5. syyskuuta 2015

Euroopan kuolinkellot

Robert Spencer Front Page Mag:ssä:

Elokuussa Saksaan saapui arviolta ennätykselliset 104.460 turvapaikanhakijaa. Yhteensä Saksaan on tänä vuonna tullut 413.535 rekisteröityä turvapaikanhakijaa ja maahanmuuttajaa. Saksaan arvioidaan tulevan tänä vuonna noin 800.000 turvapaikanhakijaa. Pelkästään Saksaan. Koko Eurooppaan tulvii turvapaikanhakijoita sellaista tahtia, mitä ei ole milloinkaan nähty maailman historiassa. Tämä ei ole enää vain "pakolaiskriisi". Tämä on hijra.

Hijra, eli jihad maahanmuuton kautta, on islamin perimätiedon mukaan Muhammedin ja hänen seuraajiensa muutto tai matka vuonna 622 Mekasta Yathribiin, joka nimettiin myöhemmin hänen mukaansa Medinaksi. Juuri Hijran jälkeen Muhammedista tuli ensimmäisen kerran, ei vain uskonnollinen saarnaaja, vaan myös poliittinen ja sotilaallinen johtaja. Siihen aikaan hänen uudet "ilmestyksensä" alkoivat kehottaa hänen seuraajiaan väkivaltaan vääräuskoisia vastaan. On huomattavaa, että islamilainen kalenteri alkaa hijrasta eikä esimerkiksi hänen syntymästään tai ensimmäisestä "ilmestyksestään", osoittaen, että islam ei ole täydellinen ilman sen poliittista ja sotilaallista puolta.

Maahanmuutto Allahin vuoksi - toisin sanoen, muuttaminen uuteen maahan islamin levittämiseksi, on islamissa ansiokas teko. "Se joka siirtyy pois asuinsijoiltaan Jumalan asian vuoksi, on löytävä monta turvapaikkaa ja kaikkea yllinkyllin maan päällä", sanoo Allah ja jatkaa: "ja jos sen, joka jättää kotinsa turvautuen Jumalaan ja Hänen profeettaansa, yllättääkin kuolema, on hänen palkkansa Jumalalla tallella: Jumala on armollinen ja laupias" (Koraani 4:100). Brittiläiset jihadistit saavuttivat mainetta muutama vuosi sitten kutsumalla itseään 9/11:n kunniaksi Al-Muhajiruoniksi: Emigranteiksi.

Ja nyt olemme kokemassa paljon suurisuuntaisemman hijran. Todistus siitä, että kysymyksessä on todella hijra, eikä vain yksinkertaisesti humanitaarinen kriisi, saatiin viime helmikuussa, mutta asia sai vain vähän huomiota ja unohdettiin saman tien. Islamilainen Valtio julkaisi dokumentin otsikolla "Libya: Islamilaisen Valtion strateginen yhdyskäytävä". Se tarkoittaa yhdyskäytävää Eurooppaan: dokumentti kertoo jihadisteiksi aikoville, että Gaddafilta jääneitä aseita on paljon ja niitä on helppo hankkia Libyassa - ja että Libyalla "on pitkä rannikko lähellä eteläisiä ristiretkivaltioita, joihin on helppo päästä jopa huonokuntoisilla veneillä."

Islamilaisella Valtiolla ei ollut mielessään pelkästään muutaman jihadistin merimatka Libyasta Eurooppaan: se myös ilmoitti jihadistien aikovan lähettää Eurooppaan jopa 500.000 pakolaista. Määrä on jo selvästi ylittynyt pelkästään Saksan kohdalla. Tietenkään kaikki pakolaiset eivät ole islamilaisia jihadisteja. Kaikki eivät ole edes muslimeja, vaikka useimmat ovatkin. Mitään ei kuitenkaan ole tehty pakolaisten kantojen selvittämiseksi suhtautumisessa shariaan ja haluun levittää sitä uuteen kotimaahansa. Sellaiset selvitykset tuomittaisiin "islamofobiana". On kuitenkin viitteitä siitä, että Islamilainen Valtio on panemassa suunitelmansa täytäntöön: pakolaisten joukosta on jo löydetty jihadisteja yrittämässä pääsyä Eurooppaan. Näitä löytöjä tullaan tekemään lisää.

Kahdeksansataatuhatta muslimipakolaista vain yhdessä vuodessa. Tämä muuttaa lopullisesti Saksan ja Euroopan ylikuormittaen niiden hyvinvointiyhteiskunnat ja muuttaen niiden kulttuuriympäristön tunnistamattomaksi. Kuitenkin tämän kriisin vaatima vakava keskustelu on vaiennettu sillä tavanomaisella hölynpölyllä: Washington Post julkaisi keskiviikkona kiihkoilevan ja vastuuttoman kirjoituksen rinnastaen ne, jotka ovat huolestuneista tästä valtavasta muslimien tulvasta Eurooppaan, 1930-luvun natseihin valmiina heittämään miljoonia juutalaisia polttouuneihin. Hollywood-tähti Emma Thompson syytti Britannian viranomaisia rasismista, koska he eivät ota enempää pakolaisia - aivan kuin Britannian viranomaiset eivät jo olisi tehneet riittävästi kansansa tuhoamiseksi.

Ja niin edelleen. Jos et hyväksy uutta uljasta maailmaa, joka takuuvarmasti tuo lisää jihadia ja lisää shariaa Eurooppaan, olet natsi ja rasisti. Eikä kukaan välitä kysyä, saati vastata, siihen keskeiseen kysymykseen: miksi juuri Euroopan velvollisuutena on ottaa kaikki nämä pakolaiset vastaan? Miksei sitä velvollisuutta ole Saudi-Arabialla ja muilla muslimimailla, jotka ovat rikastuneet öljyllä ja joissa on paljon tilaa? Vastausta ei tule, koska viranomaiset ei-muslimimaissa eivät suostu uskomaan ja muslimit eivät halua siitä kerrottavan tai edes tiedettävän: nämä pakolaiset tekevät Eurooppaan hijran.

Nämä ovat Euroopan kuolinkellot.



Alkuperäinen kirjoitus: http://www.frontpagemag.com/fpm/260019/hijrah-europe-robert-spencer

Muhammedin tarina: Muutto Medinaan (Hijra)


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Australian malli olisi hyvä: laittomat siirtolaiset palautetaan. Myös Tanskan malli on kannatettava: maahanmuuttajien tulojen puolitus ja äitiysrahaa vasta kahden vuoden jälkeen. Unkarin mallikin voisi toimia: laitetaan raja kiinni. Näitähän riittää, mutta poliittinen tahto ja rohkeus puuttuu. Itse ajattelin jatkaa tiedon levittämistä islamista. Tuskin siitä juuri apua on, mutta enemmän kuitenkin kuin siitä äänestyskopissa piirretystä numerosta.

      Poista
    2. Hyvä että joku penkoo näitä asioita. Täytyyhän tässä euvostokansalaisen aloittaa tutustuminen maanosansa tulevaan valtauskontoon. Näin ikääntyvänä sitä miettii, ehtiikö alta pois tai oppiiko pitämään päänsä tarpeeksi alhaalla. Nuo mainitut kuolinkellot kyllä kumisevat siihen tahtiin, että värinä resonoi jo munaskuita myöten. Jokuhan sitä joskus lauloikin, että reippaina rekkain alle. Tässä nykyisessä lammasmaisuudessa ei kyllä ole mitään reipasta, mutta kuitenkin...

      Poista
    3. Anonyymi8/9/15 12:38

      Vasta muutama vuosi takaperin Saksa maksoi Turkkilaisille,et muuttavat takaisin kotimaahansa ja nyt lisätään sosiaalisia ongelmia.

      Poista