26. maaliskuuta 2016

Islam - faktoja vai unelmia?

Andrew C. McCarthy: Islam—Facts or Dreams?

Olin vuonna 1993 kokenut syyttäjäviranomainen, mutta tiesin islamista suunnilleen saman verran kuin kuka tahansa hyvän koulutuksen saanut amerikkalainen - mikä ei ole paljon. Niinpä kun sain tehtäväkseni johtaa syytettä World Trade Centeriä pommittaneen ja vielä vakavampia iskuja suunnitelleen - yhtäaikaiset iskut sekä Lincolnin että Hollandin tunneleihin, Yhdistyneiden kansakuntien rakennuksiin East Riverissä ja FBI:n Manhattanin päämajaan - terroristisolun jäseniä, ei minulla ollut mitään syytä olla uskomatta, mitä hallitus sanoi: että meidän ei tule tehdä johtopäätöksiä siitä, että kaikki terroristit olivat muslimeja; että heidän tekonsa eivät edusta mitään uskomusjärjestelmää; ja siltä osin kuin he selittivät tekojaan siteeraamalla islamin kirjoituksia he vain vääristelivät yhtä maailmanuskontoa, uskontoa, joka saarnaa rauhaa.

Toisin kuin kommentaattorit ja hallituksen lehdistöavustajat, minun oli tutkittava näitä väitteitä. Syyttäjät eivät voi perustaa tapauksiaan väitteille. Heidän on todistettava asiat tavallisille järkeville amerikkalaisille [valamiehille, suom. huom.], joiden on oltava tyytyväisiä kertomukseen siitä mitä tapahtui ja miksi se tapahtui ennen kuin he tuomitsevat ihmisiä vakavista rikoksista. Ja kun tutkin näitä väitteitä, havaitsin ne vääriksi.

Ensimmäisiä oppimistani asioista koski terroristisolun johtajaa Omar Abdel Rahmania, kuuluisaa Sokeaa Sheikkiä. Hallituksemme kuvaili häntä mielipuoleksi tappajaksi, joka valehteli islamista saarnaten, että islam kutsui muslimeja jihadiin eli pyhään sotaan. Sen sijaan, että olisi ollut mielipuoli, hän osoittautui maailmankuuluksi oppineeksi - islamin lainopin tohtoriksi, joka oli valmistunut Kairon al-Azharin yliopistosta, yli tuhatvuotisesta sunnimuslimien opinahjosta. Hänen akateeminen asiantuntemuksensa oli sharia - islamilainen laki.

Aloin välittömästi ihmetellä miten amerikkalaiset viranomaiset presidentti Bill Clintonista lainopilliseen neuvonantajaan Janet Renoon, joilla ei kummallakaan ollut mitään taustatietoja islamin doktriinista ja kulttuurista, uskoivat tuntevansa islamia paremmin kuin Sokea Sheikki. Jotain muutakin selvisi minulle: Sokea Sheikki ei ollut ainoastaan sokea; hänellä oli myös muita lääketieteellisiä ongelmia. Se tuntui tärkeältä. Terrorismi on kuitenkin kovaa työtä. Tässä oli mies, joka oli kykenemätön tekemään mitään hyödyllistä terroriorganisaatiolle - hän ei voinut rakentaa pommia, kaapata lentokonetta tai tehdä salamurhaa. Silti hän oli terroristisolun kiistämätön johtaja. Voisiko se johtua siitä, että hänen tulkinnassaan islamista oli jotain enemmän kuin hallituksemme ajatteli?

Syytettyjen ei tarvitse todistaa rikosoikeudenkäynneissä, mutta heillä on oikeus todistaa halutessaan - niinpä minun oli varauduttava siihen. Itse Bronxin katolisena irlantilaisena en ollut niin typerä, että olisin uskonut voittavani islamilaisen oikeustieteen tohtorin väittelyssä. Mutta ajattelin, että mikäli hallituksen väite pitää paikkansa - että hän vääristelee islamia - silloin pitäisi olla joitakin tilanteita, joissa voisin saada hänet kiinni sanomalla: "kerrot seuraajillesi X, mutta doktriini sanoo selvästi Y." Niinpä uppouduin kollegoideni kanssa Sokean Sheikin moniin kirjoituksiin. Ja se mitä löysimme oli hälyttävää: aina kun hän lainasi Koraania tai muita islamin kirjoituksia, hän lainasi niitä oikein.

Nyt voi ajatella, että olisi mahdollista väittää hänen ottaneen kirjoitukset irralleen kontekstista tai jättäneen jotain mainitsematta. Myöhempien islamin opintojeni aikana olen oppinut, ettei tämä ole erityisen hyvä argumentti. Mutta vaikka keskustelun vuoksi myönnettäisiinkin, että väitteet olisivat värittyneitä, yksi tosiasia pysyy: Abdel Rahman ei valehdellut islamista.

Kun hän sanoi, että kirjoitukset määräsivät muslimit kylvämään kauhua islamin vihollisten sydämiin, kirjoitukset tukivat väitettä.

Kun hän sanoi Allahin kehottavan kaikki muslimeja käymään jihadiin kunnes islamin laki on voimassa koko maailmassa, kirjoitukset tukivat väitettä.

Voidaan ajatella, että kirjoituksia voidaan tulkita toisellakin tavalla. Voidaan väittää, että nämä kehotukset väkivaltaan ja vihaan voitaisiin "kontekstualisoida" - toisin sanoen, että niitä tarkoitettiin noudatettaviksi vain omassa ajassaan ja paikassaan 600-luvulla. Huomautan vain, että tällaista islamilaisten tekstien tulkintaa vastaan on hyviä argumentteja. Tärkeää on kuitenkin, että silloin kiisteiltäisiin tulkinnasta.

Se seikka, että on olemassa useita erilaisia islamin tulkintoja, tuskin tekee Sokean Sheikin tulkinnasta väärää. Kylmä tosiasia on, että tässä tulkintojen taistelussa jihadistien tulkinta vaikuttaa järkevimmältä, koska kirjoituksen teksti on heidän puolellaan - vastaväitteet tuntuvat saivartelulta. Tässä tapauksessa on kuitenkin tosiasia, että Sokean Sheikin kutsu jihadiin perustui johdonmukaiseen islamin tulkintaan. Hän ei vääristellyt islamia - hän vähintäänkin osoitti tarpeen uudistaa sitä.

Toinen seikka, joka on ilmiselvä mutta epämiellyttävä, on se, että islam ei ole rauhan uskonto. On olemassa tulkintoja, joiden avulla islamin voidaan sanoa olevan jotain muuta kuin kehoitusta sotaan. Mutta nämäkään paremmat tulkinnat eivät ole kehoitusta rauhaan. Jakeet kuten "Taistelkaa niitä vastaan, jotka eivät usko Jumalaan" ja "vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin ... ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla" [Koraani 9:29 ja 9:5, suom. huom.] eivät ole rauhanomaisia käskyjä vaikka niitä kuinka yritettäisiin laittaa kontekstiin.

Toinen häiritsevä puoli oikeudenkäynnissä Sokeaa Sheikkiä ja hänen kanssajihadistejaan vastaan oli puolustuksen luonnetodistajat. Useimmat heistä olivat maltillisia, rauhanomaisia amerikan muslimeita, jotka eivät tekisi terrori-iskuja sen enempää kuin me muutkaan. Mutta kun heiltä kysyttiin islamin doktriinista - "Mitä jihad tarkoittaa?" "Mikä on sharia?" "Miten shariaa tulisi soveltaa tietyssä tilanteessa?" - nämä maltilliset, rauhanomaiset muslimit selittivät, ettei heillä ollut riittävää asiantuntemusta. Toisin sanoen, saadaksemme vastauksia meidän tulee kääntyä islaminoppineiden puoleen, sellaisten kuin Sokea Sheikki.

Sinun tulee ymmärtää tämä: ei ollut mitään epäselvyyttä siitä minkä takia Sokea Sheikki oli oikeudessa. Eikä ollut mitään epäilystä siitä, etteikö hän ollut terroristi - hänhän suorastaan ylpeili sillä. Noiden maltillisten rauhanomaisten muslimien silmissä tämä ei kuitenkaan poistanut häneltä auktoriteettia islamin opinkappaleiden asiantuntijana. Kukaan heistä ei sanonut seuraavansa Sokeaa Sheikkiä terrorismiin - mutta kukaan ei kuitenkaan kiistänyt hänen arvovaltaansa.

Vaikka tämä tuli yllätyksenä minulle, sen ei olisi pitänyt tulla. Aivan kuin läntinen sivilisaatio ei olisi ollut aikaisemmin tekemisissä islamin ylivallan kanssa - sen mitä me tänään kutsumme "islamistiseksi" ideologiaksi. Winston Churchill oli myös joutunut tekemisiin sen kanssa nuorena miehenä palvellessaan britannian armeijassa nykyisen Pakistanin ja Afganistanin rajaseuduilla ja Sudanissa - kaikki paikkoja, jotka ovat edelleen islamistisen terrorin noidankattiloita. Aina yhtä tarkkanäköisenä Churchill kirjoitti:

Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus langettaa kannattajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmisessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hirveä fatalistinen apatia. Vaikutukset ovat ilmiselviä monissa maissa. Ajattelemattomia tapoja, huolimattomia maanviljelysjärjestelmiä, laiskoja kaupankäyntimenetelmiä ja omaisuuden turvattomuutta tapaa kaikkialla, missä profeetan seuraajat hallitsevat tai asuvat. Alhainen sensualismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivistyneisyyden; tulevalta sen arvokkuuden ja pyhyyden. Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mukaan jokaisen naisen on kuuluttava jollekin miehelle tämän absoluuttisena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavaimona, viivästyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes islamin usko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuudessa. 

Tapaan erottaa toisistaan islamin ja muslimit. Se on tärkeää objektiiviselta kannalta, mutta minulla on myös henkilökohtaiset syyni: kun aloitin työskentelyn kansallisen turvallisuuden tapausten parissa, ensimmäiset kohtaamani muslimit eivät olleet terroristeja. Päinvastoin he olivat isänmaallisia amerikkalaisia, jotka auttoivat meitä soluttautumaan terroristisoluihin, estämään joukkomurhasuunnitelmia ja keräämään todisteita jihadistien tuomitsemiseksi. Kansallisen turvallisuuden vuoksi meidän on tunnettava vihollisemme; mutta meillä on myös periaatteena olla tuomitsematta ihmisiä johonkin ryhmään kuulumisen vuoksi - eikä sekoittaa islamistivihollisiamme muslimiliittolaisiimme ja maanmiehiimme. Churchill kannatti tätä ajatusta. "Yksittäiset muslimit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuksia", hän sanoi. Tuhansista tuli rohkeita ja kuningattarelle uskollisia sotilaita. Hän päätteli, että ongelmana eivät olleet ihmiset. Ongelma oli doktriini.

Entä islamilainen laki? Tässä asiassa oli hyödyllistä kääntyä Robert Jacksonin puoleen, joka oli suuri amerikkalainen lakimies ja poliitikko - Franklin Rooseveltin ulkoministeri, korkeimman oikeuden tuomari sekä pääsyyttäjä Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä. Vuonna 1955 tuomari Jackson kirjoitti esipuheen kirjaan "Law in the Middle East" [Lähi-idän laki]. Toisin kuin nykyiset viranomaiset, tuomari Jackson piti shariaa tarkemman tutkimisen arvoisena. Ja tämä oli hänen johtopäätöksensä:

Laajasti tarkasteltuna islamilainen laki tarjoaa amerikkalaiselle lakimiehelle oppitunnin dramaattisesta kontrastista. Jopa satunnainen ja pinnallinen tieto - jonka me lainoppineet saatamme hankkia - paljastaa silmiinpistäviä seikkoja verrattuna omaan lakiimme, jotka eivät ole samankaltaisuuksia vaan epäjohdonmukaisuuksia, ei samankaltaisuutta vaan vastakohtaisuuksia. Lähteissään, sovellusalueissaan ja rangaistuksissaan Lähi-idän laki on länsimaalaisen lain vastakohta.

Vertaa tätä perustuslakiin, jonka USA:n hallitus auttoi kirjoittamaan Talibanien jälkeiselle Afganistanille ja jossa ei oltu lainkaan huomioitu islamilaisen ja länsimaalaisen lakijärjestelmän eroja. Tuo perustuslaki sisältää korkealentoisia ihmisoikeuksien kuvauksia ja kuitenkin se asettaa islamin valtionuskonnoksi ja sharian lainsäädännön perustaksi - ja sen lain perusteella kristityksi kääntyneitä on tuotu oikeuden eteen apostaasin vakavasta rikoksesta.

Sharia kieltää sekä sananvapauden että uskonnonvapauden. Se kieltää ajatuksen miesten ja naisten tasa-arvosta samoin kuin muslimien ja ei-muslimien tasavertaisuudesta. Se ei erottele hengellistä elämää ja maallista yhteiskuntaa. Se muodostaa kaikenkattavat puitteet ihmiselämälle määräten sellaisista asioista kuin hallinto, talous ja sotilaallinen taistelu, kuin myös ihmisten käyttäytyminen, kuten sukupuolten väliset kontaktit ja henkilökohtainen hygienia. Sharia pyrkii hallitsemaan sekä uskovia että toisuskoisia ja se sallii jihadin tämän päämäärän toteuttamiseksi.

Vaikka tämä ei olekaan ainut tulkinta islamista, on absurdia väittää - kuten presidentti Obama teki taannoisessa vierailussaan Baltimoren moskeijaan - ettei se olisi valtavirran tulkinta. Itse asiassa se on nimenomaan valtavirtaa monissa maailman kolkissa. Viime vuonna amerikkalaiset järkyttyivät, kun ISIS katkaisi kolmen journalistin kaulat. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset poliitikot ryntäsivät kiiresti mikrofoneille julistamaan, ettei teoilla ollut mitään tekemistä islamin kanssa. Ja samaan aikaan Saudi-Arabia mestasi kahdeksan ihmistä erilaisista sharian, Saudi-Arabian lain, määräysten rikkomisista.

Kolme viikkoa ennen joulua jihadistipariskunta - pakistanilaisten maahanmuuttajien poika, amerikan kansalainen, ja hänen pakistanilainen vaimonsa, joka sai luvan tulla maahamme avioliiton perusteella - teki jihadisti-iskun San Bernardinossa, Kaliforniassa, tappaen 14 ihmistä. Hallituksemme, samoin kuin Fort Hoodin tapauksessa, missä armeijaan soluttautunut jihadisti tappoi 13 viatonta, lähinnä sotilastovereitaan, kieltäytyi kutsumasta hirmutekoa "terrori-iskuksi". Miksi? Tutkijamme ovat hyviä työssään ja korkeimmat johtajamme saattavat kyllä seurata ideologiaansa, mutta eivät he tyhmiä ole. Mikä estää heitä sanomasta kaksi plus kaksi on neljä silloin, kun asiaan liittyy islam?

Syy on yksinkertainen: koska päättäjämme ovat itsepäisesti kieltäytyneet käsittelemästä todellista islamia, he ovat keksineet aivan oman islaminsa. Tämä vapaaehtoisen sokeuden ja poliittisen korrektiuden riemuvoitto maalaisjärjestä tulee parhaiten esiin entisen Britannian sisäministerin Jacqui Smithin sanoissa, kun hän kutsui terrorismia "anti-islamilaiseksi toiminnaksi". Toisin sanoen raakalaisuus ei ole vain liittymättä islamiin; se on suorastaan islamin vastaista, koska se ei sovi islamin kuvaan "rauhan uskontona". Tämä selittää hallituksiemme kiemurtelun "radikalisoitumisesta": meidän odotetaan ihmettelevän miten nuoret muslimit aivan spontaanisti muuttuvat väkivaltaisiksi radikaaleiksi - aivan kuin mitään uskomusjärjestelmää ei olisi mukana.

Tämä on steroideilla terästettyä poliittista korrektiutta ja sillä on vaarallisia poliittisia seurauksia. Kuvittele tilanne, missä viranomaiset eivät voi kutsua muslimien tekemää joukkomurhaa terrori-iskuksi ennen kuin poliisi on löytänyt todisteita, että tekijöillä on yhteyksiä tiettyihin terroristijärjestöihin kuten ISIS:een tai al-Qaidaan. On harvinaista että tällaisia todisteita löytyy tutkimuksen varhaisessa vaiheessa - ja usein mitään todisteita ei löydetä. Terroristeiksi värvätyillä on jo valmiiksi sama ideologia kuin näillä järjestöillä: sharian voimaan saattaminen. Kaikki mitä he tarvitsevat terrori-iskun suorittamiseksi on puolisotilaallinen koulutus, jota on saatavilla muualtakin kuin Syyriasta.

Vaarallista tässä hallituksen halussa käyttää omaa versiotaan islamista on se, että ketä hyvänsä, joka on julkisesti yhdistetty islamiin, täytyy pitää rauhanomaisena. Tällä tavoin me lankeamme Muslimiveljeskunnan, maailman vaikutusvaltaisimman islamin ylivaltaan pyrkivän organisaation, asettamaan ansaan soluttaa USA:n hallituksen poliittiset elimet puhumattakaan kouluista, vankiloista ja muista laitoksista. Liittovaltion hallitus, ja erityisesti Obaman hallinto, tunnustaa Muslimiveljeskunnan islamilaiseksi järjestöksi - huolimatta älymystön asiantuntemattomasta yrityksestä muutama vuosi sitten pitää sitä "pääasiassa sekulaarisena" - ja antaa sille näin puhtaat paperit. Huolimatta siitä, että Hamas on veljeskunnan palestiinalainen haara ja että veljeskunnalla on pitkä terroristinen historia ja että huomattavat veljeskunnan jäsenet ovat olleet sellaisten terroristijärjestöjen kuten al-Qaidan johtotehtävissä.

Churchill sanoi myös: "Tosiasiat ovat parempia kuin unelmat." Todellisessa maailmassa meidän on käsiteltävä islamin ylivaltapyrkimyksiä, koska sen jihadistilegioonilla on vakaa aikomus käsitellä meitä. Mutta voimme voittaa heidät ainoastaan mikäli selvitämme, mitä he ovat.

Sokea Sheikki (kuva Wikipediasta)


---


Alkuperäinen kirjoitus: http://imprimis.hillsdale.edu/islam-facts-or-dreams/

Tietoa kirjoittajasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Andrew_C._McCarthy

3 kommenttia: