Tässä katkelma Ayaan Hirsi Alin elämänkerrasta "Pakomatkalla", jossa hän kertoo kuinka hänet, hänen isoveljensä ja pikkusiskonsa ympärileikattiin.
Kuten monissa Afrikan ja Lähi-idän maissa, Somaliassakin tehdään pienistä tytöistä "puhtaita" silpomalla heidän sukuelimensä. Muulla tavalla ei voi kuvata tätä menettelyä, joka tyypillisisesti tapahtuu noin viisivuotiaana. Kun lapsen häpykieli ja häpyhuulet on leikattu tai kaavittu pois tai - armeliaammilla alueilla - niihin on tehty pelkästään viiltoja tai reikiä, koko alue usein ommellaan kiinni niin, että tytön omasta arpeutuneesta lihasta syntynyt paksu kudoskaistale muodostaa siveysvyön. Pieni reikä sijoitetaan huolellisesti siten että siitä mahtuu ohut pissasuihku. Arpikudoksen pystyy repimään seksiä varten laajemmaksi vain kovalla voimalla.
Naisten sukuelinten silpominen on vanhempaa perua kuin islam. Kaikki muslimit eivät harjoita sitä, ja muutamat sitä harjoittavat kansat eivät ole islamilaisia. Mutta Somaliassa, jossa kutakuinkin jokainen tyttö silvotaan, käytäntöä perustellaan aina islamin nimessä. Ympärileikkaamattomat tytöt joutuvat paholaisten valtaan, lankeavat paheisiin ja perikatoon ja päätyvät huoriksi. Imaamit eivät koskaan yritä vastustaa käytäntöä: se pitää tytöt puhtaina.
Moni tyttö kuolee silpomisen aikana tai sen jälkeen infektioon. Muut komplikaatiot aiheuttavat suunnatonta, yleensä elinikäistä tuskaa. Isäni oli moderni mies ja piti käytäntöä barbaarisena. Hän oli aina vaatinut, että hänen tyttärensä jätettäisiin leikkamattomiksi. Tässä hän oli tavattoman edistysmielinen. Vaikka en uskokaan että se johtui samasta syystä, kuusivuotiasta Mahadia ei myöskään ollut vielä ympärileikattu.
Melko pian madrassassa käymäni ensimmäisen tappelun jälkeen isoäiti päätti, että meidän oli aika käydä läpi välttämätön ja asianmukainen puhdistautuminen. Isäni oli vankilassa ja äitini oli poissa pitkiä aikoja, mutta isoäiti varmistaisi, että vanhoja perinteitä kunnioitettaisiin vanhoilla tavoilla.
Tehtyään järjestelyt isoäiti oli hyväntuulinen ja ystävällinen koko viikon. Hänen makuuhuoneeseensa varattiin erityinen pöytä, ja taloon kokoontui monenlaisia tätejä, tuttuja ja tuntemattomia. Kun itse päivä koitti, minua ei pelottanut, olin vain utelias. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tulossa, paitsi että talossa oli juhlatunnelma ja meidät - kaikki kolme - puhdistettaisiin. Minua ei enää sanottaisi kintirleeyksi.
Mahad meni ensimmäisenä. Minut ajettiin pois huoneesta, mutta hetken kuluttua hiivin takaisin ovelle katselemaan. Mahad oli lattialla pää ja käsivarret isoäidin sylissä. Kaksi naista piteli hänen levitettyjä sääriään, joiden väliin oli kumartuneena vieras mies.
Huone oli lämmin ja saatoin haistaa hien ja suitsukkeen sekoituksen. Isoäiti kuiski Mahadin korvaan: "älä itke, älä tahraa äitisi kunniaa. Nämä naiset kertovat eteenpäin näkemästään. Pure hammasta." Mahad ei päästänyt ääntäkään, mutta hänen kasvoillaan vieri kyyneleitä kun hän puri isoäidin hartiahuivia. Hänen kasvonsa olivat kivun kurtistamat ja vääristämät.
En pystynyt näkemään, mitä muukalainen teki, mutta näin verta. Se pelotti minua.
Minä olin seuraava. Isoäiti heilutteli kättään edestakaisin ja sanoi: "Kunhan tämä pitkä kintir on poistettu, sinä ja sisaresi olette puhtaita." Isoäidin sanoista ja eleistä päättelin, että se iljettävä kintir, klitorikseni, kasvaisi jonain päivänä niin pitkäksi, että se heiluisi poikittain jalkovälissäni. Isoäiti tarttui minuun ja piteli ylävartaloani samassa asennossa kuin aiemmin Mahadin. Kaksi muuta naista piti sääriäni erillään. Mies, joka oli luultavasti kiertävä perinteinen ympärileikkaaja seppien klaanista, tarttui saksiin. Toisella kädellään hän tarttui jalkoväliini ja alkoi nykiä sitä, kuten isoäiti vuohta lypsäessään. "Siinä se on, siinä se kintir on", toinen naisista sanoi.
Sitten sakset menivät jalkoväliini ja mies leikkasi irti pienet häpyhuuleni ja klitorikseni. Kuulin sen, kuin lihanleikkaaja olisi napsauttanut ihran lihakimpaleesta. Jalkoväliini hulmahti viiltävä sanoinkuvaamaton kipu, ja ulvoin. Sitten seurasi ompelu: pitkä tylsä neula kömpelösti työnnettynä verta vuotaviin isoihin häpyhuuliini, äänekkäät ja tuskaiset protestointini, isoäidin lohduttvat ja rohkaisevat sanat. "Ayaaan, se tehdään vain tämän ainoan kerran elämässäsi. Ole urhea, hän on melkein valmis." Ompelun päätyttyä mies katkaisi langan hampaillaan.
Siinä on kaikki mitä pystyn siitä muistamaan.
Mutta muistan kyllä Haweyan vertahyytävät ulvahdukset. Vaikka Haweya oli nuorin - hän oli nelivuotias, minä viisi, Mahad kuusi - hän varmaankin pani vastaan paljon enemmän kuin Mahad ja minä, tai ehkä naiset olivat väsyneitä taisteltuaan meidän kanssamme ja heidän otteensa lipesi, koska mies teki pahoja viiltoja Haweyan reisiin. Haweyalle jäi niistä arvet koko elämänsä ajaksi.
Taisin nukahtaa, sillä vasta paljon myöhemmin sinä päivänä tajusin, että sääreni oli sidottu yhteen, jotta en voisi liikkua ja arpikudoksen muodostuminen helpottuisi. Oli pimeä ja rakkoni oli halkeamaisillaan, mutta pissaaminen sattui liikaa. Terävä kipu tuntui yhä, ja sääreni olivat aivan veressä. Hikoilin ja tärisin. Vasta seuraavana päivänä isoäiti onnistui suostuttelemaan minut pissaamaan edes hiukan. Siinä vaiheessa kaikki teki kipeää. Kun makasin vain hiljaa, kipu tykytti viheliäisesti, mutta virtsatessani kipuaalto oli yhtä terävä kuin leikkauksen aikana.
Toipumisemme kesti pari viikkoa. Isoäiti hoivasi meitä kaiken aikaa, yhtäkkiä lempeänä ja hellänä. Hän reagoi jokaiseen tuskaiseen parkuun tai ulinaan, jopa yöllä. Jokaisen kiduttavan virtsaamisen jälkeen hän pesi haavamme huolellisesti lämpimällä vedellä ja siveli niille violettia nestettä. Sitten hän sitoi sääremme taas yhteen ja muistutti, että meidän piti pysyä aivan hiljaa aloillamme. Muuten haavamme repeytyisivät, ja sitten se mies jouduttaisiin kutsumaan takaisin ompelemaan meidät uudestaan.
Viikon kuluttua mies tuli tutkimaan meidät. Hänen mielestään Mahad ja minä toivuimme hyvin, mutta Haweya olisi ommeltava uudelleen. Haweya oli repinyt haavansa auki irtsatessaan ja kamppaillessaan isoäidin kanssa. Kuulimme sen tapahtuvan; se oli hänelle valtava kärsimys. Koko toimitus oli kidutusta meille kaikille, mutta epäilemättä eniten kärsi juuri Haweya.
Mahad oli jo jalkeilla ja liikkeellä, melko lailla parantuneena, kun mies palasi poistamaan langan, jolla hän oli ommellut minut umpeen. Toimenpide oli jälleen hyvin kivulias. Mies kiskoi langat pihdeillä esiin kovakouraisesti. Taaskin isoäiti ja kaksi muuta naista pitelivät minua aloillaan. Mutta sen jälkeen, vaikka minulla oli jalkovälissäni paksu muhkurainen arpi, joka sattui jos liikuin liikaa, ainakaan säärieni ei tarvinnut olla enää yhteen sidottuina, eikä minun enää tarvinnut maata liikkumatta kaiket päivät.
Haweyalta meni vielä viikko päästä lankojenpoistovaiheeseen, ja neljä naista joutui pitelemään häntä paikallaan. Minä olin huoneessa toimenpiteen aikana. En koskaan unohda pakokauhua hänen kasvoillaan ja äänessään, kun hän kirkui sielunsa pohjasta ja koetti kaikin keinoin pitää säärensä yhdessä.
Sen jälkeen Haweya ei ollut enää koskaan entisensä. Hänelle nousi kuume moneksi viikoksi ja hän laihtui kovasti. Hänellä oli kauheita painajaisia, ja päiväaikaan hän alkoi tömistellä ollakseen yksin. Aikaisemmin hyväntuulinen ja leikkisä pikku sisareni muuttui. Toisinaan hän vain tuijotti poissaolevasti tyhjyyteen tuntikausia. Meistä kaikista kolmesta tuli vuoteenkastelijoita ympärileikkauksen jälkeen. Mahadin tapauksessa se kesti pitkään.
Äiti oli raivoissaan palatessaan senkertaiselta matkaltaan. "Kuka pyysi sinua ympärileikkaamaan heidät?" hän karjui äidilleen vihaisempana kuin olin koskaan häntä nähnyt. "Sinä tiedät, että heidän isänsä ei halua sitä tehtävän! Allah tietää, ettei minua ole koskaan elämässäni petetty yhtä pahasti kuin sinä olet tehnyt. Mikä sinuun meni?"
Isoäiti kääntyi äitiäni kohti raivon vallassa. Hän huusi, että hän oli tehnyt äidille suunnattoman palveluksen. "Kuvittele tyttäriäsi kymmenen vuoden kuluttua - kuka menisi heidän kanssaan naimisiin, jos heillä heiluisi pitkä kintir puolisääressä? Luuletko, että he pysyvvät ikuisesti lapsina? Olet kiittämätön ja epäkunnioittava, ja jos et halua minua talossasi, minä lähden." Tällä kertaa hän tosiaan tarkoitti sitä.
Äiti ei halunnut isoäidin lähtevän, joten hän lähetti hakemaan paikalle kaksossisarensa Halimon, Sanyarin äidin. Halimo-täti ja äiti olivat aivan samannäköiset. Molemmat olivat pitkiä, laihoja ja tummaihoisia, eikä kummankaan tukka ollut kähärä kuten minulla vaan aaltoili viehkeästi kasvojen ympärillä ja asettui nutturaksi niskaan. Kaikilla Artan-suvun naisilla oli pitkät solakat raajat ja kädet ja täydellinen ryhti, mutta piirteiden samankaltaisuudesta huolimatta Halimo-täti oli paljon lempeämpi kuin äitini. He istuivat puhumassa tuntikausia odottaen isoäidin tyyntyvän. Sitten kaikki, myös Mahad, alkoivat maanitella isoäitiä jäämään.
Sen jälkeen ympärileikkauksesta ei keskusteltu lainkaan. Se oli vain asia, joka oli tapahtunut - jonka oli täytynyt tapahtua. Meidät oli silvottu.
-------------
Katso myös Ayaanin naisten aseman parantamiseen tähtäävän järjestön kotisivu: The AHA Foundation
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti