Koska sharia perustuu Koraaniin ja Muhammadin sunnaan, on selvää, että sharia noudattaa niiden perusperiaatteita. Islamin ensimmäinen periaate on, että koko maailman tulee alistua Allahille ja noudattaa Muhammadin elämäntapaa, sunnaa. Siksi muslimien on noudatettava shariaa. Muslimi ja kafir eivät ole tasavertaisia; kafir on poliittisesti alempiarvoinen.
Sharia vaatii, että meidän instituutiomme alistuvat islamille. Koulujemme täytyy opettaa islamia tietyllä tavalla. Median on esitettävä islam hyvässä valossa. Koko sivilisaatiomme tulee alistua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos islam vaatii vaikkapa islamilaisia rukoushetkiä kouluun, meidän on niitä järjestettävä.
Jihad vaatii kafirin täydellistä alistumista, ja jos kafir ei vapaaehtoisesti alistu, on käytettävä voimakeinoja. Dhimmin on alistuttava virallisesti poliittiselle islamille.
KAKSIJAKOISUUS
Kafir ja jihad kuuluvat shariaan. Shariassa on kahdet eri säännöt - toiset muslimeille ja toiset kafireille. Kafireita ei kohdella tasavertaisina vaan alempiarvoisina, mikä on sharia-lain kaksijakoisuutta.
Islamissa on lähes kaikesta kafiria koskevasta kaksi näkemystä. Seuraavassa suvaitsevainen esimerkki Koraanista:
73:10 Ole myös järkkymätön huolimatta siitä, mitä he [kafirit] sanovat, ja karta heitä sopivalla tavalla!
Suvaitsevaisuudesta suvaitsemattomuuteen:
Koraani 8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat [muslimeja]. Täytän pian uskottomien [kafirien] sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»
Koraanissa on niin paljon tällaisia ristiriitaisuuksia, että se tarjoaa menetelmän niiden ratkaisemiseksi. Sitä kutsutaan abrogaatioksi.
Abrogaatio tarkoittaa islamissa, että myöhemmin ilmoitettu säe on arvovaltaisempi kuin aiemmin ilmoitettu. Kumpikin säe on kuitenkin voimassa, sillä Koraani on sanatarkkaa Allahin puhetta. Edelläolevista säkeistä ensimmäinen on ilmoitettu aiemmin kuin toinen ja on siksi heikompi. Se on aina näin päin. Aikaisempi "hyvä" säe on kumottu myöhemmällä ja arvovaltaisemmalla "pahalla" säkeellä.
Aikaisempien säkeiden "totuus" näkyy siinä, kuinka muslimit ja islamin apologistit lainaavat näitä mekkalaisia säkeitä. Ne on kyllä abrogoitu, mutta niitä voidaan silti esittää pyhän Koraanin totuutena.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että aikaisempia säkeitä käytetään silloin, kun islam on heikko, ja myöhempiä säkeitä silloin, kun islam on vahva. Tämä kuvastaa Muhammadin elämää.
Muhammadin uralla oli kaksi hyvin erilaista ajanjaksoa - aikaisempi ja myöhempi. Mekassa Muhammad oli uskonnollinen saarnamies. Myöhemmin Medinassa hänestä tuli poliitikko ja sotilas, ja hänestä tuli hyvin voimakas. Mekkalainen Koraani sisältää Allahin neuvoja tilanteeseen, jolloin islam on heikko, ja medinalainen Koraani neuvoo muslimeja aikana, jolloin islam on voimakas. Mitä voimakkaammaksi Muhammad tuli, sitä tarmokkaammin hän kävi sotaan kafireja vastaan. Koraanista löytyy muslimeille ohjeita jokaiseen tilanteeseen.
Tästä kaikesta seuraa, että on käytännössä kaksi Muhammadia ja kaksi Koraania, jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Aikaisempi uskonnollinen ja rauhanomainen mekkalainen Koraani on ristiriidassa myöhemmän poliittisen ja sotaisan Medinan Koraanin kanssa. Mekan Koraani on kuitenkin edelleen totuus ja sitä voidaan käyttää. Islamin tukijat siteeraavat näitä aikaisia säkeitä.
Muhammadin käyttäytyminen on täydellinen esimerkki muslimeille ja näin hänen tekonsa ovat perusta islamin kaksijakoiselle etiikalle.
Tämä kaksijakoisuus tekee islamista hämmästyttävän joustavan ja sopeutuvan.
KAKSIJAKOINEN ETIIKKA
Islamissa ei ole kultaista sääntöä. Se, että pyhissä teksteissä esiintyy sana "kafir", merkitsee, ettei kultaista sääntöä ole, sillä kukaan ei halua tulla kohdelluksi samoin kuin Muhammad kohteli kafireja. Kafireja murhattiin, kidutettiin, orjuutettiin, raiskattiin, ryöstettiin, petettiin, pilkattiin ja halvennettiin.
[Bukhari 9,85,83] Muhammad sanoi: "Muslimit ovat veljiä keskenään. Muslimin ei tule koskaan sortaa toista muslimia tai sallia sitä. Allah tyydyttää niiden tarpeet, jotka tyydyttävät veljiensä tarpeet.
Islamin etiikka ei kohtele koko ihmiskuntaa samoin, vaan se on kaksijakoinen. Siinä on kahdet säännöt: muslimit ovat veljet keskenään, mutta muslimi voi kohdella kafiria joko veljenä tai vihollisena.
Se, että sanoo jotakin, mikä ei ole totta, ei ole islamissa välttämättä valhe.
[Bukhari 3,49,857] Muhammad sanoi: "Mies, joka tuo rauhan ihmisille keksimällä hyviä sanoja tai puhumalla kauniita asioita, vaikka ne eivät olisi totta, ei valehtele."
Muslimin vala on joustava:
[Bukhari 8,78,618] Abu Bakr piti aina uskollisesti valansa, kunnes Allah ilmoitti Muhammadille, miten niiden rikkominen voidaan sovittaa. Jälkeenpäin hän sanoi: "Jos teen sopimuksen ja pääsen myöhemmin vielä parempaan sopimukseen, otan sen paremman ja sovitan aikaisemman lupaukseni."
Muhammad käski monesti pettää kafireja, milloin se olisi hyödyksi islamille.
[Bukhari 5,59,369] Muhammad kysyi: "Kuka tappaisi Ka'bin, Allahin ja Muhammadin vihollisen?" Bin Maslama nousi ja vastasi: "Oi Muhammad! Miellyttäisikö se sinua, jos tappaisin hänet?" Muhammad vastasi: "Kyllä" Silloin Bin Maslama sanoi: "Anna minulle lupa kertoa hänelle valheita, jotta onnistun suunnitelmassani." Muhammad vastasi: "Saat valehdella hänelle."
[Bukhari 4,52,268] Muhammad sanoi: "Jihad on pettämistä."
Islamissa on sana petokselle, joka edistää sen tavoitteita: taqiyya. Taqiyya on pyhää petosta. Muslimin ei kuitenkaan koskaan ole lupaa valehdella toiselle muslimille. Valehtelu on aina kiellettyä, ellei se ole ainut tapa päästä päämäärään. Al Tabarani sanoo Al Awsatissa: "Valehtelu on syntiä, paitsi jos se tehdään muslimien hyvinvoinnin vuoksi, tai muslimin säästämiseksi perikadolta." (1)
YSTÄVÄT
Islamin kaksijakoisessa etiikassa käsitellään myös ystävyyttä. Koraanissa on 12 säettä, joissa sanotaan, ettei muslimin sovi olla kafirin ystävä.
Koraani 4:144 Te, jotka uskotte [muslimit], älkää ottako uskottomia [kafireja]ystäviksenne uskovaisten sijasta! Tahdotteko siten antaa Jumalalle kiistämättömän rankaisuvallan itseenne näihden?
Koraani 3:28 Uskovaiset [muslimit] älkööt ottako uskottomia [kafireja] ystävikseen uskovaisten asemesta. Jos joku niin tekee, ei hänellä ole mitään puolustusta odotettavana Jumalalta. Teillä [muslimeilla] ei ole mitään pelättävää heidän [kafirien]puoleltaan. Jumala kehoittaa teitä pelkäämään vain Häntä, ja Hänen luoksensa te palaatte.
ORJUUS
Kaksijakoisen etiikan mukaan kafirin voi ottaa orjaksi, mutta muslimin orjuuttaminen on kiellettyä. Jos orja kääntyy islamiin, hänen vapauttamisestaan saa palkinnon, mutta vääräuskoisen orjan vapauttamisesta ei ole palkintoa.
[Bukhari 3,46,693] Muhammad sanoi: "Jos mies vapauttaa muslimiorjan, Allah vapauttaa hänet Helvetin tulesta samalla tavalla kuin hän vapautti tämän orjan." Bin Marjana kertoo, että kun Muhammad kertoi tämän ilmestyksen Alille, tämä vapautti orjan, josta Abdullah oli tarjonnut tuhat dinaaria.
AL WALAA WA AL BARAA - PYHÄ RAKKAUS JA PYHÄ VIHA
Sharia opettaa kaksijakoista eettistä periaatetta: "rakasta sitä mitä Allah rakastaa, ja vihaa sitä mitä Allah vihaa". Tähän sisältyy vastenmielisyys kafiria kohtaan poliittisissa järjestelmissä, kuten lainsäädännössä, sekä sharia-lain rakastaminen. Tämä periaate on islamistien vaatimusten takana, kun he vaativat sharia-lakia Amerikkaan. Kafirin mitään tekemisiä ei tule jäljitellä, sillä Allah vihaa kaikkia kafirien tekoja.
(1) Bat Ye’or, The Dhimmi (Cranbury, N.J.: Associated University Presses, 2003), 392.
Tämä blogi on suomennos Bill Warnerin kirjasta Sharia Law for the Non-muslim.
Koraanin lainaukset: http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm
Bukharin hadith-kokoelma: http://www.hadithcollection.com/sahihbukhari.html
---
Videolla kuullaan muslimin saarna al walaa wa al baraa -periaatteesta.
Anni Cyrus selittää taqiyyan ja tawrian eroa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti