31. heinäkuuta 2015

Kahden tunnin Koraani: Julkinen opetus


3:32 Sano: »Totelkaa Jumalaa ja profeettaa! Sillä jos käännytte pois, niin tietäkää, että Jumala totisesti ei rakasta uskottomia.»

Erimielisyydet jatkuivat. Koraani tuomitsee mekkalaiset, jotka olivat eri mieltä Muhammedin kanssa.

25:32 Uskottomat sanovat myös: »Miksi koko Koraania ei ilmoitettu hänelle yhdellä kertaa?» Siksi, että saatoimme sen avulla vahvistaa sydäntäsi, Me esitimme sen jaksoittain.
25:33 He eivät voi esittää sinulle ainoatakaan väitettä, josta emme sanoisi sinulle totuutta ja antaisi parasta selitystä. Niiden osa, jotka yhteenkoottuina lankeavat kasvoilleen helvetissä, on oleva onnettomin ja he ovat etäimmälle eksyneitä.
18:56 Emme Me lähettiläitä muuta varten lähettänyt kuin ilosanomain tuojiksi ja varoittajiksi, mutta epäuskoon antautuneet kiistelevät valheellisin puhein väärentääkseen siten totuuden. Ja he pitävät Minun merkkejäni ja heidän varoittamistaan leikkinä. Kuka on väärämielisempi kuin se, joka kääntyy pois, kun häntä muistutetaan Herransa merkeistä, ja unohtaa, mitä hänen kaksi kättänsä ovat tehneet? Totisesti, Me olemme pannut verhot heidän sydäntensä ylle, jotta he eivät sitä ymmärtäisi, ja olemme sulkenut heidän korvansa. Ja jos sinä kutsut heitä oikealle tielle, he eivät konsanaan anna itseänsä opastaa.



Mekkalaiset sanovat Muhammedia mielenvikaiseksi ja pilkkaavat häntä.

37:12 Ihmeeksesi he vain pilkkaavat sinua ja varoittavista muistutuksista he eivät välitä, nähdessään tunnusmerkin he yllyttävät toinen toistaan ivaan sanoen: »Eihän tämä ole muuta kuin ilmeistä noituutta. Pitäisikö uskoa siihenkin, että kuoltuamme ja luiksi sekä tomuksi muututtuamme meidät muka varmasti eloon herätetään, vieläpä muka muinaiset esi-isämmekin?»
37:34 Niin me totisesti menettelemme väärintekijäin suhteen. Totisesti he olivat pöyhkeitä, kun heille sanottiin: »Ei ole muita jumalia kuin Jumala.» Ja he sanovat: »Meidänkö todella pitäisi luopua jumalistamme mielipuolen runoilijan tähden?»
37:37 Sano: »Ei, hän toi mukanaan totuuden ja vahvisti entisten sananjulistajien sanat.» Nyt saatte totisesti maistaa tuskallista rangaistusta, eikä teitä tällöin muusta rangaista kuin omista teoistanne. Toisin on Jumalan palvelijain, puhdistettujen, laita. Heille annetaan luvattu osansa, he nauttivat hyvien töittensä hedelmiä ja heidät korotetaan kunniaan, autuuden tarhoissa he istuvat kunniaistuimilla, katsoen toistensa kasvoihin, ja malja pannaan kiertämään kädestä käteen täynnä raikkainta lähdevettä, kirkasta, ihanaa nautittavaksi. Siinä ei ole sameutta eikä se heiltä ehdy. Ja heidän seurassaan on oleva neitsyitä, jotka siveydessään hillitsevät kauniiden silmiensä katseet kuin olisivat heidän silmänsä hellästi varjeltavia linnun munia. He tekevät toisilleen kysymyksiä. Joku heidän joukostaan sanoo: »Totisesti, olihan minulla ystävä, joka minulta kyseli: 'Kuulutko sinäkin niihin, jotka uskovat sen todeksi? Viedäänkö meidät todellakin tuomiolle sitten, kun olemme kuolleet ja muuttuneet luiksi ja tomuksi?'»
37:54 Ja puhuva jatkaa: »Katso alas!» Ja tämä katsoo alas ja näkee ystävänsä keskellä helvettiä. Ja hän huudahtaa: »Jumalan nimessä, vähällä olit saattaa minut turmioon, sillä ellei Jumala olisi armahtanut laupeudessaan, olisin varmasti joutunut kadotettujen joukkoon.


I183 Muhammed jatkoi Allahin kunnian saarnaamista ja tuomitsi Quraishin uskonnon. Hän sanoi heidän elämäntapansa olevan väärän ja että heidän esi-isänsä palaisivat helvetissä, hän kirosi heidän jumalansa, halveksi heidän uskontoaan ja aiheutti hajaannusta yhteisössä saaden heimot toisiaan vastaan. Quraishit eivät enää sietäneet sitä. He olivat aina ennen olleet suvaitsevaisia.

21:107 Olemme lähettäneet sinut, oi Muhammed, vain armoksi maailman kansoille. Sano: »Minut on määrätty julistamaan, että teidän Jumalanne on armon Jumala. Ettekö siis olisi tottelevaisia?» Mutta jos he kääntyvät pois, sano silloin: »Olen varoittanut teitä kaikkia ilman erotusta enkä tiedä, onko se, mitä teille on määrätty, lähellä vai kaukana. Totisesti, Hän tietää mitä äänekkäästi puhutaan, ja Hän tietää myös, mitä te salaatte. En tiedä, tuleeko siitä teille koettelemus vaiko ajallinen nautinto.» Hän lausui: »Herra, tuomitse oikeudenmukaisesti. Herramme on Armahtaja, jota kutsutaan avuksi niitä vastaan, joita he Hänen vertaisikseen asettavat.»


Hän jatkoi Allahin ja Koraanin saarnaamista. Koraani viittaa usein itseensä todistaakseen oman totuutensa.

67:16 Oletteko varmat siitä, ettei Hän, joka on yläpuolellanne, anna maan niellä teitä? Katso, se jo vavahtelee! Tai oletteko varmat siitä, ettei Hän, joka on teidän yläpuolellanne, lähetä päällenne hirmumyrskyä? Saatte kokea, millainen oli minun varoitukseni. On kyllä ollut niitä, jotka ennen heitä ovat väittäneet totuutta valheeksi, mutta millainen olikaan kuritukseni!
67:19 Eivätkö he näe, miten linnut heidän yläpuolellaan levittävät ja kokoovat siipensä? Kuka muu kuin Armahtaja pitää niitä koholla? Hän totisesti näkee kaiken
67:20 Kuka muu kuin Armahtaja voi teitä auttaa niinkuin suuri sotajoukko? Epäuskoiset ovat sokeita. Onko ketään, joka teitä ravitsisi, jos Hän ei antaisi teille elatusta? Mutta he vain jatkavat kapinoimistaan ja vastusteluaan. Kumpi voi paremmin seurata johdatusta, sekö, joka ryömii kasvot maata vasten, vai se, joka etenee oikeata tietä pystyssä päin?
67:1 Siunattu on Hän, jonka käsissä on valtakunta ja voima yli kaiken olevaisen! Hän, joka loi elämän ja kuoleman koetellakseen, kuka teistä osoittautuu parhaaksi teoissa. Hän on mahtava, laupias. Hän on luonut seitsemän taivasta toinen toisensa yläpuolelle. Et voi havaita mitään vikaa Armahtajan luomistyössä. Katsele ympärillesi: voitko huomata mitään vajavaisuutta?


Tässä lisää Koraanin viittauksia itseensä:

Huomaa: Useat Koraanin luvuista alkavat kirjaimilla, joiden merkitystä ei tiedetä.

44:1 H.M. Pitäkää arvossa Kirjoitus, joka tuo ilmi totuuden.
44:3 Totisesti olemme ilmoittanut sen siunattuna yönä; Me totisesti varoitamme herkeämättä. Siinä kaikki viisaus selvitetään, niinkuin Me käskemme; totisesti, Me lähetämme sananjulistajat, armona, joka on lähtöisin Herrastasi; Hän on totisesti kuuleva, tietävä,


Koraanissa sanotaan useasti että arabia on Allahin kieli.

20:112 Mutta ken tekee hyvää ja on uskovainen, hänen ei tarvitse pelätä vääryyttä eikä ansionsa menetystä. Tällä tavoin me olemme lähettänyt maan päälle arabiankielisen Koraanin ja selittänyt eri tavoin niitä seikkoja, joilla heitä on uhattu, jotta he hartautta harjoittaisivat tai tulisivat ymmärtäväisiksi. Ylevä korkeudessaan on Jumala, Kuningas, Totuus. Mutta, Muhammed, älä pidä kiirettä Koraanin suhteen, ennen kuin se täydellisesti on sinulle ilmoitettu. Sano: »Herra, avarra minua tiedossa!»
26:192 Totisesti, tämä Koraani on ylhäältä, maailmojen Herralta tullut sanoma. Sen mukana on tullut uskollinen henki sydämeesi, jotta olisit yksi niistä, jotka varoittavat selvällä arabiankielellä. Totisesti, tästä on jo muinaisissa kirjoituksissa. Eikö siinä ole heille merkki, jotta Israelin kirjanoppineet sen ymmärtäisivät? Ja jos olisimme ilmaissut sen jollekulle muukalaiselle ja tämä olisi julistanut sen heille, he eivät olisi sittenkään uskoneet.


Muhammed tekee selväksi, että ne jotka eivät usko siihen sanomaan, jonka hän on tuonut Allahilta, joutuvat väkivaltaiseen ja tuskalliseen ikuisuuteen.

76:4 Totisesti olemme valmistanut uskottomille kahleet ja ketjut sekä helvetin tulen.
76:5 Totisesti saavat hurskaat juoda maljasta, johon on kätketty heidän (sisäinen) vapautuksensa, lähteestä, josta Jumalan palvelijat juovat runsain määrin. He täyttävät lupauksensa ja pelkäävät päivää, jonka tuho leviää ylt'ympäri; rakkaudesta Häneen he ruokkivat köyhää, orpoa ja vangittua. »Me ruokimme teitä vain Jumalan tähden; me emme vaadi teiltä palkkaa emmekä kiitosta, totisesti pelkäämme surun ja murheen päivää, jonka Herramme lähettää.»
76:11 Siksi Jumala säästää heidät tuon päivän tuholta ja antaa heidän osakseen iloa ja onnea; Hän palkitsee heitä heidän lujuutensa tähden paratiisilla ja silkkivaatteilla. Näihin puettuina ja leväten nojakorokkeilla he eivät tunne hellettä eivätkä purevaa kylmää, vaan puutarhan varjot lepäävät tiheinä heidän yllään, ja sen hedelmät ovat käden ulottuvilla. Siellä kiertävät hopeamaljat ja kristallipikarit, jotka ovat kuin läpikuultava lasi ja jotka täytetään runsain mitoin. He saavat juoda inkiväärillä höystetyn maljan lähteestä, jota siellä kutsutaan Salsabiliksi. Ja heidän ympärillään liikkuvat ikinuoret olennot, joita nähdessäsi sinusta tuntuu, kuin he olisivat ylt'ympäri siroiteltuja helmiä. Ja kun saat nähdä sen, olet näkevä autuuden ja suuren kuningaskunnan. Heidän vaatetuksenaan on viheriä, hieno silkki ja paksu, kultakudoksinen sametti. He saavat kantaa hopeaisia rannerenkaita, ja heidän Herransa virvoittaa heitä puhtaalla juomalla. Tämä on totisesti oleva palkkanne, sillä ponnistelunne palkitaan.
76:23 Totisesti olemme lähettänyt sinulle tämän Koraanin vähitellen useina ilmoituksina. Pysy siis lujana odottaen kärsivällisesti Herrasi tuomiota äläkä tottele ketään syntistä tai kiittämätöntä heidän joukostaan. Ylistä Herrasi nimeä aamuin ja illoin!
76:27 Totisesti muut ihmiset rakastavat tätä maallista elämää eivätkä pidä lukua turmion päivästä. Me olemme luonut heidät ja vahvistanut heidän jäsenensä, ja jos tahdomme, voimme heidän sijaansa aikaansaada täysin heidän kaltaisiaan olentoja. Totisesti tämä on kehoitus, ja se, joka tahtoo, löytää tien Herransa luokse. Mutta teitä se ei miellytä, ellei Jumala kuitenkin niin määrää; totisesti, Jumalan on tieto, viisaus. Hän sulkee armoonsa kenet haluaa, mutta jumalattomille Hän on varannut tuskan ja kurituksen.


Mekka oli pieni kaupunki, jossa pidettiin nyt kokouksia siitä mitä Muhammedille pitäisi tehdä.

43:79 Hekö ovat päättäneet jotakin? Totisesti, Meillä on ratkaisu. Vai ajattelevatko he, että Me emme tiedä, mitä he kätkevät, emmekä kuule heidän salaisia keskustelujaan? Meidän sanansaattajamme heidän luonaan kirjoittavat kaiken muistiin.
38:1 Saad. Kautta Koraanin, ylevän todistajan! Totisesti epäuskoiset ovat omahyväisiä ja itsepintaisia! Kuinka monta sukupolvea jo ennen heitä Me hävitimmekään! Mutta he parkuivat vasta kun pelastuksen aika jo oli ohi.
38:4 Nyt he taas kummeksuvat, että varoittaja on heille tullut heidän omasta keskuudestaan, ja epäuskoiset sanovat: »Tämä on valehtelija, taikuri. Eikö hän pyri vähentämään jumalia yhdeksi ainoaksi? Kummallista hän toimittelee todellakin.» Ja johtavat henkilöt heidän keskuudessaan ratkaisevat pulman sanomalla: »Menkää ja pysykää uskollisina entisille jumalillenne, ei tämä hänen yrityksensä onnistu. Emme koskaan ole tällaista kuulleet isiemme uskossa, tämä on pelkkää väärentämistä.
38:8 Onko hän meidän keskuudessamme saanut ilmoituksensa, joiden perusteella hän meitä varoittaa?» He epäilevät minun varoitustani. He eivät ole maistaneet vielä Minun kuritustani. Heidänkö kädessään ovat Herrani, mahtavan, anteliaan, armonaarteet? Heidänkö on taivaan ja maan ja niiden välisen avaruuden valtakunta, niin että he voivat paisua rikkaudessaan. Tällä paikalla tullaan ajamaan pakosalle (muslimeja vastaan) liittoutuneiden vahvat joukot.


LISÄÄ RIITOJA MEKKALAISTEN KANSSA

I188, 189 Eräs Quraishilainen sanoi: "Jos kerran edustat totista jumalaa niin ehkä Allah voisi auttaa jotenkin?"
"Tämä maa on kuiva. Anna Allahin lähettää joki Mekan läheisyyteen."
"Me olemme vuorien piirittämiä. Anna Allahin siirtää vuoria että saamme lisää tilaa."
"Parhaat meistä ovat kuolleita. Anna Allahin herättää heidät henkiin ja erityisesti lähettää takaisin paras johtajamme Qusayy. Kysymme Qusayylta puhutko sinä totta vai et."
I189 Muhammed vastasi että hänet oli lähetetty tuomaan sanaa, ei tekemään ihmetekoja. He voisivat joka hyväksyä hänen sanomansa tai hylätä sen ja kestää seuraukset. Sitten eräs heistä sanoi: "Ellet voi käyttää Allahiasi auttamaan meitä, anna Allahin auttaa sinua. Lähetä enkeli todistamaan sinusta ja todista että me olemme väärässä. Niin kauan kun enkeli on läsnä, anna hänen tehdä Muhammedista varakas mies niin me tiedämme, että sinä edustat Allahia ja me olemme väärässä."
Quraishit tahtoivat ihmetekoja todisteeksi.

15:4 Emme ole hävittänyt ainoatakaan kaupunkia ilmoittamatta sille sen määräaikaa. Ei yksikään kansa voi kiirehtiä aikansa täyttymistä eikä sitä viivyttää. Ja he sanovat: »Voi sinua, jolle kehoitus on ylhäältä lähetetty, sinä olet selvästi houkkio. Miksi et tuo luoksemme enkeleitä, jos kerran puhut täyttä totta?»
15:8 Emme Me lähetä maan päälle enkeleitä muuten kuin totuutta pystyttämään, mutta kun tämä tapahtuu, he eivät saa enää armoa. Totisesti, Me itse lähetämme maan päälle kehoituksen, ja Me myös seisomme sen tukena. Ja totisesti, jo ennen sinua Me lähetimme sananjulistajia muinaisten heimojen luokse. Mutta ainoatakaan lähettilästä ei saapunut heidän luoksensa, jota he eivät olisi pilkanneet. Näin me annamme tämän (pilkkaamisen) juurtua syntisten sydämiin. He eivät usko Koraaniin, ja kuitenkin heillä on tiedossa edeltäjiensä kohtalo. Ja jos Me avaisimme oven taivaaseen ja he kiipeäisivät sinne, niin he varmasti sanoisivat: »Silmämme ovat vain huienneet, tai pikemminkin me olemme lumouksen vallassa.»


I189 Muhammed ei tehnyt ihmetekoja, koska Allah ei ollut antanut sitä Muhammedin tehtäväksi.
I189 Sitten he sanoivat: "Eikö Herrasi tiennyt, että me kysyisimme näitä kysymyksiä? Silloinhan Herrasi olisi voinut paremmin valmistautua niihin. Ja Herrasi olisi voinut kertoa mitä sanoa meille ellemme me usko sinua. Olemme kuulleet, että olet saanut tämän Koraanin mieheltä nimeltä Al-Rahman toisesta kaupungista. Me emme usko Al-Rahmaniin. Omatuntomme on puhdas. Joko meidän on tuhottava sinut tai sinä tuhoat meidät. Tuo enkelisi niin me uskomme heitä."

26:204 Koettavatko he siis jouduttaa Meidän tuomiotamme? Uskotko, että vaikkapa annamme heidän nauttia jonkun vuoden, ja heille senjälkeen tulee se, millä heitä on uhattu, heitä vähääkään hyödyttää se, mistä ovat nauttineet? Emme ole hävittänyt ainoatakaan kaupunkia lähettämättä sille varoittajia muistuttamaan. Katso, Me emme ole väärämielinen.
26:210 Eivät pahat henget ole tuoneet sitä (Koraania) maan päälle. Se ei heitä hyödytä, eivätkä he pysty siihen. Totisesti, he eivät saata edes kuunnella sitä. Siksi älä rukoile muita jumalia Jumalan ohella, muuten kuulut niihin, joita kohtaa tuomio. Varoita myös läheisiä sukulaisiasi.
26:215 Ja sulje hyvyyteesi ne uskovaiset, jotka sinua seuraavat. Jos he eivät sinua tottele, sano silloin: »Totisesti, en vastaa teidän teoistanne.» Luota kaikkivaltiaaseen, kaikkein armollisimpaan. Häneen, joka näkee sinut, kun nouset rukoilemaan, ja joka havaitsee askeleesi niiden keskuudessa, jotka kumartavat. Totisesti, Hän on kaikkikuuleva, kaikkitietävä.


I191 Muhammed meni Kaabaan ja kertoi mekkalaisille millaisen kauhean rangaistuksen Allah oli lähettänyt ennen eläneille ihmisille, kun he eivät olleet uskoneet profeettoihinsa. Tämä oli nyt yksi hänen toistuvista aiheistaan. Allah tuhosi teidänkaltaisenne, jotka eivät uskoneet minunlaisiini.

36:1 J.S. Kautta Koraanin, jonka viisaus täyttää, olethan totisesti yksi sananjulistajista ja vaellat oikealla tiellä. Tässä on ilmoitus mahtavalta, laupiaalta, jotta voisit varoittaa kansaa, jonka esi-isiä ei varoitettu ja joka on välinpitämätön.
36:7 Sana on käynyt todeksi, että enin osa heistä on uskon hylännyt. Kahleet Me olemme totisesti kietonut heidän kaulansa ympäri aina heidän leukansa korkeudelle, niin että heidän päänsä ovat pystyyn pönkitetyt. Ja Me olemme asettanut esteen heidän eteensä ja esteen heidän taaksensa sekä heittänyt verhon heidän ylitsensä peittäen heidän näkönsä. Yhdentekevää on heille varoitatko heitä vai et, sillä he eivät usko. Varoittaa voi vain sitä, joka nuhteesta vaarin ottaa ja sisimmässään Armahtajaa pelkää; sellaiselle julista anteeksiantoa ja suurta palkintoa. Totisesti Me herätämme kuolleet eloon ja pidämme kirjaa kaikista heidän teoistaan, jopa heidän jalkojensa jäljistäkin; ja kaiken tämän olemme selvästi kirjoittanut.


Koraanin mukaan Arabian muinaiset kaupungit tuhottiin, koska he eivät uskoneet profeettoihinsa.

26:141 Myös Tamuudin heimo piti lähettiläitä valehtelijoina. Heidän heimolaisensa Saalih puhui heille: »Ettekö pelkää Jumalaa?» Totisesti, olen teille luotettava sananjulistaja. Siksi palvelkaa Jumalaa ja totelkaa minua! En pyydä teiltä siitä mitään palkkaa, sillä minun palkkani on yksin maailmojen Herran huomassa. Tahdotteko saada turvassa jatkaa nykyistä elämäänne? Puutarhoissa ja lähteitten äärillä, viljapelloilla ja hienohedelmäisten palmujen luona, hakattuanne suurella taidolla asuntonne kallioihin. Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua, älkääkä noudattako syntisten kutsuja. He levittävät maassa villitystä eivätkä totuutta rakenna.»
27:45 Totisesti, Me lähetimme Tamuudin heimon luokse heidän veljensä Saalihin, joka lausui: »Palvelkaa Jumalaa!» Mutta katso! He jakautuivat kahdeksi riiteleväksi puolueeksi. Hän sanoi: »Kansalaiseni, miksi haluatte edistää pahaa enemmän kuin hyvää, miksi ette ano Jumalan anteeksiantoa, jotta teille osoitettaisiin armo?»
27:47 He vastasivat: »Me pidämme sinua ja seuralaisiasi enteenä meitä kohtaavasta onnettomuudesta.» Hän sanoi: »Teidän kohtalonne on Jumalan huomassa. Mutta te olette kansa, joka on vitsauksen kokeva.»
27:48 Ja kaupungissa oli yhdeksän miehen joukkio, joka ympäri maata teki pahaa, eikä lainkaan hyvää. He sanoivat: »Vannokaamme keskenämme Jumalan nimeen, että me varmasti yöllä käymme hänen ja hänen perheensä kimppuun ja sanomme sitten hänen kostonsa perijälle: 'Emme ole nähneet hänen perheensä surmaamista, puhumme täyttä totta'.» Ja niin he punoivat juonensa, mutta Me teimme oman suunnitelmamme, josta he eivät tienneet. Ja katso, mikä oli heidän juoniensa loppu! Me hävitimme heidät ja heidän kansansa kaikki. Tuossa ovat heidän kotinsa autioina, koska he olivat jumalattomia. Totisesti, tässä on merkki niille, joilla on ymmärrystä. Ja me pelastimme ne, jotka uskoivat ja hartautta harjoittivat.


Mekan kauden Koraani kertoo juutalaisten tarinat uudelleen palvellen Muhammedin tarkoitusperiä. Tässä on Daavidin, juutalaisten kuninkaan tarina.

38:17 Siedä kärsivällisesti (Muhammed) heidän puheitaan ja muistele palvelijaamme Daavidia, jolle me annoimme voimaa ja joka oli altis kuulemaan ääntämme. Siksi teimmekin Me vuoret hänelle alamaisiksi julistamaan Jumalan kunniaa illansuussa ja aamun sarastaessa. Ja linnut kokoontuivat hänen luokseen kuuliaisina. Me lujitimme hänen valtakuntansa antaen hänelle viisautta ja selvän arvostelukyvyn.
38:21 Onko korviinne tullut kertomus siitä, kuinka kaksi riitapuolta nousi hänen huoneeseensa kiiveten yli muurien? Kun he ilmestyivät Daavidin eteen ja tämä heitä pelästyi, sanoivat he: »Älä pelkää, tässä on kaksi riitapuolta, joista toinen on tehnyt vääryyttä toiselle. Tuomitse siis oikein meidän asiamme, älä rankaise väärin, vaan saata meidät oikeuksiimme. Tässä on minun veljeni, hänellä oli yhdeksänkymmentä yhdeksän karitsaa ja minulla yksi ainoa. Mutta hän vaati: 'Luovuta se minulle' - ja hän sai minut suostumaan.»
38:24 Daavid sanoi: »Totisesti hän oli väärässä vaatiessaan sinun karitsasi omiensa lisäksi. Varmaan enin osa asiapuolista menettelee väärin toisiaan kohtaan, paitsi ne, jotka uskovat ja hyvää tekevät, mutta harvoin on sellaisia.» Mutta Daavid pääsi selvyyteen siitä, että Me olimme tällä koetellut häntä itseään, ja hän pyysi Herralta anteeksiantoa, lankesi kasvoilleen ja kumartaen yhä uudelleen teki katumusta.
38:25 Sentähden Me annoimme hänelle anteeksi ja hän pääsi nauttimaan Meidän läheisyydestämme ylhäisissä asunnoissa. »Daavid, Me olemme nostanut sinut hallitsijaksi maassasi. Tuomitse siis ihmisiä oikeudenmukaisesti äläkä seuraa mielihalujasi, jotteivät ne johtaisi sinua harhaan Jumalan tieltä. Ne, jotka eksyvät Jumalan tieltä, saavat totisesti kärsiä ankaran rangaistuksen, sillä he ovat tilintekopäivän unohtaneet.»



Nooan katsotaan olevan islamin profeetta.

71:1 Totisesti Me lähetimme Nooan oman kansansa eteen sanoen: »Varoita kansaasi, ennenkuin tuskallinen rangaistus sen yllättää!» Hän julisti: »Kansa, totisesti olen julkinen varoittajasi. Palvelkaa Jumalaa, tarkoin täyttäen velvollisuutenne Häntä kohtaan, ja olkaa kuuliaisia minulle, niin Hän antaa teille syntinne anteeksi ja myöntää teille armonaikaa. Mutta totisesti, kun Jumalan määräaika täyttyy, ei sitä voida pitkittää. Kunpa sen uskoisitte!»
71:5 Hän sanoi: »Herra, katso, olen vedonnut kansaani päivin ja öin, mutta saarnani on heissä vain lisännyt vastahakoisuutta. Ja katso, vaikka kuinka usein olisin heitä kutsunut, jotta Sinä voisit antaa heille anteeksi, tukkivat he sormin korvansa ja kietoutuvat vaatteisiinsa torjuen kaiken itsepintaisesti ja paisuen ylpeydessään. Silloin totisesti saarnasin heille äänekkäästi huusin kaikkien kuullen, haastoinpa heille myös kahden kesken sanoen: 'Pyytäkää Herraltanne anteeksiantoa - Hän on totisesti armahtavainen - Hän lähettää päällenne pilvet ja runsaan sateen, enentää teille rikkautta ja lapsia sekä luo teitä varten paratiisin virtoineen. Miksi ette pyydä armolahjoja Jumalalta? Totisesti, Hänhän on luonut teidät eri vaiheiden kautta.
71:15 Ettekö näe, kuinka Jumala on luonut seitsemän taivasta toinen toisensa yläpuolelle? Hän on myös asettanut niille kuun valoksi ja auringon lampuksi. Jumala on kasvattanut teidät maasta, Hän käskee teidän myöskin palata siihen ja antaa teille ylösnousemuksen. Teitä varten Jumala on levittänyt maan ääret vaeltaaksenne sen avarilla teillä.'» Nooa sanoi: »Herra, totisesti he ovat olleet minua kohtaan uppiniskaisia ja pitäneet niitä esikuvinaan, joiden rikkaus ja lapset vain lisäävät heidän turmelustaan.
71:22 He ovat punoneet monia juonia ja sanovat: 'Älkää suinkaan hylätkö jumalianne, Waddia ja Suwaa, Jaguutia, Jaukia ja Nasria!' Näin he ovat totisesti johtaneet monia harhaan, ja villitys käy yhä suuremmaksi jumalattomien keskuudessa.» Heidät hukutettiin vääryyksiensä tähden, ja heidän oli käytävä tuleen, eikä heillä ollut muita auttajia kuin Jumala.
71:26 Ja Nooa sanoi: »Herra, älä jätä maan päälle ainoatakaan jumalatonta asumaan! Totisesti, jos säästät heistä ketään, he johtavat palvelijasi harhaan ja siittävät irstaita ja epäuskoisia jälkeläisiä. Herra, anna anteeksi minulle ja vanhemmilleni; niin myös jokaiselle, joka uskossa astuu talooni, sekä kaikille uskoville, miehille ja naisille! Mutta jumalattomille tuota turmio!»


Muita viittauksia juutalaisten kertomuksiin:

38:41 Muistakaa myös palvelijaamme Jobia, joka huusi Herralleen: »Saatana on lyönyt minua vaivalla ja tuskalla!» (Ja Herra vastasi:) »Polje jalallasi maahan, ja siitä nousee viileä lähde peseytyäksesi ja sammuttaaksesi janosi!» Ja Me annoimme hänelle takaisin perheensä ja yhtä monta lisäksi armonosoituksenamme ja tunnusmerkkinä ymmärtäväisille. »Ota haltuusi jonkun verran maallista omaisuutta ja tyydy siihen halaamatta sitä, mikä pettää.» Me havaitsimme Jobin todella kelvolliseksi palvelijaksemme. Herkeämättä kääntyi hän rukoillen Meidän puoleemme.
38:45 Muistakaa myös palvelijoitamme Aabrahamia, Iisakkia ja Jaakobia, miehiä, joilla oli voimaa ja viisautta. Totisesti Me kasvatamme heidät puhtaaksi koko olemukseltaan ja alinomaa pitämään silmällä lopullista määränpäätään. Ja totisesti he pääsivätkin Meidän tykömme valittuina, parhaina.
38:48 Muistakaa Ismaelia, Elisaa ja Hesekieliä, jotka myös parhaitten joukkoon kuuluivat.
38:49 Tämä olkoon muistutukseksi ja lupaukseksi, että ylhät asunnot odottavat jumalaapelkääväisiä, iäisyyden tarhat, joihin ovet ovat heille avoinna, joissa he saavat leväten aterioida, nauttien kaikenlaisia hedelmiä ja juomia. Heidän seuraansa liittyvät heidän ikäisensä naiset, jotka siveästi katseensa hillitsevät. Kaikki tämä luvataan teille tuomionpäiväksi. Voitte olla varmat näistä meidän lahjoistamme, jotka eivät konsanaan ehdy.


Abraham

37:83 Aabraham kuului totisesti Nooan jälkeläisiin. Hän lähestyi Herraansa puhtain sydämin ja sitten puhui isälleen sekä heimolleen: »Ketä palvelette? Itseännekö tahdotte pettää väärillä jumalilla? Mikä on ajatuksenne kaikkien maailmojen valtiaasta?»
37:88 Sitten hän katsoi tähtiin ja sanoi: »En voi sietää teidän tähtienpalvontaanne.» Silloin he käänsivät selkänsä ja poistuivat hänen luotaan. Ja hän salaa lähestyi heidän epäjumaliaan ivaten niitä: »Ettekö syödäkään taida? Miksi ette puhu?» Sitten hän hiipi niiden kimppuun ja iski niitä oikealla kädellään.
37:94 Tällöin hänen heimolaisensa kiireesti lähestyivät häntä ja hän sanoi: »Sellaisiako te jumalinanne palvelette, jotka itse olette veistäneet? Jumalahan on luonut teidät ja teidän tekeleenne.» Nämä sanoivat: »Pystyttäkäämme hänelle paalu ja heittäkäämme hänet tuleen!» Ja he alkoivat vainota häntä, mutta Me pidimme heidät alallaan. Ja Aabraham sanoi: »Minä pakenen Herrani tykö, sillä Hän ei minua jätä. Herra, anna minulle hyvän asian jatkaja!» Ja Me annoimme lupauksen pojasta, jolla on kärsivällisyyttä.
37:102 Mutta kun tämä varttui ja kykeni auttamaan häntä, sanoi hän: »Poikani, olen totisesti unessa saanut käskyn uhrata sinut, mikä on ajatuksesi siitä?» Tämä sanoi: »Oi isäni, tee saamasi käskyn mukaan; jos niin on Jumalan tahto, tulet havaitsemaan minut kärsivälliseksi.»
37:103 Kun he nyt kumpikin alistuivat ja isä heitti pojan maahan kasvoilleen, kutsuimme Me häntä nimeltä sanoen: »Aabraham! Olet antanut unesi käydä toteen, ja Me varmasti palkitsemme niitä, jotka hyvää tekevät.» Tämä oli totisesti ilmeinen koetus. Ja Me annoimme hänelle lunastuksen arvokkaalla sijaisuhrilla.
37:109 »Rauha olkoon Aabrahamille!» Näin palkitsemme Me hyvää tekevät. Hän oli todella Meidän uskollinen palvelijamme.
37:112 Ja Me annoimme hänelle hyvän lupauksen Iisakista, josta oli tuleva profeetta Jumalaa pelkääväisille. Ja Me annoimme siunauksemme vuotaa hänelle sekä Iisakille. Ja heidän jälkeläisissään on sellaisia, jotka hyvää tekevät, mutta myöskin sellaisia, jotka ilmeisesti vahingoittavat omaa sieluaan.


Mooseksen tarina:

20:9 Oletko kuullut kertomusta Mooseksesta? Kun hän näki tulen, hän lausui perheelleen: »Malttakaa! Minä totisesti näen tulen. Ehkä hankin siitä teille virikeliekin tai kenties saan sen kautta johdatuksen.»
20:11 Kun hän sitten lähestyi tulta, kuului ääni: »Oi Mooses! Totisesti, Minä olen sinun Herrasi. Riisu kenkäsi, sillä olet pyhässä Tuwan laaksossa. Minä olen valinnut sinut, kuule siis, mitä sinulle ilmaistaan. Totisesti, Minä olen Jumala, eikä ole muuta jumalaa kuin Minä. Sentähden palvele Minua ja suorita rukouksesi pitäen Minut mielessäsi. Totisesti, hetki lähestyy, Minä vedän sen esiin salasta, ja jokainen sielu saa palkan tekojensa mukaan. Sentähden älä anna sellaisen, joka ei siihen usko ja seuraa vain himojaan, kääntää pois siitä huomiotasi, muuten joudut turmion omaksi.
20:17 Mutta mitä sinulla on oikeassa kädessäsi, Mooses?» Hän vastasi: »Se on sauvani. Siihen minä nojaudun ja sillä pudistelen lehtiä maahan lampaitani varten ja käytän sitä muihinkin tarkoituksiin.» Jumala sanoi: »Heitä se maahan, Mooses!» Niin hän heitti sen maahan, ja katso, siitä tuli mateleva käärme. Jumala sanoi: »Ota se käteesi äläkä pelkää! Me muutamme sen jälleen entiseen tilaansa. Ja purista kätesi kainaloosi, niin se käy kokonaan valkeaksi, ei kuitenkaan taudin tartuttamaksi - tämä on toinen merkki. Tämä siksi, että Me voisimme näyttää sinulle joitakin suurimpia merkkejämme. Lähde faraon luokse. Totisesti, hän on paisunut yli mittojensa.»
20:25 Mooses sanoi: »Herrani, vahvista mieltäni, järjestä tehtäväni minulle helpoksi ja avaa kieleni siteet, jotta he ymmärtäisivät puheeni. Anna minulle avukseni joku perheestäni, Aaron veljeni; ja tue minua hänen kauttansa, sekä tee hänet osalliseksi tehtävääni, jotta voisimme suuresti Sinun kunniaasi kirkastaa ja että voisimme Sinua alati muistaa. Totisesti, Sinä valvot meitä valppaasti.» Jumala lausui: »Tapahtukoon sinulle, mitä pyydät, Mooses! Totisesti, jo kerran aikaisemmin Me olemme kohdistanut sinuun suosiomme, kun käskimme äitiäsi näin sanoen: 'Laske hänet vasuun ja aseta vasu veteen, niin että virta työntää hänet rannalle, jolloin eräs, joka on sekä Minun että hänen vihollisensa, nostaa hänet ylös.' Ja Minä olen osoittanut sinulle rakkauttani, jotta sinut, kasvatettaisiin silmieni edessä.
20:46 Jumala vastasi: »Alkää pelätkö, totisesti, Minä olen kanssanne. Minä kuulen ja minä näen. Menkää sentähden yhdessä hänen eteensä ja sanokaa: 'Totisesti, me olemme Herrasi lähettiläitä. Lähetä siis Israelin lapset meidän mukanamme äläkä aiheuta heille kärsimyksiä. Olemme tulleet sinun luoksesi tuomaan tunnusmerkkejä Herraltasi. Rauha olkoon sille, joka seuraa johdatusta. Totisesti, meille on ilmoitettu, että rangaistus on varmaan kohtaava sitä, joka puhuu valhetta ja kääntyy pois.'»
20:49 Hän [farao] sanoi: »Oi Mooses, kuka onkaan teidän kummankin Herra?»
20:50 Hän vastasi: »Meidän Herramme on Hän, joka loi kaiken muotoihinsa ja sitten ylläpitää sitä kaitselmuksen kautta.»
20:77 Totisesti, Me annoimme Moosekselle näin kuuluvan käskyn: »Lähde matkaan palvelijaini kanssa yöaikaan ja avaa heille kuiva tie meren halki. Älä pelkää, että sinut saavutetaan, vaan kulje säikkymättä eteenpäin. Mutta farao ajoi heitä sotajoukkoineen takaa, ja silloin meri peitti heidät alleen, hukuttaen kaikki. Sillä farao johti kansansa harhaan eikä opastanut sitä oikealle tielle.
20:80 »Oi Israelin lapset! Totisesti, Me pelastimme teidät vihollisistanne ja teimme kanssanne liiton vuoren oikealla puolella sekä lähetimme teille mannaa ja peltopyitä. Syökää kaikkea hyvää, mitä olemme ravinnoksenne suonut, mutta älkää menkö hillittömyyksiin, ettei vihani lankea päällenne, sillä ketä minun vihani kohtaa, hän totisesti hukkuu. Mutta Minä olen peräti anteeksiantavainen sitä kohtaan, joka kääntyy ja uskoo sekä tekee hyvää ja pysyy jatkuvasti oikealla tiellä.

I192 Koska Muhammed ja Koraani väittivät perustuvansa juutalaisuuteen, Quraishit lähettivät tarinankertojansa Medinan juutalaisten luo kysymään neuvoa. Rabbit käskivät kysyä heiltä kolme kysymystä. "Jos hän tietää vastauksen, hän on profeetta, muutoin hän on huijari."
"Mitä tapahtui nuorille miehille, jotka katosivat muinaisina aikoina."
"Kysy häneltä suuresta matkailijasta, joka kävi sekä idän että lännen rajoilla."
"Kysy häneltä mikä on henki."

I192 Koraani vastasi kaikkiin Quraishin esittämiin kysymyksiin. Mitä sitten tapahtui muinaisina aikoina kadonneille nuorille miehille:

18:9 Arveletko sinä, että Luolassa asuneet sekä kirjoitustaulu ovat ihmemerkkejämme? Kun joukko nuoria miehiä pakeni Luolaan huutaen: »Herra, suo meille armosi ja osoita meille oikea suunta yrityksessämme!» niin Me ummistimme heidän korvansa luolassa useiksi vuosiksi. Sitten Me saatoimme heidät ennalleen voidaksemme erottaa, kumpi kahdesta ryhmästä osaisi paremmin arvioida siellä viettämänsä ajan pituuden.
18:25 Ja he viipyivät luolassaan kolmesataa vuotta ja yhdeksän lisäksi. Sano: »Jumala tietää parhaiten, miten kauan he viipyivät. Hänelle kuuluvat taivaitten ja maan salaisuudet. Kuinka oivallinen onkaan Hänen näkönsä ja kuinka oivallinen Hänen kuulonsa. Heillä ei ole ketään suojelijaa paitsi Hän, eikä kukaan tiedä Hänen ratkaisuistaan.»


Vastaus kysymykseen suuresta matkailijasta [suomennoksessa "Kaksisarvinen"] (Koraanissa Aleksanteri Suuri on profeetta):

18:83 Ihmiset kyselevät sinulta myös tietoja Kaksisarvisesta [Aleksanteri Suuri]. Sano: »Olen kertova teille jotakin hänestä.» Totisesti, Me perustimme hänen maallisen valtansa ja annoimme hänelle kaikkia apuneuveja. Hän eteni yhtä suuntaa, kunnes saapui sinne, missä aurinko laskee, ja näki sen laskevan kuumaan lähteeseen, ja hän tapasi lähistöllä ihmisiä.
18:87 Me lausuimme: »Oi Kaksisarvinen. Sinä voit tuottaa heille kärsimyksiä tai saatat löytää jotakin hyvää heistä.» Hän vastasi: »Sitä me kuritamme, joka on väärämielinen, ja sitten lähetämme hänet takaisin Herransa luokse, niin että Hän voi rangaista häntä ankaralla kärsimyksellä. Mutta sitä, joka uskoo ja tekee hyvää, odottaa runsas palkka, ja lempeällä äänellä Me annamme hänelle käskymme.»


Mikä sitten on henki?

17:85 He tekevät sinulle myöskin kysymyksiä Hengen suhteen. Vastaa: »Henki lähtee Herrani sanoista, mutta teille on annettu sangen vähän oikeata tietoa.» Ja jos olisimme halunnut, olisimme totisesti voinut peruuttaa sen, minkä olimme sinulle ilmoittanut, etkä olisi silloin löytänyt ketään, joka olisi sinua auttanut Meitä vastaan. Mutta sait armon Herraltasi. Totisesti, suuri on Hänen laupeutensa sinua kohtaan.


Quraishit halusivat todisteita Muhammedin sanomasta. Tässä Koraani esittää uudelleen heidän kysymyksensä enkeleiden tulemisesta, jokien luomisesta, vaurauden luomisesta ja muista ihmeistä, jotka todistaisivat Muhammedin olevan oikeassa. Koraani vastaa:

17:88 Sano: »Totisesti, vaikka kaikki ihmiset ja dzinnit yhdessä yrittäisivät saada aikaan tämänkaltaisen Koraanin, niin he eivät kykenisi siihen, vaikkapa auttaisivatkin toisiaan.» Totisesti, Me olemme tässä Koraanissa esittänyt erilaisia vertauksia ihmisille, mutta useimmat kieltäytyvät omaksumasta muuta kuin epäuskon. Ja he sanovat: »Emme todellakaan usko sinuun, ellet saa lähdettä suihkuamaan maasta; tai ellet voi aikaansaada itsellesi puutarhaa palmupuineen ja viiniköynnöksineen ja anna jokien virrata sen halki; tai ellet saa taivasta hajoamaan päällemme, kuten uskot; tai ellet voi tuoda Jumalaa ja enkeleitä eteemme todistajiksi, tai ellet hanki itsellesi kultaista taloa; tai ellet astu taivaaseen. Mutta emme usko taivaaseenastumiseesi, ellet ylhäältä lähetä meille Kirjaa, jota saatamme lukea.» Vastaa heille: »Kunnia olkoon Herralle, olen vain ihmisolento, pelkkä lähettiläs.»
17:94 Mikään muu ei estä ihmisiä uskomasta - johdatuksen saatuaan - kuin se, että he sanovat: »Asettaako Jumala ihmisolennon lähettilääksi?» Vastaa: »Jos olisi sopivaa, että maan päällä vaeltaisi enkeleitä, olisimme kyllä lähettänyt heille enkelin sanansaattajaksi.» Sano edelleen: »Jumala on riittävä todistaja minun puolestani teitä vastaan; totisesti, Hän tietää palvelijainsa asiat ja pitää heitä silmällä.»
17:97 Ja ken Jumalan johtoon alistuu, nauttii oikeata johdatusta, mutta ken on kadotuksen oma, hänelle et löydä muuta suojelijaa Jumalan asemesta. Ja ylösnousemuksen päivänä Me kokoamme heidät yhteen, ja he makaavat kasvoillaan, sokeina, mykkinä ja kuuroina. Heidän asuntonsa on helvetti; joka kerran, kun sen tuli pienenee, Me lisäämme sen liekkiä. Tämä on heidän palkkansa, koska he kielsivät Meidän merkkimme ja sanoivat: »Kuinka meidät herätettäisiin uuteen elämään senjälkeen kuin olemme muuttuneet luiksi ja tomuksi?»


Tässä on Koraanin vastaus kafirien väitteeseen, että Koraani on valhetta, joka perustui vanhoihin tarinoihin:

25:3 Mutta ihmiset ovat Hänen rinnalleen omaksuneet muita jumalia, jotka eivät pysty mitään luomaan, koska ne itse ovat luotuja; eikä niillä ole mitään valtaa tehdä heille vahinkoa eikä hyvääkään, eivätkä ne liioin hallitse kuolemaa, elämää eivätkä ylösnousemusta. Ja uskottomat sanovat: »Tämä on silkkaa valhetta, jonka hän itse on sepittänyt, ja toiset ovat häntä siinä auttaneet.» Niin ryhtyvät he vääryyteen ja valheeseen.
25:5 He sanovat edelleen: »Ne ovat muinaistaruja, jotka hän on antanut kirjoittaa muistiin, jotta niitä luettaisiin hänelle aamuin ja illoin.»
25:6 Vastaa: »Hän, joka tuntee sekä taivaitten että maan salaisuudet, on ilmaissut ne ylhäältä.» Totisesti Hän on anteeksiantavainen, armollinen.


I204 Kun Muhammed kehotti mekkalaisia kääntymään islamiin, he sanoivat: "Meidän sydämemme ovat hunnutetut; emme ymmärrä mitä sanot. Korvissamme on jotain mikä estää meitä kuulemasta sinua."

Koraanin vastaus:

17:45 Ja kun esität julkisesti Koraania, me asetamme näkymättömän verhon sinun ja niiden välille, jotka eivät usko tulevaan elämään. Ja Me panemme peitteen heidän sydäntensä päälle, niin että he eivät tajua sitä, ja teemme heidät korviltansa kuuroiksi. Ja kun sinä muistutat Koraanin kautta, että Hän on ainoa, he kääntävät selkänsä ja rientävät pois. Me tiedämme parhaiten, miksi he kuuntelevat (Koraania), kun he kääntävät korvansa sinun puoleesi, ja kun he pitävät salaisia neuvottelujaan, ja kun väärämieliset sanovat: »Te seuraatte noituuden lumoissa olevaa miestä.» Katso, kuinka he keksivät sinusta vertauksia, ja siksi he joutuvat kadotukseen eivätkä kykene löytämään tietä.


Koraani lainaa Muhammedin vastustajia:

43:29 Niin annoin heidän ja heidän isiensä nauttia elämästä, kunnes totuus ja sananjulistaja, joka vahvisti totuuden, tulivat heidän luokseen.
43:30 Mutta kun totuus tuli heidän luokseen, he sanoivat: »Tämä on taikuutta, totisesti, emme usko siihen.» He sanoivat myös: »Miksi ei tätä Koraania ole ilmoitettu johtomiehille kummassakaan kaupungissa?»
21:1 Tilinteko lähestyy ihmisiä, mutta suruttomina he kääntyvät pois. Heidän Herraltaan ei tule yhtäkään uutta varoitusta, jota he kuuntelisivat pilkkaa tekemättä. Heidän sydämensä ovat huolettomat, ja väärämieliset juttelevat salaa ja sanovat: »Tämä mies on vain ihmisolento kuten tekin. Sallitteko siis hänen lumouksensa vaikuttaa itseenne vaikka havaitsette sen?»
21:4 Hän vastasi: »Herrani tietää, mitä puhutaan taivaassa tai maan päällä, koska Hän on kaikkivaltias, kaikkitietävä.»
21:5 Mutta he sanovat: »Tämä on vain unennäköjen sekasotkua. Hän on tämän keksinyt. Hän on runoilija. Esittäköön sen vuoksi meille tunnusmerkin, kuten entisetkin lähettiläät tekivät.» Eiväthän ennen heitä nekään kaupungit uskoneet, jotka me tuhosimme. Ottaisivatko siis nämä uskoakseen?


Nyt Koraani alkaa muodostaa islamin lakia, shariaa:

17:31 Älkää surmatko lapsianne köyhyyden pelosta. Me hankimme heille elatuksen kuten teillekin. Totisesti, heidän surmaamisensa on inhottava synti.
17:32 Älkää harjoittako haureutta, sillä sellainen on rivoa ja huonoa elämää.
17:33 Älkää syyttä tappako ainoatakaan sielua, sillä Jumala on sen kieltänyt, paitsi oikeuden nimessä. Ja jos joku on surmattu syyttömästi, niin Me annamme vallan hänen sukulaiselleen, mutta älkää salliko tämän mennä liian pitkälle verikostossaan; hän on totisesti saava avun.




Kahden tunnin Koraani on suomennettu Bill Warnerin kirjasta "A Two Hour Koran". Englanninkielisen kirjan voi ostaa esimerkiksi Amazonin kirjakaupasta

Lue myös: Kahden tunnin Koraani: Johdanto. Kahden tunnin Koraani: Opetus alkaa


28. heinäkuuta 2015

Vaarallista vihapuhetta

Persons attempting to find a motive in this narrative will be prosecuted; persons attempting to find a moral in it will be banished; persons attempting to find a plot in it will be shot. - Mark Twain, The Adventures of Huckleberry Finn.
Henkilöt jotka yrittävät löytää tästä kertomuksesta jotain vaikuttimia joutuvat syytteeseen; henkilöt jotka yrittävät löytää siitä jonkun opetuksen karkotetaan; henkilöt jotka yrittävät löytää siitä juonen ammutaan. (blogistin suomennos)

Pitäisikö Mark Twain haastaa oikeuteen tällaisen suoran uhkauksen vuoksi? Kyseinen uhkaus on painettu tuhansiin ja taas tuhansiin kirjoihin, jotka ovat vapaasti yleisön saatavilla. Raskauttavana asianhaarana voidaan pitää myös sitä, että kyseinen kirja on tarkoitettu kirkassilmäisen ja viattoman nuorison lukemistoksi. Ehkäpä olisi parasta kerätä kaikki tuon vihapuheen sisältävät kirjat ja polttaa ne tuhkaksi ja levittää taivaan tuuliin?

Huckleberry Finn pohtii asiaa.



23. heinäkuuta 2015

Allahin käsiä ei ole sidottu

Pöydän suura, jakeet 61-120:

Nyt Allah alkaa päästä vauhtiin juutalaisten ja kristittyjen syntien paljastamisessa. Jakeissa 61-86 hän arvostelee juutalaisia ja kristittyjä siitä, että he kieltäytyvät seuraamasta Muhammedia. Miksi heidän opettajansa eivät lopeta tekemästä pahaa (jae 63)? He jopa tohtivat sanoa, että "Jumalan kädet ovat sidotut" (jae 64).

Allahin kädet ovat sidotut? On epäselvää mihin juutalaisuuden oppiin, jos mihinkään, Koraani tässä viittaa. Ibn Kathir kommentoi: "Allah sanoo että juutalaiset, olkoot he Allahin jatkuvan kirouksen alla Tuomiopäivään asti, sanovat Hänen olevan saita. Allah on paljon pyhempi kuin he tunnustavat." Hän on siis rajoittamaton tahto, jonka kädet ovat täysin vapaat: Allahin vapaat kädet ovat vahva kuva jumalallisesta vapaudesta. Mikään laki ei voi sitoa sellaista jumaluutta. Muslimiteologeilla oli pitkä erimielisyys harhaoppisen Mu'tazilite-lahkon kanssa, jotka ylistivät inhimillistä järkeilyä siihen pisteeseen, jota he eivät enää voineet hyväksyä, sillä Allah on vapaa toimimaan miten hän haluaa. Hänen ei tarvitse hallita maailmankaikkeutta johdonmukaisten tai havainnoitavien lakien mukaan. "Hänen ei tarvitse vastata siitä, mitä on tehnyt" (Koraani 21:23).

Sen vuoksi ei ollut mitään hyötyä tutkia fysikaalisen maailman toimintaa; ei ollut syytä odottaa että se toimisi johdonmukaisesti tai että sitä edes voisi havainnoida. Jos Allahin ei voida odottaa olevan johdonmukainen, miksi tuhlata aikaa asioiden toiminnan havainnointiin? Se voisi muuttua huomenna. Stanley Jaki, katolinen pappi ja fyysikko kertoo, että se oli kuuluisa sufi-ajattelija al-Ghazali, joka"kielsi luonnonlait, tieteen nimenomaisen kohteen, rienauksena, sillä se rajoitti Allahin vapaata tahtoa." Suuri 1100-luvun juutalainen filosofi Moses Maimonides selitti ortodoksisen islamin kosmologian samalla tavalla huomauttaen, että hänen aikansa islamilaiset ajattelijat olettivat "mahdollisuuden, että mikä tahansa olemassa oleva voisi olla suurempi tai pienempi mitä se todellisuudessa on, tai sillä voisi olla erilainen muoto tai sijainti kuin todellisuudessa; esimerkiksi mies voisi olla vuoren korkuinen, hänellä voisi olla useita päitä ja lentää ilmassa; tai norsu voisi olla hyönteisen kokoinen tai hyönteinen suuri kuin norsu. Tämä mahdollisuuksien myöntäminen ulotetaan koko maailmankaikkeuteen."

Niinpä islamilaisessa maailmassa kiellettiin varsin varhain se filosofinen perusta, jonka tiede tarvitsee kukoistaakseen.

Tuo filosofinen perusta löytyi ainoastaan kristityssä Euroopassa, missä oletettiin, että Jumala on hyvä ja hän on rakentanut maailmankaikkeuden johdonmukaisten ja havainnoitavien lakien mukaan. Tällainen ajatus olisi ollut hurskaalle muslimille sama kuin sanoa "Jumalan kädet ovat sidotut."

Allah sanoo sitten, että milloin hyvänsä juutalaiset "sytyttävät sodan liekin, Jumala sammuttaa sen" (jae 64). Se tarkoittaa Tafsir al-Jalalayn mukaan "sotaa Profeettoja vastaan". Bulandshahrin mukaan "juutalaiset tekevät kaikkensa lietsoakseen sotaa muslimeja vastaan, mutta Allah estää heidän aikeensa joka kerta joko istuttamalla pelon heidän sydämiinsä tai voittamalla heidät taistelussa."Juutalaiset myös "harhailevat maan päällä pahaa tehden" - se on fasaad - josta heille on määrätty rangaistus jakeessa 33: heidät "tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta."

Allah kehottaa juutalaisia ja kristittyjä seuraamaan sitä, mikä on kirjoitettuna Tooraan ja Evankeliumiin ja lupaa Paratiisin niille, jotka näin tekevät (jakeet 66,68-69). Tämä ei ole (kuten usein esitetään) ekumeenisen jalomielisyyden osoitus, vaan lähinnä ilmaisu Koraanin oletuksesta, että se vahvistaa kaikkien aikaisempien kirjojen sanoman, joissa ennustettiin Muhammedin tuleminen.

Ibn Kathir sanoo juutalaisille ja kristityille, että "teidän perustanne on kestämätön, ellette pidä kiinni Toorasta ja Evankeliumista sekä siitä, minkä teille Herranne on ylhäältä ilmaissut." Eli kunnes uskotte kaikkiin kirjoihin, jotka Allah on ilmoittanut Profeetoille. Nämä kirjat käskevät seuraamaan Muhammedia ja uskomaan hänen ilmoitukseensa ja noudattamaan hänen lakiaan.

Sitten Allah kieltää jälleen jakeessa 72 Kristuksen jumalallisuuden - ja kutsuu niitä, jotka niin uskovat, "harhauskoisiksi", sekä kieltää kolminaisuusopin kuten jakeessa 4:171. Jälleen Jeesus ja hänen äitinsä Maria esitetään kolminaisuuden kahtena muuna jäsenenä, mutta he ovat kuolevaisia: he söivät molemmat maallista ravintoa (jae 75) - "kuten muutkin ihmiset" sanoo Tafsir al-Jalalayn, "ja sellaiset eivät voi olla jumalia, koska heillä on maallinen ruumis ja he ovat erehtyväisiä ja he tuottavat epäpuhtauksia kuten virtsaa ja ulostetta." Varsinaista kristittyjen käsitettä inkarnaatiosta, että Kristus on sekä Jumala että ihminen, ei käsitellä.

Sillä aikaa sekä Daavid että Jeesus kiroavat epäuskoiset juutalaiset heidän tottelemattomuutensa vuoksi (jae 78). Muslimit huomaavat, että juutalaiset ovat heidän pahimpia vihollisiaan kun taas kristityt ovat lähinnä oikeauskoisten ystävyyttä (jae 82). Ma'alimut Tanzilinmukaan tämä jae ei viittaa kaikkiin kristittyihin vaan ainoastaan niihin jotka kääntyvät islamiin; tämä tehdään selväksi jakeissa 83 ja 84, joissa nuo kristityt hyväksyvät Muhammedin sanoman.

Sitten Allah antaa jälleen monenlaisia säännöksiä muslimeille (jakeet 87-108). Niiden joukossa on käsky että jos joku rikkoo valan on hänen ruokittava kymmenen köyhää tai vapautettava orja (jae 89). Hän sanoo että alkoholi ja uhkapeli on "paholaisen aikaansaamaa" (jakeet 90-91) - ja siksi kokonaan kiellettyjä. Hän poistaa mahdollisuuden vapaaseen islamin tutkimukseen sanomalla "Älkää kyselkö asioita, jotka - jos ne teille julistettaisiin - voisivat teitä vaivata". Kuitenkin "jos te kyselette niitä Koraanin julistuksen yhteydessä, niin ne teille ilmoitetaan" (jae 101) - outoa että täydellisen ja ikuisen kirjan sisältö on riippuvainen jostain jota ihmiset kysyvät tiettynä aikana, mutta Allahin tiet ovat tutkimattomat. On kuitenkin parempi olla kyselemättä: "Ennen teitä elänyt kansa myöskin kyseli sellaisia asioita, ja silloin heistä tuli epäuskoisia" (jae 102). Tämä voi selittää joidenkin imaamien herkkänahkaisuuden kun heille esitetään kysymyksiä.

Sitten Allah kääntää huomionsa jälleen Jeesukseen painottaen hänen asemaansa Allahin profeettana, joka teki kaikki ihmeteot Allahin käskystä - eikä siksi itse ollut Jumala (jakeet 109-120). Savilintujen henkiin herättäminen (jae 110) voidaan löytää toisen vuosisadan gnostilaisesta Tuomaksen Evankeliumista. On mahdollista, että gnostilaiset olivat lähteneet Itä-Roomasta, jossa he joutuivat vainotuiksi ja asettuneet Arabiaan. Tämän suuran nimi tulee jakeista 112-115, joka kertoo siitä kuinka Jeesus pyysi Allahilta pöytää "taivaasta alati uudistuvaksi tyydytykseksemme, niin hyvin ensimmäiselle kuin viimeisellekin meistä, lähetä meille tunnusmerkki itsestäsi" (jae 114). Allahin lähettämä pöytä olisi juhla Jeesukselle ja hänen seuraajilleen - tässä nähdään jälkiä kristittyjen viimeisestä ehtoollisesta: Kristuksen veren ja ruumiin nauttiminen leivän ja viinin muodossa, mikä oli keskeistä kaikille Muhammedin aikaisille kristityille lahkoille. Jakeessa 116 Allah kysyy Jeesukselta suoraan: "Oletko sanonut ihmisille: 'Ottakaa minut ja minun äitini kahdeksi jumalaksenne Jumalan ohella'?" Jeesus tietysti kieltää näin sanoneensa. Ne jotka uskovat toisin saavat rangaistuksen.



* * *


Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 5, “The Table,” verses 61-120

Pöydän suura: http://www.islamopas.com/koraani/005.htm



19. heinäkuuta 2015

Kuka ottaa hengiltä ihmisen hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset

Allah käyttää suurimman osan viidennestä suurasta, "Pöydän suurasta", arvostelemalla juutalaisia ja kristittyjä heidän synneistään ja rikkomuksistaan. Jos sait sen käsityksen, että hän oli vihainen heille suurissa 2-4, et ole nähnyt vielä mitään.

Tämä suura ajoittuu Medinan kauteen (kuten myös suurat 2-4) - islamilaisen perinnetiedon mukaan se oli Muhammedin uran jälkimmäinen osa jolloin ilmestykset olivat pidempiä, vihaisempia ja väkivaltaisempia. Allah aloittaa kehottamalla muslimeja tottelemaan hänen käskyjään koskien ruokaa, uskonnollisia tapoja ja seksuaalimoraalia (jakeet 1-11). Hän sallii muslimimiesten naivan "hyveellisiä oikeauskoisia naisia" sekä myös "hyveellisiä naisia kansoista, joille ennen teitä Kirjoitukset annettiin" (jae 5).

Hän ei kuitenkaan sano mitään siitä, että musliminaiset saisivat naida toisuskoisia miehiä, ja sehän onkin kielletty islamin laissa.

Tämä on eräs puoli dhimmien, "suojeltujen kansojen", alistetussa asemassa islamin alla: perinteisesti mies vie vaimonsa omaan kotiinsa, mutta ei päinvastoin. Se että musliminaiset eivät voi naida toisuskoista miestä, mutta muslimimiehet voivat naida toisuskoisen naisen, aiheuttaa sen, että islamilainen yhteisö pyrkii kasvamaan, mutta toisuskoisten yhteisö pienenee.

Sitten Allah palaa juutalaisten ja kristittyjen läksyttämiseen (jakeet 12-26). Allah sanoo tehneensä "muinoin liiton Israelin lasten kanssa" (jae 12), mutta juutalaiset rikkoivat sen. Niinpä Allah on "kironnut heidät ja kovettanut heidän sydämensä".

Miksi? Koska he ovat muuttaneet Allahilta saamansa ilmoituksen: "He sotkevat Kirjoituksen sanoja ja ovat unohtaneet osan siitä, mitä heille opetettiin" (jae 13). Allah varoittaa muslimeja, että juutalaiset ovat aivan yhtä petollisia myös tänä päivänä: "Lakkaamatta havaitset kieroa menettelyä kaikkien heidän puoleltansa, lukuunottamatta muutamia harvoja".

Hän käskee kuitenkin muslimeja sietämään heitä ja antamaan anteeksi; "katso, Jumala rakastaa jalomielisiä" (jae 13). Kirjassaan Ruhul Ma'ani Allusi tulkitsee Koraanin jakeen 9:29 perusteella, että anteeksiantoa tulee soveltaa ainoastaan niihin juutalaisiin, jotka ovat kääntyvät muslimeiksi tai suostuvat maksamaan jizya-veroa ja hyväksyvät alistetun dhimmi-statuksen. Tabari toisaalta ehdottaa, että jae 13 on abrogoitu Muhammedin uran myöhemmin ilmestyneillä jakeilla, jotka käskevät käymään jihadiin uskottomia vastaan.

Kristityt sen sijaan "unohtivat osan siitä, mitä heille opetettiin" ja niinpä Allah rankaisi heitä: "Sentähden Me herätimme heissä kaunan ja vihan toisiansa vastaan aina Ylösnousemuspäivään asti" (jae 14). Niinpä ainakin Koraanin mukaan kristittyjen erimielisyydet ovat todiste uskonnon virheellisyydestä - asia jota Jeesus kehotti tarkkailemaan: "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne" (Joh. 13:35).

Ibn Kathir sanoo: "Todellakin monet kristittyjen lahkot ovat aina olleet toistensa vihollisia ja vastustajia, syyttäen toisiaan vääräoppisuudesta ja kiroten toinen toistaan...jokainen heidän lahkonsa tulee syyttämään toisia uskottomuudesta ja vääräoppisuudesta tässä elämässä ja Päivänä jolloin Todistajat saapuvat." Juutalaisten ja kristittyjen on hyväksyttävä islam, sillä se paljastaa mitä he ovat salanneet: "Te, joiden ovat Kirjoitukset! Nyt on tullut luoksenne Meidän lähettiläämme tähdentäen teille paljon siitä, minkä talletitte Kirjoituksessa, ja jättäen paljon syrjään. Nyt on teille tullut Jumalalta valo ja selvä Kirjoitus" (jae 15).

Allah esiintyy monesti Koraanissa välittäjänä näiden erimielisten kristittyjen lahkojen välillä vastaten kysymyksiin, joista on erimielisyyksiä. Niinpä kun Allah vakuuttaa, että Jeesusta ei ristiinnaulittu vaan joku, joka vain muistutti häntä (joidenkin gnostilaisten lahkojen näkemys), hän sanoo "ja ne, jotka siitä kiistelevät, ovat itsekin epätietoisia: heillä ei ollut varmaa tietoa, vaan he kehittelivät ainoastaan olettamuksia. Todellisuudessa he eivät ole surmanneet häntä" (4:157). Ja tässä Koraani julistaa, että ne kristityt, jotka uskovat että "Jumala on Messias, Marian poika" ovat "todella epäuskoisia". Käytetty arabiankielinen sana on kafara - se on muunnelma sanasta kufr, epäusko.

Islamin puhemiehet länsimaissa vakuuttavat säännöllisesti, että Koraani ei koskaan viittaa kristittyihin vääräuskoisina tai uskottomina, vaikka tosiasiassa tämä jae on varsin selväsanainen siitä, että ne jotka uskovat Kristuksen jumaluuteen ovat todella epäuskoisia. Niille juutalaisille ja kristityille, jotka katsovat olevansa Jumalan lapsia, Allah käskee Muhammedin vastata "Miksi Hän sitten kurittaa teitä syntienne tähden?" (jae 18).

Seuraavaksi Allah kertoo tarinan Kainista ja Abelista (jakeet 27-34), joka huipentuu yhteen useimmin lainattuun Koraanin jakeeseen, siihen jota presidentit Bush ja Obama, samoin kuin monet muut länsimaiden toisuskoiset johtajat niin useasti lainaavat:


Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä. (jae 32)


Tällä ei ole sellaista merkitystä kuin länsimaiset johtajat ja islamin apologistit väittävät.

Obama lainasi vuoden 2009 Kairon puheessaan osittain tätä keskeistä juutalaiset tuomitsevaa jaetta. Obama tuntuu ajatelleen sen tukevan länsimaista näkemystä jokaisen ihmishengen mittaamattomasta arvosta.

Ensinnäkin, huomaa että tämä ei ole yleinen tappamisen kielto - tärkeä poikkeus tehdään niiden suhteen jotka tappavat "verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa". Toiseksi, tämä ei ole kaikkia koskeva käsky vaan koskee ainoastaan Israelin lapsia. Kolmanneksi, "senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä" - joten kaikki mitä siinä oikeastaan sanotaan on, että Allah antoi käskyn Israelin lapsille ja he rikkoivat sitä vastaan.

(Tosin jotkut islamin auktoriteetit tulkitsevat tämän tekstin sovinistisesti, koskien ainoastaan muslimeja: Sa'id bin Jubayr selittää: "Hän joka sallii itsensä vuodattaa muslimin verta on kuin hän sallisi vuodattaa kaikkien ihmisten verta. Hän joka kieltäytyy vuodattamasta muslimin verta on kuin se, joka kieltäytyy vuodattamasta kaikkien ihmisten verta.")

Näitä huomautuksia ei koskaan kuulla niiden suusta, jotka siteeraavat tätä jaetta ikään kuin se tuomitsisi islamilaisen jihadistisen väkivallan.

He eivät myöskään mainitse seuraavaa jaetta 33, joka määrää rangaistuksen Israelin lapsien pahuudesta ja tottelemattomuudesta: "Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus".

Tämä tekstinkohta siis osoittaa mitä on tehtävä niille juutalaisille, jotka torjuvat Muhammedin, eikä suinkaan mitään yleviä moraaliperiaatteita. Ibn Warraq tiivistää: "Nämä muka jalot ajatukset ovat tosi asiassa varoitus juutalaisille: sanoma on 'Olkaa kunnolla tai muuten'. Sen sijaan että nämä jakeet kieltäisivät väkivallan, ne ovat aggressiivinen ohje, että jokainen joka vastustaa Profeettaa tulee tappaa, ristiinnaulita, pahoinpidellä ja karkottaa!"

Seuraavaksi Allah varoittaa lisää helvetin tulesta (jakeet 35-40). Siinä sivussa hän käskee katkaista varkailta kädet (jae 38). Muhammed sanoi: "Tulkoon Allahin kirous sen ylle, joka varastaa munan ja leikattakoon hänen kätensä irti ja joka varastaa köyden, katkaistakoon hänen kätensä."

Jakeissa 41-60 Allah lohduttaa Muhammedia, jonka juutalaiset ja kristityt ovat torjuneet ja hänen sanomansa esitetään jälleen heidän profeettojensa kruununa ja täyttymyksenä. Mutta kristityille sanotaan: "Ja evankeliumin seuraajien piti tuomita sen mukaisesti, kuin Jumala oli siinä ilmoittanut" (jae 47), mikä tuntuisi olettavan, että kristittyjen kirjoitukset eivät vielä hänen päivinään olleet väärennettyjä, vaikka nykyään tavanomainen islamilainen näkemys on, että se Uusi Testamentti, jota me luemme, ei ole alkuperäinen vaan syntisten kristittyjen muuntelema, jotta se tukisi heidän väärää oppiaan.

Siispä muslimien ei tule ystävystyä juutalaisten ja kristittyjen kanssa (jae 51); Ibn Kathir selittää: "Allah kieltää Häneen uskovien palvelijoidensa ystävystymästä juutalaisten ja kristittyjen kanssa, koska he ovat islamin ja sen kansan vihollisia, kirotkoon Allah heidät." Allah jatkaa samasta aiheesta jakeissa 52-60 tuomiten tekopyhät ja Kirjan Kansat (joista useimmat ovat uppiniskaisia - jae 59) ja muistuttaen heitä, että niiden keskuuteen joilta "Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen" on hän "siittänyt apinoita ja sikoja" (jae 60).



* * *


Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 5, “The Table,” verses 1-60

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/005.htm

Lue aikaisemmat Koraaniblogit täältä: http://koraaniblogi.blogspot.fi/

8. heinäkuuta 2015

Kahden tunnin Koraani: Opetus alkaa


4:13 Nämä ovat Jumalan asetukset. Sen, joka tottelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään, Hän on päästävä huvitarhoihin, joissa purot solisevat ja jossa hän ikuisesti on viihtyvä, tämä on suuri autuus.

Kun Koraaniin yhdistetään Muhammedin elämäntarina, jakeet saavat kontekstin ja merkityksen. Koraani sanoo 91 kertaa, että muslimien tulee jäljitellä Muhammedia. Siksi tämän Koraanin jokainen luku alkaa jakeella, joka muistuttaa ettei Koraania voi ymmärtää ilman Muhammedia.


PROFEETTA

I152 Neljänkymmenen vuoden ikäisenä Muhammed alkoi nähdä näkyjä ja kuulla ääniä. Hän sanoi enkeli Gabrielin tulleen hänen luokseen pidellen hienoa kangasta, jossa oli kirjoitusta, ja käskeneen hänen lukea. Enkeli sanoi:

96:1-5 Lue julki Herrasi nimeen, joka on luonut, luonut ihmisen hyytyneestä verestä. Lue! Sillä Herrasi on ylevin; Hän, joka on opettanut käyttämään kynää, opettanut ihmiselle sen, mistä tämä ei ennen tiennyt.

Muhammed heräsi unestaan. Hän vihasi mielenvikaisia ja nyt hän ajatteli oman mielensä järkkyneen. Hän harkitsi itsemurhaa hyppäämällä alas jyrkänteeltä. Kun hän oli kiipeämässä mäen puolivälissä, hän kuuli äänen sanovan: "Muhammed, Sinä olet Allahin Lähettiläs ja minä olen Gabriel." Sen jälkeen Muhammed alkoi saada ilmestyksiä, kuten nämä:

97:1-5 Totisesti olemme ilmaissut sen siunattuna yönä. Mistäpä tietäisit, mikä Voiman yö on! Siunattu yö on arvokkaampi kuin tuhat kuukautta. Silloin laskeutuvat enkelit ja suuri henki Herransa käskyn mukaan kaikenlaisiin tehtäviin. Silloin vallitsee rauha ja kestää aamunkoittoon saakka.
55:1-18 Ar-Rahmän, alati laupias Armahtaja, on ilmaissut Koraanin. Hän on luonut ihmisen. Hän on opettanut tälle puheen lahjan. Aurinko ja kuu kiertävät ratojaan, ja yrtit sekä puut palvovat Häntä. Hän on asettanut taivaan korkealle ja saattanut voimaan tasapainon, jotta ette tekisi väärin punnitessanne. Käyttäkää vaakaa oikeudenmukaisesti älkääkä vajaasti mitatko.
Maan Hän on luonut eläviä olentoja varten ja hedelmät ja taatelit suojaavin verhoin, viljan akanoineen ja tuoksuvat kukkaset. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi? Hän loi ihmisen maan tomusta kuin saviastian; Hän loi henkiolennot tulen liekistä. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi? Hän on idän Herra ja Hän on lännen Herra. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

ENSIMMÄINEN ISLAMIIN KÄÄNTYNYT

I156 Muhammedin vaimo Khadija oli ensimmäinen islamiin kääntynyt. Hän oli alusta asti rohkaissut Muhammedia ja uskonut häneen. Hänen mielestään Muhammed ei ollut erehtynyt tai mielenvikainen.

Pian Muhammed lakkasi kuulemasta ääniä ja näkemästä näkyjä, mikä masensi häntä ja sai hänet tuntemaan itsensä hylätyksi. Sitten ilmestykset jälleen alkoivat ja sanoivat:

93:1-8 Kautta päivän varhaishetkien, kautta yön, joka levittää pimeyttään! Herrasi ei ole sinua hylännyt eikä ole sinuun tyytymätön; totisesti on se, mikä tulee, sinulle parempaa kuin se, mikä on mennyttä, ja totisesti on Herrasi aikanaan oleva sinulle antelias, niin että olet tyytyväinen. Eikö Hän löytänyt sinut orpona ja antanut sinulle suojaa? Hän löysi sinut eksyksistä ja ohjasi sinua; Hän tapasi sinut köyhissä oloissa ja teki sinusta varakkaan miehen.
Muhammed alkoi kertoi läheisilleen näyissään kuulemiaan sanoja.
1:1-7 Aloitan Jumalan, laupiaan Armahtajan, nimeen. Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle, armolahjojen Antajalle, laupiaalle Ohjaajalle ja Siunaajalle, jonka hallussa yksin on Tilinteon päivä. Sinua ainoata palvelemme, Sinua huudamme avuksi. Ohjaa meidät oikeata tietä, niiden tietä, joiden osana on Sinun mielisuosiosi ei niiden tietä, jotka ovat Sinun vihasi alaisia, eikä niiden,jotka harhaan eksyvät.
107:1-7 Mitä ajattelet miehestä, joka sanoo tulevaa tuomiota valheeksi? Hän kohtelee orpoa karkeasti eikä kehoita ruokkimaan köyhiä. Voi niitä rukoilevia, jotka eivät sen enempää rukouksista huolehdi, jotka hyvää tekevät vain näön vuoksi ja kitsaasti jättävät almut antamatta!
70:19-35 Totisesti on ihminen luotu epävakaiseksi mieleltään: Kun jokin paha kohtaa häntä, hän on kärkäs valittamaan, mutta kun jotakin hyvää annetaan hänen osalleen, hän on kiittämätön, lukuunottomatta niitä, jotka rukoilevat, jotka uskollisesti suorittavat rukouksensa, niitä, joiden rikkaudessa on määrätty osa kerjäläistä ja osatonta varten; niitä, jotka uskovat tuomion päivään, ja jotka pelkäävät Herransa kuritusta ei kukaan, totisesti, saata säästyä kuritukselta, joka on heidän Herraltansa tuleva, sekä lukuunottamatta niitä, jotka hillitsevät halujaan paitsi vaimojensa ja orjattariensa suhteen, koska heissä silloin ei ole moittimista.
Toisin on niiden, jotka pyrkivät ylittämään tämän, sillä ne ovat lain rikkojia. Ne, jotka ovat rehellisiä sopimuksissaan ja siinä, mitä heidän huostaansa on uskottu, jotka ovat vilpittömiä todistaessaan ja jotka ahkeroivat hartauden harjoituksissa, saavat elää paratiisin kunniassa.
92:5-21 Joka on antelias ja karttaa pahaa sekä rakastaa hyvää, häntä autamme vähitellen saavuttamaan onnellisen päämäärän, mutta toisin on sen, joka on kitsas, itseänsä täynnä, eikä hyveestä välitä, hänen annamme vähitellen joutua pahan valtaan, eikä hänen rikkautensa hyödytä häntä vähääkään, kun hänet tuhotaan.
Totisesti on Meistä lähtöisin ohjaus oikealle tielle, Meidän on varmasti sekä tulevaisuus että menneisyys, sentähden olen varoittanut teitä leimuavasta tulesta, johon joutuvat vain pahat, jotka vääristelevät totuutta ja kääntävät sille selkänsä. Mutta Jumalaa pelkäävä pelastuu siitä, hän, joka antaa pois rikkautensa puhdistuakseen, eikä tee hyvää palkkion toivossa, vaan etsiäkseen Herransa, korkeimman, mielisuosiota. Totisesti, hän on aikanaan saava palkintonsa.

Mekan kauden Koraanissa vannotaan monia valoja.

95:1-8 Kautta viikunapuun ja oliivin, kautta Siinain vuoren ja tämän pyhitetyn kaupungin. Totisesti Me loimme ihmisen parhaaseen muotoonsa, mutta Me kyllä alennammekin hänet alhaista alemmaksi, lukuunottomatta niitä, jotka uskovat ja hyvää tekevät; niitä odottaa ehtymätön palkka. Mikä siis saa sinut pitämään tulevaa tuomiota valheena? Eikö Jumala ole tuomareista parhain?
86:1-4 Kautta taivaan ja aamutähden! Tiedätkö, mikä on aamutähti? Se on häikäisevän kirkas tähti. Ei ole sielua, jolla ei olisi suojelijaansa.
86:11-14 Nimessä taivaan, josta sateet tulevat, ja maan, joka avaa uumenensa! Totisesti tämä on ratkaiseva sana, eikä mitään joutavaa puhetta.

RUKOUS

Muhammed, hänen vaimonsa ja ottopoikansa Ali alkoivat rukoilla Kaabassa uudella tavalla rituaalisine peseytymisineen ja kumarruksineen. Eräs vierailija kysyi tästä uudesta rituaalista ja hänelle kerrottiin, että se on uusi uskonto.

73:1-9 Sinä, joka olet vaippaan kääriytynyt, nouse yöllä rukoilemaan leväten vain vähän; valvo puolet yöstä, tai vähennä siitä hetkinen, tai lisää siihen vähän ja lue selvästi ja tasaisesti Koraania. Totisesti ilmoitamme sinulle tärkeän sanan. Yöhartaudet ovat totisesti parhain keino itsensä voittamiseen ja paras tapa hallita puhettaan. Sillä sinulla on työtä päivät pitkät. Muista siis Herrasi nimeä öisin ja antaudu kaikella hartaudella palvomaan Häntä idän ja lännen Herraa, jota paitsi ei ole muuta jumalaa; omaksu siis Hänet suojelijaksesi!

MEKKA

Muhammed asui Mekassa, joka oli ollut uskonnollinen keskus monien sukupolvien ajan. Siellä oli kivinen rakennus, joka oli suunnilleen kuution muotoinen ja sitä kutsuttiin Kaabaksi. Yksi Mekan monista jumalista oli Allah, kuujumala. Paikallinen uskonto ei yleensä järjestänyt jumaliaan arvojärjestykseen, mutta Allah oli ylijumala. Allah oli Muhammedin heimon Quraishin pääjumala.

Muhammed julisti itsensä juutalaisen perinteen mukaiseksi profeetaksi. Koraani kertoo joidenkin varhaisten juutalaisten profeetoiden tarinoita, mutta niitä on muunneltu yksityiskohdissa.


Abraham
51:24-40 Onko sinulle tullut sanoma Aabrahamin kunnioitetuista vieraista? He astuivat sisään hänen luokseen ja sanoivat: »Rauha!» Ja hän vastasi: »Rauha, olette vieraita ihmisiä.» Ja hän hiipi salaa perheensä luokse ja palasi tuoden mukanaan juottovasikan, jonka hän asetti heidän eteensä sanoen: »Ettekö tahdo syödä?» Ja hän alkoi pelätä heitä, mutta he sanoivat: »Älä pelkää», ja he ilmoittivat hänelle ilosanoman viisaan pojan syntymästä.
Silloin tuli hänen vaimonsa paikalle suuren murheen vallassa, löi kasvoihinsa ja sanoi: »Vanha hedelmätön nainen.» He sanoivat: »Sanomamme on Herraltasi, Hänen on totisesti viisaus ja tieto». Ja Aabraham sanoi: »Mikä on asianne, viestintuojat?» He vastasivat: »Meidät on totisesti lähetetty syntisten ihmisten luo, heittämään heidän päälleen tiilikiviä, jotka Herrasi on varannut jumalattomille, ja Me olemme erottanut heistä pois ne, jotka uskoivat, Mutta Me emme löytänyt enempää kuin yhden Jumalalle alamaisen suvun.»
Me jätimme merkin niitä varten, jotka pelkäävät tuskallista rangaistusta. Kun lähetimme Mooseksen Faraon luo selvin valtuuksin, niin tämä mahtavuudessaan käänsi hänelle selkänsä ja sanoi: »Noita tai hullu.» Me tartuimme häneen ja hänen sotajoukkoihinsa ja paiskasimme heidät mereen, koska hänen tekonsa oli rangaistava.
Mooses
79:15-26 Eikö teille julistettu sanomaa Mooseksesta? Kuinka hänen Herransa kahdesti kutsui häntä pyhässä laaksossa: »Mene faraon luo! Hän on totisesti synteihin vaipunut. Ja sano: 'Tahdotko puhdistua? Minä johdan sinut Herrasi luo, jotta pelkäisit Häntä.'» Ja hän näytti faraolle suuren tunnusmerkin, mutta tämä hylkäsi totuuden eikä totellut. Sitten käänsi hän hänelle äkkiä selkänsä, kokosi joukon ihmisiä ja huusi heille sanoen: »Minä olen teidän ylin herranne.» Silloin Jumala yllätti hänet rangaisten sekä tässä että tulevassa elämässä. Totisesti on tässä varoittava esimerkki sille, joka pelkää Jumalaa.
Koraani mukailee kristittyjen tuomiopäivää:

88:1-26 Oletko kuullut sanoman musertavasta tapahtumasta? Sinä päivänä toisten kasvot nöyrtyvät; väsyen ja nääntyen he käyvät polttavaan tuleen ja juovat kiehuvasta lähteestä saamatta muuta ruokaa kuin ohdakkeista, joka ei lihota eikä vie nälkää. Samana päivänä toisten kasvot loistavat, ja he ovat tyytyväiset ponnisteluihinsa, kun saapuvat ylhäisiin puutarhoihin, joissa eivät kuule turhuuden sanoja.
Siellä on pulppuavia lähteitä, siellä on korkeita valtaistuimia, täysiä maljoja, pieluksia pitkin rivein ja levitettyjä mattoja. Eivätkö he näe, kuinka pilvet on luotu, kuinka taivas on kaartunut korkeaksi, kuinka vuoret on pystytetty ja kuinka maa on avaraksi levitetty? Jatka siis varoituksiasi, sinä olet juuri varoittaja, etkä ole heidän kaitsijansa. Mutta sitä, joka kääntää selkänsä ja jää epäuskoonsa, Jumala kurittaa suurella kärsimyksellä: totisesti he palaavat Meidän tykömme, ja Meille on heidän tili tehtävä.
Koraani kuvailee tarkasti Paratiisia ja Helvettiä:
56:10-56 Ja ensimmäiset pysyvät ensimmäisinä. Heidät saatetaan Jumalan läheisyyteen autuuden puutarhoihin - suuret joukot niitä, jotka aikaisemmin liittyivät profeettaan, mutta vain pieni määrä myöhemmin liittyneitä. Siellä he saavat levätä kultakuteisilla istuimilla toinen toistaan vastapäätä, ikuisesti nuoret pojat palvelevat heitä, pikarit, haarikat ja maljat täynnä puhdasta juomaa, josta he eivät saa päänkipua eivätkä päihdy, tarjoten hedelmiä, jotka ovat heille mieluisia, ja linnunlihaa, aivan heidän toivonsa mukaan. Siellä on kaunosilmäisiä sulottaria, jotka ovat kuin kätketyt helmet, palkaksi siitä, mitä he ovat tehneet. Siellä he eivät saa kuulla turhaa eivätkä syntistä puhetta, vaan he sanovat: »Rauha, rauha!»
Entä ne, jotka ovat oikealla; keitä ovat ne, jotka ovat oikealla puolella? He ovat lootuspuiden keskellä, puiden, joissa ei ole okaa, ja banaanien, joissa on terttu tertun päällä. Siellä on avaria varjopaikkoja, vuolaasti virtaavaa vesiä ja runsaasti hedelmiä, jotka eivät vähene ja joita ei heiltä evätä. Siellä on neitoja ylväillä lepovuoteillaan. Totisesti olemme luonut heidät omin käsin sallien heidän pysyä neitseinä hellinä ja samanikäisinä, niitä varten, jotka ovat oikealla puolella, joista lukuisat kuuluivat aikaisimpiin profeetan kannattajiin, ja myöhemmin liittyneitä suuri joukko.
Entä ne, jotka ovat vasemmalla; keitä raukkoja ovat ne, jotka ovat vasemmalla puolella? Heitä tukahduttavat kuumat tuulet ja polttaa kiehuva vesi sekä pimentää musta savu, joka ei tuo vilvoitusta eikä virkistystä. Aikanaan elivät he totisesti yltäkylläisyydessä, paatuen suurissa synneissään sanoen toisilleen: »Kun olemme kuolleet ja meistä on tullut tomua ja luita, herätetäänkö meidät todella kuolleista, tai herätetäänkö esi-isämme?» Sano: »Sekä edelliset että jälkimmäiset kootaan yhteen määrättynä hetkenä ja päivänä.» Te harhapoluille joutuneet, jotka selititte totuuden valheeksi, totisesti te saatte silloin syödä Zakkuum-puuta [Helvetin puu] ja täyttää vatsanne sillä, juoda kiehuvaa vettä sen päälle, juoda niinkuin janoiset kameelit. Tässä on heidän kestityksensä tuomiopäivänä.
18:29 Sano: »Totuus on tullut Herraltanne; ken tahansa sitä haluaa uskoa, hän uskokoon, ja ken tahansa tahtoo epäillä, antakaa hänen epäillä. Totisesti, väärämielisiä varten Me olemme valmistanut tulen, joka aitauksena heidät ympäröi. Ja jos he rukoilevat apua, niin he avukseen saavat vettä, joka on kuin sulaa vaskea ja polttaa heidän kasvonsa. Kauhea on heidän juomansa ja surkea heidän leposijansa.
40:70-73 Ne, jotka hylkäävät pyhän Kirjan ja sen sanoman, jonka Me olemme lähettänyt sananjulistajamme mukana, tulevat pian huomaamaan erehdyksensä, kun kahleet ja vitjat pannaan heidän kaulaansa ja heidät raastetaan kuumaan veteen ja senjälkeen kärvennetään tulella. Silloin heille sanotaan: »Missä on se, joka teidän oli tapana asettaa Jumalan rinnalle?»

I161 Jokainen joka hylkää Muhammedin sanoman joutuu Helvetin ikuiseen rangasitukseen. Mekan suvaitsevainen uskonnollinen kulttuuri oli nyt saanut uskonnon, joka saarnasi suvaitsevaisuuden loppua. Vain islam oli hyväksytty.

I166 Koska sana oli nyt levinnyt, Muhammed alkoi saarnata avoimesti uutta oppia. Hän oli ennen sitä saarnannut yksityisesti kolme vuotta.

Arabit ovat aina uskoneet jinneihin, näkymättömiin tulesta syntyneisiin olentoihin. Nyt ne esiintyvät myös Koraanissa:
114:1-6 Sano: »Minä etsin turvaa ihmisten Herralta, ihmisten Kuninkaalta, ihmisten Jumalalta, hiipijän pahoja kuiskauksia vastaan, hänen, joka herättää pahuutta ihmismielissä, olkoonpa hän paholaisten [jinn] tai ihmisten joukosta.»
51:56-58 Olen luonut henkiolennot [jinn] ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni. En halua heiltä mitään ravintoa enkä vaadi, että he ruokkisivat Minua. Jumala on totisesti ravinnon jakaja, Herra, jonka on valta ja voima.
Koraani hyökkää Mekan muita jumaluuksia vastaan:
53:19-23 Oletteko sitten ajatelleet al-Latia ja al-Uzzaa ja Manatia, kolmatta ja viimeistä? Kuuluvatko pojat teille ja Hänelle tyttäret? Mikä nurja jako! Nämä eivät ole muuta kuin nimiä, joita te olette antaneet heille, te ja esi~isänne, eikä Jumala ole lähettänyt heille mitään valtuutta. He noudattavat vain arveluja ja viettiensä oikkuja, vaikka Jumala totisesti on lähettänyt heille johdatuksen.
Muhammedin tehtävä Mekassa oli vaikea:
52:29-34 Jatka sentähden kehoituksiasi, sillä Herrasi armosta sinä et ole noita etkä hullu. Vai sanovatko he: »Runoniekka! Me odotamme mitä aika mukanansa tuo.» Sano: »Odottakaa, sillä totisesti kuulun minäkin niihin, jotka odottavat.» Käskeekö heidän järkensä heitä menettelemään näin? Vai ovatko he väärämielisiä ihmisiä? Vai sanovatko he: »Hän on itse sepittänyt sen?» Niin, he eivät usko. Antakoot he sitten itse samanlaisen ilmoituksen, jos rakastavat totuutta.
Mekkalaiset sanoivat ettei ole mitään Tuomiopäivää:
83:1-36 Voi väärintekijöitä mitattaessa tai punnittaessa jotka vaativat täyden mitan, kun mittaavat toisilta omaksi hyväkseen, mutta antavat vajaan mitan, kun mittaavat tai punnitsevat muille! Eivätkö nämä ihmiset usko, että heidät herätetään kuolleista kohtalokkaana päivänä, päivänä, jona ihmisten on seistävä maailmojen Herran edessä?
Ei! Totisesti on jumalattomien nimiluettelo Sidzinissä [paikka Helvetissä, missä pidetään syntisten luetteloa]. Mutta tiedätkö, mikä Sidzin on? Se on selkeästi kirjoitettu kirja. Voi sinä päivänä niitä, jotka hylkivät totuutta, niitä, jotka pitävät valheena Tuomion päivää! Mutta valheena sitä pitää vain julkea syntinen, joka sanoo, kun ilmoituksemme julistetaan hänelle: »Vanhojen taruja.» Totisesti ei! Heidän tekonsa ovat kuin ruoste tärvelleet heidän sydämensä. Totisesti ei heitä päästetä Herransa luokse sinä päivänä, vaan he saavat astua helvetin ahjoon. Silloin sanotaan: »Tämä on se, jota te olemattomaksi väititte.»
Mutta hurskaitten nimiluettelo on Illijunissa [paikka Paratiisissa missä oikeamielisten teot ovat kirjattuna]. Tiedätkö, mikä Illijun on? Kirjoitettu kirja korkeuksissa. Jumalan valiojoukko sen todistaa. Totisesti saavat hurskaat elää autuudessa, katsellen ympärilleen lepokorokkeiltaan. Sinä olet näkevä autuuden kirkkauden heidän kasvoillaan. He saavat nauttia puhdasta, muilta sinetöityä juomaa, jonka sinetti on myskiä - tätä juomaa kaikki kaivaten kaivatkoot - tämä sekoitus tulee ylhäältä, lähteestä, josta Jumalaa lähelle pääsevät juovat.
Totisesti syntiset nauroivat uskovaisia, kun he kulkivat näiden ohi, iskivät he toisilleen silmää; palatessaan omiensa luo he olivat tyytyväisiä ja heidät nähdessään he sanoivat: »Totisesti nuo ovat harhateillä.» Mutta totisesti emme Me lähettänyt tuommoisia heidän kaitsijoikseen, ja sinä päivänä saavat ne, jotka uskoivat, nauraa epäuskoisille ja katsella ylhäisiltä lepokorokkeilta ympärilleen. Mutta epäuskoiset saavat totisesti tekojensa palkan.

I167 Kaupungissa oli nyt avoimia vihamielisyyksiä. Riitoja oli enemmän ja väittelyt kuumensivat tunteita. Kaupunki oli erimielisyyden tilassa. Heimot alkoivat kohdella huonosti muslimeiksi kääntyneitä.

I171 Monet Muhammedia vastustaneet rikkaat ja mahtavat ansaitsivat paikkansa Koraanissa:
96:9-19 Oletko nähnyt sitä, joka kieltää (Jumalan) palvelijaa rukoilemasta? Oletko nähnyt, seuraako hän itse johdatusta? Tai kehoittaako hän jumalanpelkoon? Oletko huomannut hänen väittävän totuutta valheeksi ja kääntävän sille selkänsä? Eikö hän tiedä, että Jumala totisesti kaikki näkee? Ellei hän herkeä sellaisesta, iskemme häntä otsaan, valheelliseen, syntiseen otsaan. Kutsukoon hän sitten apureitansa! Me kutsumme myös soturimme. Ei! Älä tottele häntä, vaan nöyrry ja lähesty Jumalaa!
111:1-5 Tuhon omat ovat Abu Lahabin molemmat kädet, ja tuho perii hänet itsensä. Hänen rikkautensa ja ansionsa eivät häntä vähääkään hyödytä. Pian hän kärventyy tulen liekeissä, ja samoin hänen vaimonsa, parjaaja, jonka kaulaan on heitetty tiukasti punottu köysi. 

I178 Oli hyvin onnekasta Muhammedille, että Medinan arabit olivat kiinnostuneita Muhammedin sanomasta. Koska puolet heidän kaupunkinsa asukkaista oli juutalaisia, he olivat tottuneet puheeseen vain yhdestä jumalasta.




Kahden tunnin Koraani on suomennettu Bill Warnerin kirjasta "A Two Hour Koran". Englanninkielisen kirjan voi ostaa esimerkiksi Amazonin kirjakaupasta

4. heinäkuuta 2015

Kahden tunnin Koraani: Johdanto

Koraanin täytyy olla maailman kuuluisin kirja, jonka hyvin harvat ovat lukeneet ja vielä harvemmat ymmärtäneet. Koraanissa ei ole ajallista järjestystä, sillä kappaleet on aikajärjestyksen sijaan järjestetty niiden pituuden mukaan. Koraani on sekoitettu ja tarinan juoni on kadonnut. Tällainen Koraani löytyy kirjakaupasta.

Nyt voit ymmärtää Koraanin luonteen vähemmässä ajassa, kuin sinulta menisi urheilukilpailun katsomiseen. Siitä nimi: Kahden tunnin Koraani. Tämä kirja ei ole täydellinen Koraani, mutta sen luettuasi voit ottaa kaupan hyllystä "oikean" Koraanin ja ymmärtää sitä.

Kafir

Ensimmäinen askel islamin ymmärtämiseen on tietää mitä sanat merkitsevät. Islamin kieli on dualististista. Ihmiskunta on jaettu uskoviin ja kafireihin (kafir). Ihmiset jaetaan niihin, jotka uskovat, että Muhammed on Allahin profeetta, ja niihin, jotka eivät usko.

Kafir on se sana, jota Koraani käyttää toisuskoisista. Se käännetään tavallisesti uskottomaksi, mutta se on väärä käännös. Sana 'uskoton' on neutraali. Kuten tulet näkemään, Koraanin asenne uskottomia vastaan on hyvin negatiivinen. Koraani määrittelee kafirin seuraavilla tavoilla:

Kafirit ovat vihattuja:
40:35 Niitä [kafirit], jotka kiistelevät Jumalan ilmoituksista saamatta Häneltä siihen valtaa, kohtaa ankarana Jumalan ja uskovien viha. Näin sinetöi Jumala jokaisen pöyhkeän ja ylenkatseisen sydämen.

Kafirin saa tappaa ja vangita:
47:4 Kun siis kohtaatte taistelussa kafirit, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi.
Kafiria vastaan saa juonitella:
86:15 Totisesti heillä [kafireilla] on juonensa, mutta Minulla myös on suunnitelmani. Anna siis aikaa kafireille; myönnä heille aikaa hetkiseksi!

Kafiria saa terrorisoida:
8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: "Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian kafirien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa."


Kafiria vastaan tulee käydä sotaa, ja häntä on nöyryytettävä:
9:29 Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa [jizya] ja tunnustavat alistuvansa.

Muslimit eivät ole kafirin ystäviä:
3:28 Uskovaiset älkööt ottako kafireita ystävikseen uskovaisten asemesta. Jos joku niin tekee, ei hänellä ole mitään puolustusta odotettavana Jumalalta.

Kafir on lainsuojaton:
33:60 Jos teeskentelijät, sydämessään vilpilliset ja kaupungin yllyttäjät eivät lakkaa pahuutta levittämästä, Me totisesti annamme sinulle vallan heidän suhteensa, niin etteivät he [kafirit] kauankaan saa olla naapureinasi kaupungissa; sellaiset joutuvat maanpakoon, ja missä ikinä heidät tavataan, heidät pidätetään ja armotta tapetaan.

Islamissa kristityt ja juutalaiset ovat vääräuskoisia ja "kirjan kansoja"; hindut ovat monijumalaisia ja pakanoita. Termit vääräuskoinen, kirjan kansa, pakana ja monijumalainen, ovat uskonnollisia sanoja. Vain sana "kafir" kuvaa kristittyjen, juutalaisten, hindujen, buddhalaisten, animistien, ateistien ja humanistien poliittista kohtelua. Mitä voidaan tehdä pakanalle, voidaan tehdä myös kristitylle, ateistille tai muulle kafirille.

Sanaa 'kafir' käytetään tässä kirjassa 'uskottoman', 'toisuskoisen' tai 'uskottoman' sijasta. 'Uskoton' tai 'toisuskoinen' ovat neutraaleja ilmaisuja, mutta kafir ei ole neutraali sana. Se merkitsee ali-ihmistä ollen fanaattinen ja asenteellinen.


Islamin kolme näkökulmaa

Islamia voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta. Näkökulma riippuu siitä mikä on suhteesi Muhammediin. Jos uskot, että Muhammed oli Allahin profeetta, olet uskova. Jos et usko sitä, olet kafir. Kolmas suhtautumistapa on islamin apologistin näkökulma.

Apologistit eivät usko, että Muhammed oli profeetta, mutta he eivät koskaan sano sellaista, jota muslimit voisivat pitää pahana. He eivät koskaan loukkaa islamia, ja he tuomitsevat kaiken islamin arvostelun ennakkoluuloisena.

Otetaan esimerkki näistä kolmesta näkökulmasta.

Muhammed istui Medinassa koko päivän vierellään 12-vuotias vaimonsa katsellen, kun 800:n juutalaisen päät irrotettiin miekalla. Heidän päänsä katkaistiin, koska he olivat sanoneet, ettei Muhammed ollut Allahin profeetta. Mulsimin näkökulmasta nämä kuolemat olivat välttämättömiä, koska Muhammedin kieltäminen oli loukkaus islamia vastaan. Mestaus on siitä hyväksytty rangaistus, ja Allah on pyhittänyt sen.

Kafir näkee tapahtuman todisteena islamin jihadistisesta väkivallasta, ja pahuuden tekona. He kutsuvat tapahtumaa etniseksi puhdistukseksi.

Apologistit sanovat, että tämä oli eräs historiallinen tapahtuma, että kaikilla kulttuureilla on väkivaltaista menneisyyttä eikä tässä ole syytä langettaa tuomiota.

Näkökulmasta riippuen 800:n juutalaisen tappaminen oli joko pahuutta, täydellinen jumalallinen teko tai vain eräs historiallinen tapahtuma, valinta on sinun.

Tämä kirja on kirjoitettu Kafirin näkökulmasta ja on siten kafir-keskeinen. Islamia käsitellään siltä kannalta, miten se vaikuttaa kafireihin, toisuskoisiin. Tämän vuoksi uskonnollisilla kysymyksillä on vain vähän merkitystä. Vain muslimit ovat kiinnostuneita islamin uskonnollisesta puolesta, kafireihin vaikuttaa vain islamin poliittiset näkemykset.

Huomaa, että tässä ei ole kysymys oikeasta tai väärästä, vaan ainoastaan yhteensovittamattomista näkökulmista. Kafirin ja muslimin näkökulmia ei voi yhdistää. Apologisti yrittää rakentaa siltaa saadakseen aikaan kompromissin, mutta se ei ole loogisesti mahdollista.


Mikä on Koraani?

Islamin mukaan Koraani sisältää sanatarkkaa universumin ainoan jumalan puhetta. Se on kokonainen, täydellinen, ikuinen ja universaali. Sitä ei voi myöskään järjellä käsittää.

Kaksikymmentä vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen kalifi Uthman kokosi nykyisen Koraanin ja poltti sen jälkeen koko lähdeaineiston.

Uthmanin kokoama Koraani ei ollut Muhammedin historiallinen Koraani. Historiallisessa Koraanissa luku seurasi toistaan Muhammedin elämän edetessä. Historiallista Koraania oli helppo ymmärtää. Jos tämä alkuperäinen historiallinen muoto toisinnettaisiin, Koraania voisi ymmärtää kuka tahansa.

Koraanin ymmärtämisen vaikeus
  1. Se on järjestetty pisimmästä luvusta lyhimpään. Tämä hävittää Koraanin tarinan.
  2. Jokaisessa luvussa on häkellyttävä määrä aiheita.
  3. Toistoa on valtavasti. Mooseksen tarina kerrotaan 39 kertaa.
  4. Monista jakeista puuttuu konteksti, mikä on hyvin hämmentävää.
  5. Siinä on ristiriitaisuuksia
Yhteenvetona voidaan sanoa, että Koraani on hämmentävä, ristiriitainen, käsittämätön, omituinen, väkivaltainen, pelottava ja epämiellyttävä. Sitä on vaikea ymmärtää ja raskasta lukea.

Yhteenveto

Koraani voidaan tehdä ymmärrettäväksi seuraavilla tavoilla:

  • Kronologia - asetetaan jakeet alkuperäiseen historialliseen järjestykseen
  • Luokittelu - ryhmitellään jakeet aihepiireittäin
  • Konteksti - käytetään kertomuksia Muhammedin elämästä selittämään tekstin olosuhteita ja ympäristöä.

Muhammedin elämä tunnetaan Ibn Ishaqin kirjoittamasta virallisesta elämäkerrasta, jota kutsutaan nimellä 'Sira' (Sirat Rasul Allah). Sira yhdistyy Koraanin tekstiin. Näin alkuperäinen Muhammedin aikainen historiallinen Koraani tulee esiin. Kun olet lukenut tämän Koraanin, voit ottaa "oikean" Koraanin ja pystyt ymmärtämään sitä helposti.


Referenssinumerointi
Tämän kirjan sisältö voidaan jäljittää alkuperäisiin lähteisiin referenssinumeroiden perusteella.

I234 on viitenumero Ibn Ishaq'in teoksessa Sirat Rasul Allah, jonka on englanniksi kääntänyt A. Guillaume otsikolla "The Life of Muhammad".

12:45 on viittaus Koraanin lukuun (suura) 12, jakeeseen 45.



Kahden tunnin Koraani on suomennettu Bill Warnerin kirjasta "A Two Hour Koran". Englanninkielisen kirjan voi ostaa esimerkiksi Amazonin kirjakaupasta