Suura 8, Al-Anfal - "Sotasaalis" - ajoittuu Medinan kauden toiseen vuoteen, Muhammedin profeetan uran jälkimmäiselle puoliskolle. Islamin perimätieto kertoo, että se ilmoitettiin vähän Badrin taistelun jälkeen, mikä oli muslimien ensimmäinen suuri voitto heidän silloisesta päävastustajastaan pakanallisesta Quraish-heimosta. Tämän suuran otsikko on tunnetuimpia kaikista, sillä Saddam Hussein käytti sen nimeä, "Al-Anfal", vuoden 1988 kansanmurhastaan kurdeja vastaan, jolloin 50.000 - 100.000 ihmistä murhattiin.
Badrissa Quraish tuli lähes tuhannella miehellä Muhammedin kolmeasataa vastaan. Muhammed oli aiheuttanut taistelun lähettämällä miehiään ryöstämään Quraishin karavaanin sanoen heille: "Karavaani kuljettaa Quraishin omaisuutta, joten marssikaa heitä vastaan ja pysäyttäkää se, Allah saattaa antaa sen teille sotasaaliina." Kun taistelu oli alkamaisillaan islamin profeetta ratsasti Ibn Ishaqin, Muhammedin ensimmäisen elämänkerturin mukaan joukkojensa luo ja antoi merkityksellisen lupauksen - lupauksen, joka on valanut urheutta muslimisotureihin kaikkina aikoina: "Kautta Allahin, jonka käsissä Muhammedin sielu on, joka miehelle, joka tänään taistelee rohkeasti eikä vetäydy taistelusta, takaa Allah pääsyn Paratiisiin."
Eräs muslimisoturi, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hienoa, hienoa! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä kuin tulla tapatuksi noiden miesten toimesta?" Hän heitti pois taatelit, joita oli ollut syömässä, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes tuli surmatuksi.
Quraishit murskattiin. Joidenkin muslimien perimätietojen mukaan Muhammed itse osallistui taisteluun; toisten mukaan hän kannusti seuraajiaan sivustoilta. Joka tapauksessa se oli tilaisuus kostaa vuosien turhaumat, mielipaha ja viha ihmisille, jotka olivat torjuneet hänet. Eräs hänen seuraajansa kertoi myöhemmin kirouksesta, jonka Muhammed oli langettanut Quraishin johtajille: "Profeetta sanoi, 'Oi Allah! Hävitä Quraishin johtajat, oi Allah! Hävitä Abu Jahl bin Hisham, Utba bin Rabi'a Shaiba bin Rabi'a, Uqba bin Abi Mu'ait, Umaiha bin Khalaf (tai Ubai bin Kalaf)." Kaikki nämä miehet tapettiin tai vangittiin Badrin taistelussa. Ibn Ishaq kertoo, että eräs Quraishin johtohenkilöistä, Uqba, rukoili henkensä puolesta: "Mutta kuka huolehtii lapsistani, oi Muhammad?" Uqba oli heittänyt kamelinlantaa, verta ja sisälmyksiä Islamin Profeetan päälle Quraishin päälliköiden suureksi riemuksi, kun Muhammed oli ollut rukoilemassa. Muhammed oli langettanut kirouksen heidän päälleen ja nyt se oli käymässä toteen. Kuka huolehtisi Uqban lapsista? "Helvetti", julisti Muhammed ja käski tappaa Uqban.
Voitto Badrissa oli käännekohta muslimeille. Siitä tuli legendojen aihe ja uuden uskonnon peruskivi. Ja Allah palkitsi ne, joille hän oli antanut voiton. Jakeissa 1-4 hän ylistää tosiuskovia, jotka seuraavat islamin käskyjä rukoilla, paastota ja antaa almuja, ja käsittelee ensi kertaa Badrin taistelun sotasaalista. Voittajat saivat suuren sotasaaliin - niin suuren, että siitä tuli riitaa. Muhammedilta kysytään neuvoa sotasaaliin jakamisessa ja Allah sanoo sen kuuluvan kokonaan Muhammedille (jae 1). Tämä johtui Allahin Muhammedille antamasta erioikeudesta. Muhammed selitti: "Minulle on annettu viisi asiaa, joita ei ole annettu aikaisemmille profeetoille." Näihin kuului se, että "Allah teki minut voitokkaaksi pelon avulla (Allahin aiheuttaessa pelkoa vihollisille)" ja "sotasaalis on minulle halal (laillinen) (mutta ei kenellekään muulle)." Voitokkuus "pelon" kautta käännetään muissa haditheissa usein "voitokas kauhun [tai terrorin] kautta".
Sitten Allah viittaa joihinkin tapahtumiin, jotka tapahtuivat ennen taistelua tai sen aikana (jakeet 5-17), painottaen, että hän käskee käymään sotaan ja suojelee uskovia siinä. Tosiuskovaiset ovat halukkaita lähtemään kodeistaan ja käymään jihadiin, vaikka jotkut eivät halunneet niin tehdä ja vastustivat Muhammedia (jakeet 5-6). Tämä näkyy myös jakeessa 2:216: "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä." Allah sanoo, että hän "tahtoi vahvistaa sanojensa totuuden ja hävittää uskottomat viimeiseen mieheen" (jae 7).
Allah ilmoitti että hän lähetti tuhat enkeliä muslimien avuksi lyödäkseen Quraishit (jae 9) ja sanoi että hän on "kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa" (jae 12). Tafsir Al-Jalalayn selittää: "se on, katkaiskaa heidän kätensä ja jalkansa: niinpä, kun yksi heistä oli katkaisemassa uskottoman päätä se putosi jo ennen kuin hänen miekkansa tavoitti sen." Tästä jakeesta tuli yksi tärkeimmistä perusteista islamilaiselle käytännölle - silloin ja nykyään - katkaista panttivankien ja sotavankien päät. Kun amerikkalainen panttivanki Nicholas Berg teloitettiin toukokuussa 2004, nyt jo edesmennyt irakilainen jihadistijohtaja Abu Musab al-Zarqawi viittasi suureen taisteluun: "Eikö ole nyt teidän [muslimien] aikanne käydä jihadin polulle ja kantaa profeettojen Profeetan miekkaa? ... armollisin Profeetta määräsi [armeijansa] hakata poikki joidenkin vankien päät Badrissa ja tappaa heidät...ja hän asetti meille hyvän esimerkin."
Allah lähetti enkeleitä Quraishia vastaan, koska "he niskoittelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, sillä jos joku niskoittelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan" (jae 13). Muslimien tulee aina edetä eikä koskaan kääntää selkäänsä viholliselle paitsi jos se on sotajuoni (jakeet 15-16). Allah kertoo muslimeille, että he olivat vain passiivisia välikappaleita Badrin taistelussa. Ibn Ishaqin mukaan Muhammed heitti soraa quraisheja kohti huutaen "Nuo kasvot ovat inhottavia!" Mutta se oli Allah, joka tappoi quraishit ja Allah myös heitti soraa: "Ette te (muslimit) surmanneet heitä, vaan Jumala heidät surmasi; etkä sinä (Muhammed) ampunut, kun joustasi käytit, vaan Jumala ampui, sillä hän halusi koetella oikeauskoisia suosiollaan. Jumala on totisesti kuuleva, tietävä" (jae 17). [suomentajan huomio: suomenkielisessä käännöksessä puhutaan nuolella ampumisesta, mutta käytetyssä englanninkielisessä [pikkukivien?] "heittämisestä"]
Sitten Allah puhuttelee uskottomia (jakeet 18-19) varoittaen quraisheja enää yrittämästä hyökätä ja sanoen, että heidät tullaan lyömään uudestaan vaikka he olisivat kuinka lukumääräisesti ylivoimaisia. Sitten hän puhuttelee jälleen muslimeja (jakeet 20-30) kehottaen heitä pysymään uskossa ja muistuttaen heitä siitä, kuinka Allah antoi heille voiton Badrissa huolimatta ylivoimaisesta vihollisesta (jae 26). Uskottomat voivat juonitella ja tehdä suunnitelmia, mutta "Jumala on paras suunnittelija" (jae 30).
Seuraavaksi Allah puhuu uppiniskaisesta Quraishin pakanaheimosta, jonka muslimit ovat juuri voittaneet Badrin taistelussa (jakeet 31-40). He torjuvat Muhammedin saarnat sanoen "nämä eivät ole muuta kuin vanhan ajan taruja" (jae 31) ja estävät muslimeja käymästä Mekan pyhässä moskeijassa (jae 34). Jakeissa 38-40 Allah käskee Muhammedia kutsumaan heitä islamiin ja taistelemaan "heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset [fitna] taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät" (jae 39).
Ibn Abbas, Abu Al-Aliah, Mujahid, Al-Hasan, Qatadah, Ar-Rabi bin Anas, As-Suddi, Muqatil bin Hayyan ja Zayd bin Aslam sanovat tämän lauseen, että muslimien tulee taistella kunnes ei enää ole fitnaa, tarkoittaa että heidän tulee taistella kunnes "ei ole enää Shirkiä". Shirk on kumppaneiden asettamista Allahin rinnalle - esimerkiksi kun kutsutaan Jeesusta Jumalan Pojaksi. Niinpä tämä jae, joka ilmoitettiin 600-luvulla muslimien ja pakanoiden välisen taistelun jälkeen, pätee yleisesti: Tafsir al-Jalalayn selittää sen näin: "Ja taistelkaa niin kauan kuin kapinan lietsomista ja kuvainpalvontaa esiintyy ja kunnes ei ole muuta uskontoa kuin Allahin uskonto, ja ainoastaan Häntä palvellaan." Muhammed itse sanoi: "Olen saanut käskyn taistella ihmisiä vastaan kunnes he julistavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja sille, joka näin sanoo takaan hänen omaisuutensa ja henkensä suojelun paitsi niissä asioissa, jotka kuuluvat Allahille" (Sahih Muslim 30).
Sitten Allah puhuu itse taistelusta (jakeet 41-44). Muslimien voiton jälkeen Allah käskee muslimien antaa Muhammedille viidennes sotasaaliista (jae 41). Islamin perimätieto pitää tätä osoituksena Muhammedin anteliaisuudesta: erään taistelun jälkeen Muhammed rukoili "kohti sotasaaliiksi saatua kamelia" ja pidellen kamelin karvoja sormiensa välissä hän sanoi miehilleen: "Tämäkin on osa sotasaalista, jonka olette ansainneet. Totisesti minulla ei ole muuta osaa siihen kuin oma osuuteni, se viidennes, joka on osoitettu minulle. Jopa se viidennes annetaan teille." Muhammed jatkoi kehottaen muslimeja antamaan koko saaliin hänelle, jotta se voitaisiin jakaa oikeudenmukaisesti: "Siksi antakaa jopa neula ja lanka ja mikä tahansa pienempi tai suurempi (sotasaaliista). Älkää huijatko missään, sillä sotasaaliista varastaminen ennen sen jakamista on Tuli ja häpeä sellaisille ihmisille tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Käykää jihadiin Allahin puolesta ihmisiä vastaan, olivatpa ne sitten lähellä tai kaukana, älkääkä pelätkö pilkkaajien pilkkaa niin kauan kuin olette Allahin asialla. Noudattakaa Allahin lakia kun olette kotona tai kun matkustatte. Käykää jihadiin Allahin puolesta, sillä jihad on ihmellinen ovi, joka johtaa Paratiisiin. Sen kautta Allah pelastaa teidät surulta ja murheelta."
Sitten Allah muistuttaa Muhammedia monista tapahtumista ennen taistelua ja sen aikana korostaen sitä, kuinka Allah hallitsi tapahtumia ja pelasti muslimit (jakeet 42-44).
Sen jälkeen Allah puhuttelee uskovia (jakeet 45-63) kehottaen heitä olemaan jäljittelemättä niitä, jotka, kuten faraon kansa, "kielsivät Jumalan tunnusmerkit: Jumala kävi heihin käsiksi heidän syntiensä tähden; katso, Jumala on totisesti väkevä ja ankara rangaistessaan" (jae 52). (Tässä "tunnusmerkit" ovat taas "ayat" - sana jota käytetään Koraanin jakeista). Sillä "katso, kurjimmat elolliset olennot ovat Jumalan silmissä epäuskoon kääntyneet, nuo, jotka eivät uskoa tahdo" (jae 55) - jälleen osoitus siitä, että uskottomat eivät ole kunnioituksen tai huomion arvoisia. Jos muslimit "pelkäävät petosta" uskottomien puolelta, heidän tulee yksinkertaisesti rikkoa sopimus (jae 58). Ibn Kathir kertoo tämän merkitsevän, että muslimien tulee sanoa uskottomille "että te olette rikkoneet sopimuksen. Tällöin teillä on sama käsitys asiasta ja sekä te että he tietävät, että teidän välillänne on sotatila ja kahdenkeskinen rauhansopimus on mitätön." Muslimien tulee varustaa "heitä vastaan niin suuri sotavoima ja hyvin ravittuja ratsuja kuin vain voitte, säikyttääksenne siten sekä Jumalan vastustajat että omat vihollisenne ja myöskin muut, joita ette tunne, mutta jotka Jumala tuntee" (jae 60) ja olla myös valmis tekemään rauhansopimus, jos vihollinen sitä haluaa (jae 61). Jotkut eivät kuitenkaan usko, että tämän rauhansopimuksen tulisi olla pysyvä. Qutb selittää:
Seuraavaksi Allah puhuttelee Muhammedia antaen hänelle monia ohjeita (jakeet 62-75). Allah kertoo hänelle, että hän tulee antamaan hurskaille muslimeille lisää voittoja vaikka he kohtaisivat vielä suuremman ylivoiman kuin Badrissa, vaikka lupausta melkein heti hieman lievennetään: ensin sata uskovaa voittaa tuhat uskotonta (jae 65), mutta sitten määrää pienennetään sataan uskovaan kahtasataa uskotonta vastaan (jae 66). Tästä tuli toistuva teema jihad-kirjallisuuteen vuosisatojen ajan aina nykypäivään asti: hurskaus saavuttaa sotilaallisen voiton ja muslimit tekevät valloituksia ylivoimaisesta vihollisesta huolimatta.
Tafsir al-Jalalayn mukaan jae 67 - "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä" - ilmoitettiin, kun muslimit "olivat ottaneet lunnaita Badrin sotavangeista." Muslimit olivat vapauttaneet joitakin Badrissa vangituista, mutta he tekivät niin vain saadakseen maallista etua: raha joka maksettiin lunnaina. Tafsir jatkaa: "Oi uskovat, te haluatte katoavia tämän maailman asioita, hetkellisiä hyötyjä, vaikka Jumala haluaa teidän vuoksenne, Tuonpuoleisen palkinnon tähden, teidän tappavan heidät." Toisin sanoen heidän olisi pitänyt tappaa vangit eikä ottaa heistä lunnaita. Tafsir al-Jalalayn päättelee, että jae 67 on abrogoitu jakeella 47:4, joka sallii lunnaat. Ibn Kathir huomauttaa, että "suurin osa oppineista sanoo, että sotavankien kohtalo on imaamin käsissä. Hän voi päättää tappaa heidät, kuten Bani Quaraizan tapauksessa. Jos hän haluaa, niin hän voi sen sijaan ottaa heistä lunnaat, kuten Badrin sotavankien tapauksessa, tai vaihtaa heidät muslimivankeihin."
Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an
Sotasaaliin suura: http://www.islamopas.com/koraani/008.htm
Ibn Abbas, Abu Al-Aliah, Mujahid, Al-Hasan, Qatadah, Ar-Rabi bin Anas, As-Suddi, Muqatil bin Hayyan ja Zayd bin Aslam sanovat tämän lauseen, että muslimien tulee taistella kunnes ei enää ole fitnaa, tarkoittaa että heidän tulee taistella kunnes "ei ole enää Shirkiä". Shirk on kumppaneiden asettamista Allahin rinnalle - esimerkiksi kun kutsutaan Jeesusta Jumalan Pojaksi. Niinpä tämä jae, joka ilmoitettiin 600-luvulla muslimien ja pakanoiden välisen taistelun jälkeen, pätee yleisesti: Tafsir al-Jalalayn selittää sen näin: "Ja taistelkaa niin kauan kuin kapinan lietsomista ja kuvainpalvontaa esiintyy ja kunnes ei ole muuta uskontoa kuin Allahin uskonto, ja ainoastaan Häntä palvellaan." Muhammed itse sanoi: "Olen saanut käskyn taistella ihmisiä vastaan kunnes he julistavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja sille, joka näin sanoo takaan hänen omaisuutensa ja henkensä suojelun paitsi niissä asioissa, jotka kuuluvat Allahille" (Sahih Muslim 30).
Sitten Allah puhuu itse taistelusta (jakeet 41-44). Muslimien voiton jälkeen Allah käskee muslimien antaa Muhammedille viidennes sotasaaliista (jae 41). Islamin perimätieto pitää tätä osoituksena Muhammedin anteliaisuudesta: erään taistelun jälkeen Muhammed rukoili "kohti sotasaaliiksi saatua kamelia" ja pidellen kamelin karvoja sormiensa välissä hän sanoi miehilleen: "Tämäkin on osa sotasaalista, jonka olette ansainneet. Totisesti minulla ei ole muuta osaa siihen kuin oma osuuteni, se viidennes, joka on osoitettu minulle. Jopa se viidennes annetaan teille." Muhammed jatkoi kehottaen muslimeja antamaan koko saaliin hänelle, jotta se voitaisiin jakaa oikeudenmukaisesti: "Siksi antakaa jopa neula ja lanka ja mikä tahansa pienempi tai suurempi (sotasaaliista). Älkää huijatko missään, sillä sotasaaliista varastaminen ennen sen jakamista on Tuli ja häpeä sellaisille ihmisille tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Käykää jihadiin Allahin puolesta ihmisiä vastaan, olivatpa ne sitten lähellä tai kaukana, älkääkä pelätkö pilkkaajien pilkkaa niin kauan kuin olette Allahin asialla. Noudattakaa Allahin lakia kun olette kotona tai kun matkustatte. Käykää jihadiin Allahin puolesta, sillä jihad on ihmellinen ovi, joka johtaa Paratiisiin. Sen kautta Allah pelastaa teidät surulta ja murheelta."
Sitten Allah muistuttaa Muhammedia monista tapahtumista ennen taistelua ja sen aikana korostaen sitä, kuinka Allah hallitsi tapahtumia ja pelasti muslimit (jakeet 42-44).
Sen jälkeen Allah puhuttelee uskovia (jakeet 45-63) kehottaen heitä olemaan jäljittelemättä niitä, jotka, kuten faraon kansa, "kielsivät Jumalan tunnusmerkit: Jumala kävi heihin käsiksi heidän syntiensä tähden; katso, Jumala on totisesti väkevä ja ankara rangaistessaan" (jae 52). (Tässä "tunnusmerkit" ovat taas "ayat" - sana jota käytetään Koraanin jakeista). Sillä "katso, kurjimmat elolliset olennot ovat Jumalan silmissä epäuskoon kääntyneet, nuo, jotka eivät uskoa tahdo" (jae 55) - jälleen osoitus siitä, että uskottomat eivät ole kunnioituksen tai huomion arvoisia. Jos muslimit "pelkäävät petosta" uskottomien puolelta, heidän tulee yksinkertaisesti rikkoa sopimus (jae 58). Ibn Kathir kertoo tämän merkitsevän, että muslimien tulee sanoa uskottomille "että te olette rikkoneet sopimuksen. Tällöin teillä on sama käsitys asiasta ja sekä te että he tietävät, että teidän välillänne on sotatila ja kahdenkeskinen rauhansopimus on mitätön." Muslimien tulee varustaa "heitä vastaan niin suuri sotavoima ja hyvin ravittuja ratsuja kuin vain voitte, säikyttääksenne siten sekä Jumalan vastustajat että omat vihollisenne ja myöskin muut, joita ette tunne, mutta jotka Jumala tuntee" (jae 60) ja olla myös valmis tekemään rauhansopimus, jos vihollinen sitä haluaa (jae 61). Jotkut eivät kuitenkaan usko, että tämän rauhansopimuksen tulisi olla pysyvä. Qutb selittää:
"Silloin kun tämä suura ilmoitettiin Jumala ohjeisti Lähettilästään olemaan rauhassa niitä vastaan, jotka eivät taistelleet häntä tai muslimeja vastaan, oli heillä sitten muodollinen sopimus muslimien kanssa tai ei. Profeetta hyväksyi rauhanomaiset suhteet vääräuskoisten ja kirjan kansojen kanssa siihen asti kunnes suura 9 ilmoitettiin. Sen jälkeen hän saattoi hyväksyä vain yhden tai kaksi vaihtoehtoa: joko kääntyä islamiin tai maksaa jizyaa [ei-muslimeja koskeva vero Koraanin jakeen 9:29 mukaan], joka oli rauhan merkki. Muutoin ainut vaihtoehto oli sota, silloin kun se oli muslimeille mahdollista, niin että kaikki ihmiset alistuvat ainoastaan Jumalalle."
Seuraavaksi Allah puhuttelee Muhammedia antaen hänelle monia ohjeita (jakeet 62-75). Allah kertoo hänelle, että hän tulee antamaan hurskaille muslimeille lisää voittoja vaikka he kohtaisivat vielä suuremman ylivoiman kuin Badrissa, vaikka lupausta melkein heti hieman lievennetään: ensin sata uskovaa voittaa tuhat uskotonta (jae 65), mutta sitten määrää pienennetään sataan uskovaan kahtasataa uskotonta vastaan (jae 66). Tästä tuli toistuva teema jihad-kirjallisuuteen vuosisatojen ajan aina nykypäivään asti: hurskaus saavuttaa sotilaallisen voiton ja muslimit tekevät valloituksia ylivoimaisesta vihollisesta huolimatta.
Tafsir al-Jalalayn mukaan jae 67 - "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä" - ilmoitettiin, kun muslimit "olivat ottaneet lunnaita Badrin sotavangeista." Muslimit olivat vapauttaneet joitakin Badrissa vangituista, mutta he tekivät niin vain saadakseen maallista etua: raha joka maksettiin lunnaina. Tafsir jatkaa: "Oi uskovat, te haluatte katoavia tämän maailman asioita, hetkellisiä hyötyjä, vaikka Jumala haluaa teidän vuoksenne, Tuonpuoleisen palkinnon tähden, teidän tappavan heidät." Toisin sanoen heidän olisi pitänyt tappaa vangit eikä ottaa heistä lunnaita. Tafsir al-Jalalayn päättelee, että jae 67 on abrogoitu jakeella 47:4, joka sallii lunnaat. Ibn Kathir huomauttaa, että "suurin osa oppineista sanoo, että sotavankien kohtalo on imaamin käsissä. Hän voi päättää tappaa heidät, kuten Bani Quaraizan tapauksessa. Jos hän haluaa, niin hän voi sen sijaan ottaa heistä lunnaat, kuten Badrin sotavankien tapauksessa, tai vaihtaa heidät muslimivankeihin."
Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an
Sotasaaliin suura: http://www.islamopas.com/koraani/008.htm
Bill Warnerin luento jihadin historiasta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti