Tämä medinalainen suura ilmoitettiin sen jälkeen, kun muslimit voittivat pakanallisen al-Mustaliqin arabiheimon. Suuri osa siitä on omistettu yhdelle islamin historian pahamaineisimmalle tapahtumalle: huhuttiin, että Muhammedin lempivaimo Aisha olisi tehnyt aviorikoksen - tapahtumalla on seurauksia myös nykyajan musliminaisille.
Allah aloittaa asettamalla lakeja koskien aviorikosta: avionrikkojille tulee antaa sata raipaniskua (jae 2); aviorikokseen syyllistyneen miehen on lupa naida vain samaan rikokseen syyllistynyt nainen tai toisuskoinen nainen (jae 3); aviorikoksen todistajiksi vaaditaan neljä miestä, ja väärän todistuksen antaneita rangaistaan kahdeksallakymmenellä raipaniskulla (jae 4); aviomiehet voivat esittää syytöksen aviorikoksesta vaimoaan vastaan, jos he vannovat neljä kertaa (jae 6) ja saavat Allahin kirouksen päälleen mikäli valehtelevat (jae 7); syytetty vaimo voi välttää rangaistuksen todistamalla neljä kertaa, että hänen aviomiehensä valehtelee (jae 8) ja samoin hän saa Allahin kirouksen päälleen, jos hän ei puhu totta (jae 9).
Raipaniskuja aviorikoksesta? Miksi sitten islamilaiset valtiot tuomitsevat aviorikoksen tehneet naiset kivitettäviksi hengiltä? Siksi että eräässä hadithissa sanotaan, että alunperin Koraani määräsi kivityksen avionrikkojille, mutta tämä osa jäi jotenkin pois Koraanista. Umar, Muhammedia seurannut toinen kalifi, uskovien johtaja, selitti: "Pelkäänpä että pitkän ajan kuluttua ihmiset saattavat sanoa: 'me emme löydä Pyhästä Kirjasta Rajam-jakeita (kivittäminen kuoliaaksi)', ja silloin he kulkevat harhaan jättämällä noudattamatta, mitä Allah on ilmoittanut."
Umar ei halunnut näin tapahtuvan, niinpä hän käytti omaa vaikutusvaltaansa kivityksen laillistamiseksi rangaistuksena aviorikoksesta. "Katso! Todistan, että Rajam-rangaistus määrättiin niille, jotka syyllistyvät laittomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, jos he ovat avioliitossa ja rikos osoitetaan todistajilla, raskaudella tai tunnustuksella." Umar lisäsi: "Totisesti Allahin lähettiläs [Muhammed] määräsi Rajam-rangaistuksen, joten mekin teimme hänen esimerkkinsä mukaan."
Jakeissa 11-20 Allah soimaa raivoisasti joukkoa, joka oli keksinyt "valheellisia syytöksiä" (jae 13). Jumaluus moittii samoin uskovia siitä, että he uskoivat näin ilmiselvää panettelua (jakeet 12, 16). Tämä on mitä vakavin asia (jae 15), mutta Koraani ei kerro meille, mistä oikein on kysymys. Hadith kertoo meille puuttuvat kohdat. Allah oli aikaisemmin määrännyt naiset hunnuttamaan itsensä (käsky annetaan jakeessa 31), ja niin Aisha, joka oli seurannut Muhammedia taistelukentälle, ratsasti katetussa verhotussa satulassa kamelin selässä. Karavaani pysähtyi ja Aishan täytyi käydä tarpeillaan. Palatessaan hän huomasi kadottaneensa kaulakorunsa ja jäi etsimään sitä. Sillä aikaa hänen palvelijansa, joita oli kielletty puhumasta hänelle tai katselemasta häntä, nostivat verhotun satulan takaisin kamelin selkään eivätkä huomanneet, ettei Aisha ollut mukana. "Siihen aikaan", Aisha selitti, "olin vielä nuori nainen", ja lisäksi, "naiset olivat kevyitä, sillä he eivät lihoneet".
Niinpä karavaani lähti ilman häntä ja Muhammedin lempivaimo jäi jälkeen. Pian paikalle tuli muslimisotilas, joka oli ratsastanut armeijan jäljessä ja hätkähti kun löysi Aishan yksinään. "Peitin heti kasvoni huivillani", Aisha vakuutti, "ja Allahin nimeen, emme vaihtaneet yhtäkään sanaa enkä kuullut hänen puhuvan mitään lukuunottamatta hänen Istrijaansa" - rukous jota luetaan ahdingossa. Sotilas toi Aishan muslimien leiriin kamelin selässä - ja huhut alkoivat heti levitä. Jopa Muhammed epäili häntä. Aisha selittää: "Kun olimme palanneet Medinaan, olin sairaana kuukauden ajan. Ihmiset levittivät tekaistuja syytöksiä, joista en tiennyt mitään, mutta minusta tuntui etten saanut tämän sairauteni aikana Allahin lähettiläältä kohdalleni samanlaista ystävällisyyttä, mitä hän tapasi osoittaa kun sairastin."
Aisha oli hyvin ahdistunut: "Itkin koko yön, en voinut lopettaa itkemistä enkä nukkua, ja aamulla jatkoin itkemistä." Ali ibn Abi Talib, josta tuli myöhemmin shiia-muslimien suuri pyhimys ja sankari, muistutti Muhammedia tahdittomasti, että Profeetan olisi mahdollista saada "lukuisia muita naisia" (eikä Aisha koskaan unohtanut eikä antanut tätä anteeksi, ja hän kävi Muhammedin kuoltua sotaan Alia vastaan). Mutta Ali myös neuvoo Muhammedia kysymään Bariralta, Aishan orjatytöltä, jos hän on nähnyt jotain, ja Barira vakuutti ettei Aisha ollut tehnyt mitään väärää. Muhammed jätti asian Allahin käsiin sanoen Aishalle: "Minulle on kerrottu sitä-ja-sitä sinusta; jos olet syytön, Allah pian paljastaa syyttömyytesi, ja jos olet tehnyt syntiä, osoita katumusta Allahille ja pyydä Hänen anteeksiantoaan, sillä kun henkilö tunnustaa syntinsä ja pyytää Allahin anteeksiantoa, Allah kyllä hyväksyy katumuksen."
Sitten Muhammed sai Allahilta ilmestyksen Aishan läsnäollessa: "Niin hän joutui samanlaiseen vaikeaan tilaan, johon hän tapasi joutua (kun hän sai jumalallisia ilmestyksiä) ja hikipisarat valuivat alas kuin helmet vaikka oli (kylmä) talvipäivä, ja se johtui sen Määräyksen raskaudesta, joka hänelle ilmoitettiin. Kun Allahin lähettilään kohtaus oli ohi, hän hymyili huojentuneena, ja ensimmäiset sanat, jotka hän sanoi, olivat: 'Aisha, Allah on julistanut sinut syyttömäksi.'" Allah oli ilmoittanut jakeet 11-20.
Aisha oli kuitenkin vielä vihainen: "Äitini sanoi minulle: 'Nouse ylös ja mene hänen luokseen.' Vastasin:'Allahin nimeen, en mene hänen luokseen enkä kiitä ketään muuta kuin Allahia.'" Hän oli kuitenkin ihmeissään ilmestyksestä: "Allahin nimeen, en olisi koskaan uskonut, että Allah antaisi ilmestyksen, jota luettaisiin ääneen, minun puolestani, sillä pidin itseäni aivan liian vähäpätöisenä, että Allah puhuisi minusta Jumalallisessa Ilmestyksessä, jota kuuluu lukea ääneen."
Niin hänestä kuitenkin annettiin ilmestys. Ja häntä vastaan annetut väärät syytökset aiheuttivat sen, että neljä muslimimiestä vaaditaan todistamaan syytökset aviorikoksesta ja muista hairahduksista. Yhä tänään islamin laki vaatii neljä miespuolista todistajaa seksuaalirikoksissa (jae 13).
Seurauksena on, että jopa nykyäänkin on käytännössä mahdotonta todistaa raiskauksen tapahtuneen niissä maissa, joita hallitaan sharian mukaan. Ja pahempaa: jos nainen syyttää miestä raiskauksesta, hän voi saattaa itsensä tuomiolle. Jos tarvittavia miespuolisia todistajia ei löydy, tulee uhrin raiskaussyytöksestä aviorikoksen tunnustus. Tämän seurauksena on synkkä tilasto Pakistanista, missä seitsemänkymmentäviisi prosenttia vankiloissa olevista naisista on raiskauksen uhreja. Kun Musharrafin hallitus muutti lakia siten, ettei raiskausta enää käsitelty islamin lain mukaan, vaan todisteisiin otettiin mukaan nykyaikaiset oikeuslääketieteelliset tutkimukset, joukko islamilaista papistoa oli raivoissaan. He vaativat uuden lain kumoamista: sehän muuttaisi Pakistanin "vapaan seksin alueeksi". Papisto jyrähti, että laki oli "islamin opetusten vastainen", ja se on saatettu voimaan vain länsimaiden lepyttelemiseksi.
Alkuperäinen kirjoitus: Blogging the Qur’an: Sura 24, “The Light,” verses 1-20
Valon suura suomenkielisessä Koraanissa.
The New York Times: Pakistanissa raiskauksen uhrit ovat rikollisia
 |
| Aisha taistelukentällä Ali ibn Abi Talibia vastaan "Kamelin taistelussa". Aisha ratsastaa tietenkin siveästi verhotussa satulaistuimessa. (lähde: wikipedia) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti