Tuntemattomana pysyttelevä lentokenttävirkailija on lähettänyt tämän tekstin The Religion of Peace -sivustolle.
Työskentelen yövuorossa yhtiölle, joka järjestää tilauslentoja. Minun vastuullani on selvittää joka yö seuraavan päivän matkustajista ovatko he
TSA:n lentokieltolistalla.
Yleensä tietokone hoitaa homman ja minä vain tarkistan tulokset. Joskus tietokoneohjelma on kuitenkin pois käytöstä ja silloin minun on käytävä nimet käsin läpi. Viime yö oli sellainen.
HASSUJA FAKTOJA:
Katselen listaa Microsoftin Excelillä. Nimiä on yhdeksän täyttä sivua joissa on jokaisessa 65500 nimeä ja kymmenes sivu jossa on 34420 nimeä. Se tekee yhteensä 623920 nimeä.
On selvää että monet nimistä kuuluvat samoille henkilöille eri kirjoitusasulla tai syntymäajalla.
Arvelisin että sukunimistä 99,5% on islamilaisia nimiä. Tämä ei ole liioittelua vaan maltillinen arvio.
Lista on järjestetty aakkosjärjestykseen sukunimen mukaan, mutta noin 25% nimistä alkaa kirjaimilla "Al_". (Minun onneani että ensimmäiset kaksi nimeä olivat Albright ja Alexander.)
Ennen Al-alkuisia listalla on muun muassa kymmeniä tuhansia Ab-, Ah- ja Ak-alkuisia nimiä. Niiden jälkeen on vielä enemmän Ali-, As- ja Az-alkuisia.
Kaiken kaikkiaan 266503 sukunimeä alkaa A:lla, mikä on 42,7% koko listasta.
I-listaa on melko ärsyttävää käydä läpi: tuhansia Ibn, Ibrahim, Ismael ja Issa nimiä eri muunnelmineen.
K-lista on pääasiassa Khan-nimisiä.
Vaikka Muhammad ja sen monet erilaiset muunnelmat ovat paljon yleisempiä etuniminä kuin sukuniminä, on listalla silti tuhansia sen nimisiä.
Kirjaimet A:sta M:ään ovat puolet englannin aakkosista, mutta lentokieltolistasta näillä alkavat sukunimet ovat 80%.
Sen jälkeen on lukuisia Nasir-, Omar- ja Rahman-nimisiä. S vie paljon tilaa Sayid-, Shah-, Sultan-nimineen.
Viimeinen sivu on täynnä Umareita, Walideja ja Yusufeja eri muunnelmineen.
TOISAALTA:
Listalta löytyy kaikkiaan
23 Johnson
37 Jones
11 Miller
55 Smith
10 Williams
Toisin sanoen nämä äärimmäisen yleiset sukunimet ovat 0,02% koko lentokieltolistasta. Kannattaa myös huomata, että monilla näistä on islamilainen etunimi (esim. Muhammad Smith, Ibrahim Jones, jne.). He ovat mahdollisesti käännynnäisiä, jotka ovat vaihtaneet vain etunimensä.
JOHTOPÄÄTÖKSET:
Poliittisesti korrektit ihmiset sanovat että profilointi on epäreilua ja kaikki ovat yhtä todennäköisesti terroristeja. Tyhmemmänkin pitäisi kuitenkin ymmärtää että se on täyttä puppua. Tietysti monet asian ymmärtävätkin, mutta kuitenkin tietoisesti kieltävät sen.
(Huomaa että lista päivittyy useita kertoja viikossa, mutta suuria muutoksia ei tapahdu. Yllä olevat tilastot ovat marraskuun 24:ltä päivältä 2012.)
------------------------------------------------------------