28. joulukuuta 2013

Maailman halveksituimmat ihmiset

Bill Warner: The Most Despised People in the World:

Maailman vainotuin ryhmä tänä päivänä on kristityt. Kristittyjä Nigeriassa, Egyptissä, Syyriassa ja muissa maissa murhataan, raiskataan, siepataan, orjuutetaan ja sorretaan päivittäin. Suurin syy tähän väkivaltaan on se, että nämä kristityt asuvat muslimiväestön seassa.

Väärinkäytökset eivät kuitenkaan rajoitu väkivaltaan. Väkivallantekijät lasketaan tuhansissa, mutta törkein pahoinpitely tulee heiltä, joiden vallassa olisi vaatia väkivallan lopettamista. Hiljaisuus tämän vainon edessä on tosiasioiden kieltämistä ja tekosyiden esittämistä. Sortajia on vähän, mutta välinpitämättömiä miljardeja.

Kristittyjä on käsketty huolehtimaan kaikista vainotuista, mutta aivan erityisesti heidän tulee huolehtia omista sisaristaan ja veljistään. He onnistuvat sulkemaan silmänsä vainoilta tekemällä hyviä tekoja, kuten auttamalla köyhiä. Kristityillä on myötätuntoa, mutta heillä ei ole rohkeutta kohdata vihollista, joka voi tappaa heidät. Tennesseen Nashvillessä (keskellä raamattuvyöhykettä) he joiden kuuluisi kohdata vihollinen, islam, osallistuvat mieluummin abrahamilaisten uskontojen kokouksiin ja sillanrakennusdialogeihin, joissa he tanssivat muslimien pillin tahdissa. Vuoropuhelussa islamin kanssa ei ole mitään pahaa, mutta tämän vuoropuhelun säännöt kieltävät kaiken islamin arvostelun.

Vertauksessa laupiaasta samarialaisesta loukkaantunut mies on jätetty tien varteen. Kaksi uskonnollista johtajaa kulkee ohitse toiselta puolen tietä. He eivät vahingoita loukkaantunutta miestä, he vain jättävät hänet huomiotta. Tämä on aivan sama tilanne kuin, mitä kristittyjen johtohenkilöt tekevät abrahamilaisten kokouksissa. He tapaavat muslimeja, jotka noudattavat opinkappaleita, joihin kuuluu kristittyjen tappaminen. He eivät kuitenkaan ota esille kristittyjen vainoja muslimien kanssa. Kristittyjen johtohenkilöiden vastaus veljiensä ja sisariensa murhiin on hiljaisuus. He kulkevat ohi toiselta puolen tietä. Heidän hiljaisuutensa on hyväksyntää.

Kristityt eivät kuitenkaan ole ainoita kieltäjiä. Yleensä juutalaiset ovat nopeita ottamaan aloitteen hyväntekeväisyydessä ja uhrien auttamisessa, mutta ei vainottujen tapauksessa. Osa tästä torjumisesta voi johtua inhosta kristinuskoa kohtaan, mutta juutalaiset eivät ole sen halukkaampia auttamaan omiaankaan.

Jos menet thereligionofpeace.com sivustolle, löydät hämmästyttävän tietokannan jihadistien terroriteoista syyskuun yhdeksännen päivän iskujen jälkeen. Tämän hetkinen iskujen määrä ylittää 22.000. On hyvin valaisevaa jäsentää data, jolloin nähdään mitkä neljä kansakuntaa ovat eniten jihadin kohteena. Kun tiedot suhteutetaan väkilukuun, saamme seuraavat maat: Israel, Thaimaa, Filippiinit ja Intia. Tai uskonnoittain: juutalaiset, buddhalaiset, kristityt ja hindut. Juutalaiset ovat siis islamin väkivallan uhreja, mutta amerikan juutalaiset rakastavat abrahamilaisten uskontojen tapaamisia ja ovat aivan yhtä hiljaa kuin kristitytkin.

Entä sitten kaikkein herkkähipiäisin uhriryhmä - mustat amerikkalaiset? Uhriutuvuus on lukemattomien mustien "kansalaisoikeusryhmien" dogma, jota saarnaavaat sellaiset rotupuuhamiehet kuin Al Sharpton. Kaikken vainotuimmat kristityt löytyvät Afrikasta. Mutta kansalaisoikeusaktivistit suorastaan rakastavat hengailla muslimien kanssa pitäen heitä veljinään. Entä kaikki nuo kuolleet afrikkalaiset? Ei ongelmaa afroamerikkalaisille.

On yllättävää kuinka monia buddhalaisia on tapettu jihadissa, mutta on onko se yllättävää, että buddhalaiset eivät puhu asiasta? Ja lukuunottamatta joitakin hinduaktivisteja, hinduyhteisö ei pukahdakaan heidän jihadin uhreistaan.

Filippiinien kuolonuhrit ovat katolisia, mutta mitä sanookaan paavi Franciscus islamista? Näin hän sanoo,

Kohdattuamme epämiellyttäviä väkivaltaisen fundamentalismin välikohtauksia, kunnioituksemme todellisia islamin seuraajia kohtaan tulisi johtaa meidät välttämään vastenmielisiä yleistyksiä, sillä autenttinen islam ja Koraanin oikea lukutapa ovat kaikenlaista väkivaltaa vastaan.

Vai niin.  Yli 1400 vuotta jatkunut kristittyjen tappaminen jihadistien toimesta tarkoittaa siis, että he eivät olleet oikeita muslimeita, ja nuo 22.000 jihadistien terroriskua 9/11 jälkeen eivät ole autenttisia. Kristinuskon hävittäminen Turkista, Lähi-idästä ja Afrikasta ei ole seurausta "Koraanin oikeasta lukutavasta". Paavi on täysinoppinut kokelas maagisessa ajattelussa ja hölmössä myötätunnossa. Huomatkaa vielä tuo pieni viittaus vihapuheeseen: "välttämään vastenmielisiä yleistyksiä". Paavi Franciscus, tarkoitatteko yleistyksillä sellaisia asioita kuin johtopäätöksiä, joihin on päädytty tutustumalla Koraaniin, sunnaan, shariaan ja 1400 vuoden Kafirien (l. toisuskoisten) tappamisen historiaan?

Omalla tavallaan paavi Franciscus onkin kaikkien kristittyjen johtaja. Hänellä on vain hienommat vaatteet, kun hän harrastaa tosiasioiden kieltämistä.

Nyt näyttää siltä, etteivät kristityt olekaan maailman kaikken halveksutuin ihmisryhmä. He vain ovat suurin aliryhmä. Maailman halveksituin ihmisryhmä on islamin uhrit. Ja oli uhri sitten tapettu kristitty seurakunta, murhattu apostaatti, onneton FGM:n läpikäynyt musliminainen tai muu jihadin uhri, kukaan ei puolusta uhria väkivallantekijää vastaan. Kaikki johtohenkilöt ovat samanlaisia tietämättömiä pelkureita, jotka tuntevat hölmöä myötätuntoa.

 Miten tämä saadaan loppumaan? Kohteliaisuus ei ainakaan auta, koska jos se toimisi, ongelma oltaisiin ratkaistu. Ratkaisun avain vastaukseemme on korkea moraalinen pohja. Meidän pitää vastustaa sortajaa, islamia, ja puolustaa sorrettuja - kristittyjä, juutalaisia, hinduja, buddhalaisia ja kaikkia muita jihadista kärsiviä. Vastustajamme, tosiasioiden kieltäjät, tukevat sortajaa, islamia, ja jättävät huomiotta sorretut ja nujertavat heidät. Kieltäjät ovat pahantekijöitä, piste.

Bill Warner ehdottaa lisäksi käytännön toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Lue loput Political Islam sivustolta: http://www.politicalislam.com/blog/the-most-despised-people-in-the-world/


Lisälukemista:

Raymond Ibrahim er aktuel med en bog om vore dages kristenforfølgelser.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti