Hetkellinen ja ikuinen viha

Malsi-tung: Hatred, temporal and eternal

Vihaa pidetään nykyään kuolemansyntinä; niin kauhistuttavana tunteena, ettei kukaan kunnollinen ihminen tunne sellaista.

Meitä neuvotaan olemaan enkelimäisen anteeksiantavia ja "suvaitsevaisia" jopa siihen pisteeseen asti, ettei kukaan, vaikka hänellä olisi minkälainen vaikutus meidän elämäämme tai lastemme tulevaisuuteen, jää ilman myötätuntoamme. Lainsäätäjät laativat vihapuhelakeja rangaistaakseen "suvaitsemattomuudesta kaikissa muodoissaan", aivan kuin suvaitsevaisuus olisi itsessään hyve.

Taistelu "vihaa" vastaan on saanut monia muotoja: "Hope not hate" [ei vihaa, vaan toivoa], "No Hate Alliance" [liittouma vihaa vastaan], "No Hate Speech Movement" ['ei vihapuhetta'-liike], "Unite Against Hate" [yhdessä vihaa vastaan], "Come Together Against Hate" [tulkaa kaikki vastustamaan vihaa].

Sen sijaan, että keksisimme uuden iskulauseen, voisimme pohtia mitä viha on ja yrittää ymmärtää sitä.

Viha on eräs tapa suhtautua asioihin, ihmisiin tai ajatuksiin. Monet sanakirjat määrittelevät sen "voimakkaaksi vastenmielisyydeksi" ihmistä tai asiaa kohtaan. Se merkitsee voimakasta vihamielisyyttä. Se voi olla aivan mitätöntä, kuten jonkun ruokalajin vihaamista, tai äärimmäiseen vakavaa, kuten silloin, kun ihmisryhmä vihaa toista ihmisryhmää.

Mielestäni vihan voi paremmin ymmärtää jatkuvan vihamielisyyden asenteena.

Toisessa maailmansodassa liittoutuneet pitivät yllä jatkuvaa vihamielisyyttä akselivaltoja kohtaan pitääkseen yllä taistelutahtoa. Kun natsit oli kukistettu, ei ollut enää mitään syytä vihata saksalaisia, vaikka jotkut heitä vihasivatkin aiheuttamansa kärsimyksen tähden.

Psykologien mukaan asenne muodostuu kolmesta elementistä:

1. Kognitiivinen elementti, joka muodostuu ajatuksista ja uskomuksista koskien kyseistä asiaa
2. Emotionaalinen elementti, joka muodotuu tunteista asiaa kohtaan
3. Toiminnallinen elementti, joka on usein kognitiivisen ja emotionaalisen elementin ilmaus, mutta joka myös vahvistaa niitä. Toiminta ei kuitenkaan ole aina yhdenmukaista uskomusten ja tunteiden kanssa; esimerkiksi sosiaalinen paine voi vaikuttaa käytökseen.

Asenteet ovat pitkäaikaisia, ne kestävät usein koko eliniän, tai yhteisöllisellä tasolla jopa vuosisatoja. Jos viha on jatkuvan vihamielisyyden asenne, niin mikä saa sen jatkumaan? Vastaus löytyy kognitiivisesta ja toiminnallisesta komponentista.

Uskomukset ja ajatukset vihan kohteesta säilytetään ja toistetaan kognitiivisella tasolla. Siellä uskomukset säilyvät ja kehittyvät; siellä säilytetään muistoja menneistä vääryyksistä; siellä ovat päätelmät tulevaisuudesta perustuen menneisiin tapahtumiin ja mielikuvitukseen; siellä päätellään mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan. Ilman tätä säilyttämisen ulottuvuutta vihamielisyys ei pysyisi eikä olisi niin katkeraa.

Väittäisin kuitenkin, että on vielä toinen vihan ulottuvuus, joka menee vihamielisyyttä pidemmälle. Todella myrkyllinen antipatia, joka demonisoi ja panettelee vihattua ryhmää. Klassinen esimerkki tällaisesta on natsien vihamielisyys juutalaisia kohtaan ja sen myötävaikuttama juutalaisten tuhoamisohjelma.

Natsien holokausti on pysyvä muistutus siitä miten pitkälle tällainen viha voi mennä. Myöhemmin on tapahtunut muitakin joukkomurhia: Kambodza, Ruanda, Darfur, jesidit.

Mistä sitten vihapuhelakeja ja syrjintää vastustavia säännöksiä laativat moraalinvartijamme ovat huolissaan? Tietenkään he eivät ole huolissaan siitä, että minä alkaisin vihata koiria ja kissoja tai edes vanhaa tätiäni. He ovat huolissaa sellaisesta vihasta, joka kohdistuu ihmisryhmää kohtaan, varsinkin jos tämä ryhmä on tällä hetkellä vähemmistö.

He ovat huolissaan siitä, että vihantäyteiset sanat voisivat johtaa tällaisen ryhmän syrjintään; tämä on itse asiassa täsmälleen se, mistä Geert Wildersiä syytettiin viimeisimmässä vihapuheoikeudenkäynnissä. Wilders oli kysynyt kokousväeltä haluavatko he enemmän vai vähemmän marokkolaisia Alankomaihin.

Vihapuhelakien säätäjiä ei kiinnosta se miten haitallista  vähemmistön toiminta on yhteiskunnalle; heille suurin huolenaihe on julkinen keskustelu ongelmista, "sillä se voi johtaa syrjintään". Mutta kieltäessään keskustelun he tulevat samalla syrjineeksi isäntäyhteiskuntaa. He eivät pysty näkemään tätä, koska heidän näkökulmastaan syrjintä voi kohdistua ainoastaan vähemmistöön.

Pohditaan seuraavaksi sitä, mitä viha on ja minkälaisia tasoja sillä on.

Kuten sanottua, yhdellä tasolla vihaa voi pitää eräänlaisena jatkuvana vihamielisyytenä. Tällainen vihamielisyys voi perustua kokemukseen. Jos joku ihmisryhmä on sortanut sukuasi sukupolvien ajan, saatat hyvinkin tuntea voimakasta ja pysyvää vihamielisyyttä tätä ryhmää kohtaan.

Tätä vihamielisyyttä voi kuvailla molemminpuoliseksi, sillä se aiheutuu meitä kohtaan suunnatusta vihamielisyydestä. Tämä on perusta "koston kierteelle". Molemminpuolinen viha aiheutuu kahden ryhmän vuorovaikutuksesta. Se synnyttää käsityksiä ja väärinymmärryksiä. Tässä tapauksessa konfliktin ratkaisua voidaan yrittää saavuttamalla keskinäinen yhteisymmärrys. Jos voimme vähentää keskinäistä epäluuloa ja vihamielisyyttä, voimme saavuttaa tilanteen, jossa kaksi ryhmää elävät rauhanomaisesti yhdessä sen sijaan, että vihaisivat toisiaan.

Vihamielisyys toisia kohtaan voi kummuta myös ryhmän jäsenyydestä. Jos olen ryhmän A jäsen, minun saatetaan edellyttää olevan vihamielinen ryhmää B kohtaan. Tällainen vihamielisyys on sidottu henkilökohtaiseen identiteettiini.

Voin tuntea olevani ryhmän täysivaltainen jäsen vain, jos tunnen ja ilmaisen vihamielisyyttä ulkoryhmää kohtaan. Saan hyväksyntää siitä, että inhoan ulkoryhmää. Voi olla jopa niin, että jos en näytä tarpeeksi vihamielisyyttä ulkoryhmää kohtaan, minua voidaan epäillä sisäryhmässä luopioksi. Joissakin ryhmissä tämä voi olla hengenvaarallista, ja niinpä kannattaa ilmaista syvää vihaa ulkoryhmää kohtaan.

Tässä kohtaa asenteen toiminnallinen elementti ja tunteellinen elementti vahvistavat toisiaan. Psykologisesti me tarvitsemme yhdenmukaisuutta näiden kolmen komponentin välillä, ja jos näytän vihamielisyyttä ryhmää kohtaan, silloin kognitiivinen komponentti päättelee, että he ansaitsevat sen, koska he kuuluvat ulkoryhmään.

Yllä kuvattu vihamielisyys on edelleen "kirjoittamatonta"; se on suhteellisen epämuodollista. Seuraavalla tasolla tämä vihamielisyys kirjataan poliittiseen doktriiniin kuten natsismissa.

Natsismissa doktriini perustui sisäryhmän rodulliseen ylivertaisuuteen; tämä ylivertaisuus oli perusta toisten alempiarvoisuudelle. Siihen sisältyi puheet likaisuudesta ja iljettävyydestä. Natsit näkivät juutalaiset likaisina. rappeutuneina ja korruptoituneina. Sisäryhmän jäsenien odotettiin tuntevan vastenmielisyyttä heitä kohtaan. Tällaista vihaa voitaisiin sanoa opilliseksi vihaksi.

Juuri tällaisen vihamielisyyden ilmastossa alkaa nousta tuhoamisen retoriikka. Vihatut ihmiset ovat niin pahoja ja turmeltuneita, että heidän tuhoamisensa on järkevä toimenpide.

Tässä mennään pidemmälle kuin äärimmäiseen vastenmielisyyteen ja siirrytään tasolle, jota voisin kutsua aidoksi vihaksi. Vihamielisyyteen kuluu kiihkeitä ja tunteellisia kuvauksia likaisuudesta, inhottavuudesta ja turmeltuneisuudesta. Tähän vihaan kuuluu moraalinen ulottuvuus ja se menee niin pitkälle, että vihasta tulee oikea ja asianmukainen asenne paneteltua ryhmää kohtaan.

Toiminnallinen elementti voidaan jälleen nähdä vahvistamassa tätä vihaa. Kun juutalaisia syrjittiin ja kohdeltiin kaltoin, oli kolmen komponentin yhtenäisyyden kannalta välttämätöntä vahvistaa uskoa siitä, että he olivat ansainneet sen; he todella olivat likainen ja turmeltunut uhka.

Voimme tietenkin ymmärtää, miksi vihapuhelakien säätäjät haluavat estää tällaista tapahtumasta. Toimivatko he oikein on kuitenkin eri asia.

Vihan viimeinen muoto on teologinen. Tämä on osoittautunut kaikkein kestävimmäksi ja kauaskantoisimmaksi vihan muodoksi. Siinä yhdistyvät kaikki edellämainitut vihan muodot:

• Keskinäinen vihanpito
• Ryhmän jäsenyys
• Identiteetti
• Doktriini
• Sisäryhmän ylivertaisuus
• Inho ja vihanpito ulkoryhmäläisiä kohtaan
• Uskomus, että ulkoryhmän syrjintä ja sortaminen on moraalisesti oikeutettua

Islam on täydellinen esimerkki teologisesta vihasta.

Koraanissa viitataan usein ajatukseen, että ei-muslimit kadehtivat muslimeita ja ovat heitä vastaan petollisia ja että heidän tavoitteenaan on houkutella muslimit luopumaan islamista. He vihaavat muslimeja eivätkä koskaan pääse halustaan saada muslimit jättämään islam ja tehdä heistä samanlaisia kuin he itse: vääryyden rakastajia, totuuden vihollisia ja turmeluksen levittäjiä.

"He eivät lakkaa sotimasta teitä vastaan, ennenkuin ovat saaneet, mikäli voivat, teidät luopumaan uskonnostanne." (Koraani 2:217).

"He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen." (Koraani 4:89)

"Epäuskoiset kuluttavat varojaan käännyttääkseen ihmisiä pois Jumalan tieltä" (Koraani 8:36)

Tällaisten opetusten tehtävä on kylvää epäluottamusta muslimien ja ulkopuolisten välille; se pitää yllä vainoharhaa ei-muslimien tarkoitusperistä ja kiihdyttää näin keskinäistä vihanpitoa.

Islam tekee kaikkensa erottaakseen muslimit toisuskoisista ja varmistaakseen, että muslimit pitävät itseään ylivertaisina verrattuna toisiin ihmisiin. Se julistaa: "Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen" (Koraani 3:110) ja  "kurjimmat elolliset olennot ovat Jumalan silmissä epäuskoon kääntyneet, nuo, jotka eivät uskoa tahdo" (Koraani 8:55). Toisuskoisia kutsutaan yhteisesti "saastaiset kuffar".

Sanaan kuffar ladattua tunnelatausta ei tule aliarvioida. Se on johdettu epäuskoa tarkoittavasta sanasta, ja se tekee periaatteellisen eron muslimien ja "toisten" välille. Se todellakin "toiseuttaa" ihmiset. Siihen liittyy voimakas inho ja halveksunta.

Koraanissa muslimeja kehotetaan olemaan ottamatta vääräuskoisia ystäviksi ja heitä varoitetaan, että jos he niin tekevät, heistä tulee käytännössä yksi näistä. Kun he ovat vääräuskoisten seurassa, heidän tulee aina säilyttää vihamielinen asenne sydämissään ja kirota heitä itsekseen, vaikka heidän täytyisikin näytellä kiintymystä.

"Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin." (Koraani 5:51)

"Lakkaamatta havaitset kieroa menettelyä kaikkien heidän puoleltansa, lukuunottamatta muutamia harvoja." (Koraani 4:46)

"Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden" (Koraani 4:46)

Tässä ovat kaikki natsismin toiminnalliset komponentit kuten sisäryhmän ylivertaisuus ja alempiarvoisten ja turmeltuneiden ulkoryhmäläisten inhoaminen.

Vihamielisyys toisuskoisia vastaan on ryhmän jäsenyyden tunnusomainen piirre. Epäusko on "pahempi kuin murha"; periaate, joka korostaa leppymätöntä sotaa vääräuskoisia vastaan.

Koraanin jakeissa toistetaan jatkuvasti "Te, jotka uskotte", jolla erotetaan uskovaiset epäuskoisista, ja niissä kuvaillaan toistuvasti vääräuskoisten tulevaa tuhoa ja onnettomuutta sekä muslimien saamaa palkintoa. Muslimeja käsketään odottamaan innolla sitä, kuinka he pääsevät katselemaan vääräuskoisten paistumista Helvetin tulessa.

Tässä ryhmän jäsenyydessä on huomattava, että se perustuu ainoastaan uskolle ja epäuskolle. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka toisuskoiset olisivat täydellisen hyviä ihmisiä. Pahin muslimi on parempi kuin kunnollisin ei-muslimi.

Ne jotka osoittavat epälojaalisuutta sisäryhmää kohtaan (uskonluopiot) tulee teloittaa. "Jos joku luopuu [islamin] uskonnostaan, tappakaa hänet." (Shahih Bukhari vol 9, kirja 84, numero 57)
 Maailman suosituin sheikki, Yusuf Qaradawi, on jopa sanonut, että islam olisi lakannut olemasta, ellei tätä sääntöä olisi.

Islamin yksityiskohtainen doktriini perustuu Koraaniin, hadith-kokoelmiin ja Siraan [Muhammedin elämäkertoihin], joissa islamin uskonnon ja muslimien ylivertaisuus on selvästi ilmaistu. Ryhmän jäsenyyden tärkein ehto on uskoa, että "ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä." Kun sitoudut tähän uskomukseen, olet sisäryhmän jäsen. Sisäryhmän jäsenenä olet ylivertainen ulkoryhmäläisiin nähden; sinun tulee kuitenkin totella myös monimutkaisia sääntöjä, jotta olisit "aito" jäsen.

Islamin doktriini ilmaisee selvästi ja yksityiskohtaisesti miksi ei-muslimien tulee olla alisteisessa asemassa islamilaisessa valtiossa. Se säätää, että ei-muslimit eivät voi olla ylempiarvoisia kuin muslimit; että ei-muslimien tulee antaa tietä muslimeille ja olla heitä kohtaan nöyriä ja kunnioittavia; muslimia ei voida rangaista ankarasti ei-muslimin tappamisesta; että ei-muslimien läsnäolo on aina loukkaus muslimeita kohtaan; että ei-muslimien tulee maksaa erityistä suojelurahaa (jizya), jotta he saisivat pitää omaisuutensa ja henkensä.

Yleisenä periaatteena on, että ei-muslimien tulee olla heikommin menestyviä ja onnettomampia kuin muslimien ja tätä varten on olemassa lukuisia sääntöjä, jotta näin olisi, erityisesti dhimmiyden ehdoissa.

Vihan täyteiset kognitiiviset, emotionaaliset ja toiminnalliset asennekomponentit toimivat yhdessä islamilaisessa maailmankuvassa. Syyt siihen, miksi vääräuskoisiin ei tule luottaa ja miksi heitä tulee inhota, on kuvattu yksityiskohtaisesti; negatiivisia tunteita heitä kohtaan toistetaan ja ne on sidottu kognitiivisiin elementteihin; ja ei-muslimien kaltoinkohtelu ja syrjintä nähdään oikeana ja asianmukaisena moraalisessa maailmanjärjestyksessä. Viha on oikeutettua.

ISIS on julistanut selvästi islamin teologisen vihan perusteet:

"Vaikka te lakkaisitte pommittamasta meitä, vangitsemasta meitä, kiduttamasta meitä, panettelemasta meitä ja anastamasta meidän maitamme, me edelleen vihaisimme teitä, koska pääsyy teidän vihaamiseenne ei katoa, ennen kuin te käännytte islamiin."

Tämän on ollut islamin perusluonne ei-muslimeja kohtaan jo 1400 vuotta.

Teologinen vihan doktriini vääräuskoisia kohtaan heijastuu yhä uudelleen Muhammedin julistuksilla heidän lopullisesta kohtalostaan. Heidät on tuomittu Helvettiin ja uskovaiset saavat nautiskella kuullessaan heidän kidutuksensa tuonpuoleisessa. Se on ikuisen vihan doktriini.

Toivoakseni olen osoittanut, miten tämä doktriini vie vihan aivan uudelle kiihkeälle tasolle ja kuinka läpipääsemätön tuo viha on. Kaikki pakotiet on tukittu.

Vihaan kuuluu usein pelon elementti. Natsit pelkäsivät juutalaisten turmelevaa läsnäoloa. He olivat huolissaan myös rodullisesta puhtaudesta ja halusivat palauttaa arjalaisen rodun aikaisemman loiston. Saavuttaakseen sen he olivat valmiita menemään äärimmäisyyksiin näiden rodullisten ja kulttuuristen päämäärien vuoksi.

Natsit yhdistivät juutalaiset kommunismin, universaalisuuden ja rappeutuneen taiteen ja musiikin uhkaan, Kaikki nämä olivat uhkia saksalaiselle kulttuurille ja historiallisen kansan, volk, pyhyydelle.

Aivan kuten natsit näkivät juutalaiset turmeltuneisuuden ja korrutpion lähteenä, samoin islamilainen teologia näkee ei-muslimit (ja erityisesti juutalaiset).

Islamilaisessa teologiassa on äärimäisen tärkeä käsite fitna. Fitna viittaa koettelemukseen, kiusauksiin ja vainoon; sillä on laaja merkitys ja se voi tarkoittaa mitä tahansa, mikä voi johtaa muslimin kääntymiseen pois islamista.

Tämä mahdollisuus nähdään pelottavana ja inhottavana; islamilaisesta näkökulmasta se on äärimmäinen katastrofi. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi ei-muslimeita kohtaan tunnetaan sellaista vihaa: he edustavat epäuskon (kufr) kiusausta.

Voitaisiin ajatella, että fitnan ongelma on vain käsitysero. Jos voisimme vakuuttaa muslimit siiä, että meillä ei ole mitään aikomustakaan houkutella heitä pois islamista, heidän ei enää tarvitsisi pelätä. Valitettavasti fitna ei ole käsitysero; se on olemassaolon ongelma. Yksinkertaisesti se, että me vääräuskoiset olemme olemassa, on loukkaus, ja vääräuskoisten menestyminen on vielä suurempi loukkaus.

Ongelmana on doktriini ja on hyvin vaikea arvioida, miten vakavissaan muslimit soveltavat sitä. Tietämys ja intohimo ovat tärkeimmät muuttujat. On melko varmaa, että ryhmän jäsenyys saa muslimit asettumaan sisäryhmän puolelle. Tämä puolueellisuus saa heidät tuntemaan sympatiaa omistautuneita jäseniään kohtaan, olivatpa he kuinka murhanhimoisia tahansa.

Loogisesti ajatellen meidän tulisi tällaisen uhan edessä vastata jatkuvalla vihamielisyydellä. Yställisyydellämme ei ole mitään vaikutusta, se voidaan nähdä kiusauksena. Fitnan maailmankuvassa olemme tuomittuja teimme me mitä tahansa. Mikään määrä ystävällisyyttä tai anteliaisuutta ei voi estää tätä mentaliteettia, mutta vastustus herättää vain lisää syitä vihollisuuksille.

Mukautuvat ei-muslimit pyrkivät kovasti välttämään muslimien loukkaamista. He eivät tunnu koskaan miettivän sitä, miksi muslimit loukkaantuvat niin helposti. He eivät ymmärrä, että heidän epäuskonsa on ikuinen loukkaus.

Tässä kontekstissa vihapuhelakien säätäjät, jotka pyrkivät eliminoimaan "kaikenlaisen suvaitsemattomuuden" näyttävät menneen harhaan. Ei kai suinkaan ole järjetöntä pitää yllä jatkuvaa vihollisuutta vihamielistä doktriinia, kuten islamia, kohtaan? Eikö sellainen vihollisuus ole tarpeellista, jotta pysyttäisiin valppaina ja voitaisiin vastustaa sitä? Tätä vihollisuutta ei tule sekoittaa vihaan. Hetkelliset vihollisuudet ikuista vihaa vastaan on kahdesta pahasta pienempi.

Kuten Thomas Jefferson kirjoitti: Olen vannonut Jumalan alttarin edessä ikuista vihollisuutta kaikkea ihmisten mielen tyranniaa vastaan.

Islam on suurin mielen tyrannia, mitä on koskaan ollut.

Alkuperäinen kirjoitus: https://malsi-tung.blogspot.fi/2017/01/hatred-temporal-and-eternal.html


Muita tässä blogissa suomennettuja malsi-tung -blogin kirjoituksia:

Yhdenvertaisuus ja sharia
IS, islam ja kuuliaisuus
Tapaus Eric Allen Bell
Islam: historian varoitus

Yusuf al-Qaradawi: Uskonluopioiden tappaminen on elintärkeää islamin säilymiselle