Mitä lännen tulee tietää: Badrin, Uhudin ja Medinan taistelut, Mekan valloitus

Jatkoa kirjoitukseen Mitä lännen tulee tietää: Perusteet

Badrin taistelu

Badrin taistelu oli ensimmäinen merkittävä profeetan käymä taistelu. Asettau­duttuaan hijran jälkeen Medinaan Muhammad aloitti ryöstöret­kien sarjan, joka kohdistui Syy­riaan matkalla ol­leiden Mekan Quraish-heimon karavaa­neihin.

Sahih al-Bukhari 5:59:287; Kab bin Malik on kertonut: Lähettiläs oli läh­te­nyt Qu­raish-heimon karavaaneja vastaan, mutta Allah pakotti hei­dät (ts. mus­limit) kohtaa­maan vi­hollisensa odotta­mat­to­masti (ilman ennakkoaietta).

Sahih al-Bukhari 5:59:289; Ibn Abbas on kertonut: Badrin taistelun päi­vänä pro­feetta sanoi: ”Oi, Allah! Pyydän sinua täyttämään sitoumuksesi ja sopimuksesi. Oi, Allah! Jos tahtosi on, että kenenkään ei tulisi palvoa Sinua (niin anna voitto pakanoille).” Sitten Abu Bakr tarttui häntä kä­destä ja sanoi: ”Tämä riittää si­nulle.” Profeetta tuli ulos sa­noen: ”Hei­dän joukkonsa pannaan pakenemaan, ja he näyttävät selkänsä.”

Palattuaan taistelun jälkeen Medinaan Muhammad kehotti Qainuqa’‑heimon juuta­laisasukkaita joko kääntymään islamiin tai kohtaaman sa­man kohtalon kuin quraishi­laiset (Koraani 3:12–13). Qainuqa’laiset suos­tuivat lähtemään Me­dinasta, jos he saisivat pitää omaisuutensa, mihin Mu­hammad myöntyi. Bani Qai­nuqa’ -heimon karkotuksen jäl­keen Mu­hammad suuntasi hyökkäyk­sensä sel­laisia Medinassa asuneita yksilöitä kohtaan, jotka hänen mielestään olivat toimineet petollisesti. Erityisesti profeetta näyttää inhonneen monia runoili­joita, jotka pitivät pilkkanaan hänen uutta uskontoaan ja väitettyä profeetalli­suuttaan – teema, joka silmiinpistävästi toistuu nykyäänkin muslimien väki­valtaisina reaktioina kaikkea sellaista kohtaan, mikä koetaan islamin pilkkaa­miseksi. Ryhty­essään toimenpiteisiin vastustajiaan kohtaan tämä ”esimerkilli­nen ihmi­nen” asetti ennakkotapauksen siitä, kuinka muslimien tulisi kaikkina ai­koina kohdella uskon­tonsa arvostelijoita.

Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 250: Lopulta hän {Ka’b ibn al-Ash­raf} pa­lasi Me­dinaan ja ah­disti siellä musliminaisia rakkausrunoil­laan. Allahin lähettiläs kysyi: ”Kuka hoi­taa minun puolestani Ibn al-Ash­rafin?” Muhammad inb Mas­lama vastasi: ”Minä teen sen, Allahin lähet­tiläs, minä tapan hänet.” ”Tee niin, jos vain pys­tyt”, sanoi Allahin lä­het­tiläs. [Noin kolmen päivän ku­luttua:] ”Allahin lähet­tiläs, minä lupasin si­nulle sel­laista, josta en tiedä, pystynkö siihen!” Allahin lä­hettiläs vas­tasi: ”Ai­nakin sinun on yritet­tävä!” Muhammad bin Maslama sanoi vielä: ”Allahin lähettiläs, meidän on ainakin valehdeltava!” ”Sanokaa mitä tah­dotte”, vastasi Allahin lä­hettiläs, ”te saatte siihen lu­van!”

Sahih al-Bukhari 4:52:270; Jabir bin ’Abdullah on kertonut: Profeetta sa­noi: ”Kuka on valmis tappamaan Ka’b bin al-Ashrafin, joka on todella lou­kannut Al­lahia ja Hänen lä­hettilästään?” Muhammad bin Mas­lama sa­noi: ”Oi, Allahin lä­hettiläs! Haluatko minun tappavan hänet?” Hän vas­tasi myöntävästi. Niinpä Mu­hammad bin Maslama lähti tap­pamaan häntä (Ka’bia) ja sanoi: ”Tämä henkilö (ts. profeetta) rasittaa meitä ja pyytää meiltä almuveroa.” Ka’b vastasi: ”Allahin kautta, saatte siitä mie­hestä vielä tar­peeksenne.” Muhammad [bin Maslama] sa­noi hä­nelle: ”Olemme seuranneet häntä, jo­ten meidän ei tee mieli lähteä hänen luo­taan, ennen kuin näemme, kuinka hänen käy.” Muham­mad bin Mas­lama jut­teli hänen kanssaan tällä tavoin, kunnes sai tilaisuuden tappaa hänet.

 Uhudin taistelu

Mekan quraishilaiset ryhmittyivät uudelleen hyökätäkseen muslimeja vastaan Medi­nassa. Mu­hammad sai vihiä hyökkäysaikeesta ja leiriytyi joukkoi­neen Medinasta pohjoiseen si­jainneelle Uhudin kumpareelle, jossa taistelu sitten käytiin.

Sahih al-Bukhari 5:59:377; Jabir bin Abdullah on kertonut: Uhudin tais­te­lun päi­vänä eräs mies tuli profeetan luo ja sanoi: ”Voitko kertoa mi­nulle, minne pää­dyn, jos kuolen marttyyrina?” Profeetta vastasi: ”Para­tiisiin.” Mies heitti kan­tamansa taatelit käsistään ja taisteli kunnes kärsi mart­tyyrikuoleman.

Sahih al-Bukhari 5:59:375; Al-Bara on kertonut: Kun kohtasimme viholli­sen, he pötki­vät pakoon, kunnes näin heidän naistensa juoksevan kohti vuorta nostaen riepujaan jaloistaan ja paljastaen nilkka­renkaansa. Mus­limit alkoivat sanoa: ”Sotasaalis, sotasaa­lis!” Abhdullah bin Jubair sa­noi: ”Olen antanut tiukan lu­pa­uksen profeetalle olla läh­temättä tästä pai­kasta.” Mutta hänen toverinsa kiel­täytyivät jää­mästä. Niinpä kun kiel­täytyivät (jäämästä sinne), Allah sekoitti hei­dät niin, että he eivät tien­neet, minne mennä, ja he kärsivät 70 hengen miestap­pion.

Vaikka Muhammad menetti voiton Uhudissa, se ei nujertanut häntä millään tavoin. Hän jatkoi ryöstöretkiään, mikä ei tehnyt muslimina ole­misesta aino­astaan hy­veellistä Allahin silmissä vaan myös taloudellisesti kannattavaa. Is­lamilaisessa maailmankat­somuksessa rik­kauden, vallan ja pyhyyden välillä ei ole mitään yhteen­sovittamatonta. Itse asiassa, jos on ainoan oikean uskon­non jäsen, on vain loogista, että pitäisi pystyä nautti­maan myös Alla­hin mate­riaalisesta vauraudesta – vaikka se sitten edel­lyttäisi sen rosvoamista vää­räus­koisilta.

Vastaavalla tavalla kuin Muhammad oli Badrin taistelun jälkeen neutra­lisoinut juu­talaisen Bani Qainuqa’‑heimon, hän kääntyi Uhudin taistelun jälkeen nyt Bani Na­dir -heimoa vastaan. Mu­hammadin elämäkerran mu­kaan Allah varoitti Muhamma­dia vastaan suun­natusta salamur­hahank­keesta, ja profeetta mää­räsi muslimit valmistautu­maan sotaan Bani Na­diria vas­taan. Bani Nadir -heimolaiset suostuivat kar­kotukseen sillä eh­dolla, että Mu­hammad salli hei­dän säi­lyttää liikkuvan omai­suutensa. Muhammad myöntyi näihin ehtoi­hin sillä varauksella, että nämä jättä­vät haarniskansa taakseen.

Medinan taistelu

Vuona 627 Muhammadin uusi yhdyskunta kohtasi siihen asti suurimman haasteensa. Tuona vuonna Mekan quraishilaiset aloittivat erittäin mää­rätie­toisen hyökkäyksen musli­meja vastaan itse Medinassa. Muhammad päätteli, ettei ole järkevää kohdata quraishilaisia suoraan avotaiste­lussa, kuten Uhu­dissa, vaan hakeutua sitä vastoin turvaan Medi­naan, jota suojasivat laava­virta­ukset kolmesta suunnasta. Mekkalaisten oli näin ollen hyö­kä­ttävä luo­teesta käsin, virtausten välisestä laaksosta, ja juuri sinne Mu­hammad mää­räsi kaivetta­vaksi valli­haudan kaupungin suoje­lemiseksi.

Sahih al-Bukhari 4:52:208; Anas on kertonut: Vallihaudan (taistelun) päi­vänä an­sarit {vastikään islamiin kääntyneet} puhuivat: ”Olemme niitä, jotka olemme van­noneet us­kollisuutta Muhammadille jihadia var­ten (ikuisesti) niin kauan kuin elämme.” Pro­feetta vastasi heille: ”Oi, Allah! Ei ole muuta elämää kuin elämä tuonpuoleisessa. Joten kunnioita ansa­reita ja siirtolaisia {Mekasta} ante­liaisuu­dellasi.”

Ja Mujashi on kertonut: Veljeni ja minä menimme profeetan luo ja pyy­simme häntä ottamaan vastaan uskollisuudenvalan hijraa varten. Hän sanoi: ”Hijra ih­misineen on jo mennyt tapahtuma.” Kysyin: ”Mitä tarkoi­tusta varten sitten otat meiltä vastaan uskolli­suudenvalan?” Hän sanoi: ”Otan sen vastaan islamia ja jiha­dia var­ten.”

Vallihauta teki mekkalaisten aikeet tyhjiksi, ja he kykenivät lähettämään aino­astaan pieniä isku­joukkoja sen läpi. Muutaman päivän kuluttua he palasivat takaisin Mekkaan. Voit­tonsa jälkeen Muhammad kääntyi kol­matta juutalais­heimoa, Bani Quraizaa, vastaan Me­dinassa. Siinä missä Bani Qainuqa’ ja Bani Nadir olivat saaneet kärsiä karkotuksesta, Bani Quraizan kohtalo oli huomattavasti kehnompi:

Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 320–321: Kun quraizalaiset olivat antautu­neet, Allahin lä­hettiläs van­gitsi heidät Medinassa Bint al-Harit­hin taloon. Sitten hän lähti Medinan to­rille – tämä on yhä samalla pai­kalla – kaivatti sinne kai­vantoja ja lähetti hake­maan quraizalaisia. Hän hak­kautti heidän kau­lansa poikki noiden kaivanto­jen partaalla. Qurai­zalaiset tuotiin teloitet­tavaksi pieninä ryh­minä. Heidän jou­kossaan oli myös Al­lahin vihollinen Huyai ibn Akhtab sekä Ka’b ibn Asad, kan­sansa joh­taja. Kaik­kiaan qu­raizalaisia oli kuusi- tai seitsemän­sataa; jotkut jopa sanovat heitä olleen kah­deksan- tai yhdek­sän­sataa. Kun juuta­laisia vie­tiin ryhmä kerrallaan Allahin lähettilään luo, Ka’b ibn Asa­dille sanottin: ”Ka’b, mitä luulet meille nyt tehtävän?” Ka’b vastasi: ”Ettekö te koskaan ym­märrä? Ettekö te näe, ettei kutsuja lopeta työtään eivätkä kut­sutut enää tule ta­kaisin? Kautta Jumalan, tämä tarkoittaa kuolemaa!” Näin jatkui, kun­nes heidät kaikki oli teloitettu.

Tässä näemme selkeän ennakkotapauksen, joka selittää islamilaisten terro­ristien omalaa­tuisen mieltymyksen katkaista uhriensa kaula: se on vain yksi monista heidän profeettansa asettamista ennakkotapauksista.

Seuraavassa on vielä yksi kuvaus eräästä muslimien ryöstöretkestä, tällä kertaa Khaibar-nimi­seen paikkaan, jossa Khaibarin naiset jaettiin mus­limien kesken, kuten normaa­lina tapana oli. Ryöstöretken kohteena oli Bani Nadir ‑heimo, jonka Muhammad oli aiemmin karkottanut Medi­nasta.

Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 362: Allahin lähettilään luo tuo­tiin myös Kinana ibn ar-Rabi’, jonka hallussa Nadir-heimon aarteet oli­vat. Allahin lähetti­läs kysyi hä­neltä aar­teista, mutta hän kielsi tietä­vänsä, missä ne olivat. Eräs toi­nen juutalainen saa­pui Allahin lähettilään luo ja sanoi: ”Minä näin Kina­nan kiertelevän tämän raunion ympärillä joka aamu.” Allahin lähettiläs kysyi Kina­nalta: ”Mitä arve­let? Jos löy­dämme aarteen sinulta, sur­maanko minä sinut?” ”Kyllä”, vastasi Kinana. Alla­hin lähettiläs käski kaivaa raunioita, ja osa aarteesta löytyikin sieltä. Hän kysyi Kinanalta, missä loput oli­vat, mutta Kinana kieltäytyi näyttä­mästä niiden paikkaa hänelle. Allahin lähettiläs käski az-Zubair ibn al-Awwa­mia: ”Rankaise häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!” Az-Zubair iski hä­nen rinnastaan tulta tulikivillä, kunnes hän oli kuolla. Lopulta Allahin lähettiläs an­toi Ki­nanan Muhammad ibn Maslamalle, joka sur­masi hänet kostoksi vel­jes­tään Mahmudista.

Mekan valloitus

Muhammadin suurin voitto tuli v. 632, kymmenen vuotta sen jälkeen, kun hän oli seu­raajineen joutunut pakenemaan Medinaan. Tuona vuonna hän kokosi noin 10 000 mus­limin ja liittolais­heimon sotajoukon ja laskeu­tui alas kohti Mekkaa. ”Kun muslimit mars­sivat Mekkaan, Allahin lähet­tiläs oli van­nottanut johtajia, etteivät he saisi taistella ketään muuta vas­taan kuin niitä, jotka itse ryhtyisivät vastarintaan. Eräät ihmiset hän kuitenkin oli mää­rännyt tapetta­viksi, vaikka hei­dät löydettäisiin Kaaban verhojen suojista” (Pro­feetta Mu­hammadin elämä­kerta, s. 389).

Sahih al-Bukhari 3:29:72; Anas bin Malik on kertonut: Allahin lähettiläs saapui Mek­kaan sen valloituksen vuonna kantaen päässään arabialaista kypärää, ja kun profeetta otti sen päästään, eräs henkilö tuli sanomaan: ”Ibn Khatal on Kaaban verhojen suo­jissa.” Profeetta sanoi: ”Tappakaa hänet.”

Mekan valtauksen jälkeen Muhammad hahmotteli uskontonsa tulevai­suutta:

Sahih al-Bukhari 4:52:177; Abu Huraira on kertonut: Allahin lähettiläs sa­noi: ”{Viimei­sen tuomion} hetki ei ala, ennen kuin taistelette juutalai­sia vastaan ja kivi, jonka ta­kana juutalainen piilottelee, sanoo: ”Oi, mus­limi! Takanani piilot­telee juutalainen, jo­ten tapa hänet.”

Sahih al-Bukhari 1:2:24; Ibn Umar on kertonut: Allahin lähettiläs sanoi: ”Minut on määrätty {Allahin toimesta} taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes nämä to­distavat, että kellään muulla ei ole oikeutta tulla palvo­tuksi kuin Allahilla ja että Muhammad on Allahin lähettiläs, ja kunnes he rukoilevat täydellisesti ja maksa­vat almuveronsa. Joten jos he tuon te­kevät, niin he säästävät henkensä ja omai­suutensa minulta, paitsi mitä tulee isla­min lain säätämiin tapauksiin, ja sit­ten he joutuvat teke­mään Allahille tiliä teois­taan.”

Tällaisten sodanhaluisten julistusten pohjalta islamilainen valtioteoria jakaa maail­man dar al-is­lamiin eli islamin alueeseen (ts. niihin alueisiin, jotka ovat alistuneet Allahille) ja dar al-harbiin eli sodan alueeseen (ts. niihin alueisiin, jotka eivät ole vielä alistu­neet). Tämä jaottelu vallitsi Muhammadin aikana, aivan samoin kuin se vallitsee tänäkin päivänä. Niin silloin kuin nytkin islamin viesti vääräuskoiselle maa­ilmalle on ollut sama: alistu tai sinut alistetaan.

Shari’a – islamin laki

Islamin erikoisuus on shari’a, islamin laki, joka on koko­elma muslimin elämän pie­nim­mistäkin yksityiskohdista määrääviä säädöksiä. Shari’an keskeisinä oikeusläh­teinä toimivat Koraanin käs­kyt ja sunna (Muham­madin opetukset ja hänen asetta­mansa ennakkotapauk­set siten kuin ne on esitetty luotetta­vissa haditheissa ja Mu­hammadin elämäkerrassa). Shari’a asettaa toimintamallin hyvälle islamilaiselle yh­teiskunnalle, ja koska sen alkuperä on Koraanissa ja sunnassa, sen nou­dattaminen on pakollista. Shari’a on Allahin koko ih­mis­kunnalle määräämä lakiko­koelma. Shari’an rikkominen tai sen määräysvallan tunnus­tamatta jät­täminen merkitsee Allahin vas­taista kapinaa, jota vastaan Allahille us­kollisia vaaditaan taistelemaan.

Islamissa ei tehdä eroa uskonnollisten ja poliittisten asioiden välillä, vaan is­lam ja shari’a muo­dostavat perustavanlaatuisen välineen yhteiskunnan kaik­kien tasojen säätele­miseksi. Vaikka teo­riassa on mahdollista, että islamilaiset yh­teiskunnat voivat olla ulkoisesti erilai­sia – niillä voi olla esim. vaaleilla va­littu hallinto, perinnöllinen mo­narkkia jne. – niin olipa hallinnon ulkoi­nen ra­kenne mikä hyvänsä, shari’a on sää­detty sisältö. Tämä tosiasia asettaa shari’an ris­tiriitaan kaikkien sellaisten hallinto­muotojen kanssa, jotka perustu­vat johonkin muuhun kuin Koraaniin ja sunnaan.

Shari’an määräykset voidaan jakaa kahteen ryhmään:

1. Palvonnalliset teot (al-ibadat), joihin sisältyvät:

• Rituaalinen puhdistautuminen (wudu)
• Rukoukset (salah)
• Paastot (saum ja ramadan)
• Almuvero (zakat)
• Pyhiinvaellus Mekkaan (hajj)

2. Ihmisten väliset suhteet (al-muamalat), joihin sisältyvät:

• Taloudelliset liiketoimet
• Lahjoitukset
• Perintölait
• Avioliitto, avioero ja lastenhoito
• Ruoka ja juoma (ml. rituaaliteurastus ja metsästys)
• Rikosoikeudelliset rangaistukset
• Sota ja rauha
• Juridiset asiat (ml. todistajat ja todistusmuodot)

Kuten on mahdollista nähdä, harvassa ovat ne asiat, joita shari’a ei ni­men­omaisesti sää­tele. Kaikki käsien pesusta lastenkasvatukseen, vero­tukseen ja sotilaspolitiikkaan kuuluvat sen mää­räysvallan alle. Koska shari’a on johdettu Koraanista ja sunnasta, se antaa jonkin verran sijaa tulkinnalle. Mutta jos tar­kastelee kyseisiä shari’an oikeus­lähteitä, on il­meistä, että sovellettiinpa shari’aa kuinka hyvänsä, lopputulos on jotain, mikä on hyvin kaukana va­paasta ja avoimesta yh­teiskunnasta länsimai­sessa mielessä. Aviorikoksen tekijöiden ki­vittäminen, varkaiden käsien katkominen, islamin uskon hylkää­jien ja jumalan­pilkkaajien teloittami­nen, toisten uskontojen sortaminen, pakol­linen vihamielisyys ja aika ajoin toistuvat sodankäynnit ei-islamilaisia kansa­kuntia kohtaan ovat se normi, jonka shari’a määrää. Näin ollen vaikuttaa var­sin oikeuden­mu­kaista luokitella islam ja shari’a tota­lita­rismin muodoksi.[5]

Alkuperäinen kirjoitus: https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/


Mitä lännen tulee tietää: Jihad

---

Muhammad: Medina ja jihadin synty

Tuleminen oman kaupunkinsa ja heimonsa hylkäämäksi kirveli Muhammadia, ja hänen julistuksensa muuttui nopeasti suvaitsemattomammaksi ja armottomammaksi - varsinkin sen jälkeen kun hän saavutti enemmän valtaa. Islamin pyhin kirja heijastaa selvästi tätä vastakohtaisuutta. Koraanin myöhemmät osat lisäävät väkivallan ja muslimien maallisen koston aikaisempien osien uhkaukseen ikuisesta kadotuksesta niille jotka eivät usko Muhammadiin.

Juuri Medinassa islam muuttui suhteellisen rauhanomaisesta muilta kansoilta lainatusta uskonnosta sotilasmahdiksi, joka pyrki hallitsemaan yhteiskunnan kaikkia osa-alueita. Näiden viimeisten kymmenen vuoden aikana Muhammadin elämässä vääräuskoiset karkoitettiin tai orjuutettiin, käännytettiin islamiin miekalla tai jopa vangittiin ja teurastettiin sen mukaan mikä sopi tilanteeseen.

Rahoittaakseen pyrkimyksensä valtaan Muhammad määräsi ensin seuraajansa ryöstämään mekkalaisia karavaaneja pyhien kuukausien aikana, kun uhrit vähiten odottivat sitä. Tämä siitä huolimatta, että mekkalaiset eivät häirinneet häntä Medinassa (kts. MYTH: Muhammad and his Muslims were Persecuted by the Meccans at Medina)

Muhammad antoi kansalleen sopivia ilmestyksiä "Allahilta", jotka sallivat heidän murhata viattomia kulkijoita ja ryöstää heidän omaisuutensa (kts. Ibn Ishaq/Hisham). Muhammadin seuraajat alkoivat vähitellen himoita sotasaalista, tavaroita, naisia ja lapsia. (kts. MYTH: Muhammad Raided Caravans to Retrieve Stolen Property)

Taistelussa vangitut tuotiin usein Muhammadin eteen ja nämä rukoilivat häntä säästämään henkensä vedoten esimerkiksi siihen etteivät he olleet tappaneet muslimeita. Perinnetieto on selkeä kertoessaan Muhammadin jyrkästä asenteesta näissä tilanteissa. Muhammad ei tuntenut sympatiaa vaan määräsi teloitukset täytäntöön, usein hirveillä tavoilla. Eräässä tapauksessa hän määräsi miehen teloitettavaksi sanoen hänelle että "Helvetti" pitää huolen hänen orvoksi jääneestä tyttärestään (kts. Ibn Ishaq/Hisham ja MYTH: Muhammad Never Killed Captives)

Karavaanien ryöstelyt edelsivät ensimmäistä suurta taistelua, johon muslimiarmeija osallistui - Badrin taistelua. Nyt Mekka oli lähettänyt oman armeijansa suojelemaan karavaaniaan muslimiryöstelijöiltä. Nykyään muslimit haluavat kuitenkin väittää, että he taistelevat ainoastaan itsepuolustukseksi, mutta näin ei selvästi ollut Muhammadin aikana. Tosiasiassa Muhammadin täytyi painostaa vastahakoisia sotilaitansa lupauksilla paratiisista ja vakuutteluilla siitä että heidän uskontonsa oli tärkeämpi kuin vihollisten henki. (kts. MYTH: The Battle of Badr was Defencive)



Tämä on suomennos artikkelista http://www.thereligionofpeace.com/Pages/History.htm

-Ibn Matti


Muhammadin elämä, osa 6