Henkiolento ei kuitenkaan hyväksynyt vastaväitteitä. Bukharin muistiinmerkitsemän Hadithin mukaan hän painosti Muhammedia niin hirvittävästi, että oli vahingoittaa tätä fyysisesti:
(Profeetta lisäsi), "Enkeli tarttui minuun kovakouraisesti ja painoi minua niin kovasti, etten kestänyt sitä enää. Silloin hän vapautti minut ja käski minun uudelleen lukea ja minä vastasin: "En osaa lukea." Silloin hän tarttui jälleen minuun ja painoi minua toisen kerran niin etten kestänyt sitä enää. Silloin hän päästi minut ja käski minun jälleen lukea, mutta vastasin taas: "En osaa lukea (tai 'mitä minun pitäisi lukea?)". Sitten hän tarttui minuun kolmannen kerran ja painoi minua ja sitten päästi minut ja sanoi: "Lue julki Herrasi nimeen, joka on luonut, luonut ihmisen hyytyneestä verestä. Lue! Sillä Herrasi on ylevin; Hän, joka on opettanut käyttämään kynää, opettanut ihmiselle sen, mistä tämä ei ennen tiennyt." (96:1-5)
Tämä on kuuluisa Koraanin ensimmäinen ilmestys, joka on nyt kirjattu suuran 96 jakeisiin 1-5. Tavanomaisessa islamin perimätiedossa se oli Gabriel, joka ilmestyi Muhammedille, mutta aikaisimmat islamin lähteet piirtävät hieman monimutkaisemman kuvan. 800-luvun islamin historioitsija Ibn Sa'd kirjoittaa traditioista, että enkeli nimeltä Serafel olisi alunperin ilmestynyt Muhammedille ja Gabriel olisi tullut hänen tilalleen vasta kolmen vuoden jälkeen. Hän sanoo myös, että "oppineet ja sira-kirjallisuuden merkinnät" ovat ristiriidassa tämän perimätiedon kanssa ja on sitä mieltä, että ainoastaan Gabriel ilmestyi Muhammedille. On kuitenkin melko vaikea nähdä, miksi joku olisi saanut ajatuksen siitä, että Muhammedia tavannut enkeli olisi ollut joku muu kuin Gabriel, jos islamin perimätieto oli ollut alusta asti täysin varma, että enkeli oli Gabriel.
Aluksi Muhammed suhtautui tähän hengelliseen kokemukseen varsin ahdistuneesti. Ibn Sa'din mukaan hän "kärsi suurta tuskaa ja hänen kasvonsa muuttuivat harmaiksi." 700-luvun islamin historioitsijan Ibn Ishaqin mukaan hän epäili olevansa demonien riivaama ja hän yritti siksi jopa tappaa itsensä:
"Menen vuoren huipulle ja heittäydyn alas tappaakseni itseni ja saavuttaakseni rauhan. Ja kun olin toteuttamassa suunnitelmaani, kuulin äänen taivaasta sanovan: 'Oi Muhammed! Sinä olet Jumalan lähettiläs ja minä on olen Gabriel.' Nostin katseeni taivaalle nähdäkseni kuka puhui ja katso! Gabriel seisoi hajareisin taivaanrannassa, ja sanoi: 'Oi Muhammed! Sinä olet Jumalan lähettiläs ja minä olen Gabriel."
Muhammed palasi vaimonsa Khdijan luo täysin poissa tolaltaan. Aisha kertoo Bukharin hadithissa:
"Silloin Allahin lähettiläs palasi saatuaan ilmestyksen ja hänen sydämensä hakkasi; hänen niskansa ja hartioidensa lihakset vapisivat kunnes hän tuli (vaimonsa) Khadijan luo ja sanoi: 'Peitä minut!' He peittivät hänet kunnes hän ei enää pelännyt ja sitten hän sanoi: 'Oi Khadija! Mikä minussa on vikana? Pelkäsin, että jotain pahaa tapahtuu minulle.' Sitten hän kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut."
Ibn Ishaq sanoo, että hän kertoi vaimolleen pelkonsa: "Voi minua, olenko runoilija tai riivattu." Hän tarkoittii "runoilijalla" sellaista, joka saa hurmioituneita, mahdollisesti demonisia, näkyjä. Mutta Bukharin mukaan Khadija uskoi Muhammediin enemmän kuin tämä itseensä. Hän vei Muhammedin tapaamaan setäänsä Waraqaa, nestorilaista kristittyä pappia, joka kertoi Muhammedille hänen luonaan vierailleen enkelin henkilöllisyyden: "Tämä on sama, joka pitää salaisuudet (enkeli Gabriel) ja jonka Allah lähetti Moosekselle."
Ilman Khadijan (Muhammedin ainoa vaimo kuolemaansa saakka) huolenpitoa ja Waraqan vakuutusta, maailma ei ehkä olisi tulenut tuntemaan islamia. Vähän sen jälkeen kun Waraqa oli tunnistanut olennon, joka oli ilmestynyt Muhammedille, vanha mies kuoli. Ja hänen käytännössä profeetaksi voitelemansa mies vaipui taas sellaiseen epätoivoon, että hän harkitsi jälleen itsemurhaa. Bukhari kertoo:
Mutta muutama päivä Waraqan kuoleman jälkeen ja jumalallisten ilmestysten myös hetkeksi tauottua, profeetta tuli niin surulliseksi, että kuulimme hänen aikoneen useita kertoja hypätä korkeiden vuorien huipuilta, mutta joka kerta kun hän pääsi huipulle, tuli Gabriel ja sanoi: "Oi Muhammed! Sinä olet totisesti Allahin lähettiläs." Ja silloin hänen sydämensä hiljeni ja hän rauhoittui ja palasi kotiin.
Tämän kerrotaan tapahtuneen jälleen kun Muhammed joutui odottamaan liian kauan Gabrielin uutta ilmestystä. Bukhari kertoo myös, että "aina kun ilmestysten väli tuli liian pitkäksi [Muhammed] aikoi jälleen tehdä kuten ennenkin, mutta kun hän pääsi vuoren huipulle, Gabriel ilmestyi hänelle ja sanoi saman kuin aina ennenkin."
Toisessa Bukharin hadithissa Muhammed reagoi ilmestysten jatkumiseen samalla tavalla kuin oli reagoinut ensimmäiseen. Hän selitti:
Jumalallinen Ilmestys viipyi jonkin aikaa, mutta yhtäkkiä ollessani kävelemässä kuulin äänen taivaista ja kun katsoin taivaalle, näin hämmästyksekseni sen enkelin, joka oli tullut luokseni Hiran luolassa, ja hän istui tuolilla taivaan ja maan välissä. Olin niin peloissani, että kaaduin maahan ja menin perheeni luo ja sanoin heille: "Peittäkää minut! Peittäkää minut!"
Loput suurasta on myöhempää perua ja se käsittelee ihmisen kiittämättömyyttä: hän ajattelee elävänsä omista ansioistaan (jae 7) vaikka on riippuvainen Herrastaan (jae 8). Mies, joka yrittää estää toista rukoilemasta (jakeet 9-10) kääntää selkänsä totuudelle (jae 13), mutta häntä rangaistaan (jakeet 15-16) eikä kukaan auta häntä (jae 17). Muhammedin ei tule kiinnittää häneen huomiota, vaan omistautua Allahin palvelukseen (jae 19). Ibn Kathir sanoo, että "tämä kaikki viittaa Abu Jahliin, Allah hänet kirotkoon. Hän uhkaili Profeettaa kun tämä suoritti Salahia [islamilainen rukous] Ka'abassa".
Blogging the Qur’an: Sura 96, “Clots of Blood”
Hyytyneen veren suura
Robert Spencerin Koraaniblogin suomennos löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti