Tässä luvussa kokoan islamilaisesta aineistosta joitain historiallisia kiinnekohtia Muhammadin elämälle. Niiltä kausilta, kuten Muhammadin lapsuudesta, joista ei ole paljonkaan historiallisesti luotettavaa tietoa, esittelen vain pääkohdat mutta lisään niihin myös näytteitä siitä selvästi myöhäsyntyisestä legendaverkostosta, jota Muhammadin kuoleman jälkeen alettiin liittää hänen elämänsä historiallisiin kiinnekohtiin.
Mekka, jossa Profeetta syntyi, oli vilkkaan mutta pienimuotoisen kaupan keskus, jossa sijaitsevalla temppelillä (Kaaba) mahdollisesti oli tunnustettu asema laajemminkin niemimaalla, joskin esi-islamilaisen Kaaban asemasta uskonnollisena keskuksena on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua, eivätkä tutkijat ole enää yhtä vakuuttuneita Kaaban keskeisestä asemasta kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Mekkaa hallitsi Quraish-heimo, jonka arvellaan asettuneen kaupunkiin asumaan vain muutamia sukupolvia ennen Muhammadin syntymää. Mekka sijaitsee vuorten ympäröimässä laaksossa, joka ei ole kovin hedelmällinen, joten kaupunki oli varsin riippuvainen kaupasta ja pyhäkköön suuntautuneesta pyhiinvaelluksesta. Pyhiinvaelluksen taloudellista merkitystä on perinteisessä historiankirjoituksessa saatettu liioitella mutta se toi varmasti oman lisänsä kaupungin hyvinvointiin; tärkein markkinapaikka, jonne pyhinä kuukausina kokoontui beduiineja eri puolilta niemimaata, sijaitsi parikymmentä kilometriä Mekan ulkopuolella, Ukazissa.
Mekan kutsuminen kaupungiksi Muhammadin syntymän aikoihin saattaa johtaa suomalaista lukijaa hieman harhaan; Mekka lienee vastannut pikemminkin suurehkoa kylää kuin kaupunkia. Perimätiedon mukaan Mekan rakennuksista vain yksi, Kaaban temppeli, oli rakennettu kivestä, mutta ihmisten asumukset olivat polttamattomasta savesta. Myöskään Kaaban temppeli ei ollut silloin samanlainen kuin nykyään, miljoonien muslimien vaeltaessa sinne vuosittain. Kaaba sai kiinteän katon vasta Muhammadin nuoruudessa, ja se oli rakennettava useita kertoja uudestaan Mekkaa säännöllisesti koettelevien tulvien vuoksi.
Muhammadin tarkka synnyinvuosi on hämärän peitossa niin kuin useimpien ennen uutta aikaa eläneiden merkkihenkilöiden. Yleisesti hänen synnyinvuodekseen mainitaan 570. Tällä vuosiluvulla ei tosin ole mitään historiallista perustetta - se on näet mitä ilmeisimmin saatu laskemalla pyöreät 40 vuotta taaksepäin Profeetan uran alusta - mutta se ei kuitenkaan voi poiketa kovin paljon todellisesta syntymävuodesta. Muhammadin syntymävuosi on perinteisessä historiankirjoituksessa myös yhdistetty niin sanottuun Norsun vuoteen. Esi-islamilaisessa suullisessa perinteessä Norsun vuodeksi nimitettiin vuotta, jolloin Etelä-Arabian puoli-itsenäinen hallitsija Abraha teki sotaretken pohjoiseen ja ilmeisesti kulki Mekan läheltä armeijansa ja sotanorsujensa kanssa. Koraanin suura 105 saattaa viitata tähän tapahtumaan:
Nykyaikainen historiantutkimus on kuitenkin osoittanut, että Abrahan sotaretki oli huomattavasti varhaisempi, eikä sen varsinaisena kohteena myöskään ollut Mekka, vaikka hän olikin saattanut marssia Mekan lähistöllä.
Muhammadin isä Abdallah kuului Mekan pääheimoon, Quraishiin, mutta hän kuoli joko jo ennen poikansa syntymää tai pian sen jälkeen. Muhammadin äiti, Amina, kuoli pian miehensä jälkeen. Islamilainen historiankirjoitus kuvaa Muhammadin klaanin, banu Hashimin, Quraishin köyhtyneeksi aateliksi, varhaisemmaksi ylimystöksi. Tämä näkemys saattaa olla myöhemmän historiankirjoituksen kaunistelua, sille se, mitä Muhammadin elämästä varmasti tiedetään, viittaa siihen, ettei hänen sukunsa ollut Mekan vauraimpia ainakaan hänen aikoinaan. [Huomiota kiinnittävät Profeetan ja hänen isänsä "oikeaoppiset" nimet, joilla ei tunnu olevan kiinnekohtaa pakanalliseen nimeämisperinteeseen; Muhammadin sedillä (mm. Abdal'uzza, Abdmanaf) sen sijaan on pakanajumaluuksiin viittaavia nimiä. Myös esi-islamilaiset Muhammadit ovat harvinaisia.]
Muhammadin lapsuudesta ei varmuudella tiedetä juuri mitään. On mahdollista, että hän joitain lapsuusvuosiaan erään beduiiniheimon huomassa: lähteet antavat sen kuvan, että lasten uskominen beduiinien kasvatettaviksi oli tapana ainakin joillain Mekan perheillä. Ottaen huomioon Quraishin beduiinitaustan tämä on täysin mahdollista. Vanhempiensa kuoltua Muhammad kasvoi ensiksi isoisänsä Abdalmuttalibin ja tämä kuoltua setänsä Abu Talibin suojissa.
Muhammadin lapsuuteen on liitetty useita tarinoita, joista tärkein on legenda Muhammadin rinnan avaamisesta. Tämä legenda kasvoi, kuten Harris B. Birkeland on vakuuttavasti osoittanut, suuran 94 alun jakeista (1-4):
Enkelit etsivät pojan rinnasta mustaa kimpaletta. Tämä edustaa syntiä, joka poistettiin Profeetasta (ks. oppi
). Koko kertomus on tyypillinen profeetta- ja näkijäkutsumukseen liittyvä puhdistamislegenda.
Useissa tarinoissa nuoren Muhammadin kerrotaan käyneen setänsä karavaanin mukana Syyriassa. Tämä on täysin mahdollista, joskin tähän liittyvien tarinoiden päätarkoituksena on aivan ilmeisesti tarjota kehys kertomukselle, kuinka eräs munkki tunnistaa Muhammadissa tulevan profeetan. Ibn Hisham kertoo tarinan seuraavasti (hieman lyhennetty käännös):
Abu Talib lähti karavaanin kanssa kauppamatkalle Syyriaan. Kun karavaani oli lähdössä, hän heltyi ottamaan Muhammadin matkaansa sanoen:"Minä totisesti otan hänet mukaani enkä eroa hänestä koskaan!" Syyrian Bostrassa asui erakkomajassa munkki nimeltä Bahira. Tuossa majassa oli aina asunut munkki, ja kerrotaan, että siellä oli myös kirja, jossa oli koko kristikunnan tieto ja jonka majassa asuneet munkit olivat perineet aina edeltäjältään.
Paikan ohi kulki usein karavaaneja, mutta Bahira ei puhutellut niitä eikä kiinnittänyt niihin mitään huomiota, ennen kuin Abu Talibin karavaani tuona vuonna asettui lähistölle. Silloin Bahira valmisti paljon ruokaa ja kutsui heidät kaikki syömään. Tämä tapahtui toisten mukaan sen takia, että hän oli nähnyt erakkomajastaan Jumalan lähettilään karavaanin mukana. Hän oli nähnyt, kuinka pilvi kulki Jumalan lähettilään yläpuolella ja varjosti yksin häntä ja kuinka puun oksat taipuivat antamaan siimestä Jumalan lähettiläälle hänen istahtaessaan sen alle.
Muut noudattivatkin Bahiran kutsua paitsi Jumalan lähettiläs, sillä hän oli vielä kovin nuori, ja hänet jätettiin puun alle vartioimaan tavaroita. Kun Bahira ei nähnyt häntä heidän joukossaan, hän sanoi: "Quraishilaiset, älköön yksikään teistä jättäkö saapumatta aterialle!" Toiset vastasivat: "Bahira, me kaikki olemme tulleet lukuun ottamatta erästä poikaa, joka on kaikkein nuorin. Hän jäi tavaroittemme luo." Bahira käski silloin noutaa pojankin, ja Muhammad asettui syömään muiden joukossa.
Ruoan aikana Bahira tuijotti Muhammadia, ja kun ihmiset olivat syöneet, hän alkoi kysellä kaikenlaista Muhammadilta. Muhammad vastasi hänen kysymyksiinsä, ja hänen vastauksensa sopivat yhteen sen kuvauksen kanssa, joka Bahiralla oli [tulevasta profeetasta]. Sitten Bahira katsoi hänen selkäänsä ja näki lapaluiden välissä profetian sinetin.
Tutkittuaan Muhammadia Bahira meni Abu Talibin luo ja kysyi:"Kuka poika on?" "Poikani", vastasi Abu Talib, mutta Bahira sanoi:"Sinä valehtelet;ei tämä pojan isä voi olla enää elossa." "Hän on veljenpoikani", vastasi Abu Talib, ja Bahira kysyi:"Mitä hänen isälleen on tapahtunut?" Abu Talib vastasi:"Hän kuoli pojan ollessa vielä äitinsä kohdussa." "Nyt puhuit totta", sanoi Bahira, "Vie veljenpoikasi takaisin maahansa ja varo, etteivät juutalaiset huomaa häntä, sillä jos he tunnistavat niin kuin minä hänet tunnistin, he pyrkivät vahingoittamaan häntä, sillä veljenpoikaasi odottaa suuri kohtalo. Vie hänet pian takaisin!"
Abu Talib vei hänet takaisin Mekkaan niin pian kuin pystyi saatuaan kauppa-asiansa Syyriassa selviksi.
Luotettavammalle pohjalle tullaan Muhammadin vartuttua täysi-ikäiseksi. Perimätiedon mukaan hän tuli ensin varakkaan kauppiaan lesken Khadidzan palvelukseen ja noin vuonna 595 hänen puolisokseen. Khadidza on mitä ilmeisimmin ollut varakas, vaikutusvaltainen ja vahvaluonteinen nainen, joka Muhammadin uran varhaisvaiheissa oli miehensä keskeinen tuki.
Jossain vaiheessa Muhammad kiinnostui uskonnollisista asioista, ja hänen kerrotaan ottaneen tavakseen vetäytyä Mekan lähistöllä sijaitsevalle Hira'n vuorelle mietiskelemään. On mahdollista, että arabialaiset monoteistiseen perinteeseen mieltyneet
hanifit ovat laajemminkin pitäneet tapanaan mietiskellä vuoristossa. Paitsi niemimaan omaperäisiä tapoja heillä on myös saattanut olla esikuvinaan kristittyjä munkkeja ja askeetteja, joiden erikoiset tavat tunnettiin koko niemimaalla; kammiossaan yöllä rukoileva munkki oli tuttu aihe ainakin runoilijoille. Toisaalta monet yksityiskohdat antavat aihetta epäillä, että vetäytyminen Mekan lähistön vuorille kuului yleisemminkin esi-islamilaisen kauden uskonnollisiin tapoihin, ja on täysin mahdollista, että vetäytyminen ei ollut yksityistä mietiskelyä, vaan perhekunnittain harjoitettu rituaali.
Ilmestysten alkaminen
Ilmeisesti joskus vuoden 610 paikkeilla Muhammad sai ensimmäisen ilmestyksensä, perimätiedon mukaan ollessaan mietiskelemässä Hira'ssa. Myöhempi traditio kertoo ensimmäisen ilmestyksen olleen suuran 96 viisi (tai kolme) ensimmäistä jaetta tai toisten tietojen mukaan suuran 74 alku, ensimmäinen suura tai ainoastaan suurien alussa oleva lause "Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen".
Sisältö- ja tyylianalyysin valossa tutkijat eivät nykyään pane suurtakaan painoa näille kertomuksille vaan pitävät niitä myöhäsyntyisinä, myöhemmän spekulaation tuotteina: suuran 96 alku sopi ensimmäiseksi ilmestykseksi, koska siinä on selkeä käsky lukea (eli lukea ääneen), ja suuran 74 alku, koska siinä on käsky nousta ja varoittaa: molemmat lauseet sopisivat aloittamaan Profeetan toiminnan. Ensimmäinen suura taas kuuluu lukea rukouksessa (ja on muutenkin keskeinen islamissa), joten sen olettaminen myöhäiseksi herättäisi kiusallisia kysymyksiä siitä, miten Profeetta aluksi rukoili, ja aloituslause taas aloittaa kaikki suurat yhdeksättä lukuun ottamatta, joten se sopii tältä kannalta ensimmäiseksi ilmestykseksi.
Perimätieto nimeää ilmestyksen välittäjäksi enkeli Gabrielin, mutta Koraanissa Gabriel mainitaan nimeltä vasta myöhemmissä suurissa, kun taas varhaisimpien ilmestysten välittäjä esiintyy nimettömänä. Aluksi sanoma lienee ollut tarkoitettu vain Muhammadin lähipiirille, eikä hän ehkä ryhtynytkään heti julistamaan ilmoitusta laajemmalle kuulijakunnalle. Monet islamilaiset lähteet tietävät kertoa ensimmäistä ilmestystä seuranneesta välikaudesta (
fatra), jolloin Muhammad ei saanut uusia ilmestyksiä vaan alkoi jopa epäillä ensimmäistäkin ilmestystä. Muhammadin vaimo, Khadidza, esiintyy miehensä keskeisenä tukijana näissä varhaisvaiheissa, ja juuri hänen kerrotaan vakuuttaneen miehensä siitä, että ilmestys todellakin oli peräisin Jumalalta.
Tauon jälkeen ilmestykset alkoivat uudestaan, ja Muhammadin toiminta laajeni vähitellen myös perhepiirin ulkopuolelle. Julkisen toiminnan arvellaan tavallisesti alkaneen noin vuonna 613. Aluksi ilmestykset tuntuvat keskittyneen korostamaan Jumalan mahtavuutta, voimaa ja armoa, eikä niissä suoranaisesti hyökätty muita jumalia vastaan. Tässä vaiheessa ei myöskään ollut mitään syytä konfliktiin hallitsevan, pakanallisen aristokratian kanssa, jota ajatus Allahin, siihenkin saakka tunnustetun pääjumalan, erityisestä kunnioittamisesta ei varmastikaan haitannut, eivätkä ilmestykset mahdollisesti aluksi puuttuneet kovin vahvasti myöskään sosiaalisiin epäkohtiin.
Välirikon syynä onkin pidettävä sitä, että ilmestyksiin tuli pian kaksi uutta piirettä: Ensiksikin kiellettiin muut jumalat, toisin sanoen siirryttiin yhden jumalan palvelemisesta eli monolatriasta monoteismiin eli muiden jumalien kieltämiseen.Toiseksi alettiin korostaa sosiaalista sanomaa. Mikäli perimätietoa uskotaan, eivät Mekan aristokraatit olleet itsekään kovin vakuuttuneita vanhasta, pakanallisesta uskonnostaan, vaan konfliktin jyrkentymisen syitä olisi etsittävä lähinnä taloudellisista ja poliittisista seikoista. Islam oli syntyessään ja on yhä tietyllä tavalla hyvin tasa-arvoinen uskonto, ainakin miesten kesken: jokainen vastaa teoistaan yksin Jumalalle, eivätkä rikas suku ja hienot esi-isät auta viimeisellä tuomiolla. Mekan rikkaat kauppiaat eivät toki halunneet rähjäisimmänkin ryysyläisen oleva saman veroinen Jumalan edessä kuin he itse. On vaikea mennä sanomaan, mitä osaa näytteli mekkalaisten pelko siitä, että uuden uskonnon myötä Mekalle tärkeä pyhiinvaellus kärsisi. - Huomautettakoon selvyyden vuoksi, että samoin kuin Mekan kauppasuhteita on perinteisessä historiankirjoituksessa liioiteltu, on myös käsitys aristokratian vauraudesta korjaamisen tarpeessa, mutta kyseinen aristokratia oli varmasti
suhteellisesti vaurasta verrattuna vähäosaisiin.
Konfliktin osasyynä oli varmasti myös individualistisen uskonnon (ihminen on vastuussa vain itsestään ja suoraan Jumalalle) ja heimoaatteelle perustuvan yhteiskunnan ristiriita. Heimojärjestelmässä yksittäinen mies on uskollinen ensisijaisesti perheelleen, klaanilleen ja heimolleen, kun taas islam edellytti irtautumista tästä järjestelmästä. Perimätieto kiteytti heimosidonnaisuuden ja uuden uskonnon välisen ristiriidan kertomukseksi siitä, kuinka Mekan pakanat ahdistivat Muhammadia kysymyksillä siitä, mikä heidän isiensä kohtalo oli: olivatko he joutuneet Helvettiin? Tämän tarinan mukaan Muhammadin ei auttanut kuin lopulta myöntää, että islamin mukaan pakanoina kuolleet esi-isät olivat todella joutuneet Helvettiin, mitä monet mekkalaiset eivät voineet hyväksyä. Tarinalla tuskin on historiallista pohjaa.
Länsimaiset tutkijat ovat myös spekuloineet ajatuksella, että Muhammad olisi pyrkinyt jo Mekassa poliittiseen valtaan - Medinassahan hänestä tuli nopeasti myös valtionpäämies - ja että tämä olisi ollut perimmäinen syy välirikkoon. Tällekin teorialle on vaikea löytää lähteistä konkreettista tukea.
Julkinen toiminta Mekassa
Vaikka islam oli individualistinen uskonto, Muhammad sai aluksi suojelua omalta klaaniltaan. Klaanin päämies, Muhammadin setä Abu Talib ei itse kääntynyt uuteen uskontoon mutta suojeli kyllä veljenpoikaansa, kuten heimoyhteiskunnan normit edellyttivätkin hänen tekevän. Muhammad keräsi sanomallaan ympärilleen kannattajia eri ryhmittymistä, varsinkin vähävaraisten joukosta. Mekan kauden loppuun mennessä islam oli saanut riveihinsä vain joitakin aristokraatteja, muun muassa myöhemmin kalifeina Muhammadin kuoltua yhteisöä johtaneet Abu Bakrin, Umarin ja ennen kaikkea Uthmanin, umaijadeihin kuuluneen ylimyksen. Muhammadin lähisukulaisista kääntyivät ainakin hänen vaimonsa Khadidza, joka oli ensimmäinen muslimi Profeetan itsensä jälkeen, ja Muhammadin veljenpoika ja tuleva neljäs kalifi, Ali ibn abi Talib, joka perimätiedon mukaa kasvoi setänsä taloudessa ja kääntyi islamiin jo lapsena.
Valtaosa Muhammadin kannattajista oli kuitenkin vähävaraisia ja orjia, ja nämä joutuivat vaikeimpaan asemaan islamin ja pakanuuden ajauduttua välirikkoon, sillä useimmat klaanit eivät tunteneet tarvetta suojella näitä heikkoja vaan päinvastoin ryhtyivät itse rankaisemaan omia jäseniään - heimoyhteiskunnan ongelmanahan on yksilön kannalta se, ettei kukaan suojele häntä hänen omalta heimoltaan. Pakanallisen heimoideologian valossa nämä rankaisutoimet olivat luonnollisia, sillä kääntyessään islamiin, jota toisen klaanin edustaja saarnasi, käännynnäiset pettivät oman klaaninsa, jolle heidän olisi pitänyt ensi sijassa olla lojaaleja. Jeesuksen käsky seurata häntä oli Palestiinan aloilleen asettuneessa ja järjestäytyneessä yhteiskunnassa paljon vähemmän ongelmallinen kuin Muhammadin vastaava kutsu Arabian niemimaan heimoyhteiskunnassa.
Se, kuinka ankaria ja laajoja nämä vainot olivat, on epävarmaa. Missään tapauksessa kyse ei ollut samanlaisesta ilmiöstä kuin kristittyjen marttyyrien kohtalo pakanallisessa Roomassa vaan pikemminkin kiusaamisesta ja painostamisesta: Mekan kaltainen pieni yhteisö ei olisikaan kestänyt suurimittaisia vainoja ja surmia. Perimätiedon mukaan vainot johtivat kuitenkin siihen, että Muhammad lähetti heikoimpia kannattajiaan turvaan kristilliseen Etiopiaan noin vuonna 615 (ns. ensimmäinen
hidzra). Tutkijat ovat viime aikoina herättäneet epäilyitä tämän hidzran historiallisuudesta, ja siinä on pyritty näkemään pikemminkin jatkuva muuttoliike tai kauppamatkojen edellyttämä lyhytaikainen matkustelu kuin mikään tarkasti määritelty paonomainen joukkomuutto.
Saatanalliset säkeet
Tässä yhteydessä kannattaa mainita kuuluisa episodi Muhammadin uralla, niin sanotut saatanalliset säkeet. Tiettyjen perimätietojen mukaan Muhammad sai paineen ja painostuksen alaisena ilmestyksen, joka käsitteli Mekassakin palvotun kolmen jumalattaren (Allat, al-Uzza, Manat) asemaa. Saatana sai kuitenkin sujautetuksi ilmestyksen loppuun jakeen, joka antoi näille jumalattarille jonkinlaisen välittäjäaseman. Muhammadia kuunnelleet pakanat ilahtuivat ja olivat valmiit tunnustamaan Muhammadin profeetaksi saatuaan näin varmistuksen jumalattariensa aseman säilymisestä. Tiedot sovusta levisivät Etiopiaan saakka, ja osa sinne paenneista muslimeista lähti takaisin kohti Mekkaa. Kun he olivat vielä matkalla, Muhammad sai Jumalalta uuden ilmestyksen, jossa jumalattarien asema Allahin tyttärinä kiistettiin, ja samalla Muhammadille kerrottiin, että esinmmäinen ilmestys oli Saatanalta peräisin. Muhammad peruutti "saatanalliset säkeet", ja välit pakanalliseen aristokratiaan kiristyivät uudelleen.
Kertomus "saatanallisista säkeistä" on sinänsä mielenkiintoinen, ja länsimaiset tutkijat hyväksyivät sen pitkään historiallisena tietona vedoten siihen, ettei varhaisilla muslimeilla olisi ollut mitään syytä sepittää tarinaa, joka asettaa heidän profeettansa tavallaan epäilyttävään valoon. Viime aikoina on kuitenkin kiinnitetty huomiota tiettyihin historiallisiin ongelmiin, joita tarinaan liittyy. Vähäisin näistä ei suinkaan ole kysymys Etiopian siirtolaisten paluusta, mikä edellyttäisi, että vanhan ja uuden ilmoituksen välillä kului niin pitkä aika, että paluumuutto ehti alkaa. Tällöin ongelmalliseksi jää, miten tilanne kehittyi tänä aikana Mekassa, sillä ei ole tietoja siitä, mitä muutoksia Mekan tilanteessa olisi tällä välin tapahtunut. Tarina "saatanallisista säkeistä" noudattaakin satuaikaa; aika tuntuu kuluvan vain siellä, missä tapahtumien keskipiste on, joten kun tarinan polttopiste siirtyy Etiopiaan, Mekan tilanne jää ikään kuin odottamaan, kunnes tapahtumat jatkuvat siellä. Tältä kannalta kaikki viittaa siihen, että tarinan kulkua säätelevät kirjalliset konventiot - mikä tietysti ei ole sinänsä riittävä tae tapauksen epähistoriallisuudelle.
Englantilainen tutkija A. T. Welch (1981) pitää mahdollisena, että tarinaan "saatanallisista säkeistä" on saatettu sisällyttää pidempikin ajanjakso, jona Muhammad mahdollisesti olisi ainakin hiljaisesti sallinut epäjumalat. Tämä myöhemmälle yhteisölle traumaattinen muisto olisi tehty vaarattomaksi typistämällä se yhdeksi lyhyeksi episodiksi Muhammadin elämässä.
Oli "saatanallisten säkeiden" historiallisuuden laita miten hyvänsä, on kuitenkin varmaa, että muslimien ja pakanoiden välit olivat kireät vuonna 619, jolloin kuolivat Muhammadin vaimo Khadidza ja setä Abu Talib, klaanin päämies ja Muhammadin pakanallinen suojelija. Tässä tilanteessa Muhammad jäi suojattomaksi, sillä klaaniin uusi päämies Abu Lahab kuului Profeetan jyrkimpiin vastustajiin (hänet kirotaankin suurassa 111) eikä tarjonnut veljenpojalleen enää sitä suojelua, jota tämä oli siihen saakka nauttinut.
Tilanne ei kuitenkaan johtanut heti kriisiin, vaan Muhammad saattoi jatkaa toimintaansa Mekassa. Hän alkoi kuitenkin suunnitella siirtymistä muualle ja otti seuraavina vuosina yhteyttä useisiin beduiiniheimoihin kokeillen, olisiko hänen mahdollista siirtyä johonkin niistä. Nämä yhteydenotot olivat mahdollisia, sillä Mekan lähistöllä Ukazissa pidettiin markkinoita, jonne saapui ihmisiä eri puolilta niemimaata. Beduiiniheimot eivät kuitenkaan olleet valmiit ottamaan Muhammadia vastaan, ja hän koettikin siirtyä Ta'ifiin, Mekan naapurikaupunkiin, jossa mekkalaisilla kerrotaan olleen kesäasuntoja. Yritys kariutui ilmeisesti katastrofaalisesti, ja Muhammad sai olla tyytyväinen päästessään hengissä takaisin Mekkaan.
Hidzra
Samoihin aikoihin Muhammad sai kuitenkin ensimmäiset kontaktit toiseen naapurikaupunkiin, 350 kilometriä pohjoiseen sijaitsevaan Yathribiin, jonka myöhempi historiankirjoitus tuntee paremmin Medinana (oik.
madinat an-nabi, 'Profeetan kaupunki'). Yathribissa oli useita juutalaisia heimoja, mikä on saattanut muokata kaupungin pakanallisten asukkaiden mieltä vastaanottavaisemmaksi uudelle monoteistiselle sanomalle, jota arabialainen profeetta julisti. Yathribin pääheimot Aus ja Khazradz olivat ilmeisesti jo kauan olleet verikostojen kierteessä, ja tilanne oli alkanut riistäytyä käsistä ja romuttaa kaupungin yhteiskuntarakennetta. Perimätieto kertoo useiden yathribilaisten kääntyneen islamiin jo ennen Muhammadin muuttoa kaupunkiin vuonna 622 (varsinainen hidzra), mutta on selvää, että useimpien kaupunkilaisten mielessä oli saada kaupunkiin sovintotuomari, ei uuden uskonnon perustaja; dzinnien inspiroimien ennustajien käyttö sovittelemassa riitaa oli täysin pakanallisten tapojen mukaista.
Yathribin kaupunki poikkesi Mekasta muutenkin kuin juutalaiselta asujaimistoltaan. Yathribin muodosti joukko kukoistavia keitaita, jotka sopivat erinomaisesti maanviljelyyn (erityisesti taatelipalmut), ja varsinkin Yathribin yhteiskunnan vanhin kerrostuma oli etääntynyt beduiiniyhteiskunnasta.
Profeetta ja valtiomies
Aluksi Muhammadin asema ei liene paljon poikennutkaan sovintotuomarin osasta, mutta tasapainoa järkytti se, että hänen mukanaan Yathribiin siirtyi suuri määrä muslimeita Mekan eri klaaneista (ns.
muhadzirun, 'hidzran suorittajat') ja osa yathribilaisista kääntyi islamiin (
ansar, '[Profeetan] auttajat'). Nämä ryhmät, varsinkin hidzran suorittajat, muodostivat pakanallisen ajattelutavan kannalta lähinnä Muhammadin "heimon" - olihan hän hylännyt oman heimonsa ja tämä hänet -, mutta uuden uskonnon kannalta kyse ei ollut heimoryhmittymästä vaan uskonnollisesta yhteisöstä, johon kaikki muslimit, myös yathribilaiset, kuuluivat. Pitkällä aikavälillä tilanne oli kestämätön ja sen oli ratkettava joko vanhan heimojärjestelmän tai uuden uskontojärjestelmän hyväksi. Tilanne ratkesi, kuten tiedetään, islamin hyväksi, ja heimorajat menettivät primaarimerkityksensä. Päinvastaisessa tapauksessa voi ehkä spekuloida, että Muhammad olisi jäänyt vain hämäräksi paikallisprofeetaksi,
kahiniksi, jolla olisi ollut vain marginaalista uskonnollista merkitystä ja joka olisi unohtunut verisodan tultua sovitetuksi.
Muutettuaan Medinaan, joksi tästedes nimitän tuota kaupunkia, Muhammad kokosi ympärilleen kaikki muslimit
ummaksi, islamin yhteisöksi. Tämän lisäksi hän teki erilaisia liittosopimuksia kaupungin muiden ryhmien, pakanoiden ja juutalaisten, kanssa. Aluksi myös nämä ryhmittymät laskettiin kuuluviksi käsitteeseen
umma, joka ei siis syntyessään ollut uskonnollinen käsite. Hyvin nopeasti useimmat pakanat alkoivat käänty islamiin, ja lopulta Muhammadin ainoana vastaryhmänä olivat juutalaiset sekä tietysti ne ryhmäpaineen alaisena islamiin kääntyneet, jotka sisimmissään vain odottivat islamin häviöitä ja vanhojen aikojen paluuta - tätä ryhmää nimitetään Koraanissa teeskentelijöiksi (
munafiqun).
Profeetan asemassa tapahtunut muutos näkyy myös hänen saamissaan ilmestyksissä: Mekan köyhien profeetasta tuli valtiomies ja sotapäällikkö, joka toki pysyi samalla profeettana. Nyt Muhammed saattoi paitsi kertoa Jumalan tahdosta myös valvoa sen toteuttamista. Koraanin suurissa tämä muutos näkyy siinä, että laki- ja rituaalisäädökset ilmestyvät muun tekstin joukkoon.
Aluksi muun muassa juutalaiset saivat vappasti jäädä asumaan Medinaan, niin sanotun Medinan perustuslain määrittelemissä rajoissa. Tämä teksti on säilynyt myöhemmissä historiankirjoissa, joskaan sen tallennettu muoto ei välttämättä vastaa alkuperäistä. Varmaa kuitenkin tuntuu olevan, että eri yhteisöjen asema määriteltiin sopimuksella. Myöhemmin juutalaiset heimot karkotettiin yksi toisensa jälkeen, sitä mukaa kun Muhammadin välit juutalaisiin kiristyivät. Useimmat karkotukset tapahtuivat Mekkaa vastaan käytyjen taisteluiden jälkimainingeissa.
Samalla kun Muhammad näin vahvisti asemiaan Medinassa, hän saattoi aloittaa uransa poliittisen päätavoitteen, paluun Mekkaan. Ehkä vastoin pakanoiden pelkoa Muhammad antoi Mekan, kotikaupunkinsa, ja sen temppelin Kaaban säilyttää erikoisasemansa. Islamin varhaisvaiheissa, Mekan kaudella ennen hidzraa, hän oli suhtautunut juutalaisiin toiveikkaasti, ja muslimien rukoussuuntana Mekassa lieneekin ollut Jerusalem, ei Kaaba.
Tätä taustaa vasten ei olisi ollut yllättävää, jos uusi uskonto olisi yhä suuntautunut vahvasti Pyhää maata kohti. Ratkaisevaa oli luultavasti se, että vastoin Muhammadin odotuksia niemimaan juutalaiset eivät hyväksyneet häntä profeetaksi, ja tämä toimi kannustimena sille, että syntyvä liike suuntautui niemimaata kohti ja Kaaban temppeli sai pitää asemansa. Ratkaiseva vaihe Muhammadin suhteessa juutalaisuuteen oli rukoussuunnan (
qibla) uusi määrittely ilmeisesti pian hidzran jälkeen. Tämä muutos on mainittu myös Koraanissa, jossa suuran 2 jakeet 142-144 mitä ilmeisimmin liittyvät juuri tähän tapahtumaan:
Hullut sanovat:"Mikä käänsi heidät heidän aiemmasta rukoussuunnastaan?" Sano: Jumalalle kuuluu niin itä kuin länsikin. Hän johdattaa oikealle tielle kenet tahtoo.
Me olemme tehneet teistä keskimmäisen kansakunnan, jotta te todistaisitte muista ja profeetta todistaisi teistä. Me säädimme aikaisemman rukoussuuntasi vain erottaaksemme ne jotka seuraavat profeettaa niistä jotka kääntyvät kannoillaan. Rukoussuunnan muutos oli vaikeaa kaikille muille kuin niille, joita Jumala ohjasi. Ei Jumala aikonut hukata teidän uskoanne: Hän on ihmisille Laupias, Armahtavainen.
Me näimme, kuinka katseesi vaelteli taivaalla. Nyt käännämme sinut rukoussuuntaan, joka miellyttää sinua: käänny kohti suojattua moskeijaa, ja missä olettekin, kääntykää sitä kohti. Ne, joille on annettu Kirja, tietävät, että se on heidän Herransa lähettämä totuus. Jumala pitää lukua heidän teoistaan.
Vaikka katkelmassa ei mainitakaan erisnimiä, mikä on Koraanille hyvin tyypillistä, lienee selvä, että jakeet on tulkittava perimätiedon valossa qiblan muuttamiseksi Jerusalemista Kaabaa kohti.
Sota Mekkaa vastaan
Muhammadin seuraavat vuodet kuluivat sodassa Mekkaa vastaan. Tämän kamppailun keskeisenä päämääränä oli aluksi luultavasti Mekan kauppasuhteiden katkaiseminen. Muslimit ja mekkalaiset ottivat toisistaan mittaa taisteluissa, joissa oli molemmin puolin mukana myös beduiiniheimoista saatuja liittolaisia - muslimien puolella beduiinien liittosuhde sisälsi samalla kääntymisen islamiin, mutta kuten Koraanikin sen todistaa (9:90-106), ei beduiinien usko ollut kovin syvään juurtunutta.
Suurimmat taistelut käytiin Badrin kaivoilla (624), jossa muslimit saivat tärkeän voiton, ja Uhud-vuorella (625), jossa he puolestaan hävisivät ja Profeetta itse oli saada surmansa. Kolmanteen koitokseen vuonna 627 mekkalaiset kokosivat niemimaan mittasuhteissa jättiläismäisen armeijan ja marssivat suoraan kohti Profeetan tukikohtaa, Medinaa. Taistelusta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä vähälukuisemmat muslimit suojautuivat kaivamalla vallihaudan (
khandaq) Medinan suojattomalle puolelle; muilta puolilta sitä suojelivat rosoiset laavakentät. Senaikainen arabialainen sotatekniikka perustui liikkuvalle sodankäynnille ja oli avuton vallihaudan edessä. Sotaretki surkastui odotteluksi kaivannon molemmin puolin, satunnaisiksi kaksintaisteluiksi ja sanasodaksi. Mekkalaisten vetäytyminen tyhjin toimin tuntuu vaikuttaneen heidän arvovaltaansa niemimaalla, ja Profeetan voitto alkoi olla odotettavissa tämän armeijan hajauduttua: toista kertaa mekkalaiset eivät enää onnistuneet kokoamaan suurta armeijaa muslimeita vastaan.
Seuraavana vuonna (628) Muhammad oli jo riittävän vahva koettaakseen päästä joukkoineen pyhiinvaellukselle Kaaban temppeliin. Mekan pakanat yrittivät estää tämän symbolisesti tärkeän teon, ja osapuolet kohtasivat Mekan lähistöllä al-Hudaibiyassa, ja kompromissina laadittiin rauhansopimus, jossa muslimeille luvattiin oikeus pyhiinvaellukseen seuraavana vuonna. Vastavuoroisesti Muhammad lupautui lopettamaan Mekan vastaiset sotatoimet kymmeneksi vuodeksi ja vetäytyi sinä vuonna Mekasta joukkoineen pyhiinvaellusta tekemättä.
Vuonna 629 muslimit saattoivat suorittaa pyhiinvaelluksen, ja vuonna 630 he valtasivat Mekan kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Mekan asukkaat kääntyivät islamiin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, mikä sekin osaltaan osoittaa, että varhaisessa islamissa poliittinen alistuminen oli sisäistä vakaumusta tärkeämpi. Islamin varhaiskehitys onkin selkeä vastakohta kristinuskolle, joka kehittyi ensimmäisten vuosisatojen ajan poliittisen vallan ulkopuolella, toisinaan jopa vainottuna. Islam oli puolestaan lähes syntymästää asti valtiollinen uskonto: vuodesta 622 alkaen Muhammad johti yhteisöään sekä hengellisenä että maallisena valtiaana. Islamin piirissä tätä islamin voitollisuutta on pidetty kautta aikojen uskonnon keskeisenä piirteenä ja Muhammadin profetian todistuksena. Samasta syystä islam uskontona yhteiskunnallistui alusta pitäen, eikä moskeijan (hengellisen instituution) ja valtion eroa voi islamin piirissä juuri ajatella. Jeesuksen lähimpien seuraajien piilotellessa valtiolta ja tasapainotellessa yhteiskunnan vaatimusten ja hengellisten velvollisuuksien välissä Muhamadin seuraajat loivat itselleen muutamassa vuodessa islamilaisen imperiumin.
Useat medinalaiset olivat pelänneet Profeetan siirtyvän valloituksen jälkeen takaisin Mekkaan, mutta hän ei pettänyt kannattajiaan vaan pysyi Medinassa. Seuraavat kaksi vuotta Muhammad vahvisti uutta arabialaista valtakuntaansa ja kävi erinäisiä taisteluita niskuroivia heimoja vastaan. Muslimit saivat ensimmäisen taistelukosketuksensa bysanttilaisiin Tabukin taistelussa jo 630, mutta Profeetta ei elinaikanaan halunnut tai ehtinyt ryhtyä levittämään islamin aluetta Arabin niemimaan ulkopuolelle. Hän kuoli äkillisen sairauden jälkeen vuonna 632.
Tilanne Muhammadin kuoleman jälkeen
Muhammadin kuoleman jälkeisinä vuosina islamin yhteisö hahmottui poliittisena järjestelmänä uudella tavalla. Niin kauan kuin Profeetta oli elossa, hän oli luonnollisesti ylin auktoriteetti niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa, sillä Jumalan ilmoitus tuli hänen kauttaan. Hänen kuoltuaan vanha rakennelma alkoi heti natista liitoksissaan. Beduiiniheimot tulkitsivat asemansa islamin yhteisössä henkilöunioniksi: ne olivat sitoutuneet Muhammadiin, eivät hänen seuraajiinsa. Myös islamin usko oli lähinnä vain poliittisen lojaalisuuden merkki, eikä beduiineille Muhammadin kuoltua jäänyt syytä pysyä muslimeina eikä lähettää enää almuveroa Medinan keskushallinnolle. Kapinointi Medinaa vastaan kiteytyi usein siten, että heimon omasta keskuudesta kohosi profeetta, joka ikään kuin otti Muhammadin aseman.
Seuranneissa
ridda-sodissa islamin (poliittinen) asema niemimaalla palautettiin, ja muslimien mielenkiinto kääntyi niemimaan ulkopuolelle. Valloitukset eivät liittyneet islamin uskon vaan vain arabien poliittisen vallan levittämiseen. Arabeilla ei ollut mitään syytä eikä halua vaatia valloitettuen alueiden asukkaita kääntymään vaan ainoastaan alistumaan uusille vallanpitäjille ja maksamaan erinäisiä veroja. Aluksi, umaijadikauden (661-750) loppupuolelle saakka kääntymistä paikka paikoin jopa koetettiin estää, sillä kääntyminen siirsi ihmisen veronmaksajien luokasta maksunsaajien luokkaan.
***
Muhammadin elämän keskeiset tapahtumat [Johdatus Koraaniin, s. 38]
570: Muhammadin syntymä Mekassa
595: avioliitto Khadidzan kanssa
610: ensimmäinen ilmestys
613: julkinen toiminta alkoi
619: Khadidza ja Abu Talib kuolivat
622: hidzra
624: Badrin taistelu
625: Uhudin taistelu
627: vallihautataistelu
628: al-Hudaibiyan sopimus
630: Mekan valloitus, Tabukin sotaretki
632: Muhammadin kuolema
Mona Walter on tullut nuorena Ruotsiin pakolaisena Somaliasta. Hän tutustui kunnolla uskontoonsa islamiin vasta Ruotsissa ja oli järkyttynyt sen sanomasta. Hän hylkäsi islamin ja oli jonkin aikaa ateisti, kunnes kääntyi kristityksi. Nyt hän joutuu pelkäämään muslimeja ja elämään piilossa, sillä islamin mukaan uskosta luopuminen on kuolemalla rangaistava rikos.
