiseksi ja vääräuskoisten hyökkäysten torju­mi­seksi. Tiedettäköön, että tämä kertomus pelkäs­tään korostaa egoa vas­taan käydyn kamppailun tärkeyttä niin, että Allah on jokaisen te­komme ainoa tarkoitus.

Muut jihadia koskettavat asiat pitävät sisällään hyvän hallitsemisen ja pahan kieltämi­sen. Hadithissa sanotaan: ”Yksi jihadin suurimmista muodoista on lau­sua totuuden sana hirmuvaltaisen hallitsijan ollessa läsnä.” Mutta mikään ei vedä vertoja shahadah kubralle (ylimmälle mart­tyyriudelle) eikä mujahidineja odotta­valle palkkiolle.


Epilogi

Veljeni! Ummalle, joka tietää, kuinka kuolla jalo ja kunnioitettava kuo­lema, taa­taan suurenmoinen elämä tässä maailmassa ja tuonpuoleisen maailman ikui­sessa onnessa. Rappiollisuus ja kunniattomuus ovat seu­rausta tämän maailman ra­kas­tamisesta ja kuo­lemanpelosta. Valmistau­tukaa sen tähden jihadiin ja olkaa kuo­leman rakastajia. Elämä itse tulee etsimään sinua.

Veljeni, teidän tulisi tietää, että eräänä päivänä kohtaatte kuoleman ja tämä paha ta­pahtuma voi tapahtua vain kerran. Jos kärsitte sen tapah­tuessa Allahin tiellä, se on hyödyksenne tässä maailmassa ja palkkiok­senne tuonpuoleisessa. Ja muista­kaa, veljeni, että mitään ei voi tapah­tua ilman Allahin tahtoa: miettikää tarkkaan, mitä Allah, Siu­nattu, Kaik­ki­valtias, on sanonut:

”Huolen jälkeen Hän lähetti teille turvallisuudentunteen, unen, joka val­tasi toi­set teistä, mutta toiset joutuivat kiusaukseen ja hautoivat Alla­hista vääriä, pa­kanallisia luuloja. He kysyivät: ”Onko mikään meidän vallassamme?” Sano: Kaikki on Allahin vallassa. He tuumivat salassa sellaista, mitä eivät ilmai­se si­nulle, ja miettivät: ”Jos me olisimme saa­neet päättää, ei ketään meistä olisi sur­mattu täällä.” Sano: Vaikka oli­sitte olleet kotonanne, olisivat ne, joiden osaksi oli säädetty tulla surma­tuksi, tulleet pai­koille, joille he nyt jäivät makaamaan. Tämä tapahtui, jotta Allah voisi koetella, mitä teillä on mielessänne, ja puhdis­taa teidän sydämenne. Allah tietää, mitä te mietitte.” {Koraani 3:154}



Dar al-islam ja dar al-harb: islamin alue ja sodan alue



Koraanin väkivaltaiset määräykset ja Muhammadin asettamat väkival­taiset ennakko­tapa­ukset sävyttävät islamilaista näkemystä politiikasta ja maailman­historiasta. Isla­milainen valtioteoria jakaa maailman kah­teen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb). Islam mer­kitsee alistumista, ja niinpä isla­min alue käsittää ne kansakunnat, jotka ovat alistuneet islamilaisen vallan alle, mikä tar­koittaa sitä, että näissä yhteis­kun­nissa vallitsee shari’a-laki.[9] Muu maa­ilma, joka ei ole hyväksynyt shari’a-lakia ja joka ei näin ollen ole alistu­misen tilassa, on kapina- tai sotatilassa Al­lahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa dar al-harbia vastaan aina siihen asti, kunnes kaikki kansakunnat alistuvat Allahin tahtoon ja hyväksyvät shari’an.[10] Islamin viesti ei-muslimimaailmalle on ollut sama niin Mu­ham­madin aikana kuin läpi koko histo­rian: alistu tai sinut alistetaan. Ai­noat vaiheet Muhammadin ajan jälkeen, jolloin dar al-islam ei ole ollut aktii­visesti sodassa dar al-harbin kansa, ovat olleet niinä ajanjaksoina, jolloin muslimi­maailma on ollut liian heikko ja hajanainen sotiakseen te­hok­kaasti.


Mutta suvantovaiheet siinä jatkuvassa sodassa, jonka islamin alue on ju­lista­nut sodan alu­eelle, eivät ole osoituksena jihadin hylkäämisestä peri­aatteena, vaan ne heijastavat muu­tosta strategi­sissa tekijöissä. Muslimi­kansakuntien on hyväksyttävää julistaa hudna eli ase­lepo sellaisina ai­koina, jolloin väärä­uskoiset kansakunnat ovat liian voimakkaita, jotta avoimessa sodankäynnissä olisi järkeä. Jihad ei ole kollektiivinen itse­murhasopimus, vaikka henkilökoh­taisella tasolla mus­limeja rohkaistaan siihen: ”He taistelevat Allahin tiellä, surmaavat ja tulevat surmatuiksi” (Ko­raani 9:111). Muu­taman viimeisen sadan vuoden aikana muslimimaa­ilma on ollut poliittisesti liian ha­janainen ja tekno­logisesti hei­kompi ol­lakseen merkittävänä uhkana lännelle. Mutta ti­lanne on muuttumassa.



Taqiyya – uskonnollinen petos



Dar al-islamin ja dar al-harbin välisen sotatilan johdosta ruses de guerre – syste­maattinen valehte­leminen – vääräuskoisille on erottamaton osa islami­laista taktiikkaa. Sitä, kuinka muslimijär­jestöt toistavat kaikkialla dar al-har­bissa, että ”islam on rau­han uskonto” tai että muslimien väki­valta johtuu tiet­tyjen yksittäisten ”fanaatikkojen” epätasapainoisesta psyy­kestä, on pidettävä ta­hallaan harhaanjohtavana informaationa, jonka tarkoituksena on houkutella vääräuskoista maa­ilmaa höllentä­mään suojaustaan. Tietenkin yksittäiset mus­limit voivat aidosti pitää us­kontoaan ”rauhanomaisena”, mutta vain sikäli kuin he ovat tietämättö­miä sen todellisista opetuksista tai siinä mie­lessä kuin asian muotoili egyptiläi­nen teoreetikko Sayyid Qutb, joka totesi kirjassaan ”Is­lam ja universaali rauha”, että to­dellinen rauha vallitsee maailmassa heti, kun islam on val­loittanut sen.

Paljon kertovaa on se, että siinä missä dar al-harb on tulvillaan musli­meja, jotka ku­vaavat us­kontoaan rauhanomaiseksi, dar al-islamissa näitä on tuskin lainkaan. Eräs islamin hylän­nyt mus­limi ehdotti kerran lak­mustestiä länsi­maalaisille, jotka uskovat, että islam on ”rauhan” ja ”su­vaitsevaisuuden” us­konto: yritä käydä esittämässä tuo näkökanta kadun­kulmassa Ramallahissa tai Riadissa tai Islamabadissa tai missä päin ta­hansa muslimimaail­maa. Hän vakuutti minulle, että et eläisi viittäkään mi­nuuttia.

Eräs laillista yhteiskuntajärjestystä koskeva ongelma {mitä tulee musli­meihin dar al-harbissa} aiheutuu muinaisesta islamilaisesta lakiperiaat­teesta: taqiyy­asta. Tä­män sanan juurimerkitys on ”pysytellä uskolli­sena” mutta oikeastaan se merkit­see ”valheelli­suutta”. Sillä on Koraa­nin (3: 28 ja 16:106) täysi valtuutus, ja se sallii muslimien mu­kautua ul­koisesti epä- tai ei-islamilaisen hal­litusvallan vaatimuk­siin samaan ai­kaan kun sisäi­sesti ”pysyttelee uskollisena” sille, mitä pitää todelli­sena islamina, odo­tellessaan käännekohdan tapahtumista. (Hiskett: ”Some to Mecca Turn to Pray”, 101.)


Sahih al-Bukhari 4:52:269; Jabir bin ’Abdullah on kertonut: Profeetta sa­noi: ”Sota on petosta.”


Historiallisesti esimerkit taqiyyasta sisältävät muslimille luvan hylätä itse islam oman nah­kansa pelastamiseksi tai vihollisen suosioon pääse­miseksi. Ei ole vaikea nähdä, että ta­qiyyan seuraa­mukset ovat äärimmäi­sen salakavalat: pohjimmiltaan ne tekevät mah­dotto­miksi neu­vottelurat­kaisut – ja itse asiassa kaiken totuu­teen pohjautuvan kommunikaa­tion – dar al-islamin ja dar al-harbin vä­lillä. Ei pitäisi kuitenkaan olla yllät­tävää, että so­dan osapuoli pyrkii harhautta­maan toista osapuolta menetelmis­tään ja aikeistaan. Jihad Wat­chin johtokun­nan varapuheenjohtaja Hugh Fitzgerald esittää lyhyesti, mistä taqiyy­assa ja kitmanissa, petollisuuden kahdessa eri muodossa, on ky­symys.

Taqiyya on uskonnollisesti pyhitetty doktriini, jonka alkuperä on shii­alai­suu­dessa mutta jota harjoittavat nyt myös muut kuin shiiat.[11] Se tar­koit­taa uskon­nolli­sia asioita koskevaa tahallista valheellisuutta (tees­kente­lyä, todellisten in­ten­tioi­den kätkemistä), johon voidaan ryhtyä is­lamin ja uskovien suojelemiseksi. Toi­nen samansukuinen termi, jonka sovellusala on laajempi, on ”kitman”, ja se mää­ritellään ”mentaaliseksi varauk­seksi”. Esimerkkinä taqiyyasta voisi olla se, kun islamia puolusteleva muslimi väittää, että ”tie­tenkin” islamissa on omantunnonva­paus, ja si­teeraa sitten Ko­raanin jaetta (2:256): ”Ei uskontoon pakoteta.” An­nettu vaiku­telma on kuitenkin väärä, sillä sen yhteydessä ei mainita islamin doktriinia nask­hista eli kumoamisesta, jonka mukaan Koraanin myö­hemmin annetut jakeet, jotka ovat paljon suvaitsemattomampia ja jul­mempia, kumoa­vat sellaiset varhai­semmat jakeet, kuten ”ei uskontoon pakoteta”. Historia joka ta­pa­uksessa osoit­taa, että islamin sisällä on ja on aina ollut ”uskon­non­pakko” niin musli­meille kuin muillekin.

”Kitman” on taqiyyaa muistuttava käytäntö, mutta suoranaisen valeh­te­lemisen sijaan se viittaa puolittaisen totuuden kertomiseen tietyllä ”men­taalisella vara­uksella”, joka oi­keuttaa loppuosan poisjättämisen. Yksi esimerkki riittää. Kun muslimi väittää, että ”ji­had” merkitsee todel­lisuu­dessa ”henkistä kilvoittelua”, eikä tule lisänneeksi, että tuo määri­telmä on islamissa kehitelty vasta äskettäin (hieman yli sata vuotta sit­ten), hän johdattaa harhaan salaamalla tuon tiedon ja harjoittaa täten ”kitmania”. Kitmanin harjoittamisesta on kyse myös silloin, kun hän tuon arvelutta­van väitteensä tukemi­seksi esittää hadithin, jossa (tietyn to­distajaketjun eli isnadin perusteella) Muhamma­din mainitaan eräältä lukui­sista sota­retkiltään palatessaan sanoneen palaavansa pie­nem­mästä jihadista ryh­tyäk­seen suurempaan jihadiin, ja kun hän ei lisää tä­hän sitä to­deksi tietä­määnsä seik­kaa, että tämä on ”heikko” hadith, jota useimmat arvos­tetut mu­haddithinit pitä­vät alkuperältään epäilyttävänä. [12]

Aikoina, jolloin dar al-harbin suurempi voima tekee välttämättömäksi sen, että jihad omaksuu epäsuoran lähestymistavan, petollisuus ja puoli­totuuksien ker­tominen ovat muslimin luonnolli­sia velvollisuuksia suh­teessa vää­räuskoiseen maail­maan. Olisi strate­gista tyhmyyttä paljastaa vilpittömästi, että dar al-isla­min perim­mäisenä päämääränä on valloittaa ja rosvota dar al-harb, kun jäl­kimmäisellä on soti­laalliset valttikortit kä­sissään. Jihadistien on­neksi useim­mat vääräus­koiset eivät ym­märrä, kuinka lukea Koraania, ei­vätkä he vaivaudu ottamaan selvää siitä, mitä Mu­hammad tosi asiassa teki ja opetti, ja tä­män johdosta on helppoa tiet­tyjen valikoitujen sitaat­tien ja poisjät­töjen avulla antaa vai­kutelma, että ”islam on rauhan uskonto”. Jokainen vääräuskoi­nen, joka ha­luaa uskoa sel­laiseen fantasiaan, pitää onnessaan tiukasti kiinni väärinkäsi­tykses­tään, kun hänelle sitee­rataan kourallinen Mekan kauden ja­keita ja ker­rotaan, että Mu­hammad oli suuresti hurs­kas ja jalomielinen ihmi­nen. Tällai­sen valheellisen kuvan hälventämi­seksi riittää, että kai­vaa asioita hieman pintaa syvem­mältä.


---




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti