Islamin perustelu lapsimorsiamille tulee kahdesta lähteestä: Jumalan määräyksistä Koraanissa (Koraani on Jumalan puhetta) ja Profeetan esimerkistä, joka on tallennettu hadith-kokoelmiin (lyhyitä kertomuksia Profeetan sanoista ja teoista).
Koraanin jakeessa 65:4 annetaan määräyksiä ajasta, joka on odotettava, ennen kuin avioero vaimosta astuu voimaan. Tämä odotusaika tarvitaan siksi, että varmistutaan ettei vaimo ole miehestä raskaana. Koraani viittaa vaimoihin, joiden kuukautiset eivät ole vielä alkaneet, mikä voi tarkoittaa käytännössä vain sitä, että vaimo oli esipuberteetti-ikäinen, kun mies meni hänen kanssaan naimisiin.
Koraani 65:4 Niille vaimoistanne, joiden kuukautiset ovat keskeytyneet, tai jos olette tästä epävarmoja, olkoon koekautensa, kolme kuukautta, samoin niille, joille kuukautiset eivät ole alkaneet; ...
Islamissa Profeetan elämä, hänen kaikki tekonsa, ovat pyhiä ja jokaisen muslimin tulee jäljitellä hänen tekojaan. Profeetta kihlasi toverinsa Abu Bakrin, josta tuli myöhemmin ensimmäinen kalifi, tyttären Aishan, kun tämä oli kuusivuotias ja yhtyi häneen, kun hän oli yhdeksänvuotias. Tämä mainitaan sunnimuslimien kaikkein arvovaltaisimmassa hadith-kokoelmassa al-Bukharissa, ja tämän vuoksi sukupuolinen kanssakäyminen lasten kanssa on islamissa, ei paitsi sallittua, vaan myös Jumalalle otollinen, hurskas teko.
Hadith-kokoelmat löytyvät netistä, tässä Aishan kertomus avioliitostaan Profeetan kanssa.
Sahih Bukhari Volume 007, Book 062, Hadith Number 064.Narrated By 'Aisha : That the Prophet married her when she was six years old and he consummated his marriage when she was nine years old, and then she remained with him for nine years (i.e., till his death).
Aisha kertoi: Profeetta meni hänen kanssaan naimisiin, kun hän oli kuusi vuotta vanha ja avioliitto laitettiin täytäntöön, kun hän oli yhdeksän vuotta vanha, ja hän pysyi Profeetan kanssa yhdeksän vuotta (Profeetan kuolemaan saakka).
Aisha oli siis noin 18 vuotias Profeetan kuollessa. Jumala kieltää Koraanissa Profeetan vaimoja menemästä uudelleen naimisiin Koraanin jakeessa 33:53 : "... Ei teidän sovi häiritä Jumalan sananjulistajaa eikä liioin koskaan ottaa hänen entisiä vaimojaan avioksi, sillä se on totisesti viheliäistä Jumalan silmissä."
Aisha jäi siis ikileskeksi Profeetan kuoltua. Hänellä oli kuitenkin merkittävä rooli myöhemmin islamin vallanperimyksessä. Muslimit olivat nimittäin jakaantuneet kahteen eri leiriin, joista toinen kannatti Aishan puoluetta (hänhän oli ensimmäisen kalifin Abu Bakrin tytär) ja toinen Profeetan tyttären Fatiman aviomiehen Alin puoluetta, jotka molemmat katsoivat olevansa oikeutettuja seuraamaan Muhammadia kalifeina, islamilaisen valtion johtajina. Kerrotaan, että Aisha johti sotajoukkoa, kun hänen puolueensa kävi taisteluun Fatiman ja Alin kannattajia vastaan. Aisha kärsi lopulta tappion, Alista tuli kalifi ja Aisha vietti loppuelämänsä hiljaiseloa, Profeetan vaimona häntä ei rangaistu sen enempää. Aishan puolueen jälkeläiset ovat nykyään sunnimuslimeja ja Alin, Muhammadin vävyn, jälkeläiset ovat shiiamuslimeja, ja nämä kaksi islamin lahkoa ovat olleet tukkanuottasilla aina siitä lähtien.
Historioitsija Tom Holland esittää erään teorian Aishan iästä, joka liittyy juuri tähän sunni-shiia-kiistaan. Hadith-kokoelman kokoaja Al-Bukhari oli sunnimuslimi ja hän saattoi esittää Aishan hyvin nuorena vaimona sen vuoksi, että silloin tämä ei varmasti olisi voinut olla tekemisissä kenenkään muun miehen kuin Profeetan kanssa. Tällöin hänen isänsä Abu Bakrin valinta ensimmäiseksi kalifiksi saa ikään kuin oikeutuksensa. Alin puolue tietysti vaati valtaa itselleen sen perusteella, että hänen vaimonsa Fatima oli Profeetan tytär.
"Pelko (jota kylvetään vihollisten sydämiin) on tehnyt minusta voittoisan, ja kun minä nukuin, maailman aarteiden avaimet tuotiin minulle ja pantiin minun käteeni."
Näin sanoo islamin profeetta Muhammad Sahih Bukharin hadithissa (Bukhari: 4.52. 220).
Muhammad valloitti Arabian niemimaan heimo kerrallaan. Jos vihollinen vastusteli, Muhammad tappoi miehet, takavarikoi heidän omaisuutensa ja otti heidän naisensa ja lapsensa orjiksi. Naisista tuli muslimien jalkavaimoja.
Tämän vuoksi monet heimot antautuivat Muhammadille ilman taistelua. Silloin he saivat pitää omaisuutensa, naisensa ja lapsensa. He saivat myös pitää uskontonsa mikäli maksoivat muslimeille erityistä veroa, jizyaa. Tämä oli tietysti houkutteleva vaihtoehto kuolemalle ja orjuudelle. Ja näin vihollisten sydämiin kylvetty pelko teki Muhammadista voittoisan.
Islamin lopullinen päämäärä on levittää islamin uskonto koko maailmaan ja saattaa Jumalan laki sharia sen lainsäädännöksi. Tämän päämäärän saavuttamiseksi voidaan käyttää mitä tahansa keinoja aina rauhanomaisesta lähetystyöstä täysimittaiseen sotaan. Terroriteoilla kylvetään kauhua uskottomien sydämiin ja uskottomat myöntyvät muslimien vaatimuksiin siinä toivossa, että heidät säästettäisiin terrori-iskuilta.
Nämä vaatimukset ovat aina sharia-lain soveltamista länsimaisessa yhteiskunnassa ja tällä tavoin Jumalan laki hivutetaan pala kerrallaan voimaan. Ensimmäiset vaatimukset vaikuttavat kohtuullisilta, kuten omat uimahallivuorot (sharia kieltää naisten ja miesten vapaan yhdessäolon) tai uskonnon mukaiset perheoikeudet (kuten Britanniassa jo tehdään), joissa sovelletaan sharian perheoikeutta.
Sharian soveltaminen perheoikeuteen voi vaikuttaa viattomalta, mutta useimmat toisuskoiset eivät ymmärrä, mitä sharian soveltaminen esimerkiksi avioeroihin tarkoittaa. Sen vuoksi on ehdottoman tärkeää, että kansalaiset saavat islamista totuudenmukaista tietoa. Tietoa on toki saatavilla, mutta useimmat ovat tässäkin asiassa valtamedian varassa, joka on päättänyt olla käsittelemättä islamin epämiellyttäviä puolia.
Olisiko niin, että toimittajat ovat antaneet pelolle vallan? Jos vältämme muslimien loukkaamista, niin ehkäpä he eivät sitten loukkaannu ja radikalisoidu ja jättävät Temppeliaukion kirkon ja muut Helsingin nähtävyydet rauhaan? Jospa suostuisimme antamaan imaameille vallan päättää musliminaisten avioliitoista ja rakentaisimme oikein hienon moskeijan Hanasaareen, niin ehkäpä muslimit eivät alkaisi tulkitsemaan Koraania ISISin tapaan ja vuokraisi autoja tappotarkoituksiin?
Bosch Fawstin on kasvanut muslimiperheessä, mutta ymmärrettyään uskontonsa todellisen olemuksen luopui islamista ja vastustaa nykyään islamofasismia piirtämällä. Häneltä on ilmestynyt Pigman sarjakuvakirja ja hän julkaisee ja myy piirroksiaan blogissaan http://fawstin.blogspot.fi/
Texasin Garlandissa järjestetyssä pilapiirroskilpailussa Fawstin sai ensimmäisen palkinnon Muhammedia esittävällä piirroksellaan. Tapahtuma keskeytettiin muslimiterroristien yritettyä massamurhaa tilaisuuden osallistujia kohtaan. Turvamiehet ampuivat terroristit eikä sivullisia kuollut.
Bosch Fawstin puhuu Garlandin sarjakuvatapahtumassa:
Ensimmäinen palkinto annettiin tästä piirroksesta:
"Et saa piirtää minua!" - "Siksipä juuri piirrän sinut."
Olemme lähettäneet sinut, oi Muhammed, vain armoksi maailman kansoille.
Koraani 21:107
Ne "monet edut", jotka Muhammad oli luvannut pettyneille seuraajilleen Hudaibiyyassa, oli Khaibarin juutalaisten varallisuus. Rauhansopimus oli poistanut mekkalaisten uhan, mikä mahdollisti Muhammadille hyökkäyksen Khaibarin juutalaisia vastaan ja näiden omaisuuden ryöstämisen, aivan samoin kuin oli tehty Yathribin juutalaisille. Muhammad ei kertonut suunnitelmistaan kenellekään moneen kuukauteen, mutta eräänä päivänä hän määräsi Hudaibiyyassa mukana olleet aseisiin. Kun ihmiset kuulivat, että kohteena oli Khaibar, monet muutkin ilmoittautuivat halukkaiksi lähtemään sotaretkelle, mutta Muhammad ei kelpuuttanut mukaan muita kuin ne, jotka olivat osallistuneet pyhiinvaellukselle. Hän syytti vapaaehtoisia siitä, että he halusivat mukaan vain sotasaaliin toivossa eivätkä hänen uskontonsa levittämisen vuoksi. He voisivat liittyä mukaan hyvän asian puolesta. Sotasaalista he eivät saisi. Tällä tavalla hän antoi heille opetuksen, mutta sotasaaliin epäämisen vuoksi hän sai kokoon vain suhteellisen pienen sotajoukon, noin tuhatviisisataa miestä.
Khaibarin keidas oli yksi läntisen Arabian vauraimmista alueista. Se oli kapea, kiemurteleva ja hedelmällinen laakso muinaisten laavakenttien välissä. Sitä sanottiin Hijazin taatelitilaksi ja se oli kuuluisa myös vihanneksista, viljasta, silkkivaatteista, metallityökaluista ja sotatarvikkeista. Puolenkymmentä sukulaisuuden ja uskonnon yhdistämää klaania asui linnoituksissa ja ympäröivissä kylissä, joilla kullakin oli omat viljelyksensä ja peltonsa. Joillakin viljelyksillä oli teolliset mittasuhteet: yhdessä kerrottiin olevan neljäkymmentätuhatta taatelipalmua, toisessa kaksitoistatuhatta. Tällainen tuotanto ja sen aikaansaama kauppa ulkomaailman kanssa mahdollistivat Khaibarin juutalaisille elintason, jota vähemmän yritteliäät kansat kadehtivat.
Sotasaaliin lisäksi Muhammadin motiivina hyökätä Khaibariin oli hänen profeetan kunniansa. Kuten Yathribin juutalaiset, myös Khaibarin juutalaiset kieltäytyivät omaksumasta hänen uskontoaan ja ottamasta häntä uskonnolliseksi johtajakseen. Sen sijaan he juonittelivat häntä vastaan. Useammin kuin kerran hän oli saanut tietoonsa, että Khaibarin juutalaiset olivat luvanneet ghatafaneille osuuden sadostaan palkkioksi avusta häntä vastaan. Hän tulkitsi tämän todisteeksi salaliitosta hyökätä häntä vastaan, mutta juutalaiset näyttäväisivät olleen enemmänkin aikeissa puolustautua kuin hyökätä. Muhammadin sotavoimien kasvaessa khaibarilaiset etsivät monilukuisemmista ghatafaneista liittolaista puolustamaan keidasta hyökkääjää vastaan. Niinpä kun huhut Muhammadin aikeista hyökätä saavuttivat Khaibarin, Kinana, eräs Nadir-heimon johtajista, jotka olivat asettuneet Khaibariin, kun heidät oli karkoitettu Yathribista, kiirehti tapaamaan ghatafanien johtajia tarkoituksenaan saada heiltä sotilaallista apua.
Muhammad pyrki yllätyshyökkäykseen ja suoritti pikamarssin pohjoiseen taittamalla Yathribin ja Khaibarin välin vain kolmessa päivässä. Hän lähetti edeltä miehiä levittämään huhua, että armeija aikoi hyökätä suojattomia ghatafanien leirejä vastaan aavikkotasangoilla, jotka alkoivat heti laavakenttien jälkeen. Harhautus onnistui. Ghatafanien vahvistukset olivat jo saapuneet Khaibariin tai olivat vielä matkalla, mutta he kiirehtivät takaisin kuultuaan, että heidän oma kansansa oli vaarassa. Lähestyessään Khaibaria Muhammad sijoitti pari sataa ratsumiestä strategisiin vuorisoliin tukkimaan ghatafanien tien mikäli he palaisivat takaisin ja varmisti näin selustansa.
Leiri oli noin kymmenen kilometriä Khaibarista ja se toimi ensimmäisen hyökkäyksen tukikohtana. Hyökkäys alkoi aamun koitteessa. Pimeyden turvin joukot siirtyivät laavakentän reunojen kallioille, mistä oli näkymä Khaibariin. Seuraten periaatettaan Muhammad odotti ensin, josko kuulisi rukouskutsun, aina musiikkia hänen korvilleen, ennen kuin aloitti hyökkäyksen. Voi vaikuttaa järjettömältä, että hän odotti kuulevansa rukouskutsun juutalaisten yhteisöstä, joka oli hänen perivihollisensa, mutta se oli käytäntö, jonka hän oli säätänyt: kaikki mitä hän teki, oli sunnaa, esikuvallista toimintaa, joka edisti "Allahin" asiaa. Uskovaisten tuli noudattaa hänen Koraaninsa määräyksiä, mutta myös hänen sunnaansa. Siksi hän toimi tälläkin kertaa samalla tavalla ja odotti rukouskutsua, vaikka tiesi, ettei sitä kuulu. Kerrotaan, että hän rukoili odotellessaan ja pyysi Allahia antamaan hänelle Khaibarin "hyvän", tarkoittaen sotasaalista ja vankeja. Rukouksen loppusanat ovat oppikirjaesimerkki psykologisesta projektiosta: "Ja me etsimme Sinun suojelustasi sen pahuudelta ja sen asukkaiden pahuudelta ja kaikelta pahuudelta, mitä siellä on!"
Juutalaisilla oli lukuisia linnoituksia, jotka olivat kolmessa suuremmassa ryppäässä kattaen koko laakson, kivirakennelmat pilkistivät vehmaiden viljelysten välistä. Suurimpien klaanien linnoitukset oli rakennettu laavakenttien huipuille tai laaksojen korkeimmille paikoille. Vaikuttavin niistä oli rakennettu kukkulan huipulle ja se kohosi yli kolmekymmentä metriä puiden latvojen yläpuolelle. Siellä oli myös salainen lähde, jonka vesi johdettiin kallioon louhittua tunnelia pitkin linnoitukseen. Juutalaiset nousivat ylös aikaisin aamulla, ja kun aamu valkeni, hyökkääjät näkivät heidän jättävän asumustensa turvan pidellen käsissään kuokkia, lapioita ja muita maataloustyökaluja matkalla päivän töihin. Juutalaiset odottivat hyökkäystä, mutta eivät arvanneet, että se oli jo käsillä. Muhammad antoi hyökkäysmerkin huutamalla "Allahu Akbar! Jumala on suurin! Khaibar on tuhon oma!" Ratsastaen hevosilla ja nopeilla kameleilla he rynnäköivät laaksoon huutaen "Oi valloittajat, tappakaa, tappakaa!" Joka puolella juutalaiset antoivat varoituksen: "Muhammad tulee! Muhammad tulee!"
Sen sijaan, että olisivat koonneet armeijansa yhteiseen hyökkäykseen Muhammadia vastaan, juutalaiset suojautuivat linnoituksiinsa toivoen kestävänsä hyökkäyksen. Linnoituksissa oli ruokaa, vettä ja aseita. Tämä puolustusstrategia osoittautui virheeksi, sillä Muhammad valloitti yhden linnoituksen kerrallaan. Piiritys alkoi ensimmäisten linnoitusten ryppäästä nimeltään Nata, jonka päälinnoitus kuului juutalaiselle sotilaalle Marhabille. Muhammad piiritti Marhabin linnaa yli viikon, mutta ei onnistunut murtamaan sen vahvaa pääporttia. Iltaisin Muhammadin joukot palasivat selustassa olevan leirinsä turviin peläten yöllisiä hyökkäyksiä, jos he jäisivät laaksoon. Ensimmäisten viiden päivän ajan Muhammad oli migreenin kourissa ja joutui makailemaan leirissä. Hän vaihtoi päälliköitä, mutta kukaan heistä ei onnitustunut tunkeutumaan Marhabin mahtavaan linnoitukseen, jonka muurit olivat korkeat ja vahvat, ja jota puolustivat urheat sotilaat haarniskoissaan. Kirjallisuudessa kerrotaan erilaisia versioita kaksintaistelusta, joka päättyi Marhabin kuolemaan. Toisessa versiossa Ali otti haasteen vastaan ja voitti vastustajansa hurjalla iskulla, joka lävisti Marhabin kypärän. Toisessa taas Maslama pyysi Muhammadilta lupaa taistella Marhabia vastaan kostona kuolleesta veljestään. Hurjan miekkataistelun jälkeen Maslama leikkasi Marhabin toisen tai molemmat jalat irti ja jätti tämän vuotamaan kuiviin, mutta Ali tuli väliin, katkaisi vihollisen pään ja riisui tältä sitten haarniskan, mikä johti riitaan siitä kumpi oli oikeutettu sotasaaliiseen. Muhammad päätti asian Maslaman hyväksi. Kerrotaan, että Marhabin veljet tulivat sitten yksi kerrallaan kaksintaisteluun Muhammadin miesten kanssa ja heidät kaikki tapettiin.
Läpimurto tapahtui, kun eräs juutalainen joko loikkasi vihollisen puolelle tai vangittiin ja suostuteltiin yhteistyöhön. Muhammad sai tietää häneltä, että juutalaiset olivat kauhuissaan ja he olivat siirtäneet naiset ja lapset toiseen linnoitukseen kauempana laaksossa. Juutalainen kertoi Muhammadille linnoituksessa olevista piiritysaseista - katapultista ja muurinmurtajista, jotka oli katettu suojaten niiden kantajia nuolilta ja yläpuolelta heitetyiltä kiviltä. Hän myös tarjoutui näyttämään heille salaisen pääsytien linnoitukseen, mutta kirjallisuus antaa myös vaihtoehtoisen version, jossa hänen sallittiin palata linnoitukseen, ja hän avasi portin seuraavana päivänä. Useimmat juutalaisista puolustajista kiipesivät muurien yli ja pakenivat toisiin linnoituksiin. Ne, jotka vastustelivat, kukistettiin ja tapettiin. Toiset yrittivät piiloutua, mutta löydettäessä heidät pakotettiin polvistumaan ja mestattiin.
Marhabin linnan valloitus oli tärkeä voitto, sillä se antoi Muhammadille tukikohdan laaksossa. Hän siirsi leirinsä linnoitukseen, missä se oli turvassa vastahyökkäyksiltä. Hän miehensä kuitenkin valittivat, että kaiken näkemänsä vaivan jälkeen he eivät olleet saaneet paljon mitään saalista. Lisäksi heillä oli pulaa ruuasta. He olivat ottaneet Yathribista mukaansa ruokaa vain matkan tarpeiksi ja olivat olettaneet elävänsä sen jälkeen ryöstösaalilla. Marhabin linnoituksesta ei löytynyt juurikaan syötäväksi kelpaavaa ja nyt ruoka oli lopussa. Monet miehistä olivat syöneet viimeisen ateriansa päivää ennen linnoituksen valloittamista ja senkin he olivat saaneet vain erään soturin urhoollisuuden ansiosta. Muutama lammas oli päässyt ulos juutalaisten linnoituksesta, mutta ne olivat lähellä muureja ja nuolenkantaman päässä. Muhammad pyysi vapaaehtoisia sieppaamaan lampaan ja sanoi: "Kuka miehistä ruokkii meidät noilla lampailla?" Mies, joka tunnettiin hassusta kävelytyylistään, sanoi: "Minä teen sen, oi Jumalan lähettiläs!" Nuolia väistellen hän sieppasi uuhit molempiin kainaloihinsa ja juoksi takaisin omille linjoilleen silmät pullottaen ja pää taaksepäin kallellaan kuin pelästyneellä strutsilla. Muhammad oli vaikuttunut suorituksesta ja osoitti hänelle suosiotaan: "Oi Jumala, olkoon hän kauan ilonamme!", hän huudahti. Mutta kaksi lammasta tuhannelleviidellesadalle miehelle ei ollut kuin suupala jokaiselle, tuskin sitäkään. Epätoivoissaan jotkut miehistä ottivat kiinni muutamia aaseja ja teurastivat ne. Liha kypsyi jo padoissa ja miehet valmistautuivat ruokailemaan, kun Muhammad sai tietää asiasta. Hän julisti, että aasin lihan syöminen on kiellettyä. Sikojen tavoin aasien tiedettiin syövän lantaa ja ne olivat sen tähden epäpuhtaita. Hän antoi käskyn kaataa kaikki keittoastiat maahan. Vastahakoisesti nälkäiset taistelijat suostuivat.
Sinä päivänä Muhammad oli mainiolla tuulella ja hän antoi uusia määräyksiä. Jopa pahempi kuin aasin lihan kieltäminen oli seksin kieltäminen vangittujen naisten kanssa heti vangitsemisen jälkeen. Se oli kova käsky, sillä tällainen seksi kuului luontaisetuihin ja oli yhtä hyvä kannustin taisteluun kuin sotasaalis. Se ei aikaisemmin ollut ollut ongelma Muhammadille. Vangittuja naisia oli aina voinut vapaasti raiskata, mutta nyt asia muuttui: Jumala ei pitänyt sitä hyvänä asiana. Muhammad seisoi Marhaban linnoituksen pihalla ja luetteli uusia määräyksiään aloittaen vangituista naisista: "Ei ole luvallista miehelle, joka uskoo Jumalaan ja viimeiseen päivään, sekoittaa siementään toisen miehen siemeneen." Hän selitti sen niin, että tyhminkin heistä ymmärtäisi: se tarkoitti, että on odotettava riittävän kauan, että voidaan todeta, ettei nainen ole raskaana aviomiehestään. Hänellä oli ensin oltava kuukautiset, mutta sen jälkeen he voisivat harrastaa seksiä hänen kanssaan niin paljon kuin haluaisivat. Jos hän sattuisi olemaan raskaana, ei häneen saisi koskea ennen kuin hän on synnyttänyt. Hän antoi myös säädöksen väliaikaisesta avioliitosta, huviliitoista, kuten niitä kutsuttiin, jotka olivat eräänlaisia yhden yön romansseja. Tämä käytäntö oli kehittynyt uskovaisten keskuudessa kiertämään määräystä avioliiton ulkopuolisesta seksistä, josta oli rangaistuksena ruoskiminen, jos tekijä oli naimaton, ja kuolemantuomio kivittämällä mikäli tekijä oli naimisissa.
Toiset määräykset koskivat sotasaaliista varastamista. Saaliista näpistelystä oli tullut vakava ongelma. Aikaisemmilla retkillä miehet olivat lainanneet tavaroita saaliskasoista ennen kuin ne oli jaettu laillisille omistajilleen. Uskovaiset saattoivat ottaa hevosen tai kamelin, ajaa sen väsyksiin ja sitten palauttaa sen. Tai he ottivat vaatteen ja palauttivat sen rikkinäisenä. Tai sitten he ottivat jotain eivätkä edes palauttaneet sitä. Muhammad kertoi heille, että Jumala ei pitänyt siitä. Vaikka hän itse ei saisi koskaan tietää, Jumala tietää kaiken, ja on mahdotonta salata sellaista Jumalalta. He eivät voisi salata edes ajatuksiaan Jumalalta, saati sitten pikku varkauksia sotasaaliista. Varkaita oli varoitettu: varastettu vaatekappale muuttuu tuleksi, jonka Jumala pukee varkaan ylle; varastetut jalkineet muuttuvat tulisiksi kengiksi, jotka polttavat kieroja jalkoja ikuisesti.
Aasin lihan keittoastioiden kaataminen maahan oli Muhammadilta nerokasta motivointia. Nälkäiset sotilaat olivat raivokkaita taistelijoita, erityisesti, koska seuraavassa linnoituksessa kerrottiin olevan runsaasti ruokatarpeita. Juutalainen loikkari oli kertonut Muhammadille, että yksi Natan linnoituksista kuului Sab-nimiselle juutalaiselle, joka oli yksi laakson rikkaimmista. Seuraavana päivänä Muhammadin miehet mursivat Marhabin linnoituksesta saaduilla muurinmurtajilla portit ja ryntäsivät linnoitukseen. Kuten oli käynyt Marhabin linnan valtauksessa, nytkin suurin osa juutalaisten sotilaista pakeni muurien yli, ja ne jotka jäivät kiinni, tapettiin. Armeija juhli linnasta löydetyllä ruualla. Siellä oli myös valtavia viiniruukkuja. Muhammad määräsi ruukut kaadettavaksi maahan tai rikottaviksi, muttä eräs uskovainen - häntä kutsuttiin Alkoholisti-Abdullahiksi - ei voinut vastustaa kiusausta ja joi itsensä sikahumalaan. Muhammad löi häntä sandaalillaan ja antoi sitten miesten hakata häntä lisää, mutta Abdullah oli niin juovuksissa, ettei tuntenut mitään. Abdullah istui jalat ristissä muiden seurassa typerästi hymyillen, kun ruoka tuotiin, ja miehet katselivat syödessään kuinka hän huojui puolelta toiselle.
