Robert Spencer: Kertomuksen suura

Robert Spencer kirjoittaa blogissaan Blogging the Qur’an: Sura 28, “The Story" Kertomuksen suurasta:

Usein sanotaan, että Raamattu on (muun muassa) sarja historiallisia kertomuksia, kun taas Koraani on sarja saarnoja. Tämä käy hyvin selväksi Mooseksen useasti toistetusta tarinasta. Kun Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa kertovat Mooseksen tarinan yhtenäisenä kertomuksena, Koraani jakaa tämän kertomuksen suuriin 2, 7, 10, 17, 20, 26, 27 ja 28 (ja lisäksi muuallakin).

Kertomuksissa on paljon toistoa ja päällekkäisyyksiä, mutta useimmissa on myös joku ainutlaatuinen piirre. Jokaisessa on oma opetuksensa: Mooseksen elämän yksityiskohtia käytetään varoittamaan uskottomia sekä kehottamaan uskovaisia suurempaan hurskauteen. Ibn Abbas ja Jabir bin Zaid sanovat, että suurat 26, 27 ja 28 ilmoitettiin tässä järjestyksessä. Maududi sanoo, että "näissä suurissa ilmoitetut Mooseksen tarinan osat muodostavat yhdessä kokonaisen kertomuksen." Kuitenkin, jos yritetään muodostaa Mooseksen kronologinen elämäkerta vain Koraanin avulla, on se hyvin vaikeaa.

Toisaalta toistuva keskittyminen Moosekseen vahvistaa hänen asemaansa islamin profeettana, kuten se myös korostaa juutalaisten uppiniskaisuutta heidän kieltäytyessään tunnustamasta, että Muhammedin ilmoitus on sama kuin Mooseksen, ja siten kieltäytymällä kääntymästä islamiin. Maududi korostaa jälleen, että Mooseksen tarinan toistamisen tarkoitus ei ole puhua Mooseksesta vaan Muhammedista: "Suuran pääteema", hän sanoo, "on poistaa epäilykset ja vastalauseet, joita on esitetty Pyhän Profeetan, Muhammedin (olkoon Allahin rauha ja siunaus hänen kanssaan), Profetiaa vastaan, ja mitätöidä tekosyyt olla uskomatta häneen. Tästä syystä kertomukset Profeetta Mooseksesta ovat analogisia ilmestyksen ajankohdan kanssa."

Allah aloittaa jakeissa 2-43 kertomalla Mooseksen tarinan toistaen monia Raamatussa mainituista asioista, vaikka Haman onkin tuotu eri ajasta ja paikasta (Esterin kirjasta) faraon apulaiseksi (jae 8). Allah käskee Mooseksen äitiä heittämään hänet jokeen "kun alat pelätä hänen puolestaan" (jae 7). Hän tekee niin ja "faraon väki" pelastaa lapsen (jae 13). Mooses julistaa, ettei hän "koskaan enää auta syntisiä" (jae 17) - julistus, jonka nykyajan salafistit (ankarat, "puhtaat" muslimit) yhdistävät Muhammadin sanoihin, jotka on kirjattu Mishkat al-Masabihiin: jos joku tietoisesti avustaa tyrannia, hän ei ole enää muslimi. Tämä on heidän oikeutuksensa vastustaa muslimimaiden autoritaarisia valtiaita, jotka eivät saata sharia-lakia kokonaisuudessaan voimaan (kuten Mubarak ja Musharraf).

Mooses tappaa egyptiläisen ja Allah antaa hänelle anteeksi (jakeet 15-16), mutta teko paljastuu (jae 19) ja Mooses pakenee Midianiin (jae 22). Siellä hän sopii nimeltä mainitsemattoman Jetron kanssa, että hän tekee työtä tälle saadakseen tämän tyttären vaimokseen (jae 27). Hän näkee palavan pensaan (jae 29), kohtaa Allahin (jae 30), joka antaa hänelle sauvan ihmeen (jae 31) ja valkoisen käden (jae 32), jotka hänen tulee esittää faraolle. Farao torjuu hänen saarnansa "noituutena" (jae 36), aivan samoin kuin uskottomat sanovat Muhammedista (11:7, 15:15). Ja kun Allah on heittänyt faraon sotajoukkoineen mereen (jae 40), pääsemme vihdoin tämän kertomuksen pääasiaan.

Pääasia on jakeissa 44-55: se seikka, että Muhammed tietää nämä yksityiskohdat Mooseksen elämästä, vaikkei hän ollut niitä todistamassa, on todiste Muhammedin profetiasta. Ibn Kathir selittää: "Allah antaa todistuksen Muhammedin profetiasta, sillä hän kertoo menneistä tapahtumista kuin olisi ollut niitä näkemässä ja kuulemassa. Mutta hän oli lukutaidoton mies, joka ei osannut lukea kirjoja, ja hän kasvoi sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät näistä asioista mitään tienneet." Niinpä luemme Allahin muistuttavan Muhammedia, ettei hän ollut paikalla Mooseksen elämän tapahtumissa (jakeet 44-46). Silti pakana-arabit vaativat Muhammedia esittämään ihmeitä kuten Mooses teki, vaikkeivät he usko Moosekseenkaan (jae 48); "he seuraavat vain omia himojaan" (jae 50). Kirjan kansat tietävät, että Koraani on totta - "tämä tiedetään", sanoo Tafsir al-Jalalayn, "eräistä juutalaisista, joista tuli muslimeja, kuten Abd Allah b. Salam ja muut, ja eräistä kristityistä, jotka tulivat Abyssiniasta ja Syyriasta [joista heistäkin tuli muslimeja]".

Sitten Allah tuomitsee uppiniskaiset epäuskoiset, jotka ummistavat silmänsä ja kieltävät Allahin selkeät tunnusmerkit (jakeet 56-75). Allah johdattaa ketä tahtoo; Muhammed ei voi johdattaa totuuteen niitä joita haluaisi (jae 56) - tämä on jälleen jae, joka sanoo, että usko ja epäusko ovat kokonaan ainoastaan Allahin kädessä. Tämä jae ilmoitettiin Ibn Kathirin mukaan "koskien Abu Talibia, Allahin lähettilään setää" - ja Alin, shiiojen sankarin, isää. Abu Talib "suojeli Profeettaa, tuki häntä ja seisoi hänen rinnallaan. Hän rakasti syvästi Profeettaa, mutta rakkaus oli luonnollista rakkautta, sukulaisuudesta syntynyttä, eikä rakkautta sen vuoksi, että hän oli Allahin lähettiläs. Kun hän oli kuolinvuoteellaan, Allahin lähettiläs kutsui häntä Uskoon ja islamiin, mutta hän päätti jäädä epäuskoon, ja Allah tietää parhaiten."

Allah pilkkaa uskottomia Tuomiopäivänä kysyen heiltä missä ovat hänen "vertaisensa" (jakeet 62, 74-75). Hän jatkaa kertomuksella Koorahista (Neljännen Mooseksen kirjan Korah, 16:1-40), joka kapinoi Moosesta vastaan (jakeet 76-88). Koorah luottaa enemmän omaisuuteensa kuin Allahin palvelemiseen (jae 78). Hadithissa kerrotaan, että Abu Huraira, eräs Muhammedin tovereista, muistaa Muhammedin sanoneen, että vain kolme asiaa on todella sen miehen omaa, joka palvoo rikkauksia: hänen syömänsä ruoka, vaatteet, joihin hän pukeutuu, ja raha, jota hän käyttää Allahin hyväksi. "Kaiken muun", sanoo Muhammed, "hän jättää perillisilleen". Epäilemmättä näin on.

Ne jotka "halusivat tämän maailman elämää", kadehtivat häntä, mutta oikeamieliset tietävät paremmin (jae 80), ja aivan varmasti Allah aikanaan antaa "maan niellä hänet ja hänen kotinsa" (jae 81). Muhammedin ei tule koskaan "tukea uskottomia" (jae 86) - Ibn Kathir sanoo: "pikemminkin pysy erossa heistä, osoita heille vihasi ja vastusta heitä." Sillä lopulta "kaikki muu on häviävä, paitsi Hän" (jae 88) - siis kaikki muut paitsi Allah. Tämä voi tuntua ristiriitaiselta sen ajatuksen kanssa, että on olemassa ikuinen Paratiisi ja Helvetti, mutta Tanwir al-Miqbas min Tafsir Ibn Abban selittää sen näin: "Allahin tahdon vastaista ei hyväksytä, vaan ainoastaan Allahin tahdon mukainen hyväksytään."


Blogging the Qur’an: Sura 28, “The Story”
Kertomuksen suura

Palava pensas, Sebastien Bourdon, 1616-1671 (wikipedia)