Saad

Koraaniblogi jatkuu ässällä alkavan suuran selityksellä. Allah näpäyttää pilkkaajia ja vannoo rankaisevansa heitä. Vääräuskoiset eivät usko islamiin, vaikka hyvin tietävät sen olevan totta. Rikas mies varastaa köyhän miehen ainoan karitsan, vaikka hänellä on itsellään paljon lampaita. Muhammedin lempivaimo Aisha leikkii leluilla. Salomo saa uusia supervoimia ja Job hakkaa vaimoaan. Saatana kieltäytyy kumartamasta Aadamia ja tekee Allahin kanssa sopimuksen. Allah täyttää Helvetin Saatanan seuraajilla.

Daavid ja Natan, Matthias Scheits (1630-1700)

Suura 38 saa nimensä sen aloittavasta arabialaisesta kirjaimesta saad. Kuten aina näiden suurien alussa olevien kirjainten yhteydessä, ne jätetään selittämättä, ja kommentaattorit sanovat, että vain Allah yksin tietää niiden merkityksen. Jakeissa 1-16 Allah jälleen moittii uskottomia heidän pilkastaan ja Muhammedin sanoman torjumisesta. Allah siteeraa epäuskoisten väitteitä: he ihmettelevät "Eikö hän " - siis Muhammed - "pyri vähentämään jumalia yhdeksi ainoaksi? Kummallista hän toimittelee todellakin" (jae 5). Kysymys heijastaa heidän ihmetystään Muhammedin julistuksesta, että esi-islamilaiset pakanajumalat, kuten Al-Rahman ("Armollinen"), olisikin vain yksi yhden ainoan toden Jumalan nimityksistä. Jotkut historioitsijat uskovat, että Muhammed itse asiassa palvoi Al-Rahmania jonkin aikaa, mutta vaihtoi sitten nimen "Allahiin" - joka tarkoittaa "Jumala" - ja sanoi al-Rahmania yhdeksi Allahin ominaisuudeksi.

Pilkkaajat myös sanovat, etteivät he ole koskaan "tällaista kuulleet isiemme uskossa" (jae 7) - joka tarkoittaa Ibn Abbasin mukaan: "Emme ole kuulleet tällaista myöhemmissä uskonnoista (tarkoittaen kristinuskoa); jos tämä Koraani olisi totta, kristityt olisivat kertoneet meille siitä." Mutta he eivät ole vielä maistaneet Allahin rangaistusta (jae 9) ja heidät kyllä ajetaan pakosalle (jae 11). Maududi tiivistää tämän näin: "Allah sanoo, että todellinen syy näiden ihmisten kieltäytymiseen ei ole islamin sanomassa, vaan heidän omahyväisyydessään, kateellisuudessaan ja jääräpäisyydessään seurata sokeita." Tämä näkemys vääräuskoisista on ollut hyvin yleinen hurskaiden muslimien keskuudessa nykypäiviin asti: ajatus, että joku voisi torjua islamin hyvässä uskossa, on heille vaikeaa hyväksyä, sillä niin päättäväisesti se kielletään Koraanissa. Ne, jotka hylkäsivät aiemmat profeetat, saivat kaikki rangaistuksensa (jae 14) - ja niin saavat myös ne, jotka hylkäävät Muhammedin.

Sitten Allah jatkaa Daavidista (jakeet 17-29) ja vertauksesta, jonka profeetta Natan kertoo kuninkaalle Toisen Samuelin kirjan jakeissa 12:1-9. Raamatun kertomuksessa rikkaalla miehellä on paljon lampaita, mutta hän ottaa kuitenkin köyhältä mieheltä hänen ainoan karitsansa, ja vertauksella moititaan Daavidia siitä, että hän on aiheuttanut Heettiläisen Urian kuoleman, jotta saisi omakseen Urian vaimon Batseban. Koraanissa mainitaan kuitenkin vain tarina rikkaasta miehestä, joka vei köyhän miehen karitsan, ja kuinka Daavid huomasi Allahin koetelleen häntä (jae 24). Tarina selvästi kuitenkin perustuu Raamatun kertomukseen Batsebasta - Ibn Kathir sanoo: "Mitä tulee tähän tekstinkohtaan, Tafsirin [Koraanin kommentaarin] tutkijat mainitsevat kertomuksen, joka perustuu lähinnä Isra'iliyat [israelilaisten] kertomuksiin. Erehtymätön Profeetta ei ole kertonut tästä mitään, joten emme voi hyväksyä sitä totuudeksi."

Tafsir al-Jalalayn paljastaa tämän yhteyden sanoessaan: "Ja Daavid ajatteli, toisin sanoen oli varma siitä, että Me olimme todella koetellut häntä, että Me olimme saattanut hänet tuomiolle, koetukseen siitä, että hän rakasti tuota naista. Niinpä hän anoi Herransa anteeksiantoa ja lankesi kasvoilleen, kumarsi ja katui."

Jakeissa 30-40 kerrotaan Daavidin pojasta Salomosta. Viitaten Salomonin hevosiin (jae 31) Ibn Kathir kertoo sattumuksen liittyen erääseen hänen lapsivaimonsa Aishan leluun, hevoseen, jolla oli kankaasta tehdyt siivet: Hän kysyi Aishalta: "Oletko kuullut, että Sulaymanilla, rauha hänelle, oli siivekäs hevonen?" - ja Aisha kertoi, että "Allahin lähettiläs hymyili niin leveästi, että hänen poskihampaansa näkyivät." Länsimaiden islamin apologistit, jotka ovat vaivaantuneita asian johtopäätöksistä, usein kieltävät, että Aisha olisi ollut yhdeksänvuotias, kun Muhammed (mies, jota he pitävät inhimillisen käyttäytymisen esikuvana) pani avioliiton hänen kanssaan täytäntöön. He sanovat, että Aisha olikin todellisuudessa 19-vuotias naidessaan Muhammedin - mutta he eivät selitä, miksi kaksikymppinen nuori nainen yhä leikki leluilla, kuten tarinan siivekkäällä hevosella.

Allah sanoo, että hän asetti Salomon valtaistuimelle "pelkän tomumajan" (jae 34); Tafsir al-Jalalayn selitää, että se oli "jinni Salomoksi tekeytyneenä", ja että tapahtuma oli osa Allahin rangaistusta Salomolle, "koska hän oli ottanut vaimokseen naisen [ainoastaan] himonsa tähden." Jinni esitti Salomoa ja harhautti lintuja ja muita, joiden kanssa Salomo tapasi puhella, ja Salomo oli pahoillaan. Mutta kun Salomo pyytää Allahin anteeksiantoa (jae 35), Allah antaa hänelle voimat hallita jopa tuulia (jae 36).

Jakeissa 41-48 Allah käy jälleen läpi profeettojen nimilistan: Job (41-44), Aabraham, Iisak ja Jaakob (45-47) sekä Ismael, Elisa ja Dhul-Kifl, joka joskus yhdistetään Hesekieliin (jae 48). Allah käskee Jobia lyömään vaimoaan ruohokimpulla (jae 44) ["vitsakimppu" Hämeen-Anttilan käännöksessä, suom.huom.]; al-Qurtubin mukaan tämä oli sen vuoksi, että kun Jobia koeteltiin, Saatana kertoi hänen vaimolleen "epäuskon sanoja", jotka vaimo sitten toisti Jobille. Job oli vihainen ja vannoi antavansa vaimolleen sata raipaniskua; Allah käski häntä täyttämään lupauksensa lyömällä vaimoaan ruohokimpulla.

Jakeissa 49-54 Allah kuvailee jälleen Paratiisin iloja ja seuraavaksi jakeissa 55-64 Helvetin tuskia. "Siveät" "heidän ikäisensä" naiset (jae 52), minkä Tafsir al-Jalalayn selittää tarkoittavan "tyttöjä, jotka ovat kolmekymmentäkolme vuotta vanhoja". Sillä aikaa tuomitut pakotetaan juomaan "kiehuvaa vettä ja visvaa" (jae 57). Ne, jotka seurasivat "houkuttelijoitaan" Helvettiin, moittivat näitä (jae 60) ja osapuolet syyttelevät toisiaan (jae 64).

Allah kehottaa Muhammedia sanomaan uskottomille jakeissa 65-70: hän on vain varoittaja ja Allah on ainoa Jumala (65,70) ja hänellä ei ole tietoa "ylhäisistä valtiaista" (jae 69) - mikä vaikuttaisi olevan viittaus "ylimpään neuvostoon", Allahiin ja hänen enkeleihinsä (37:7-8).

Sitten Allah palaa kertomukseen ihmiskunnan luomisesta ja Saatanan kieltäytymisestä kumartaa Aadamia, kuten olemme nähneet aikaisemmin kohdissa 2:30-39, 7:11-25 ja 15:28-42 (jakeet 71-85). Tässä nähdään selvästi jälkiä raamatullisesta ideasta ihmisestä Jumalan kuvana. Mutta Saatana ei kumarra Aadamia sanoen: "Olen parempi kuin hän: Sinä olet luonut minut tulesta, ja hänet loit maan tomusta" (jae 76). Allah kiroaa Saatanan (77-78), mutta tämä pyytää ja hänelle myönnetään armonaikaa Tuomiopäivään asti (70-81) ja Saatana vannoo johtavansa koko ihmiskunnan harhaan paitsi Allahin "vilpittömät palvelijat" (jae 83). Allah vannoo täyttävänsä Helvetin Saatanan seuraajilla (jae 85).

Suuran lopuksi Allah kehottaa Muhammedia varoittamaan uskottomia, että he kyllä näkevät totuuden "aikanaan" (jae 88).


Blogging the Qur’an: Sura 38, “Sad”
Saadin Suura

Daavid ja Natan Raamatussa