Tultuaan alas majastaan Muhammad ei tuhlannut aikaa kootessaan armeijan, joka oli suurempi kuin mikään hänen aikaisemmistaan. Hän halusi lähteä sotaan Bysanttia vastaan eikä jäädä odottamaan heitä Yathribissa. Hän antoi yleisen käskyn käydä aseisiin määräten jopa vast'ikään valloitetun Mekan lähettämään joukkoja. Muhammad julisti, että Jumala oli määrännyt kaikki kynnelle kykenevät miehet taistelemaan Hänen asiansa puolesta tai heitä kohtaisi Jumalan tai hänen lähettiläänsä rangaistus. Hän sepitti uusia jihad-säkeitä antamaan pontta uhkauksilleen. Hän kutsui lähimmät miehensä paikalle ja vaati heiltä kaikilta osallistumista. Uthman toimitti useita satoja kuormakameleita, samoin tuhat kultakolikkoa. Abu Bakr antoi säkillisen hopearahoja; naiset lahjoittivat kultaisia ranne- ja nilkkarenkaitaan; toiset toivat kamelilasteittain viljaa ja taateleita. Pakollisesta "almujen antamisesta" oli tullut sotavero ja se perittiin kaikilta Muhammadin alistamilta heimoilta.
Huolimatta jumalallisen rangaistuksen uhasta Muhammad kohtasi vastustusta. Monet yathribilaiset eivät halunneet lähteä sotaan. Yksi heidän perusteluistaan oli keskikesän tukahduttava kuumuus, jossa Muhammad aikoi marssia kuusi ja puolisataa kilometriä Syyriaan polttavien hiekkakenttien yli. Muhammad julisti saarnastuolista, että nämä vastustelijat olivat "teeskentelijöitä" ja kirjoitti muutamia säkeitä näistä, jotka sanoivat olevansa uskovaisia, mutta jotka paljastivat itsensä kieltäytymällä tottelemasta.
Kerran hän meni sanallista pelottelua pidemmälle ottamalla käyttöön taktiikan, jota oli hiljattain käyttänyt saadakseen ihmiset osallistumaan aamun ja myöhäisillan rukoushetkiin: hän oli polttanut talot niiltä, jotka eivät olleet tulleet paikalle, asukkaiden ollessa vielä sisällä. Niinpä kun hän sai tietää, että joukko toisinajattelijoita oli kokoontunut juutalaisen käännynnäisen kotiin järjestelemään vastarintaa sotaretkeä vastaan, hän lähetti partion kiihkouskovaisia polttamaan talon. Kerrotaan, että vain juutalainen käännynnäinen kuoli palossa, mutta muilta katkesi luita heidän hypättyään katolta. Huolimatta näistä voimakeinoista väki tuli silti anomaan häneltä vapautusta palveluksesta esittäen syyksi sairauden, köyhyyden, perheongelmat ja monia muita syitä. Erikoisin tekosyy tuli eräältä mieheltä, joka sanoi, että bysanttilaiset naiset houkuttelisivat hänet tekemään syntiä, jos hän vain vilkaisisikin heitä, sillä bysantin naiset olivat kuuluisia Muhammadin Maria-vaimon tapaan vaaleasta kauneudestaan ja viettelevistä silmistään. Muhammad myönsi vapautuksen sitä pyytäneille, mutta laittoi heidän nimensä korvan taakse myöhempiä rangaistustoimia varten.
Ajoituksen ja Bysantin ilmeisen ylivoimaisuuden tähden tämä sotaretki "keltanahkoja" vastaan, jolla nimellä vaaleita bysanttilaisia kutsuttiin, on perusteltu vain Muhammadin epätoivoisena siirtona, sillä hän pelkäsi menettävänsä Yathribin kontrollin. Hänen hallintoonsa oltiin enenevässä määrin tyytymättömiä. Näin erityisesti monien Yathribin käännynäisten mielissä Mekan ja Hunain valloituksien jälkeen. He olivat hoitaneet taistelemisen, mutta Muhammad oli antanut Mekkalaisille parhaimmat osuudet sotasaaliista ja palauttanut Hawazineille suuren osan varmistaakseen heidän uskollisuutensa, jättäen Yathribin käännynnäisille vain tähteitä. Hän oli luvannut valloittaa Bahrainin heille ja antaa heille etuoikeuden ryöstelyyn, mutta kun he olivat palanneet Yathribiin, ei asiasta puhuttu enää mitään. Lisäksi Muhammadin menestys oli aiheuttanut köyhien käännynnäisten virtaamisen Yathribiin samaan aikaan, kun maatalouden tuotto väheni. Kuten aikaisemmin on todettu, hän oli karkoittanut tai surmannut laakson tuottavimmat asukkaat - juutalaiset - ja jakanut heidän peltonsa ja viljelyksensä mekkalaisille maanmiehilleen, miehille, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta maanviljelystä ja jotka tunsivat vastenmielisyyttä ruumillista työtä kohtaan. Seurauksena oli ruuan tuotannon väheneminen. Tämän lisäksi Muhammadilla oli vielä pitkäaikainen ongelma "teeskentelijöistä", jotka piileskelivät shahadan suojissa. Khazrajin päällikön Abdullah Ubayyn johdolla he saavuttivat vaikutusvaltaa ja olivat valmiita käyttämään kaikki virheet hyväkseen. Muhammad toivoi pystyvänsä suurella voitolla bysanttilaisista nostamaan moraalia, ja ryöstämään samalla riittävästi saalista pitääkseen väkensä tyytyväisenä.
Hänen pelkonsa Yathribin hallinnan menetyksestä kasvoi, kun armeija lähti kohti Syyriaa. Kokoontumisalueena toimi vuorisola vähän Yathribin pohjoispuolella, nimeltään Hyvästien sola. Abdullah Ubayy oli ollut leiriytyneenä siellä joukkoineen, mutta sinä päivänä, kun Muhammad lähti liikkeelle armeijansa edellä, Abdullah teki samoin kuin oli tehnyt Uhudissa: hän palasi Yathribiin ottaen uskollisimmat miehensä mukaansa. Muhammad oli jättänyt salamurhaaja Maslaman johtamaan Yathribia hänen poissa ollessaan, mutta nyt hän lähetti Alin pitämään silmällä asioita, hyvin luultavasti "varotoimena (Abdullah Ubayyn) kunnianhimoja vastaan ja kukistamaan mahdolliset kapinat", kuten sotahistorioitsija Richard Gabriel toteaa.
Kirjallisuus väittää, että sotaretkeen otti osaa kolmekymmentätuhatta miestä, ja että jälkijoukko kulki kaksi päivää etujoukon jäljessä. Myöhässä lähteneet ponnistelivat vieläkin jäljempänä. Kuumuuden vuoksi armeija marssi öisin ja suojautui auringolta päivisin. Syyria oli yli kuudensadan kilometrin päässä, mutta Muhammad ei päässyt sen pidemmälle kuin Tabukin pienelle keitaalle viisisataakolmekymmentä kilometriä Yathribista pohjoiseen. Kirjallisuudessa sanotaan, että Muhammad vietti keitaalla kymmenen päivää, hänen joukkonsa tekivät monia ryöstöretkiä, mutta sitten armeija palasi Yathribiin tapaamatta yhtäkään keltanahkaa; ainuttakaan dinaaria ei oltu saatu ryöstösaaliina; eikä yhtäkään naista saatu vangiksi. Mitään selitystä ei anneta sotaretken keskeytykseen, mutta monista Muhammadin tekemiksi väitetyistä veteen ja ruokaan liittyvistä ihmeistä voidaan päätellä, että armeijalla oli vaarallinen pula molemmista. Matkan jatkaminen Syyriaan olisi luultavasti aiheuttanut huomattavia miestappioita janon ja karkuruuden vuoksi. Muhammad on myös saattanut saada tiedustelutietoa, että Bysantin armeija ei ollutkaan Balqassa, kuten hän oli olettanut, mutta paljon kauempana pohjoisessa, eikä se ollut liikekannalla.
Tämä tapahtumien käänne sai Muhammadin näyttämään epäpätevältä, ja hän joutui kohtaamaan uuden ja mahdollisesti vaarallisemman vihollisen tyytymättömien miestensä joukossa. On epätodennäköistä, että edes kymmenen prosenttia miehistä uskoi hänen väitettään itsestään. Sen lisäksi, että heitä oli uhattu rangaistuksilla elleivät he osallistuisi sotaretkeen, useimpien pääasiallinen kannustin oli sotasaalis. Useimmat olivat käyttäneet omia rahojaan ja resurssejaan varustaakseen itsensä; he olivat kestäneet paahtavaa kuumuutta, matkan vaivoja sekä veden ja ruuan puutetta. Silti he eivät olleet kostuneet mitään, aivan samoin kuin he eivät olleet kostuneet mitään Mekasta, Hunainista tai Taifista. Jopa tosiuskovien usko joutui koetukselle. Muhammad yritti laannuttaa tyytymättömyyttä saarnoilla, joissa hänen Aabrahamin uskontonsa oli paras uskonto, hänen oma esimerkkinsä oli paras elämäntapa, Koraani oli paras kertomus Jumalasta ja jaloin kuolema oli kuolla Allahin asian puolesta.
Hänen maanläheisempiä toimiaan oli lähettää ryöstöpartioita ympäröiviin kaupunkeihin ja heimojen asuinalueille viestinään: alistukaa tai tuhoutukaa. Kristityille ja juutalaisille hän antoi vaihtoehdoiksi joko kääntyä islamiin tai maksaa alamaisveroa. Pakanoille tällaista mahdollisuutta ei annettu. Heidän oli joko luovuttava kuvainpalvonnastaan ja otettava Muhammadin uskonto tai heidät tapettaisiin.
Sotasaaliin haalimisen kannalta nämä retket epäonnistuivat. Kristityt, juutalaiset ja monijumalaiset antautuivat Muhammadin ylivoiman edessä. Suuret alueet Tabukista pohjoiseen sekä länteen Punaiselle merelle ja Aqaban lahdelle olivat kristittyjä. Sen sijaan, että olisivat ryhtyneet epätoivoiseen vastarintaan, kaupunkien piispat ja kuninkaat laittoivat matkaan lähettiläänsä neuvottelemaan Muhammadin kanssa alamaisveron maksamisesta siitä hyvästä, että heidät jätettäisiin rauhaan. Vero oli yksi kultaraha henkeä kohden vuodessa ja se maksettiin kuukalenterin mukaan vuoden ensimmäisenä kuukautena. Monet kaupungit joutuivat myös antamaan osuuden maataloustuotteista tai muista tuotetuista tavaroista kuten Jarba- ja Adru-heimojen kankaista ja hajusteista.
Vaikka nämä antautumiset edistivätkin Muhammadin tavoitetta, hänen miehensä olivat edelleen ilman palkkaa. Tyytymättömyyden on täytynyt olla suurta, sillä Muhammad joutui lopulta pelkäämään henkensä puolesta. Hänestä tuli vainoharhainen ja hän saattoi epäillä jopa lähimpien miestensä vehkeilevän häntä vastaan. Paluumatkalla tapahtui joko todellinen tai kuviteltu salamurhayritys, kun Muhammad laskeutui jyrkkää polkua, jonka toisella puolella oli syvä rotko. Hän oli antanut määräyksen, että ainoastaan kaksi hänen luotettavinta miestään sai laskeutua hänen kanssaan yhtä matkaa toisen taluttaessa kameliaan suitsista ja toisen tullessa jäljessä; muun armeijan tuli ottaa toinen reitti. Käskystä huolimatta kymmenkunta ratsastajaa ilmestyi polun yläpäähän. He olivat kietoneet turbaaniensa kankaan kasvojensa peitoksi niin, että vain silmät näkyivät. Muhammadista näytti siltä kuin he olisivat ottaneet linkoja esiin. Hän oli varma, että he aikoivat pillastuttaa lingoilla hänen kamelinsa niin, että se ryntäisi rotkoon vieden hänet mukanaan, tai sitten he tulisivat ja työntäisivät hänet kameleineen syvyyteen. Hän huusi heille kirouksia ja lähetti häntä saattavat kaksi luotettua miestä, aikaisia mekkalaisia käännynnäisiä, ratsastajien kimppuun, mutta nämä pakenivat ennen kuin miehet saavuttivat heidät. Muhammadilla oli epäilyksiä miesten henkilöllisyydestä ja mainitsi heidät Hudhaifalle, toiselle saattajistaan. Hudhaifa tarjoutui surmaamaan heidät, mutta Muhammad pudisti päätään. Hän ei halunnut tulla tunnetuksi profeettana, joka surmasi kumppaneitaan. Allah kyllä pitäisi heistä huolen ja lähettäisi heidän päälleen salamoita, jotta he saisivat esimakua siitä, mikä heitä odottaa ikuisessa tulessa. Koska ei ollut varma miesten henkilöydestä, hän vannotti Hudhaifaa pitämään asian salaisuutena, mutta piti samalla huolen siitä, että kaikki tiesivät Hudhaifan tietävän nimet, estääkseen uudet yritykset.
Tämä asia huipentui Muhammadin vainoharhaisuuteen niitä petollisia ihmisiä kohtaan, jotka piiloutuivat shahadan suojaan. Joidenkin, kuten Abdullah Ubayyn, henkilöllisyydestä hän oli varma, mutta muut pitäisi vielä paljastaa. Ennen kuin he saapuivat Yathribiin, hän päätti, että hiljattain Quban lähelle, ylängön lounaiskulmaan rakennettu moskeija oli väärän uskon ja salaliittolaisten pesä. Se oli saatu valmiiksi juuri ennen kuin armeija lähti bysanttilaisia vastaan, ja moskeijan rakentajat olivat pyytäneet häntä rukoilemaan moskeijassa ja antamaan sille siunauksensa. He sanoivat, ettei se ollut ainoastaan moskeija, vaan myös turvapaikka köyhille ja sairaille. Ennen saapumistaan Yathribiin Muhammad sai kuitenkin "ilmestyksen", jossa hänelle kerrottiin, että temppelin todellinen tarkoitus oli pahansuopa. Todisteet iskivät häneen kuin salama: ne kymmenkunta miestä, jotka olivat rakentaneet sen, olivat Aus-heimosta eikä kukaan heistä ollut lähtenyt armeijan mukaan. Se leimasi heidät automaattisesti teeskentelijöiksi. Lisäksi hän sai vielä tietää, että moskeija oli rakennettu Abu Amirin, kristityn käännynnäisen ja vannoutuneen Muhammadin vastustajan, kodin yhteyteen. Abu Amir oli kääntynyt kristinuskoon ennen kuin Muhammad oli saapunut Yathribiin ja omaksunut askeettisen elämäntyylin, josta hänelle oli annettu liikanimeksi "Munkki". Badrin taistelun jälkeen Munkki oli paennut joidenkin tukijoidensa kanssa Mekkaan, ja he taistelivat Uhudissa mekkalaisten rinnalla. Myöhemmin Abu Amir oli paennut Syyriaan, missä hänen sanottiin kehottaneen Herakleiosta käymään sotaan Muhammadia vastaan. Mikä muu tämä moskeija voisi olla kuin bysanttilaisten etuvartio Yathribissa, missä toisinajattelijat ja vallankumoukselliset kokoontuivat, kaikki katalia teeskentelijöitä. Muhammad nimesi sen "vastustuksen moskeijaksi". "Menkää tuohon moskeijaan, jonka ihmiset ovat pahoja, ja hävittäkää se ja polttakaa se!", hän komensi. Ainakin yksi mies paloi kuoliaaksi moskeijan sisällä. "Jopa hänen pallinsa olivat palaneet", eräs tuhopolttajista muisteli jälkeenpäin.
---
Tarina jatkuu osassa kaksi.
Tämä on suomennos F. W. Burleighin kirjasta It's All about Muhammad: A biography of the world's most notorious prophet, luku 33, "Terror Has Made Me Victorious" (ss. 432-437)
 |
| Hiekkadyynejä Rub' al Khali:ssa, Saudi-Arabiassa (kuva: wikipedia) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti