22. helmikuuta 2012

Tiesitkö jo tämän islamista?

Kun Muhammad oli viisikymppinen, hän nai Aisha-nimisen tytön, joka oli kuusivuotias. Avioliitto sai täyttymyksensä (kiertoilmaisu sukupuoliyhteydelle), kun Aisha oli yhdeksänvuotias. Tämä on yksi syy miksi lapsimorsiamet ovat yhä yleisiä muslimimaailmassa. Tullessaan valtaan Iranissa vuonna 1979, ajatolla Khomeini laski tyttöjen avioliiton ikärajan yhdeksään vuoteen seuraten näin Muhammadin esimerkkiä.

Muhammad osallistui 800 juutalaismiehen joukkomurhaan. Nämä olivat antautuneet kuuluisan taistelun jälkeen. He kaivoivat ensin haudat valmiiksi ja mestasivat sitten juutalaiset, joiden ruumiit heitettiin kaivantoihin.Naiset ja lapset jaettiin voittoisille muslimeille orjiksi.

3 Kun eräs nainen tunnusti Muhammedille synnyttäneensä avioliiton ulkopuolisen lapsen, Muhammad antoi määräyksen, että nainen sai vieroittaa lapsensa, jonka jälkeen hänet kivitettäisiin kuoliaaksi. Tuomio pantiin ajallaan täytäntöön. Vuonna 1994 Nigerian sharia-tuomioistuin antoi samanlaisen tuomion Amina Lawalille ja seurasi näin täsmällisesti Muhammadin esimerkkiä. Koska Muhammadin toiminta nähdään muslimien keskuudessä pyhänä, näitä lakeja on lähes mahdoton muuttaa.

4 Muhammad tuki orjuutta. Hän antoi orjia lahjaksi. Hän omisti itse kaikenlaisia orjia, miehiä, naisia ja mustia. Hän antoi orjiaan kumppaneilleen näiden seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjiksi. Hän seisoi ja rukoili, kun toiset hakkasivat orjia. Hän osallistui naisorjien väkisinmakaamisiin taisteluiden jälkeen. Hän vangitsi orjia ja myi heidät saadakseen rahaa sotaretkiinsä.

5 Muhammad määräsi seuraajansa ryöstämään karavaaneja rahoittaakseen alkavaa sotapäällikön uraansa Medinassa. Ryöstelijät ja merirosvot saavat oikeutuksensa Muhammadin esimerkistä.

6 Muhammad sanoi: "Jos joku loukkaa profeettaa, tappakaa hänet." Tämä on yksi syy miksi muslimit ovat niin suvaitsemattomia niitä kohtaan, jotka arvostelevat Muhammadia. Se selittää myös miksi arvostelijoita halutaan tappaa. Se on myös syy siihen, että islamilainen laki määrää teloittamaan jokaisen joka loukkaa Muhammadia tai islamia. Kristitty nainen odottaa tälläkin hetkellä teloitusta Pakistanissa koska hän on "loukannut Muhammadia."

7 Muhammad sanoi: "Jos joku jättää islamin, tappakaa hänet." Siksi muslimien on hyvin vaikeaa jättää uskontoaan. Abdul Rahman lennätettiin Italiaan turvaan, koska häntä uhkasi teloitus kääntymisestä kristinuskoon. Monet muut olivat vähemmän onnekkaita. Islamilainen laki määrää uskosta luopuvat teloitettavaksi. Islamilaiset maat kampanjoivat saadakseen kielletyksi islamin kritiikin maailmanlaajuisesti. He tavoittelevat sitä Yhdistyneiden Kansakuntien välityksellä (ja saavat aikaan tuloksia!).

8 Islamin lain mukaan naisen todistus on vain puolet miehen todistuksen arvosta. Islamin lain mukaan naisen uskottavuus on vain puolet miehen uskottavuudesta.

9 Elämänsä loppupuolella Muhammad ylpeili "olleensa voitokas terrorin avulla." Onko sitten ihme, jos monet muslimit ovat ryhtyneet terroristeiksi.

10 Hän myös julisti käskyä, jonka mukaan muslimien on taisteltava vääräuskoisia vastaan, kunnes koko maailma on islamin hallussa.

11 Koraanissa sanotaan 91 kertaa, että muslimin on seurattava profeetan esimerkkiä yksityiskohtaisesti. Miettikää mitä se tarkoittaa käytännössä!

Tämä oli pieni otos tosiasioita islamista. Niiden pitäisi riittää näyttämään sinulle, että islamin perustaja oli julma sotapäällikkö ja hänen sanansa ja tekonsa ovat antaneet islamille sen julmuuden ja suvaitsemattomuuden. On vaikea nähdä mitä hyvää Muhammadin kaltaisen miehen opetuksista voisi seurata. Vilkaise maailmaa ja näet, että monet sortavimmista, julmimmista ja takaperoisimmista yhteiskunnista ovat islamin vallassa. Niistä on tullut sellaisia seuraamalla Muhammadin esimerkkiä.

Islam on saanut jalansijaa omissa maissamme ja koemme lisääntyvää painostusta tehdäksemme yhteiskunnastamme enemmän islamilaisen. Haluatko sinä elää sellaisessa yhteiskunnassa?

Jos vastaus on "en", on tärkeää että opiskelet enemmän näistä aiheista. Tietoa löytyy esimerkiksi:

www.politicalislam.com
www.jihadwatch.org
www.thereligionofpeace.com


Tämä on suomennos Citizen Warriorin artikkelista. 


-Ibn Matti







2 kommenttia:

  1. Yhtäkään väitteistä et ole jaksanut perustella... Ja sitäpaitsi väitit toisella kirjoituksessa, että mies saa lyödä vaimoaan. Väärin. Koraani ei anna siihen lupaan (Jaakko Hämeen-Anttilan käännös on virheellinen, [arabiankielinen] Koraani puhuu sanallisesta moittimisesta, ei lyömisestä.)
    "Paras mies on se, joka huolehtii parhaiten vaimonsa oikeuksista", on Muhammed sanonut.
    "Jotkut naiset valittivat, että heidän miehensä lyövät heitä. Nämä miehet eivät ole parhaita teistä."

    Profeetta ei itse lyönyt naista eikä lasta koskaan. Siinäpä sitä Muhammedin esimerkkiä sinulle, kun siitä itsekin innokkaasti kerrot.

    Kohta 10, no shit sherlock, kun lähes koko Mekka vainosi Muhammedia ja yritti tappaa hänet kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En perustellut väitteitä, koska tämä on vain suora käännös tuosta Citizen Warriorin artikkelista.

      Perustelut löytyvät islamin pyhistä kirjoista Koraanista, Haditheista ja Sirasta.

      Profeetta Muhammadin elämänkerta (Sira) suomeksi löytynee kirjastoista, siinä on kuvattu kaikki Muhammadin valloitukset ja ryöstöretket: http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=70

      Haluat ehkä tutustua myös tähän tietopakettiin:
      http://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/

      Tässä englanninkielisessä linkissä on perusteltu lähdeviittein Koraaniin ja Haditheihin, että Islam määrää miehen lyömään vaimoaan.

      http://answering-islam.org/Silas/wife-beating.htm

      Tässä videopätkässä islamin oppinut kertoo, että vaimon lyöminen on sallittua:

      http://youtu.be/H754R9tX2UY

      Poista