18. marraskuuta 2016

Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen: miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta

Vuoden 2001 syyskuussa 19 islaminuskoisen terroristin ryhmä lensi kaappaamansa lentokoneet päin rakennuksia New Yorkissa ja Washingtonissa ja surmasi 2996 ihmistä.
Jo yli kolmentoista vuoden ajan olen kommentoinut tällaisia terroritekoja yksinkertaisella vastauksella: on typerää väittää - kuten päättäjillämme tapana on - että ääri-islamistien väkivallanteot voitaisiin erottaa heitä innoittavista uskonnollisista ihanteista. Sen sijaan meidän on tunnustettava, että niihin ajaa poliittinen ideologia, joka on nivoutunut islamiin itseensä, sen pyhään kirjaan Koraaniin sekä hadithien sisältämiin teksteihin profeetta Muhammedin elämästä ja opetuksista.

Ilmaisenpa asiani mahdollisimman yksinkertaisesti: Islam ei ole rauhan uskonto.

Kun olen tuonut julki ajatuksen, että islamilainen väkivalta ei johdu sosiaalisista, taloudellisista tai poliittisista oloista - tai edes teologisesta erehdyksestä - vaan enemmänkin islamin omista perusteoksista, on minut tuomittu kiihkoilijaksi ja islamofoobikoksi. Minut on vaiennettu, minua on karsastettu ja soimattu. Käytännössä minut on julistettu harhaoppiseksi, eivätkä näin ole tehneet vain muslimit - jotka jo pitävät minua luopiona - vaan myös länsimaiden liberaalit, joiden monikulttuurista herkkätunteisuutta tällaiset suvaitsemattomat lausunnot ovat loukanneet.

Tinkimättömät väitteeni tämän aiheen tiimoilta ovat saaneet aikaan niin kiihkeää arvostelua, että voisi luulla minun itseni syyllistyneen väkivallantekoon. Nykyään kun vaikuttaa olevan rikos, jos kertoo totuuden islamista. "Vihapuhe" on nykyaikainen termi harhaoppisuudelle. Ja nykyilmapiirissä mikä tahansa, mikä saa muslimit tuntemaan olonsa epämukavaksi, leimataan "vihaksi".

Aikomukseni on tällä kirjalla saada monet ihmiset - ei vain muslimit vaan myös länsimaiset islamin puolustajat - tuntemaan olonsa epämukavaksi. En aio tehdä sitä piirtämällä pilakuvia. Sen sijaan aikeenani on kyseenalaistaa vuosisatainen uskonnollisen oikeaoppisuuden perinne ideoilla ja väitteillä, jotka varmasti tuomitaan harhaoppisiksi. Kunnianhimoinen tavoitteeni onkin islamilainen uskonpuhdistus. Jollei eräisiin islamin ydinajatuksiin saada perustavanlaatuisia muutoksia, en usko meidän pystyvän ratkaisemaan sitä päivänpolttavaa ja alati globalisoituvaa ongelmaa, että poliittista väkivaltaa tehdään uskonnon nimissä. Aikomukseni on puhua avoimesti siinä toivossa, että muut lähtisivät yhtä vapautuneesti keskustelemaan kanssani siitä, minkä islamin opeissa pitää muuttua, sen sijaan, että pyritään keskustelun tukahduttamiseen.

Näin kirjoittaa Ayaan Hirsi Ali kirjassaan Harhaoppinen, joka on juuri ilmestynyt suomeksi, ja jonka voi ostaa esimerkiksi Lue.fi -kirjakaupasta osoitteesta http://www.lue.fi/verkkokauppa/tuote/kirjat/harhaoppinen-islam-tarvitsee-uskonpuhdistusta/




2 kommenttia:

  1. Tuo kirja on must-ostos. Varmasti totista Tietoa rakkauden uskonnosta. Poikkeuksellinen nainen. Somali. Entinen muslimi. Niin kaukana Vihreistä ja heidän unelmastaan. Ville Niinistön Unelmasta. Tehdä tästä maasta suvaitsevainen LGBT liberaali maa, jossa islamin arvostelu on vihapuhetta. Siitä pitää huolen Poliisin erikoisyksikkö, nettimiliisi. Nyt on tekemisen meininki.

    "Nykyään kun vaikuttaa olevan rikos, jos kertoo totuuden islamista. "Vihapuhe" on nykyaikainen termi harhaoppisuudelle."

    VastaaPoista
  2. Miten ihmeessä LGBT -asiat tai Ville Niinistö ehditäänkin sotkemaan jo noin lyhyeen - muutaman virkkeen pituiseen "kirja-arvosteluun" ? Eipä ole kommentoija tainnut jaksaa tätä erinomaista ja informatiivista kirjaa oikeasti lukea.

    VastaaPoista