30. joulukuuta 2014

Muhammedin tarina: Juutalaisten suosio romahtaa

Ne muutamat juutalaiset, jotka asuivat Mekassa, eivät olleet kovin oppineita uskonnossaan. Kun Muhammed julisti olevansa juutalainen profeetta, he uskoivat häntä. Medinassa sen sijaan oli paljon juutalaisia, joista monet olivat rabbeja ja juutalaisuuden asiantuntijoita.

Niinpä Muhammedille esitettiin monia vaikeita kysymyksiä hänen uskomuksistaan eikä hän kyennyt vakuuttamaan juutalaisia siitä, että hän olisi yksi heidän profeetoistaan. He näkivät selvästi, ettei Koraani vastannut heidän kirjoituksiaan.

Tämä sai Muhammedin raivoihinsa ja hän alkoi halveksia juutalaisia, ja väitti näiden väärentäneen kirjoituksensa. Hän väitti heidän poistaneen ne kohdat, joissa ennustettiin hänen tulemisensa. On kuitenkin tosiasia, että Koraani on niin perustavanlaatuisesti erilainen kuin Toora (juutalaisten Raamattu tai "Vanha Testamentti"), että on mahdotonta, että Koraanin Allah olisi sama kuin juutalaisten Jumala.

Hän syytti myös kristittyjä Raamatun väärentämisestä. Kuitenkin on löydetty kopioita Raamatusta ja juutalaisesta Toorasta, jotka ovat ajalta satoja tai jopa tuhansia vuosia ennen Muhammedia. Ne ovat samoja kirjoja, joita luemme tänä päivänä.

Tästä lähtien juutalaisviha värittää islamin uskoa. Itse asiassa Muhammedin elämäkerta sisältää enemmän juutalaisvihaa kun Hitlerin Mein Kampf. Tähän asti Muhammed oli käskenyt seuraajiaan rukoilemaan Jerusalemia kohti, mutta nyt hän muutti mielensä ja käski heitä rukoilemaan kohti Kaabaa Mekassa. Hän alkoi puhua pahaa sekä juutalaisista että kristityistä, Koraanin väittäessä, että Allah muuttaisi heidät sioiksi ja apinoiksi.


Lapsimorsiamet

Jo pian Medinaan muuttonsa jälkeen Muhammed pani avioliittonsa täytäntöön nyt yhdeksänvuotiaan Aishan kanssa. Muhammed antoi vastahakoisesti tämän tuoda nukkensa mukaan haaremiin. Tämä oli vaikea päätös, koska hän vihasi kaikenlaisia kuvia, mukaanlukien patsaat ja maalaukset.

Aishan ikä vahvistetaan monissa kaikkein luotettavimmissa haditheissa. Jotkut heikommat hadithit näyttävät olevan ristiriidassa tämän kanssa, ja joskus muslimit viittaavat näihin kieltääkseen syytökset Muhammedin pedofiliasta.

Pitää muistaa kuitenkin, että kaikkein kunnioitetuin sharia-lain opas (joka perustuu Muhammedin elämään), antaa ohjeita siitä miten erotaan vaimosta, joka ei vielä ole saavuttanut puberteettia.


Bukhari (Aishan kertomus):

B5, 58, 234 Muhammed kihlautui kanssani (Aisha) ollessani kuusivuotias tyttö. Menimme Medinaan, missä tulin kipeäksi ja hiukseni lähtivät. Myöhemmin hiukseni kasvoivat takaisin ja äitini, Um Ruman, tuli luokseni, kun oli keinumassa joidenkin tyttökavereideni kanssa. Hän kutsui minua ja menin hänen luokseen tietämättä mitä hän halusi minusta. Hän tarttui käteeni ja laittoi minut seisomaan talon ovelle. Olin hengästynyt, ja kun hengitykseni tasaantui, hän toi vettä ja puhdisti sillä kasvoni ja pääni. 

Sitten hän vei minut sisälle taloon. Talossa näin naispalvelijan, joka sanoi "Toivotan sinulle onnea ja Allahin siunausta".  Sitten hän otti minut hoitoonsa ja valmisti minua avioliittoon. Yllättäen aamupäivällä Muhammed tuli luokseni ja äitini antoi minut hänelle. Siihen aikaan olin yhdeksänvuotias tyttö.



Kommentteja

On tietysti houkuttelevaa tehdä tästä moraalinen kysymys. Nykyajan (länsimaisilla) standardeilla Muhammedin teko oli sekä moraalisesti tuomittava että rikollinen. Monissa yhteiskunnissa on kuitenkin ollut alhaisemmat rajat avioitumiselle kuin meillä tänä päivänä.

Vaikkakin yhdeksän vuotta näyttäisi olevan skaalan alapäästä, 600-luvun Arabiassa tämä teko ei kuitenkaan näyttänyt aiheuttavan närkästystä, ja siksi se vaikuttaisi olleen normin mukainen Muhammedin yhteisössä.

Minun on myös pakko mainita, että monet itsensä pyhiksi miehiksi julistaneet ovat käyttäneet asemaansa hyväkseen harjoittaakseen seksiä alaikäisten tyttöjen kanssa. Jos tämä olisi pahinta mitä Muhammed teki, en luultavasti nyt kirjoittaisi tätä.

Kuten pian näemme, julistettuaan itsensä profeetaksi Muhammedin kaiken syrjäyttävä päämäärä näyttäisi olleen pakottaa koko maailma hyväksymään hänet ainoaksi Jumalan Profeetaksi. Hänen elämänsä ja uskontonsa kaikki puolet on suunnattu tähän päämäärään.

Vaikkakin Muhammedin valtava seksuaalinen halu on selkeästi dokumentoitu islamin pyhissä kirjoituksissa, meidän on nähtävä tämä myös poliittisen ja sotilaallisen laajentumisen näkökulmasta. Tämä voi tuntua turhalta spekulaatiolta tässä vaiheessa, mutta kun tarina etenee, toiset palapelin palat loksahtavat paikoilleen, mikä tekee asian täysin selväksi.

Muhammed ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen, joka käytti lisääntymistä poliittisten päämääriensä saavuttamiseen. Katolinen kirkko on yksi kuuluisa esimerkki tästä. Puhemies Mao käytti sitä menestyksellisesti, vaikkakin myöhemmät kiinan valtaapitävät ovatkin joutuneet toimeenpanemaan "yhden lapsen politiikan" estääkseen liiallisen väestönkasvun ongelmia, kuten nälänhätää, köyhyyttä ja liikakansoitusta.

Islam ei välitä näistä seurauksista, mikä on silmiinpistävää islamilaisissa yhteiskunnissa. Liikakansoitus pistää muslimit muuttamaan minne hyvänsä pääsevät ja missä prosessi voi taas alkaa alusta.

Tämä on ollut osa islamin strategiaa Muhammedin "Hijrasta", eli muutosta Medinaan, asti. Ennen kuin kerron tavoista, millä islam saavuttaa korkean syntyvyyden, katsotaan hieman, mitä islam sanoo naisen paikasta islamilaisessa yhteiskunnassa. Seuraava teksti on lainattu Bill Warnerin artikkelista sivustolta Centre for the Study of Political Islam.

Paras tapa opiskella sharia-lakia on tutkia yksittäisiä lakeja. Paras lähde tähän on Reliance of the Traveller,  jonka on kääntänyt Nuh Ha Mim Keller, ja kustantanut Amana Publications, 1994. Referenssinumerot alla viittaavat tähän teokseen.

Pakkoavioliitto

Nainen voidaan pakottaa naimaan henkilö, jota hän ei halua.

M3.13 Kun morsian on neitsyt, isä tai isän isä voi naittaa hänet ilman hänen suostumustaan, vaikkakin on suotavaa kysyä hänen mielipidettään, mikäli hän on saavuttanut puberteetin. Neitsyen hiljaisuus katsotaan myöntymiseksi.

Pakotettu sukupuoliyhteys

Naisen on suostuttava sukupuoliyhteyteen aina kun hänen miehensä sitä vaatii.

M5.1 Naisen on suostuttava sukupuoliyhteyteen välittömästi kun:
(a) Mies pyytää
(b) Ollaan kotona
(c) Naisella ei ole ruumiillista estettä

Naisen lyöminen

Koraani sanoo, että vaimoa voi lyödä. Muhammed suositteli vaimon lyömistä viimeisessä saarnassaan Mekassa. Sharia sanoo seuraavasti:

Kapinoivan vaimon käsittely

M10.12 Kun aviomies havaitsee vaimossaan kapinallista käytöstä, joko sanoissa, kuten jos hän vastaa hänelle kylmästi, vaikka on yleensä kohtelias, tai mies pyytää päästä hänen vuoteeseensa ja hän kieltäytyy vastoin yleistä tapaansa; tai teoissa, kuten jos hän kohtelee häntä nurjasti vaikka on aikaisemmin ollut ystävällinen ja iloinen, hänen on varoitettava häntä sanallisesti ja vältettävä hänen lyömistään, koska käytökseen voi olla hyvä syy.

Varoitus voi olla esimerkiksi,
"Pelkää Allahia asioissa joissa sinulla on velvollisuuksia minua kohtaan"
tai voit selittää, että kapinointi mitätöi velvollisuutesi elättää häntä ja että käytöksesi vuoksi vuorosi siirtyy toisille vaimoille, tai voit ilmoittaa hänelle, että
"On uskonnollinen velvollisuutesi totella minua".

Jos hän jatkaa kapinoimistaan, mies voi olla makaamatta hänen kanssaan ja puhumatta hänelle, ja voi lyödä häntä, mutta ei siten että hän saa vammoja, tarkoittaen mustelmia, luunmurtumia, haavoja tai verenvuotoa. Kasvoihin lyöminen on laitonta. Hän voi lyödä vaimoa, jos hän on kapinoi vain kerran tai useammin, tosin on myös heikompi mielipide, että lyöminen on sallittua vain jos kapinointi on jatkuvaa.



Katsotaan sitten, miten tämä vaikuttaa muslimiyhteisön syntyvyyteen.

1) Koska sharia-laki noudattaa Muhammedin esimerkkiä, on avioliiton alaikäraja oltava yhdeksän vuotta. Saudi-Arabian hallitus on esittämässä (2013) alaikärajan nostamista kuuteentoista vuoteen. Syynä on luultavasti asian kiusallisuus ja kansainvälinen paine, mutta sillä on vastassaan oppositio ja maan voimakkaat uskonnolliset viranomaiset (Saudi-Arabiassa ei ole alaikärajaa avioliitolle).

2) Islamilaisissa yhteisöissä perheen kunnia on äärimmäisen tärkeää ja se riippuu hyvin paljon perheen naispuolisten jäsenten siveellisyydestä. Tytärten naittaminen mahdollisimman nuorina vähentää mahdollisuutta siveettömyyteen ennen avioliittoa.

3) Tytöillä ei ole juuri sananvaltaa tässä asiassa.

4) Naimisissa ollessaan tytöllä ei ole oikeutta kieltäytyä sukupuoliyhteydestä miehensä kanssa kuin poikkeustapauksissa.

5) Ehkäisyä ei katsota hyvällä islamilaisissa yhteisöissä. Islam kannustaa hankkimaan ison perheen.

6) Ennaltamääräytyminen on islamin ydinoppeja. Kaikki on Allahin ennalta suunnittelemaa ja mikään mitä teemme, ei muuta tätä suunnitelmaa. Niinpä lasten elatuksesta huolehtiminen ei tule kyseeseen. Kun muslimilta kysytään, miten he aikovat elättää lapsensa, hän vastaa "Allah huolehtii".

7) Muslimilla voi olla neljä vaimoa. Leskeksi jääneen hedelmällisessä iässä olevan naisen odotetaan menevän uudestaan naimisiin. Tällöin sota, joka tappaa kolme neljästä miehestä, ei vaikuta juurikaan syntyvyyteen.

Teoriassa nainen voidaan siis naittaa yhdeksänvuotiaana ja pitää raskaana jatkuvasti siitä lähtien. Kaksikymmenvuotiaana, kun hänen länsimainen sisarensa saattaisi odottaa ensimmäistä lastaan, muslimitytöllä voi olla jo kymmenen lasta ja hän saattaa jo odottaa ensimmäistä lapsenlastaan.

Todellisuus on tietysti kaukana tästä korkean lapsikuolleisuuden takia, samoin kuin synnyttävien äitien kuolleisuuden takia. Joissakin islamilaisissa maissa tätä vielä pahentaa se, että seuraava raskaus alkaa liian aikaisin edellisen jälkeen.

Vaikka näistä ohjeista mikään ei ole välttämättä pakollinen, islam kontrolloi jäseniään paljon tarkemmin kuin useimmat muut uskonnot. Katolinen kirkkokin kanattaa korkeata syntyvyyttä, ja silti Italiassa, kirkon kotimaassa, syntyvyys on maailman alhaisimpia.

Sharia-lain alaisessa yhteisössä paine noudattaa sen sääntöjä on hyvin voimakas, mutta sen seurauksia voi nähdä myös länsimaissa asuvien muslimien keskuudessa. Ranskassa, jossa muslimien osuus väestöstä on noin 10%, melkein joka kolmas syntyvä lapsi on muslimi.

Syntyvyyden pienuuden takia voimme odottaa suuria demografisia muutoksia Länsimaissa muslimien hyväksi.

Vaikkakaan kaikki islamilaiset valtiot eivät kannusta hallitsemattomaan väestönkasvuun, trendi on kuitenkin selvästi nähtävissä globaaleissa populaatiotilastoissa.


New York Times:

Assosiated Press Gaza

Hanan Suelem halusi abortin seitsemännen raskautensa jälkeen, mutta islamilaiset virkailijat kertoivat hänelle, että hän "tappaisi sielun". Hän sanoi heille, että hänen sielunsa on kuolemassa. "Tämän jälkeen, ei enää koskaan", hän sanoi, puhuen melkein kuiskaten. "Olen saanut tietää kierukasta". Alueen koulut toimivat kahdessa tai kolmessa vuorossa selvitäkseen kasvavasta väestöstä. Gazan 1,1 miljoonaisen väestön uskotaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2014 mennessä. Puolet on alle viisitoista vuotiaita. Alue on jo täysin ylikansoitettu ja siellä on vain vähän työpaikkoja, huonot asunto-olot eikä juuri lainkaan luonnonvaroja. Länsirannan ja Gazan väestö on yhteensä yli kolme miljoonaa, jonka odotetaan kasvavan 5,5 miljoonaan 14 vuodessa. Syntyvyys on seitsemän lasta per nainen. Lähes kaikki lapset jäävät henkiin ja elinajanodote on 73 vuotta. Monet nuoret palestiinalaiset eivät haluaisi lastensa kärsivän heidän laillaan köyhissä suurperheissä, mutta suuret perheet eivät ole vain perinteisiä, mutta nationalistisen ylpeyden osoitus, ja tapa saavuttaa suurempi väestö kuin samaa maatilkkua asuttavilla israelilaisilla. Onneksi terveys- ja opetusviranomaiset hyväksyvät hiljaisesti perhesuunnittelun klinikoilla ja yhteisön palveluissa. Naisille opetetaan erilaisia ehkäisymenetelmiä, jotka ovat hyväksyttyjä islamissa -- kaikki, jotka eivät ole lopullisia, kuten sterilisaatio. Kierukka ja ehkäisypillerit kasvattavat suosiotaan. Terveysviranomaiset viittaavat lapsien "ajoittamiseen", koska lapsiluvun rajoittaminen olisi vastoin islamin opetuksia. Naisille kerrotaan, että Koraanissa sanotaan Jumalan määräävän lapsia imetettävän kaksi vuotta. Länsirannalla syntyvyys on keskimäärin 5,6 lasta per nainen, Israelissa luku on 2,7 - maailmanlaajuinen keskiarvo. Gaza kasvaa 4% vuodessa, kun Israelin väestö kasvaa 2% vuodessa, mihin sisältyy suuri maahanmuutto. Palestiinassa yritetään saada avioliittoikä nostetuksi 18 vuoteen, sillä puolet palestiinalaisista naisista avioituu alle 18 vuotiaana, ja laillinen ikä on 15 Gazassa ja 17 Länsirannalla.


Kirjoittajan kommentti:

Vuonna 1948 alueella oli 170.000 arabipakolaista ("palestiinalaisia" ei silloin vielä ollut), tänään heitä on noin viisi miljoonaa.




* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/


Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina






27. joulukuuta 2014

Muhammedin tarina: Sharia-laki ja Medinan Koraani

Medinassa asiat olivat toisin heti alusta alkaen. Muhammedilla oli jo kannattajia siellä, ja kun hänen seuraajansa Mekasta liittyivät joukkoon, oli syntynyt jo merkittävä ryhmittymä. Joukossa oli joitakin Mekan raivokkaimmista sotureista.

On tärkeää huomata, että toisin kuin Mekan asukkaat, Medinan klaanit olivat jo valmiiksi eripuraisia keskenään. Koska muslimit pitivät yhtä, tuli Muhammedista Medinan mahtavin mies. Medinan klaanit antoivat hänelle myös vallan ratkaista riita-asioita, koska he uskoivat hänen olevan hyvä puolueeton sovittelija.

Muhammed alkoi tuota pikaa vakiinnuttamaan valtaansa. Hän rakensi moskeijan ja sen lähelle linnoituksen itselleen, seuraajilleen ja kasvavalle määrälle vaimojaan. Hän kirjoitti Medinan peruskirjan, johon kaupungin laki perustui. Tässä laissa oli kahdenlaisia sääntöjä. Ensimmäinen sääntökokoelma koski muslimeja, ja toinen kokoelma kafireja (toisuskoisia). Nämä säännöt tultiin tuntemaan sharia-lakina.

Muhammed jakoi maailman muslimeihin, jotka uskoivat häneen, ja kafireihin, jotka eivät uskoneet. Nyt tämä jako oli kirjoitettu lakiin, ja siitä tuli islamin uskonnon perusta.

Kaikki muslimit kuuluivat tästä lähtien kansakuntaan, joka tunnettiin nimellä Umma. Heidän tuli auttaa kaikkia muita muslimeja, erityisesti konflikteissa kafireja vastaan.

Muslimi ei saa tappaa toistaa muslimia, eikä asettua kafirien puolelle muslimeja vastaan. Muslimit vannoivat kostavansa väkivallan toisia muslimeja kohtaan, mutta kafirien ei ollut lupa taistella muslimeja vastaan.

Muslimien kanssa liittoutuneita juutalaisia tuli kohdella reilusti. Jos he kävisivät sotaan muslimien rinnalla, he auttaisivat sodan kustannuksissa. Heidän olisi myös tultava muslimien avuksi, jos näiden kimppuun hyökättäisiin.

Muhammedilla oli viimeinen sana kaikissa riita-asioissa.

Maailma oli nyt jaettu kahtia. Islamin maahan (Dar al-Islam), jossa on voimassa sharia-laki, ja Sodan maahan (Dar al-Harb), joka käsittää loput planeetasta. Tämä jako on edelleen islamin tärkeimpiä opinkappaleita.

Uusi laki teki kaikista toisuskoisista selkeästi toisen luokan kansalaisia. Välttääkseen syrjinnän, ja osaksi painostuksen vuoksi, monet arabit kääntyivät islamiin, vaikkeivät he todellisuudessa uskoneetkaan siihen. Muhammed kutsui näitä niin sanottuja muslimeja "teeskentelijöiksi". Muhammedin valta oli Medinassa nyt jo niin suuri, ettei kukaan arabi uskaltanut arvostella häntä julkisesti.



Kommentteja:

Tästä lähtien tarina muuttuu paljon järkyttävämmäksi, ja autenttisuuden vuoksi alan ottaa lainauksia islamin pyhistä kirjoituksista. Haluan kuitenkin ensin antaa lukijalle paremman käsityksen näistä kirjoituksista ja miten ne sopivat yhteen.

Näitä kirjoja voidaan kutsua Trilogiaksi, joka muodostuu Sirasta (Ibn Ishaqin Sirat Rasul Allah), Haditheista ja Koraanista. Sira, josta suurin osa nyt lukemastasi on otettu, on suoraviivainen elämäkerta eikä se tarvitse juurikaan selityksiä.

Jos lainaus tulee Ishaqin Sirasta, sen eteen tulee kirjain ja numero, jotka viittaavat vastaaviin merkintöihin alkuperäisessä tekstissä.

Hadith on lyhyt kertomus tai "perinnetieto", yleensä kappaleen pituinen, jonkun Muhammedin aikalaisen kertomana siitä, mitä Muhammed teki tai sanoi. Myös kokoelma haditheja on nimeltään hadith.

Nämä kertomukset ovat kulkeneet suullisesti henkilöltä toiselle, kuten "rikkinäinen puhelin"-leikissä. Monet kertomuksien keräilijät eivät olleet kovin tarkkoja tarinoiden aitouden tarkistamisessa, ja heidän hadithejaan pidetään epäluotettavina tai "heikkoina".

Kahta hadith-kokoelmaa pidetään ylivertaisina toisiin verrattuna. Nämä ovat al-Bukhari ja Abu al-Husayn Muslim. Näihin kokoelmiin viitataan usein sanalla "sahih" (esim. sahih Bukhari), joka tarkoittaa "autenttista" arabiaksi. Kaikki viittaukset, joita tulen käyttämään ovat näistä "kanonisista" haditheista, vaikka on olemassa myös neljä muuta, joita pidetään "luotettavina".

Islaminoppineet käyvät usein läpi heikompia haditheja löytääkseen sellaista lisätietoa Muhammedin elämästä, jota ei ole kirjoitettu vahvempiin ja paremmin tunnettuihin haditheihin; kuitenkin kaikki, joka on ristiriidassa Bukharin tai Muslimin kanssa, katsotaan olevan väärää tietoa. Väite siitä, että "suurempi" Jihad tarkoittaa "kamppailua itsensä kehittämiseksi" tulee heikosta hadith-kokoelmasta.


Koraani

Eräässä mielessä Koraani on näistä kirjoista tärkein. Se muodostaa vain 18% islamin opista, ja vähemmän, jos otetaan huomioon kaikki toisto, mitä se sisältää. Kuitenkin se seikka, että sitä pidetään kirjaimellisena Jumalan sanana, Hänen viimeisenä viestinään seuraajilleen ja täydellisenä kaikin puolin, tekee siitä tärkeän.

Toinen esimerkki siitä, miten vakavasti muslimit suhtautuvat Koraaniin, on persialaisten mattojen kutojat, jotka tekevät uskomattoman kauniita ja mutkikkaita silkki- ja villamattoja ja jotka jättävät niihin jokaiseen aina pienen virheen (vaikka minä tai sinä emme mitenkään voisi sitä huomata), koska he uskovat, että ainoastaan Koraani on täydellinen ja sen takia mikään muu ei saa olla.

Korostaakseni Koraanin tärkeyttä, tulen korostamaan kaikki siitä tulevat lainaukset.

Koraani ei ole kuten Raamattu, jota on helppo ymmärtää vain lukemalla sitä. Ensinnäkin, sitä ei ole kirjoitettu aikajärjestykseen. Se sijaan luvut on järjestetty pituuden mukaan, pisimmät ensin ja lyhyimmät viimeiseksi, jotta sitä olisi helpompi opetella ulkoa.

Tämäkin olisi luultavasti riittävän hämmentävää. Jotta saisimme asiasta vielä sekavamman, aikaisemmat säkeet on mitätöity eli "abrogoitu" myöhemmillä säkeillä.

Muhammed väitti Koraanin olevan sanatarkkaa Jumalan puhetta. Pian ihmiset kuitenkin huomasivat, että eri kohdat Koraanissa olivat ristiriidassa keskenään. Kun häneltä kysyttiin tästä, antoi Muhammed uuden säkeen:

2:106. Kumotessamme jonkun kohdan ilmoituksestamme tai antaessamme sen unohtua me asetamme paremman tai samanlaisen tilalle. Etkö tiedä, että Jumala on joka asiassa kaikkivaltias? 

Itse asiassa 225 Koraanin säettä on abrogoitu (mitätöity) myöhemmillä säkeillä.

Koska Koraani ei ole aikajärjestyksessä ja koska myöhemmät säkeet mitätöivät aikaisemmat, on mahdotonta ymmärtää sen merkitystä ellei tiedä missä järjestyksessä se on kirjoitettu. Tästä syystä sitä pitää lukea yhdessä muiden islamin kirjoitusten, Siran ja hadithien, kanssa.

Toinen este Koraanin ymmärtämiselle on muslimien väite, että sen merkitystä ei voi kääntää toiselle kielelle. Väite on tietysti naurettava. Koraani on käännetty useita kertoja ja kaikki käännökset antavat varsin samanlaiset merkitykset. Koraani on kirjoitettu runomittaan, mikä tekee siitä helpomman opetella ulkoa. Toiselle kielelle käännettäessä runomitta kuitenkin katoaa, mutta merkitys säilyy.

Ainoastaan yksi viidestä muslimista puhuu arabiaa, ja heistäkin vain harvat pystyvät ymmärtämään muinaista 1300 vuotta vanhaa arabiaa. Tämä tekee Koraanin opiskelun vaikeaksi jopa muslimeille. Kafireille (ei-muslimeille) on se vieläkin vaikeampaa. Viime aikoihin asti Koraania ja muita islamin pyhiä kirjoja ei ole uudelleenjärjestetty siten, että niiden merkitys avautuisi myös maallikolle.

Voi olla houkuttelevaa unohtaa nämä faktat vain sellaisen uskonnon omituisuuksina, joka on kuitenkin perustaltaan samanlainen kuin muutkin uskonnot. On esimerkiksi totta, että katolinen kirkko aikoinaan kieltäytyi kääntämästä Raamattua muinaislatinasta nykykielelle. Kuitenkin, kun me onnistumme pääsemään näiden esteiden yli ja löydämme islamin todellisen sanoman, syykin käy selväksi.

Vaikka Muhammed väitti Koraanin olevan Jumalan viimeinen ilmoitus, ja että siinä on kaikki mitä kenenkään tarvitsee koskaan tietää, on se varsin suppea sisällöltään.  Niinpä, vaikka se on pyhistä kirjoituksista arvostetuin, on sen merkitys islamin ymmärtämisessä kaikkein vähäisin.

Huomatkaa, että Koraanista ei löydy tarpeeksi tietoa, että mitään kuuluisista "islamin viidestä pilarista" voitaisiin sen avulla perustella. Se mitä Koraani meille toistaa on, että aito muslimi seuraa Muhammedin esimerkkiä, joka on kirjoitettu Siraan ja haditheihin (Muhammedin "sunna").




* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina




17. joulukuuta 2014

Valehtelevatko poliitikot islamista?

Citizen Warrior:

Poliitikot miltei kaikissa maíssa vakuuttavat, tavalla tai toisella, että islam on rauhan uskonto. Ovatko he vain valehtelevia kieroilijoita? Tietävätkö he totuuden, mutta yrittävät huijata meitä? Vai ovatko he tietämättömiä? Ja jos heillä ei ole tietoa, miksi heillä ei sitä ole?

Poliitikolla on monia syitä puhua kauniisti islamista. Kuvitellaanpa päinvastainen tilanne. Kuvitellaan mitä tapahtuisi, jos huomattava poliitikko, kuten Yhdysvaltain presidentti, sanoisi "ISIS noudattaa kirjaimellisesti islamin opetuksia". Mitä tapahtuisi? Tässä poliittisesti korrektissa ilmastossa hänet tuhottaisiin valtamediassa. Lehtien artikkelit kritisoisivat hänen tunteettomuuttaan ja haukkuisivat häntä rasistiksi ja islamofobiksi. Muslimijärjestöt tekisivät asiasta ison numeron ja karkottaisivat muslimiäänestäjät ikiajoiksi, ja mahdollisesti myös muslimeja sympatiseeraavien monikultturistien äänet. Huomattavat muslimit, joilla on tohtorin arvo islamin opinnoista, vakuuttaisivat ei-muslimeille, että tämä poliitikko on täydellisesti erehtynyt.

On myös mahdollista, että poliitikon rehellisyys aiheuttaisi maailmanlaajuisia mellakoita. Ihmisiä kuolisi välikohtauksissa ja poliitikkoa syytettäisiin siitä. Kun Muhammedin pilakuvat julkaistiin tanskalaisessa sanomalehdessä, 187 ihmistä tapettiin seuranneissa mellakoissa ja lehden toimittajaa on ahdisteltu siitä lähtien. Hän on jo kerran täpärästi välttynyt salamurhalta.

Vertaa edellämainittua siihen, että poliitikko sanookin vain hyväksyttävän asian: "islam koostuu rauhanomaisista lainkuuliaisista kansalaisista ja nuo ISISin barbaarit eivät ymmärrä todellista islamia". Tästä ei seuraa mitään pahaa. Muutama vastajihadisti voi mumista jotain. Ja siinä se.

Luulen, että useimmat poliitikot todella uskovat tuohon poliittisesti korrektiin hölynpölyyn. Ja ne, joilla on epäilyksiä islamin suhteen, pitävät suunsa tiukasti kiinni kunnes poliittinen ilmasto tässä asiassa muuttuu.

Mikä saa poliittisen ilmaston muuttumaan? Enemmän kansalaisia, jotka ymmärtävät, mitä islamin oppi todella sanoo. Sinä päivänä, kun meistä riittävän moni tuntee faktat, islamista totuuden kertova poliitikko saa riittävästi julkista tukea pysyäkseen mukana pelissä.

Jos haluat poliitikkojen kertovan totuuden, hyödyllisin asia, jonka voit tehdä, on jakaa tietoa islamista toisille ei-muslimeille.

Citizen Warrior: http://www.citizenwarrior.com/
Inquiry into Islam: http://www.inquiryintoislam.com/
Political Islam: http://www.politicalislam.com/
Jihad Watch: http://www.jihadwatch.org/
Religion of Peace: http://thereligionofpeace.com/
Mitä lännen tulee tietää: https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/




2. joulukuuta 2014

Muhammedin tarina: Muutto Medinaan

Kerran vuodessa ihmiset ympäri Arabiaa saapuivat Mekkaan uskonnollisiin juhliin. Monet heistä jo tiesivät Muhammedista ja toivoivat pääsevänsä kuulemaan hänen saarnojaan. Tällä tavoin hän sai uusia seuraajia myös Mekan ulkopuolelta. Eräät näistä seuraajista tulivat Medinasta, joka oli kaupunki Mekasta pohjoiseen.

Medinassa oli viisi heimoa, kolme juutalaista ja kaksi arabiheimoa. Juutalaiset olivat yleensä ottaen oppineempia ja varakkaampia. Arabiheimot riitelivät keskenään ja myös arabien ja juutalaisten välillä oli epäsopua, joka oli johtanut verenvuodatukseen.

Eräät islamiin kääntyneet Medinan arabit kutsuivat Muhammedin ja hänen seuraajansa Medinaan. He ajattelivat, että Muhammed onnistuisi yhdistämään heimot ja saisi aikaan rauhan.

Kun seuraavan vuoden juhlat taas saapuivat, Muhammed vei medinalaiset vuoren rinteelle Mekan ulkopuolelle paikkaan nimeltä Aqaba. Siellä hän vaati heitä vannomaan hänelle uskollisuusvalan, joka on myöhemmin tultu tuntemaan Aqaban valana. Vala sisälsi lupauksen taistella kuolemaan saakka Muhammedin palveluksessa, mistä hän lupasi palkinnoksi pääsyn Paratiisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Muhammedin opetukset sisälsivät uhkauksen kuolemasta. Tapahtuma on myös islamilaisen kalenterin alkamispäivä.

Quiraishit saivat kohta tietää tästä ja he alkoivat suunnitella Muhammedin surmaamista. He päättelivät, että jos he eivät toimi nyt, palaa Muhammed Medinan armeijan kanssa ja hyökkää heidän kimppuunsa. Muhammedin seuraajat olivat jo suurimaksi osaksi muuttaneet Medinaan ja koska hänen setänsä oli kuollut ei Muhammedilla ollut enää suojelijoita. Muhammed sai kuulla salamurhasta ja pakeni Mekasta. Hän piileksi luolassa kolme päivää kunnes häly oli laantunut ja jatkoi sitten kymmenen päivän matkaansa Medinaan.



Kommentteja:

Tähän asti Muhammed oli ollut profeettana 13 vuotta, ja hänen uskonnollisen johtajan uransa oli kutakuinkin puolivälissä. Hän oli hankkinut 150 seuraajaa, suurimmaksi osaksi köyhiä ja oppimattomia, ja hän oli myös onnistunut hankkimaan koko joukon voimakkaita vihollisia.

Vaikka Muhammed oli jatkuvasti uhkaillut vihollisiaan (kaikki jotka eivät hyväksyneet häntä Jumalan ainoana profeettana) kuolemanjälkeisillä kärsimyksillä, olivat hänen opetuksensa olleet pohjimmiltaan luonteeltaan uskonnollisia. Toisin sanoen, ne kertoivat miten muslimin tuli kohdella Allahia ja toisia muslimeja eivätkä olleet luonteeltaan poliittisia (eli kuinka heidän tulisi kohdella toisuskoisia).

Islam tapaa jakaa asiat kahteen osaan. Koraani ei ole poikkeus ja se on jaettu Mekan kauteen, joka on pääasiassa uskonnollinen, ja Medinan kauteen, joka on luonteeltaan poliittinen.

Edellisessä luvussa esitin näkemyksen, että muslimien on seurattava Muhammedin opetuksia ja elämäntapaa. Haluan tässä esittää joitakin tärkeitä huomioita, koska aika pian ajattelet, että "tunnen erään muslimin, joka ei tee noin" tai "no miksei suurin osa muslimeista käyttäydy noin?".

1)  Kaikki muslimit eivät suinkaan noudata uskollisesti uskontonsa määräyksiä eivätkä he eroa tässä suhteessa muiden uskontojen kannattajista. Jotkut ovat hyvin hurskaita, toiset taas eivät. Muslimi voi käyttäytyä tavalla, joka on vastoin hänen uskontoaan, kuten juoda alkoholia. Se ei tarkoita sitä, että islam hyväksyisi alkoholin käytön, vaan sitä, että eivät kaikki uskovaiset noudata kaikkia sääntöjä kaiken aikaa. Islam voi vaikuttaa muslimeihin, muslimit eivät voi vaikuttaa islamiin.

2) Vaikkakin muslimien tulee noudattaa Muhammedin esimerkkiä, oli tällä erilaisia tapoja saavuttaa kulloinenkin päämääränsä. Nämä tavat riippuivat suuresti olosuhteista - kauniisti sanottuna voisin kutsua häntä "opportunistiksi". Selitän tätä lisää myöhemmin tarinan edetessä, koska se on tärkeää. Vaikkakaan monet muslimit eivät noudata Muhammedin epämiellyttävimpiä menetelmiä, useimmat heistä kuitenkin jakavat hänen päämääränsä.

3) Muslimit tuntevat yleensä varsin heikosti uskontonsa yksityiskohtia, eikä se ole sattumaa. Useimmat muslimit eivät osaa arabiaa ja lisäksi heidän kirjansa on kirjoitettu muinaisella arabian kielellä ja lisäksi islamin oppineet väittävät, ettei näitä kirjoja voi kääntää. Tämä onkin yksi syy miksi aivan viime aikoihin asti on ollut äärimmäisen vaikeaa ymmärtää näitä kirjoituksia (tai edes tietää, mitkä kirjoista ovat tärkeitä) ellei ollut saanut opetusta islamin uskonoppineilta.



* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina




19. marraskuuta 2014

Muhammedin tarina: Islam kasvaa

Muhammed viipyi Mekassa kolmetoista vuotta sen jälkeen, kun hän oli julistanut itsensä profeetaksi. Koraanin ensimmäinen osa kirjoitettiin tänä aikana ja se tunnetaankin Mekan kauden Koraanina.

Mekan kauden Koraanin ilmestykset kertovat yhä uudelleen miten Muhammed on Jumalan lähettiläs ja kaikki, jotka eivät usko häneen, joutuvat helvetin tuleen. Siellä on myös tarinoita menneistä ihmisistä, jotka hylkäsivät profeetat, joita heille lähetettiin. Niinpä nämä ihmiset tuhottiin ja hekin palavat nyt helvetin tulessa.

Muhammedin mukaan monet Raamatun profeetoista, kuten Aabraham, Mooses ja jopa Jeesus (joka ei ollutkaan Jumalan poika vaan profeetta) olivat muslimeja. Ainuttakaan mainintaa islamista ennen Muhammedia ei tosin tunneta. Lisäksi hän väitti olevansa viimeinen profeetoista, ja että Koraani on Jumalan lopullinen sanoma.

Koraani lainaa useita tarinoita Raamatusta, mutta kertoo ne hieman eri tavalla tuodakseen esiin erilaisen näkökulman. Näiden tarinoiden juoni on aina se, miten juutalaiset hylkäsivät profeettansa ja miten Jumala heitä sen takia rankaisi.

Tämä on Koraanin uskonnollinen osa, joka sisältää raamatullisia tarinoita ja uskonnollisia aiheita. Muhammed käytti näitä tarinoita taitavasti vastatakseen kysymyksiin, joita hänen kriitikkonsa esittivät.

Muhammed oli ilmiselvästi karismaattinen ja hyvin itsevarma. Hänellä oli myös kyky pukea viestinsä kauniiseen runolliseen muotoon. Koko Koraani on kirjoitettu runomuodossa, mikä tekee siitä myös helpomman opetella ulkoa. Muhammed saavutti melkoisen määrä seuraajia ja hänen valtansa kasvoi, ja niin kasvoi myös hänen vallanhimonsa. Hän oli äärimmäisen itsekeskeinen ja näyttää siltä, että hänelle tärkeintä oli toisten osoittama ihailu. Se seikka, että hän repi hajalle oman kotikaupunkinsa ja jopa oman sukunsa, ei näytä häirinneen häntä.

Kun hänen setänsä oli kuolinvuoteellaan, Muhammed meni hänen luokseen ja pyysi häntä kääntymään islamiin. Hänen setänsä mutisi jotain ja kuoli sitten. Muhammedin kumppani sanoi luulevansa, että setä oli kääntynyt islamiin. Muhammed ei ollut kuitenkaan kuullut häntä selvästi ja siksi hän julisti setänsä palavan helvetissä.

Abu Talib kasvatti hänet lapsesta asti ja hankki hänelle ensimmäisen työpaikan, joka johti menestykselliseen avioliittoon. Setä suojeli Muhammedia kaikelta harmilta, jota tämä oli itselleen hankkinut. Koska hän kieltäytyi kääntymästä islamiin, Muhammed julisti hänen joutuvan helvettiin.

Sinä vuonna myös Muhammedin vaimo Khadija kuoli. Muhammed nai Sauda-nimisen lesken, ja kihlautui kuusivuotiaan Aisha-tytön kanssa.


Tärkeitä asioita:

Muslimit siis uskovat, että Muhammed oli Allahin viimeinen profeetta. Ei-muslimin näkökulmasta hän oli kuitenkin yksinkertaisesti nerokas mies, joka suunnitteli islamin yhtä ainutta tarkoitusta varten - saadakseen koko maailman palvomaan häntä (tai palvomaan Allahia hänen kauttaan, mikä on käytännössä sama asia).

Tämän saavuttaakseen hän piti huolen siitä, että islamia ei voitaisi koskaan muuttaa. Muhammed vaati, että ollakseen muslimi on julistettava, että ei ole muuta Jumalaa kuin Allah ja Muhammed on hänen profeettansa (islamissa on neljä muutakin "pilaria", mutta tämä on niistä kaikkein tärkein).

Tämä on muslimin määritelmä. Muhammed myös julisti itsensä islamin viimeiseksi profeetaksi sulkien näin ovelasti oven kaikilta, jotka yrittäisivät omia uskonnon itselleen. Sen lisäksi, että hän vaati itselleen paikan viimeisenä juutalaisista profeetoista, hän myös piti huolen siitä, etteivät juutalaiset voisi vaatia hänen uskontoaan itselleen.

Muhammed väitti, että juutalaiset (ja kristityt) olivat väärentäneet Raamatun salatakseen sen tosiasian, että siellä ennustettiin hänen tulemisensa (sellaisesta ei kuitenkaan ole todisteita). Hän myös kielsi muslimeja lukemasta Raamattua ja Tooraa (juutalaisten raamattua). Muslimit voivatkin lukea raamatullisista profeetoista, kuten Aabrahamista ja Mooseksesta, vain Muhammedin versioita, jotka eroavat  huomattavasti raamatun kertomuksista.

Tämä ei tee Muhammedista ainoastaan islamin keskeistä hahmoa, vaan Muhammed on islam. Churchill kutsui muslimeja muhammettilaisiksi (ihmisiksi jotka seuraavat Muhammedia), mikä on varsin osuva nimitys.

Ollakseen muslimi, täytyy uskoa, että Muhammed oli täydellinen ihminen ja että Koraani, joka ilmoitettiin ainoastaan Muhammedille, on täydellinen (ja ainut) Allahin ilmoitus. Siksi todellinen muslimi seuraa Allahin sanaa, joka on Koraanissa, ja Muhammadin esimerkkiä, joka on kirjoitettu hänen elämäkertoihinsa.

Tämä nerokas suunnitelma varmistaa, että islamia ei voi muuttaa. Koraania ei voi muuttaa, koska se on Jumalan sanaa, ja Muhammedin elämää ei voi muuttaa, koska hän on kuollut.

Muslimit ovat äärimmäisen vakavissaan Koraanin täydellisyydestä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että useat Koraanin kappaleet alkavat kolmella arabialaisella kirjaimella. Kukaan ei tiedä, mitä kirjaimet tarkoittavat, mutta niitä ei koskaan tulla poistamaan, koska Koraani on täydellinen ja muuttumaton.

Yhteenvetona: islam on Muhammed, islam ei ole koskaan muuttunut, islam ei tule koskaan muuttumaan. Jotta islamia voitaisiin muuttaa, siitä täytyisi poistaa Muhammed, mutta silloin se ei enää olisi islamia. Kuten Barry Sheene lennokkaasti sanoi "Jos setäni olisi nainen, hän olisi [sana poistettu] tätini." Se on looginen järjettömyys. Kristinusko muuttui ja kehittyi, koska se perustuu avoimille periaatteille, kuten kultaiselle säännölle, josta voidaan keskustella ja jota voidaan tulkita. Muhammedissa ei ole paljoa keskustelemista, hän joko teki jotain tai ei tehnyt. Niinpä ihmiset, jotka ajattelevat, että islamin pitäisi muuttua, joutuvat luultavasti pettymään.




* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina




12. marraskuuta 2014

Muhammedin tarina: Islam perustetaan

Neljänkymmenen vuoden iässä Muhammed vetäytyi toisinaan kuukaudeksi hiljaisuuteen rukoillakseen ja harjoittaakseen Quraish-heimon uskonnollisia tapoja. Hän alkoi nähdä näkyjä, joissa hänen luonaan vieraili enkeli Gabriel. Hän väitti Gabrielin näyttävän hänelle kirjoituksia ja käskevän hänen lukea niitä ääneen ja opettaa niitä seuraajilleen.

Myöhemmin hänen seuraajansa kirjoittivat nämä näyt muistiin ja niistä syntyi kirja, jonka tunnemme tänään Koraanina. Hänen vaimonsa Khadija tuki häntä ja hänestä tuli ensimmäinen, joka kääntyi islamiin, joka tarkoittaa arabiaksi "alistumista".

Pian myös Muhammedin adoptoitu poika ja muut perheenjäsenet seurasivat Khadijan esimerkkiä. Lopulta käännynnäisiä tuli myös perheen ulkopuolelta. Kun Muhammed sai lisää seuraajia, hänen itseluottamuksensa parani ja hän alkoi kohta saarnata uutta uskontoa varsin avoimesti.

Aluksi tästä ei seurannut ongelmia. Quraish oli hyvin suvaitsevainen eri uskontoja kohtaan, niistähän se sai elantonsa. Heille lisää uskontoa merkitsi lisää rahaa. Jos Muhammedin uusi uskonto toi lisää uskonnonharjoittajia, se olisi ainoastaan hyvä asia.

Asiat alkoivat kuitenkin pian mennä solmuun, kun Muhammedin opetuksien sävy alkoi muuttua yhä suvaitsemattomammaksi. Muhammed alkoi opettaa, että hänen uskontonsa oli ainoa oikea, mikä sinänsä oli hyväksyttävää, mutta hän opetti myös, että kaikki muut uskonnot olivat väärin, mikä ei ollut hyvä asia. Hän pilkkasi muita uskontoja ja niiden jumalia.

Quraishin kannalta vielä pahempaa oli Muhammedin väite, että koska heidän esi-isänsä eivät olleet muslimeja, nämä palaisivat helvetissä. Quraisheille esi-isät olivat pyhiä ja tällaista ei voitu suvaita. He pyysivät Muhammedia lopettamaan tällaisen puheen ja palaamaan oman uskontonsa saarnaamiseen ja lopettamaan heidän uskontonsa solvaamisen.

Kun Muhammed kieltäytyi, Quraishit halusivat tappaa hänet. Heidän epäonnekseen Muhammed oli yhä vaikutusvaltaisen setänsä Abu Talibin suojeluksessa. Quraishit tarjosivat Abu Talibille palkkiota, jotta hän olisi luovuttanut heille Muhammedin tappaakseen hänet, mutta heidän pyyntöönsä ei suostuttu.

Muhammed oli selvästi karismaattinen saarnaaja, joka vähitellen sai yhä enemmän seuraajia, ja tämä aiheutti yhä enemmän erimielisyyksiä yhteisössä. Oli suukopua ja riitelyä. Mekka oli pieni kaupunki, jossa kaikki tiesivät toistensa asiat.

Ennen niin sopuisa ja menestyvä yhteisö oli nyt pahasti jakaantunut kahtia quraisheihin ja uusiin käännynnäisiin, joita kutsuttiin muslimeiksi, joka tarkoittaa "niitä, jotka ovat alistuneet."

Jotkut heikommassa asemassa olevat muslimit, erityisesti islamiin kääntyneet orjat, saivat osakseen varsin huonoa kohtelua quraisheilta. Muhammedin setä saattoi kuitenkin suojella heitä niin, ettei heille koitunut mitään vakavampaa. Jotkut Mekan käännynnäiset olivat yhteisön vaikutusvaltaisimpia jäseniä, ja vähitellen quraisheille kävi vaikeaksi vahingoittaa Muhammedia.

Vaikka Muhammed oli kutsunut heitä typeryksiksi, loukannut heidän jumaliaan ja väittänyt heidän esi-isiensä palavan helvetissä, he eivät pystyneet pysäyttämään häntä.

Quraishit yrittivät neuvotella Muhammedin kanssa ja ehdottivat jopa sopimusta. He tarjosivat hänelle rahaa ja peräti heimon päällikkyyttä, jos hän vain lopettaisi saarnaamisensa. Muhammed kieltäytyi väittäen, että hän oli Allahin lähettiläs, eikä hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa saarnaamista.



Kirjoittajan kommentti:

Ennen kuin menemme syvemmälle islamiin, haluan antaa lyhyen katsauksen kristinuskosta. Pidit siitä tai et, jos olet kasvanut "Länsimaissa", sinun etiikkasi, ymmärryksesi oikeasta ja väärästä, perustuvat kristillisiin opetuksiin, kuten myös yhteiskuntasi laatimat lait.

Ihmisillä, jotka ovat kasvaneet erilaisessa kulttuuriympäristössä, voi olla erilainen näkemys siitä mikä on oikein tai väärin. Voimme ottaa esimerkiksi vaikkapa viikingit: se mikä viikingin mielestä olisi ollut "oikea teko", saattaisi nykyisessä Tanskassa olla "äärimmäisen antisosiaalista" käytöstä.

Islamissa on eettiset säännöt. Selittääkseni niitä, aion välillä verrata niitä kristilliseen etiikkaan, ei sen vuoksi, että haluaisin mainostaa kristinuskoa, vaan siksi, että useimmat länsimaalaiset (joihin itsekin lukeudun) ymmärtävät kristillistä etiikkaa paremmin kuin vaikkapa buddhismia tai hinduismia. 

Kristillinen (ja juutalainen) etiikka perustuu kymmeneen käskyyn, jotka me kaikki tunnemme. Älä varasta, petä, valehtele, tapa, kadehdi, jne. Nämä voidaan tiivistää "kultaiseksi säännöksi", joka kuuluu: 


"Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille"


Kultaisesta säännöstä johdetaan muut periaatteet, kuten sananvapaus, laillisuus, yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus, jne., jotka ovat länsimaiden lakien ja tapojen perusta. Kun on kasvanut yhteiskunnassa, joka perustuu kultaiselle säännölle, voi alkaa kuvitella sen olevan universaali, eikä vähimmässäkään määrin radikaali, idea. Muistakaa kuitenkin, että mies, joka kehitti tämän idean 2000 vuotta sitten, naulattiin puuhun sen takia.

Siitä huolimatta idea sai jalansijaa ja alkoi levitä. Muhammedin syntymän aikoihin kristinusko oli pääasiallinen uskonto melkein koko Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa.

Kultainen sääntö ja kymmenen käskyä EIVÄT kuitenkaan ole kaikkien uskontojen ja yhteiskuntien perusta. Kuten tulet pian huomaamaan, ne eivät missään nimessä ole islamin perusta.

Vaikeus islamin selittämisessä on se, että se on ikään kuin valtava palapeli. Voin näyttää sinulle yhden palan ja kertoa sinulle, että se on vaikkapa tiikerin nenänpää. Se ei kuitenkaan näytä tiikerin nenänpäältä ennen kuin näet kaikki palat, jotka ovat sen ympärillä.

Jotkut asiat, joista kirjoitan, voivat vaikuttaa oudoilta tai jopa naurettavilta länsimaassa kasvaneen ja kristillisen etiikan omaksuneen mielestä, mutta ole kärsivällinen. Kun olet lukenut tämän kirjan loppuun, voit toivottavasti nähdä miten palat sopivat kokonaisuuteen.



* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina




2. marraskuuta 2014

Muhammedin tarina: Varhainen elämä

Muhammed syntyi vuonna 570 jKr. Mekka-nimisessä kaupungissa nykyisessä Saudi-Arabiassa. Arabia ei siihen aikaan ollut valtio, vaan monenlaisten heimojen asuttama alue. Se oli silloin, kuten nykyäänkin, kuuma, kuiva ja vihamielinen ympäristö, missä ihmiset selviytyivät paimentamalla lampaita ja vuohia ja kasvattamalla taateleita pohjoisessa. Verikostot eivät olleet harvinaisia, ja ne ratkaistiin yleensä periaatteella silmä silmästä ja hammas hampaasta. Joskus surmasta maksettiin veriraha.

Mekka oli pyhä kaupunki ja monien erilaisten uskontojen uskonnollinen keskus. Siellä oli rakennus, jota kutsuttiin Kaabaksi, missä sijaitsi pyhä kivi, jonka uskottiin olleen meteoriitti. Siellä oli myös kaivo, jonka vettä pidettiin pyhänä ja jolla uskottiin olevan lääkitseviä ominaisuuksia.

Heimot saapuivat kaikkialta Arabiasta Mekkaan palvomaan omia jumaliaan. Siellä asui myös joitakin kristittyjä ja juutalaisia - Mekka oli hyvin monikulttuurinen kaupunki. Muhammed kuului Mekkalaiseen aatelissukuun, joka tunnettiin Quraish-heimona, ja hänen klaaninsa tunnettiin nimellä Hashim.

Uskotaan, että Quraishin ylijumala oli Allah, Kuujumala (josta syystä jokaisen moskeijan katolla on kuunsirppi), vaikka monia muitakin jumalia palvottiin. Koska Mekka oli pyhä paikka, siellä taisteleminen oli kiellettyä ja erimielisyydet piti ratkoa kaupungin ulkopuolella.

Muhammedin isä kuoli jo ennen hänen syntymäänsä ja hänen äitinsä kuoli, kun hän oli viisivuotias. Sen jälkeen hänen isoisänsä kasvatti häntä, kunnes tämäkin kuoli, jolloin hänen setänsä Abu Talib otti hänet huostaansa. Abu Talib oli vaikutusvaltainen mies Quraish-heimossa. Hän vaikuttaa olleen ystävällinen hahmo, joka eläessään suojeli Muhammedia ja kohteli häntä hyvin.

Quraishin pääasiallinen elinkeino oli uskonto, jonka lisäksi he ansaitsivat myös kaupankäynnillä. Aikuistuttuaan Muhammed työskenteli rikkaalle leskelle Khadijalle, joka teki kauppaa Syyriaan. Muhammed hallinnoi karavaaneja ja teki kauppasopimuksia syyrialaisten kanssa. Siihen aikaan Syyria oli kristitty maa ja huomattavasti Arabiaa edistyksellisempi ja kansainvälisempi.

Itse asiassa Syyria oli edistyksellisempi ja kansainvälisempi kuin suurin osa Eurooppaa. Arabialaiset lainasivat kirjoitusmerkkinsä Syyrian kristityiltä, mutta käyttivät kirjoitusta vain kaupankäynnin asiakirjoissa. Arabiankielisiä kirjoja ei ollut.

Uskonnolliset perinteet välittyivät suullisina kertomuksina ja kristityt ja juutalaiset tunnettiin kirjan kansoina, koska heillä oli uskonnollisia kirjoituksia. Muhammed menestyi kauppiaana ja teki hyvää voittoa Khadijalle. Myöhemmin Khadija ehdottia naimakauppaa hänelle ja he saivat neljä tytärtä ja kaksi poikaa.

Taustansa ansiosta Muhammed tutustui moniin eri uskontoihin. Hän tunsi tietysti oman klaaninsa pakanalliset rituaalit, joista monet päätyivät myöhemmin islamiin.

Mekassa oli myös jonkin verran juutalaisia ja Muhammedin serkun vaimo oli kristitty. Koska useimpia uskontoja ei oltu kirjoitettu ylös, ei ollut tavatonta, että ihmisillä oli oma versionsa uskonnostaan, tai että he aloittivat kokonaan uudenlaiset palvontamenot.


Tärkeitä asioita:

Ollaksesi muslimi sinun täytyy hyväksyä Muhammed täydellisenä ihmisenä. Hänen elämänsä on esimerkkinä kaikille muslimeille ja heidän täytyy jäljitellä häntä kaikin mahdollisin tavoin. Tietenkään kaikki muslimit eivät ole tässä kovin menestyksellisiä, mutta muslimin hurskautta arvioidaan sen mukaan, miten tarkasti hän noudattaa Muhammedin esimerkkiä ja opetuksia. Tätä ei aseteta islamissa kyseenalaiseksi ja siksi on tärkeää tuntea Muhammedin tarina. Muhammedin elämäntavalle on jopa oma nimensä, joka on "Sunna."


Kirjallisuusviitteitä:

Tämän materiaalin alkuperäinen lähde on kirja nimeltä Sirat Rasul Allah (Allahin profeetan tarina) tai lyhyemmin Sira ja sen on kirjoittanut Ibn Ishaq, joka on kaikkien aikojen kunnioitetuin ja arvovaltaisin islaminoppinut. Työ on valmistunut sata vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen (ollen vanhin säilynyt kertomus Muhammedin elämästä) ja se on kaikkein arvovaltaisin Muhammedin elämäkerta islamin opiskelijoille.

Kirjan käänsi englanniksi arabian kielen professori A. Guillaume useiden muiden professoreiden avustuksella nimellä "The Life of Muhammed" (Muhammedin elämä). Se on edelleen laajimmin sekä muslimien että ei-muslimien käyttämä englannin kielinen käännös.

Tästä täydellisestä käännöksestä on tehty myös yksinkertaistettu ja uudelleenjärjestetty käännös sellaisen järjestön kuin "The Centre for the Study of Political Islam" toimesta. He ovat myös lisänneet materiaaleja toisista arvovaltaisista lähteistä lisätäkseen ymmärrettävyyttä ja antaakseen kontekstin tarinoille, jotka aikaisemmin vaativat  avautuakseen valtavan määrän opiskelua.

Heidän kirjansa nimi on "Muhammed and the Unbelievers" (Muhammed ja uskottomat). Suurin osa lainauksista on otettu tästä kirjasta (jossa on viittaukset Siraan alkuperäisillä referenssinumeroilla).



***


Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta

Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331

Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina













28. lokakuuta 2014

Islamin valkopesu

Tänään yksi uskonto motivoi alati suuria määriä seuraajiaan ympäri maailman murhaamaan, raiskaamaan ja orjuuttamaan ihmisiä ja leikkaamaan näiden päitä irti. Uskonto on islam. Ei kristinusko. Ei juutalaisuus. Ei buddhismi. Islam. Vain islam. Sinä tiedät sen. Minä tiedän sen. Jokainen asioita seuraava tietää sen.

Koraani käskee yksiselitteisesti ja toistuvasti muslimeja ryhtymään jihadiin eli "pyhään sotaan" halusivatpa he tai eivät. "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä." (Koraani 2:216, 9:38). Samoin käskee Koraani yksiselitteisesti ja toistuvasti muslimeja "surmaamaan heidät missä heidät taapaattekin" (2:191, 9:5), "hakkaamaan poikki heidän kaulansa" (8:12, 47:4) ja ottamaan voitettujen vaimot ja tyttäret seksiorjiksi (4:24, 33.50). Sinä tiedät sen. Minä tiedän sen. Jokainen asioita seuraava tietää sen.

Islamin mukaan Muhammed, "Profeetta", on täydellinen roolimalli kaikille pojille ja miehille; hän asettaa täydellisen esimerkin siitä, kuinka eletään ja harjoitetaan jihadia. Muhammed leikkasi vääräuskoisten päitä irti säännöllisesti (esim. Banu Qurayzan joukkomurha), otti orjiksi ne joita ei tappanut (hän omisti paljon orjia), "nai" (s.o. raiskasi toistuvasti) orjatyttöjä (esim. Safiyh ja Rayhana), raiskasi jopa yhdeksänvuotiaita lapsia (esim. Aisha) ja perusti uskonnon, jossa kaikki tämä on moraalisesti oikein, koska "Profeetta" teki niin. Sinä tiedät sen. Minä tiedän sen. Jokainen asioita seuraava tietää sen.

Tietenkään kaikki muslimit eivät käyttäydy yllämainitulla tavalla. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että islamin kirjoitukset käskevät tai suvaitsevat sellaista käytöstä. Se tarkoittaa vain sitä, että jotkut muslimit eivät ota islamia vakavasti. Olemme siitä kiitollisia.

Valitettavasti, kuten jokainen voi havaita vilkaistessaan uutisia, monet muslimit ottavat islamin vakavasti. Jihadistit ympäri maailmaa Lähi-idästä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan tappavat, leikkaavat päitä irti, ottavat orjia ja raiskaavat "uskottomia" missä ja milloin vain voivat. Ja näitä jihadisteja tukevat sellaiset islamilaiset teokratiat kuin Iran ja Saudi-Arabia, jotkat rohkaisevat ja rahoittavat tätä barbarismia.

Jokainen asioita seuraava tietää ainakin tämän verran. Toiset tietenkin tuntevat asioita syvällisemmin kuin toiset. Mutta jokaisella, jolla on toimivat aivot eikä ole ollut unessa syyskuun yhdennentoista 2001 jälkeen, pitäisi olla perusymmärrys edellämainituista tosiasioista.

Kuitenkin monet ihmiset (semi)vapaan maailman johtajista vasemmistointellektuelleihin, journalisteihin ja julkisuuden henkilöihin teeskentelevät muuta. George W. Bush esimerkiksi sanoo "Islam on rauhaa" ja "jalo uskonto". Barack Obama sanoo, että "Islamilla on ylpeä suvaitsevaisuuden perinne", "Islam ei ole osa ongelmaa" vaan "tärkeä osatekijä rauhan aikaansaamisessa". David Cameron sanoo "Islam on rauhan uskonto", jihadistit, kuten Islamilaisen valtion jäsenet "eivät ole muslimeja" vaan "hirviöitä".

Sellaiset vasemmistolaiset, kuten Glenn Greenwald, Nathan Lean, Nicholas Kristof ja Ben Affleck menevät pidemmälle. He eivät ainoastaan teeskentele, että islam ei ole perustaltaa barbaarinen, vaan he myös panettelevat niitä, jotka osoittavat että se on perusteltaan barbaarinen. Jos kutsut islamia tai sen vakavia seuraajia barbaareiksi tai että "Islam on huonojen ideoiden pääsuoni", kuten Sam Harris äskettäin sanoi, vasemmistolainen panetteluprikaati leimaa sinut "islamofobiseksi" (onko irrationaalista pelätä muslimeja, jotka yrittävät tappaa sinut?); "rasistiksi" (eikö islam ole uskonto eikä rotu?); "suvaitsemattomaksi" (pitääkö meidän suvaita ihmisiä, jotka yrittävät mestata, orjuuttaa tai raiskata sinut tai lähimpäsi); ja miksi tahansa absurdiksi. Vasemmisto lisää lisäksi, että Koraanin tavoin myös Talmud ja Raamattu sisältävät käskyjä tappaa vääräuskoisia, homoseksuaaleja ja muita "syntisiä" ja että nämä kirjat myöskin suvaitsevat orjuutta ja vastaavaa - aivan kuin sellaiset totuudet jotenkin muuttaisivat sitä tosiasiaa, että tänään vain islam motivoi suuria määriä seuraajiaan, ja todellakin, kokonaisia kansakuntia murhaamaan ja orjuuttamaan ihmisiä "Jumalan" nimeen.

Miksi niin monet ihmiset teeskentelevät etteivät tiedä mitä tietävät islamista ja sen ainutlaatuisesta roolista nykymaailmassa? Miksi niin monet panettelevat niitä, jotka kertovat totuuden tästä hirvittävästä uskonnosta ja sen hurskaista seuraajista? Miksi niin monet jättävät huomiotta sen tosiasian, että vaikka muissa uskonnoissa on barbaarisia käskyjä, mikään niistä ei kuitenkaan motivoi niiden seuraajia toteuttamaan sellaisia kauheuksia kuin islam tekee?

Voimme ainoastaan arvailla tällaisten ihmisten motiiveja. 

Lue loput Graig Biddlen artikkelista täältä.

Koraanin suomennokset Islamoppaan sivuilta.

Banu Qurayzan verilöylystä ja muista Muhammedin sankariteoista voi lukea täältä: http://jumalanorja.blogspot.fi/2012/07/muhammadin-elama-ja-sankariteot.html



6. lokakuuta 2014

Radikaalin islamin ja ISIS:in 13 opinkappaletta

Vasarahammerin blogin kuvituksena oli tällainen tietoisku radikaalin islamin opinkappaleiden perusteista. Ja toden totta, ISIS voi tosiaan perustella toimiaan Koraanilla:



1. Sinun on lupa raiskata ja naida esipuberteetti-ikäisiä tyttöjä sekä myös ottaa heistä avioeron.


Koraani 65:4 Niille vaimoistanne, joiden kuukautiset ovat keskeytyneet, tai jos olette tästä epävarmoja, olkoon koekautensa, kolme kuukautta, samoin niille, joille kuukautiset eivät ole alkaneet; mutta raskailla vaimoilla tämä aika kestäköön aina siihen asti, kunnes he ovat synnyttäneet. Sille, joka noudattaa Jumalan tahtoa, Hän helposti ratkaisee kaikki pulmat.

2. Sinun on lupa pitää orjia joko töiden teettämisen tai seksin harrastamisen vuoksi


Koraani 4:3 Jos pelkäätte, ettette voi menetellä oikeudenmukaisesti orpoja kohtaan, naikaa silloin ne naispuoliset (orpojen joukosta), joista pidätte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte, että ette voisi olla tasapuolisia noin useata kohtaan, niin naikaa vain yksi ainoa heistä tai niistä orjattarista, joita omistatte. Tämä on mukavin tapa välttää vääryyttä.


Koraani 4:24 Samoin (ovat kielletyt teiltä) kaikki naidut naiset lukuunottamatta niitä orjattaria, jotka ovat joutuneet haltuunne (oston tai sodan kautta). Nämä rajat on Jumala teille määrännyt. Mutta kaikki, mitä tämä ei rajoita, on teille sallittua, joten voitte omaisuudellanne tavoitella muita naisia, elääksenne heidän kanssaan aviossa, harjoittamatta haureutta. Mutta teidän on annettava aviolahja niille, joilta etsitte yhdyselämän nautintoa. Siitä ei teille syntiä koidu, mitä ehkä yli velvollisuuden (s.o. aviolahjan) sovitte keskenänne; Jumala on kaikissa asioissa tietävä, viisas.


Koraani 33:50 Profeetta, Me olemme totisesti vahvistanut sinun laillisiksi vaimoiksesi kaikki ne, joille olet myöntänyt lesken osuudet, sekä ne, jotka omistat Jumalan antamina orjattarina sotasaaliista, sekä setäsi tyttäret ja isäsi sisaren tyttäret, myöskin enosi tyttäret ja äitisi sisarten tyttäret, jotka kanssani pakenivat vainottuina uskonnon vuoksi; samoin on laillinen vaimosi sellainen uskovainen nainen, joka pyrkii avioliittoon kanssasi, mikäli suostut naimaan hänet. Nämä säädökset ovat nimenomaan sinua, mutta eivät muita uskovaisia varten; me tiedämme hyvin, mitä olemme heille säätänyt vaimoista ja orjattarista. Älköön siis mikään parjaus sinuun koskeko; Jumala on anteeksiantava, laupias.

Katso myös Koraani 70:29-30

3. Sinun on lupa hakata naisia


Koraani 4:34 Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.

(Koraanin kääntäjät kääntävät kohdan "ja kurittakaa heitä" hieman eri tavoilla. Katso erilaisia englanninkielisiä käännöksiä täältä).

4. Tarvitset neljä muslimimiestä todistamaan, että raiskaus on tapahtunut


Koraani 24:4 Jotka syyttävät aviovaimoja haureellisesta elämästä eivätkä tuo neljää todistajaa, heille annettakoon kahdeksankymmentä raipaniskua, älköönkä heidän todistustaan milloinkaan vast'edes kuunneltako, sillä he ovat jumalattomia ihmisiä.


5. Tapa juutalaiset ja kristityt, jos he eivät käänny islamiin tai maksa jizya-veroa


Koraani 9:29  Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.


6. Ristiinnaulitse ja amputoi jäseniä vääräuskoisilta


Koraani 8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»

Koraani 47:4 Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! Niin on oleva. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän varmasti voinut kostaa heille, mutta näin Hän tahtoo koetella teitä toistenne avulla. Jotka saavat surmansa Jumalan tiellä, heidän tekojensa ei Hän millään muotoa salli raueta tyhjiin.

7. Tapa vääräuskoisia päästäksesi nauttimaan 72 neitsyestä Paratiisissa


Koraani 9:111 Totisesti, Jumala on lunastanut uskovaisilta heidän henkensä ja omaisuutensa antamalla niiden korvaukseksi paratiisin puutarhan, joka on heitä varten. He taistelevat Jumalan asian puolesta: he surmaavat ja heitä surmataan, kuten Hän on sitovasti luvannut toorassa, evankeliumissa ja Koraanissa, ja kuka täyttää uskollisemmin lupauksensa kuin Jumala? Olkaa siis onnelliset liittosopimuksestanne, jonka olette tehneet Hänen kanssaan. Juuri tämä on ylin onni.

8. Tapa jokainen, joka hylkää islamin uskonsa


Koraani 2:217 He kysyvät sinulta, Muhammed, onko taisteltava rauhoitetun kuukauden aikana. Sano: »Taisteleminen sen aikana on raskas synti; mutta käännyttäminen Jumalan tieltä, Jumalan kiel~ täminen, Rauhoitetun temppelin häpäiseminen ja kävijöiden ajaminen pois sieltä on vielä pahempaa Jumalan silmissä. Sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha.» He eivät lakkaa sotimasta teitä vastaan, ennenkuin ovat saaneet, mikäli voivat, teidät luopumaan uskonnostanne. Mutta niiden teot, jotka luopuvat uskonnostaan ja kuolevat uskottomuudessaan, tulevat olemaan turhia sekä tässä että tulevassa elämässä, heistä tulee Tulen asukkaita ja he pysyvät siinä iankaikkisesti.

Koraani 4:89 He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan.

9. Leikkaa vääräuskoisten päät irti


Koraani 8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»

Koraani 47:4 Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! Niin on oleva. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän varmasti voinut kostaa heille, mutta näin Hän tahtoo koetella teitä toistenne avulla. Jotka saavat surmansa Jumalan tiellä, heidän tekojensa ei Hän millään muotoa salli raueta tyhjiin.

10. Tapat ja tule tapetuksi Allahin vuoksi


Koraani 9:5 (Miekkajae)  Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.

11. Terrorisoi vääräuskoisia


Koraani 8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»

Koraani 8:60 Ja varustakaa (muslimit) heitä vastaan niin suuri sotavoima ja hyvin ravittuja ratsuja kuin vain voitte, säikyttääksenne siten sekä Jumalan vastustajat että omat vihollisenne ja myöskin muut, joita ette tunne, mutta jotka Jumala tuntee. Ja mitä kulutattekin Jumalan tiellä ja asialla, se korvataan teille täydelleen, eikä teille tule mitään vääryyttä tapahtumaan.

12. Varasta vääräuskoisilta


Koraanin luku 8 käsittelee sotasaaliin jakoa:Koraanin luku 8: Sotasaaliin suura

13. Valehtele vahvistaaksesi islamia (Taqqiya)


Koraani 3:54 He (epäuskoiset juutalaiset) juonittelivat, mutta Jumalakin juonitteli (heitä vastaan); ja Jumala on todella taitavin Suunnittelija.

Koraani 9:3 Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä julistus ihmisille suuren toivioretken päivänä, että Jumalaa ei sido kosketus pakanain kanssa, samoin kuin se ei sido Hänen lähettilästänsäkään. Ja jos käännytte (Hänen puoleensa), on se teille parhaaksi, jos kuitenkin käännätte selkänne, niin tietäkää, ettette voi välttää Jumalaa! Ja julista niille, jotka eivät usko, sanoma tuskallisesta rangaistuksesta,

Koraani 16:106 Niitä, jotka kieltävät Jumalan ensin Häneen uskottuaan - emme tarkoita niitä, jotka siihen pakotetaan, vaikkakin heidän sydämensä pysyvät uskossa, vaan niitä, jotka avaavat sydämensä epäuskolle - niitä kohtaa Jumalan viha ja niitä kohtaa suuri rangaistus.

Koraani 40:28 Silloin sanoi eräs faraon väkeen kuuluva uskova mies, joka salasi uskontonsa: »Surmaatteko miehen sentähden, että hän sanoo: 'Jumala on Herrani?' Hän on totisesti tuonut teille selvät todistukset Herralta. Jos hän valehtelee, lankeaa valhe hänen päällensä, mutta jos hän puhuu totta, niin teille koituu jotakin siitä, millä hän teitä uhkaa. Totisesti, Jumala ei ohjaa sitä, joka on pöyhkeäsanainen ja petollinen.

Katso myös Koraani 2:225


25. syyskuuta 2014

Islamilainen valtio - uskommeko Obamaa vai Muhammedia?

Bill Warner politicalislam.com sivustolla:

Olemme nyt sellaisessa historian vaiheessa, jossa ISIS - eli Islamilainen valtio eli ISIL - on katkaissut päitä mediassa. Se oli niin kauhistuttavaa, että moni päätti puhua sitä vastaan ja eräs heistä oli Obama.

Näin Obama lausuu Islamilaisesta valtiosta: "He ovat riehuneet kaupungeissa ja kylissä tappaen viattomia ihmisiä. He ovat siepanneet naisia ja lapsia, kiduttaneet ja raiskanneet heitä ja ottaneet heitä orjiksi. He ovat murhanneet muslimeja, sekä sunneja että shiioja, tuhansittain. He käyvät kristittyjen ja uskonnollisten vähemmistöjen kimppuun ja tappavat heitä vain sen takia, että he harjoittavat eri uskontoa. ISIL ei edusta mitään uskontoa."

Mitä Obama itse asiassa lausuu on että Islamilainen valtio ei ole islamilainen. Näin hän todellakin ohimennen sanoo. Se ei kuitenkaan ole Obaman asia sanoa mitä islam on. Sen määräävät Muhammed ja Allah.

Katsotaanpa mitä tapahtui Sirassa, Muhammadin elämästä kertovassa virallisessa elämäkerrassa, ja katsotaan mitä se kertoo näistä kaikista mainituista asioista. Aloitetaan raiskauksesta. Kertomuksesta Khaybarista, kun juutalaiset oli murskattu, Muhammed antoi uudet ohjeet siitä, miten vangittujen naisten kanssa tuli menetellä. Naisten kanssa ei saanut iloita, mikäli heillä oli kuukautiset tai he olivat raskaana. Näin Muhammed siis antoi ohjeita, miten vankien kanssa tuli harrastaa seksiä. Sitä sanotaan raiskaukseksi. Muhammedia puhtaimmillaan.

Otetaan seuraavaksi kidutus. Samassa kertomuksessa, kun hän oli tuhonnut Khaybarin juutalaiset, Muhammed tiesi näiden kätkeneen aarteen ja niinpä Muhammed kuulusteli heimopäällikköä. "Missä ovat rahat. Missä on kulta? Missä on hopea?". Päällikkö ei kertonut sitä heille. Silloin Muhammed käski sitoa päällikön maahan ja sytyttää nuotion tämän rinnan päälle. Silti hän ei puhunut. Silloin he irrottivat hänen siteensä ja antoivat hänet miehelle, joka oli menettänyt veljensä taistelussa Khaybarin juutalaisia vastaan, joka leikkasi juutalaisten päällikön pään irti.

Tässä meillä on tapahtuma, jossa on kidutusta, juutalaisvihaa ja pään irti leikkaaminen. Kaikki tämä on puhdasta islamia.

Käsitellään vielä seksiorjia. Lukuisista naisista Muhammed oli valinnut kolme, jotka hän antoi lahjoiksi lähimmille luutnanteilleen. Yhden hän antoi Umarille, yhden Alille ja yhden Uthmanille. Outoa kyllä, Umar antoi omansa seksiorjaksi pojalleen. Seksiorjuus on puhdasta Muhammedia.

Entä orjuus? Annan luettelon asioista, missä Muhammed oli tekemisissä orjuuden kanssa. Nämä kaikki ovat Sirasta. Kaikki lähteet voidaan muuten löytää sivustolta politicalislam.com. Muhammed oli tekemisissä kaiken sen kanssa mikä liittyy orjuuteen. Hän tappoi vääräuskoiset miehet, jotta hän sai heidän vaimonsa orjikseen. Hän antoi orjia lahjoiksi. Hän omisti useita orjia, monet heistä mustia. Hän seisoi vieressä, kun toiset hakkasivat orjia. Hän pakotti vangiksi saatuja naisia sukupuoliyhteyteen. Hän vangitsi orjia ja myi heitä rahoittaakseen jihadia. Hänen lempiseksikumppaninsa oli seksiorja, kristitty nainen, joka synnytti hänelle pojan. Hän sai orjia lahjaksi. Orjat valmistivat hänen ateriansa. Orjat korjasivat hänen vaatteensa. Hän hyväksyi seksin harjoittamisen orjien kanssa. Ja jos orja ei totellut isäntäänsä, ei orja voinut päästä Paratiisiin. Tämä tekee varsin selväksi islamin suhtautumisen orjuuteen.

Käsitellään vielä viimeinen asia, kristittyjen tappaminen. Muhammedilla on kaksi erilaista suhtautumistapaa Arabian kristittyihin. Toinen oli ystävällisyys ja kuunteleminen. Mutta kun hän oli murskannut pakanat ja juutalaiset, hän kiinnitti huomionsa kristittyihin. Hän lähetti Khalidin, joka tunnettiin myös nimellä Allahin Miekka, kristityn valtiaan linnoitukseen ja kun valtias ja hänen veljensä ratsastivat ulos linnoituksesta, hän tappoi toisen ja vangitsi toisen, ja alisti kristityn heimon ja pakotti heidät noudattamaan shariaa ja maksamaan jizyaa.

Teen tämän täysin selväksi: Muhammed oli pakanoiden tappaja, juutalaisten tappaja ja kristittyjen tappaja. Palataan vielä tämän kirjoituksen alkuun. Kuka määrittelee mitä on islam, Obamako? Ei. Muhammad kertoo meille mitä islam on ja meidän tulee kuunnella Muhammedia ja voimme jättää Obaman huomiotta.





Muhammadin elämäkerta Bill Warnerin kertomana


20. syyskuuta 2014

Nasaretilainen rintanappi

Aina niin sanotun "Islamilaisen valtion" (IS - Islamic State) noususta lähtien ovat monet hirvittävät tapahtumat kuvanneet tämän terroristijärjestön barbaarisuutta. Sen kauheisiin väkivallantekoihin ovat kuuluneet summittaiset teloitukset, päiden katkaisut ja jopa heidän vastustajiensa ristiinnaulitsemiset.

Heidän käytöksensä on vihdoin saavuttanut kansainvälisen huomion ja ansaitsemansa tuomitsemisen sen jälkeen, kun videot kolmen länsimaisen panttivangin  päiden katkaisemisesta, mukaan lukien amerikkalaiset lehtimiehet James Foley ja Stevan Sotloff, tulivat ilmi.

Valitettavasti erään vähemmistön ahdinko - lähinnä Islamilaisen valtion, vaikka myös muiden toimesta - ei ole vielä saavuttanut maailman tyrmistystä: kristittyjä vangitaan, raiskataan ja murhataan näiden ja myös muiden jihadistien toimesta ympäri Lähi-itää. Islamilainen valtio on tappanut jopa kristittyjä lapsia ainoastaan heidän uskontonsa takia.





Kun IS:n jihadistit ottavat alueen haltuunsa, he merkitsevät kristittyjen kodit arabialaisella N-kirjaimella - ن, joka on lyhenne sanasta "nasrani", joka tarkoittaa Nasaretilaista - Jeesus Nasaretilaiseen uskovaa, siis kristittyä. Kun heidät on näin merkitty, heitä voidaan helposti vainota antamalla heille yksinkertainen vaihtoehto: käänny islamiin, alistu tai kuole.





Islamilaisen valtion alueella arabialainen kirjain ن on moderni versio Daavidin tähdestä, jota juutalaiset pakotettiin käyttämään Natsi-Saksassa ja sen valloittamilla alueilla.

Jo yli kymmenen vuoden ajan Center for Security Policy on vastustanut kaikkea islamilaista ääriliikehdintää ja shariaa - koko maailmassa ylivaltaan pyrkivää islamilaista doktriinia - ei vain Islamilaisen valtion taholta vaan myös muiden globaalien jihadistien toimesta. Islamilainen valtio on uusin ja vaarallisin uhka sitten syyskuun yhdennentoista päivän iskujen.

Alkuperäinen kirjoitus "Nazarene Lapel Pin" Center for Security Policy -sivustolla

5. syyskuuta 2014

Muslimimiehet käyttivät hyväkseen jopa 11 vuotiaita tyttöjä

Nicolai Sennels Dispatch Internationalissa:

Viimeaikainen raiskausskandaali Englannin Rotherdamissa ei ole mikään yllätys. Jo vuosia ovat Britannian viranomaiset jättäneet huomiotta että pakistanilaiset jengit ovat siepanneet, raiskanneet ja kiduttaneet satoja lapsia pakottaen heidät abortoimaan syntymättömät lapsensa uhkaamalla tappaa heidät mitä hirveimmällä tavalla, jos he kertoisivat hyväksikäytöstä. Se kaikki kuuluu islamiin.

Ilmiö nimeltä "aasialaiset jengit" - jotka ovat todellisuudessa muslimijengejä - ahdistaa monia brittiläisiä ja eurooppalaisia kaupunkeja. Se käsittää lasten ja nuorten houkuttelemisen lahjoilla, huumeilla ja rakkaudenlupauksilla, tai suoranaisella väkivallalla, ja sitten heidän käyttämisensä seksuaalisten ja pedofiilisten himojensa tyydyttämisen.

Syitä on monia. Ensimmäinen on islam. Muslimien kirjoitukset kertovat tosiasiana, että Muhammed, islamin perustaja, Allahin sanansaattaja ja kaikkien ihmisten ikuinen esikuva piti seksistä pienten tyttöjen kanssa. Hän kihlasi Aishan, kun tämä oli kuusivuotias ja harrasti sukupuoliyhteyttä hänen kanssaan kun hän oli yhdeksänvuotias. Lisäksi, Koraanin mukaan (4:24), muslimien on sallittua harrastaa seksiä naispuolisten orjiensa kanssa - ja sitä heidän nuoret uhrinsa juuri ovat. Muslimikulttuurissa naista, joka ei peitä itseään, pidetään prostituoituna ja jos tämä nainen kiihottaa miestä, pidetään - osaksi muslimipsykologiaan kuuluvan vääristyneen logiikan vuoksi - raiskauksen uhriksi joutunutta naista syyllisenä tapahtuneeseen (ja naiselle lankeaa siitä usein kuolemantuomio).

Toinen syy siihen, että muslimeissa on paljon raiskaajia, on islamin lain ja muslimikulttuurin taipumus perversioida seksuaalisuus. Aivan kuten selibaatti katolisten munkkien keskuudessa aiheuttaa vahingollista seksuaalista käyttäytymistä, seksuaalinen pidättyvyys islamissa on suuri este seksuaalisten tarpeiden vapaalle ilmaisemiselle.

Sukupuolivietti suunnataan silloin kohteisiin, joista sen saa helpommin, kuten lapsiin ja eläimiin. Pakistanilaiset johtavat internetin hakutilastoja seksuaalisissa perversioissa - seksiä aasien kanssa, lapsipornoa, jne. Eräs kysely näytti, että 95% pakistanilaisista kuorma-autonkuljettajista harrasti seksiä lasten kanssa - ja tuskinpa ainoastaan kuorma-auton kuljettajilla on tällaisia tarpeita.

Lisäksi muslimien raiskausten psykologiian vaikuttaa hyvin yleinen järjestettyjen pakkoavioliittojen perinne. Pakkoavioliitto tarkoittaa elinikäistä raiskausta. Jokainen sukupuoliyhdyntä avioliitossa, jossa nainen ei ole valinnut kumppaniaan ja on pakotettu tyydyttämään aviomiehensä tarpeet - ja synnyttämään lapsia - on raiskaus. Islamilainen avioliittokulttuuri kannattaa raiskausta ja hylkää rakkauden sekä vakiinnuttaa miehen oikeuden olla välittämättä sukupuolikumppaninsa tarpeista: nainen on vain seksiobjekti. Kun tutustuu muslimimaiden seksuaaliseen käyttäytymiseen, huomaa, että Borat (Sacha Baron Cohenin esittämä komediahahmo) ei ole lainkaan fiktiivinen.

Se tosiasia, että 70% pakistanilaisista, puolet arabeista ja ainakin neljännes turkkilaisista ovat naimisissa verisukulaistensa kanssa, osoittaa kuinka vähän islamilainen kulttuuri välittää terveydestä ja rakkaudesta. Kyse on lähinnä seksistä, lisääntymisestä ja perheen kunniasta.

Nicolai Sennels on tanskalainen psykologi, joka on työskennellyt nuorten muslimirikollisten parissa.


24. heinäkuuta 2014

Islamin arvostelija Imran Firasat pidätetty Norjassa

Dispatch International:

Pakistanista kotoisin oleva Imran Firasat pakeni Norjaan Espanjasta, joka oli päättänyt peruuttaa hänen pakolaisstatuksensa. Viikon ajan hän ehti luulla, että Norja myöntäisi hänelle turvapaikan, mutta sitten hänet pidätettiin ja vangittiin.

- Hänen kohtalonsa on hyvin epävarma, sanoo eräs norjalainen, joka keskusteli Firasatin kanssa ennen hänen pidätystään.

Dispatch International on käsitellyt Imran Firasatin tapausta useissa artikkeleissaan. Firasat lähti Pakistanista, koska islamilaiset viranomaiset kielsivät häntä menemästä naimisiin buddhalaisen tyttöystävänsä kanssa. Hän meni Espanjaan ja sai turvapaikan.

Muutama vuosi sitten Firasat kääntyi kristinuskoon ja alkoi kritisoida islamia. Hän on tehnyt elokuvia islamista ja Muhammedista, minkä seurauksena hänen henkensä on nyt suuremmassa vaarassa kuin silloin kun hän lähti Pakistanista. Nyt näyttää siltä, että islamin kritisointi on laittanut Espanjalle pupun pöksyyn.

Viime vuonna Firasatin pakolaisstatus yllättäen peruttiin. Tapaus meni korkeimpaan oikeuteen asti, joka hylkäsi hänen muutospyyntönsä ja päätti karkottaa hänet maasta. Oikeus perusti päätöksensä lakiin, joka antaa mahdollisuuden peruuttaa henkilön oleskelulupa, jos hänen todetaan aiheuttavan vaaran kansalliselle turvallisuudelle.

Kun Dispatch haastatteli Firasatia kesäkuussa, hän sanoi ettei Espanjan korkein oikeus ollut mitenkään perustellut, miten hän olisi vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle. Kaksi tuomaria oli eri mieltä ja he suosittelivat tapauksen lähettämistä EU-tuomioistuimeen lopullista ratkaisua varten.

- Lakimieheni on hyvin tyytymätön tulokseen ja me aiomme haastaa Espanjan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Olen varma, että he ratkaisevat asian minun hyväkseni, sanoi Imran Firasat silloin.

Sitten hän pakeni Espanjasta ja meni maan alle. Heinäkuun seitsemäntenä hän saapui Osloon, meni poliisiasemalle ja vaati poliittista turvapaikkaa. Niiden lähteiden mukaan, jotka tapasivat hänet, hän oli hyvin tyytyväinen vastaanottoon.

Poliisi kuulusteli häntä kaksi tuntia ja Imran Firasat kertoi kaiken mitä hänelle oli tapahtunut Pakistanista lähtönsä jälkeen.

- Hänellä oli mukanaan kaikki tärkeät dokumentit ja poliisi sanoi, etteivät he välitä siitä, että hän on menettänyt pakolaisstatuksensa Espanjassa. Imran oli hyvin onnellinen saadessaan liikkua vapaasti Oslossa, sanoo Dispatchin lähde.

Imran Firasat ja meidän lähteemme pitivät yhteyttä viime keskiviikkoon asti, kun Imran äkkiä lakkasi vastaamasta viesteihin.

- Olimme todella huolissamme ja soitimme lopulta poliisille, joka kertoi, että hänet on pidätetty ja hän on vangittuna Kongsvingerin vankilassa. He eivät kertoneet syytä.

Tänään lähteemme puhui Imran Firasatin norjalaisen asianajajan kanssa, joka sanoi, että hänen asiakkaansa vangitseminen perustuu Dublinin sopimukseen, jonka periaatteena on, että turvapaikkaa on haettava siitä maasta, mihin henkilö ensimmäisenä saapuu. On kuitenkin epäselvää, miten sitä sovelletaan henkilöön, joka on menettänyt pakolaisuutensa EU-maassa.

- Sikäli kuin tiedän, sanoo lähteemme, Espanja ei ole pyytänyt Imrania luovutettavaksi. Kysymys onkin, haluavatko he hänet takaisin, jotta voisivat luovuttaa hänet Pakistaniin ja varmaan kuolemaan.


Imran Firasat arrested in Norway


Imran Firasat arrested in Norway
Imran Firasat




26. kesäkuuta 2014

Iloitse Umarin ehdoista

Enjoy The Conditions of Omar


Umarin sopimus laadittiin Muhammadin seuraajan kalifi Umarin ja hänen voittamiensa kristittyjen ja juutalaisten välille. Sopimus perustui Muhammadin esimerkille siitä, miten voitettuja kansoja tuli käsitellä. Siinä annetaan juutalaisille ja kristityille säännöt, miten heidän tulee toimia, jotta he eivät enää joutuisi jihadin uhreiksi. Sopimus muodostaa pohjan Umarin ehdoille.

Koraanin jae 9:29 määrää muslimien ja toisuskoisten suhteesta:

Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.

Islamin terminologiassa "Kirjan kansat" viittaavat kristittyihin ja juutalaisiin - heillä on kirja (siihen aikaan muilla uskonnoilla ei ollut kirjaa). Valloituksessa heillä oli kolmas vaihtoehto kuoleman ja islamiin kääntymisen lisäksi; eläminen sharian alaisuudessa alempina ihmisinä ja kärsiminen erilaisista nöyryytyksistä, joista yksi oli jizya - vero, jota perittiin vain toisuskoisilta. Toisuskoisia kutsutaan dhimmeiksi.

Sopimuksessa on sovittu seuraavanlaisista ehdoista:

  • Niin kauan kun dhimmit eivät riko ehtoja, heihin ei kohdisteta jihadin väkivaltaa (lohikäärme pidetään kytkettynä).
  • Jos ehtoja rikotaan (vaikka rikkojana olisi vain yksi dhimmeistä) jihadistinen väkivalta aloitetaan koko dhimmiyhteisöä vastaan.
  • Siitä johtuen dhimmit joutuvat elämään jatkuvan pelon alaisuudessa. Jokainen dhimmi ja koko dhimmiyhteisö joutuvat olemaan jatkuvasti varuillaan, ettei kukaan riko ehtoja ja saa aikaiseksi katastrofia.

Entä mitä muita ehtoja kuin kuin toisuskoisten veroa eli jizyaa, dhimmien tulee noudattaa?

Dhimmeille on kiellettyä:

  • Islamin ja Muhammadin kritisointi. Islamia ja Muhammadia saa ainoastaan ylistää.
  • Umarin ehtojen kritisointi: heidän alistamisekseen tehdyn sopimuksen kritisointi.
  • Todistaminen muslimia vastaan oikeudessa.
  • Islamin opiskelu - tämä pitää dhimmit tietämättöminä islamin opetuksista.
  • Muslimin herjaaminen.
  • Puolustautuminen muslimin hyökkäystä vastaan edes itsepuolustukseksi. Rangaistuksena muslimia vastaan nostetun käden amputointi.
  • Uskonnollisten symbolien esilläpito.

Tässä on vain osa ehdoista. Ne on valittu havainnollistamaan sitä, miksi asia on vielä tänä päivänä ajankohtainen - palataan siihen myöhemmin. Ehdoista on maantieteellisiä ja historiallisia muunnelmia, mutta kaikissa niissä toistuu sama teema - toisuskoisten nöyryyttäminen ja alistaminen ja monien eri syrjintämuotojen soveltaminen.

Ehdot toimivat myös yhdessä toisten ehtojen kanssa. Jos esimerkiksi muslimi syytti kristittyä vakavasta rikoksesta, kuten muslimien käännyttämisestä kristinuskoon, kristityn oma todistus ei pätenyt oikeudessa.

Dhimmit olivat "suojeltuja" niin kauan kuin he noudattivat ehtoja. Jos dhimmiyhteisö (tai yksi sen jäsenistä) rikkoi sääntöjä, oli paikallisen muslimiyhteisön velvollisuus aloittaa pyhä sota, jihad, heitä vastaan.

Tärkein lopputulos tästä tilanteesta oli toisuskoisten halu välttää kaikkia ristiriitatilanteita muslimien kanssa ja valvoa toinen toistaan, jotta kukaan yksittäinen henkilö ei aiheuttaisi "suojelun" loppumista.

Pakistan on muslimivaltio, jossa Umarin ehdot ovat edelleenkin voimassa joiltain osin. Maaliskuussa 2003 kristittyä henkilö syytettiin jumalanpilkasta, jonka seurauksena noin 3000 muslimia hyökkäsi kristityn Josefin yhdyskuntaa vastaan Lahoressa, polttaen kaksi kirkkoa ja 160 kristittyä kotia.

Vuonna 2009 Gojrassa kahdeksan kristittyä poltettiin elävältä, 100 taloa ryöstettiin ja 50 kotia sytytettiin tuleen toisen jumalanpilkkasyyteksen vuoksi.

Voimme hyvin ymmärtää, miksi dhimmit elävät jatkuvassa huolessa koko yhdyskunnasta omien tekojensa mahdollisista seurauksista.

Bangladeshissa toukokuun viidentenä 2014, kolmituhatpäinen muslimijoukko hyökkäsi hindujen koteihin ja temppeleihin, koska kahden nuoren väitettiin pilkanneen "profeetta" Muhammadia Facebookissa.

Nämä ovat vain muutama esimerkki, jotka osoittavat, miten Ehtoja sovelletaan käytäntöön ja että ne ovat voimassa vielä nykyäänkin. Islamin uskonto ei ole koskaan hylännyt niitä, eikä tule koskaan hylkäämään, koska, realistisesti, se ei voi tehdä sitä. Voit lukea useita muita esimerkkejä Ehtojen soveltamisesta nykypäivänä lukemalla Raymond Ibrahimin nettisivua "Bulletin of Christian Persecution". Hänen kirjansa "Crucified Again: Exposing Islam's New War on Christianity" on myös hyvin informatiivinen.

Saatat ehkä ajatella, että islamin lain, sharian, merkitys on vähenemässä. Ei ole. Viimeisten 60:n vuoden aikana sharia on levinnyt ja voimistunut maailmanlaajuisesti. Lue täältä.

Ja tämä tuo meidät nykyhetkeen.

Muslimivähemmistöt ei-muslimimaissa ovat tuoneet sharian mukanaan. Umarin ehdot ovat yksinkertaisesti osajoukko shariasta, joka määrää miten muslimien tulee kohdella toisuskoisia, jotka he ovat alistaneet valtansa alle.

Saatat tietysti sanoa, että se mitä muslimit tekevät hinduille tai kristityille tai muille toisuskoisille Bangladeshissa tai Pakistanissa ei ole meidän asiamme. Tämä on omantunnon kuolema.

Saatat sanoa, ettei meitä ole alistettu kenenkään valtaan. Se vain osittain totta. Valloitus on käynnissä.

Umarin ehtoja pannaan toimeen tänä päivänä ihan nenämme edessä. Ei siksi, että maamme olisi valloitettu, vaan siksi, että niistä on tullut normikäytäntöjä. Joskus noudatamme Ehtoja hyväntahdon osoituksena ja välttääksemme syrjintää; joskus taas noudatamme niitä jihadistisen terrorismin tai levottomuuksin pelossa; joskus niitä noudatetaan ilman sen kummempaa miettimistä.

Eräs hienovarainen tapa alistua Ehdoille on vahtia, mitä toisuskoiset saavat sanoa islamista tai muslimeista. Katso tätä esimerkkiä:Spain to Deport Pakistani Refugee for Criticizing Islam

Jokainen, joka elää tänään muslimien keskuudessa, tietää että islamin tai Muhammadin avoin kritisointi on vaarallista. Tästä on monia esimerkkejä: vuonna 2004 Theo van Gogh murhattiin, koska hän oli tehnyt elokuvan, joka kritisoi islamin asennetta naisia kohtaan; 1989 Salman Rushdie joutui piiloutumaan, koska oli kirjoittanut kirjan "Saatanalliset säkeet", hänen japanilainen kääntäjänsä murhattiin; 2004 tanskalaisten pilakuvajupakka aiheutti mielenosoituksia, joissa kuoli 162 ihmistä, jälleen osoittaen, kuinka muslimit tappavat ihmisiä syistä, jotka ovat täysin epäsuhdassa "loukkaukseen".

Tästä pienestä otoksesta voidaan johtaa kaksi selvää periaatetta: (1) kirjoittaja, joka on kirjoittanut jotain, mikä voidaan tulkita islaminvastaiseksi, pitää tappaa; (2) kuka tahansa voidaan tappaa, jotta voidaan kostaa ei-muslimeille. Molemmat näistä noudattavat Umarin ehtoja.

Tällaisten tekojen ja uhkausten vuoksi monet julkaisut eivät julkaisseet pilakuvia. Julkisuuden henkilöt nousivat puolustamaan uskontoa, josta he eivät tienneet mitään. Ne jotka heiluttivat venettä julkaisemalla pilakuvat, jotuivat tuomituiksi väkivallalla uhkailevien muslimien sijasta.

Tämä on jälleen linjassa Ehtojen ja dhimmiväestön käytöksen kanssa. He tuntevat itsensä haavoittuvaiseksi ja pelkäävät. Dhimmiväestö alkaa vahtia itseään estääkseen yksilöitä laukaisemasta muslimiväkivaltaa. Tämä strategia noudattaa ideaa, että toisuskoisten on vältettävä käytöstä, joka voisi hermostuttaa muslimeja. 

Periaate, jonka mukaan toisuskoisten ei tule haastaa muslimeita heidän käytöksestään tai uskomuksistaan, on tullut hyväksytyksi. Vain islamin ylistys on sallittua. Tämä on alistumista - etenkin, kun islamin uskonto julistaa toisuskoisten alistamista.

Britanniassa ja monissa Euroopan maissa on säädetty lakeja islamin kritisoinnin estämiseksi. "Rotu- ja uskontoviha" -laki (The Race and Religious Hatred Act 2006) määrää, että henkilö voidaan tuomita kahdeksi vuodeksi vankilaan, jos hän "...puhuu tai käyttäytyy uhkaavasti, tai panee esille kirjoitettua materiaalia, joka on uhkaavaa ... jos hänen aikomuksenaan on aiheuttaa uskonnollista vihaa".

Miten tässä sitten todistetaan aikomus? Onko yritys varoittaa kansalaisia erottelevasta ja ylivaltaan pyrkivästä uskonnosta sama asia kuin vihanlietsonta sen uskonnon seuraajia vastaan? Jos on, niin silloin ei ole mitään tapaa varoittaa sellaisesta uskonnosta. Kuka tästä hyötyy? Ei ainakaan mahdolliset uhrit.

Tämä todella tapahtuu juuri nyt. Paul Weston, joka on ehdokkaana Euroopan Parlamenttiin, pidätettiin Guildhallin edustalla, Winchesterissä toukokuun 26. 2014, koska hän lainasi Winston Churchillin "islamin tuomiota" (damning assesment of Islam). Häntä syytettiin kyseisen lainkohdan mukaan rotuun ja uskontoon kohdistuvasta vihapuheesta.

Yllä kuvattu tapahtuma on vielä yksi esimerkki dhimmiydestä käytännössä. Kaiken tämän puheen syrjinnästä ja vähemmistöjen suojelusta takana on jotain, joka selittää miksi tällaista tapahtuu: pelko. Pelko siitä, että muslimit kohdistavat kostonsa kaikkiin, koska yksi henkilö on loukannut islamia.

Huomaa, että sanaa "Islamofobia" käytetään usein silloin, kun kuvaillaan niitä, jotka esittävät islamista kriittisiä mielipiteitä. Mitä se tarkoittaa?

Se ei tarkoita oikein mitään; se on suunniteltu pelotteluun, jotta dhimmit saadaan käyttäytymään Ehtojen edellyttämällä tavalla. Se sisältää sekoituksen viestejä, joilla on selvä sanoma:


  • Fobia tarkoittaa järjetöntä ja liioiteltua pelkoa, johon ei ole todellista syytä. Pelko on kielteinen reaktio ja Ehtojen mukaan ainoastaan islamin ylistys on sallittua.
  • Sana myös ilmaisee inhoa tai vihaa islamia kohtaan. Tämä on myös kielteinen reaktio ja Umarin ehtojen mukaan ainoastaan islamin ylistys on sallittua.

Niinpä jos olet myönteinen islamia kohtaan, olet hyvä ihminen; mutta jos ole kielteinen islamia kohtaan, olet paha ihminen. Tämä aiheuttaa haluttomuutta tutustua lähemmin islamiin ja päättää itse mitä mieltä siitä olet. Tämä vaalii tietämättömyyttä islamista, mikä on myöskin Umarin ehtojen yksi sopimuskohta.

Olen yrittänyt antaa sinulle jonkin käsityksen siitä, mitkä Umarin ehdot ovat, miten niitä sovelletaan muslimimaissa ja kuinka niitä otetaan käyttöön ei-muslimimaissa.

Minkä ihmeen takia sinun pitäisi iloita Umarin ehdoista?

Vastaus englanniksi täältä: http://enjoytheconditionsofomar.blogspot.co.uk/






Lisää Umarin ehdoista:


Woman Disciplined for discussing Christianity
Insulting Islam will not go unpunished in UK
Jihad continues against Nigerian Christians
Raymond Ibrahim explains some current events
Refusal to pay jizya proves fatal
ISIS demands jizya
Malaysia: non-Muslims must not use Muslim name for God
Afghan's family seeks to kill him for leaving Islam
French Muslims assault man for eating ham sandwich
ISIS collectiong jizya from Christians in Mosul
Jihadis calls for revenge attacks against innocent people
Man told to take down American flag to protect Muslim feelings
Lebanese Christians told not to eat or drink in public during Ramadan
Twitter unblocks blasphemous tweets in Pakistan
Malaysia to investigate Facebook user for insulting Islam
Michigan imam calls for restrictions on free speech