30. joulukuuta 2014

Muhammedin tarina: Juutalaisten suosio romahtaa

Ne muutamat juutalaiset, jotka asuivat Mekassa, eivät olleet kovin oppineita uskonnossaan. Kun Muhammed julisti olevansa juutalainen profeetta, he uskoivat häntä. Medinassa sen sijaan oli paljon juutalaisia, joista monet olivat rabbeja ja juutalaisuuden asiantuntijoita.

Niinpä Muhammedille esitettiin monia vaikeita kysymyksiä hänen uskomuksistaan eikä hän kyennyt vakuuttamaan juutalaisia siitä, että hän olisi yksi heidän profeetoistaan. He näkivät selvästi, ettei Koraani vastannut heidän kirjoituksiaan.

Tämä sai Muhammedin raivoihinsa ja hän alkoi halveksia juutalaisia, ja väitti näiden väärentäneen kirjoituksensa. Hän väitti heidän poistaneen ne kohdat, joissa ennustettiin hänen tulemisensa. On kuitenkin tosiasia, että Koraani on niin perustavanlaatuisesti erilainen kuin Toora (juutalaisten Raamattu tai "Vanha Testamentti"), että on mahdotonta, että Koraanin Allah olisi sama kuin juutalaisten Jumala.

Hän syytti myös kristittyjä Raamatun väärentämisestä. Kuitenkin on löydetty kopioita Raamatusta ja juutalaisesta Toorasta, jotka ovat ajalta satoja tai jopa tuhansia vuosia ennen Muhammedia. Ne ovat samoja kirjoja, joita luemme tänä päivänä.

Tästä lähtien juutalaisviha värittää islamin uskoa. Itse asiassa Muhammedin elämäkerta sisältää enemmän juutalaisvihaa kun Hitlerin Mein Kampf. Tähän asti Muhammed oli käskenyt seuraajiaan rukoilemaan Jerusalemia kohti, mutta nyt hän muutti mielensä ja käski heitä rukoilemaan kohti Kaabaa Mekassa. Hän alkoi puhua pahaa sekä juutalaisista että kristityistä, Koraanin väittäessä, että Allah muuttaisi heidät sioiksi ja apinoiksi.


Lapsimorsiamet

Jo pian Medinaan muuttonsa jälkeen Muhammed pani avioliittonsa täytäntöön nyt yhdeksänvuotiaan Aishan kanssa. Muhammed antoi vastahakoisesti tämän tuoda nukkensa mukaan haaremiin. Tämä oli vaikea päätös, koska hän vihasi kaikenlaisia kuvia, mukaanlukien patsaat ja maalaukset.

Aishan ikä vahvistetaan monissa kaikkein luotettavimmissa haditheissa. Jotkut heikommat hadithit näyttävät olevan ristiriidassa tämän kanssa, ja joskus muslimit viittaavat näihin kieltääkseen syytökset Muhammedin pedofiliasta.

Pitää muistaa kuitenkin, että kaikkein kunnioitetuin sharia-lain opas (joka perustuu Muhammedin elämään), antaa ohjeita siitä miten erotaan vaimosta, joka ei vielä ole saavuttanut puberteettia.


Bukhari (Aishan kertomus):

B5, 58, 234 Muhammed kihlautui kanssani (Aisha) ollessani kuusivuotias tyttö. Menimme Medinaan, missä tulin kipeäksi ja hiukseni lähtivät. Myöhemmin hiukseni kasvoivat takaisin ja äitini, Um Ruman, tuli luokseni, kun oli keinumassa joidenkin tyttökavereideni kanssa. Hän kutsui minua ja menin hänen luokseen tietämättä mitä hän halusi minusta. Hän tarttui käteeni ja laittoi minut seisomaan talon ovelle. Olin hengästynyt, ja kun hengitykseni tasaantui, hän toi vettä ja puhdisti sillä kasvoni ja pääni. 

Sitten hän vei minut sisälle taloon. Talossa näin naispalvelijan, joka sanoi "Toivotan sinulle onnea ja Allahin siunausta".  Sitten hän otti minut hoitoonsa ja valmisti minua avioliittoon. Yllättäen aamupäivällä Muhammed tuli luokseni ja äitini antoi minut hänelle. Siihen aikaan olin yhdeksänvuotias tyttö.



Kommentteja

On tietysti houkuttelevaa tehdä tästä moraalinen kysymys. Nykyajan (länsimaisilla) standardeilla Muhammedin teko oli sekä moraalisesti tuomittava että rikollinen. Monissa yhteiskunnissa on kuitenkin ollut alhaisemmat rajat avioitumiselle kuin meillä tänä päivänä.

Vaikkakin yhdeksän vuotta näyttäisi olevan skaalan alapäästä, 600-luvun Arabiassa tämä teko ei kuitenkaan näyttänyt aiheuttavan närkästystä, ja siksi se vaikuttaisi olleen normin mukainen Muhammedin yhteisössä.

Minun on myös pakko mainita, että monet itsensä pyhiksi miehiksi julistaneet ovat käyttäneet asemaansa hyväkseen harjoittaakseen seksiä alaikäisten tyttöjen kanssa. Jos tämä olisi pahinta mitä Muhammed teki, en luultavasti nyt kirjoittaisi tätä.

Kuten pian näemme, julistettuaan itsensä profeetaksi Muhammedin kaiken syrjäyttävä päämäärä näyttäisi olleen pakottaa koko maailma hyväksymään hänet ainoaksi Jumalan Profeetaksi. Hänen elämänsä ja uskontonsa kaikki puolet on suunnattu tähän päämäärään.

Vaikkakin Muhammedin valtava seksuaalinen halu on selkeästi dokumentoitu islamin pyhissä kirjoituksissa, meidän on nähtävä tämä myös poliittisen ja sotilaallisen laajentumisen näkökulmasta. Tämä voi tuntua turhalta spekulaatiolta tässä vaiheessa, mutta kun tarina etenee, toiset palapelin palat loksahtavat paikoilleen, mikä tekee asian täysin selväksi.

Muhammed ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen, joka käytti lisääntymistä poliittisten päämääriensä saavuttamiseen. Katolinen kirkko on yksi kuuluisa esimerkki tästä. Puhemies Mao käytti sitä menestyksellisesti, vaikkakin myöhemmät kiinan valtaapitävät ovatkin joutuneet toimeenpanemaan "yhden lapsen politiikan" estääkseen liiallisen väestönkasvun ongelmia, kuten nälänhätää, köyhyyttä ja liikakansoitusta.

Islam ei välitä näistä seurauksista, mikä on silmiinpistävää islamilaisissa yhteiskunnissa. Liikakansoitus pistää muslimit muuttamaan minne hyvänsä pääsevät ja missä prosessi voi taas alkaa alusta.

Tämä on ollut osa islamin strategiaa Muhammedin "Hijrasta", eli muutosta Medinaan, asti. Ennen kuin kerron tavoista, millä islam saavuttaa korkean syntyvyyden, katsotaan hieman, mitä islam sanoo naisen paikasta islamilaisessa yhteiskunnassa. Seuraava teksti on lainattu Bill Warnerin artikkelista sivustolta Centre for the Study of Political Islam.

Paras tapa opiskella sharia-lakia on tutkia yksittäisiä lakeja. Paras lähde tähän on Reliance of the Traveller,  jonka on kääntänyt Nuh Ha Mim Keller, ja kustantanut Amana Publications, 1994. Referenssinumerot alla viittaavat tähän teokseen.

Pakkoavioliitto

Nainen voidaan pakottaa naimaan henkilö, jota hän ei halua.

M3.13 Kun morsian on neitsyt, isä tai isän isä voi naittaa hänet ilman hänen suostumustaan, vaikkakin on suotavaa kysyä hänen mielipidettään, mikäli hän on saavuttanut puberteetin. Neitsyen hiljaisuus katsotaan myöntymiseksi.

Pakotettu sukupuoliyhteys

Naisen on suostuttava sukupuoliyhteyteen aina kun hänen miehensä sitä vaatii.

M5.1 Naisen on suostuttava sukupuoliyhteyteen välittömästi kun:
(a) Mies pyytää
(b) Ollaan kotona
(c) Naisella ei ole ruumiillista estettä

Naisen lyöminen

Koraani sanoo, että vaimoa voi lyödä. Muhammed suositteli vaimon lyömistä viimeisessä saarnassaan Mekassa. Sharia sanoo seuraavasti:

Kapinoivan vaimon käsittely

M10.12 Kun aviomies havaitsee vaimossaan kapinallista käytöstä, joko sanoissa, kuten jos hän vastaa hänelle kylmästi, vaikka on yleensä kohtelias, tai mies pyytää päästä hänen vuoteeseensa ja hän kieltäytyy vastoin yleistä tapaansa; tai teoissa, kuten jos hän kohtelee häntä nurjasti vaikka on aikaisemmin ollut ystävällinen ja iloinen, hänen on varoitettava häntä sanallisesti ja vältettävä hänen lyömistään, koska käytökseen voi olla hyvä syy.

Varoitus voi olla esimerkiksi,
"Pelkää Allahia asioissa joissa sinulla on velvollisuuksia minua kohtaan"
tai voit selittää, että kapinointi mitätöi velvollisuutesi elättää häntä ja että käytöksesi vuoksi vuorosi siirtyy toisille vaimoille, tai voit ilmoittaa hänelle, että
"On uskonnollinen velvollisuutesi totella minua".

Jos hän jatkaa kapinoimistaan, mies voi olla makaamatta hänen kanssaan ja puhumatta hänelle, ja voi lyödä häntä, mutta ei siten että hän saa vammoja, tarkoittaen mustelmia, luunmurtumia, haavoja tai verenvuotoa. Kasvoihin lyöminen on laitonta. Hän voi lyödä vaimoa, jos hän on kapinoi vain kerran tai useammin, tosin on myös heikompi mielipide, että lyöminen on sallittua vain jos kapinointi on jatkuvaa.



Katsotaan sitten, miten tämä vaikuttaa muslimiyhteisön syntyvyyteen.

1) Koska sharia-laki noudattaa Muhammedin esimerkkiä, on avioliiton alaikäraja oltava yhdeksän vuotta. Saudi-Arabian hallitus on esittämässä (2013) alaikärajan nostamista kuuteentoista vuoteen. Syynä on luultavasti asian kiusallisuus ja kansainvälinen paine, mutta sillä on vastassaan oppositio ja maan voimakkaat uskonnolliset viranomaiset (Saudi-Arabiassa ei ole alaikärajaa avioliitolle).

2) Islamilaisissa yhteisöissä perheen kunnia on äärimmäisen tärkeää ja se riippuu hyvin paljon perheen naispuolisten jäsenten siveellisyydestä. Tytärten naittaminen mahdollisimman nuorina vähentää mahdollisuutta siveettömyyteen ennen avioliittoa.

3) Tytöillä ei ole juuri sananvaltaa tässä asiassa.

4) Naimisissa ollessaan tytöllä ei ole oikeutta kieltäytyä sukupuoliyhteydestä miehensä kanssa kuin poikkeustapauksissa.

5) Ehkäisyä ei katsota hyvällä islamilaisissa yhteisöissä. Islam kannustaa hankkimaan ison perheen.

6) Ennaltamääräytyminen on islamin ydinoppeja. Kaikki on Allahin ennalta suunnittelemaa ja mikään mitä teemme, ei muuta tätä suunnitelmaa. Niinpä lasten elatuksesta huolehtiminen ei tule kyseeseen. Kun muslimilta kysytään, miten he aikovat elättää lapsensa, hän vastaa "Allah huolehtii".

7) Muslimilla voi olla neljä vaimoa. Leskeksi jääneen hedelmällisessä iässä olevan naisen odotetaan menevän uudestaan naimisiin. Tällöin sota, joka tappaa kolme neljästä miehestä, ei vaikuta juurikaan syntyvyyteen.

Teoriassa nainen voidaan siis naittaa yhdeksänvuotiaana ja pitää raskaana jatkuvasti siitä lähtien. Kaksikymmenvuotiaana, kun hänen länsimainen sisarensa saattaisi odottaa ensimmäistä lastaan, muslimitytöllä voi olla jo kymmenen lasta ja hän saattaa jo odottaa ensimmäistä lapsenlastaan.

Todellisuus on tietysti kaukana tästä korkean lapsikuolleisuuden takia, samoin kuin synnyttävien äitien kuolleisuuden takia. Joissakin islamilaisissa maissa tätä vielä pahentaa se, että seuraava raskaus alkaa liian aikaisin edellisen jälkeen.

Vaikka näistä ohjeista mikään ei ole välttämättä pakollinen, islam kontrolloi jäseniään paljon tarkemmin kuin useimmat muut uskonnot. Katolinen kirkkokin kanattaa korkeata syntyvyyttä, ja silti Italiassa, kirkon kotimaassa, syntyvyys on maailman alhaisimpia.

Sharia-lain alaisessa yhteisössä paine noudattaa sen sääntöjä on hyvin voimakas, mutta sen seurauksia voi nähdä myös länsimaissa asuvien muslimien keskuudessa. Ranskassa, jossa muslimien osuus väestöstä on noin 10%, melkein joka kolmas syntyvä lapsi on muslimi.

Syntyvyyden pienuuden takia voimme odottaa suuria demografisia muutoksia Länsimaissa muslimien hyväksi.

Vaikkakaan kaikki islamilaiset valtiot eivät kannusta hallitsemattomaan väestönkasvuun, trendi on kuitenkin selvästi nähtävissä globaaleissa populaatiotilastoissa.


New York Times:

Assosiated Press Gaza

Hanan Suelem halusi abortin seitsemännen raskautensa jälkeen, mutta islamilaiset virkailijat kertoivat hänelle, että hän "tappaisi sielun". Hän sanoi heille, että hänen sielunsa on kuolemassa. "Tämän jälkeen, ei enää koskaan", hän sanoi, puhuen melkein kuiskaten. "Olen saanut tietää kierukasta". Alueen koulut toimivat kahdessa tai kolmessa vuorossa selvitäkseen kasvavasta väestöstä. Gazan 1,1 miljoonaisen väestön uskotaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2014 mennessä. Puolet on alle viisitoista vuotiaita. Alue on jo täysin ylikansoitettu ja siellä on vain vähän työpaikkoja, huonot asunto-olot eikä juuri lainkaan luonnonvaroja. Länsirannan ja Gazan väestö on yhteensä yli kolme miljoonaa, jonka odotetaan kasvavan 5,5 miljoonaan 14 vuodessa. Syntyvyys on seitsemän lasta per nainen. Lähes kaikki lapset jäävät henkiin ja elinajanodote on 73 vuotta. Monet nuoret palestiinalaiset eivät haluaisi lastensa kärsivän heidän laillaan köyhissä suurperheissä, mutta suuret perheet eivät ole vain perinteisiä, mutta nationalistisen ylpeyden osoitus, ja tapa saavuttaa suurempi väestö kuin samaa maatilkkua asuttavilla israelilaisilla. Onneksi terveys- ja opetusviranomaiset hyväksyvät hiljaisesti perhesuunnittelun klinikoilla ja yhteisön palveluissa. Naisille opetetaan erilaisia ehkäisymenetelmiä, jotka ovat hyväksyttyjä islamissa -- kaikki, jotka eivät ole lopullisia, kuten sterilisaatio. Kierukka ja ehkäisypillerit kasvattavat suosiotaan. Terveysviranomaiset viittaavat lapsien "ajoittamiseen", koska lapsiluvun rajoittaminen olisi vastoin islamin opetuksia. Naisille kerrotaan, että Koraanissa sanotaan Jumalan määräävän lapsia imetettävän kaksi vuotta. Länsirannalla syntyvyys on keskimäärin 5,6 lasta per nainen, Israelissa luku on 2,7 - maailmanlaajuinen keskiarvo. Gaza kasvaa 4% vuodessa, kun Israelin väestö kasvaa 2% vuodessa, mihin sisältyy suuri maahanmuutto. Palestiinassa yritetään saada avioliittoikä nostetuksi 18 vuoteen, sillä puolet palestiinalaisista naisista avioituu alle 18 vuotiaana, ja laillinen ikä on 15 Gazassa ja 17 Länsirannalla.


Kirjoittajan kommentti:

Vuonna 1948 alueella oli 170.000 arabipakolaista ("palestiinalaisia" ei silloin vielä ollut), tänään heitä on noin viisi miljoonaa.




* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/


Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina






27. joulukuuta 2014

Muhammedin tarina: Sharia-laki ja Medinan Koraani

Medinassa asiat olivat toisin heti alusta alkaen. Muhammedilla oli jo kannattajia siellä, ja kun hänen seuraajansa Mekasta liittyivät joukkoon, oli syntynyt jo merkittävä ryhmittymä. Joukossa oli joitakin Mekan raivokkaimmista sotureista.

On tärkeää huomata, että toisin kuin Mekan asukkaat, Medinan klaanit olivat jo valmiiksi eripuraisia keskenään. Koska muslimit pitivät yhtä, tuli Muhammedista Medinan mahtavin mies. Medinan klaanit antoivat hänelle myös vallan ratkaista riita-asioita, koska he uskoivat hänen olevan hyvä puolueeton sovittelija.

Muhammed alkoi tuota pikaa vakiinnuttamaan valtaansa. Hän rakensi moskeijan ja sen lähelle linnoituksen itselleen, seuraajilleen ja kasvavalle määrälle vaimojaan. Hän kirjoitti Medinan peruskirjan, johon kaupungin laki perustui. Tässä laissa oli kahdenlaisia sääntöjä. Ensimmäinen sääntökokoelma koski muslimeja, ja toinen kokoelma kafireja (toisuskoisia). Nämä säännöt tultiin tuntemaan sharia-lakina.

Muhammed jakoi maailman muslimeihin, jotka uskoivat häneen, ja kafireihin, jotka eivät uskoneet. Nyt tämä jako oli kirjoitettu lakiin, ja siitä tuli islamin uskonnon perusta.

Kaikki muslimit kuuluivat tästä lähtien kansakuntaan, joka tunnettiin nimellä Umma. Heidän tuli auttaa kaikkia muita muslimeja, erityisesti konflikteissa kafireja vastaan.

Muslimi ei saa tappaa toistaa muslimia, eikä asettua kafirien puolelle muslimeja vastaan. Muslimit vannoivat kostavansa väkivallan toisia muslimeja kohtaan, mutta kafirien ei ollut lupa taistella muslimeja vastaan.

Muslimien kanssa liittoutuneita juutalaisia tuli kohdella reilusti. Jos he kävisivät sotaan muslimien rinnalla, he auttaisivat sodan kustannuksissa. Heidän olisi myös tultava muslimien avuksi, jos näiden kimppuun hyökättäisiin.

Muhammedilla oli viimeinen sana kaikissa riita-asioissa.

Maailma oli nyt jaettu kahtia. Islamin maahan (Dar al-Islam), jossa on voimassa sharia-laki, ja Sodan maahan (Dar al-Harb), joka käsittää loput planeetasta. Tämä jako on edelleen islamin tärkeimpiä opinkappaleita.

Uusi laki teki kaikista toisuskoisista selkeästi toisen luokan kansalaisia. Välttääkseen syrjinnän, ja osaksi painostuksen vuoksi, monet arabit kääntyivät islamiin, vaikkeivät he todellisuudessa uskoneetkaan siihen. Muhammed kutsui näitä niin sanottuja muslimeja "teeskentelijöiksi". Muhammedin valta oli Medinassa nyt jo niin suuri, ettei kukaan arabi uskaltanut arvostella häntä julkisesti.



Kommentteja:

Tästä lähtien tarina muuttuu paljon järkyttävämmäksi, ja autenttisuuden vuoksi alan ottaa lainauksia islamin pyhistä kirjoituksista. Haluan kuitenkin ensin antaa lukijalle paremman käsityksen näistä kirjoituksista ja miten ne sopivat yhteen.

Näitä kirjoja voidaan kutsua Trilogiaksi, joka muodostuu Sirasta (Ibn Ishaqin Sirat Rasul Allah), Haditheista ja Koraanista. Sira, josta suurin osa nyt lukemastasi on otettu, on suoraviivainen elämäkerta eikä se tarvitse juurikaan selityksiä.

Jos lainaus tulee Ishaqin Sirasta, sen eteen tulee kirjain ja numero, jotka viittaavat vastaaviin merkintöihin alkuperäisessä tekstissä.

Hadith on lyhyt kertomus tai "perinnetieto", yleensä kappaleen pituinen, jonkun Muhammedin aikalaisen kertomana siitä, mitä Muhammed teki tai sanoi. Myös kokoelma haditheja on nimeltään hadith.

Nämä kertomukset ovat kulkeneet suullisesti henkilöltä toiselle, kuten "rikkinäinen puhelin"-leikissä. Monet kertomuksien keräilijät eivät olleet kovin tarkkoja tarinoiden aitouden tarkistamisessa, ja heidän hadithejaan pidetään epäluotettavina tai "heikkoina".

Kahta hadith-kokoelmaa pidetään ylivertaisina toisiin verrattuna. Nämä ovat al-Bukhari ja Abu al-Husayn Muslim. Näihin kokoelmiin viitataan usein sanalla "sahih" (esim. sahih Bukhari), joka tarkoittaa "autenttista" arabiaksi. Kaikki viittaukset, joita tulen käyttämään ovat näistä "kanonisista" haditheista, vaikka on olemassa myös neljä muuta, joita pidetään "luotettavina".

Islaminoppineet käyvät usein läpi heikompia haditheja löytääkseen sellaista lisätietoa Muhammedin elämästä, jota ei ole kirjoitettu vahvempiin ja paremmin tunnettuihin haditheihin; kuitenkin kaikki, joka on ristiriidassa Bukharin tai Muslimin kanssa, katsotaan olevan väärää tietoa. Väite siitä, että "suurempi" Jihad tarkoittaa "kamppailua itsensä kehittämiseksi" tulee heikosta hadith-kokoelmasta.


Koraani

Eräässä mielessä Koraani on näistä kirjoista tärkein. Se muodostaa vain 18% islamin opista, ja vähemmän, jos otetaan huomioon kaikki toisto, mitä se sisältää. Kuitenkin se seikka, että sitä pidetään kirjaimellisena Jumalan sanana, Hänen viimeisenä viestinään seuraajilleen ja täydellisenä kaikin puolin, tekee siitä tärkeän.

Toinen esimerkki siitä, miten vakavasti muslimit suhtautuvat Koraaniin, on persialaisten mattojen kutojat, jotka tekevät uskomattoman kauniita ja mutkikkaita silkki- ja villamattoja ja jotka jättävät niihin jokaiseen aina pienen virheen (vaikka minä tai sinä emme mitenkään voisi sitä huomata), koska he uskovat, että ainoastaan Koraani on täydellinen ja sen takia mikään muu ei saa olla.

Korostaakseni Koraanin tärkeyttä, tulen korostamaan kaikki siitä tulevat lainaukset.

Koraani ei ole kuten Raamattu, jota on helppo ymmärtää vain lukemalla sitä. Ensinnäkin, sitä ei ole kirjoitettu aikajärjestykseen. Se sijaan luvut on järjestetty pituuden mukaan, pisimmät ensin ja lyhyimmät viimeiseksi, jotta sitä olisi helpompi opetella ulkoa.

Tämäkin olisi luultavasti riittävän hämmentävää. Jotta saisimme asiasta vielä sekavamman, aikaisemmat säkeet on mitätöity eli "abrogoitu" myöhemmillä säkeillä.

Muhammed väitti Koraanin olevan sanatarkkaa Jumalan puhetta. Pian ihmiset kuitenkin huomasivat, että eri kohdat Koraanissa olivat ristiriidassa keskenään. Kun häneltä kysyttiin tästä, antoi Muhammed uuden säkeen:

2:106. Kumotessamme jonkun kohdan ilmoituksestamme tai antaessamme sen unohtua me asetamme paremman tai samanlaisen tilalle. Etkö tiedä, että Jumala on joka asiassa kaikkivaltias? 

Itse asiassa 225 Koraanin säettä on abrogoitu (mitätöity) myöhemmillä säkeillä.

Koska Koraani ei ole aikajärjestyksessä ja koska myöhemmät säkeet mitätöivät aikaisemmat, on mahdotonta ymmärtää sen merkitystä ellei tiedä missä järjestyksessä se on kirjoitettu. Tästä syystä sitä pitää lukea yhdessä muiden islamin kirjoitusten, Siran ja hadithien, kanssa.

Toinen este Koraanin ymmärtämiselle on muslimien väite, että sen merkitystä ei voi kääntää toiselle kielelle. Väite on tietysti naurettava. Koraani on käännetty useita kertoja ja kaikki käännökset antavat varsin samanlaiset merkitykset. Koraani on kirjoitettu runomittaan, mikä tekee siitä helpomman opetella ulkoa. Toiselle kielelle käännettäessä runomitta kuitenkin katoaa, mutta merkitys säilyy.

Ainoastaan yksi viidestä muslimista puhuu arabiaa, ja heistäkin vain harvat pystyvät ymmärtämään muinaista 1300 vuotta vanhaa arabiaa. Tämä tekee Koraanin opiskelun vaikeaksi jopa muslimeille. Kafireille (ei-muslimeille) on se vieläkin vaikeampaa. Viime aikoihin asti Koraania ja muita islamin pyhiä kirjoja ei ole uudelleenjärjestetty siten, että niiden merkitys avautuisi myös maallikolle.

Voi olla houkuttelevaa unohtaa nämä faktat vain sellaisen uskonnon omituisuuksina, joka on kuitenkin perustaltaan samanlainen kuin muutkin uskonnot. On esimerkiksi totta, että katolinen kirkko aikoinaan kieltäytyi kääntämästä Raamattua muinaislatinasta nykykielelle. Kuitenkin, kun me onnistumme pääsemään näiden esteiden yli ja löydämme islamin todellisen sanoman, syykin käy selväksi.

Vaikka Muhammed väitti Koraanin olevan Jumalan viimeinen ilmoitus, ja että siinä on kaikki mitä kenenkään tarvitsee koskaan tietää, on se varsin suppea sisällöltään.  Niinpä, vaikka se on pyhistä kirjoituksista arvostetuin, on sen merkitys islamin ymmärtämisessä kaikkein vähäisin.

Huomatkaa, että Koraanista ei löydy tarpeeksi tietoa, että mitään kuuluisista "islamin viidestä pilarista" voitaisiin sen avulla perustella. Se mitä Koraani meille toistaa on, että aito muslimi seuraa Muhammedin esimerkkiä, joka on kirjoitettu Siraan ja haditheihin (Muhammedin "sunna").




* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina




17. joulukuuta 2014

Valehtelevatko poliitikot islamista?

Citizen Warrior:

Poliitikot miltei kaikissa maíssa vakuuttavat, tavalla tai toisella, että islam on rauhan uskonto. Ovatko he vain valehtelevia kieroilijoita? Tietävätkö he totuuden, mutta yrittävät huijata meitä? Vai ovatko he tietämättömiä? Ja jos heillä ei ole tietoa, miksi heillä ei sitä ole?

Poliitikolla on monia syitä puhua kauniisti islamista. Kuvitellaanpa päinvastainen tilanne. Kuvitellaan mitä tapahtuisi, jos huomattava poliitikko, kuten Yhdysvaltain presidentti, sanoisi "ISIS noudattaa kirjaimellisesti islamin opetuksia". Mitä tapahtuisi? Tässä poliittisesti korrektissa ilmastossa hänet tuhottaisiin valtamediassa. Lehtien artikkelit kritisoisivat hänen tunteettomuuttaan ja haukkuisivat häntä rasistiksi ja islamofobiksi. Muslimijärjestöt tekisivät asiasta ison numeron ja karkottaisivat muslimiäänestäjät ikiajoiksi, ja mahdollisesti myös muslimeja sympatiseeraavien monikultturistien äänet. Huomattavat muslimit, joilla on tohtorin arvo islamin opinnoista, vakuuttaisivat ei-muslimeille, että tämä poliitikko on täydellisesti erehtynyt.

On myös mahdollista, että poliitikon rehellisyys aiheuttaisi maailmanlaajuisia mellakoita. Ihmisiä kuolisi välikohtauksissa ja poliitikkoa syytettäisiin siitä. Kun Muhammedin pilakuvat julkaistiin tanskalaisessa sanomalehdessä, 187 ihmistä tapettiin seuranneissa mellakoissa ja lehden toimittajaa on ahdisteltu siitä lähtien. Hän on jo kerran täpärästi välttynyt salamurhalta.

Vertaa edellämainittua siihen, että poliitikko sanookin vain hyväksyttävän asian: "islam koostuu rauhanomaisista lainkuuliaisista kansalaisista ja nuo ISISin barbaarit eivät ymmärrä todellista islamia". Tästä ei seuraa mitään pahaa. Muutama vastajihadisti voi mumista jotain. Ja siinä se.

Luulen, että useimmat poliitikot todella uskovat tuohon poliittisesti korrektiin hölynpölyyn. Ja ne, joilla on epäilyksiä islamin suhteen, pitävät suunsa tiukasti kiinni kunnes poliittinen ilmasto tässä asiassa muuttuu.

Mikä saa poliittisen ilmaston muuttumaan? Enemmän kansalaisia, jotka ymmärtävät, mitä islamin oppi todella sanoo. Sinä päivänä, kun meistä riittävän moni tuntee faktat, islamista totuuden kertova poliitikko saa riittävästi julkista tukea pysyäkseen mukana pelissä.

Jos haluat poliitikkojen kertovan totuuden, hyödyllisin asia, jonka voit tehdä, on jakaa tietoa islamista toisille ei-muslimeille.

Citizen Warrior: http://www.citizenwarrior.com/
Inquiry into Islam: http://www.inquiryintoislam.com/
Political Islam: http://www.politicalislam.com/
Jihad Watch: http://www.jihadwatch.org/
Religion of Peace: http://thereligionofpeace.com/
Mitä lännen tulee tietää: https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/




2. joulukuuta 2014

Muhammedin tarina: Muutto Medinaan

Kerran vuodessa ihmiset ympäri Arabiaa saapuivat Mekkaan uskonnollisiin juhliin. Monet heistä jo tiesivät Muhammedista ja toivoivat pääsevänsä kuulemaan hänen saarnojaan. Tällä tavoin hän sai uusia seuraajia myös Mekan ulkopuolelta. Eräät näistä seuraajista tulivat Medinasta, joka oli kaupunki Mekasta pohjoiseen.

Medinassa oli viisi heimoa, kolme juutalaista ja kaksi arabiheimoa. Juutalaiset olivat yleensä ottaen oppineempia ja varakkaampia. Arabiheimot riitelivät keskenään ja myös arabien ja juutalaisten välillä oli epäsopua, joka oli johtanut verenvuodatukseen.

Eräät islamiin kääntyneet Medinan arabit kutsuivat Muhammedin ja hänen seuraajansa Medinaan. He ajattelivat, että Muhammed onnistuisi yhdistämään heimot ja saisi aikaan rauhan.

Kun seuraavan vuoden juhlat taas saapuivat, Muhammed vei medinalaiset vuoren rinteelle Mekan ulkopuolelle paikkaan nimeltä Aqaba. Siellä hän vaati heitä vannomaan hänelle uskollisuusvalan, joka on myöhemmin tultu tuntemaan Aqaban valana. Vala sisälsi lupauksen taistella kuolemaan saakka Muhammedin palveluksessa, mistä hän lupasi palkinnoksi pääsyn Paratiisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Muhammedin opetukset sisälsivät uhkauksen kuolemasta. Tapahtuma on myös islamilaisen kalenterin alkamispäivä.

Quiraishit saivat kohta tietää tästä ja he alkoivat suunnitella Muhammedin surmaamista. He päättelivät, että jos he eivät toimi nyt, palaa Muhammed Medinan armeijan kanssa ja hyökkää heidän kimppuunsa. Muhammedin seuraajat olivat jo suurimaksi osaksi muuttaneet Medinaan ja koska hänen setänsä oli kuollut ei Muhammedilla ollut enää suojelijoita. Muhammed sai kuulla salamurhasta ja pakeni Mekasta. Hän piileksi luolassa kolme päivää kunnes häly oli laantunut ja jatkoi sitten kymmenen päivän matkaansa Medinaan.



Kommentteja:

Tähän asti Muhammed oli ollut profeettana 13 vuotta, ja hänen uskonnollisen johtajan uransa oli kutakuinkin puolivälissä. Hän oli hankkinut 150 seuraajaa, suurimmaksi osaksi köyhiä ja oppimattomia, ja hän oli myös onnistunut hankkimaan koko joukon voimakkaita vihollisia.

Vaikka Muhammed oli jatkuvasti uhkaillut vihollisiaan (kaikki jotka eivät hyväksyneet häntä Jumalan ainoana profeettana) kuolemanjälkeisillä kärsimyksillä, olivat hänen opetuksensa olleet pohjimmiltaan luonteeltaan uskonnollisia. Toisin sanoen, ne kertoivat miten muslimin tuli kohdella Allahia ja toisia muslimeja eivätkä olleet luonteeltaan poliittisia (eli kuinka heidän tulisi kohdella toisuskoisia).

Islam tapaa jakaa asiat kahteen osaan. Koraani ei ole poikkeus ja se on jaettu Mekan kauteen, joka on pääasiassa uskonnollinen, ja Medinan kauteen, joka on luonteeltaan poliittinen.

Edellisessä luvussa esitin näkemyksen, että muslimien on seurattava Muhammedin opetuksia ja elämäntapaa. Haluan tässä esittää joitakin tärkeitä huomioita, koska aika pian ajattelet, että "tunnen erään muslimin, joka ei tee noin" tai "no miksei suurin osa muslimeista käyttäydy noin?".

1)  Kaikki muslimit eivät suinkaan noudata uskollisesti uskontonsa määräyksiä eivätkä he eroa tässä suhteessa muiden uskontojen kannattajista. Jotkut ovat hyvin hurskaita, toiset taas eivät. Muslimi voi käyttäytyä tavalla, joka on vastoin hänen uskontoaan, kuten juoda alkoholia. Se ei tarkoita sitä, että islam hyväksyisi alkoholin käytön, vaan sitä, että eivät kaikki uskovaiset noudata kaikkia sääntöjä kaiken aikaa. Islam voi vaikuttaa muslimeihin, muslimit eivät voi vaikuttaa islamiin.

2) Vaikkakin muslimien tulee noudattaa Muhammedin esimerkkiä, oli tällä erilaisia tapoja saavuttaa kulloinenkin päämääränsä. Nämä tavat riippuivat suuresti olosuhteista - kauniisti sanottuna voisin kutsua häntä "opportunistiksi". Selitän tätä lisää myöhemmin tarinan edetessä, koska se on tärkeää. Vaikkakaan monet muslimit eivät noudata Muhammedin epämiellyttävimpiä menetelmiä, useimmat heistä kuitenkin jakavat hänen päämääränsä.

3) Muslimit tuntevat yleensä varsin heikosti uskontonsa yksityiskohtia, eikä se ole sattumaa. Useimmat muslimit eivät osaa arabiaa ja lisäksi heidän kirjansa on kirjoitettu muinaisella arabian kielellä ja lisäksi islamin oppineet väittävät, ettei näitä kirjoja voi kääntää. Tämä onkin yksi syy miksi aivan viime aikoihin asti on ollut äärimmäisen vaikeaa ymmärtää näitä kirjoituksia (tai edes tietää, mitkä kirjoista ovat tärkeitä) ellei ollut saanut opetusta islamin uskonoppineilta.



* * *



Tämä on osittainen suomennos Harry Richardsonin kirjasta "The Story of Muhammed", joka on luettavissa osoitteessa 
http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au/


Muhammedin elämäkerran on kääntänyt suomeksi Jaakko Hämeen-Anttila nimellä "Profeetta Muhammadin elämäkerta", Basam Books, 1999, ISBN 952-9842-27-9.
http://www.basambooks.com/kirja/952-9842-27-9/profeetta-muhammadin-elamakerta


Ibn Ishaqin ja A.Guillaumen englanniksi kääntämä Muhammadin elämäkerta:
http://www.amazon.com/The-Life-Muhammad-I-Ishaq/dp/0196360331


Muhammed and the Unbelievers:
http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers/

Muhammedin tarina löytyy myös täältä:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina