Jeesus, Marian poika

Tiesitkö että Jeesus oli Mooseksen sisarenpoika? Se on Koraanissa.

Muhammedin ensimmäisen elämäkerturin Ibn Ishaqin mukaan suuran 3 ensimmäiset kahdeksankymmentä jaetta on ilmoitettu sen jälkeen, kun kristittyjen delegaatio saapui Jemenistä, Najran kaupungista. Yksi delegaation johtajista oli piispa Abu Harith ibn Alqama, joka sai rahaa, palvelijoita ja muita suosionosoituksia "Bysantin kristityltä kuninkaalta". Ibn Ishaq kertoo, että Abu Haritha tiesi Muhammedin olevan profeetta, mutta kieltäytyi tunnustamasta häntä kaikkien niiden lahjojen vuoksi, joita hän sai bysanttilaisilta.

Ibn Ishaq kirjoittaa, että delegaatio oli "erimielinen joistakin asioista, sanoen [Jeesus] on Jumala; ja hän on Jumalan poika; ja hän on Kolminaisuuden kolmas persoona, mikä on kristittyjen doktriini." He esittivät Muhammedille näitä väitteitä tukevat argumentit, mutta hän ei hyväksynyt mitään niistä. Kun he kertoivat hänelle alistuneensa Jumalalle, hän vastasi: "Te valehtelette. Väitteenne, että Jumalalla on poika, teidän ristin palvontanne ja sianlihan syöntinne estävät teitä alistumasta." Sen jälkeen Allah ilmoitti suuren osan suurasta 3 osoittaen heidän väitteensä vääriksi ja ilmoittaen totuuden Jeesuksesta ja kristinuskosta.

Allah aloittaa kertomalla tarinan Marian syntymästä ja varhaisesta elämästä. Jakeessa 36 hän sanoo Marian äidin olleen olleen Imranin vaimo - se on Amram, joka on Mooseksen ja Aaronin isä. Tämä jae, yhdessä jakeen 19:28 kanssa, jossa Mariaa kutsutaan Aaronin siskoksi, on antanut aiheen syyttää Muhammedia siitä, että hän on sekoittanut Mooseksen siskon Mirjamin Jeesuksen äitiin Mariaan, koska arabiaksi nimet ovat identtiset: Maryam.

Muhammedilla oli tähän valmis vastaus: "Muinaiset ihmiset tapasivat antaa nimiä heitä ennen eläneiden apostoleiden ja hurskaiden ihmisten mukaan." Vaikka tämä ehkä selittääkin, miksi Mariaa kutsutaan "Aaronin sisareksi", se ei selitä miksi hänen sanotaan olevan Imranin tytär.

Joka tapauksessa Imranin vaimo pyhittää lapsen kohdussaan Allahin palvelukseen (jae 35); kun hän on synnyttänyt, hän sanoo Mariasta: "minä asetan hänet ja hänen jälkeläisensä Sinun suojelukseesi, varjele heitä kirotulta Saatanalta" (jae 36). Muhammed sanoi, että jokainen lapsi "on Saatana pistämä" syntymänsä jälkeen - siksi vauvat itkevät, kun ne syntyvät.

Maria ja Jeesus kuitenkin säästyivät tältä pistolta. Vaikka lapsi on tyttö ja "miespuolinen ei ole sama kuin naispuolinen lapsi", Imranin vaimo täyttää lupauksensa: Maria pyhitetään Allahin palvelukseen. Bulandshahri sanoo, että hän meni asumaan Jerusalemin temppeliin, jota hän kutsuu nimellä Baitul Muqaddas ("Pyhä Talo") ja, pitäen kiinni islamin ideasta, että juutalaisten profeettojen alkuperäinen ilmoitus oli islamia, kutsuu sitä moskeijaksi. Siellä Maria ruokitaan ihmeellisesti (jae 37).

Tarina muistuttaa Jaakobin protoevankeliumia, kristillistä dokumenttia toiselta vuosisadalta. Siinä Marian lapsettomat vanhemmat Joakim ja Anne rukoilivat Jumalaa antamaan heille lapsen, ja pyhittivät syntyneen lapsen Jumalalle kiitollisuuden osoituksena. Kun Maria oli kolmevuotias, hän meni asumaan Temppeliin, missä Enkeli ruokki häntä.

Tällaisten asioiden vuoksi Muhammedia syytettiin "entisten ihmisten juttujen" kertomisesta (6:25, 8:31, 16:24, 23:83, 25:5, 27:68, 46:17, 68:15, 83:13), sen sijaan, että olisi saanut jumalallisia ilmoituksia. Mutta muslimit vastaavat tähän, että Koraani oikaisee väärät tiedot ja kertoo totuuden kristinuskosta näissä ilmestyksissä, jotka Jeesuksen seuraajat ovat väärentäneet.

Jakeissa 38-41 kerrotaan Johannes Kastajan syntymä keskittyen Luukaksen evankeliumin (1:5-80) pääkohtiin: enkeli kertoo Sakariaalle, että hän saa pojan, jolloin Sakarias ihmettelee, miten se on mahdollista, koska hän on vanha, ja sitten Sakarias menettää puhekykynsä. Sitten Koraani aloittaa kertomuksen Jeesuksen syntymästä vakuutuksella Muhammedin profeetallisuudesta (jae 44): Ibn Kathir selittää, että vaikka Muhammed ei ollut mukana näissä tapahtumissa, "Allah paljasti nämä tapahtumat hänelle aivan kuin hän olisi ollut silminnäkijä."

Enkelin ilmoitus Jeesuksen syntymästä (jakeet 45-46) eroaa Luukkaan evankeliumin versiosta monissa yksityiskohdissa: Koraanissa Jeesusta kutsutaan "Sanaksi" Allahilta sekä "Messiaaksi", mutta ei "Jumalan Pojaksi". Islamin oppineet selittävät, että Jeesus on Allahin sana, mutta ei jumalallisessa mielessä, kuten Johanneksen evankeliumin jakeessa 1:1, vaan koska hänet luotiin Allahin sanalla ilman maallista isää, kuten myös Aadam - kuten jae 59 selittää.

Allah sanoo, että hän opettaa Jeesukselle "Pyhän kirjan, viisauden, Lain ja Evankeliumin" (jae 48). Koraanissa Evankeliumi ei ole ilmoitus Jeesuksesta, vaan Allahin antama kirja. Allah kertoo useista Jeesuken tekemistä ihmeistä, jotka hän teki "Jumalan tahdosta" (jae 49). Bulandshahri selittää tämän lauseen korostavan, että Jeesus teki ihmeitä ainoastaan Allahin suostumuksella - sillä "kun ihmiset todistivat näitä tekoja, erityisesti kuolleiden herättämistä, oli mahdollista, että he pitäisivät Sayyidina Isaa [Herraa Jeesusta] itse Allahina." Yhdessä näistä ihmeistä herätetään savilintuja eloon - kyseinen tarina löytyy toisen vuosisadan Tuomaan evankeliumista.

Kun juutalaiset torjuvat Jeesuksen, hän kokoaa opetuslapsia, jotka sanovat "Me olemme Jumalan seuraajia, me uskomme Jumalaan; todista, että olemme Hänen tahtoonsa ja johtoonsa alistuneet" (jae 52). Ja kun Jeesuksen viholliset juonittelivat häntä vastaan, Allah, "taitavin Suunnittelija" (jae 54) juonitteli myös paljastaen, että hän on "ylentävä sinut [Jeesuksen] luokseni". Ibn Ishaqin mukaan tämä osoittaa vääräksi "juutalaisten väitteen hänen ristiinnaulitsemisestaan" - palaamme aiheeseen suurassa 4, joka sanoo "mutta he eivät olleet surmanneet eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan siltä vain näytti heistä" (4:157).

Allah sanoo: "Katso, tämä sanoma on kauttaaltaan totuutta, eikä ole muuta jumalaa kuin Jumala" (jae 62) - toisin sanoen, Jeesus ei ole jumalallinen. Allah käskee Muhammedia jakeessa 61 haastamaan ne, jotka muuta väittävät: koska "tieto on osaksesi tullut", hänen tulee sanoa toisinajattelijoille: "Tulkaa, kutsukaamme meidän poikamme ja teidän poikanne, meidän vaimomme ja teidän vaimonne, kokoontukaamme me itse ja te itse; ja sitten kukin velvoittakaamme itsemme Jumalan edessä ja huutakaamme Jumalan kirousta niiden yli, jotka valehtelevat!".

Ibn Ishaq kertoo, että kun kristittyjen Najranin delegaatio kuuli tämän, he pyysivät Muhammedilta aikaa keskustella keskenään. Sitten yksi heidän johtajistaan sanoi muille: "Oi kristityt, tiedätte vallan hyvin, että Muhammed on Jumalan lähettiläs ja hän on antanut lopullisen julistuksen herrastanne. Tiedätte myös, ettei kukaan ole koskaan kironnut profeettaa ja nähnyt vanhimpiensa elävän ja lapsiensa kasvavan. Jos niin teette, teidät hävitetään. Mutta jos päätätte pysyä uskossanne ja pitää oppinne herrastanne, käyttäkää vapauttanne ja menkää kotiinne."

Niin he menivät Muhammedin luokse, torjuivat hänen haasteensa ja menivät kotiin, osoittaen todeksi uppiniskaisen kapinointinsa Allahia vastaan.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Imranin perhe

Koraanin kolmannen luvun nimi on "Imranin perheen suura" - se tarkoittaa Amramia, Mooseksen ja Aaronin isää (Exodus 6:20), joka mainitaan jakeissa 33 ja 35. Kuten useimmat Koraanin otsikot, ei tämäkään kuvaile suuran teemaa, vaan on vain sana, joka esiintyy luvussa ja jonka tarkoituksena on ainoastaan erottaa tämä luku muista.

Maududin mukaan suura 3, joka on Medinan kaudelta, on "osoitettu erityisesti" juutalaisille ja kristityille muslimien lisäksi. Hän sanoo, että se on "jatkoa al-Baqaran [suura 2] sanomalle, jossa nuhdellaan heidän vääriä uskomuksiaan ja huonoa moraaliaan, ja kehotetaan tekemään parannus ja hyväksymään Koraanin Totuus."

Myös Bulandshahri sanoo, että suura 3 on "puhuva todiste juutalaisia, kristittyjä ja kuvainpalvojia vastaan, joihin kaikkiin siinä viitataan. Se kutsuu heitä kohti totuutta ja osoittaa vääriksi heidän uskomuksensa, joihin lukeutuvat rienaavat opit Sayyidina [Herra] Isasta ja Ibrahimista [Jeesus ja Abraham]."

Tämä asia näkyy selvästi luvun alussa. Jae 3 julistaa, että Koraani, joka on nyt ilmoitettu Muhammedille, vahvistaa sen, mitä oli kirjoitettu Toorassa ja Evankeliumissa. Ibn Kathir selittää, että "nämä Kirjat todistavat Koraanin totuuden, ja myös Koraani todistaa näiden Kirjojen totuuden, mukaanlukien ilosanoman Muhammedin profeetallisuudesta ja Loistavan Koraanin ilmoituksesta."

Tässä on jälleen selitys sille, miksi valtavirran islamilainen traditio katsoo, että juutalaisten ja kristittyjen kirjoitukset ovat väärennettyjä: niissähän ei vahvisteta sitä, mitä on Koraanissa, joten juutalaisten ja kristittyjen on täytynyt syyllistyä niiden muuttamiseen - ja nyt "heidän itse keksimänsä ajatukset pettävät heidät heidän uskossaan" (jae 24).

Asad painottaa, että "on huomattava, että Koraanissa mainittu Evankeliumi ei ole sama kuin nykyään tunnetut neljä Evankeliumia, mutta viittaa alkuperäiseen ja kadonneeseen, Jeesukselle annettuun ilmoitukseen, jonka hänen aikalaisensa tunsivat nimellä Evankeliumi ('Ilosanoma'), josta arabiankielinen muoto Injil on johdettu. Se oli luultavasti lähde, josta synoptiset evankeliumit ottivat suuren osan materiaalistaan ja joitakin Jeesuksen opetuksia. Siihen tosiasiaan, että se on kadonnut ja unohdettu, viitataan Koraanin jakeessa 5:14."

Jae 4 sanoo, että Allah on nyt antanut "Johdatuksen" (arabiaksi 'furqan'), joka Ibn Kathirin sanoin "erottelee toisaalta harhaan johtamisen, valheen ja eksytyksen, ja toisaalta johdatuksen, totuuden ja hurskauden." Qatadan ja monien muiden islamin auktoriteettien mukaan "Johdatus" on Koraani itse, vaikka toiset sanovat sen viittaavan kaikkiin ilmoitettuihin kirjoituksiin - tietysti niiden väärentämättömässä muodossa.

Sama jae lupaa myös "ankaran rangaistuksen" niille, jotka hylkäävät tämän johdatuksen. 1900-luvun intialainen islaminoppinut Allam Shabbir Ahmed Usmani näkee tämän todisteena siitä, että Jeesus ei voi olla jumala, koska "Jumala on voimakas kostamaan [sic] ja rankaisemaan milloin hyvänsä hän haluaa", ja Jeesus "ei voi olla kaikkivaltias kuten Jumala, koska hän ei pystynyt estämään roistoja, jotka yrittivät tappaa hänet".

Jae 7 selittää, että jotkut Koraanin jakeet ovat selviä ja toiset eivät, "kuten", Tafsir al-Jalalayn mukaan, "joidenkin suurien aloitusjakeet", mukaanlukien tämän luvun aloitusjae. Näitä ei muslimien tule tutkia liian syvällisesti (vaikka he ovat kyllä tutkineet): Allah varoittaa, että "ne jotka sydämessänsä pyrkivät harhaan kiinnittävät huomionsa kaikkeen vertauskuvalliseen aiheuttaakseen erimielisyyksiä ja sepittääkseen selityksiä. Mutta selityksen tuntee ainoastaan Jumala."

Jakeet 8-27 kehottavat uskovia pysymään uskossaan sekä varoittavat uskottomia ankarasta rangaistuksesta, joka odottaa heitä helvetissä. Jae 13 viittaa Badrin taisteluun, jossa muslimit saivat ensimmäisen suuren voittonsa, jolloin heidän pieni sotajoukkonsa voitti paljon suuremman pakanallisten arabien armeijan. He olivat Muhammedin omaa Quraish-heimoa, jotka eivät olleet hyväksyneet häntä profeetakseen.

Maududi sanoo, että suuran 3 ensimmäiset kolmekymmentäkaksi jaetta "oli luultavasti ilmoitettu vähän Badrin taistelun jälkeen" ja tämä jakeen "tunnusmerkki" oli kahden armeijan kohtaaminen; "toinen taisteli Jumalan asian puolesta, toinen oli uskoton". Armeijat "arvioivat silmämäärin vihollisensa kaksi kertaa lukuisammiksi", jonka Ibn Kathir selittää: "Kun kaksi leiriä näkivät toisensa, muslimit luulivat, että kuvainpalvojia oli kaksinkertainen määrä siihen verrattuna, mitä heitä todellisuudessa oli, jotta he luottaisivat Allahiin ja pyytäisivät Hänen apuaan. Kuvainpalvojat luulivat uskovia olevan kaksi kertaa enemmän, jotta he tuntisivat pelkoa, kauhua ja epätoivoa." Hän sanoo, että Allah "antaa voiton uskoville palvelijoilleen tässä elämässä"

Eli muslimit voittivat, koska he olivat kuuliaisia Allahille. Tämä toimii myös toisin päin ja asettaa kaavan, joka toistuu läpi historian: kun muslimit kärsivät, heidän kärsimystensä katsotaan johtuvan siitä, etteivät he ole olleet tarpeeksi islamilaisia, ja parannuskeino on aina lisää islamia.

Jae 19 julistaa, että "oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam" ja että Kirjan kansat hylkäävät sen vain koska he "kadehtivat toisiaan". Bulandshahri sanoo, että juutalaiset ja kristityt tunnistivat Muhammedin olevan "viimeinen Profeetta, mutta heidän uppiniskainen luonteensa esti heitä tunnustamasta sitä." Jae 20 sanoo, että he pelastuvat, jos he alistuvat Allahille; Bulandshahri jatkaa: "Näitä ihmisiä ei voi pakottaa kääntymään, heitä voidaan vain neuvoa. On muslimien velvollisuus kutsua heitä kääntymään islamiin."

Jakeet 28-32 ovat lähinnä varoituksia Allahin tuomiosta, mutta jae 28 varoittaa uskovia ottamasta uskottomia "ystävikseen" (arabiankielisen sanan merkitys on enemmän kuin "satunnainen tuttavuus", enemmänkin liittolainen) ["suojelijoikseen" Hämeen-Anttilan käännöksessä, suom.huom.], "paitsi jos pelkäätte heitä" [Hämeen-Anttila]. Tämä on perusta ajatukselle, että uskovaisten on luvallista valehdella uskottomille, jos he pelkäävät toisuskoisia.

Arabiankielisessä tekstissä käytetään sanaa tuqatan, joka on verbimuoto sanasta taqiyyatan, josta tulee yhä paremmin tunnettu termi taqiyya. Ibn Kathir sanoo, että lause "paitsi jos pelkäätte heitä" (Pickthall: “unless (it be) that ye but guard yourselves against them”) tarkoittaa, että "uskovat, jotka joinakin aikoina tai joissakin paikoissa joutuvat pelkäämään vääräuskoisia" voivat "olla uskottomille ystäviä ulkoisesti, mutta eivät koskaan sisäisesti.

Esimerkiksi al-Bukhari kertoo, että Abu al-Darda" sanoi: "Me hymyilemme joillekin ihmisille, vaikka sydämissämme kiroamme heitä". Al-Bukhari kertoo al-Hasanin sanoneen:"Tuqyah [taqiyya] on sallittua Ylösnousemuksen päivään asti." Vaikka muslimien edustajat sanovat nykyään, että taqiyya on puhtaasti shiialainen doktriini, ja sunnien karttama, suuri muslimioppinut Ignaz Goldziher osoittaa, että vaikka sen muotoilivat shiiat, "muutkin muslimit hyväksyvät sen lailliseksi Koraanin jakeen 3:28 mukaan". Nykyään sitä noudattavat al-Qaidan sunnit.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Lisää koraaniblogeja Koraaniblogista.

Dobbins: Islamin kriitikot ovat oikeassa

Mike Dobbins ei ole enää islamin apologisti:

Olin vuosia yksi islamin apologisteista ja valitettavasti monet yhä ovat. Luin ainoastaan kirjoja, jotka kuvailivat islamia rauhanomaiseksi. Keksin puolusteluja radikaaleille muslimeille ja elin kuvitelmassa, ettei tämän päivän maailmassa kukaan enää motivoidu tekemään pahaa uskonnollisten kirjoitusten innoittamana. Kritisoin monia ateisteja kuten Ayaan Hirsi Alia, Sam Harrisia ja Bill Maheria heidän varoittaessaan islamin vaaroista ja leimasin heidät huolettomasti islamofobeiksi.

Kirjoitan tänään sanoakseni, että olen pahoillani, ja toivon että voitte antaa anteeksi. Me, jotka sokeasti puolustimme islamia ja nimittelimme teitä islamofobeiksi, olimme murheellisen väärässä.

Viime toukokuussa mieleni alkoi muuttua, kun luin Sam Harrisin Ayaan Hirsi Alin haastattelun, jossa tämä osoitti miten islamofobia-termiä käytetään väärin. Tämä artikkeli, kuten myös ne monet siemenet, joita ateistit olivat kylväneet mieleeni kehottaen minua tutkimaan asiaa perusteellisemmin, sai minut paneutumaan tähän uskontoon. Luin Koraanin, monia Haditheja, Muhammedin elämäkerran, Jihadin historiaa ja islamin lakia. Tämä on se mitä opin:

Islamin kritiikko on oikeassa. Islam on itsessään hälyttävän väkivaltainen, vihaava ja sortava paljon suuremmassa määrin kuin muut uskonnot yhteensä. On vuosisadan suurinta vähättelyä sanoa, että uskonto motivoi radikaaleja islamisteja hirmutekoihin ja sortoon.

Minä, kuten useimmat islamin puolustelijat, olin tietämätön ja naiivi ja kielsin tosiasiat. Luulin, että kaikissa pyhissä kirjoissa on tarpeeksi hyvää sanomaa, jotta se kompensoi pahan. Luulin, että Muhammed oli kuten Jeesus, joka saarnasi rauhaa, rakkautta ja väkivallattomuutta. Luulin, että islamin kritisointi on samalla kaikkien muslimien arvostelua.

Vaikka pyydän anteeksi niiltä, joita olen väärin syyttänyt islamofobeiksi, suurempi anteeksipyyntö kuuluu kuitenkin muslimeille. Muslimit ovat täysin tarpeettomasti kärsineet islamin uskonnollisen sorron ja poliittisen doktriinin alla, kun tuhannet kaltaiseni tietämättömät panettelijat ovat kiirehtineet tuomitsemaan ja hiljentämään islamin kritiikin. Kun panettelijat ovat kieltäytyneet tunnustamasta yhteyttä islamin ja ääriryhmien väkivallan ja vihan välillä, ovat he tahattomasti edistäneet sen leviämistä. Panettelijat, kieltäjät ja naiivit ovat tietämättään kääntäneet selkänsä maltillisille muslimeille ja rauhanomaiselle islamille.

Meidän, jotka olemme heitelleet huolettomasti islamofobian leimaa ympäriinsä, mukaan lukien Glen Greenwald, Reza Aslan ja Karen Armstrong, pitää painaa päämme häpeästä ja syyllisyydestä. Harva asia on niin moraalia rappeuttavaa, kuin hyökätä sellaisten kimppuun, jotka kritisoivat islamia (kuten Ayaan Hirsi Ali), sen sijaan että hyökkäsivät islamin apostaasi- ja jumalanpilkkalakien kimppuun, jotka käskevät tappamaan niitä rikkovat. Meidän on nyt elettävä sen tiedon kanssa, että olemme pettäneet ja hylänneet omat periaatteemme. Vaikka väitämme puolustavamme ihmisoikeuksia, sananvapautta ja tasa-arvoa, meillä ei ole rohkeutta puolustaa niitä, jos ne loukkaavat jotakuta. Saamme pelokkaan leijonan näyttämään Churchilliltä.

Tosiasiassa ne, jotka kritisoivat islamia, erityisesti uudistusmieliset muslimit, ovat rohkeimmista rohkeimpia. He laittavat kirjaimellisesti henkensä alttiiksi vain kritisoimalla Koraania, Muhammedia ja shariaa.

Juuri islamin kriitikot ovat niitä, jotka työskentelevät väsymättömästi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta, sillä aikaa kun apologistit kieltäytyvät hyväksymästä tosiasioita.

Sillä aikaa kun me panettelijat olemme itsepintaisesti suojelleet islamia kritiikiltä, niin sanotut islamofobit ovat rohkeasti nousseet islamin sortavia doktriineja ja käytäntöjä vastaan. Kun me panettelijat olemme tahattomasti levittäneet väärää tietoa julkisuuteen ja olleet kykenemättömiä yhdistämään islamin uskonnollisia opetuksia islamilaiseen vihaan ja väkivaltaan, niin sanotut islamofobit tekivät oikeat päätelmät ja etsivät ratkaisuja. Kun me panettelijat teimme kaikkemme islamin kriitikoiden leimaamiseksi suvaitsemattomiksi rastisteiksi, niin sanotut islamofobit tekivät kaikkensa puolustaakseen naisten yhdenvertaisuutta, homoja ja vähemmistöjä, suojelivat sanan- ja uskonnonvapautta ja puhuivat julmia rangaistuksia vastaan.

Kaiken islamin kritiikin leimaaminen islamofobiaksi on vakavasti vahingoittanut panettelijoiden uskottavuutta. Leimaamalla asiallisen kritiikin islamofobiaksi me vesitämme islamofobia-termin merkityksen ja vaikutamme julmilta sananvapauden vastustajilta.

Koraanin ja Muhammedin kritisoiminen ei ole yhtään enempää muslimivähemmistön kritisointia tai stereotypisointia kuin mormonien pyhän kirjan ja Joseph Smithin kritisointi on mormonivähemmistön kritisointia. Kun ihmiset kritisoivat mormonien pyhää kirjaa tai profeettaa, missään ei näy, aivan oikeutetusti, yritystä estää kritiikkiä tai kriittikkojen nimittelyä mormonifobeiksi.

Mikään uskonto, kirja, profeetta, laki tai jumala, vaikka olisi kuinka pyhä seuraajilleen, ei saa vapautusta kritiikistä. Mikään uskonnollinen käsitys tai doktriini ei saa etuoikeutettua asemaa vapaassa yhteiskunnassa. Joko kaikki uskonnot, kirjat ja profeetat ovat sallittuja kritisoinnin kohteita tai sitten mikään ei ole. Elämme joko vapaassa yhteiskunnassa tai tyranniassa.

Islam on ihmisen keksimä uskonto (paino sanalla ihmisen) ja kuten kaikki ihmisten keksimät uskonnot siinä on vakavia moraalisia vikoja ja ne vaativat tiukkaa kritiikkiä. Sen sijaan että harjoittaisimme itsesensuuria ja sietäisimme islamin jumalanpilkkalakeja, meidän tulee puolustaa sananvapautta, rohkaista islamia poistamaan itsestään jumalanpilkkalait ja osoittaa mitä hyötyjä sananvapaus voisi tuoda islamiin.

Sinun ei suinkaan tarvitse uskoa minun sanaani. Olet itsellesi sen velkaa, että teet oman tutkimusmatkasi ja löydät yhteyden islamin opetusten ja  islamilaisen väkivallan ja vihan välille. Haastan jokaisen, erityisesti panettelijat, tutustumaan Koraaniin, Muhammedin elämäkertaan, jihadin historiaan ja islamin poliittiseen ideologiaan.

Saattaa olla, että myös sinä huomaat Koraanin toistuvan teeman vääräuskoisten vihaamiseen ja autiomaan kaltaisen tyhjyyden kun etsitään rakkautta tai muita tekstejä, jotka kompensoisivat alhaiset ja väkivaltaiset jakeet.

Sinäkin saatat panna merkille, kuinka Muhammedin väkivaltainen elämä heijastaa Islamilaista Valtiota ja kuinka Muhammedin jalanjälkien seuraaminen on vaarallista kenelle hyvänsä.

Saatat huomata, kuinka islamissa kirkko ja valtio eivät ole erillisiä ja kuinka useimmat islamilaiset hallitukset laittavat islamilaisen lain maallisen lain edelle.

Olisi eri asia, jos islamin oppi sanoisi, että muslimin tulee rakastaa toisuskoista ja vihollistaan. Olisi eri asia, jos profeetta Muhammed olisi saarnannut väkivallattomuutta. Olisi eri asia, jos islamin laki tukisi naisten tasa-arvoa, vähemmistöjä, sananvapautta ja ihmisoikeuksia. Olisi eri asia, jos Koraani opettaisi Kultaista Sääntöä.

Se, että asiat ovat juuri päinvastoin, on syy, miksi kerron nyt mielipiteeni.

* * *

Alkuperäinen kirjoitus: The Critics of Islam Were Right: An Apology to Ayaan Hirsi Ali, Sam Harris, Bill Maher and Other So-Called Islamophobes

Vaimonne ovat teidän peltonne

Haluatko Allahin suojelua, kun menet vuoteeseen? Ohjeet löydät lukemalla eteenpäin - mutta jos harjoitat anaaliseksiä, suojelua ei tule. Tämä osa Koraanin toisesta luvusta kieltää sen.

Ystäväni Jeff kertoi minulle kerran, että hän on yrittänyt useita kertoja lukea Koraanin, mutta hän "ei koskaan päässyt sitä hemmetin 'Lehmää' loppuun". Tämän osan jälkeen me olemme päässeet.

Yksi syy, miksi "Lehmää" on niin raskasta lukea on, että se on täynnä lakitekstiä. Allah, joka on islamin teologian mukaan Koraanin ainut kertoja (vaikka hän viittaakin itseensä varsin usein kolmannessa persoonassa), keskittyy "Lehmän" jälkimmäisessä osassa säännöksiin avioliitosta ja avioerosta (jakeet 222-242). Hän kieltää yhdynnän kuukautisten aikana (jae 222).

Seuraavassa jakeessa hän sanoo muslimeille: "Vaimonne ovat teidän peltonne. Käykää pelloillanne, milloin tahdotte" (jae 223), jonka jotkut muslimit ymmärtävät anaaliseksin kielloksi - tätä mieltä on Ibn Kathir. Imaami Muslimin, jota pidetään toiseksi arvovaltaisimpana hadithien kokoajana (Bukharin jälkeen), kuin myös muiden mukaan, tämän jakeen ilmoituksen takana ovat juutalaiset. "Juutalaiset sanoivat, että kun mies tulee vaimoon emättimen kautta, mutta takaapäin, ja vaimo tulee raskaaksi, lapsi karsastaa" (sahih Muslim 3363) tai - toisten lähteiden mukaan - on kierosilmäinen.

Sen estämiseksi annettiin tämä jae: "Vaimonne ovat teidän peltonne. Käykää pelloillanne, milloin tahdotte" (jae 223). Sayyid Qutb sanoo, että sanan "pelto", joka viittaa viljelyyn ja tuotantoon hedelmällisyyden ja lisääntymisen yhteydessä, käyttäminen on mitä sopivinta" - tai kuten Maududi sen sanoo: Allahin "tarkoitus, kun hän loi naisen, ei ollut pelkästään tarjota miehille huvia". Naisten tuli tuottaa heille myös lapsia.

Allahin avioerosäännökset sanovat, että "miehet ovat naisiin verrattuina korkeammassa asemassa" (jae 228). Tämä on ehkä syynä siihen, että mies voi erota vaimostaan yksinkertaisesti sanomalla "Talaq" - eroan sinusta - mutta naiset eivät voi tehdä samoin. Näin helppo menettely johtaa pikaistuksissa tehtyihin eroihin, joiden jälkeen tehdään sovinto - Koraani aavistaa tämän ja pyrkii estämään sitä asettamalla ehdon, että mies, joka eroaa vaimostaan kolmesti, ei voi ottaa tätä takaisin ennen kuin vaimo nai toisen miehen, ja tämä vuorostaan eroaa hänestä: "Jos joku siis erottaa vaimonsa (kolmannen kerran), ei hänen ole sallittu jälkeenpäin ottaa vaimoa takaisin, ennenkuin tämä on ollut naimisissa toisen miehen kanssa" (jae 230).

Tästä on aiheutunut ilmiö "väliaikaiset aviomiehet", jotka jopa nykyäänkin, uskonnollisten johtajien käskystä, naivat ja sitten eroavat naisista, joista on erottu kolme kertaa, jotta nämä poloiset naiset voisivat palata alkuperäisille aviomiehilleen. Kuten voi hyvin kuvitella, tämä käytäntö on mahdollistanut väärinkäytöksiä ja hadith kertoo Muhammedin tuominneen sen. Muslimien uskonnolliset johtajat vaativat, että naisparan uusi avioliitto pitää olla aito ennen kuin hän voi palata alkuperäiselle miehelleen.

Sitten Allah kertoo yksityiskohtia miten miesten pitää järjestää vaimojensa asiat testamentissaan (jakeet 234, 240); abrogaation doktriinista kiinnostuneille voidaan mainita, että Ibn Kathir väittää jakeesta 240, että "enemmistö oppineista sanoi ayan (2:234) kumonneen tämän ayan (jakeen 240)".

Sitten on aika taas läksyttää juutalaisia. Jakeissa 243-260 Allah viittaa ohimennen useisiin raamatullisiin tarinoihin. Juutalaiset kieltäytyvät taistelemasta, vaikka heitä on käsketty (jae 246), ja kapinoivat Saulin kuninkaaksi valintaa vastaan (jae 247). Jos Allah olisi tahtonut, kansat olisivat uskoneet profeettoja, jotka heille oli lähetetty, mutta se ei ollut hänen tahtonsa, vaikka syytä siihen ei kerrota (jae 253). Olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi hän lähetti profeettoja, vaikka ei halunnut ihmisten uskovan heitä, mutta se jää salaisuudeksi.

Sitten tulee Valtaistuinjae (Ayat al-Kursi), jae 255. Islamoppineen Mahmoud Ayoubin mukaan "muslimit pitävät jaetta eräänä Koraanin loistavimpana. Se on näytellyt hyvin tärkeää roolia muslimien uskossa". Islamin profeetta Muhammedin on sanottu yhtyneen väitteeseen, että tämä jae on niin voimallinen, että "milloin tahansa menet vuoteeseen, lue al-Kursin jae (2:255), jolloin Allahin lähettämä suojelija suojelee sinua, eikä Saatana voi tulla luoksesi ennen aamua", ja toisaalla hän sanoo jakeen olevan "suurin jae Allahin kirjassa."

Qurtubi raportoi, että "kun Valtaistuimen jae ilmoitettiin, jokainen maailman epäjumalankuva ja kuningas kaatui ja kuninkaiden kruunut putosivat heidän päästään", ja jatkaa Muhammedin kertomuksella, jossa Allah kertoo Moosekselle niistä monista siunauksista, joita ihmiset saavat, jos he lukevat Valtaistuimen jaetta - jälleen ilmentymä oletuksesta, että Kirjan kansat olivat saaneet ainakin osan Koraanin ilmoituksesta, mutta olivat uppiniskaisesti pyyhkineet ne pois kirjoituksistaan.

Heti sen jälkeen tulee Koraanin kuuluisa toteamus, että "Uskonnossa ei ole mitään pakkoa" (jae 256).

Muslimien edustajat länsimaissa siteeraavat usein tätä lausetta osoittaakseen vääräksi väitteen, että islamia levitettiin miekalla, tai jopa osoittaakseen, että islam on rauhan uskonto. Kuitenkin varhaisen muslimin, Mujahid ibn Jabrin mukaan, tämä jae on abrogoitu Koraanin jakeella 9:29, jossa muslimit määrätään taistelemaan Kirjan kansoja vastaan ja alistamaan heidät. Muslimihistorioitsija Tabarin mukaan toiset kuitenkin sanovat, että "ei pakkoa"-jaetta ei ole abrogoitu, mutta se ilmoitettiin viitaten erityisesti Kirjan kansoihin. Heitä ei tule pakottaa kääntymään islamiin, vaan he saavat harjoittaa uskontojaan kunhan maksavat jizyaa (henkirahaa) ja "tunnustavat alistuvansa" (9:29). Pakkoa ei siis ole.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 2, “The Cow,” verses 222-286

Lehmän suura: http://www.islamopas.com/koraani/002.htm

Lisää kirjoituksia Koraaniblogissa.

Muhammedin hyökkäys Khaibariin

Lähi-idästä tulevissa videoissa ja uutisissa voidaan usein kuulla tämä iskulause: "khaibar, khaibar ya yahud, jaish muhammad saya'ud", "Khaibar, Khaibar, oi juutalaiset, Muhammedin armeija on tulossa takaisin."

Iskulause ei merkitse juuri mitään niille, jotka eivät tunne Muhammedin uskonnon historiaa, mutta se on hyvä tuntea, koska se on pelottava muistutus yhdestä suurimmista hirmuteoista juutalaisia kohtaan, kun hän hyökkäsi Khaibarin keitaalle. Ihmiset, jotka laulavat tuota säettä, varoittavat sillä juutalaisia, että he ovat aikeissa toistaa heille Muhammedin tekemät kauheudet - ja kaikille muillekin vääräuskoisille.

Kuten kaikissa Muhammedin tarinaa koskevissa asioissa, tälläkin on monimutkainen tausta, mutta tässä kertomus tiivistettynä: Hyökkäys Khaibariin, vauraaseen laaksoon taateliviljelmineen noin 140 km Yathribista (Medinasta) pohjoiseen, oli osa suurempaa suunnitelmaa koko Arabian alistamiseksi, ja avain sen toteuttamiseksi oli Mekan neutralointi. Mekka oli Muhammedin päävihollinen ja se sijaitsi 370 km etelään ja hän oli taistellut sitä vastaan useaan otteeseen. Viimeinen näistä taisteluista oli vallihaudan taistelu (vuonna 627), jossa mekkalaiset epäonnistuivat hyökkäyksessään Muhammedin linnoitusta vastaan Yathribissa.

Vuosi vallihaudan taistelun jälkeen Muhammed teki rohkean pyhiinvaelluksen Mekkaan vaatien arabialaisena oikeuttaan vierailla Mekassa ja sen pyhässä temppelissä, jossa harjoitettiin silloin monijumalaisia palvontamenoja. Hän marssi 1400:n pyhiinvaeltajan asuihin pukeutuneiden seuraajansa kanssa kohti Mekkaa, mutta mekkalaiset uhkasivat heitä sotilaallisella väliintulolla, jos he astuisivat heidän alueelleen. Muhammed käänsi välikohtauksen voitokseen ehdottamalla kymmenen vuoden aselepoa ja tarjoutui lykkäämään pyhiinvaellustaan seuraavaan vuoteen. Hän tarjosi myös porkkanan mekkalaisille lupauksella lopettaa hyökkäyksensä heidän elintärkeiden Syyrian karavaaniensa kimppuun. Kyllästyneinä vuosikausia kestäneisiin taisteluihin Muhammedia vastaan he suostuivat. Tällä sopimuksella, joka tunnetaan Hudaibiyyan sopimuksena, sen Mekan ulkopuolella sijaitsevan paikan mukaan, missä sopimus allekirjoitettiin, Muhammed neutraloi uhan mekkalaisten puolelta.

Hänen seuraajansa, jotka olivat odottaneet pääsevänsä Mekkaan pyhiinvaeltajina, olivat tyytymättömiä, koska eivät voineet tehdä pyhiinvaellusta, mutta Muhammed tarjosi myös heille porkkanan. Monissa tuoreen Voiton suuran, joka käsittelee peruuntunutta pyhiinvaellusta ja Hudaibiyyan sopimusta, jakeissa luvataan yltäkylläistä saalista lähitulevaisuudessa, mutta se ei mainitse saaliin lähdettä. Se tulisi olemaan Khaibarin keidas.

Muhammed halusi hyökätä Khaibariin useista syistä. Ensimmäinen oli se, että hän pelkäsi juutalaisten muodostavan pohjoisten heimojen liiton hyökätäkseen häntä vastaan Yathribissa, samoin kuin mekkalaiset olivat hiljan yrittäneet, mutta hän halusi myös heidän varallisuutensa. Juutalaiset olivat työteliäitä ja heidän laaksonsa tunnettiin Arabian taatelitarhana. Yhdessä heidän tarhassaan väitettiin olleen 40000 puuta. Hän johti 1400 seuraajaansa - kaikkein uskollisimmat, jotka olivat seuranneet häntä pyhiinvaelluksella Mekkaan - valloittamaan Khaibarin ja ottamaan sen rikkaudet. Taustalla oli myös hänen kiehuva vihansa juutalaisia kohtaan, koska he olivat torjuneet hänen uskontonsa ja hänet profeettana.

Khaibar oli sarja linnoituksia pitkässä laaksossa kahden muinaisen laavakentän välissä. Kun Muhammedin joukot vyöryivät laaksoon, juutalaiset vetäytyivät linnoituksiinsa sen sijaan, että olisivat kohdanneet hänet yhdessä taistelukentällä. Muhammed valloitti linnoitukset yksi kerrallaan. Huomatessaan, etteivät pystyisi vastustamaan hyökkääjiä, loput linnoitukset neuvottelivat antautumisen ehdot.

Yksi viimeisistä linnoituksista kuului Nadir-heimolle, sille juutalaisheimolle, jonka Muhammed oli karkottanut Yathribista kolme vuotta aikaisemmin. He olivat toinen niistä juutalaisheimoista, jotka Muhammed oli hävittänyt Yathribista, ja useimmat nadirilaiset asettuivat Khaibariin, jossa he omistivat linnoituksia ja taateliviljelmiä. Heidän karkottamisensa Yathribista oli osa kansanmurhaa, jonka Muhammed suoritti Yathribin juutalaisia vastaan kostona heidän kieltäytymisestään kääntyä hänen uskontoonsa. Kaksi vuotta nadirien karkottamisen jälkeen - vuosi ennen Khaibarin hyökkäystä - Muhammed eliminoi viimeisen Yathribin juutalaisheimon tappamalla kaikki miehet ja murrosikäiset pojat sekä ottamalla naiset ja lapset orjiksi.

Khaibarin juutalaiset toivoivat voivansa välttää hävittämisensä tekemällä Muhammedin kanssa sopimuksen, että he antaisivat kaiken omaisuutensa heille, jos he vain saisivat lähteä. Nadirin johtaja, rabbi nimeltä Kinana, teki kuitenkin virheen kätkemällä heimon kultaa, hopeaa ja koruja toivoen säästävänsä jotain, millä aloittaa uudestaan muualla, jos heidät karkotettaisiin Khaibarista. Muhammed sai selville Kinanan juonen ja kidutti häntä, jotta saisi selville aarteen kätköpaikan, mutta Kinana kieltäyi kertomasta ja Muhammed mestautti hänet.

Muhammed otti naiset orjiksi, jakoi ne uskollisille miehilleen ja varasi kauneimmat itselleen. Niihin kuului Kinanan 17-vuotias vaimo. Hänet vietiin Muhammedin eteen palmulehdon läpi polkua, jonka varrella hänen aviomiehensä ruumis ja irtileikattu päät lojuivat, jotta Muhammed voisi todentaa huhut hänen kauneudestaan. Hän kosi naista siinä paikassa. Hänen vapautensa olisivat hänen myötäjäisensä, jos hän suostuisi.

Muhammed sitoi ihmiset itseensä ja päämääriinsä ryöstöretkien avulla, mutta Khaibarin ryöstö oli erityisen voimakas side, koska se oli kaikkein suurin tähänastisista ryöstöretkistä ja taisteluista, joita hän oli tehnyt niitä vastaan, jotka olivat torjuneet hänet ja hänen uskontonsa.

Hän antoi saaliin ja linnoituksen miehilleen silloin, kun nämä olivat valloittaneet ne, mutta piti antautuneiden linnoitusten omaisuuden itsellään.

Muhammed laittoi syyn juutalaisten niskoille. Allah oli valtuuttanut hänet "viimeiseksi ja lopulliseksi lähettilääksi" tuomaan totuuden maailmaan, mutta juutalaiset olivat hylänneet totuuden ja siksi Allah oli rangaissut heitä. Hän oli Allahin rangaistuksen toimeenpanija. Tällaisilla perusteluilla tämä itsensä "Jumalan Lähettilääksi" julistanut täytti omat ja seuraajiensa taskut ja levitti kulttiaan yhä syvemmälle Arabiaan.

Kuten Khaibar osoittaa, Muhammed teki uskonnosta rikollisen ja turmeli sen hengellisyyden pyhittämällä väkivallan ja ryöstelyn omien alhaisten päämääriensä vuoksi. Tänään hänen seuraajansa jäljittelevät hänen vihaansa kaikki niitä kohtaan, jotka torjuvat "Profeetan" ja hänen uskontonsa. Muhammed määräsi tekemään hänen uskonnostaan ainoan uskonnon. Siksi huuto "Khaibar, Khaibar, oi juutalaiset, Muhammedin armeija on tulossa takaisin" ei ole varoitus ainoastaan juutalaisille.

Myös sinä asut Khaibarissa.

Muhammed kuulustelee Kinanaa, Nadirin juutalaisheimon johtajaa samalla, kun hänen miehensä kaatavat lamppuöljyä hänen rinnallaan palavaan tuleen. Muhammad kidutti häntä saadakseen tietää heimon aarteiden kätköpaikan. Kidutuksesta huolimatta Kinana kieltäytyi puhumasta ja Muhammed antoi leikata hänen päänsä irti.

Muhammed ottaa Saffiyan vaimokseen. Kinanan kidutuksen ja mestauksen jälkeen Muhammad pakotti hänen 17-vuotiaan leskensä vaimokseen. Muhammedille oli kerrottu hänen kauneudestaan ja hän oli haetuttanut hänet luokseen. Muhammed kosi häntä hänen miehensä päättömän ruumiin lojuessa lähistöllä luvaten hänelle vapauden, jos hän suostuisi kosintaan ja ottaisi hänen uskontonsa.

Tämä on käännös F.W. Burleighin artikkelista Muhammad’s attack on Khaybar: What is past is prologue

F. W. Burleigh is the author of It’s All About Muhammad, A Biography of the World’s Most Notorious Prophet. He blogs at www.itsallaboutmuhammad.com.

Lue myös "Uusi Kirja Muhammedista":

http://ibnmatti.blogspot.fi/2015/02/uusi-kirja-muhammadista.html

Rienauksen tärkeys

Daniel Greenfield Sultan Knish blogissa:

Syvästi uskonnollisena ihmisenä en pidä lainkaan rienauksesta. Uskontoni ja sen uskonnolliset kirjat ovat pyhiä minulle. Ymmärrän täysin miksi muslimit eivät nauti piirroksesta, joka esittää alastonta Muhammedia.

Väittelyissä sananvapaudesta ja uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta joudutaan kuitenkin harhapoluille.

Rienaus on hinta, jonka maksamme siitä, ettemme joudu elämään teokratiassa. Muslimit eivät ole ainoastaan raivoissaan vaan myös hämmentyneitä Muhammedin pilakuvista, koska he tulevat maailmasta, missä islamin laki hallitsee ja jossa islamin julistetaan olevan kaikkien muiden uskontojen yläpuolella.

Lähes kaikki muslimimaat ovat jonkinasteisia teokratioita niiden islamilaisten valloitusten seurauksena, jotka islamisoivat ne.

Egyptin presidentti Sisin osallistuminen koptilaiseen messuun oli vallankumouksellinen, koska se haastoi ajatuksen, että egyptiläisen identiteetin täytyy olla ainoastaan islamilainen.

Ja Egypti ei ole läheskään kovimman linjan muslimimaita Lähi-idässä huolimatta Obaman Arabikevään lyhyestä Muslimiveljeskunnan hallituskaudesta.

Teokratiassa, sen lisäksi, että hallitus on islamilainen ylhäältä alaspäin, myös yhteiskunta on islamilainen alhaalta ylöspäin.

Kansalaisuus on sidottu uskontoon ja jopa sellaisissa maissa kuin Egypti, missä ei-muslimit voivat olla kansalaisia, on perustavanlaatuisia rajoituksia, jotka sitovat islamilaisen identiteetin Egyptin kansalaisuuteen. Esimerkiksi ne egyptiläiset muslimit, jotka yrittävät kääntyä kristinuskoon, ovat kohdanneet suuria vaikeuksia hallituksen puolelta, joka ei hyväksy heidän uskonnon vaihtoaan kieltäytyen antamasta heille uusia henkilöllisyystodistuksia.

Vaikka me saatammekin ajatella rienausta Charlie Hebdon pilakuvien valossa, jokainen uskonto on kuitenkin rienaava toisia uskontoja kohtaan.

Muslimit vaativat, että länsimaiden tulisi "kunnioittaa profeettoja" ja kriminalisoida Muhammedin ja juutalaisuudesta sekä kristinuskosta lainattujen profeettojen kunnian pilkkaaminen. Islamin näkemys Jeesuksesta on kuitenkin rienaava kristinuskon näkökulmasta. Ja islam pitää kristinuskon kuvaa Jeesuksesta jumalanpilkkana.

Jos haluaisimme tosissamme syyttää jotakuta jumalanpilkasta, lakien täytyisi valita jompi kumpi uskonnoista, ja joko syyttää kristittyjä islamin rienaamisesta tai muslimeja jumalanpilkasta kristinuskoa kohtaan. Ja todellakin: muslimimaissa kristityt joutuvat usein jumalanpilkasta syytettyjen penkille.

Malesian jumalanpilkkalakeja käytettiin kieltämään sanan "Allah" käyttö kristittyjen Jumalan nimenä ja lastenkirjoja takavarikoitiin, koska niissä oli kuvia Nooasta ja Mooseksesta. Lastenkirjojen takavarikoinnin syy on sama kuin Charlie Hebdon terrori-iskujen vaikutin: molemmissa oli kyse profeetoiden kuvista.

Vaikka Charlie Hebdo koetteli jumalanpilkan rajoja, jokainen uskonto, joka ei ole islam, mukaanlukien jopa eri islamin koulukunnat, on rienaava.

Eivät ainoastaan sekulaarit pilapiirtäjät pilkkaa islamin pyhiä arvoja.

"Muhammed houkutteli ihmisiä lupaamalla lihallisia nautintoja", kirjoitti Tuomas Akvinolainen. Maimonides kutsui häntä mielipuoleksi.

Bill Donohuelle voivat Charlie Hebdon ja Tuomas Akvinolaisen teot olla täysin erimitalliset, mutta muslimeille eivät.

Moniuskontoisessa yhteiskunnassa, jossa jokaisella uskonnolla on omat teologiset virtauksensa, oikeus jumalanpilkkaan tarkoittaa myös oikeutta uskontoon. Liberaali teologia voi kehittää keskenään yhteensopivia oppeja, jotka eivät ole ristiriidassa tai vaadi toisten uskontojen erityistuntemusta. Mutta perinteiset uskonnot sulkevat muut uskonnot ulkopuolelle.

Yhden uskonto on toisen jumalanpilkkaa. Jos unohdamme tämän, meidän tarvitsee vain katsoa Saudi-Arabiaa, missä kaikki muut uskonnot ovat kiellettyjä.

Muslimit jotka kyseenalaistavat sananvapauden, eivät vaadi erityisasemaa kaikille uskonnoille, vaan ainoastaan heidän omalle uskonnolleen. Ei heillä ole aikomustakaan sensuroida omia hadithejaan, jotka väittävät, että Jeesus tulee takaisin ja murtaa ristin tai kertomusta maailmanlopusta, jolloin muslimit tappavat kaikki juutalaiset. Heidän vaatimuksensa eivät ole liberaaleja vaan ainoastaan teokraattisia. He haluavat sellaiset jumalanpilkkalait, jotka suojaavat heidän uskontoaan.

Islamilla on omat ehtonsa muille uskonnoille. Se antaa erityiskohtelun kristinuskolle ja juutalaisuudelle, koska ne ovat islamin sukulaisuskontoja, mutta sortaa niitä silti. Toisia uskontoja sorretaan sitäkin enemmän, koska niillä on vähemmän yhteistä islamin kanssa. Islamilaiset teokratiat eivät kunnioita uskontoa, ne kunnioittavat vain islamia ja halveksivat muita uskontoja.

Uskonnollisten ihmisten ei tarvitse omaksua ranskalaisen sekularismin äärimmäisyyttä tai ACLU:n uskonnonvastaisia käsityksiä ymmärtääkseen, että jonkin asteinen uskonnon ja valtion erottaminen toisistaan on hyvä asia. Uskonnon ja valtion erottaminen ei tarkoita pakollista sekularismia, vaan ne estävät sellaiset vaatimukset, jotka estivät siirtomaa-aikoina poliittisten virkojen myöntämisen sellaisten uskontokuntien kuten katolisten, kveekareiden ja juutalaisten jäsenille.

Neutraali valtio antaa meidän uskoa mihin haluamme. Islamin vaatimukset jumalanpilkan kieltämiseksi kuitenkin sitovat meidät kaikki islamin teologiaan.

Kun hallitukset haastavat ihmisiä oikeuteen viharikoslakien perusteella Koraanin repimisestä tai loukkaavan kuvan piirtämisestä, ne hävittävät valtion ja moskeijan erillisyyden. Heidän toimintansa, vaikka olisi kuinka hyvää tarkoittavaa, johtaa vääjäämättömästi teokratiaan, joka ei loukkaa ainoastaan islamin kriitikoita, vaan tuhoaa kaikkien uskontojen uskonnonvapauden.

Laillinen ero sekulaarisen rienaamisen ja toisten uskontojen halveksunnan välillä katoaa teokratiassa. Jokaisessa uskonnossa on jotain sellaista, joka loukkaa toista uskontoa, aktiivisesti tai passiivisesti. Kun yksi uskonto ylennetään muita paremmaksi, uskonnon vapaus katoaa, kuten on tapahtunut läpi muslimimaailman, missä kristinuskoon tai juutalaisuuteen suhtautuminen riippuu siitä, miten syvästi muslimit päättävät loukkaantua toisista uskonnoista.

Jotkut uskonnolliset ihmiset voivat paheksua Charlie Hebdon pilakuvien ylistämistä rinnastaen ne sellaisiin teoksiin kuin "Pissakristus", mutta on kuitenkin perustavaa laatua oleva ero siinä, kohdistuuko rienaus viattomiin vai syyllisiin.

Pissakristus tai museo, joka pani näytteille valokuvia alastomista naisista pukeutuneena juutalaisten rituaaliasusteisiin, rienasi sellaisia, jotka eivät nousseet vastarintaan, mikä tekee siitä lähinnä teologisesti vahingoniloista vandalismia. Kukaan juutalainen tai kristitty ei tule murhaamaan taiteilijoita tai pommittamaan museoita. Kun muslimit yrittävät pakottaa voimaan teokratian jumalanpilkkalait, he tekevät Muhammedin pilakuvista sananvapauden symbolin.

Kaikkien uskontojen pilkkaamiseen erikoistuneet Charlie Hebdon piirtäjät eivät tehneet Muhammedin pilakuvistaan sananvapauden symbolia. Sen tekivät heidän muslimivihollisensa tappamalla heidät. On muslimien puolelta älyllistä epärehellisyyttä luoda marttyyreitä ja sitten nurista siitä, että heistä tuli marttyyreita.

Kristinuskoa ja juutalaisuutta vastaan suunnattu rienaus kuivuu kokoon, koska väkivaltaisen vastauksen puutteessa rienaajat vaikuttavat lähinnä kiusaajilta. Sen sijaan, että sellaiset teokset kuin Pissakristus tai Monster Mohel paljastaisivat noiden uskontojen vikoja, ne paljastavatkin tekijöidensä vikoja. Heidän rienausyrityksensä kääntyvät itseään vastaan.

Muslimien väkivalta Muhammedin pilakuvia vastaan sen sijaan tekee heistä kiusaajia. Hebdon pilakuvat eivät vahingoittaneet kristinuskoa tai juutalaisuutta. Ne vahingoittivat suuresti islamia, mutta ei sen vuoksi, että ne olisivat olleet niin hyvin tehtyjä, vaan koska islam vastasi väkivaltaisella vihalla.

Uskonnon henkinen valta tasapainottelee väkivallan ja väkivallattomuuden välillä. Useimmissa uskonnoissa ajatellaan, että taistelulle on aikansa, mutta vain islam uskoo väkivaltaan ensimmäisenä ja lopullisena uskonnollisena ratkaisuna.

Muhammedin pilakuvat ovat olemassa, koska islam on kyvytön tulemaan toimeen ei-teokraattisessa yhteiskunnassa. Islamilainen kuvafobia ei ole vaaraksi ainoastaan pilapiirtäjille. Se on uhka meidän kaikkien uskonnonvapaudelle.

* * *

Alkuperäinen kirjoitus: http://sultanknish.blogspot.fi/2015/01/the-importance-of-blasphemy.html

"Piss Christ", Andres Serrano

Milloin muslimin on lupa poiketa moraalisäännöistä?

Milloin on luvallista poiketa moraalisäännöistä?

Kun islamin yhteisöä sorretaan.

Tämä on seurausta lauseista, jotka jäävät helposti huomaamatta: "pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha" (jae 191), tai "käännyttäminen Jumalan tieltä, Jumalan kieltäminen, Rauhoitetun temppelin häpäiseminen ja kävijöiden ajaminen pois sieltä on vielä pahempaa [kuin murha] Jumalan silmissä" (jae 217).

Allah käyttää paljon aikaa "Lehmässä" (jakeet 189-242) vastatakseen kysymyksiin, joita muslimit ovat näköjään kysyneet Muhammedilta. Allah aloittaa vastauksensa Muhammedille "He kysyvät sinulta" (jakeet 189, 215, 217, 220, 222). Yksi kysymyksistä koski sitä, oliko taisteleminen sallittua pyhitetyn kuukauden aikana, johon Allah vastaa jakeessa 217.

Muhammedin ensimmäinen elämäkerturi, 700-luvulla elänyt Ibn Ishaq, kertoo tämän jakeen taustoista. Hijran, Muhammedin Medinaan muuton, jälkeen muslimit alkoivat ryöstellä pakanallisten quraishien karavaaneja. Se oli Muhammedin oma heimo, joka oli torjunut hänet.


Muhammed johti itse monia näistä ryöstöretkistä

Ryöstöretkillä oli tärkeä taloudellinen merkitys: sillä rahoitettiin muslimien toiminta. Kerran Muhammed lähetti erään uskollisimmista luutnanteistaan, Abdullah bin Jahshin, sekä kahdeksan muuta muslimia vakoilemaan Quraishin karavaania Mekan lähellä sijaitsevassa Nakhlassa, jotta he saisivat tietää "mitä he ovat tekemässä".

Abdullah ja hänen joukkonsa ottivat tämän käskynä ryöstää Quraishin karavaani, jonka he pian tapasivatkin ja jolla oli kuormana nahkaa ja rusinoita. Silloin oli kuitenkin pyhän Rajab-kuukauden viimeinen päivä, ja arabien ikiaikaisen tavan mukaan taisteleminen oli sen kuukauden aikana kielletty. Tämä aiheutti heille pulman: jos he odottaisivat, kunnes pyhä kuukausi olisi ohi, karavaani pääsisi pakoon, mutta jos he hyökkäisivät, he tekisivät syntiä tappamalla ihmisiä pyhän kuukauden aikana.

Ibn Ishaqin mukaan he päättivät lopulta "tappaa heistä niin monta kuin voisivat ja ottaa heidän omaisuutensa".

Paluumatkalla Medinaan Abdullah erotti saaliista viidesosan Muhammedille (kuten Koraanin jae 8:41 määrää). Kun he palasivat muslimien leiriin, Muhammed kuitenkin kieltäytyi ottamasta osuuttaan saalista tai tekemään sille mitään, sanoen ainoastaan "En käskenyt teidän taistelevan pyhän kuukauden aikana."

Mutta sitten Allah antoi jakeen 217 ilmestyksen selittäen, että koska quraishit vastustivat Muhammedia ja koska he oletettavasti vainosivat muslimeja, oli se hänen silmissään pahempaa kuin muslimien pyhän kuukauden rikkominen.

Karavaanin ryöstö oli siten oikeutettu: "pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha".[Jaakko Hämeen-Anttilan käännös: "Epäjumalanpalvelus on suurempi synti kuin tappaminen." Kyseessä on arabiankielen sana fitna: 'fitna on pahempi kuin murha'. Englanninkielisessä käännöksessä käytetään sanaa 'persecution', joka tarkoittaa 'vainoamista' tai 'sortoa', suom.huom.]

Mitä hyvänsä Nakhlan ryöstäjät olivat tehneetkin rikkoessaan pyhää kuukautta vastaan, se ei ollut mitään verrattuna Quraishin synteihin.

Ibn Ishaq selittää jakeen:

"He ovat epäuskollaan pitäneet teidät pois Jumalan tieltä, pyhästä moskeijasta ja karkottaneet teidät sieltä, kun olitte heidän keskuudessaan. Tämä on Jumalan silmissä vakavampi asia kuin se, että tapoitte nuo ihmiset."

Saatuaan tämän ilmestyksen Muhammed otti osuutensa Abdullahin saaliista ja vangeista. Abdullah oli hyvin helpottunut ja kysyi: "Voimmeko toivoa, että tämä lasketaan ryöstöretkeksi, josta me voimme saada taistelijan osuutemme?"

Allah vastaa jälleen ilmoituksella:

"Jotka uskovat ja jotka ovat kotiseutunsa jättäneet vainottuina ja taistelleet Jumalan retkellä, nämä voivat totisesti luottaa Jumalan laupeuteen, sillä Jumala on armollinen ja laupias." (jae 218)

"Taistelleet" on tässä jahadu, joka tulee sanasta jihad, ja "jihad Jumalan retkellä" viittaa islamin teologiassa aina sotilaalliseen jihadiin, ei henkisempään jihadin merkitykseen.

Ibn Kathir seuraa tässä Ibn Ishaqia ja kertoo myös tästä tapauksesta, joka oli merkittävä: hyvä teko oli mitä tahansa, joka hyödytti muslimeja, ja paha teko oli sellainen, josta oli heille haittaa, täysin riippumatta muista moraalisäännöistä.

Moraalin periaatteet hylättiin ja korvattiin käytännön eduntavoittelulla.

Sayyid Qutb selittää, että "islam on käytännöllinen ja realistinen elämäntapa, joka ei perustu jäykkään idealistiseen dogmaan". Islamilla "on omat korkeat moraalikäsityksensä", mutta vain silloin, kun "oikeudenmukaisuus on voimassa ja väärinteko on loppunut" - s.o. kun islamin laki on voimassa - voidaan "pyhyyttä suojella ja noudattaa".

Niinpä moraalisääntöjä ei tarvitse eikä voidakaan noudattaa ennen sitä.

Kuin rukkaset saanut kosija Allah palaa jälleen juutalaisiin, muistuttaen heitä suosionosoituksista, jotka he ovat hylänneet (jae 211). Hän mainitsee, kuinka uskottomat pilkkaavat muslimeja (jae 212) ja tiivistää sitten islamin pelastushistorian:

"Ihmisten muodostaessa yhden ainoan uskonnollisen yhdyskunnan Jumala lähetti profeettoja ilosanoman tuojiksi ja varoittajiksi ja ilmoitti heidän kauttaan Pyhän kirjan, jonka totuus kykeni ratkaisemaan kaiken, mistä ihmiset kiistelivät. Ja juuri ne, joille Kirja annettiin, riitelivät siitä keskinäisen vihansa vuoksi, vaikka olivat saaneet selvät todistukset." (jae 213)

Ihmiset joille annettiin Pyhä kirja ovat juutalaiset ja kristityt.

"Mutta uskovaisia Jumalan tahto johti siihen totuuteen, josta nuo keskenänsä kiistelivät; sillä Jumala ohjaa kenet tahtoo oikealle tielle" (jae 213)

Allah ohjasi muslimit totuuteen asioista, joista Kirjan kansat kiistelivät. Ibn Kathir selittää, että erimielisyys koski pyhäpäivää.

"Juutalaiset tekivät lauantaista pyhäpäivän ja kristityt valitsivat sunnuntain. Allah ohjasi Muhammedin umman [yhteisön] valitsemaan perjantain."

Lisäksi he kiistelivät suunnasta, johon heidän tulisi rukoilla (qibla), rukousasennoista, paastosta ja oikeasta Abrahamin uskosta: "Juutalaiset sanoivat, 'hän oli juutalainen', ja kristityt pitivät häntä kristittynä. Allah oli tehnyt hänestä hanif-muslimin" - esi-islamilaisen monoteistin.


Etkö pidä ajatuksesta, että sotaa käytäisiin Allahin nimeen? Kurjaa.

Allah kehottaa uskovia taistelemaan, "vaikka se on teille vastenmielistä". (jae 216)

Maulana Bulandshahri selittää perinteisen näkemyksen:

"Kun muslimit olivat Mekassa, he olivat heikkoja ja vähälukuisia, eivätkä käyttäneet kykyään ja jumalallista oikeutustaan jihadiin (uskonnolliseen sotaan). Medinaan muuton jälkeen he saivat luvan taistella vihollisiaan vastaan itsepuolustukseksi, kuten Pyhiinvaelluksen suuran [suura 22] jae julistaa: "Niille on annettu lupa taistella, joita vastaan on aloitettu sota, sillä heille on tehty vääryyttä" [22:39]. Myöhemmin tuli määräys taistella vääräuskoisia (kufr) vastaan, vaikka he eivät olisi aloittaneet sotaa."

Bulandshahri oli nykyajan teologi, mutta tämä näkemys Koraanin kolmevaiheisesta sodankäynnin kehityksestä löytyy myös Ibn Ishaqin 700-luvun teoksista sekä valtavirran islaminoppineiden kirjoituksista kautta aikojen mukaan lukien Ibn Kathir, Ibn Qayyim, Ibn Juzayy, as-Suyuti, ja monia muita.

Sen lisäksi, että jae 217 hävittää absoluuttiset moraalisäännöt, se on myös tärkeä niille, jotka jättävät islamin, tai toivoisivat voivansa tehdä niin:

"Mutta niiden teot, jotka luopuvat uskonnostaan ja kuolevat uskottomuudessaan, tulevat olemaan turhia sekä tässä että tulevassa elämässä, heistä tulee Tulen asukkaita ja he pysyvät siinä iankaikkisesti." (Koraani 2:217)

Tafsir al-Qurtubi, klassinen valtavirran Koraanin selitys, kertoo:

"Oppineet ovat erimielisiä pitäisikö uskonluopioita kehottaa katumaan. Toiset sanovat, että heitä kuluu kehottaa katumaan, ja jos he eivät niin tee, heidät tapetaan. Jotkut sanovat, että heille annetaan aikaa yksi tunti ja toiset antavat aikaa yhden kuukauden. Toiset sanovat, että heitä pyydetään kolme kertaa tekemään parannus, se on myös Malikin mielipide. Al-Hasan sanoo, että heitä on kehotettava sata kertaa. On myös sanottu, että heidät on tapettava ilman, että heitä kehotettaisiin katumaan."

Tämän jälkeen Allah kieltää alkoholijuomat ja uhkapelin (jae 219). Useat varhaiset auktoriteetit - Ibn 'Umar, al-Sha'bi, Mujahid, Qatadah, al-Rabi' bin Anas ja 'Abdur-Rahman bin Aslam - sanovat, että tämä oli ensimmäinen kolmesta jakeesta, jotka ilmoitettiin tästä aiheesta, ja se tarkoittaa, että kaksi muuta menevät tämän jakeen edelle. Tässä Allah sanoo, että alkoholilla on "joitakin etuja", mutta jakeessa 5:90 hän sanoo sen olevan "paholaisen aikaansaamaa", joka kumoaa ajatuksen, että alkoholilla olisi mitään etuja.

Sitten Allah varoittaa naimasta "monijumalaisia naisia" (jae 221). Ibn Kathir luettelee suuren määrän erimielisyyksiä islaminoppineilta siitä, koskeeko tämä myös juutalaisia ja kristittyjä naisia, vaiko vain monijumalaisia. Hän kuitenkin huomauttaa, että ijma, yksimielisyys islamin lainoppineiden keskuudessa on, että sellaiset avioliitot ovat sallittuja, vaikka tietenkään musliminaisen ei ole sallittua minkään islamin koulukunnan mukaan naida juutalaista tai kristittyä miestä.

Kulttuurissa, jossa vaaditaan naisia olemaan täysin kuuliaisia miehille, nämä epätasa-arvoiset lait takaavat, että ei-muslimien yhteisöt pysyvät alistettuina eikä heillä ole samoja oikeuksia tai arvoa kuin muslimeilla.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 2, “The Cow,” verses 211-221


Lehmän suura: http://www.islamopas.com/koraani/002.htm


Lisää Koraaninselityksiä Koraaniblogista

Professori: Jihadistit seuraavat Muhammedin esimerkkiä

Tanskalainen kielitieteilijä Tina Magaard on analysoinut kolme vuotta kymmenen eri uskonnon perusteoksia. Hänen johtopäätöksensä on, että islam erottuu joukosta rohkaisemalla terrorismiin ja väkivaltaan enemmän kuin muut uskonnot.

Berlingske kirjoittaa:

Tina Magaard tuntee islamin erinomaisesti sekä henkilökohtaisesti että akateemisesti. Hän uskoo, että tanskalaiset islam-asiantuntijat eivät tuo esille, mitä islamin pyhissä kirjoituksissa sanotaan, ja missä laajuudessa ääriliikkeet saavat käyttövoimansa näistä kirjoituksista...

Hän opiskeli arabiaa ja luki sekä Koraania että haditheja. Sieltä hän tunnisti monia ahdasmielisiä suuntauksia, joihin hän oli törmännyt [matkoillaan muslimimaissa].

 "Se että islamin teksteistä löytyy murhanhimoisia katkelmia, ei ole itsessään huomiota herättävää, koska sellaisia katkelmia löytyy myös muista uskonnoista. Silmiinpistävää on se, miten paljon näitä katkelmia on verrattuna koko tekstiin, ja kuinka ne keskittyvät vastakkainasetteluun meidän ja heidän välillä, ja miten vääräuskoisia ja apostaatteja kuvaillaan likaisiksi, mädänneisiksi, rikollisiksi, tekopyhiksi ja vaarallisiksi. On myös huomiota herättävää kuinka paljon tekstit vaativat lukijaa taistelemaan vääräuskoisia vastaan sekä sanoin että miekoin. Monissa tekstikatkelmissa Muhammed näyttelee pääroolia rohkaisemassa väkivallan käyttöön, oli sitten kyseessä kivittäminen, kaulojen katkaisu, sotilasoperaatiot tai kriitikkojen ja runoilijoiden teloittaminen."

Tina Magaard pitää erityisen moitittavana sitä, että monet islamin tutkijat hänen käsityksensä mukaan jättävät nämä faktat tahallaan kertomatta, ja käyttävät valta-asemaansa hyväkseen asettamalla normin sille, mitä voidaan sanoa. Usein he syyttävät tanskalaisia rasismista sen sijaan, että objektiivisesti kertoisivat, että ääriainekset löytävät oikeutuksen väkivaltaan ja sillä uhkailuun suoraan islamin pyhistä kirjoituksista. ...

Kun häneltä kysytään Krudttöndenin tapahtumista (terrori-isku Kööpenhaminassa helmikuussa 2015) ja Charlie Hebdon hyökkäyksestä, ja olisiko toivottavaa tulevaisuuden harmonian ja yhteiselon vuoksi lopettaa Muhammedin piirtäminen, Tina Magaard antaa yksiselitteisen vastauksen:

 "Ainut asia, jonka saavutamme sanomalla, että meidän ei tule piirtää Muhammedia, on että me saamme lisää uskontoon perustuvia rajoituksia vapaudellemme. Meidän tulisi mieluummin ottaa härkää sarvista ja kysyä tekikö Muhammed oikein, kun hän esimerkiksi määräsi kriitikkonsa murhattaviksi. Tämä keskustelu meidän tulee käydä Euroopan muslimien kanssa."

Tina Magaardin mukaan kaikkein eniten herättää ajatuksia se, että on niin vaikea löytää imaamia, joka uskaltaisi ja haluaisi kritisoida islamin niitä puolia, jotka ovat vastoin liberaaleja vapauksia...

 "Sen sijaan tulee sellaista jorinaa, kuten: 'Tästä ei ole relevanttia keskustella tämänpäivän Tanskassa' tai 'tämä on väärinkäsitys'. Mutta he kieltäytyvät kritisoimasta konkreettisia tekstin kohtia, joita terroristit käyttävät oikeuttamaan tekonsa", Magaard sanoo.

Suomennettu 10news.dk:n englanninkielisestä artikkelista Danish professor : Jihadis are just following the example of Mohammed.

Koko Berlingsken artikkeli on luettavissa englanniksi Gates of Viennasta. 

Miten arvokkaana pidät henkeäsi?

Miten arvokkaana pidät henkeäsi?

Islamin lain mukaan musliminaisen arvo on puolet miehen arvosta. Juutalaisen ja kristityn arvo on yksi kolmasosa muslimin arvosta.

Etkö usko? Jatka lukemista.

Seuraavaksi käymme läpi "Lehmän", Koraanin toisen ja pisimmän suuran, jakeita 141-150, joissa käsitellään qiblaa eli rukoussuuntaa. Allah käskee nyt muslimien rukoilla kääntyneenä kohti Mekan pyhää moskeijaa (jae 150), kun he aikaisemmin olivat noudattaneet juutalaisten rukoussuuntaa kohti Jerusalemia. Islamilaisen perinteen mukaan tämä tapahtui silloin, kun Muhammed lakkasi yrittämästä saada juutalaiset tunnustamaan hänet profeetakseen muiden profeettojen rinnalle.

Allah sanoo Muhammedille, että ainoastaan "mielettömät ihmiset" (jae 142) vastustavat muutosta. Keitä he sitten ovat? Arvasit oikein: juutalaisia. Melko maltillinen kommentaattori Muhammad Asad ja kovemman linjan mufti Muhammed Aashiq Ilahi Bulandshahri ovat tästä asiasta samaa mieltä.

Asad sanoo: "Tämä Jerusalemin 'hylkääminen' on selvästi epämiellyttävä asia Medinan juutalaisille, joiden on täytynyt tuntea tyydytystä, kun he näkivät muslimien rukoilevan kohti heidän pyhää kaupunkiaan; ja heihin tämän jakson alku viittaa."

Allah kritisoi vielä juutalasia ja kristittyjä "toivomustensa" noudattamisesta, vaikka he tietävät, että qibla on tullut Allahilta (jakeet 144-146).

Luimme jo aikaisemmin Allahin ilmoitusesta, että kun hän kumoaa jakeen, antaa hän tilalla paremman (jae 106), ja että jotkut muslimit uskovat sen viittaavan Koraanin sisältöön, ja toisten ajattelevan sen koskevan Raamattua, jonka Koraani on korvannut. Se liittyy myös qiblan muuttamiseen.

Ibn Abbas, Muhammedin serkku ja varhainen islamin auktoriteetti, sanoo, että "Koraanin ensimmäinen abrogoitu osa Koraanista oli qibla." Kuitenkaan Koraanissa ei ole määräystä, että muslimien tulisi rukoilla kohti Jerusalemia, joten tämä abrogaatio koskee Koraanin ulkopuolista sääntöä. Kuten tulemme näkemään, abrogaatio on paljon tärkeämpi muissa yhteyksissä.

Rukoussuunnan vaihtaminen on ensimmäinen tapaus Koraanin monista samanlaisista teemoista: miten Allah pitää huolta Muhammedista. Tarkkaavaiselle Koraanin lukijalle herää ajatus, että Kaikkivaltiaan silmissä Muhammed on tärkein ihminen, joka on koskaan elänyt - tai kirjan kirjoittajat halusivat, että lukijat ajattelisivat niin.

Allah esittelee uuden qiblan ikään kuin se olisi erityinen lahja Muhammedille, jota uusi rukoussuunta "on tyydyttävä" (jae 144). Useat muutkin Koraanin jakeet ilmentävät Allahin erityistä huolenpitoa Muhammedista, kuten Allahin moittiessa Muhammedia tämän kieltäydyttyä naimasta miniäänsä (legendaarinen kaunotar), vaikka Allah halusi hänen naivan hänet (33:37).

Tällaiset kertomukset ovat saaneet toisuskoiset ajattelemaan, että Muhammed sai henkilökohtaista etua profeetan asemastaan, mutta muslimeille se vain korostaa Muhammedin erityistä asemaa: hänen elämänsä yksityiskohdat, ja jopa hänen halunsa - toiveensa saada rukoilla kohti Kaabaa - ovat ilmaisun välineitä, joilla Allah tuo esille ikuisia totuuksia ja jumalallisia lakeja. Ja hänen esimerkkinsä on ohjeellinen.

Muqtedar Khan (Center for the Study of Islam and Democracy) selittää:

"Kenelläkään uskonnollisella johtajalla ei ole ollut niin suurta vaikutusta seuraajiinsa kuin islamin viimeisellä profeetalla Muhammedilla (rauha hänelle). ... Jopa niin, että Muhammedin sanoista, teoista ja sanomatta jättämisistä (jolloin hän näki jotain, mutta ei kieltänyt sitä) tuli islamilaisen lain itsenäisiä lähteitä. Uskonnollisissa toimissaan muslimit eivät ainoastaan noudata profeetan määräyksiä, vaan myös pyrkivät jäljittelemään profeettaansa kaikissa toimissaan. Niinpä sen lisäksi, että Muhammed on jumalallisen lain välittäjä, hän on myös sen lähde."

Sitten Allah kehottaa uskovia olemaan kestäviä uskossaan (jakeet 151-157) ja sallii esi-islamilaisen käytännön hajj:in (pyhiinvaellus Mekkaan) aikana (jae 158), ja palaa sitten lempiaiheeseensa, uskottomien uppiniskaisuuteen (jakeet 159-177). Ne jotka hylkäävät islamin ovat sekä Jumalan ja enkelien ja myös ihmisten kiroamia (jae 161), ja he joutuvat helvettiin (jae 162).

Uskovien koetukset eivät sen sijaan ole raskaita. Heidän täytyy vain jättää tiettyjä ruokia syömättä, mukaan lukien sianliha (jae 173). Uskovien joukossa on niitä, jotka jääräpäisesti salaavat Allahin ilmoituksia (jae 174).

Ne jotka väittelevät Allahin ilmoitusten sisällöstä "rakentavat riitoja" (jae 176). Tafsir al-Jalalaynsanoo jälleen, että he ovat juutalaisia.

Sen jälkeen Allah antaa erinäisiä määräyksiä: zakat (almujen anto), Ramadanin paasto, hajj ja jihad(jakeet 178-203). Hän asettaa verikoston murhasta (qisas) (jae 178): uhrin henki on hyvitettävä samalla mitalla, joka voi olla myös verirahan (diyah) maksaminen. Islamilaisessa laissa (sharia) hyvityksen suuruus riippuu uhrin uskonnosta: toisuskoisten henki ei ole yhtä arvokas kuin muslimin henki.

Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller), sharia-käsikirja, jonka Kairon arvovaltainen yliopisto al-Azhar todistaa olevan "ortodoksisen sunniyhteisön käytäntöjen ja uskon" mukainen, sanoo, että naisesta kuuluu maksaa puolet siitä, mitä maksetaan miehestä, ja juutalaisen tai kristityn tappamisesta maksu on yksi kolmasosa muslimimiehen hinnasta (o4.9).

Lisää tästä voi lukea Sufi Sheikh Sultanhussein Tabandehin lausunnosta täältä.

Sitten seuraa eräs Koraanin tärkeimmistä kohdista koskien jihad-sodankäyntiä (jakeet 190-193).

Jaetta 190, "Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö", käytetään nykyään usein perustelemaan, että jihad voi olla ainoastaan puolustussotaa. Asad sanoo, että "tämä ja sitä seuraavat jakeet sanovat selvästi, että vain itsepuolustus (sanan laajimmassa merkityksessä) antaa muslimeille luvan käydä sotaan."

Kuitenkin Tafsir al-Jalalayn sanoo, että tämä jae on kumottu jakeella 9:1, joka kumoaa kaikki muslimien ja toisuskoisten väliset sopimukset. Toisaalta Ibn Kathir hylkää ajatuksen, että jae olisi abrogoitu.

Mitä itsepuolustus sitten tarkoittaa? Saamme siitä vihjeen jakeessa 193: " Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys [fitna] lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen." Fitna ("viettelykset") tarkoittaa vainoa tai levottomuuksia. Ibn Ishaq selittää, että muslimien on taisteltava uskottomia vastaan kunnes vain "ainoaa Jumalaa palvellaan".

Bulandshahri sanoo: "Pahimmat synnit ovat vääräuskoisuus (kufr) ja monijumalaisuus (shirk), jotka ovat kapinointia Allahia, Luojaa, vastaan. Niiden hävittämiseksi muslimien tulee sotia niin kauan, että ne on hävitetty maailmasta, ja usko Allahiin on ainoa uskonto."

Tämä tarkoittaa ikuisen sodan julistusta kaikkia vääräuskoisia vastaan.

Yhtä kaikki, tämä konflikti on kuitenkin pohjimmiltaan itsepuolustusta epäuskon hyökkäystä vastaan: jos muslimien on taisteltava kunnes epäuskoa ei enää ole, silloin pelkkä epäuskon olemassaolo on riittävä syy aloittaa vihollisuudet.

Tämä on eräs perustelu fanaattiselle käsitykselle, että muslimien on sodittava vääräuskoisia vastaan, kunnes he joko kääntyvät islamiin tai alistuvat islamin lain alaisuuteen, kuten Koraanin jae 9:29 selvästi ilmoittaa.

Tai kuten islamin profeetta Muhammed sen toteaa hadithissa:

"Minua on käsketty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja he uskovat, että minä olen (Allahin) lähettiläs, ja kaiken minkä olen sanonut. Ja kun he sen tekevät, heidän henkensä ja omaisuutensa ovat minun suojeluksessani, paitsi siltä osin, minkä laki oikeuttaa, ja Allah suojelee heidän toimiaan." (sahih Muslim 31)

Tästä voidaan olettaa, että jos joku ei hyväksy Muhammedia profeetaksi, ei hänen henkensä ja omaisuutensa ole turvassa niiltä, jotka lukevat nämä sanat ja pitävät niitä ainoan oikean Jumalan lähettilään sanoina.

Allah jatkaa edelleen sodasta ja varoittaa uskovia epäilemästä, luopumasta uskosta, sekä olemaan kuuliaisia (jakeet 204-210):

"Te, jotka uskotte, tulkaa kaikki kuuliaisiksi Hänelle älkääkä seuratko saatanan jälkiä. Hän on totisesti teidän ilmeinen vihollisenne." (jae 208)

Tällainen lausunto tekee islamin uudistamisen vaikeaksi, koska uudistajaa voidaan aina syyttää siitä, ettei hän ole täysin kuuliainen.

* * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 2, “The Cow,” verses 141-210

Lehmän suura: http://www.islamopas.com/koraani/002.htm

Koraaniblogi: http://koraaniblogi.blogspot.fi/2015/03/2-lehman-suura-141-210.html