Hyvät naiset ja herrat. Minä olen Ingrid Carlqvist ja olen syntynyt Ruotsissa 1960, kun sosialidemokraatit näyttivät hallitsevan ikuisesti ja maamme oli mukavin ja turvallisin ja edistynein koko maailmassa. Nyt minä asun Absurdistanissa - maassa jonka ilmoitettujen raiskausten määrä on maailman korkein, missä on satoja eristyneitä alueita, joissa ihmiset elävät Ruotsin yhteiskunnan ulkopuolella ja missä sanomalehdet salaavat kaikki nämä kauheudet yleisöltä.
Tunnen itseni Dorothy Galeksi Ihmemaa Ozissa - tornaado tuli ja heitti minut kauaksi kotoa tuntemattomaan maahan.
"Toto, minusta tuntuu ettemme ole enää Ruotsissa."
Kuten Dorothy, minäkin etsin tietä kotiin, mutta kohtaan polullani vain leijonia ilman rohkeutta, variksenpelättimiä ilman aivoja ja tinamiehiä ilman sydäntä.
Lapsena meidän pääministerimme oli Tage Erlander, sosialidemokraatti. Vuonna 1965 hän sanoi parlamentissa Amerikan rotumellakoiden jälkeen:
"Me ruotsalaiset olemme äärettömän paljon paremmassa tilanteessa. Väestömme on yhtenäinen, ei vain rodullisesti vaan myös monissa muissa suhteissa."
Nyt elän valtakunnassa, joka ei ole yhtenäinen missään suhteessa. Hänen jälkeensä tullut Olof Palme päätti, että yhtenäisyys on huono asia ja avasi rajamme ihmisille kaikkialta maailmasta. Ja oikealta vasemmalle poliitikkomme kertoivat meille ettei ollut sellaista kuin ruotsalainen kulttuuri, mainitsemisen arvoisia ruotsalaisia tapoja ja että meidän ruotsalaisten pitää olla kiitollisia, kun niin monet ihmiset OIKEISTA kulttuureista OIKEINE tapoineen tulevat tänne.
Mona Sahlin, myöhemmin Sosialidemokraattien puheenjohtaja, sanoi vuonna 2002 Euroturk-lehden haastattelussa, kun kysyttiin mitä ruotsalainen kulttuuri on:
"Minulta on usein kysytty tuota, mutta en osaa ajatella mitä ruotsalainen kulttuuri olisi. Luulen että se on se joka tekee meidät niin kateelliseksi maahanmuuttajia kohtaan. Teillä on kulttuuri, identiteetti, jotain joka sitoo teidät yhteen. Mitä meillä on? Meillä on juhannusaatto ja muita vanhanaikaisia juttuja."
Hän sanoi myös: "Ruotsalaisten täytyy integroitua uuteen Ruotsiin. Vanha Ruotsi ei tule takaisin."
Tässä Uudessa Ruotsissa meillä on enemmän ilmoitettuja raiskauksia kuin missään muussa Euroopan Unionin maassa englantilaisen professori Liz Kellyn tutkimuksen mukaan. Vuonna 2008 raportoitiin 5000 raiskausta tai raiskauksen yritystä (viime vuonna luku oli 6000). Vuonna 2010 toinen tutkimus raportoi, että vain yhdessä maassa on enemmän raiskauksia kuin Ruotsissa, ja se oli Lesotho Etelä-Afrikassa. Jokaista sataatuhatta asukasta kohden ilmoitetaan Lesothossa 92 raiskausta, Ruotsissa 53, Yhdysvalloissa 29, Norjassa 20 ja Tanskassa 7.
Vuonna 1990 viranomaiset laskivat kolme eristynyttä aluetta Ruotsissa, lähiöitä joissa asuu enimmäkseen maahanmuuttajia, joiden asukkailla ei ole työtä ja jotka elävät yhteiskunnan tuella ja joiden lapset eivät pääse tutkinnoista läpi. Vuonna 2002 eristyneitä alueita oli 128. Vuonna 2006 niitä oli 156 ja sen jälkeen niitä ei ole enää laskettu. Joissakin kaupungeissa, kuten omassa kaupungissani Malmössä, kolmasosa asukkaista asuu eristyneillä alueilla.
Mitä Tage Erlanger tarkoitti, kun hän sanoi Ruotsin väestön olevan yhtenäinen, ei vain rodullisesti vaan myös monilla muilla tavoin? Luulen että hän tarkoitti sääntöjä, arvoja, kulttuuria ja perinteitä. Tunnen toveruutta hänen kanssaan. Meillä kaikilla Vanhassa Ruotsissa oli samanlainen näkemys siitä, mikä on hyvä yhteiskunta ja miten konfliktit ratkaistaan. Hän TIESI mitä ruotsalainen kulttuuri tarkoittaa, päinvastoin kuin Mona Sahlin.
Uudessa Ruotsissa me tarvitsemme aseistettuja poliiseja sairaaloissamme, koska riidoissa olevat suvut tappelevat sairaalahuoneissa. He ampuvat toisiaan keskellä katua ja ryöstävät ja hakkaavat vanhuksia. Rikollisuus kasvaa joka minuutti, mutta Ruotsin poliitikot ja journalistit kertovat meille, ettei sillä ole mitään tekemistä siirtolaisuuden kanssa. Se tosiasia, että vankilamme ovat täynnä ulkomaalaisia, on vain sattumaa tai se voidaan selittää sosio-ekonomisilla muuttujilla.
Olin monia vuosia journalistina valtamediassa. Mutta olin myös häirikkö, aina epäileväinen siihen mitä ihmiset sanoivat TOTUUDEKSI. Kun kaikki muut juoksivat yhteen suuntaan, käännyin ympäri ja katsoin mitä toisessa suunnassa oli.
Tammikuussa 2011 tapahtui jotain, joka sai minut menettämään viimeisen toivoni ruotsalaiseen journalismiin. Olin varapuheenjohtajana kustantajien yhdistyksessä Malmössä ja olin kutsunut tanskalaisen journalistin Mikael Jalvingin puhumaan uudesta kirjastaan "Absolute Sweden - a Journey in the Country of Silence." Eräänä päivänä puheenjohtaja soitti minulle ja sanoi: "Meidän täytyy peruuttaa Mikael Jalvingin vierailu, koska hän aikoo puhua National Today-lehden tilaisuudessa".
Häntä, tai ketään muutakaan yhdistyksen johtokunnan jäsentä, ei kiinnostanut se, että Jalving aikoisi puhua kirjastaan. Jos hän menisi tuon yhdistyksen kokoukseen, hän saattaisi saada tartunnan nationalistisista ideoista ja hänestä saattaisi tulla natsi.
Katsokaas, jokainen jolla on eriävä mielipide Ruotsissa ON natsi.
Näin asiat toimivat Ruotsissa, jota kutsun Absturdistaniksi. Hiljaisuuden maa.
Olin raivoissani ja jätin yhdistyksen. Sen seurauksena minut kutsuttiin "The Danish Free Press"-yhdistykseen puhumaan oudosta Ruotsinmaasta ja se sai minut perustamaan "The Swedish Free Press"-yhdistyksen (Tryckfrihetssällskapet).
Näin tutustuimme myös Lars Hedegaardin kanssa. Mutta me emme tyytyneet pyörittämään omia "Free Press"-yhdistyksiämme, koska meillä on molemmilla pitkä kokemus journalisteina, vaan päätimme perustaa oman sanomalehden. Vanhanaikaisen kunnon paperisen sanomalehden. Päätimme nimetä sen Dispatch Internationaliksi, koska meidän visiomme on, että siitä tulee jonain päivänä maailmanlaajuinen. Mutta ensin valloitamme Manhattanin ja sitten Berliinin. Tai mieluummin - ensin Skandinavia ja sitten maailma.
Dispatch tulee ilmestymään kahtena versiona - tanskaksi ja ruotsiksi - mutta jutut ovat molemmissa samat. Internetissä lehteä voi lukea myös englanniksi ja saksaksi. Kirjoitamme maittemme ja maailman politiikasta. Kirjoitamme niistä asioista, joita valtamedia on pimittänyt meiltä niin monta vuotta. Erottelemme uutiset, tarinat ja kommentaarit ja sävy tulee olemaan hillitty. Annamme tosiasioiden puhua, tosiasioiden joista valtamedia vaikenee.
Tilanne Ruotsissa on paljon pahempi kuin Tanskassa. Ruotsissa KUKAAN ei puhu maahanmuuton ongelmista, monikulttuuriprojektin epäonnistumisesta tai Euroopan islamisaatiosta. Jos puhut, sinut leimataan välittömästi rasistiksi, islamofobiksi tai natsiksi. Niin minua on kutsuttu siitä lähtien kun perustin "Free Press Societyn" Ruotsiin. Nimeni on loattu suurissa sanomalehdissä kuten Sydsvenskan, Svenska Dagbladet ja jopa omassa ammattiyhdistyslehdessäni Journalistissa.
Tarvitsen teitä kaikkia ryhtymään Glindakseni, Pohjoisen hyväksi noidaksi, ja auttamaan minua löytämään kotiini taas. En usko että se onnistuu napsauttamalla punaisia kenkiäni kolme kertaa kuten Dorothy herätäkseen vuoteessaan Kansasissa. Mutta jos te tuette Dispatchiä tilaamalla sen tai ryhtymällä osakkeenomistajaksi tai lahjoittajaksi, autatte minua yhden askeleen lähemmäksi kotia. Ruotsia joka kerran oli, Ruotsia jonka haluan takaisin.
Tryckfrihetssällskapet
Ihmemaa Oz
-----------------------Ibn Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti