Allah kehottaa vihaamaan vääräuskoisia

Medinalainen suura 60 saa miettimään hyvin tärkeää, mutta usein kokonaan sivuutettua kysymystä: joskus kuulija tulkitsee asian eri tavalla kuin puhuja on tarkoittanut. Katsotaanpa vaikka presidentti George W. Bushin ja hänen nimittämänsä virkamiehen Karen Hughesin lausuntoja islamilaisesta Eid al-Adha -juhlasta, jossa kunnioitetaan pyhiinvaelluksen (Hajj) päättymistä ja Aabrahamin halukkuutta uhrata oma poikansa.

Joulukuussa 2006 Bush antoi lausunnon, jossa sanottiin:

Eid al-Adha on Amerikan ja muun maailman muslimeille tärkeä tapahtuma, jossa he osoittavat kiitollisuutta saamastaan siunauksesta ja muistelevat Aabrahamin luottamusta rakastavaan Jumalaan. Tämän nelipäiväisen juhlan aikana muslimit kunnioittavat Aabrahamin uhria ja esimerkkiä omistautumisessa Jumalalle juhlimalla ystävien ja perheen parissa, jakaen lahjoja ja tervehdyksiä ja osallistuen jumalanpalvelukseen uhreilla ja hyväntekeväisyydellä.

Ja saman vuoden tammikuussa Hughes sanoi:

Eid on Jumalalle omistautumisen ja kuuliaisuuden ja Jumalan meille kaikille osoittaman armeliaisuuden juhla. Silloin omistaudutaan perheelle ja yhteisölle sekä hyväntekeväisyydelle...Haluan lukea teille viestin presidentti Bushilta: "Tervehdys kaikille maailman muslimeille juhliessanne Eid al-Adhaa. Kun Jumala käski Aabrahamin uhrata poikansa, Aabraham asetti uskonsa Jumalaan kaiken muun edelle. Eid al-Adhan aikana muslimit juhlivat Aabrahamin uskollisuutta ja osoittavat kiitollisuutta Jumalan armoa ja monia siunauksia kohtaan."

Puhuessaan Aabrahamista, vaikkakin Eid al-Adhan kontekstissa, Bush ja Hughes luultavasti ajattelivat Ensimmäisen Mooseksenkirjan jakeita 22:15-18, missä Aabrahamia kiitellään uskollisuudestaan ja hänellä kerrotaan, että hänestä tulee kansakuntien siunaus: "Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen."

Mutta Bushin ja Hughesin muslimiyleisö ei ole lukenut Raamattua. He lukevat Koraania. Aabrahamin myöntyväisyys poikansa (jota ei mainita nimeltä) uhraamiseen kerrotaan Koraanin jakeissa 37:102-109. Ja suurassa 60 Allah sanoo, että Aabraham on "teille oivana esimerkkinä" (uswa hasana, أُسْوَةٌ حَسَنَةٌ, termi jota käytetään myös Muhammedista jakeessa 33:21), sillä Aabraham ilmoittaa pakanalliselle perheelleen ja kansalleen, että "teidän ja meidän välillämme vallitsee viha aina siihen saakka, kunnes uskotte yhteen Jumalaan" (jae 4). Samassa jakeessa annetaan vielä ymmärtää, että Aabraham EI ole esimerkillinen, kun hän sanoo isälleen: "totisesti tahdon pyytää puolestasi anteeksiantoa". Viha on esimerkillistä; anteeksiantoa sen sijaan ei pidetä esimerkillisenä.

Bush ja Hughes siis vahvistivat sitä maailmankäsitystä, jossa oikeutetaan itsestäänselvyytenä muslimien ja toisuskoisten välinen ikuinen vihanpito - ja heidän tarkoituksenaan oli nimenomaan rakentaa siltaa muslimien ja toisuskoisten välille. Tämä on jälleen osoitus siitä, miten elintärkeää heille ja muille virkamiehille, kuten myös meille kaikille, on tuntea se teologinen ja kulttuurinen viitekehys, missä jihadistit ja muslimit elävät. Mutta kun tämä tietämys puuttuu, tällaiset virheet vain lisääntyvät.

Islamin perimätiedon mukaan tämä suura ilmoitettiin kun Muhammed ja muslimit valmistautuivat valloittamaan Mekan ja muslimi nimeltä Hatib bin Abi Baltaah varoitti mekkalaisia tulevasta hyökkäyksestä, koska hänellä oli sukulaisia Mekassa. Hatib bin Abi Baltaah oli Badrin taistelun veteraani ja niinpä Muhammed kieltäytyi Umarin pyynnöstä leikata hänen päänsä irti, sanoen: "Hän osallistui Badrin taisteluun. Mitäpä minä tiedän, ehkäpä Allah katsoi niitä, jotka taistelivat Badrissa ja sanoi, 'Oi Badrin ihmiset, tehkää mitä haluatte, minä annan teille anteeksi." Mutta sitten Muhammedille ilmoitettiin tämä suura, jossa moititaan Hatibia siitä, että hän on ottanut Allahin vihollisia ystävikseen (jae 1) ja hänelle kerrotaan, että hänen sukulaisistaan ei ole apua Tuomion päivänä (jae 3). Hänen, kuten kaikkien muslimien, tulee jäljitellä Aabrahamin vihaa vääräuskoisia sukulaisiaan kohtaan eikä osoittaa heille anteeksiantoa (jae 4).

Allah pitää kuitenkin mahdollisena, että jonain päivänä muslimit ja quraishit voivat päästä sovintoon (jae 7) ja kertoo muslimeille, ettei ole kiellettyä kohdella hyvin ja oikeudenmukaisesti niitä quraisheja, jotka eivät ole taistelleet heitä vastaan (jae 8) - tämä tarkoittaa Ibn Kathirin mukaan: "ne jotka eivät osallistuneet teidän karkottamiseenne", toisin sanoen, muslimien karkottamiseen Mekasta. Mutta heidän ei tule olla ystäviä niiden kanssa, jotka taistelivat heitä vastaan (jae 9). Nykyajan jihadistit vetoavat tähän tekstinkohtaan oikeuttaakseen jihadin, kutsuen sitä puolustukselliseksi jihadiksi, Yhdysvaltoja vastaan, joka heidän näkemyksensä mukaan taistelee muslimeja vastaan.

Seuraavaksi suura käsittelee Hudaibiyyan sopimusta, jonka Muhammed oli solminut vuonna 628 mekkalaisten kanssa, ja joka oli epäsuotuisa muslimeille. Muhammed oli järkyttänyt miehiään antamalla myönnytyksiä, jotka olivat suuresti muslimien etujen vastaisia: ne miehet, jotka pakenivat quraisheja ja etsivät turvapaikkaa muslimien luota, pitää palauttaa quraisheille, mutta quraisheilta turvapaikkaa anovia muslimeja ei quraishien tarvitse palauttaa muslimeille. Kuitenkin Ibn Ishaqin mukaan eräs quraishilainen nainen, Umm Kulthum, liittyi Medinan muslimeihin ja hänen kaksi veljeään tulivat vaatimaan hänen palauttamistaan sopimuksen perusteella, mutta Muhammed kieltäytyi luovuttamasta häntä: Allah oli kieltänyt häntä niin tekemästä uudessa ilmestyksessä sanoen, että muslimipakolaisia ei saa luovuttaa niille, joita he ovat paenneet - ilmestys on kirjattu jakeisiin 10-13.

Kieltäydyttyään luovuttamasta Umm Kulthumia quraisheille Muhammed tuli rikkoneeksi rauhansopimuksen. Vaikka muslimiapologistit ovat kautta aikojen väittäneet, että quraishit rikkoivat sopimuksen ensimmäisenä, tämä tapahtuma tuli ennen kaikkia muita muslimien osoittamia quraishien rikkomuksia. Muhammedin elämäkerturi Yahiya Emerick vahvistaa, että Muhammed perusti päätöksensä lakitekniseen temppuiluun: rauhansopimuksessa sanottiin, että muslimien tulee palauttaa quraisheille ne miehet, jotka tulivat heidän luokseen, mutta naisista ei puhuttu mitään. Vaikka tämä olisikin totta, Muhammed - kuten Emerick toteaa - alkoi pian ottaa vastaan myös miehiä, rikkoen näin rauhansopimuksen. Tällainen sopimuksen rikkominen vahvistaa sitä periaatetta, että hyvää on vain se, mikä edesauttaa islamia, ja pahaa vain se, mikä haittaa islamia. Kun sopimus lopulta muodollisesti purettiin, islamin oikeusoppineet päättivät periaatteesta, että rauhansopimuksen voi laatia vain väliaikaiseksi ja korkeintaan kymmeneksi vuodeksi, ja sopimuksen voi solmia ainoastaan silloin, kun muslimien sotajoukot ovat heikentyneet, jotta saadaan aikaa joukkojen vahvistamiseen uusia taisteluita varten.

Tämä periaate on äärimmäisen merkityksellinen tänä päivänä, kun länsimainen osapuoli on solmimassa rauhansopimusta sellaisen muslimiosapuolen kanssa, joka on sitoutunut perinteisiin islamilaisiin periaatteisiin. Mutta tämäkin tärkeä asia jätetään yleisesti huomioimatta.


Blogging the Qur’an: Sura 60, “She Who Is Tested”
Tutkinnan alaisen suura

Aabrahamin uhraus Raamatussa

Hatib ibn Abi Balta'ah
Hudaibiyyan sopimus