9. toukokuuta 2016

Matinpojan videonurkka

Tänään haluan jakaa kanssanne islamia käsitteleviä youtube-kanavia. Parhaimmillaan videot ovat sekä viihdyttäviä että ajatuksia herättäviä ja parhaimpia niistä kannattaa jakaa sosiaalisessa mediassa jotta myös kavereilla on mahdollisuus laajentaa ajatusmaailmaansa (tai pöyristyä rasismista ja vihapuheesta).

Pat Condell (s. 23. marraskuuta 1949) on englantilainen stand-up -koomikko, kirjoittaja ja internetpersoona. Hän esitti vaihtoehtokomediaa 1980- ja 1990-luvilla Britanniassa ja voitti Time Out -lehden komediapalkinnon vuonna 1991 ja oli vakituinen panelisti BBC:n Radio 1:n "Loose Talk"-ohjelmassa. Alkuvuodesta 2007 hän alkoi jakaa uskontokriittisiä monologeja useilla internetin videosivustoilla. Niitä on useiden sivustojen kuten YouTube lisäksi julkaistu myös DVD:llä. Synnyttyään köyhyydessä Englannissa ja saatuaan roomalaiskatolisen kasvatuksen Condell oli monenlaisissa töissä, kuten kuusi vuotta metsurina Kanadassa. (wikipedia)

Condellin videoita löytyy paitsi hänen omalta kanavaltaan myös Ros Kan suomeksi kääntäminä:
https://www.youtube.com/channel/UCTspRhmodxHAqe06CZtHKag





Robert Spencer (s. 1962) on yhdysvaltalainen kirjailija ja blogisti, joka tunnetaan parhaiten vastajihadistisesta islamkritiikistään sekä islamilaisen terrorismin ja jihadin tutkimisesta. Hän on julkaissut kymmenen kirjaa, joista kaksi on ollut New York Timesin bestsellerlistalla, ja hän kirjoittaa säännöllisesti FrontPage Magazine -verkkojulkaisuun, Human Events -lehteen ja PJ Media-blogisivustoon. Vuonna 2003 hän perusti David Horowitz Freedom Centerin sponsoroimana Jihad Watch-blogin. Hän oli Pamela Gellerin kanssa mukana perustamassa Stop Islamization of America ja Freedom Defense Initiative -järjestöjä. (wikipedia)

Spencerin JihadWatchVideo-kanavalla on lukuisa määrä videoita, mutta nostan tässä esiin uuden "Islamin perusteet" -sarjan, joka sisältää lyhyitä tietoiskuja islamista:

Islamofobia: https://youtu.be/eL7v4RCp0KU
Onko islam rauhan uskonto?: https://youtu.be/enN8rvNAC8U
Olihan Muhammed rauhan mies?: https://youtu.be/UsbRHyuooZY

Koraanin väkivaltaiset jakeet:





Bill Warner on kirjoittanut useita kirjoja kuten "Sharia Law for non-Muslimis" (Sharia-laki vääräuskoisille) ja "Factual Persuasion: Changing the Minds of Islam's Supporters" (Miten islamin kannattajien mieli muutetaan). Oman kuvauksensa mukaan Warner on ollut koko elämänsä kiinnostunut uskonnoista ja siitä, miten uskonto on vaikuttanut historiaan ja sivilisaatioihin. Yliopistosta päästyään hän on opiskellut intensiivisesti maailmanuskontojen perusteoksia ja islamia yli 30 vuotta. Ennen kuin alkoi julkaista kirjoja islamista Warner oli yliopistoprofessori alanaan kvanttifysiikka. (wikiislam)

Warner julkaisee Political Islam -sivustollaan silloin tällöin videoita. Ne löytyvät Political Islam -kanavalta: https://www.youtube.com/channel/UC0Uu4XnRS1hiz3JCpNFIuUg

Warnerin luento "Why We Are Afraid: 1400 Years of Fear" on käännetty useille kielille, tässä ruotsiksi:





Stefan Molyneux on kanadalainen nettiradiojuontaja ja filosofi. Molyneuxin nettiradiosivusto Freedomain Radion kanavalla käsitellään moninaisia aiheita, etenkin yhteiskunnallisia teemoja taloudessa ja politiikassa, filosofiaa, uskontoa ja moraalia, henkilökohtaista vapautta ja kasvatusta.

Molyneux on kirjoittanut useita kirjoja eri aiheista. Suurin osa englanninkielisestä tuotoksesta on ilmaisjakelussa Freedomain Radio sivustolla tekstinä ja kuunnelmana. (wikipedia)

Molyneux käsittelee kanavallaan monia aiheita, mutta joskus myös islamia.

The Truth About-sarjasta löytyy tämä ristiretkien historiasta kertova luento:




Ruotsiin muuttanut Balkanin pakolainen Angry Foreigner kertoo meille Ruotsin ihmeellisestä maailmasta. Ruotsinkielisissä videoissa on englanninkieliset tekstitykset:
https://www.youtube.com/channel/UC8kf0zcrJkz7muZg2C_J-XQ






Mona Walter (s. 1973) on Somaliassa syntynyt ja Ruotsiin lapsena muuttanut ex-muslimi, joka on ottanut tehtäväkseen islamin arvostelun. Walter puhuu kanavallaan yleensä ruotsia, mutta mukana on puheita myös englanniksi ja somaliaksi.

Mona Walterin naisten päivän puhe:






David Wood on kristitty apologisti, joka käsittelee videoissaan myös islamia.

Three Stages of Jihad





Lopuksi vielä kolme bonusvideota:

Islam: Mitä lännen tulee tietää




Islam: The Untold Story




Kolme asiaa islamista




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti