Mutta Rushdie ei keksinyt "saatanallisia säkeitä". Termillä viitataan tapahtumaan, joka on kirjattu islamin perimätietoon ja johon viitataan suurassa 53 ja jossa Saatana puhuu Muhammedin suulla Allahin sijaan. Jakeet, jotka paholainen antoi islamin profeetalle on siitä lähtien tunnettu "saatanallisina säkeinä".
Muhammedin elämäkerturin Ibn Ishaqin ja hänen kertomuksensa muistiinmerkitsijän Tabarin mukaan "lähettiläs oli huolissaan kansansa hyvinvoinnista" - pakanallisesta Quraish-heimosta - ja "pyrki miellyttämään heitä". Lopulta kuitenkn Quraishin johtajat tulivat itse tekemään hänelle tarjouksen. He antaisivat hänelle vaimoja ja rahaa ja tekisivät hänestä jopa kuninkaan, jos hän vain hyväksyisi heidän ehtonsa. "Tämän me annamme sinulle, Muhammed, joten lopeta jumaliemme herjaaminen äläkä puhu niistä pahaa. Mikäli suostut, me teemme tarjouksen, joka on sekä sinulle että meille edullinen."
"Minkälainen tarjous se on?", kysyi Muhammed.
"Sinä palvelet meidän jumaliamme, al-Latia ja al-Uzzaa, vuoden päivät ja me palvelemme vuoden sinun jumalaasi."
 |
| Al'Uzza, Allat ja Manat |
Torjuttuaan ensin tarjouksen Muhammed sai ilmestyksen, jossa sanottiin, että muslimeille on luvallista rukoilla al-Latia, al-Uzzaa ja Manatia, kolmea quraishien palvomaa pakanjumalatarta, välittäjinä Allahin edessä. Quraishit ilahtuivat ja rukoilivat Allahia Muhammedin ja muslimien rinnalla, kun Muhammed oli lausunut uuden ilmestyksensä. Ibn Ishaq kertoo:
Sitten ihmiset hajaantuivat ja quraishit menivät pois iloisina siitä, mitä oli sanottu heidän jumalistaan, sanoen: "Muhammed on puhunut jumalistamme hienolla tavalla. Hän vakuutti puheessaan heidän olevan ylhäisiä Gharaniq, jotka on hyväksytty välittäjiksi."
Gharaniq olivat korkealla lentäviä kurkia. Muhammed tarkoitti, että ne olivat lähellä Allahin valtaistuinta ja muslimien oli luvallista rukoilla al-Latia, al-Uzzaa ja Manatia välittämään viestinsä Allahille.
Muslimien keskuudessa sana levisi nopeasti: "quraishit ovat kääntyneet islamiin." Koska rauha näytti olevan käsillä, jotkut muslimit, jotka olivat aiemmin paenneet Abessiniaan, lähtivät paluumatkalle. Mutta näytelmän päänäyttelijä ei ollut lainkaan tyytyväinen: enkeli Gabriel, jonka ilmestyminen Muhammedille oli synnyttänyt islamin. Hän tuli Muhammedin luokse ja sanoi: "Mitä sinä olet mennyt tekemään Muhammed? Olet lukenut näille ihmisille sellaista, mitä en ole tuonut sinulle Jumalalta, ja sanonut sellaista, mitä Hän ei ole sanonut sinulle."
Muhammedille alkoi selvitä kuinka pahasti hän oli poikennut yksijumalaisuuden sanomastaan: "Olen sepittänyt asioita Jumalaa vastaan ja väittänyt hänen sanoneen sellaista, mitä hän ei ole sanonut." Hän "oli murheellinen ja pelkäsi suuresti" Allahia annettuaan Saatanan väärentää ilmoituksensa. Mutta Allah vakuutti hänelle: "Ennen sinua, oi Muhammed, emme ole lähettänyt ainoatakaan lähettilästä tai profeettaa, joiden tarkoitusperiä ei saatana olisi sotkenut. Mutta Jumala tekee tyhjäksi saatanan sekaantumiset. Jumala vahvistaa tunnusmerkkinsä, sillä Jumala on tietävä, viisas." (Koraani 22:52). Ibn Ishaq jatkaa, että Allah "helpotti profeettansa surua ja hälvensi hänen pelkonsa". Hän myös lähetti uuden ilmestyksen korvaamaan Saatanan säkeet al-Latista, al-Uzzasta ja Manatista suurassa 53 toistaen muuallakin Koraanissa toistetun ivan siitä, että Allahilla muka olisi tyttäriä ja ihmisillä poikia (jakeet 19-23).
Muhammedin takinkäännöstä seurasi tietysti taas välien kiristyminen quraishien kanssa. Ibn Ishaq kertoo, että monijumalaiset alkoivat käyttää tätä tapahtumaa häntä vastaan:
Kun oli mitätöity se, mitä Saatana oli laittanut Muhammedin suuhun muka Jumalan sanana, quraishit sanoivat: "Muhammed on muuttanut mielensä siitä, mitä hän sanoi meidän jumaliemme asemasta Allahin edessä ja sanoo nyt aivan jotain muuta." Nyt nuo sanat, jotka Saatana oli asettanut lähettilään suuhun, olivat jokaisen monijumalaisen kielellä ja heistä tuli entistä vihamielisempiä muslimeita ja lähettilään seuraajia kohtaan.
Saatanallisten säkeiden sattumus on tietysti nolostuttanut muslimeja kautta vuosisatojen. Sehän itse asiassa heittää varjon Muhammedin profetian päälle. Jos Saatana yhden kerran onnistui panemaan sanoja Muhammedin suuhun niin että hän piti niitä Allahin ilmestyksinä, eikö ole mahdollista, että Saatana olisi käyttänyt Muhammedia puhemiehenään muulloinkin? Niinpä uskonoppineet, apologistit ja historioitsijat ovat hyökänneet saatanallisia säkeitä vastaan poikkeuksellisen raivoisasti. Muhammad Husayn Haykal väittää kirjassaan Life of Muhammad, että koko episodia ei tapahtunutkaan, eikä edes voinut tapahtua, sillä onhan Muhammed kuitenkin profeetta:
Tämä tarina on saanut länsimaisten orientalistien huomion ja he pitävät sitä totena ja toistavat sitä ad nauseam...Se on kertomus, jonka epäjohdonmukaisuus on selviää pienessäkin tarkastelussa. Se on ristiriidassa sen kanssa, että kaikki profeetat ovat erehtymättömiä Herran sanan välittämisessä.
Hän ihmettelee miten jopa jotkut uskonoppineet voivat pitää sitä totena. Tarinan juuret ovat kuitenkin syvällä islamin perimätiedossa. On vaikea nähdä miten ja miksi tällainen tarina olisi sepitetty ja miten sellaiset hurskaat muslimit kuten Ibn Ishaq, Ibn Sa'd ja Tabari, samoin kuin myöhempi Koraanin kommentaattori Zamakhshari (1074-1143), joka tuskin olisi kertonut siitä, jos ei olisi luottanut lähteisiin, olisivat hyväksyneet sen, ellei se olisi autenttinen. Tässä, kuten niin usein, varhaisten islamilaisten todistajien määrä on vastaansanomaton. Ne, jotka haluaisivat saatanallisten säkeiden vain katoavan, eivät voi kieltää sitä tosiasiaa, että nämä tarinat eivät ole vihollisen keksintöä, vaan niitä ovat kertoneet miehet, jotka vakaasti uskoivat Muhammedin olleen Allahin profeetta.
Paitsi epäsuoran viittauksen saatanallisten säkeiden tapahtumaan, mekkalainen suura 53 sisältää kaksi näkyä enkeli Gabrielista ja haasteen uskottomille todistaa, etteivät näyt ole todellisia (jakeet 1-18). Kolmen jumalattaren kieltämisen jälkeen (jakeet 19-23) Allah selittää, että uskottomat kutsuvat enkeleitä naisten nimillä (jae 27) ja että Muhammedin tulee välttää heitä (jakeet 29-30).
Sitten Allah puhuu uskon ja epäuskon seurauksista. Allah antaa anteeksi niille, jotka välttävät suuria syntejä (jae 32), mutta ne jotka luopuvat islamista (jakeet 33-34) hylkäävät sen, mitä ilmoitettiin Moosekselle (jae 36) ja Aabrahamille (jae 37) - heidän taakkaansa ei kukaan kanna Tuomion päivänä (jae 38) ja jokainen saa osansa (jae 39). Allah on kaiken hallitsija (jakeet 43-49) ja hän hävitti aikaisemmat uskottomien kansat (jakeet 50-54). Ihmisten olisi parempi kuunnella Muhammedin varoitusta, sillä Tuomio on kohta käsillä (jakeet 55-62).
Blogging the Qur’an: Sura 53, “The Star”
Tähden suura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti